Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona

Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona, Salamanteri, Otava, 1981, alkuteos Born free, suomentanut Martta Eskelinen, sivumäärä 170.

Tarina alkaa helmikuussa 1956, jolloin Itä-Afrikan riistanvalvoja George Adams ampuu "ihmissyöjäleijonan", jolta jää kolme pentua. George Adamsin tehtäviin kuuluu salametsästyksen estäminen, mutta myös häiriytyneiden leijonien ampuminen. Hän vie kotiinsa kolme pentua, mutta isoimmat pennut Isosiskon ja Lustican hän lähettää Rotterdamin eläintarhaan. Pennut eivät kolmipäiväisinä olisi selvinneet yksin luonnossa. Leijona on emostaan riippuvainen ainakin kahteen ikävuoteen asti. Kolmas pentu jää perheeseen ja sitä hoitaa pääosin Georgen vaimo Joy Adamson, jolla on muitakin villieläimiä lemmikkeinään esimerkiksi Pati kalliomäyrä, joka tarinan kuluessa kuolee. Alkuun leijonille syötetään maitoa, johon sekoitetaan kalanmaksaöljyä ja luujauhoa, ja myöhemmin jauhelihaa. Nisäkäs luonnollisesti imettää poikasiaan, ja leijonaemo tämän mukaan imetyksen päättymisen jälkeen syöttää poikastaan oksentamalla ruuan pennulle syötäväksi.
Elsa kasvaa ja sillä on pikku vaivoja, välin Elsaa pidetään Intian valtameren rannalla. Välillä George Adamson ampuu ihmissyöjäleijonia. "Totesimme, että lavalta ammuttu laukaus oli repinyt sen kurkun ja luultavasti vahingoittanut kaulavaltimoa. Se oli todella suurenmoinen leijona 2,4 metrin pituinen". s.59 ja samalla sivulla vielä "Useimmat leijonat ryhtyvät ihmissyöjäksi sen vuoksi, että ne ovat jollakin tavalla sairaita joko nuolenkärki on haavoittanut tai ansa on raadellut niitä tai niillä on huonot hampaat  .. tai vanhoja ja tällöin siirtyvät metsästämään helpommin tavoitettavaa ravintoa". Joy Adamson pohtii, että ihmismetsästys voi olla tapa, joka sosiaalisesti opitaan. En tiedä onko tämä ollut suuri ongelma 1950-luvulla, luultavasti on ollut, koska riistanvartijoita on tarvittu.

Elsa varttuu 27 kuukauden ikään ja on tarkoitus lähettää Elsa Rotterdamin eläintarhaan, mutta Elsa alkaa itse olla öitä poissa kotoa, Adamsonit yrittävät saada Elsa elämään villinä villin leijonan tapaan, joka edellyttää esimerkiksi riistan pyytämistä. Yritystä on ja kolmas kerta toden sanoo, ja Elsa "villiintyy".

George Adamson muuten kotiutti myös Leijonan nimeltä Christianin

***
Joy Adamson kirjoitti Elsa-leijonasta koko joukon kirjoja, mutta luullakseni tämä on ensimmäinen kirja Born Free: A lioness of two worlds (1960) tai pohjautuu ensimmäiseen osaan elokuvasta Born free.
Joy Adamson (alunperin Friederike Victoria Gessner) on nettitietojen mukaan syntynyt Itävalta-Unkarissa vuonna 1910, ja kuollut sala-ampujan luodista 1980. Kirjassa on maininta itävaltalaisesta kirjailijavieraasta nimeltään Herbert.
Joy Adamson oli naimisissa kuulun leijonatutkija George Adamsonin (1906 – 1989)  kanssa, myös George Adamson murhattiin. Aviopari-Adamson työskenteli siis aktiivisesti leijonien suojelemiseksi ja Elsasta tehtiin elokuvia ja kirjoja. Aviopari erosi myöhemmin. Joy  Adamson on kirjoittanut myös gepardeista esim. Pippa, savannien kaunotar.

*****
Kirjassa Elsaa kuvaillaan näin, poimin lainaukset muutamilta peräkkäisiltä sivulta kirjan keskikohdilta
-Elsa-parka: hellettä, jota se inhosi
-Elsa ei pitänyt tuntemattomista afrikkalaisista
-Kova tuuli sai Elsan ymmälle
-Elsan uidessa matkaseurue tähtäilee kivääreillä veteen, ettei krokotiilit häiritse Elsaa
-Elsa oli aivan valmis ottamaan osaa hauskuuteen
-Elsa rankaisi häntä (otti mustan palvelijan kengät)
-Elsalla on viehättävät käytöstavat
Pienet gasellit ärsyttävät (siis kiusaavat)  Elsaa ja Elsa sairastuu virustautiin, luultavasti on saanut sen punkista. Elsalta otetaan verinäytteet, jotka lähetetään Nairobiin. Elsa hoidetaan kuntoon. Kaiken tämän inhimillistämisen jälkeen paluu villiin luontoon onnistuu vaikeuksien kautta, ensin kaikki riista joudutaan ampumaan Elsalle!

Elsalle riistakin käydään ampumassa metsästysrajoitusten vuoksi satojen kilometrien päästä ja leijonaa kuljetetaan tuhansia kilometrejä autossa. Vesipuhvelin tappanutta Elsaa säälitään, kun otti koville, villieläin-Elsa kastui!
Onko leijonapopulaation elossapitämiseksi tämä "kotoutus" ollut tarpeellista?
Minusta ei, mutta Elsan elämästä tehtiin kirjoja ja elokuvia ja toiminnan kautta tuotiin villieläinongelmaa maailman tietoisuuteen ja saatiin resursseja toimia. Kirjassa on monia mainintoja norsuista, jotka lienevät olleet salametsästäjien riistana. Elsan tarina auttaa villieläinten suojelua kokonaisuudessaan. Hienoa työtä aviopari Adamsonilta, luontoa pitää suojella. Ihminen toimii usein induktiolla, näytetään yksilön hätää, johon voidaan samaistua.
***
Toisaalta:
Kirjassa mainittu leijona Elsa itsenäistyi vuonna 1959,
Kirjassa mainitut valtiot itsenäistyivät seuraavasti: Somalia vuonna 1960, Tansania vuonna 1961, Uganda vuonna 1962 ja Kenia vuonna 1963.

Ovatko lemmikkileijonan henkiset kärsimykset olleet aivan oikeita? Onko Elsalla tunteita? Ymmärtääkö leijona? Pitääkö sääliä vesipuhvelia tappavaa petoa, joka kastuu? Pitääkö sääliä vesipuhvelia, joka kuolee? Onko sillä tunteita? Onko meillä tunteita?

Siirtomaa-Afrikan ongelmat olivat 1950-luvun lopussa olivat sekä kansainvälisesti merkittäviä että ihmisoikeudellisesti niin suuria, että ehkä niitäkin olisi pitänyt tarkastella monin eri tv-sarjoin ja kirjasarjoin, vaikka sitten yhden ihmisen hädän kautta. Tässä yhden leijonan huolenpitoon, kuljettamiseen ja ruokkimiseen sijoitetaan iso pino puntia.

Toisaalta tärkeitä asioita pitää nostaa esille, vaikka maailmassa on aina joku suurempi ongelma. Muuten nihilismi voittaa, koska isoja ongelmia ei voi muuttaa, ei kannata ratkoa pieniäkään ongelmia. Jos jokainen ratkaisee lähiongelmansa tai ongelman jonka kokee merkitykselliseksi, maailma lienee parempi paikka. Yhdessä ratkotaan niitä isoja pulmia, ehkä tämä meni turhan kauas mukavasta Elsa-leijonasta, joka villiintyi uudestaan, eli Joy Adamsonin työ siis oli merkityksellistä, ja jatkui gepardien parissa.