Rudyard Kipling: Viidakkokirja

Rudyard Kipling:  Viidakkokirja, Wsoy, 2009, sivumäärä 493, suomentanut Helmi Krohn, The Jungle Book, kaksiniteinen alkuteos on ilmestynyt nimellä The Junglebook, 1898 ja 1909. Toisissa lähteissä ykkösosan tarinoissa julkaisuajankohta olisi aikaisempi, eli olisivat ilmestyneet aikakausilehdissä jo vuosina 1893 ja 1894

Viidakkokirja on tarinakokoelma siirtomaa-Intiasta 1800-luvulta. Kokoelman tunnetuin tarina on Mowglista, sitä on ykkösosan kaksi ensimmäistä lukua ja puolet kakkososasta. Tarina alkaa, kun Seeonen vuoristossa susiemo ottaa hoiviinsa ihmislapsen, jolle antaa nimeksi Mowgli, joka tarkoittaa susien kielellä sammakkoa. Tiikeri Shere Khan vaatii poikaa itselleen, mutta Viidakon lain mukaan hän kuuluu susiemolle, jos yleisessä kokouksessa kaksi perheen ulkopuolista asettuu hänen puolelleen. Viidakonlain opettaja karhu-Baloo ja pantteri Bagheera asettuvat Mowglin puolelle, ja hän saa jäädä susiperheen hoiviin. Susilaumaa johtaa vanhasusineito Akela, joka alkaa käydä vanhaksi. Mowgli joutuu apinalauman kaappaamaksi, ja tutustuu hypnoottiseen pythonkäärme Kaahan. Shere Khan yrittää vallankaappausta ja saada kymmenvuotiasta Mowglia itselleen, mutta Mowgli on hakenut kylästä itselleen punaisen kukan eli tulen, jolla karkoittaa viholliset. Mowgli on lähdössä kotiin. Mowgli saapuu kylään. Hän asettuu asumaan Messuan äitinsä luo. Kylässä Mowgli oppii ihmisten tavat ja kielen, mutta Shere Khan vaanii häntä, surmattuaan ja nyljettyään tiikerin hänet karkoitetaan myös ihmisten joukosta, koska luullaan hänessä olevan noitavoimia. Mowglin tarina jatkuu vasta Viidakkokirjan kakkososassa, missä Mowgli kokee janoa, myyttejä viidakon synnystä kerrotaan, ja Shere Khanin kuoleman jälkeen Mowgli ystävineen menee pelastamaan Mowglin eli Nathoon äidin Messuan, joka on vangittu, samalla pahojen ihmisten kylä hävitetään. Mowgli on ystävystynyt myös Kaan kanssa. Punaisten koirien taistelun jälkeen Akela kuolee, ja kehottaa Mowglia palaamaan omiensa tyköön. Mowgli on seitsemäntoista ja on pelastanut koko heimon, hän palaa äitinsä luo Nathoona, jäähyväiset viidakon väestä ovat tunteelliset.

Ykkösosa sisältää vielä tarinat Valkoinen hylje, Rikki-Tikki-Tavi sekä Norsu-Tuomo ja Kuningattaren palvelijat. Kakkososassa on tarinat Purun Bhagatin ihmetyöt, Urakoitsijat ja Kouko.

Valkoinen hylje
Hyljeyhdyskunnassa Kotik syntyy poikkeuksellisesti valkeaksi hylkeeksi. Kotik herättää ulkoasullaan pelkoa ja kunnioitusta, eivätkä edes hylkeenpyytäjät halua nuijia häntä hengiltä taikauskon vuoksi. Kotik näkee irtipäästettynä itse hylkeiden nuijimisen ja nylkemisen. Hyljeyhdyskunnassa on yli miljoona yksilöä, joita yksilöitä  hylkeenpyytäjät verottavat vuosittain nuijimalla niitä hengiltä. Kotik kyselee, missä on se paikka, missä saa olla ihmiseltä rauhassa. Se lienee yhä ajankohtainen kysymys. Kotik löytää sen viiden vuoden vaelluksen jälkeen, ja menee hakemaan puolison ja yhdyskunnan "kotisaareltaan", ilman raivoisaa taistelua ei oman lauman perustaminen onnistu. Minusta ihan kelpo tarina, muistuttaa hieman Lokki Joonatanin alkuosaa.

Rikki-Tikki-Tavi 
Pariskunta pelastaa vettyneen mungon joesta. Mungo virkoaa kuin ihmeen kaupalla, ja on perheen pojan Teddyn lemmikki. Lemmikki osoittautuu kullan arvoiseksi, koska se mittelee voimia taloa vainoavien silmälasikäärmeiden kanssa. Tässä linnut ja hiiret kertovat käärmeiden juonista mungolle, ja mungo seuraa vaistojaan ja tappaa tanssien käärmeet ja hävittää munat. Minusta tämä on ylipitkä ja liian dramatisoitu tarina. Mungon nimi on Rikki-Tikki-Tavi ja sana muodostuu mungon (oletetusta) ääntelystä.

Norsu-Tuomo
Norsu-Tuomo -tarinassa Intiassa pyydystetään villejä norsuja kesytettäväksi. Pyydystämiseen käytetään apuna kesytettyjä norsuja. Iso-Tuomo on hyvä norsujen kesyttäjä, hänen kymmenvuotias poikansa Pikku-Tuomo haluaa olla vieläkin parempi. Pikku-Tuomo näkee norsujen tanssin ja oppii oivaksi norsujen tuntijaksi, ja nimetään norsu-Tuomoksi. Tarinassa tulee ilmi norsujen käyttö töissä, kantojuhtana, ja sotatantereella. Kesytetyt norsut vetävät tukkeja, kantavat leirillisen telttoja, jotka painavat 1200 naulaa. Musta käärme -niminen norsu on palvellut kuningasta jo viisikymmentä vuotta, se on jäänyt noin kaksikymmenvuotiaana kiinni eli on yli 70 vuoden kypsässä iässä, norsu veti tykkiä jo 1842.

Kuningattaren palvelijat.
Kuningattaren palvelijat -tarina kertoo armeijan leiristä jossa kolmekymmentätuhatta miestä, tuhat norsua, härkää, muulia ja hevosta. Eläinten vauhkoontuminen aiheuttaa lievää epäjärjestystä. Tarina on minämuotoista kerrontaa, ja kertojan henkilöllisyys jää epäselväksi. Leiri valmistautuu paraatiin, jota ottaa vastaan varakuningas. Eläimet puhuvat leirissä keskenään ja kertoja osaa kesyjen eläinten kieltä! Tarinan opetus on siinä, että eläimet tottelevat ajajaa, joka tottelee kersanttiaan, kersanttia luutnanttiaan ...ja niin komentoketju mennään läpi aina varakuninkaaseen asti, ja hän taas on kuningattaren palvelija. Paraatin toinen seuraaja, joka ei ole britti,  ajattelee kaiholla "jos XX:ssa olisivat olot samanlaiset!, sanoi päällikkö; siellä kukin tottelee vain omaa päätään.

Purun Bhagatin ihmetyö 
Purun Dass, joka oli oppinut mies teki sellaista, mitä englantilainen ei olisi voinut kuvitella tekevänsä, hän erosi pääministerin paikalta. Aiemmin tosin on selitetty, että "Purun Dass uskoi, että mikä oli hyvää englantilaiselle, on vielä kahta vertaa parempaa aasialaiselle". Minusta hieman ihmeellinen ilmaisu, mutta tarkoittaa sairaaloita köyhille, kouluja pienille tytöille ja rakensi teitä. Joka tapauksessa Purun Dass luopuu kaikesta maallisesta ja alkaa vaeltaa kohti Himalajaa. Himalajalla hän on pyhä, Bhagat, joka meditoi on liikkumatta, ja eläimet käyvät hänen luonaan, ja varoittavat kerran luonnonkatastrofista. Purun muuttuu taas käskijäksi ja evakuoi kylän, jonka almujen varassa hän on elänyt. Pelastusoperaation jälkeen Purunin elämä sammuu. Hänen kunniakseen rakennetaan temppeli. Hänet tunnetaan vain Bhagatina ei Mohaniwakan pääministerinä.

Urakoitsijat
Tarinassa keskustelevat haikara, shakaali ja krokotiili. Tarinan opetus lienee, ettei liikaa ei kannata haluta. Krokotiili olisi halunnut syödä lapsen, jota ei saanut kiinni lapsen ollessa viisivuotias, aikuisena "lapsi" tulee ja ampuu krokotiilin.

Kouko
Tarina inuiiteistä, jotka ovat hylkeenpyytäjiä.

Viidakkokirja antaa lyhyttarinoissaan kuvan nykylänsimaalaiselle, miten Kipling hahmotti oloja Intiassa yli sata vuotta sitten. Viidakkokirjan kaikki tarinat kuvaavat eläimet puhuviksi ja älykkäiksi olennoiksi, joskin eläinten älykkyydessä on eroja, apinat ovat hyvin tyhmiä, karhu, pantteri ja sudet ovat älykkäitä keskenään kommunikoivia olentoja, joille opetetaan Viidakon lakia. Viidakon laissa on monia pykäliä, mutta tärkeintä on, että ei saa tappaa tappamisen vuoksi vaan ravinnon saamiseksi, yksi pykälä on sellainen, että toista ei saa tappaa juomapaikalla.

Kaikesta viisaudestaan huolimatta, minusta aika on ajanut tämän kirjan ohi. Esikuvana tämä on edelleen merkittävä. Mowglin tarina on kuin Tarzanin.  Edgar Rice Burroughs on ottanut Tarzaniin vaikutteita juuri tästä teoksesta. Mowgli kasvaa viidakon valtiaaksi lähinnä älynsä ansiosta, mutta hän on myös etevämpi kuin ihmiset. Hän oppii puhumaan, kuten Tarzankin ja hän elää sekä viidakossa että välillä kylissä. Mowglin valinta on kuitenkin jättää viidakko.  Kipling on lisäksi keksinyt jokaiselle eläimelle nimen ja luonteen. Bagheera, pantteri on poikkeuksellinen, hän on ollut ihmisen vankina, eikä Bagheera ole syntynyt viidakossa. Hänellä on ollut panta, josta on päässyt eroon ja murtanut lukot.

***
Rudyard Kipling on syntynyt Mumbaissa Intiassa 1865 ja kuollut Lontoossa 1936, olen lukenut häneltä kirjat Meren urhoja, Kim ja tämän Viidakkokirjan. Nobelin kirjallisuuspalkinto hänelle myönnettiin 1907.