Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli

Astrid Lindgrenin: Vaahteramäen Eemeli, kuvittanut Björn Berg (ei Borg :), ja suomentanut Aila Meriluoto! Alkuteos Emil i Lonneberga, 1963, lukemani wsoy 1970, 108 sivua. Teos on vaimoni omaisuutta.

Vaahteramäen Eemeli on "kiltinnäköinen", muttei erityisen kiltti, vaan villi jukuripää, joka asuu Kissankulman talossa Vaahteramäen kylässä.

Eemeli on hyvin astridlindgreniläinen hahmo. Hän on suunnilleen Marikin ikäinen, eli aloittamassa ensimmäisen kirjan lopussa koulua. ”Eemeli oli väkevä kuin pieni härkä”, eli pojassa on hieman samaa kuin Pepissä. Kissankulma tuo mieleen Huvikummun. Eemelillä on äiti Alma Nieminen, isä Anttoni Nieminen, pikkusisko Iida, perheyhteisöön kuuluvat myös Liina-piika ja Aatu-renki, perhe asuu Vaahteramäen kylässä, talossa on karjaa: kahdeksan lehmää, kolme porsasta, kymmenen lammasta, viisitoista kanaa, hevosia ja härkiä sekä kissa ja koira.

Eemelillä on aina metkut mielessä, ensimmäisen kirjan mukaan vaikka”ei Eemeli häijy ollutkaan” , ”Eläköön Eemeli” (suomentanut Kerttu Piskonen) –kirjan mukaan Eemeli on Kissankulman kamala vekara, joka keksii enemmän metkuja kuin kukaan maailmassa. Avausosassa tähdennetään sekä alussa että lopussa, että Eemelistä tuli isona kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ja asia mainitaan myös muissa kirjoissa. Eemeli joutuu kepposten jälkeen jäähylle verstaaseen, missä hän puu-ukkoja veistelee, ensimmäisessä osassa on jo viideskymmenesviides on työn alla.

Eemelin metkut ovat vakavia, Iidan noston lipputankoon on vaarallista, mutta tehtiin kyllä täysin Iidan hyväksynnällä, sieltä on hyvät näköalat, aikusten silmät eivät ole tarkkoja, eräskin viera luulee Iidaa Tanskan punavalkoiseksi lipuksi. 

Luvut Eemelissä on kirjattu päivämäärin ”Tiistai, toukokuun kahdeskymmenes, jolloin Eemeli työnsi päänsä keittokulhoon”, ensimmäisellä kerralla mentiin muuten lääkäriin, ja kulho korjattiin poiston jälkeen ehjäksi, teko tapahtui vielä toistamiseen, silloin äiti särki sen hellakoukulla. Nykyajan vanhemmat olisivat olleet tyytyväisiä syyhyn, miksi Eemelin pää juuttui kulhoon: Eemeli piti lihakeitosta. Nykypiltit eivät ehkä pitäisi porkkanasta, persiljasta, joku ei söisi lainkaan lihaa, karppari kammoksuisi perunaa, mutta Eemelille maistuu ja lääkäriin hän meni sovinnolla. Itse en pitänyt pienenä porkkanoista, nykyään kyllä.

Eemeli -kirjan tekee hyväksi aito välittäminen lapsista, soljuva teksti, sekä upeat mustavalkokuvat. Olen nähnyt sarjan tv:stä ainakin osittain, ja siinä Eemeli on hieman tuhmempi, isä hieman kiivaampi. Tässä ensimmäisessä osassa Eemeli vielä karkaa verstashuoneesta, syö makkarat ja on kadoksissa, Hulttakorven kankaan sotaharjoituksessa laittaa ranttaliksi ja lopuksi peppimäisen tapaan hoitaa sirkuksessa varkaan kiinni yhdessä partanaisen kanssa.

Eemelin uusissa metkuissa, jonka Aila Meriluoto on suomentanut, vaahteramäkiset ovat keränneet rahaa Eemelin Amerikkaan lähettämistä varten. …

Eemelin sanoma on minusta monitahoinen. Lapselle sanoma on luultavasti siinä, että tekevälle sattuu, ja hölmöilyistä huolimatta pojasta kasvaa kelpo mies ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Äidille ja isälle ydin on siinä, että lapsena sattuu ja tapahtuu, mutta yhteisössä kaikki kasvavat aikuisiksi ja ottavat aikanaan vastuun omista ja toisten asioista. Oman piltin pulmat on ehkä helpompi pureskella.

Minusta Eemeli on jopa astridlindgreniläisessä maailmassa ihan kärkipäätä, heti Pepin jälkeen kakkosena, ehkä siksi, että pikkupoikana itsekin on tullut hölmöiltyä, ja jäähylle on monesti laitettu. Kunnanvaltuustossa en ole, mutta kunnalla töissä kuitenkin.
***
Olen blogannut
Peppi Pitkätossusta
Marikista
Lotasta
ja
Aila Meriluodon teoksista täällä ja tuolla