Aila Meriluoto, Tältä kohtaa, Päiväkirja vuosilta 1975-2004

Aila Meriluoto, Tältä kohtaa, Päiväkirja vuosilta 1975-2004, toimittanut Anna-Liisa Haavikko. Aila Meriluodon päiväkirjoilla on siis mittaa lähes 30 vuotta, ja 412 sivua, kuvia, lista mainituista henkilöistä, lista tuotannosta. Hienot paperikannet löytyvät, ja etukannessa lisäksi kirjoitusta uurteina, eli teokseen on satsattu.

Sivulla 90 kirjoittaja toteaa edellisten julkaistujen päiväkirjojen sisällöstä (Vaarallista kokea?)"Pelkkää alkoholia ja miehiä ... Nytkö vain alkoholia". Totta, että Meriluoto mainitsee monesti  juoneensa viskiä, maljoja, juuri nyt olen päissäni, kännissä, punkkua, dokaamassa, olen taas kännissä, join punkkua Anssin kanssa ... mutta minusta nämä ovat vain yksittäisiä tapahtumia. Miehiäkin (ja lukumääriä) esiintyy ja intiimien asioiden esittelyä ja lopulta avioliitto. Pääpaino on minusta täysin arkisten asioiden kuvailussa perheen tapahtumat, ystävien kuolemat ja aviomiehen, apurahojen anominen, saamiset, palkitsemiset, palkitsematta jättämiset, kirjoittaminen, luominen (juominen), ja luomisen (juomisen) tuska.

Parasta teoksissa on sen oivaltaminen, että apurahasysteemi ja luomisen tuska sekä toimeentulo ovat kirjailijan elämässä raastavaa. Se teoksessa tulee ilmi hyvin. Toisaalta tulee niitä apurahojakin, kirjasto, Wsoy, ja tekijämaksuja, esim. pokkaripainos 7000 mk, ja 4000 mk:n summa, ja muita tuloja puusta 28 tmk (ilmeisesti myyty metsää), nämä ovat olleet 1970-luvulla isoja summia. Luomisesta Meriluoto toteaa välillä olevansa "tyhjiin ammennettu", mutta pian taas luominen jatkuu.

Meriluoto pohtii Helvi Hämäläisen loppu-uran teoksia, ja moittii hänen uskallustaan. Luultavasti tämän innoittamana hän itse julkaisee työstämänsä päiväkirjat "Vaarallista kokea", joka nosti Meriluodon taas suureen tietoisuuteen. Lasimaalaus oli ensimmäinen (en ole lukenut). Tämä vanhojen päiväkirjojen työstäminen (Vaarallista kokea), niiden julkaisun odotus, ja menestys on käsittelyssä tässä teoksessa.

Päiväkirjat ovat haastavia. Jokaisen ihmisen elämä on kuitenkin aika samanlaista: iloja ja suruja, lasten ja lastenlasten tekemisiä, rahahuolia, perintöriitoja, sairauksia ja kuolemia. Toisaalta en halua lukea mitään intiimejä "paljastuksia", fyysiset toiminnat ihmisillä lienevät hyvin samantyyppisiä, ja ovat henkilökohtaisia asioita. Herrasmies ei ainakaan kertoile sopimattomia, eikä myöskään urki. (En väitä olevani herrasmies). Toisaalta jos kukaan ei koskaan kerro mitään, asiat jäävät pimentoon, tabuttuvat, eli rohkeudesta kiitos Meriluodolle.

Miksi arvostella toisen päiväkirjaa, sekin on tarpeetonta? Mutta julkaisemalla itse omat asiansa luettaviksi altistaa arvioinnille, jota ei tarvitse kokea vielä arvosteluksi, mutta miksi kirjoittaa muista! Mika Waltarista hän toteaa esim. 28.12.78 "Waltari täysi lallus, kirjoittaa pelkkiä selviöitä, toistelee, ei uskalla", no Waltari oli uransa ehtoopuolella, kuoli 26.8.1979. Mutta kirjoittamalla näin Meriluoto altistaa itsensä, ei enää arvioinnille vaan kritiikille.

Jos omistat kirjan lue s. 120 ja päivä 22.9.1987 miksi kirjoittaa aviomiehestään näin?  Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa aviomiehestä kansantaloustieteen professorista  sanotaan näin: "Kuuluisa oli hänen tapansa aloittaa mikrotaloustieteen perusteiden kurssi lukemalla Lauri Viidan Moreenin alkukappaleet, jotka kuvaavat hyvin talouden kiertokulkua". Viita oli Meriluodon edellinen aviomies.

Sivulla 91 Aila Meriluoto kirjoittaa "Peter-Peter on NIIN TOTTA. Se on sitten pirun tärkeä kirja." Hän kirjoittaa, että naiset samastuvat siihen, miehet ovat penseämpiä. Allekirjoitan tämän, en pitänyt Peter-Peter -teoksesta.

Päiväkirjat ovat hyvin toimitetut, teksti on selkeää, ja sitä pystyy seuraamaan. Aikajana on katkonainen ja esimerkiksi vuodesta 1983 on vain yksi maininta sivuilla 108-109 ja vuodesta 1989 kaksi mainintaa sivuilla 129-131.

Wsoy:n toimintaa minusta kritisoidaan, ja tämä kirja ei ole WSOY:n painamakaan, vaan Siltalan.

Monia hyviä teemoja, kuten vanheneminen, ehkä tämä alkoholin käyttö ja rahahuolet. Rahahuolia en lopussa ymmärtänyt: hyvin toimeentulevia ihmisiä professorin eläke ja myyviä kirjoja, tosin oli lama-aika 1990-luvulla, mutta silti. Loppu on traagista, mutta lukemisen arvoista. Suositan!

Huomioita
-Meriluoto on lukenut nuoruudessaan Romain Rollandia, myöhemmin Gunter Grassia (esim. Peltirumpu), lukenut Mirkka Rekolan tuotannon.
Helvi Hämäläistäkin hän lukee (esim. 6.10.1993 Luen Helvi Hämäläisen elämän tarinaa), ja lopussa sama kuin Helvi Hämäläisellä ainakin jotenkin ei osaa ottaa kehuja vastaan " tunnen häpeää, aina kun minua kehutaan" , "44 vuoden takaisia lapsellisuuksia" (Lasimaalauksen 13:s painos).

--
Olen lukenut Helvi Hämäläisen päiväkirjat, jonka lainasin kirjastosta, tämä teos oli ostettu kirjakaupasta, kuten Peter-Peterkin.
--
Jaana on postannut tästä syyskuussa 2011 täällä,
ja Leena Lumi  lokakuussa 2010 täällä
sekä Karoliina huhtikuussa 2011 täällä
--
Aila Meriluoto on syntynyt 10.1.1924 Pieksämäellä, ja on siis 88 vuotias. Tämä teos on siis julkaistu kypsällä iällä. Kuten päiväkirjoista selviää, Aila sai Viidan kanssa neljä lasta. Wikipediassa Meriluodon nimeen on viivan jälkeen kirjattu toisen aviomiehen kansantaloustieen professorin sukunimi. Tämä herra oli Helsingin kauppakorkeakoulussa oppiaineen professori.