P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

 

P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia, alkuteos Mistletoe Murder and Other Stories  2005, suomentaja Jaakko Kankaanpää, Otava 2016, sivumäärä 124

P. D.  Jamesin novellikokoelma  Mistelimurha ja muita kertomuksia sisältää neljä kertomusta: Mistelimurha, Hyvin tavallinen murha, Boxdalen perintö ja Joulun kaksitoista johtolankaa. Kaksi viimeistä ovat komisario Dalgliesh -tarinoita.

Alkupuheessa P. D. James (1920 - 2014) mainitsee, että alkuun salapoliiskertomukset olivat novelleja (Sherlock Holmes -tarinat, Agatha Christien lyhyet jutut), mutta pidempi ilmaisu valtasi alaa ja Agatha Christie muistetaan nimeenomaan pitkistä dekkareistaan. Pidempi muoto antoi sijaa psykologiselle tarkastelulle ja ihmisten välisten suhteiden tarkalle kuvaukselle, mitä Jamesilla itsellään on. P. D. James mainitsee, että novellin rajat ovat ahtaammat ja novellit ovat suoraviivaisempia.

Mistelimurha, Mistletoe Murder. Julkaisuvuosi 1995, sivumäärä 29.
Rikoskirjailija kertoo murhasta vuonna 1940, jonka todistajana oli sukujuhlissa jouluna 1940. Kertoja oli menettänyt miehensä sodassa. Paikalla olivat kertoja, hänen serkkunsa Paul, antiikkikauppias Rowland Maybrick, isoäiti ja eräitä muita henkilöitä. Rowland murhataan ja kirjailija näkee lattialla mistelinmarjoja ja vesiläikän. Poliisi ei pysty selvittämään murhaa, mutta kirjailija antaa vihjeen, kuka oli lopulta murhaaja. 

Hyvin tavallinen murha, A Very Commonplace Murder. Julkaisuvuosi 1969, sivumäärä 26.

Ernest Gabriel palaa 16 vuoden jälkeen katsomaan asuntoa, jossa murhattiin Eileen Morrisey ja teosta tuomittiin syytön Denis Speller. Tarinaan liittyy aikuisten lukemiset ja salaiset tapaamiset ja lopulta lukijalle selviää, kuka on tehnyt murhan. Iljettävä tarina.

Boxdalen perintö, The Boxdale Inheritance. Julkaisuvuosi 1979, sivumäärä 34

Adam Dalgieshin isä oli kirkkoherra. Kaniikki Hubert Boxdale oli isän ystävä ja Adamin kummisetä. Hubertin isotäti Allie oli jättänyt Hubertille 50 000 punnan  perinnön. Isotäti oli railakas henkilö, mutta kaniikkia huoletti se, oliko Allie murhannut miehensä 1902, josta syytteestä hänet oli vapautettu. Iäkäs ja äveriäs aviomies oli kuollut arsenikkiin joulun aikana. Isoisänsä Augustus Boxdalen avioituminen nuoren varieteetanssijattaren kanssa oli ollut suvulle sensaatio ja häpeä.

Tapauksesta on 67 vuotta, eli eletään ehkä vuotta 1969. Adam Dalgliesh puhuu murhasta  kriminologi Aubrey Glattin kanssa, joka suunnitteli aiheesta kirjaa, mutta jätti hankkeen kesken, kun kukaan läsnäolleista  ei suostunut haastatteluihin. Dalgliesh selvittää, että yksi paikalla olijoista on vielä hengissä, mutta kuolinvuoteellaan. Dalgiesh jututtaa häntä ja selvittää, kuka murhan teki, miksi ja mitä siitä seurasi. Dalgliesh pitää yksityiskohdat omana tietonaan. Kaniikki ottaa perinnön vastaan, mutta lahjoittaa sen varietee- ja sirkustaiteen edistämiseen isotädin muiston kunnioittamiseksi.

Joulun kaksitoista johtolankaa, The Twelve Clues of Christmas.  Julkaisuvuosi 1996. sivumäärä 23. 

Adam Dalgliesh on nimitetty ylietsiväksi ja hän on joulun pyhiksi ajamassa Jane-tätinsä luo joulun viettoon MG Midgetillä (autoa valmistettiin 1961-1979 ja on avoauto, jossa talvisin kuomu), kun  hänet pysäytetään ja mies huutaa:"setäni on tehnyt itsemurhan". Alan lähtee Harkervilleille ja myös paikalliset poliisit tulevat paikalle. Kaikki näyttää epäillyttävältä ja tutkimusten jälkeen Adam Dalgliesh luettelee 12 johtolankaa, jotka osoittavat, että kyseessä oli murha, ei itsemurha. Dalgiesh sanoo tädilleen, että "se oli silkkaa Agatha Christietä".

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Koskinen ja raadonsyöjä

 

Koskinen ja raadonsyöjä, Karisto 1997, pokkaripainos CrimeTime 2021, sivumäärä 287.

Koskinen ja raadonsyöjä on toinen osa jo 30-osaisessa Seppo Jokisen (s. 1949) kirjoittamassa komisario Koskinen sarjassa. Kirjoista on tehty tv-sarja, joiden esittäminen alkoi 2021, ja kansikuvassa on Koskista näyttelevä Eero Aho.

Teoksen alussa tapahtuu lapsikaappaus, kun Reettamari (2 v) huiputetaan junassa äidiltään ja viedään pois Toijalan asemalla. Poliisi selvittää pian tapauksen, joka on hyvinkin dramaattinen, mutta kaikki säilyivät hengissä. Tekijä oli mielenterveytensä kanssa painiskeleva nainen, jolla on takana kaksi aborttia ja oman lapsen kätkytkuolema. 

Kaappauksella on löyhä yhteys dekkarin päärikokseen, kun poliisit näkivät tulevan henkirikoksen uhrin palaavan Helsingin reissulta samalla junalla. 

Poliiseilla on kostea saunailta Majarannassa, mutta aikaisin aamulla Koskiselle tulee äkkilähtö. Paperitehtaan ATK-osastolla on mies lyöty kuoliaaksi. Uhri on ATK-nero Niko Laurikka. Poliisit tekevät rikospaikkatutkinnan, ja kuulevat ATK-osaston henkilökunnan.

Usein tietokonenörttejä pidetään ujoina ja hiljaisina, mutta tässä ATK-osastossa puhetta, suhdesähläilyjä, kolmiodraamoja ja harrastuksia riittää. Koskisella on haastava palapeli ratkaistavana. Askel askeleelta löytyy uusia palasia, ja kokonaiskuva alkaa hahmottua ...

Teos kuvaa 1990-luvun lopun tietokonemaailmaa. Internet on käytössä. Koskisen poika Antti (16 v) selaa internettiä Netscape-selaimella. Hän näyttää isälleen kuvia Kreikasta, jotka hän etsii Yahoo-hakuohjelmalla. Antti selittää myös tietokonemadoista. Laurikka oli ohjelmoinut madon aktivoitumaan, ja siinä hän ilmoittaa, että joutui Raadonsyöjän uhriksi, mistä tulee teoksen nimi. 

Matkapuhelimetkin ovat alkaneet yleistyä, ja Koskinen käyttää hyväkseen puhelulistaa (lokia).

Poliisiyhteisön asioita viedään eteenpäin. Koskinen on pomonsa Rusinpään hampaissa, kun tämä oli päästänyt epäillyn vapaaksi (ei ollut murhaaja!). Koskinen tuntee lievää mustasukkaisuutta, kun Tarun kerrotaan olleen Kaation kanssa. Taru lisäksi vihjaa Ullalla olevan henkilökohtainen ongelma. Koskinen pahastuu asiasta, mutta ilahtuu Tarun tiedosta, että Rusinpää on menossa ministeriöön. Roine on masentunut, mutta mentoroi Koskista. Pekki touhuaa tavanomaisesti. 

Murha-ase on erikonen, pala Berliinin muuria. Työpaikalla on tiimiposti, joka oli yleinen 1990-luvun lopussa. Ainakin yksi Wartburg on liikenteessä (1999 itäsaksalaisia Wartburgeja oli liikenteessä 732 kpl).

Koskisen perhekuviot.

Sakari Koskinen on nelikymppinen. Perhe asuu Hervannassa omakotitalossa. Koskisten avioliitto vaikuttaa vaikealta, tai puolisoilla on eri kiinnostuksen kohteet. Vaimo Raija käy positiivisen ajattelun, napatanssin ja grafologian kursseilla, mutta kipinää on sen verran, että myös peitto heiluu.

Poika Antti, joka on 16-vuotias, on kiinnostunut tietokoneista, johon on kytkenyt modeemin. Poika haluaa Lappiin talvilomalla. Koskinen on ostanut hiihtovehkeet ja varannut majoituksen. Purjehdus on Antin kesäharrastus ja Koskinen käy kaverinsa kanssa Kreikassa purjehtimassa myös talvilomillaan, mutta nyt on Lapin matka varattu, ja on kalliimpi kuin Kreikan reissu. Koskinen stressaa, päästäänkö Lappiin, työkiireet haittaavat perhe-elämää.

Yllätäen päästään Lappiin.

Koskinen -sarja alkaa siis Kariston julkaisemilla teoksilla:
Koskinen ja siimamies,1996
Koskinen ja raadonsyöjä, 1997
Koskinen ja pudotuspeli, 1998
Koskinen ja taikashow, 1999
Koskinen ja kreikkalainen kolmio,  2000
Hukan enkelit, 2001
Piripolkka, 2002
Vilpittömässä mielessä, 2003
Suurta pahaa, Karisto 2004
Sana sanaa vastaan, 2005
Hiirileikki,  2006
Viha on paha vieras, 2007
Kuka sellaista tekisi, 2008
Lyöty mies (novellikokoelma), 2009
Räätälöity ratkaisu, 2010

Seuraavat ovat Crime Timen julkaisemia
Ajomies,  2011
Hervantalainen,  2012
Vihan sukua. Helsinki:  2013.
Mustat sydämet. Helsinki:  2014.
Kuolevaksi julistettu,  2015
Rahtari,  2016
Vakaasti harkiten,  2017
Lyödyn laki,  2018
Rottasankari,  2019
Pisara veressä, 2020
Siipirikkoiset, 2021
Pahasti tehty, 2022
Sen maksaa minkä tilaa, 2023

Kultosaari on julkaissut

Satuttamisten summa,  2024
Viimeinen vääntö, 2025

Hellevi Pouta: Mieto

 

Hellevi Pouta: Mieto, Karisto Oy 2019, 207 sivua.

Tämä on Hellevi Poudan kirjaama Juha Miedon itse kertoma elämänkerta. Kirjassa on valokuvia ja henkilöhakemisto, mutta ei Juhan Miedon uran mitalikavalkaadia.

Juha Mieto (20.11.1949) on tunnetuimpia suomalaisia hiihtäjiä. Hänet muistetaan parhaiten olympiahopeasta Lake Placidissa, jolloin hän hävisi kullan sadasosasekunnilla Ruotsin Thomas Wassbergille.  Ajat olivat 41.57,63, Mieto 41.57,64.

Juha Mieto ei saavuttanut henkilökohtaista olympia- tai MM-kultamitalia. Juha Miedolla on henkilökohtaisilta matkoilta kaksi olympiahopeaa Lake Placidista, ja MM-kisoista pronssi Lahdesta 1978, ja hopea Falunista 1974. Viestinhiihdossa Juha Mieto saavutti olympiakullan 1976 Innsbruckista, ja MM-kultaa Oslosta 1982. Olympiakisoista Miedolla on lisäksi viestihiihdossa kaksi pronssia, ja MM-hopeaa. Tuolloin hiihdon MM-kisat järjestettiin joka neljäs vuosi.

Mieto tuli tunnetuksi niukoista häviöistään, sillä Sapporon olympiakisoissa 1972 hän hävisi pronssin kuuden sadasosan erolla Norjan Ivar Formolle, ja hopeakin jäi vain kahden sekunnin päähän.

Juha harrasti nuoruudessa monia lajeja, ja kakkoslaji hänellä oli suunnistus.  Jukolan viestissä Mieto juoksi Kurikan Ryhdin ykkösjoukkueessa neljä kertaa ja tuli avausosuudella ensimmäisenä vaihtoon 1972 ja kolmososuudelta ykkösenä 1978. Mieto osallistui Jukolaan 12 kertaa. Tämän edeltävän tekstin rustailin omasta päästäni, joskin useat asiat mainitaan kirjassakin. Urheilujutuista mainitaan Juhan maratonit ja se, että 197- senttinen Juha Mieto pelasi lentopalloa, yleisurheili, ja heitti moukariakin. 

Juha kasvoi maatalossa, ja teki ahkerasti töitä. Koulupolku jäi kansakouluun. Hän oli Suomen Keskustan kansanedustajana 2007-2011 ja Kurikan kaupunginginvaltuustossa 2013-2017. Intti sujui Kajaanissa 1969-1970, ja Mietaa kohosi kessuksi, kun menestyi Suomi Neuvostoliitto sotilasottelussa. Intin jälkeen Juha työskenteli 17 vuotta Kurikan kaupungilla.

Mietaan ensimmäiset olympiakisat Sapporossa 1972 toivat karvaan neljännen sijan, olympiakisoissa 1976 Juha saavutti viestin hiihdossa kultaa, Mietaa oli kakkososuudella. Vuoden 1980 Lake Placidin kisat toivat kaksi hopeaa. Sadasosan tappio 15 km:lla toi hopeaa, ja kolmen minuutin tappio Zimjatoville toi myös hopeaa viidellä kympillä. Sarajevon kisoista 1984 Juha saavutti pronssia viestistä.

Vuoden 1974 MM-kisat toivat hopeaa 30 km:lla. Suomalaiset eivät olleet siirtyneet lasikuitusuksiin, mitä Ruotsin Thomas Magnusson käytti. Lahden MM-kisoissa 15 km:lla Mietaa jäi viitisen sekuntia kullasta ja sai pronssia.

Juha meni naimisiin ja sai vaimonsa kanssa lapsen. Juha jäi leskeksi ja kasvatti lapsen yksinhuoltajana.

Juhan aktiiviaikana urheilijat olivat amatöörejä, mutta saivat tavarapalkintoja. Pesukoneita saattoi tulla useampiakin. Juhan uran sattui siirtyminen puusuksista lasikuitusuksiin, latukoneet yleistyivät ja 1980-luvulla "keksittiin" luistelu, joka minusta oli seurausta muovisuksista ja latukoneista.

Juha on osallistunut erilaisiin tv-ohjelmiin kuten Hyvin herroihin ja Kymppitonniin. Juha on tunnettu mämmin syöjä. Juha myös edisti vuosia urheilijaeläkettä (jota ei itse saa).

Hyvä kirja

****

*Thomas Wassbergilla on kaksi henkilökohtaista MM-kultaa ja viestikulta ja kaksi henkilökohtaista olympiakultaa ja kaksi viesti kultaa. 

Thomas Magnussonilla oli kaksi henkilökohtaista MM-kultaa.

Ivar Formo (1951-2006) sai pronssia Sapporon 30 km:lla ja voitti 1976 olympiakisojen 50 km:lla kultaa. Ivar Formo myös suunnisti, ja voitti MM-pronssia 1974, ja voitti joukkueensa Lynin kanssa Jukolan viestin 1979.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, Karisto 1996, pokkaripainos CrimeTime 2021, sivumäärä 255.

Koskinen ja siimamies on ensimmäinen jo 30-osaisessa Seppo Jokisen (s. 1949) kirjoittamassa komisario Koskinen sarjassa. Kirjoista on tehty tv-sarja, joiden esittäminen alkoi 2021, ja kansikuvassa on Koskista näyttelevä Eero Aho. 

Heti dekkarin alussa siimamies iskee, henkirikoksen uhrina on 16-vuotias koulutyttö Katja Autio, joka asuu isänsä kanssa. Poliisi vie tiedon kotiin isälle, joka suistuu raiteiltaan. Isä on keinoton, kunnes lukee tyttärensä päiväkirjaa ja tekee omat johtopäätöksensä, ja ryhtyy toimeen...

Rikospoliisilla on paljon juttuja ennen siimamurhaa. Kioskiryöstöt ovat työllistäneet Koskista.

Murhan tutkintalinjoja avautuu muutamia, joita poliisit käyvät läpi.

Koskis-sarjan avausosa on minusta erittäin laadukas dekkari, joka valottaa myös poliisin arkea, josta alempana muutama huomio.

Pidempi pohdinta.
Sarjan alkaessa Sakari Koskinen on nelikymppinen, hänen avioliittonsa vaikuttaa väljähtäneeltä. Vaimo Raija on hurahtanut riimittelyyn ja järjestää kirjastossa (jota myös johtaa)  satunäytelmän, jonka on itse kirjoittanut ja ohjannut. Poika Antti on teini-ikäinen ja harrastaa purjehdusta.

Poliiseista Koskista lähimpänä ovat Pekki ja Ulla Lundelin, jonka mies on aina poissaoleva kiertuerumpali. Ullalla on kolme lasta. Kaatio on poliisi, joka on puolestaan hurahtanut puulaakifutikseen. Poliisissa on hyvä työilmapiiri.

Kioskimurrot on erillinen vyyhti, sen sijaan murhista alkaa tihkua tietoa eri lähteistä. Koskinen saa viestin vanhemmalta kollegaltaan Roineelta noin 10 vuotta sitten tapahtuneesta murhan yrityksestä.

Koskinen pohtii asioita myös laajemmin ja syvemmin. Tässkin rikolliselle ei ehkä tuomita rangaistuusta, vaan hoitoa. Tekijän äitikin syyttää lääkäreitä, kun poika päästettiin hoidosta. Kyse on yhteiskunnan pelisäännöistä (pakkohoitoon ei helposti määrätä perusoikeuksien vuoksi), ei yksittäisen lääkärin toimista.

Aikaansa edustaa  Ahtisaaren kuva seinällä (presidenttinä vuosina 1994-2000), sekä juliste, jossa Julia Roberts on kylpyammeessa, lienee elokuva Pretty Woman (1990). 

Poliisi saa palautetta hitaudestaan, mutta tutkinta johti pidätykseen alle viikossa.

Koskinen -sarja alkaa siis Kariston julkaisemilla teoksilla:
Koskinen ja siimamies, 1996
Koskinen ja raadonsyöjä, 1997
Koskinen ja pudotuspeli, 1998
Koskinen ja taikashow, 1999
Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 2000
Hukan enkelit, 2001
Piripolkka, 2002
Vilpittömässä mielessä, 2003
Suurta pahaa, Karisto 2004
Sana sanaa vastaan, 2005
Hiirileikki,  2006
Viha on paha vieras, 2007
Kuka sellaista tekisi, 2008
Lyöty mies (novellikokoelma), 2009
Räätälöity ratkaisu, 2010

Seuraavat ovat Crime Timen julkaisemia
Ajomies,  2011
Hervantalainen,  2012
Vihan sukua. Helsinki:  2013.
Mustat sydämet. Helsinki:  2014.
Kuolevaksi julistettu,  2015
Rahtari,  2016
Vakaasti harkiten,  2017
Lyödyn laki,  2018
Rottasankari,  2019
Pisara veressä, 2020
Siipirikkoiset, 2021
Pahasti tehty, 2022
Sen maksaa minkä tilaa, 2023

Kultosaari on julkaissut

Satuttamisten summa,  2024
Viimeinen vääntö, 2025

Seppo Jokinen: Pisara veressä

 

Seppo Jokinen: Pisara veressä, Crime Time 2020, sivumäärä 368.

Seppo Jokisen dekkari Pisara veressä on suositun Koskinen-sarjan  25:s osa. Olen blogannut aiemmin vain osista 22  Vakaasti harkiten ja 27  Pahasti tehty. Tästä teoksesta Pisara veressä pidin eniten, koska tässä on takaumia Koskisen ajasta järjestyspoliisissa. 

Yöllä 7.9.1986 Koskinen menee paikalle parinsa Kortesniemen kanssa. Kelluvassa Varalan urheiluopiston veneessä on lentopallovalmentaja Harri Kimasen ruumis, jota on lyöty otsaa jollakin astalolla.

Muistot tästä palavat Koskisen mieleen, kun Siiri Peippo on ottanut dekkariinsa selvittämättömän murhan, laji on vaihtunut lentopallosta tankotanssiin. Murharyhmällä olisi muitakin juttuja työn alla, mutta Koskinen pyytää esimiehiltään lupaa avata Varalan jutun uudestaan. Lupa tulee ja tutkimukset alkavat  Anni Kannisen kanssa. Koskinen huomaa. että yksi tutkintalinja on jätetty kokonaan läpikäymättä ...

Kirja on ansiokas myös kuvaamalla työyhteisön suhteita. Takaumissa kuvataan kuinka Koskinen ja Pekki ystävystyvät. Nykyhetkessä Koskisen naisystävä Ulla on vuorotteluvapaalla ja hoitaa Hämeenlinnassa lapsenlapsiaan, joista yksi on erityislapsi. Havia on jäänyt eläkkeelle ja tilalle on tullut mies pohjoisesta Karri Kurjenaho, jolla on hyvin vaikea päästä tiiviiseen tutkintaryhmään. Koskisella on paljon päänvaivaa porukan suhtautumisessa tulokkaaseen ja päinvastoin.

Takaumissa ilmenee myös Koskisen ex-vaimon Raijan antipatia Ullaa kohtaan. Nyt Raija piipahtaa Koskisen luona, kun Ulla on kiinni muissa askareissa, eikä pysty vierailemaan Koskisen luona.

Nykyhetkessä on tutkitaan myös yhtä mökkikärhämää. Tampereella pyörii myös juttuja vampyyrinaisesta, se liittyy 8-vuotiaan Urhon havaintoon Marketin pesulassa, erään naisen pesulaan tuoma matto on täynnä verta. Tästä ei kuitenkaan tule kirjan nimi vaan siitä, että jokaisella on pisara veressä, pisara on joko voittajan tai häviäjän verta.

Vanhan tutkinnan avaaminen poikii valituksia, mutta kuolemantapauksesta saadaan selko.

Koskinen-sarja on suosittu ja siitä on tehty tv-sarjaelokuvia, jossa päähenkilöä tamperelaista rikoskomisario Sakari Koskista näyttelee Eero Aho. Tätä osaa sarjasta en ole nähnyt, enkä tiedä onko tehtykään. Koskinen on eronnut vaimostaan kirjastonpomo Raijasta ja on asunut välillä kimpassa työtoverinsa Ulla Lundelinin kanssa, nyt tässä kirjassa Ulla asuu lastenlastensa vuoksi Hämeenlinnassa ja ottaa etäisyyttä Koskiseen, ja hakee pari osaa myöhemmin tavaransakin pois.

Poliisiasemalla Koskisen ryhmään kuuluvat poliiseista edelleen  Pekki, Simo (arpinaama), Kaatio, Hukkapee, Palo-oja, Riipinen, Lehmus ja  Kanninen ja tässä osassa Karri Kurjenaho Oulusta 

Yhtenä teemana on hyväveliverkostot ja  ihmisten painostus poliiseja kohtaan, ja kanteluiden tekeminen.

Kirjassa ajankuvaa edustaa myös korkeaale kiivennyt leningradilaisen sirkuksen trapetsitaiteilija, joka haluaa loikata joko Neuvostoliitosta tai sitten ylhäältä maahan.

******

Seppo Jokinen (s.1949) on Tampereen klassikon kasvatti, ja ollut päätoiminen kirjailija 2006 alkaen ja kirjoittanut Koskista yhteensä 30 osaa, sarja alkoi teoksesta Koskinen ja siimamies.

P. D. James: Yksityispotilas

 

P. D. James: Yksityispotilas, alkuteos The Private Patient 2008, Otava 2009, suomentanut Kristiina Savikurki, sivumäärä 489. Komisario Dalgiesh #14.

P. D. Jamesin viimeinen komisario Dalgiesh -dekkari Yksityispotilas tapahtuu Lontoossa ja Dorsetin yksityiskliniikalla, jonne tutkiva journalisti Rhoda Gradwyn (47 v) menee korjauttamaan juopon isänsä lapsena aiheuttamaa arpea poskessa. Plastiikkakirurgi George Chandler-Powellin leikkaus onnistuu, mutta toipuva potilas murhataan. 

Paikalle kutsutaan Scotland Yardista tutkimaan etsivätrio komentaja Adam Dalgliesh, etsiväkomisario Kate Miskin, ja ylietsivä Francis Benton-Smith. Peribrittiläisen salapoliisidekkarien perinteiden mukaan miltei kaikilla on motiivi murhaan, alibeja valehdellaan ja asioita salataan, mutta lopussa murhaaja on kiikissä.

Yksityispotilas on laadukas päätös P. D. Jamesin komisario Dalgieshin tutkimuksille.

Pidempi oppimäärä (älä lue, juonipaljastuksia, mutta ei paljasteta murhaajaa eikä tarkkaa motiiviakaan)
Kuten sarjan edellisessä osassa (Majakka) kaikki keskeiset henkilöt pohjustetaan ja taustoitetaan hyvin. Murha tapahtuu, kun takana 130 sivua ja edessä 350 sivua, jonka aikana Dalgliesh saa murhaajan satimeen.

Rhoda Gradwynin lapsuus oli ankea, isä oli juoppo, äiti heikko. Kun Rhoda ensimmäisen kerran uskalsi puolustaa äitiään, isä rikkoi viskipullon ja löi Rhodaa kasvoihin. Tyttöä ei viety lääkäriin, ja haava selitettiin onnettomuudella. Rhodan isä on sittemmin kuollut ja äiti on avioitunut uudestaan. Kirjan laveassa kerronnassa on kuvattu äidin häitäkin. Ensimmäisessä luvussa Rhoda lounastaa nuoremman miehen näyttelijä Robin Boytonin kanssa. Robin Boytonin lapsuus on ollut ankea. Hän kuuluu rikkaan suvun hyljeksittyyn haaraan. Isä on muuttanut Australiaan ja äiti on kuollut. Robinin serkut Westhallin sisarukset Candace  ja  Marcus ovat töissä klinikalla. Marcus  on kirurgi ja Candace talouspäällikkönä. Kliniikasta on vastuussa George Chandler-Powell. Westhallien sukuhaaroista osa on köyhtynyt, osa rikastunut, ja asiaan liittyy testamentteja ja niistä riitelyä. Helena Cresset, jolla on lämpimiä tunteita kliniikan johtajaa kohtaan, on sukua Westhalleille. Helena on kliniikalla töissä.  Kliniikan kirjanpitäjänä on Letitia Frensham ja ylihoitajana Flavia Holland.

Murhaa tulevat Dorsetiin  tutkimaan etsivätrio komentaja Ada. Dalgliesh, etsiväkomisario Kate Miskin, ja ylietsivä Francis Benton-Smith New Scotland Yardista. Myös poliiseja taustoitetaan, esimerkiksi Kate Miskin on avioton lapsi, jonka, äiti kuoli, ja annettiin isoäidille, jolle Kate oli pelkkä taakka. Myös Katen suhdetta Piers Tarrantiin kuvataan. Robin Boyton pelmahtaa klinikalle, kun Rhoda on tutustumassa laitokseen ja myös kun on on leikattavana. 

Ensin siis hiljennetään Rhoda ja tutkimusten alettua Robin Boyton. 

Laitoksella on vierastettu sitä, että Rhoda oli tutkiva journalisti.  Adam Dalgliesh käy Rhodan papereita läpi, hän on ollut upporikas, omaisuus, joka koostuu pääosin arvopapereista, on yli 2 miljoonaa puntaa. Adam Dalgliesh etsii viitteitä siitä, onko Rhoda tutkinut kliniikan asioita? Hän on tutkinut myös plagiointia ja tapausta, jossa lapsi on surmannut pikkusisarensa kateudesta. Langanpätkiä on todella monta, mutta vain yksi johtaa syyllisen luo.

Teoksessa Adam Dalgliesh pyytää rakastettunsa Emma Lavenhamin kättä tämän isältä, eläköityneeltä professori Lavenhamilta, joka on brittiläisen jäykkä, (mutta hauska) ja hän  hyväksyy Adamin kosinnan. Häät pidetään Cambridgessa. Vieraana on myös Kate Miskin,  jolla on avecina Piers Tarrant, kun heidän polkunsa ovat taas yhdistyneet. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on viimeinen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu

 

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu, romaani etsimisestä ja löytämisestä, suomentanut englanninkielisestä The Missing Rose kirjasta Päivi Paju, Minerva 2008, sivumäärä 190.

Serdar Özkanin (s.1975) kirja Kadonnut ruusu on teos etsimisestä ja löytämisestä. Lyhyissä luvuissa on samantapaisia "viisauksia" kuin Paolo Coelholla Alkemistissa ja mitä on Pikku prinssissä. Pikku Prinssi ja Prinssin tapaama kukka  mainitaankin kirjassa ja tässäkin ruusut tuoksuvat ja puhuvat.

San Franciscossa nuori ja kaunis juristi Diana Stewart (25 v) on henkisesti tyhjä ja onneton. Juuri kuollut äiti on paljastanut Dianalle, että hänellä on kaksoissisar Maria, jonka hänen pitäisi löytää. Äidin kuoltua Diana hukuttaa tyhjyytensä viiniin, mutta alkaa  etsiä itseään ja Mariaa, tapaa ihmisiä ja löytää itsestään uusia puolia. Häntä ohjaavat äidin kirjeet ja matkalla tapaamansa henkilöt.

Diana on rikas juristi, mutta haluaa tulla kirjailijaksi. Kadulla hyvä kerjäläinen ennustaa Dianalle tai oikeastaan hän lukee Dianan kasvoista, mitä hän etsii ja missä on pulmia. Kadulla Diana tapaa myös Harvardin lopettaneen taiteilijan Matthiaksen,  joka alkoi maalata. Matthiaksella on tärkein maalaus kesken,  hän ei ole saavuttanut henkisesti tilaa, jotta voisi viimeistellä maalauksen. 

Diana matkaa myös Turkkiin Zeynyp Hanimin täysihoitolaan, jossa on tarjolla  sitä ruusuterapiaa. Ruusuille on tullut kriisi, kun ihmiset ovat hankkineet tekoruusuja. Ruusut ovat muuntuneet ihmisten toiveiden mukaan, ja menettäneet tuoksunsa, joka kuitenkin erottaa oikeat ruusut tekoruusuista. 

Toinen tarina on isästä, pojasta ja aasista, jossa matka käy mahdottomaksi, kun isä kuuntelee liikaa toisten moitteita.

Kirjan suurin sanoma lienee, että ihailtu ihminen toimii liikaa toisten odotusten mukaan, pitää uskaltaa olla oma itsensä ja kuunnella sisimpäänsä.

Diana löytää etsimänsä ja tarinaan sekoitetaan myös monta merkkihenkilö jopa Neitsyt Maria.

Hienoa on, jos Serdar Özkanin kirjan avulla lukija löytää Kadonneen ruusunsa ja pystyy elämään onnellisena.

P. D. James: Majakka

 

P. D. James: Majakka, alkuteos The Lighthouse 2005, suomentaja Jaakko Kankaanpää, Otava 2006, sivumäärä 490. Komisario Dalgliesh #13.

P. D. Jamesin romaani Majakka on ihmissuhdevyyhdin selvittelyä ja murhamysteeri suljetulla saarella. Tämä on myös komisario Dalgliesh -sarjan 13 ja toiseksi viimeinen osa. Kirjailijan korkeasta iästä (85 vuotta) huolimatta tämä on todella korkeatasoinen ihmissuhdetutkielma. P.  D. James esittelee perinpohjaisesti henkilöt ja heidän taustansa, miljöön ja tilanteen.

Cornwallin edustalla oleva (fiktiivinen) Comben saari on paikka, johon yhteiskunnan hyväosaiset vastuunkantajat menevät lataamaan akkujaan muutamaan vuokrattavaan mökkiin. Saaren asioista vaietaan ja asukkaat saavat olla rauhassa. Saaren omistaa Holcomben säätiö. Saarella asuu vakituisesti Holcomben suvun viimeinen jäsen 80-vuotias Emily Holcombe ja hänen palkollisiaan.  Säätiön asioita pyörittää lakimies Rubert Maycroft. Maycroft luopui lakitoimiston osakkuudestaan vaimonsa kuoltua. Henkilökuntaan kuuluu myös lääkäri Guy Staveley. Staveleyn uralla on ikävä hoitovirhetapaus tai laiminlyönti, joka johti lapsen kuolemaan. Staveley hyysää Adrian Boydea, joka on entinen anglikaanipappi, joka juopotteli virkansa. Saarella on venekuski Jago Tamlyn, ja yleismies Daniel Padget, joka tuli saarelle töihin muutamia vuosia sitten äitinsä kanssa. Äiti on sittemmin kuollut syöpään.

Saarella on vaihtuvia vakioasiakkaita, nyt paikalla ovat romaanikirjailija Nathan Oliver, saksalainen Raimund Spiegel, ja tutkijatohtori Mark Yelland. 

Saarella, jonka pitäisi olla rauhan tyyssija, on yllättäviä kitkatekijöitä. Nathan Oliver on 68-vuotias ja kuuluisa. Hän kiertää maailmaa apunaan  tytär Miranda ja kustannustoimittaja Dennis Tremlett, jotka ovat saarella häntä palvelemassa. Oliver halveksii tytärtään ja kustannustoimittajaansa, joka osin kirjoittaa hänen teoksensa. Nathan Oliver  pimahtaa, kun hänelle selviää, että Mirandalla ja Denniksellä on suhde ja he aikovat mennä naimisiiin. Oliver piikittelee Mark Yellandia, joka on koe-eläinaktivistien maalitauluna. Oliver, joka on syntynyt saarella, herättää närää säätiössä ja Emily Holcombessa, kun hän ilmoittaa aikovansa asettua pysyvästi saarelle asumaan, joka on säätiön sääntöjen mahdollistama, sillä hän on saarella syntynyt.

Ensimmäisen osan päätteeksi Nathan Oliver löydetään majakasta hirttoköydessä riippumassa. Asiasta ilmoitetaan Lontooseen. Kuolemaa tulevat helikopterilla tutkimaan etsivätrio komentaja Adam Dalgliesh, etsiväkomisario Kate Miskin, ja ylietsivä Francis Benton-Smith New Scotland Yardista. Myös poliiseja taustoitetaan, esimerkiksi Kate Miskin on avioton lapsi, jonka äiti kuoli, ja annettiin isoäidille, jolle Kate oli pelkkä taakka. Myös Katen suhdetta Piers Tarrantiin kuvataan. Benton-Smithinkin tausta kerrotaan.

Tutkimukset alkavat, mutta tutkintaan tulee yllättäviä elementtejä ja hidasteita, mutta lopulta komisario Dalgiesh onnistuu tajuamaan majakkamurhan kuvion ja konna jää kiinni.

Pidempi oppimäärä
Nathan Oliver on kuuluisa, mutta hankala, ilkeä ja helposti suuttuva. Myös Raimond Spiegelillä on ollut asiaa kirjailijalle. Sodan aikana hänen isänsä on saapunut saarelle, mutta kadonnut. Tällöin Nathan on ollut vielä poika, mutta hänen isänsä on ollut saarella. Spiegel ja Oliver ovat sopineet tapaamisen majakalle. Tutkimuksia hidastaa Spiegelin sairastuminen kuumetautiin. Myös Dalgiesh saa oireita, hän on hyvin sairas. Saarelle on tullut SARS, ja koko poppoo on karanteenissa.

Nathan Oliverin romaanin oikovedokset on poltettu. Miranda valehtelee poliiseille, hänen mukaansa isä oli onnitellut kihlauksesta. Loppusuoralla myös pappi Adrian Boyde löydetään murhattuna.

Tautivuoteella horkkainen Dalgiesh näkee ihmissuhdepalapelin aivan uudella tavalla ja kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Adam Dalgiesh pohtii saarella suhdettaan Emma Lavenhamiin, jota on kosinut kirjeitse. Emma työstää asiaa Lontoossa ystävättärensä kanssa.

Nathan Oliver on syntynyt saarella ja käy säännöllisesti 4 kertaa vuodessa ja verinäytesähläyksen jälkeen hikeentyy ja uhkaa jättää säätiön pois testamentista ja aikoo muuttaa saarelle pysyvästi. Kihlauksen vuoksi hän aikoo jättää Mirandan rahoitta. 

Comben saari on ryteikköinen ja sieltä löytyy kalliota, saarella on myös teitä. Poliisitrio käyttää liikkumiseen polkupyöriä.

Murhan juuret ovat menneisyydessä,ja kirjassa siteerataan W. H. Audenin runoa September 1, 1939

Ne jolle on pahaa tehty/ pahaa tekevät vuorostaan. 

What all school children learn/ Those to whom evil is done/ Do evil in return

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on 13.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

László Krasznahorkai: Saatanatango

 

Laszlo Krasznahorkai: Saatanatangó, alkuteos Sátántango 1985, suomentanut Minnamari Pitkänen, Kustannusyhtiö Teos 2019, sivumäärä 304.

Unkarilaisen vuoden 2025 kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja László Krasxnahorkain (s. 1954) läpimurtoteos Saatanatango on ankea kuvaus kulahtaneesta kylästä, jossa asukkaat ovat sulkeutuneet pirtteihinsä, kyttäävät toisiaan. Ainoa tapaamispaikka tuntuu olevan kylän kapakka.

Kirja on jaettu kahteen kuuden luvun osaan, toisessa osassa luvut ovat käännetyssä järjestyksessä (VI, V, IV, III, II ja I). Tämä on minusta kaukana tangosta, joka on sentään iloinen kontaktia ottava harraste, askellus on hidas-hidas nopea-nopea. Tango liitetään monesti intohimoon. Tässä tarinassa sitä on hyvin vähän, yksi rouva on iloluontoinen ja eräät sisarukset myyvät äitinsä lukuun "palveluitaan" kylän miehille, joita kiinnostavat aivan muuta asiat.

Kaikki on hämärää, epämääräistä odotusta ja kyttäämistä. Ihmiset ovat jumissa, tahtovat lähteä, mutta aloitekyky on poissa, kaikki mätänee ja homehtuu. Sää on huono. Kirja on monessa kohtaa sekava eikä kovin looginen, unia nähdään ja niitä käsitellään. Ihmiset kuulevat omiaan. Teksti on tympeää.

Kylä on jämähtänyt. Mutta kuitenkin ihmiset odottavat jotain (ihmettä?). Kauhukseen he kuulevat että kuolleiksi luulleet Irimias ja Petrina ovat tulossa.

Kirja on arvioiden perusteella kehuttu, suitsutettu ja monille kielille käännetty.  Minusta sen kuvaus on ikävän ankeaa. Ehkä Saatanatango on tätä?

Hieman enemmän kirjasta ja sen henkilöistä, juonesta on hankala sanoa mitään

Nukkavierut kyläläiset pelkäävät ja odottavat. Mitä? Rahaa? Ihmettä? Viranomaisia? Paikka on ollut kollektiivitila, joka on lopetettu, siellä on enää kourallinen ihmisiä. Ihmiset asuvat aloitekyvyttöminä ränsistyvissä taloissa, siellä on hometta, sataa, kaikki mätänee, nurkissa kuhisee rottia ja vesi tulvii.

Tutkijatohtori on ollut tilan palveluksessa. Hänen virkansa on unohdettu irtisanoa. Kaveri juo lähinnä palinkaa ja polttaa tupakkaa, kunnes saa sairaskohtauksen. Tohtori kirjaa kyläläisten tekemisiä vihkoonsa. Hän on tärähtänyt. Futaki haluaisi repäistä itsensä irti kylästä. Halics on 52-vuotias, mies joka on täysi nolla, vaimo on hyvin uskonnollinen. Halics kuten muutkin miehet hakeutuvat kinastelemaan kylän kapakkaan. Herra Schmidt jää iloluonteisen vaimonsa varjoon. Rouvalla on suhde kapakoitsijaan? Muita hahmoja on Kereke, viljelijä, ...

Horkain sisarukset myyvät itseään, heillä on hulttioveli, ja juoppo äiti. Perheen isä on päättänyt päivänsä. Pahnan pohjimmainen on viaton Esti, joka sai potkut apukoulustakin. Hän ottaa kohtalon omiin käsiinsä.

Pelätyt Irimias ja Petrina saapuvat. Irimias pitää puheita ja juovuttaa kylän. Hän ratsastaan Estin kohtalolla ... ?

Kaiken jälkeen, muuttuuko mikään ? Muuttuuko paremmaksi??

****
László Krasznahorkai syntyi 1954 Kaakkois-Unkarissa Gyulan kaupungissa. Yllä esitelty kirja oli hänen läpimurtoteoksensa, ja Unkari kuului tuolloin vielä itäblokkiin. Kirja alkaa Kafka-sitaatilla "siinä tapauksessa haluan sittenkin mielummin odottaa". (Toivo Lyyn 1898-1976) suomennus).

Unkarin odotus loppui viimeistään 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Unkari kuuluu sekä EU:hun että Natoon, mutta osa muista maista näkee Unkarin valinnoissa vanhaa itäblokki-meininkiä.

Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset

 

Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset. alkuteos The Big Knockover, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen,  Conranic 2010,  sivumäärä 246.

Teoksessa johdanto ja viisi erillistä juttua.

Amerikkalainen Dashiell Hammett (1894 -1961) julkaisi 1930 dekkarin Maltan Haukka jossa hän loi kovaksi keitetyn yksityisetsivän hahmon, Sam Spaden, joka toimeksiantonsa puitteissa joutuu vaaralliseen peliin, mutta josta selviytyy voittajana. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta, mutta lisäksi neljä lyhyttä, muita lyhytjuttuja hän kirjoitti runsaasti. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen (1931), jossa Sam Spadea ei ole.

Tämän kirjan pitkässä esipuheessa Hammetin elämänkumppani Lillian Hellman (1905-1984) kertoo Hammetista, hän tunsi Hammetin 30 vuoden ajan, välillä asuen yhdessä välillä erikseen. 

Dashiell Hammett osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, jossa sairastui tuberkuloosiin, joka johti osaltaan eroon vaimosta ja kahdesta tyttärestä (muitakin syitä varmasti oli). Hellmanin mukaan Maltan haukan palkkiot ja elokuvatienestit menivät nopeasti, mutta se ei Hammetia haitannut. Hammett oli palveluksessa myös toisessa maailmansodassa, josta tuli lisää terveysmurheita eli keuhkolaajentuma. Hammet kuoli alkuvuonna 1961. Hammett oli puoli vuotta vankilassakin. Hän oli The Civil Rights Congress järjestön "tarkastaja". Hänelle langetettiin vankilatuomio, kun Hammett ei suostunut paljastamaan lahjoittajien nimiä. Järjestö auttoi mustia ja työläisiä. Viranomaiset luokittelivat järjestön kommunistiseksi ja halusivat lopettaa sen, joka tapahtuikin 1956, järjestö toimi vuosikymmenen.

Dashiell Hammett toimi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pinkertonilla etsivänä. Tässä teoksessa on viisi lyhyt juttua, jossa päähenkilö toimii Continentalin etsivänä. Jutut on julkaistu Black Mask -lehdessä (1920-1951). Lehteä luonnehditaan "pulp magazineksi", 1920-luvulla samaan lehteen kirjoittivat myös Raymond Chandler ja Erle Stanley Gardner. 

Jutut

Gouffignalin ryöväys (julkaistu 1925 Black Mask lehdessä. Pääosassa on nimettömäksi jäävä Continentalin etsivä. Hän vartioi ökyhäiden häälahjoja. Häät pidetään rikkaiden asuttamalla Gouffignalin saarella. Hääseremonioiden jälkeen yöllä saareen hyökätään. Continentalin etsivä  joutuu tapahtumien keskipisteeseen, mutta selvittää rikoksen. 

Kärpäspaperi (julkaistu 1929 Black Mask lehdessä). Continentalin etsivä saa toimeksiannon viedä rahaa majuri Humbletonin täysikäiseselle tyttärelle Sue'lle. Tytär on sähköttänyt isälle akuutista rahantarpeesta. Kun etsivä vie rahat, paljastuu huijaus mutta myöskin Suen kuolema. Etsivä selvittää vyyhdin ja konna saadaan kiinni. Sue kuoli arsenikkiin, jota on kärpäspaperissa, siitä jutun nimi.  

Gatewoodin tapaus (1923 Black Mask?)
Harvey Gatewoodilla on menestyvä puutavaraliike. Tytär Audrey on kidnapattu ja lunnasvaatimus esitetty. Continentalista saapuu yksityisetsivä etsimään kadonnutta tytärtä. "Kaappaus" paljastuu vapaaehtoiseksi ja motiivina on rahanlypsäminen itaralta isältä. Tytär uhkailee isää, että paljastaa puutavaran trokaukset sodan aikana. Ihmettelin kun suomalaisessa käännöksessä tytär kertoo nähneensä Twin Peaksin, joka paikka on minusta fiktiota.

Suuri pankkikeikka ja 106 000 dollaria verirahoja, on julkaistu Black Maskissa vuonna 1927, mutta ovat enemmän seriffijuttuja, eivät Continental-tarinoita.

****

Lyhytjuttuja Sam Spadesta on teoksessa Mies nimeltä Spade.

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina

 

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina, Minerva 2023, sivumäärä 245.

Shawn Huff (s. 1984) pelasi Suomi-koripalloa huipulla 2000-2022 Torpan Pojissa, Espoon Hongassa, Valparaison yliopistossa USA:ssa, Kreikassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja lopulta Helsingin Seagullseissa ja lopetti 2022. Maaotteluita kertyi 224, ja lopulta hän oli Suomen koripallojoukkueen eli Susijengin kapteeni.

Shawn Huff oli toisen polven koripalloilija, joka on siis syntynyt Suomessa. Kotona oli sääntö, että koulu piti hoitaa, ja hoidettiinkin, Shawn suoritti lukion ja suuntasi Yhdysvaltoihin Indianaan Valparaison yliopistoon, jossa pelasi neljä lukuvuotta, ja valmistui sosiologian kandidaatiksi. Kesät kuluivat maajoukkuehommissa. Suomi oli 2000-luvun alussa koripallossa Euroopan mutasarjaa, mutta määrätietoisella työllä noustiin pikku hiljaa ylemmäs. Suomi voitti Ranskan Vantaan Energian areenalla 2009, ja tätä olin itsekin todistamassa. Sen jälkeen en ole ollut seuraamassa paikan päällä Suomikoriksen  nousukiitoa. Suomi voitti PM-kultaa 2011 ja Suomi pääsi EM-kisoihin 2011, kuten 2013. Suomi osti villin kortin MM-kisoihin 2014. EM-kisareissut jatkuivat, ja juuri syyskuussa 2025 Susijengi pääsi EM-kisoissa upeasti mitalipeleihin, mutta jäi niukasti neljänneksi.

Valmentaja Henrik Dettman nosti Shawn Huffin Susijengin kapteeniksi 2014.

Teoksessa kerrotaan myös Shawnin perhe-elämästä ja siirtymisestä politiikkaan.

Kirja oli kahden euron laarista ja yhden illan lukukokemus. Aiheltaan ajankohtainen.

Hannu Salaman sydän on paikallaan

Hannu Salaman romaani  Sydän  paikallaan on vuodelta 2010, kustantaja Otava, sivumäärä 254.

Hannu Salama (s. 4.10.1936) on tunnettu kirjailija. Hänen tunnetuin teos oli jumalanpilkkatuomion saanut Juhannustanssit, jonka tajunnanvirta kuvaa juoppojen juhannusta maaseudulla, ja samalla jäädytetyt tunteet sulavat juhannuskokon loisteessa ja roihshtavat liekkiin. Samalla kuitenkin osoitetaan maalaismaiseman kätkemä luokkayhteisö ja sen ankeus sekä kaupungistumisen seurauksena tullut juurettomuus ja ihmisessä piilossa oleva raadollinen viettivankeus.

Hannu Salaman kirjojen päähenkilöt alkoivat loppu-uralla olla hänen alter-egojaan, kuten Sydän paikallaan, jossa  kertojana on "minä, Regina von Emmeritziksi nimetyn SM-uimarin, ts. Allun ja Aatun mutsin käden kautta ritariksi lyöty vapaaherra Hans (ent. Hanski nyk. Hande) von Blixt" (on siis Hannu Salama -nimen väännös). Hans von Blixt ruotii känny-, Nato ja EU-kiimaa, sekä toistuvasti puhuu Pehmeästä Jäniksestä. Koulupoikahuumoria.

Hans von Blixt luotaa tekstissään 60-luvulle ja Kekkoslandiaan. Kekkosesta puhutaan ja tämä minusta linkittyy bloggauksen alussa olleeseen presidentti Kekkosen armahdukseen. Von Blixtin muistelee etenkin eri kommunistilahkoja ja nykyistä EU-vetoista touhua. 

Suoraan sanominen mutta tietty vaikeaselkoisuus on minusta tyypillistä kaikissa Hannu Salaman teoksissa. Ilmaisu on runsasta, alapään sanastoa viljellään, naidaan (tässä viimeisessä pillerien voimin), mutta lopulta langat jäävät jotenkin vain nivomatta. Kertojan mopo keulii ja ajaa penkalle.

Sydän paikallaan teoskin todistaa sen, että Salama ei ole onneksi koskaan luovuttanut konseksukseen ja korulausekerrontaan. Mitähän Salama ajattelee siitä, että Suomi liittyi Natoon.

 Salamassa kerronnassa kaikessa sekavuudessakin kipunoi  sähköä.

Dashiell Hammett: Mies nimeltä Spade

 

Yhdysvaltalaisen Dashiell Hammett (1894 -1961) loi kyynisen yksityisetsivän Samuel Spaden.  Sam Spade seikkailee vain yhdessä pitkässä dekkarissa Maltan haukassa (1931), jossa pieni haukka-patsas saa aikaan murhien aallon. Dekkarissa on kohtalokas katala nainen, vaarallinen pyssysankari, poliisikaksikko ja pari maanista keräilijää, joille patsas merkitsee enemmän kuin ihmishenki. Sam Spade saa toimeksiannon, jossa hänen dekkariparinsa Miles Archer murhataan. Poliisit epäilevät alkuun murhasta Spadea, koska Archerin leski Iva haluaa Spadelta lohdutusta. Kuitenkin Maltan haukka -patsaan  perässä laukkaa puolenkymmentä henkilöä, jotka ovat valmiita murhaamaan saadakseen esineen itselleen. Spade painuu yhä syvemmälle rikollisten välienselvittelyyn. Hän onnistuu saamaan patsaan haltuunsa, selvittämään murhat ja pysymään hengissä. Patsas sen sijaan on väärennös, eli etsintä sen osalta jatkuu. 

Maltan haukka on monella tavalla uraa uurtava dekkari. Se loi kovaksi keitetyn kyynisen mies-etsivän karikatyyrin. Sam Spade polttaa Bull Durham sätkiä, juo väkijuomia. Ulosanti on karskia ja poliisille ei kerrota asioita, vedotaan toimeksiantoon. Spade puhuu naisille kuin miehille puhutaan ja hän on liian kyyninen rakastumaan, mutta sänkyyn voi mennä. Spaden toimiston juoksevia asioita hoitaa nuori (nainen) Effie Perine. Tukalassa tilanteessa Spadea auttaa myös lakimies Sid Wise. Murharyhmän poliiseista Dundy epäilee aina Spadea, mutta Tom Polhaus suhtautuu Spadeen myönteisesti.

Raymond Chandlerin luoma Philip Marlowe jatkoi onnistuneesti lajityyppiä. Marlowen Syvä uni ja Hammetin Maltan haukka filmattiin, molempien pääosaa esitti Humphrey Bogart. Marlowe kirjoitti Syvän unen (1939) jälkeen vielä kuusi Philip Marlowe dekkaria, ja yksi ilmestyi postuumisti. Olen blogannut vain dekkarit  Pitkät jäähyväiset ja Pikku sisko. Hammett kirjoitti vain viisi dekkaria. Lasiavain on myös kehuttu dekkari.

Samuel Spade seikkaili Maltan haukan lisäksi vain kolmessa lyhyessä jutussa, josta alla hieman lisää ja ovat yläkuvan kirjassa suomennettuina.

Lyhyet jutut

Liian monet ovat eläneet (1932)
Samuel Spaden luo toimistoon saapuu Gene Colyer, joka haluaa selvittää, minne Eli Haven on kadonnut. Colyer on  rakastunut rouva Haveniin, ja haluaa saada selvyyden tämän aviomiehen kohtalosta. Colyerin mielestä Haven on mätämuna, koska tämä ryypiskelee ja katoaa usein. Kun Haven löydetään murhattuna, Colyer lopettaa toimeksiannon ja rouva Haven haluaa, että Spade selvittää murhaajan. Colyeriakin epäillään. Spade selvittää murhan, jonka motiivi on kiristys.

Colyerin mukaan Haven ei tehnyt mitään tai kirjoitteli runoja tai jotain vastaavaa. Jutun nimi on peräisin Havenin runosta. Minusta kertomus ei tuo mitään uutta Sam Spaden hahmoon.

Ihmisen voi hirttää vain kerran (1932). 
Spadella on toimeksianto.  Tarinan keskiössä on Australiassa rikkautensa kerännyt Timothy Binnett, jonka rikkauksia kärkkyy veljenpojat ja veljentyttäret. Kun Spade tulee taloon, alkaa murhatalkoot. Poliisista Polhaus ja Dundy singahtavat paikalle. Spade selvittää ilkityöt, mutta kahdesta murhasta voi hirttää vain kerran, josta jutun nimi. Tämäkään ei tuo Spaden henkilöön mitään uutta, mutta tarina on muuten varsin hyvä ja "näppärä".

Mies nimeltä Spade (1932).
Tämä on lyhyistä jutuista pisin. Spade saa puhelimitse Max Blissiltä toimeksiannon.  Kun Spade tulee Blissin asunnolle, siellä on murharyhmästä Tom Polhaus ja Dundy jo touhussa, Max Bliss on murhattu. Kyse on monista hämäyksistä, mitä murhaaja on tehnyt. Spade näkee kaiken läpi ja kertoo lopussa, miten murha on tehty ja miksi.

Tarinan lopussa Sami Spade vie Effie Perinen syömään ja sitten elokuviin tai muualle.

Sam Spade -juttuja on vielä yksi eli 2013 julkaistu A Knife Will Cut for Anybody, jota ei tässä teoksessa ei ole, eikä sitä ole suomennettukaan?

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta pastissiarinan Sam Spaden etsivätoimisto, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa.

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika, eikö Suomessa lueta tarpeeksi? Siltala 2021, sivumäärä 298.

Kai Ekholm toimi Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajana, Yrjö Repo puolestaan on työskennellyt eri kirja-alan solmukohdissa, ja on kuulu kirjatilastojen analyysistä. Teos käsittelee kattavasti lukemisen haasteita some- ja digiaikana, jolloin paperikirjan myynti ja lukeminen on vähenemässä. Loistoteos, jonka sisällöstä ja omista ajatuksistani alla enemmäm.

Suomalaisten lukutaito on noussut pohdinnan kohteeksi yhä useammin. Kirjan ilmestymisen (2021) jälkeen 18.3.2024 Yle uutisoi, että Tilastokeskuksen mukaan lukemiseen käytetty aika vuorokaudessa on vähentynyt ja nuorilla se on romahtanut 31 minuutista 17 minuuttiin keskimäärin. Tämä sama havainto havaittiin Ruotsissa 2012, jolloin ruotsalaisnuorten lukuaika oli romahtanut. Samana vuonna Ruotsin Pisa-tulokset olivat heikompia kuin aiemmin, mutta nyt lukutulokset ovat parantuneet. Nämä havainnot pohjaksi, sillä Ekholm ja Repo maalaavat lukuajan ja lukutaidon huonontumista aika tummalla pensselillä, mutta faktoihin nojaten ja realistisesti. 

En ehkä tee oikeutusta tälle loistavalle kirjalle, jonka lukemista suositan, koska osa huomioista on omiani kuten jotkut mielipiteetkin. Olen itsekin huolestunut lukemisen vähentymisestä ja siirtymisestä uusiin "käyttöliittymiin". Olen toki lukenut vanhoja klassikoita ilmaisista nettiosoitteista, mutta en lue muuten e-kirjoja. Äänikirjoja en kuuntele lainkaan, radion dokumenttiohjelmia kyllä kuuntelen. Äänikirjojen suosion nousua käsitellään. Kirjan mukaan äänikirjan kuuntelemisen aivosähkökäyrä on erilainen kuin luettaessa paperikirjaa. Lisäksi äänikirja muuttaa kirjojen kustantamista, kirjakaupan myyntiä ja kirjailijoiden ansaintaa.

Mitä on lukeminen verkon aikakaudella? Gutenbergin keksimästä kirjapainotaidosta on puoli vuosituhatta ja internetin "keksimisestä" 30 vuotta, gutenbergistä on siirrytty googlen hakupalveluun,Wikipedia on hieman yli 20-vuotias. Google  on tekoälyohjattu ja antaa tiivistelmän miltei joka asiasta. Sosiaalinen media on tuonut kuvat ja etenkin omakuvat, selfieissä poseraavat jo politikotkin.

Luku- ja kirjoitustaito ovat olleet mullistavimpia keksintöjä tulenteon jälkeen. Luettava materiaali on yksi kulttuurin ja perinnetiedon säilyttäjä. Kirjassa todetaan, että kirjallisuus on antanut elämällemme muodon, mutta nyt kirjat ovat kuin kaappikello, enää harva haluaa niitä olohuoneeseensa.

Lukutaidon näivettyminen on vaarallista. Lukeminen itsessään on monimutkainen prosessi, kuinka kirjaimista muodostuu sanoja ja sanoista lauseita. Kuunteleminen on minusta eri prosessi. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen lisääntyminen muuttaa kirjojen kustantamisen logiikkaa. Äänikirjoiksi valikoituu vain painettuja, suosittuja kirjoja (oma tulkintani), tästä seuraa, että kustantamot ei ota enää riskejä, kun paperikirjan myyntiaika on koko ajan yhä lyhyempi. Kouluissakin luovutaan yhä enemmän kirjoista, ja oppilaat kahlaavat nettimateriaalia.

Minulla ei ole Spotifytä, eikä lukuaikapalveluja, minusta kuukausimaksullinen palvelu tuo omat haasteet kirjailijoiden ansaintaan. Lisäksi kirjan lukijakin saa tekijänoikeusskorvauksia, tämä vähentää kirjailijoiden pottia, koska tuskin markkinoilla kirjan kuuntelusta maksettaisiin enemmän?

Kirjassa on paljon uutta, siellä tarkastellaan kirjan kustantamista. Minulle oli yllätys, kuinka paljon WSOY ja Otava ovat ostaneet pienempiä toimijoita. joko omikseen tai tytäryhtiöikseen.

Kirjakauppojen myynti laskee, jos paperikirjat taantuvat. Kun toisen asteen (lukion ja ammatillisen koulutuksen) kirjat tulivat maksuttomiksi oppivelvollisille, kirjakaupat menettivät nämä asiakkaat. Koulutuksen järjestäjät ostavat materiaalit suoraan. Kirjakauppojen määrä on puolittunut noin puolessa sadassa vuodessa. Toki netissä myydään kirjoja ja isoissa marketeissakin.

Tilasto-osa on hyvin mielenkiintoinen. Ongelma on siinä, että tilastoja on monia ja ne lähtevät eri lähtökohdista. Best-seller listat löytyvät helposti, ja ne ovat jonkin verran erilaisia, kuin kirjastojen lainauslistat. Uutuuskirjoja julkaistaan yli 3000 vuodessa, näin tulkitsin (iso luku?), tähän on laskettu kaikki kirjat, myös oppikirjat. Vuonna 2020 Suomen kustannusyhdistyksen jäsenet myivät 9 miljoonaa paperikirjaa ja lisäksi  äänikirjoja. Suomen kustannusyhtiön elokuun 2025 kärjessä on Leena Lehtolaisen teos, Lumileopardin sydän, jossa seikkailee Hilja Ilveskero, kakkosena on Satu Rämön Islanti-sarjan teos Rakel ja kolmosena Seppo Jokisen Koskinen-sarja Viimeinen vääntö. Koko 2000-lukua tarkastellessa myyviä kirjailijoita ovat: Mauri Kunnas, Ilkka Remes, Reijo Mäki, Juha Vuorinen ja naisista: Laila Hirvisaari, Leena Lehtolainen, sekä Sinikka ja Tiina Nopola. Ulkomaisista myydyin on J.K Rowling, mutta viimevuosina Lucinda Riley on suosittu. 

Minkään tilaston mukaan lukeminen ei lisäänny, eikä paperikirja tee myyntiennätyksiä. Kirjan tilastoista selviää, että 3 miljoonaa aikuista ostaa vähintään yhden kirjan vuodessa. Naiset ostavat todennäköisemmin kuin miehet, ja koulutustausta vaikuttaa myös. Yli 8 kirjaa vuodessa ostaa 6,2% aikuisista.

Nuorten lukutaitopisteet ovat Pisa-tutkimuksessa laskeneet, vuonna 2000 pisteet olivat 546 pistettä, ja vuonna 2022 enää 476. Nuorista 51% lukee vain jos on pakko.

Kirjan loppuosa pohditaan lukemisen tukevaisuutta, ja erilaiset lukijat kertovat lukuharrastuksestaan.

Antoisa opus. Mutta mikä on lukemisen tulevaisuus? Entä kirjojen? Enta kirjablogien? Entä tämän kirjablogin?

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä, alkuteos: 작별하지 않는다  suomentaja Taru Salminen, Gummerus 2024, sivumäärä 268.

Eteläkorealaisen vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin Han Kangin  (s. 1970) uusin teos on Älä jätä hyvästejä. Kääntäjä Taru Salminen on suomentanut teoksen suoraan koreasta, ja se näkyy laatuna. Lukemani Vegetaristi oli käännetty englannista, ja se näkyi ajoittain "kankean outona" kielenä.

Päähenkilö Söulissa asuva toimittaja ja kirjailija Gyeongha kärsii unettomuudesta ja kärsii muutenkin. Hän ei saa syödyksi, kaikki on murenemassa. Rankkojen lehtijuttujen ja kirjan kauhukuvat kummittelevat mielessä. Gyengha saa ystävältään Inseonilta viestin. Ota henkilöllisyystodistus mukaan ja tule. Inseon, joka on valokuvannut Gyeonghan juttuja, ja tehnyt rankkoja dokumenttifilmejä, on kouluttautunut puusepäksi, kun hänellekin dokumenttifilmien kauhut ovat olleet liikaa. Inseon on silponut sormensa puusepän verstaalla.

Tästä alkaa Gyenghan matka, joka johtaa myös kommunistivainojen kauhuihin. Gyengha saapuu sairaalaan, missä hänen ystävänsä makaa sairaalassa sormenpäitä poikki. Inseon pyytää Gyeonghaa matkustamaan heti kotisaarelleen, koska Inseonin lemmipapukaija Ama on ruokittava. Bussimatkaa kuvataan lumisateessa pitkään, sitten Gyengha lyllertää lumisateessa ja lopulta hän on perillä. Papukaija on kuollut ja hän laittaa sen ruumiin laatikkoon.

Han Kangin kerronta on yksinkertaista, jossa toistuu tietyt sanat, esimerkiksi lumi ja lumisade. 

Gyengha sairastuu, ja on houreessa. Papukaija Ama on elossa ja puhuu Gyenghan kanssa, lisäksi Inseon selittää isänsä ja isoisänsä kohtaloa Jejulla. Jeju on Etelä-Korean eteläinen kärki, tai saari meressä. Jejulla oli punaisten kansannousu huhtikuusta 1948 toukokuuhun 1949. Taloja poltettiin, ihmisiä ammuttiin, lisäksi ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Inseon kertoo Gyenghalle kauheuksista, perheensä kohtaloista, lisäksi Gyengha lukee papereista henkiin jääneiden kertomuksia.

Rankka kirja, teksti on toteavaa, ja se vaikuttaa voimakkaasti.

P. D. James: Murhahuone

 

P. D. James: Murhahuone alkuteos The Murder Room, 2003. Suomentanut Jaakko Kankaanpää  Otava 2011, sivumäärä 527. Komisario Dalgliesh -sarja #12. 

Tarinan alussa komisario  Adam Dalgliesh käy Dupaynen museossa katsomassa maailmansotien välistä murhahuonetta.

Hän tapaa juorulehden päätoimittajaa ja ystävänsä Conrad Ackroydin. Conradin vaimo Nellie kerää ensi painoksia Angela Brazilin (1868-1947) koulutyttökirjoista, jotka olivat siis briteissä suosittuja.

Näyttelyssä Adam ja Conrad puhuvat Edith Thompsonista,  joka tuomittiin miehensä murhasta hirtettäväksi. Aviomiehen puukotti miesystävä ja Edith pyysi, että mies ei puukottaisi. Thompsonia vastaan näyttönä oli kuitenkin miesystävän hallusta löydetyt kirjeet. Tapaus oli tehnyt  Dalglieshistä kuolemanrangaistuksen vastustajan.

Edesmennnyt Max Dupayne oli halusi perustaa säätiön ja sille museon, joka tallensi ajan Flanderin kauhujen jälkeen jonne sukupolvi miehiä hukkui tai muuttui. Museo on rajoittunut maailmansotien väliseen aikaan. Museon toiminta on kuitenkin vaakalaudalla, kun Maxin lapset Neville, Marcus ja Caroline ylläpitävät säätiötä. Uusi vuokrasopimus pitää allekirjoittaa. Dupaynen säätiössä kaikkien kolmen sisaruksen pitää olla samaa mieltä. Marcus on saanut kenkää työstä ja avioliitto Alisonin ksnssa vetelee viimeisiään. Hän haluaisi museon jatkavan. Alison haluaa olla sukuriidassa miehensä puolella. Caroline Dupayne on Swathling-collegen apulaisrehtori. Hän aloitti sihteerinä, mutta uudisti koulun ja on yksi rehtoreista. Caroline nosti koulun tasoa, eikä kouluun päässyt enää vain rahalla. Caroline haluaa jatkaa museon vuokrasopimusta.

Neville Dupayne on lääkäri, eikä aio jatkaa vuokrasopimusta. Isä oli kiusannut häntä. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Museon lopettaminen vaikuttaa tietenkin henkilökuntaan vakavasti sairaaseen kuraattoriin James Calder-Haleen, Tally Cluttoniin ja Muriel Godbyyn. Säätiön säännöt edellyttää, että museotoiminnan loppuessa taideteoksia tarjotaan lahjoituksena muille museoille. Marcus on suunnitellut joukon uudistuksia, mutta Neville ei aio allekirjoittaa uutta vuokrasopimusta.

Sitten Neville murhataan, hän palaa autonsa sisällä parkkihallissa.

Scotland Yardin trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant vastaavat tutkimuksista. Rikollinen saadaan niiden kuluessa kiinni. Motiivi on kaksitahoinen, mitä en paljasta, mutta eheä dekkari.

Adam Dalgliesh haluaa virallistaa suhteensa naisystävänsä Emma Lavenhamin kanssa, vaikka he ovat tavanneet vasta muutamia kertoja. Suhde etenee hitaasti Adamin töiden vuoksi. Mutta etenee kuitenkin, mutta vasta sarjan viimeisessä osassa tanssitaan häitä. Tässä osassa Emman työtä Cambridgessa avataan, hän on tohtori. Emman ystävä on naisista pitävä Clara. Clara on vain ystävä Emman kanssa, vaikka tuntee vetoa tähän. Clara yrittää estää Dalglieshiä liehittelemästä Emmaa, vaikka jo poliisikomisarion työt rajoittavat pariskunnan tapaamisia. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto

 

Joe Gores: Sam Spaden etsivätoimisto, alkuteos Spade & Archer: The Prequel to Dashiell Hammett's The Maltese Falcon. Suomentaja Arto Häilä, SaPo 455, WSOY 2010, sivumäärä 343.

Dashiell Hammett (1864 -1961)  kirjoitti 1930  kovaksi keitetyn dekkarin Maltan Haukan jossa yksityisetsivä Sam Spade saa toimeksiannon, jossa heti alussa Spaden yhtiökumppani Miles Archer ammutaan. Juttu on mutkikas ja kaikki liittyy arvokkaaseen Maltan haukkaan. Tästä on tehty legendaarinen elokuva 1940, jossa Humphrey Bogart näyttelee Sam Spadea. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta mutta lisäksi neljä lyhyttä. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen, jossa Sam Spadea ei ole.

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta tarinan, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa. Goresin tarina alkaa vuodesta 1921. Sam Spade on menettänyt morsiamensa Archerille osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan. Spade suhtautuu asiaan hyvin tyynen kyynisesti. Hän on ollut pari vuotta Seattlessa töissä, mutta palaa San Franciscoon, ja perustaa oman yksityisetsivä-toimiston lakimies Sid Wisen toimiston viereen. Sid Wise on sivuosassa Maltan haukassa.

Teoksessa on kolme isompaa juttua vuosilta 1921, 1925 ja 1928 ja niitä yhdistää samat henkilöt tai ainakin pääkonna. Tosin Gores kirjaa ylös Maltan haukassa olleen miehen katoamisjutun. Ensimmäisessä isommassa jutussa, Sam Spaden pitää etsiä pankkiirin poika ja estää tätä lähtemästä ulkomaille. Samalla Spade työntää nenänsä kultarahojen varkauteen. Rahat tuodaan rahtilaivalla. Kassakaappi on avattu matkalla ja kultarahat on piilotettu. Dashiell Hammett oli Pinkertonin etsivä, ja hänellä oli tuollainen tehtävä.

Toisessa tarinassa Spade tutkii pankkiirin omituista kuolemaa. Kolmas juttu tuo lopullisen ratkaisun kahteen ensimmäiseen. Teos päättyy siihen, mistä Maltan haukka alkaa, eli neiti Wanderley pyytää Spadelta apua.

Teoksen suurin anti oli minulle Spaden sihteerin Effie Perinen, Archerin vaimon Ivan sekä poliisien Dundyn ja Polhausin esittely.

Teoksessa Archerin vaimo Ivalla on suhde Spaden kanssa, muutenkin suhteista tai niiden laadusta puhutaan suoremmin kuin Maltan haukassa. Teoksen luki kyllä, mutta minua tällaiset mukaelma-pastissit eivät erityisemmin sytytä. Lisäksi kultavarkaus on mainittu Hammetin elämänkumppanin teksteissä.

Tarinassa mainitaan  kaksivärinen jääkiekkopipo, selasin internetiä ja ilmeisesti tuolloin on pelattu San Fraciscossa jääkiekkoa, joka  oli minulle uusi ja yllättävä tieto.

****

Lyhytjuttuja Sam Spadesta on teoksessa Mies nimeltä Spade.

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta

 

Oskari Saari & Jussi Evinsalo: Intohimon hinta, Mika Kohosen tarina, WSOY 2023, sivumäärä 299.

Teos kertoo Mika Kohosen (s. 1977 ) tarinan. Kohonen on salibandyn pelaaja, pelannut huipulla Suomessa ja Ruotsissa ja saavutti urallaan MM-kisoista 4 kultaa, 5 hopeaa ja 2 pronssia. Kohosella on myös neljä Ruotsin mestaruutta. Kohonen äänestettiin viidesti maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi. Pelipaikka oli keskushyökkääjä ja uran lopulla myös puolustaja.

Oskari Saari on toimittaja ja kirjailija ja toimii salibandyvalmentajana. Hän on selostanut F1:a ja pelasi A-junioreissa salibandya samaan aikaan, kuin Kohonen, mutta Espoon Oilersissa.

Teos on minusta erittäin hyvä. Kirjassa  ilmenee Kohosen ura, uran käännekohdat, intohimoinen (välillä liiaksikin) suhtautuminen lajiin ja siitä seuraavat erilaiset terveyshuolet. Salibandy oli nuori laji, kun Kohonen siirtyi Ruotsiin ja palkkiot olivat pieniä. Ruotsi oli tuolloin edellä Suomea ja etenkin Mestaruussarja oli kovatasoisempi kuin Suomessa. Suomalainen pelitapa oli suoraviivaisempi. Kohonen avioitui Ruotsissa ja toinen pojista pelaa Ruotsin maajoukkueessa.

Kohonen pelasi huipulla  aluksi Jyväskylän Happeessa, mutta siirtyi Ruotsiin Balrogiin ja teki Ruotsissa heti ensimmäisellä kaudella piste-ennätyksen, mutta mestaruuksia hän saavutti pääosin varttuneemmalla iällä. Kohonen siirtyi Uppsalan Storvretaan ja påerhe muuttii kaupunkiin, jonne juurtui. Kohonen pelasi huipulla yli 20 vuotta ensin vuosikymmenen Storvretassa, sitten Seinäjoella SPV:ssä Ruotsissa Helsingborgissa ja vanhenevan pelaajan terveyshuolien täyttämä arki ilmenee hyvin. Ura päättyi vammaan pelatessaan Happeessa. Kun on perhettä, niin lajin eteen joutuu tekemään kompromisseja. Kompromisseja teki pääosin vaimo. Paineisessa tilanteessa myös henkinen kantti on koetuksella.

Blogissani en levittele kenenkään henkilötietoja, ja niitä kirjassa on paljon. Olen jonkun verran itse käynyt katsomassa salobandyotteluita, ja harrastetasolla pelannutkin. Olin itse todella huono jopa puulaakisarjassa, mutta asenne oli kunnossa. 

Joukkue ei hyödy hyvästä pelaajasta, joka pelaa vaan itselleen. Kohonen pelasi joukkueelleen ja omasi hyvän peliälyn. Hänellä on myös kova kilpailuvietti.

Kirjassa ei ole tilastosivuja, mutta se ei haittaa, sillä kirjassa oikeastaan tilastot eivät ole olennainen osa, vaan mitä salibandyhuipulta vaaditaan, mitä hän käy läpi, ja miten peliin, omaan kehoon suhtautuu ja mitä se vaikuttaa psyykkeeseen. Kirjassa lisäksi käydään läpi joka vuoden runkosarja, playoffit ja mahdolliset loppuottelut.

Ura päättyy akillesvammaan 2019. Lopullisen lopettamispäätöksen numerolla 29 pelannut Kohonen kertoi 29.1.2021

Minusta mainio kirja, ja laatu alkuperäishinnalla ja kahden euron kategoriassa todella helmi.

Jules Verne: Höyrytalo

 

Jules Verne: Höyrytalo, alkuteos La maison à vapeur. Voyage à travers l'Inde Septentrionale 1880, suomentaja Pentti Kähkönen, WSOY 1980 sivumäärä 396.

Ranskalaisen Jules Vernen (1828 - 1905) romaani Höyrytalo, matka Pohjois-Intian halki on matkakertomus ja historiallinen seikkailuromaani. Retkikunnan johtokvartetti on kertoja Mauckler, rautateitä suunnitteleva insinööri Banks, tiikerin metsästyksestä pitävä kapteeni Hod ja eversti Munro. Kertomus alkaa maaliskuussa 1867, kun Mauckler on saapunut Intiaan. Insinööri Banks on kehittänyt höyrykone-vetoauton Bhutanin radjalle. Sen runko on tehty norsun malliseksi. Kapine on saatu retkikunnan käyttöön, kun radja oli vaihtunut. Mekaaninen norsu vetää kahta vaunua tiellä, jossa on asunnot. Höyrynorsu pystyy ylittämään myös matalia jokia.

Romaanin taustalla on  Sepoy-kapina (1857-1858), jonka selvittelyihin eversti Munro on osallistunut. Eversti haluaa löytää kapinan nokkamiehiin kuuluvan Nana Sahibin, joka on kateissa, mahdollisesti jo kuollut. Munro pitää Shahibia vastuussa vaimonsa kuolemasta Cawnporessa.

Lukijalle paljastetaan heti alussa, että Nana Shahib elää ja on naamioitunut fakiiriksi. Hän piileskelee miestensä kanssa Elloran luolissa. Väliluvuissa paljastetaan asioita Nana Sahibin kapinan lietsomisesta, mitä retkikunta ei tiedä, samalla kun joukko matkaa Intian halki höyrykone-norsulla mutta jännittävien vaiheiden jälkeen lopussa rypyt oikenevat.

Jules Vernen Höyrytalo kuvaa 1800-luvun lopun Intian nähtävyyksiä, eläimiä ja länsimaiden asenneilmastoa siirtomaissa. Samalla sen juoni on jännittävä ja yllättävä.

Pidempi oppimäärä 

Sepoy-kapina (1857-1858)
Sepoyt, Bengalin brittihallinnon palveluksessa olevat intialaiset sotilaat rupesivat kapinaan.  Sotilaille viimeinen pisara oli huhut, että kiväärin panoksiiin olisi lisätty naudan ja sian rasvaa (papereista tehty patruuna piti laittaa suuhun). Hinduille lehmä on pyhä eläin ja islamilaisille sika on saastainen eläin. Kapina oli verinen ja kapinalliset iskivät Cawnporiin (suomeksi Kanpur). Kapinalliset tappoivat siivilit. Myöhemmin brittijoukot iskivät takaisin tappaen myös siviilejä. Eversti Munro osallistui brittijoukkojen kanssa takaisin valtaukseen. Hänen vaimonsa kuoli tai katosi. Naisten ja lasten ruumiit olivat Vernen teoksen mukaan "osina" kaivossa. Kapinaan osallistuneet, jos jäivät kiinni, teloitettiin. Munro haluaa saada vangittua kapinallisjohtaja Nana Sahibin, jonka ristimänimi oli  Dhondu Pant. Dhondu Pant syntyi 1820 ja oli hinduylimys. Hän katosi kapinan jälkeen.
Jules Verne ei käynyt koskaan Intiassa, mutta hänen poikansa oli vieraillut Intiassa, Vernen poikaa edustaa kirjassa kertoja Mauckler. Kirjassa Nana Sahib pakenee Nepaliin, mutta nähdään vuosikymmenen päästä Intiassa 1867, herra on naamioitunut fakiiriksi. Kirja tarjoilee Nana Sahibin motiiviksi sen, että Intiaa hallinnut Itä-Intian kauppakomppania ei maksanut hänelle 2 miljoonan frangin eläkettä vallansiirron yhteydessä. 

Sepoy-kapinan jälkeen Intian hallinta siirtyi Kauppakomppanialta Yhdistyneelle kuningaskunnalle, kuningatar Victoria oli muodollinen hallitsija, ja Intiaan asetettiin varakuningas.
Löytöretkien jälkeen Portugali oli saanut jalansijan Intian Goaan, myöhemmin maustekaupan yleistyessä Hollanti, Ranska ja Britannia perustivat kauppakomppaniansa,  joista lopulta britit saivat  Intian hallintaansa. Intiaa siis kontrolloi Sepoy-kapinan aikana Itä-Intian kauppakomppania. Intiassa oli monia paikallisia hallitsijoita ja monia uskontoja.

Höyrykone keksittiin 1784, höyrylokomobiili eli höyrykäyttöinen vetolaite keksittiin 1800-luvulla. Kirjassa matkaan tällä höyryvetoisella norsulla  lähdetään toukokuussa 1867. Matkareitti oli Kalkutasta Allahabadiin, josta Tiibetin Nepalin seuduille josta Bombay'hin. Keväällä Intiassa oli (on) eli kirjan mukaan 41 astetta. Matkalla höyrynorsua kuljettaa englantilainen Storr ja lämmittäjänä on intialainen Kaluth. Eversti Munron adjutanttina on kersantti McNeill (suomalaisessa käännöksessä Mac Neil), kapteeni Hodin adjutantti Fox. Ruokahuollosta vastaa ranskalainen tumma Parazard, joka osaa tehdä esimerkiksi antiloopista maittavaa ruokaa. Matkalla syödään riistaa ja säilykkeitä. Itse asiassa eläinten metsästyksestä puhutaan paljonkin, milloin matkaajia haittaa apinalauma, antiloopit, tiikerit tai hurjistunut norsulauma. Kapteeni Hod on tykästynyt tiikerinmetsästykseen ja on kaatanut 37 tiikeriä, Fox on muutaman taljan jäljessä. Ennen lähtöä Eurooppaan Hod aikoo saada 50 tiikeriä kaadetuksi. Tiikereitä ammutaankin matkalla. Joukkio tapaa Mathias van Guittin, joka oli astunut omaan ansaansa. Hän on entinen eläintieteen professori, joka potkujen jälkeen haalii villieläimiä häkkiin ja ne viedään eurooppalaisiin eläintarhoihin.

Eversti Munro on erakoitunut vaimonsa katoamisen jälkeen. Lady Munro on kuollut tai ainakin kadonnut sepoy-kapinassa oltuaan Cawnporessa. Eversti Munro aikoo selvittää
Nana Sahibin olinpaikan. Myös Nana Sahib haluaa teloittaa Munron ja laittaa oman miehensä retkikuntaan.

Juoni koostuu upeiden ja eksoottisten paiķojen esittelystä, on historiallisia tapahtumia ja villieläinten metsästystä. 

Dhaulagiri-vuori mainitaan. Se on maailman seitsemänneksi korkein vuori, 8167  m, jonka ensimmäisenä "valloitti"  Maurice Herzog 1950. Retkikunta pitää huippua saavuttamattomana, sillä ihmisen fysiologia asettaa rajoja. Suomalainen Veikka Gustafsson kiipesi huipulle ilman lisähappea vuonna 1993. Hän on kiivennyt kaikki kasitonniset vuoret ilman lisähappea.

Romaani huipentuu Nana Shahibin ja eversti Munron yhteenottoon. Myös lady Munro löytyy.

*****

Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Olen blogannut seuraavista Jules Verne kirjoista:
Kapteeni Hatteras -trilogia
Kapteeni Grantin löytyminen
Maailman ympäri 80:ssä päivässä 
Sukelluslaivalla maapallon ympäri (lisänä Salaperäinen saari, missä on myös Kapteeni Nemo)

Matka maan keskipisteeseen

Tsaarin kuriiri

Reijo Mäki: Tyynysotamies

 

Reijo Mäki: Tyynysotamies, Otava 2025, sivumäärä 358.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirja on ilmestynyt joka vuosi, vuodesta 1997:stä lähtien, jolloin ilmestyi 9:s osa Pimeyden tango, Vares-sarja alkoi teoksesta Moukan peli (1986). 

Tyynysotamies (36:s Vares) ei tee sarjan vakiokaavaan poikkeusta, siinä on useita juonenpätkiä (uskottomuus, auton omiminen), joita viedään eteenpäin. Jussilla on myös uusi sänkyseuralainen. Lisäksi kirjan murha selviää tarinan loppusivuilla kuin itsestään. Minusta tämä oli kyllä sarjassa vaisu ja väkinäinen Vares.

Teoksessa antiikkikauppias Madeleine on kadoksissa. Hänen ultratehokas sisarensa Rita-Brigitte Ruotsista saapuu Turkuun ja työllistää Madeleinen etsimisessä Jussi Varesta. Rita-Brigiten perässä Turkuun saapuu myös torpedo. 

Jussin talossa on putkiremontti, jota johtaa Nanna Tapuli. Nanna hommaa Jussille mäkitupalaistalon Korppolaismäen päältä. Talossa ei ole mukavuuksia, mutta Nanna ja Jussi piehtaroivat lakanoissa Nannan tyttären harmiksi. Suhde ei tietenkään jatku seuraavaan kirjaan.

Kirjaan on ympätty tavan mukaan Vareksen juoppoystävien "väsyneitä viisauksia" ja Motofukkers-moottopyöräkerhoa, sekä iskelmälaulaja, jonka biisi on Tyynysotamies, mitä toki Vareskin on Nannalle.

Reijo Mäen Tyynysotamies on Vares-sarjan ystäville  pakollinem ja herkullinen lukukirja kaikilla mausteilla. Tätä kyynistä ja itsekin huonoja juttuja kirjoittavaa bloggaria tämä ei sytyttänyt, joskin alla analyysiä Itäharjun ja Korppolaismäen muutoksesta alla.

Itäharju

Motofukkers touhuaa Itäharjulla. Itäharjua todellisuudessa kaavoitetaan ja alue on jo muuttunut "siistiksi", ja suuri osa huonokuntoisista rakennuksista on jo purettu. 

Alueella on jo uusi Turku Energian pääkonttori. Yritys itse nimeää alueen Infra Cityksi. Kalevantien varteen tuli jo aiemmin Lidl. Olen käynyt lenkillä Itäharjulla, juossut alueen moneen kertaan läpi, se on muuttunut ja muuttuu.

Tässä IF:n toimistorakennus, jonka vieren tehdään yksityistä sairaalaa.

Tässä on nyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueen parkkipaikka. Tilalle tulee uusi Turun ammatti-instituutin kampus, ja myöhemmin hotelli, kerrostaloja ja kauppa. Jos ratikka tulee Turkuun, se ajaa siitä, missä nyt on puita.

Korppolaismäki
Teoksen aukeamalla 164-165 esitellään ensimmäisen kerran Korppolaismäen huippua, josta on tässä bloggauksessa kaksi karttapalaa, ensimmäinen Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta. Kirjan mukaan huipulla olisi rakennus, minä en ole havainnut rakennusta, eikä sitä ole kartassakaan.

Sen sijaan kuten kartasta näkyy, on mäen alapuolelle rakennettu korkeita kerrostaloja entisen Wärtsilän Turun telakan alueelle, sittemin telakka "siirrettiin" Pernoon, jossa se on Meyerin omistamana.

Kerrostalot "pilaavat näköalat"

Kuvista näkyy, että maisema-arvot on menetetty.

Valitsemalla suppean näkymän, pystyy edelleen ottamaan valokuvia Suomen Joutsenesta.

Bore-laivasta, joka on kaupungin hostelli.

Boren puolelta näkymä Korppolaismäelle on tällainen.

Mitään mäkitupaa tässä ei ole, eikä tule, rikkaiden asuntoja voi tulla lisääkin, heille Turussa on erityiskohtelu, ja aina parhaat näkymät.

Tässä vielä  Turun kaupungin opaskartan "klippi".

Korppolaismäen päällä olen koko blogiaikana käynyt useasti vuodessa, nykyisin vain kerran pari, sillä alueen maisema-arvot on jo menetetty, alue on omasta mielestäni jo pilalla. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.