Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi on vuodelta 1975, minulla oli kirppikseltä ostettu Gummeruksen 2002 painos. Teos oli nopealukuinen vain 182 sivua.

Ostin ja luin teoksen lähinnä siksi, että Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja Jänis ammentaa tästä ideoita.

Takakansitekstin mukaan ”Vatasen ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus, hauska ja haikea”. Lisäksi mainitaan Risto Jarvan elokuva, josta itse kyllä pidin enemmän kuin tästä teoksesta, joka minusta oli tekohauska ja hieman tylsä. Tämä arvostelu ei tee tälle teokselle oikeutta kolmesta syystä. Luen parhaillani Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa, eli kaksi osaa neljästä on takana, eikä tämän kirjan viisaudet ja kerronta pysty kilpailemaan loistavan klassikon kanssa. Toiseksi luin ensin Kerjäläinen ja jänis –teoksen, joka on ottanut ulkoiset tapahtumansa osin tästä teoksesta (tietoisesti), Kyrö osuu satiirissaan nykyajan ongelmiin paremmin. Vuonna 1975 tämä olisi voinut olla se parempi teos. Kolmanneksi pidän Huovisen teoksista Rasvamaksa ja Havukka-ahon ajattelija enemmän,  minusta niissä on samanlaisia tapahtumia ja ajatuksia.

Kirjan juonesta sen verran, että Vatanen on leipääntynyt toimittaja, joka juttumatkallaan törmää jänikseen, ja jää metsään loukkaantuneen tupsuhännän kanssa valokuvaajan huhuiluista huolimatta. Vatanen myy veneensä, ja saa rahaa karkumatkalleen, jossa perässä ovat pettäjävaimo, työpaikka, ja välin viranomaiset. Teoksen alku lupasi paljon viiltävän kipeää analyysia. Pettäjävaimon valheellisesta toiminnasta s.13 ” vaimo oli tullut raskaaksi, …hankkinut abortin … Lastensänky olisi rikkonut sisustuksen eheyden…. todellisempi syy .. sikiö ei ollut Vatasen” ja tiedon välityksen analyysia s.14 ”mutta tietoa ei välitetty, sitä laimennettiin, peiteltiin, muunnettiin pinnalliseksi viihdykkeeksi”.

Tämän jälkeen teos muuttuu matkakertomukseksi, missä on erilaisia henkilöitä ja tapahtumia: lehmän siirtoja, metsäpalon sammutusta, mullistavaa Kekkostutkimusta (mikä minusta oli aika kaukaa haettua, mutta liittyy aikaansa, tässä väitetään ”Kekkonen, tämä uusi hallitsee vielä 1995”), pontikan juontia, diplomaatteja, sotaharjoituksia, taikauskoista hiihdonopettajaa, risusavottaa, sotaromun nostoa, korppi syö Vatasen eväitä, ja Vatanen tappaa korpin, lopulta karhun kaatoa, ja sen veren juontia …

Luultavasti aikalaisia on naurattanut teoksen paikan nimet kuten ”Vittumaisenoja”, ”Läähkimäkuru”, tai diplomaatin papanakeitot. Lopun kohmelot olivat minusta myös turhia teoksen tarinan ja teeman kannalta.

Teoksen teksti on helppolukuista, luin se neljässä tunnissa, ja katsoin välissä tv-uutiset, hieman jalkapalloa ja kävin pyörälenkillä. Lukuja on kaksi tusinaa ja niiden nimet ovat yhden sanan mittaisia, paitsi luvun 22 Valgia meri. Paasilinnan teema tai viesti esitetään toiseksi viimeisessä luvussa, ja sitä en paljasta.

Satiiri irvii keskiluokkalaista rutiinien kyllästämää tylsää tallausta eli esimerkiksi juuri tämän blogin kirjoittajan elämäntilannetta, satiiri ei ehkä siksi minuun purrut, mutta jokainen voi itse tarkastaa satiirin särmän terävyyden panostamalla kolme tuntia teoksen lukemiseen, ainakin tietää mistä Kyrö on puitteita jänistarinalleen ammentanut. Luvatonta metsästystä ja aseiden vapaata käyttöä en kyllä suosita, ja tuskin kukaan enää vuonna 2012.

Jänis ja Vatasen suhde siihen on parasta teoksessa. Kuten teoksessa s.17 todetaankin, ”joskus on helpompi kiintyä eläimeen kuin ihmiseen”.

Tuomas Kyrö: Miniä

Lahjakirjaa ei saa katsoa liian tarkasti. Tuomas Kyrön teosta Miniä jaettiin kylkiäisenä kirjakaupoissa 23.4.2012.

Luin Miniän heti ilmestymispäivän iltana, en malttanut jättää myöhemmäksi.

Tuomas Kyrön Miniä kertoo korkeasti koulutetun miniän ja sotaveteraani-appiukon viikonlopusta ja takautumina saamme muistoja ensikohtaamisesta, hiihtoreissusta ja auki jääneistä vessan ovesta. Mäkkärissä käynti ja muut tempaukset tuovat mieleen Team-Ahman vastaavat tapahtumat. Miniän valitus on turhaa, itse ainakin olisin pitänyt siitä, jos olisin saanut  Mocca Masterin joululahjaksi miltei 200 euron kahvinkeittimen. Myös 20 000 markan pesämuna olisi ollut mukava. Itse asiassa olen juuri harkinnut 27 euron kahvinkeittimen hankintaa.

Minun mielestäni Tuomas Kyrön Miniä oli muutenkin varsin kliseinen ja hiomaton. Kylkiäiskirjasta en kuitenkaan pahoita mieltäni, tällaiset tempaukset ovat hyviä. Kertoohan kirja, miten miniä ja appi sekä appi että naapurimaan kansalaiset voivat elää toisiaan ymmärtäen YYA-hengessä. Mainittu sopimus nostetaan esille, se oli voimassa 1948-1991.

Muutamia havaintoja

Pojan seinällä ovat olleet: Led Zeppelinin, Hurriganesin ja Jari Puikkosen julisteet. Kaksi ensin mainittua bändiä oli maineensa kukkuloilla 1970-luvulla, mutta Jari Puikkonen oli huipulla 1981-1989. Teoksen mukaan miniän esikoinen oli 17-vuotias, ja miniä oli saanut sen 28 vuotiaana, josta voi päätellä, että miniä oli syntynyt 1960-luvun puolivälin jälkeen, eli poika fanitti Puikkosta aika myöhään.

Appiukko muisti puolestaan Galina Kulakovaa, joka voikin olla totta, Kulakova hiihti huipulla 1968-1982, mutta Raisa Smetanina, jota ei mainittu, oli huipulla 1974-1992. Appiukko mainitsee myös taitoluistelijat Grigorijets-Plutsirenkova?, joka ei soita minulla mitään kelloja, luultavasti hän olisi voinut muistaa Rodnina-Zaitsev –parin, jos ylipäätään olisi katsonut taitoluistelua. Jalkapallomaalivahti Lev Jashin 1960-luvulta tuntuu olevan muistissa, joten appiukon urheilun seuranta on ollut pahasti jälkijättöistä.

Sivun 94 huonosti lukiessaan saa käsityksen Barabbaksen olleen Vanhan Testamentin hahmon, mutta Uudessa Testamentissa on hänen paikkansa.

Myös Breznev ja Reagan on koplattu yhteen. Breznev oli huipulla 1964-1982, ja Reagan presidenttinä 1981-1989, eli miksi heitä on vertailtu?
*****
26.8.2014

Luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa: 
"Kyllä, minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta"

Ei voi muuta sanoa kuin oli yhtä vitsiä toistettu. Ongelma oli kohdallani siinä, että se ei edes ensimmäisellä kerralla naurattanut, eikä toistokaan auttanut vaan pahensi tilannetta.

Heitot kuten "Pankin vakavaraisuuden tietää kahvista ja avajaispullasta", ovat yhtä aikaansa eläneitä. Pankkikonttorit ovat häviävä urbaani ilmiö.

Luin oheisen kirjan juttuja, sitten selasin ja piilotin tämän bloggauksen tänne.

Kyllä on suositusta ilmiöstä kyse, eli tässä on Sorateiden erikoispainos, jossa aluksi mieli pahoitetaan, kun Voortti Eskortti jäi katsastukseen ...

Pukinkonttiin näitä ostetaan  ...

Kerjäläinen ja jänis, Tuomas Kyrö

Kansi hempeän hieno, sisältö rosoisempaa

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis on vuoden 2011 satoa siinä on 328 sivua, joka on jaettu yhteentoista nimettömään, mutta selityksillä varustettuun lukuun, jossa on jaotteluja. Teos on kuin grilliltä tilattu lihapiirakka kaikilla höysteillä ja runsailla mausteilla. En sano tätä halventaakseni, koska hahmoja pursuilee teoksessa, heidät limitetään yksityiskohtaisine esittelyineen teoksen maailmaan ja juonen lankaan. Lihapiirakan välissä on sisäfilettä, lauantaimakkaraa, veripalttuakin, mausteina sinappi, ketsuppi, majoneesia ja monenlaista salaattia ja hillosipuleita ja muutama rusina sekä kivellinen kuivattu luumu. (Luumun kivelle on erilaisia käyttötarkoituksia)

Päähenkilön romanialaisen Vatanescun lisäksi oli monia muita Jegor Kugar "itärikollinen", Ding, Ming ... Po:t, Usko Rautee, Harri Pykström ja vaimo, Goodluck Jefferson, Urmas Öunap, Sanna Pommakka ja tietenkin Kani tai kani. Kaikki henkilöt tulevat tarinaan kattavine, tiiviine osin ilkeine esittelyineen, joka tuo mieleen reijomäki -tyylin. Lukujen esittelyt ja niiden koominen käsittely tuo jopa mieleen Dickensin Oliver Twistin, henkilöiden polkujen risteymät ja satiirit  ovat reijomäki-, jaritervo-, karihotakais-, ja mikkorimmisvaikutteisia , eli tämä on se koko lisukkeinen suomalainen satiirinen proosateos.

Mausteet tulevat sekä yhteiskunnan ja yksilöiden minusta kantaa ottavasta arvioinneista että Suomen kansan urheilu- ja kulttuurihistorian esiin nostamisena.

Usko Rauteen analyysi työnhakijoista ja jogurteista, Jegorin konnuuden kuvailut, Vatanescun kerjääminen, ja marjojen keräily, jokamiehenoikeudet, "kapiaisten" eläköityminen, ostoskeskusten rakentaminen, prepaidliittymät, koulukiusaaminen, Koivukylän naiset, Puistolan ala-aste, koivuhalkojen tuonti ovat ideoiden ilotulitusta. Urheilussa Lasse Virenin kaatumiset, Kukkosen selostukset, urheiluun liittyvät romanialaiset Nadia (Comaneci, voimistelu), ja Ilie (Nastase, tennis) ovat penkkiurheilun huippukohtia.Aiempi näyttää, että kertoja on kaikkitietävä, mille asialle Kyrö itsekin hymähtää (s. 223-224: minä olen kaikkitietävä kertoja, minä kuljen näiden henkilöiden ihon sisällä ja tarvittaessa nousen heitä yläilmoista katsomaan).

Alkuun Kerjäläinen ja jänis  tuntui teennäiseltä, ilkeältä, ja laskelmoivalta, mutta matkan jouduttua Lappiin, aloin pitää tarinasta, vaikka pidän ilkeinä Koivukylän naisen luonnehdintaa, urheilukaupan "Lex Luthorin" esittelyä, ja prosaistin teoksen Nyrkki puhuu, mies ei -esittelyä ja eräitä muitakin.

Itse Kerjäläinen ja jänis  on kuin forrestgump, sattumaa sattuman perään, ja Vatanescu ui kuin kala vedessä juonen laineiden suuntaan. Itse tarinalla on yhtymäkohtia Risto Jarvan elokuvaan/Arto Paasilinnan teokseen Jäniksen vuosi (jossa Vatanen niminen mies jäniksen kanssa kiertää Suomea). TV-historiaa käsitellään, koska Pykström on VHS-fani, ja materiaalia löytyy, myös Ere Kokkosen tuotantoon on ikävä viittaus, eli teoksessa on reijomäki-ilmiötä: voimakkaita mielipiteitä on, kuten luonnonsuojelijoista, facebookista, poliittinen järjestelmästä sekä ihmiskaupasta.

Juonen ponnin on itse asiassa yksinkertainen. Vatanescun poika tarvitsee nappulakengät, jota varten kaikki työ ja järjestelyt tehdään, sattuma tai tässä tapauksessa kaikenkattava Tuomas Kyrön kynä ja avoin alitajunta aikaansaavat loput juonenkäänteet. Uskoisin, että teoksesta joko pidetään tai sitä inhotaan, minä sekä että. Tapahtumien kilohinta on vähäinen.

"Absurdien anekdoottien aikaansaama ihmisfaabeli, joka ottaa kantaa kaikkeen ajankohtaiseen rososesti, mutta päättyy lällyyn loppuun"

Tästä on blogimaailmassa arviointeja,  Booksyn hyvä arvio täällä.

Kirja oli lainakirja anopilta, luultavasti se ei vaikuttanut arviointiini!

--
Vatanescun havittelemien nappulakenkien ja totaalijalkapallon tiimoilla olisin odottanut jotain analyysia Ajaxista, ja Jari Litmasesta. Romania on ollut jalkapallon MM-lopputurnauksessa seitsemästi, 1994 jopa puolivälierissä. Minusta lahjakkain romanialainen pelaaja on eittämättä Georghi (Georghe?) Hagi, jota on karpaattien Maradonaksi sanottu. Hän on pelannut Steaua Bukarestin lisäksi muissakin huippujoukkueissa esim. Real Madridiissa ja Galatasarayssa. Hagi on syntynyt 5.2.1965, hän on Italia 90 World Cup kirjan mukaan 177 cm pitkä, ja painanut silloin 72 kg, samaan aikaan ovat Romanian maajoukkueessa pelanneet esim. Petrescu, Bumbescu, Lacatus, Camataru, Popescu ja Balint.

Romanialaisen Maricica Puican kultajuoksun voi katsoa youtubesta, siellä on myös Ilie Nastasen US open 1972 voitto-ottelun koosteen, ja  Marina Borgin haastattelu ja Nadia Comanecin voimistelua.

Ylen elävässä arkistossa varmasti löytyy klipit Virenin neljästä kultajuoksusta, kuten Väätäisen, Vasalan ja Vainion kultajuoksuista. Yhteistä kansan keihäänheittokultamuistelua ovat Seppo Rädyn, Tapio Korjuksen, Aki Parviaisen, Heli Rantasen, Päivi Alafrantin ja Tiina Lillakin kultaheitot. Jorma Kinnusen ME- ja Pauli Nevalan kultaheittoa en ole koskaan nähnyt livenä, mutta youtubessa on klippi "keihään tähtihetkiä", jossa Myyrästä alkaen on kultaisia heittoja ja kiskaisuja: Nevalan heitto kilpailunumerolla 111, ja on siellä 1984 olympiakultaheittäjä Arto Härkönen ja EM-kultamies 1974 Hannu Siitonen ja hieman vanhemmat Kaisa Parviainen ja Tapio Rautavaarakin.
Postauksen lopuksi vielä yksi asia: olen asunut sekä Puistolan juna-aseman vieressä, jossa tosin on Tapulikaupunki, Puistola on hieman eteenpäin, että Koivukylässä.