Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset

 

Dashiell Hammett: Kylmät jäähyväiset. alkuteos The Big Knockover, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen,  Conranic 2010,  sivumäärä 246.

Teoksessa johdanto ja viisi erillistä juttua.

Amerikkalainen Dashiell Hammett (1894 -1961) julkaisi 1930 dekkarin Maltan Haukka jossa hän loi kovaksi keitetyn yksityisetsivän hahmon, Sam Spaden, joka toimeksiantonsa puitteissa joutuu vaaralliseen peliin, mutta josta selviytyy voittajana. Dashiell Hammett kirjoitti urallaan vain viisi pitkää "tarinaa" ja vain yhden pitkän Sam Spadesta, mutta lisäksi neljä lyhyttä, muita lyhytjuttuja hän kirjoitti runsaasti. Lisäksi Hammett kirjoitti myös loistavan dekkarin Lasiavaimen (1931), jossa Sam Spadea ei ole.

Tämän kirjan pitkässä esipuheessa Hammetin elämänkumppani Lillian Hellman (1905-1984) kertoo Hammetista, hän tunsi Hammetin 30 vuoden ajan, välillä asuen yhdessä välillä erikseen. 

Dashiell Hammett osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, jossa sairastui tuberkuloosiin, joka johti osaltaan eroon vaimosta ja kahdesta tyttärestä (muitakin syitä varmasti oli). Hellmanin mukaan Maltan haukan palkkiot ja elokuvatienestit menivät nopeasti, mutta se ei Hammetia haitannut. Hammett oli palveluksessa myös toisessa maailmansodassa, josta tuli lisää terveysmurheita eli keuhkolaajentuma. Hammet kuoli alkuvuonna 1961. Hammett oli puoli vuotta vankilassakin. Hän oli The Civil Rights Congress järjestön "tarkastaja". Hänelle langetettiin vankilatuomio, kun Hammett ei suostunut paljastamaan lahjoittajien nimiä. Järjestö auttoi mustia ja työläisiä. Viranomaiset luokittelivat järjestön kommunistiseksi ja halusivat lopettaa sen, joka tapahtuikin 1956, järjestö toimi vuosikymmenen.

Dashiell Hammett toimi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pinkertonilla etsivänä. Tässä teoksessa on viisi lyhyt juttua, jossa päähenkilö toimii Continentalin etsivänä. Jutut on julkaistu Black Mask -lehdessä (1920-1951). Lehteä luonnehditaan "pulp magazineksi", 1920-luvulla samaan lehteen kirjoittivat myös Raymond Chandler ja Erle Stanley Gardner. 

Jutut

Gouffignalin ryöväys (julkaistu 1925 Black Mask lehdessä. Pääosassa on nimettömäksi jäävä Continentalin etsivä. Hän vartioi ökyhäiden häälahjoja. Häät pidetään rikkaiden asuttamalla Gouffignalin saarella. Hääseremonioiden jälkeen yöllä saareen hyökätään. Continentalin etsivä  joutuu tapahtumien keskipisteeseen, mutta selvittää rikoksen. 

Kärpäspaperi (julkaistu 1929 Black Mask lehdessä). Continentalin etsivä saa toimeksiannon viedä rahaa majuri Humbletonin täysikäiseselle tyttärelle Sue'lle. Tytär on sähköttänyt isälle akuutista rahantarpeesta. Kun etsivä vie rahat, paljastuu huijaus mutta myöskin Suen kuolema. Etsivä selvittää vyyhdin ja konna saadaan kiinni. Sue kuoli arsenikkiin, jota on kärpäspaperissa, siitä jutun nimi.  

Gatewoodin tapaus (1923 Black Mask?)
Harvey Gatewoodilla on menestyvä puutavaraliike. Tytär Audrey on kidnapattu ja lunnasvaatimus esitetty. Continentalista saapuu yksityisetsivä etsimään kadonnutta tytärtä. "Kaappaus" paljastuu vapaaehtoiseksi ja motiivina on rahanlypsäminen itaralta isältä. Tytär uhkailee isää, että paljastaa puutavaran trokaukset sodan aikana. Ihmettelin kun suomalaisessa käännöksessä tytär kertoo nähneensä Twin Peaksin, joka paikka on minusta fiktiota.

Suuri pankkikeikka ja 106 000 dollaria verirahoja, on julkaistu Black Maskissa vuonna 1927, mutta ovat enemmän seriffijuttuja, eivät Continental-tarinoita.

****

Lyhytjuttuja Sam Spadesta on teoksessa Mies nimeltä Spade.

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina

 

Tommi Aitio: Kapteeni, Shawn Huffin tarina, Minerva 2023, sivumäärä 245.

Shawn Huff (s. 1984) pelasi Suomi-koripalloa huipulla 2000-2022 Torpan Pojissa, Espoon Hongassa, Valparaison yliopistossa USA:ssa, Kreikassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja lopulta Helsingin Seagullseissa ja lopetti 2022. Maaotteluita kertyi 224, ja lopulta hän oli Suomen koripallojoukkueen eli Susijengin kapteeni.

Shawn Huff oli toisen polven koripalloilija, joka on siis syntynyt Suomessa. Kotona oli sääntö, että koulu piti hoitaa, ja hoidettiinkin, Shawn suoritti lukion ja suuntasi Yhdysvaltoihin Indianaan Valparaison yliopistoon, jossa pelasi neljä lukuvuotta, ja valmistui sosiologian kandidaatiksi. Kesät kuluivat maajoukkuehommissa. Suomi oli 2000-luvun alussa koripallossa Euroopan mutasarjaa, mutta määrätietoisella työllä noustiin pikku hiljaa ylemmäs. Suomi voitti Ranskan Vantaan Energian areenalla 2009, ja tätä olin itsekin todistamassa. Sen jälkeen en ole ollut seuraamassa paikan päällä Suomikoriksen  nousukiitoa. Suomi voitti PM-kultaa 2011 ja Suomi pääsi EM-kisoihin 2011, kuten 2013. Suomi osti villin kortin MM-kisoihin 2014. EM-kisareissut jatkuivat, ja juuri syyskuussa 2025 Susijengi pääsi EM-kisoissa upeasti mitalipeleihin, mutta jäi niukasti neljänneksi.

Valmentaja Henrik Dettman nosti Shawn Huffin Susijengin kapteeniksi 2014.

Teoksessa kerrotaan myös Shawnin perhe-elämästä ja siirtymisestä politiikkaan.

Kirja oli kahden euron laarista ja yhden illan lukukokemus. Aiheltaan ajankohtainen.

Hannu Salaman sydän on paikallaan

Hannu Salaman romaani  Sydän  paikallaan on vuodelta 2010, kustantaja Otava, sivumäärä 254.

Hannu Salama (s. 4.10.1936) on tunnettu kirjailija. Hänen tunnetuin teos oli jumalanpilkkatuomion saanut Juhannustanssit, jonka tajunnanvirta kuvaa juoppojen juhannusta maaseudulla, ja samalla jäädytetyt tunteet sulavat juhannuskokon loisteessa ja roihshtavat liekkiin. Samalla kuitenkin osoitetaan maalaismaiseman kätkemä luokkayhteisö ja sen ankeus sekä kaupungistumisen seurauksena tullut juurettomuus ja ihmisessä piilossa oleva raadollinen viettivankeus.

Hannu Salaman kirjojen päähenkilöt alkoivat loppu-uralla olla hänen alter-egojaan, kuten Sydän paikallaan, jossa  kertojana on "minä, Regina von Emmeritziksi nimetyn SM-uimarin, ts. Allun ja Aatun mutsin käden kautta ritariksi lyöty vapaaherra Hans (ent. Hanski nyk. Hande) von Blixt" (on siis Hannu Salama -nimen väännös). Hans von Blixt ruotii känny-, Nato ja EU-kiimaa, sekä toistuvasti puhuu Pehmeästä Jäniksestä. Koulupoikahuumoria.

Hans von Blixt luotaa tekstissään 60-luvulle ja Kekkoslandiaan. Kekkosesta puhutaan ja tämä minusta linkittyy bloggauksen alussa olleeseen presidentti Kekkosen armahdukseen. Von Blixtin muistelee etenkin eri kommunistilahkoja ja nykyistä EU-vetoista touhua. 

Suoraan sanominen mutta tietty vaikeaselkoisuus on minusta tyypillistä kaikissa Hannu Salaman teoksissa. Ilmaisu on runsasta, alapään sanastoa viljellään, naidaan (tässä viimeisessä pillerien voimin), mutta lopulta langat jäävät jotenkin vain nivomatta. Kertojan mopo keulii ja ajaa penkalle.

Sydän paikallaan teoskin todistaa sen, että Salama ei ole onneksi koskaan luovuttanut konseksukseen ja korulausekerrontaan. Mitähän Salama ajattelee siitä, että Suomi liittyi Natoon.

 Salamassa kerronnassa kaikessa sekavuudessakin kipunoi  sähköä.

Dashiell Hammett: Mies nimeltä Spade

 

Yhdysvaltalaisen Dashiell Hammett (1894 -1961) loi kyynisen yksityisetsivän Samuel Spaden.  Sam Spade seikkailee vain yhdessä pitkässä dekkarissa Maltan haukassa (1931), jossa pieni haukka-patsas saa aikaan murhien aallon. Dekkarissa on kohtalokas katala nainen, vaarallinen pyssysankari, poliisikaksikko ja pari maanista keräilijää, joille patsas merkitsee enemmän kuin ihmishenki. Sam Spade saa toimeksiannon, jossa hänen dekkariparinsa Miles Archer murhataan. Poliisit epäilevät alkuun murhasta Spadea, koska Archerin leski Iva haluaa Spadelta lohdutusta. Kuitenkin Maltan haukka -patsaan  perässä laukkaa puolenkymmentä henkilöä, jotka ovat valmiita murhaamaan saadakseen esineen itselleen. Spade painuu yhä syvemmälle rikollisten välienselvittelyyn. Hän onnistuu saamaan patsaan haltuunsa, selvittämään murhat ja pysymään hengissä. Patsas sen sijaan on väärennös, eli etsintä sen osalta jatkuu. 

Maltan haukka on monella tavalla uraa uurtava dekkari. Se loi kovaksi keitetyn kyynisen mies-etsivän karikatyyrin. Sam Spade polttaa Bull Durham sätkiä, juo väkijuomia. Ulosanti on karskia ja poliisille ei kerrota asioita, vedotaan toimeksiantoon. Spade puhuu naisille kuin miehille puhutaan ja hän on liian kyyninen rakastumaan, mutta sänkyyn voi mennä. Spaden toimiston juoksevia asioita hoitaa nuori (nainen) Effie Perine. Tukalassa tilanteessa Spadea auttaa myös lakimies Sid Wise. Murharyhmän poliiseista Dundy epäilee aina Spadea, mutta Tom Polhaus suhtautuu Spadeen myönteisesti.

Raymond Chandlerin luoma Philip Marlowe jatkoi onnistuneesti lajityyppiä. Marlowen Syvä uni ja Hammetin Maltan haukka filmattiin, molempien pääosaa esitti Humphrey Bogart. Marlowe kirjoitti Syvän unen (1939) jälkeen vielä kuusi Philip Marlowe dekkaria, ja yksi ilmestyi postuumisti. Olen blogannut vain dekkarit  Pitkät jäähyväiset ja Pikku sisko. Hammett kirjoitti vain viisi dekkaria. Lasiavain on myös kehuttu dekkari.

Samuel Spade seikkaili Maltan haukan lisäksi vain kolmessa lyhyessä jutussa, josta alla hieman lisää ja ovat yläkuvan kirjassa suomennettuina.

Lyhyet jutut

Liian monet ovat eläneet (1932)
Samuel Spaden luo toimistoon saapuu Gene Colyer, joka haluaa selvittää, minne Eli Haven on kadonnut. Colyer on  rakastunut rouva Haveniin, ja haluaa saada selvyyden tämän aviomiehen kohtalosta. Colyerin mielestä Haven on mätämuna, koska tämä ryypiskelee ja katoaa usein. Kun Haven löydetään murhattuna, Colyer lopettaa toimeksiannon ja rouva Haven haluaa, että Spade selvittää murhaajan. Colyeriakin epäillään. Spade selvittää murhan, jonka motiivi on kiristys.

Colyerin mukaan Haven ei tehnyt mitään tai kirjoitteli runoja tai jotain vastaavaa. Jutun nimi on peräisin Havenin runosta. Minusta kertomus ei tuo mitään uutta Sam Spaden hahmoon.

Ihmisen voi hirttää vain kerran (1932). 
Spadella on toimeksianto.  Tarinan keskiössä on Australiassa rikkautensa kerännyt Timothy Binnett, jonka rikkauksia kärkkyy veljenpojat ja veljentyttäret. Kun Spade tulee taloon, alkaa murhatalkoot. Poliisista Polhaus ja Dundy singahtavat paikalle. Spade selvittää ilkityöt, mutta kahdesta murhasta voi hirttää vain kerran, josta jutun nimi. Tämäkään ei tuo Spaden henkilöön mitään uutta, mutta tarina on muuten varsin hyvä ja "näppärä".

Mies nimeltä Spade (1932).
Tämä on lyhyistä jutuista pisin. Spade saa puhelimitse Max Blissiltä toimeksiannon.  Kun Spade tulee Blissin asunnolle, siellä on murharyhmästä Tom Polhaus ja Dundy jo touhussa, Max Bliss on murhattu. Kyse on monista hämäyksistä, mitä murhaaja on tehnyt. Spade näkee kaiken läpi ja kertoo lopussa, miten murha on tehty ja miksi.

Tarinan lopussa Sami Spade vie Effie Perinen syömään ja sitten elokuviin tai muualle.

Sam Spade -juttuja on vielä yksi eli 2013 julkaistu A Knife Will Cut for Anybody, jota ei tässä teoksessa ei ole, eikä sitä ole suomennettukaan?

Joe Gores (1931 - 2011) kirjoitti 2010 Hammetin Sam Spadesta pastissiarinan Sam Spaden etsivätoimisto, mitä tapahtui ennen Maltan haukkaa.

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika

Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika, eikö Suomessa lueta tarpeeksi? Siltala 2021, sivumäärä 298.

Kai Ekholm toimi Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajana, Yrjö Repo puolestaan on työskennellyt eri kirja-alan solmukohdissa, ja on kuulu kirjatilastojen analyysistä. Teos käsittelee kattavasti lukemisen haasteita some- ja digiaikana, jolloin paperikirjan myynti ja lukeminen on vähenemässä. Loistoteos, jonka sisällöstä ja omista ajatuksistani alla enemmäm.

Suomalaisten lukutaito on noussut pohdinnan kohteeksi yhä useammin. Kirjan ilmestymisen (2021) jälkeen 18.3.2024 Yle uutisoi, että Tilastokeskuksen mukaan lukemiseen käytetty aika vuorokaudessa on vähentynyt ja nuorilla se on romahtanut 31 minuutista 17 minuuttiin keskimäärin. Tämä sama havainto havaittiin Ruotsissa 2012, jolloin ruotsalaisnuorten lukuaika oli romahtanut. Samana vuonna Ruotsin Pisa-tulokset olivat heikompia kuin aiemmin, mutta nyt lukutulokset ovat parantuneet. Nämä havainnot pohjaksi, sillä Ekholm ja Repo maalaavat lukuajan ja lukutaidon huonontumista aika tummalla pensselillä, mutta faktoihin nojaten ja realistisesti. 

En ehkä tee oikeutusta tälle loistavalle kirjalle, jonka lukemista suositan, koska osa huomioista on omiani kuten jotkut mielipiteetkin. Olen itsekin huolestunut lukemisen vähentymisestä ja siirtymisestä uusiin "käyttöliittymiin". Olen toki lukenut vanhoja klassikoita ilmaisista nettiosoitteista, mutta en lue muuten e-kirjoja. Äänikirjoja en kuuntele lainkaan, radion dokumenttiohjelmia kyllä kuuntelen. Äänikirjojen suosion nousua käsitellään. Kirjan mukaan äänikirjan kuuntelemisen aivosähkökäyrä on erilainen kuin luettaessa paperikirjaa. Lisäksi äänikirja muuttaa kirjojen kustantamista, kirjakaupan myyntiä ja kirjailijoiden ansaintaa.

Mitä on lukeminen verkon aikakaudella? Gutenbergin keksimästä kirjapainotaidosta on puoli vuosituhatta ja internetin "keksimisestä" 30 vuotta, gutenbergistä on siirrytty googlen hakupalveluun,Wikipedia on hieman yli 20-vuotias. Google  on tekoälyohjattu ja antaa tiivistelmän miltei joka asiasta. Sosiaalinen media on tuonut kuvat ja etenkin omakuvat, selfieissä poseraavat jo politikotkin.

Luku- ja kirjoitustaito ovat olleet mullistavimpia keksintöjä tulenteon jälkeen. Luettava materiaali on yksi kulttuurin ja perinnetiedon säilyttäjä. Kirjassa todetaan, että kirjallisuus on antanut elämällemme muodon, mutta nyt kirjat ovat kuin kaappikello, enää harva haluaa niitä olohuoneeseensa.

Lukutaidon näivettyminen on vaarallista. Lukeminen itsessään on monimutkainen prosessi, kuinka kirjaimista muodostuu sanoja ja sanoista lauseita. Kuunteleminen on minusta eri prosessi. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen lisääntyminen muuttaa kirjojen kustantamisen logiikkaa. Äänikirjoiksi valikoituu vain painettuja, suosittuja kirjoja (oma tulkintani), tästä seuraa, että kustantamot ei ota enää riskejä, kun paperikirjan myyntiaika on koko ajan yhä lyhyempi. Kouluissakin luovutaan yhä enemmän kirjoista, ja oppilaat kahlaavat nettimateriaalia.

Minulla ei ole Spotifytä, eikä lukuaikapalveluja, minusta kuukausimaksullinen palvelu tuo omat haasteet kirjailijoiden ansaintaan. Lisäksi kirjan lukijakin saa tekijänoikeusskorvauksia, tämä vähentää kirjailijoiden pottia, koska tuskin markkinoilla kirjan kuuntelusta maksettaisiin enemmän?

Kirjassa on paljon uutta, siellä tarkastellaan kirjan kustantamista. Minulle oli yllätys, kuinka paljon WSOY ja Otava ovat ostaneet pienempiä toimijoita. joko omikseen tai tytäryhtiöikseen.

Kirjakauppojen myynti laskee, jos paperikirjat taantuvat. Kun toisen asteen (lukion ja ammatillisen koulutuksen) kirjat tulivat maksuttomiksi oppivelvollisille, kirjakaupat menettivät nämä asiakkaat. Koulutuksen järjestäjät ostavat materiaalit suoraan. Kirjakauppojen määrä on puolittunut noin puolessa sadassa vuodessa. Toki netissä myydään kirjoja ja isoissa marketeissakin.

Tilasto-osa on hyvin mielenkiintoinen. Ongelma on siinä, että tilastoja on monia ja ne lähtevät eri lähtökohdista. Best-seller listat löytyvät helposti, ja ne ovat jonkin verran erilaisia, kuin kirjastojen lainauslistat. Uutuuskirjoja julkaistaan yli 3000 vuodessa, näin tulkitsin (iso luku?), tähän on laskettu kaikki kirjat, myös oppikirjat. Vuonna 2020 Suomen kustannusyhdistyksen jäsenet myivät 9 miljoonaa paperikirjaa ja lisäksi  äänikirjoja. Suomen kustannusyhtiön elokuun 2025 kärjessä on Leena Lehtolaisen teos, Lumileopardin sydän, jossa seikkailee Hilja Ilveskero, kakkosena on Satu Rämön Islanti-sarjan teos Rakel ja kolmosena Seppo Jokisen Koskinen-sarja Viimeinen vääntö. Koko 2000-lukua tarkastellessa myyviä kirjailijoita ovat: Mauri Kunnas, Ilkka Remes, Reijo Mäki, Juha Vuorinen ja naisista: Laila Hirvisaari, Leena Lehtolainen, sekä Sinikka ja Tiina Nopola. Ulkomaisista myydyin on J.K Rowling, mutta viimevuosina Lucinda Riley on suosittu. 

Minkään tilaston mukaan lukeminen ei lisäänny, eikä paperikirja tee myyntiennätyksiä. Kirjan tilastoista selviää, että 3 miljoonaa aikuista ostaa vähintään yhden kirjan vuodessa. Naiset ostavat todennäköisemmin kuin miehet, ja koulutustausta vaikuttaa myös. Yli 8 kirjaa vuodessa ostaa 6,2% aikuisista.

Nuorten lukutaitopisteet ovat Pisa-tutkimuksessa laskeneet, vuonna 2000 pisteet olivat 546 pistettä, ja vuonna 2022 enää 476. Nuorista 51% lukee vain jos on pakko.

Kirjan loppuosa pohditaan lukemisen tukevaisuutta, ja erilaiset lukijat kertovat lukuharrastuksestaan.

Antoisa opus. Mutta mikä on lukemisen tulevaisuus? Entä kirjojen? Enta kirjablogien? Entä tämän kirjablogin?

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä, alkuteos: 작별하지 않는다  suomentaja Taru Salminen, Gummerus 2024, sivumäärä 268.

Eteläkorealaisen vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin Han Kangin  (s. 1970) uusin teos on Älä jätä hyvästejä. Kääntäjä Taru Salminen on suomentanut teoksen suoraan koreasta, ja se näkyy laatuna. Lukemani Vegetaristi oli käännetty englannista, ja se näkyi ajoittain "kankean outona" kielenä.

Päähenkilö Söulissa asuva toimittaja ja kirjailija Gyeongha kärsii unettomuudesta ja kärsii muutenkin. Hän ei saa syödyksi, kaikki on murenemassa. Rankkojen lehtijuttujen ja kirjan kauhukuvat kummittelevat mielessä. Gyengha saa ystävältään Inseonilta viestin. Ota henkilöllisyystodistus mukaan ja tule. Inseon, joka on valokuvannut Gyeonghan juttuja, ja tehnyt rankkoja dokumenttifilmejä, on kouluttautunut puusepäksi, kun hänellekin dokumenttifilmien kauhut ovat olleet liikaa. Inseon on silponut sormensa puusepän verstaalla.

Tästä alkaa Gyenghan matka, joka johtaa myös kommunistivainojen kauhuihin. Gyengha saapuu sairaalaan, missä hänen ystävänsä makaa sairaalassa sormenpäitä poikki. Inseon pyytää Gyeonghaa matkustamaan heti kotisaarelleen, koska Inseonin lemmipapukaija Ama on ruokittava. Bussimatkaa kuvataan lumisateessa pitkään, sitten Gyengha lyllertää lumisateessa ja lopulta hän on perillä. Papukaija on kuollut ja hän laittaa sen ruumiin laatikkoon.

Han Kangin kerronta on yksinkertaista, jossa toistuu tietyt sanat, esimerkiksi lumi ja lumisade. 

Gyengha sairastuu, ja on houreessa. Papukaija Ama on elossa ja puhuu Gyenghan kanssa, lisäksi Inseon selittää isänsä ja isoisänsä kohtaloa Jejulla. Jeju on Etelä-Korean eteläinen kärki, tai saari meressä. Jejulla oli punaisten kansannousu huhtikuusta 1948 toukokuuhun 1949. Taloja poltettiin, ihmisiä ammuttiin, lisäksi ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Inseon kertoo Gyenghalle kauheuksista, perheensä kohtaloista, lisäksi Gyengha lukee papereista henkiin jääneiden kertomuksia.

Rankka kirja, teksti on toteavaa, ja se vaikuttaa voimakkaasti.

P. D. James: Murhahuone

 

P. D. James: Murhahuone alkuteos The Murder Room, 2003. Suomentanut Jaakko Kankaanpää  Otava 2011, sivumäärä 527. Komisario Dalgliesh -sarja #12. 

Tarinan alussa komisario  Adam Dalgliesh käy Dupaynen museossa katsomassa maailmansotien välistä murhahuonetta.

Hän tapaa juorulehden päätoimittajaa ja ystävänsä Conrad Ackroydin. Conradin vaimo Nellie kerää ensi painoksia Angela Brazilin (1868-1947) koulutyttökirjoista, jotka olivat siis briteissä suosittuja.

Näyttelyssä Adam ja Conrad puhuvat Edith Thompsonista,  joka tuomittiin miehensä murhasta hirtettäväksi. Aviomiehen puukotti miesystävä ja Edith pyysi, että mies ei puukottaisi. Thompsonia vastaan näyttönä oli kuitenkin miesystävän hallusta löydetyt kirjeet. Tapaus oli tehnyt  Dalglieshistä kuolemanrangaistuksen vastustajan.

Edesmennnyt Max Dupayne oli halusi perustaa säätiön ja sille museon, joka tallensi ajan Flanderin kauhujen jälkeen jonne sukupolvi miehiä hukkui tai muuttui. Museo on rajoittunut maailmansotien väliseen aikaan. Museon toiminta on kuitenkin vaakalaudalla, kun Maxin lapset Neville, Marcus ja Caroline ylläpitävät säätiötä. Uusi vuokrasopimus pitää allekirjoittaa. Dupaynen säätiössä kaikkien kolmen sisaruksen pitää olla samaa mieltä. Marcus on saanut kenkää työstä ja avioliitto Alisonin ksnssa vetelee viimeisiään. Hän haluaisi museon jatkavan. Alison haluaa olla sukuriidassa miehensä puolella. Caroline Dupayne on Swathling-collegen apulaisrehtori. Hän aloitti sihteerinä, mutta uudisti koulun ja on yksi rehtoreista. Caroline nosti koulun tasoa, eikä kouluun päässyt enää vain rahalla. Caroline haluaa jatkaa museon vuokrasopimusta.

Neville Dupayne on lääkäri, eikä aio jatkaa vuokrasopimusta. Isä oli kiusannut häntä. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Museon lopettaminen vaikuttaa tietenkin henkilökuntaan vakavasti sairaaseen kuraattoriin James Calder-Haleen, Tally Cluttoniin ja Muriel Godbyyn. Säätiön säännöt edellyttää, että museotoiminnan loppuessa taideteoksia tarjotaan lahjoituksena muille museoille. Marcus on suunnitellut joukon uudistuksia, mutta Neville ei aio allekirjoittaa uutta vuokrasopimusta.

Sitten Neville murhataan, hän palaa autonsa sisällä parkkihallissa.

Scotland Yardin trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant vastaavat tutkimuksista. Rikollinen saadaan niiden kuluessa kiinni. Motiivi on kaksitahoinen, mitä en paljasta, mutta eheä dekkari.

Adam Dalgliesh haluaa virallistaa suhteensa naisystävänsä Emma Lavenhamin kanssa, vaikka he ovat tavanneet vasta muutamia kertoja. Suhde etenee hitaasti Adamin töiden vuoksi. Mutta etenee kuitenkin, mutta vasta sarjan viimeisessä osassa tanssitaan häitä. Tässä osassa Emman työtä Cambridgessa avataan, hän on tohtori. Emman ystävä on naisista pitävä Clara. Clara on vain ystävä Emman kanssa, vaikka tuntee vetoa tähän. Clara yrittää estää Dalglieshiä liehittelemästä Emmaa, vaikka jo poliisikomisarion työt rajoittavat pariskunnan tapaamisia. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.