P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

 

P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia, alkuteos Mistletoe Murder and Other Stories  2005, suomentaja Jaakko Kankaanpää, Otava 2016, sivumäärä 124

P. D.  Jamesin novellikokoelma  Mistelimurha ja muita kertomuksia sisältää neljä kertomusta: Mistelimurha, Hyvin tavallinen murha, Boxdalen perintö ja Joulun kaksitoista johtolankaa. Kaksi viimeistä ovat komisario Dalgliesh -tarinoita.

Alkupuheessa P. D. James (1920 - 2014) mainitsee, että alkuun salapoliiskertomukset olivat novelleja (Sherlock Holmes -tarinat, Agatha Christien lyhyet jutut), mutta pidempi ilmaisu valtasi alaa ja Agatha Christie muistetaan nimeenomaan pitkistä dekkareistaan. Pidempi muoto antoi sijaa psykologiselle tarkastelulle ja ihmisten välisten suhteiden tarkalle kuvaukselle, mitä Jamesilla itsellään on. P. D. James mainitsee, että novellin rajat ovat ahtaammat ja novellit ovat suoraviivaisempia.

Mistelimurha, Mistletoe Murder. Julkaisuvuosi 1995, sivumäärä 29.
Rikoskirjailija kertoo murhasta vuonna 1940, jonka todistajana oli sukujuhlissa jouluna 1940. Kertoja oli menettänyt miehensä sodassa. Paikalla olivat kertoja, hänen serkkunsa Paul, antiikkikauppias Rowland Maybrick, isoäiti ja eräitä muita henkilöitä. Rowland murhataan ja kirjailija näkee lattialla mistelinmarjoja ja vesiläikän. Poliisi ei pysty selvittämään murhaa, mutta kirjailija antaa vihjeen, kuka oli lopulta murhaaja. 

Hyvin tavallinen murha, A Very Commonplace Murder. Julkaisuvuosi 1969, sivumäärä 26.

Ernest Gabriel palaa 16 vuoden jälkeen katsomaan asuntoa, jossa murhattiin Eileen Morrisey ja teosta tuomittiin syytön Denis Speller. Tarinaan liittyy aikuisten lukemiset ja salaiset tapaamiset ja lopulta lukijalle selviää, kuka on tehnyt murhan. Iljettävä tarina.

Boxdalen perintö, The Boxdale Inheritance. Julkaisuvuosi 1979, sivumäärä 34

Adam Dalgieshin isä oli kirkkoherra. Kaniikki Hubert Boxdale oli isän ystävä ja Adamin kummisetä. Hubertin isotäti Allie oli jättänyt Hubertille 50 000 punnan  perinnön. Isotäti oli railakas henkilö, mutta kaniikkia huoletti se, oliko Allie murhannut miehensä 1902, josta syytteestä hänet oli vapautettu. Iäkäs ja äveriäs aviomies oli kuollut arsenikkiin joulun aikana. Isoisänsä Augustus Boxdalen avioituminen nuoren varieteetanssijattaren kanssa oli ollut suvulle sensaatio ja häpeä.

Tapauksesta on 67 vuotta, eli eletään ehkä vuotta 1969. Adam Dalgliesh puhuu murhasta  kriminologi Aubrey Glattin kanssa, joka suunnitteli aiheesta kirjaa, mutta jätti hankkeen kesken, kun kukaan läsnäolleista  ei suostunut haastatteluihin. Dalgliesh selvittää, että yksi paikalla olijoista on vielä hengissä, mutta kuolinvuoteellaan. Dalgiesh jututtaa häntä ja selvittää, kuka murhan teki, miksi ja mitä siitä seurasi. Dalgliesh pitää yksityiskohdat omana tietonaan. Kaniikki ottaa perinnön vastaan, mutta lahjoittaa sen varietee- ja sirkustaiteen edistämiseen isotädin muiston kunnioittamiseksi.

Joulun kaksitoista johtolankaa, The Twelve Clues of Christmas.  Julkaisuvuosi 1996. sivumäärä 23. 

Adam Dalgliesh on nimitetty ylietsiväksi ja hän on joulun pyhiksi ajamassa Jane-tätinsä luo joulun viettoon MG Midgetillä (autoa valmistettiin 1961-1979 ja on avoauto, jossa talvisin kuomu), kun  hänet pysäytetään ja mies huutaa:"setäni on tehnyt itsemurhan". Alan lähtee Harkervilleille ja myös paikalliset poliisit tulevat paikalle. Kaikki näyttää epäillyttävältä ja tutkimusten jälkeen Adam Dalgliesh luettelee 12 johtolankaa, jotka osoittavat, että kyseessä oli murha, ei itsemurha. Dalgiesh sanoo tädilleen, että "se oli silkkaa Agatha Christietä".

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Koskinen ja raadonsyöjä

 

Koskinen ja raadonsyöjä, Karisto 1997, pokkaripainos CrimeTime 2021, sivumäärä 287.

Koskinen ja raadonsyöjä on toinen osa jo 30-osaisessa Seppo Jokisen (s. 1949) kirjoittamassa komisario Koskinen sarjassa. Kirjoista on tehty tv-sarja, joiden esittäminen alkoi 2021, ja kansikuvassa on Koskista näyttelevä Eero Aho.

Teoksen alussa tapahtuu lapsikaappaus, kun Reettamari (2 v) huiputetaan junassa äidiltään ja viedään pois Toijalan asemalla. Poliisi selvittää pian tapauksen, joka on hyvinkin dramaattinen, mutta kaikki säilyivät hengissä. Tekijä oli mielenterveytensä kanssa painiskeleva nainen, jolla on takana kaksi aborttia ja oman lapsen kätkytkuolema. 

Kaappauksella on löyhä yhteys dekkarin päärikokseen, kun poliisit näkivät tulevan henkirikoksen uhrin palaavan Helsingin reissulta samalla junalla. 

Poliiseilla on kostea saunailta Majarannassa, mutta aikaisin aamulla Koskiselle tulee äkkilähtö. Paperitehtaan ATK-osastolla on mies lyöty kuoliaaksi. Uhri on ATK-nero Niko Laurikka. Poliisit tekevät rikospaikkatutkinnan, ja kuulevat ATK-osaston henkilökunnan.

Usein tietokonenörttejä pidetään ujoina ja hiljaisina, mutta tässä ATK-osastossa puhetta, suhdesähläilyjä, kolmiodraamoja ja harrastuksia riittää. Koskisella on haastava palapeli ratkaistavana. Askel askeleelta löytyy uusia palasia, ja kokonaiskuva alkaa hahmottua ...

Teos kuvaa 1990-luvun lopun tietokonemaailmaa. Internet on käytössä. Koskisen poika Antti (16 v) selaa internettiä Netscape-selaimella. Hän näyttää isälleen kuvia Kreikasta, jotka hän etsii Yahoo-hakuohjelmalla. Antti selittää myös tietokonemadoista. Laurikka oli ohjelmoinut madon aktivoitumaan, ja siinä hän ilmoittaa, että joutui Raadonsyöjän uhriksi, mistä tulee teoksen nimi. 

Matkapuhelimetkin ovat alkaneet yleistyä, ja Koskinen käyttää hyväkseen puhelulistaa (lokia).

Poliisiyhteisön asioita viedään eteenpäin. Koskinen on pomonsa Rusinpään hampaissa, kun tämä oli päästänyt epäillyn vapaaksi (ei ollut murhaaja!). Koskinen tuntee lievää mustasukkaisuutta, kun Tarun kerrotaan olleen Kaation kanssa. Taru lisäksi vihjaa Ullalla olevan henkilökohtainen ongelma. Koskinen pahastuu asiasta, mutta ilahtuu Tarun tiedosta, että Rusinpää on menossa ministeriöön. Roine on masentunut, mutta mentoroi Koskista. Pekki touhuaa tavanomaisesti. 

Murha-ase on erikonen, pala Berliinin muuria. Työpaikalla on tiimiposti, joka oli yleinen 1990-luvun lopussa. Ainakin yksi Wartburg on liikenteessä (1999 itäsaksalaisia Wartburgeja oli liikenteessä 732 kpl).

Koskisen perhekuviot.

Sakari Koskinen on nelikymppinen. Perhe asuu Hervannassa omakotitalossa. Koskisten avioliitto vaikuttaa vaikealta, tai puolisoilla on eri kiinnostuksen kohteet. Vaimo Raija käy positiivisen ajattelun, napatanssin ja grafologian kursseilla, mutta kipinää on sen verran, että myös peitto heiluu.

Poika Antti, joka on 16-vuotias, on kiinnostunut tietokoneista, johon on kytkenyt modeemin. Poika haluaa Lappiin talvilomalla. Koskinen on ostanut hiihtovehkeet ja varannut majoituksen. Purjehdus on Antin kesäharrastus ja Koskinen käy kaverinsa kanssa Kreikassa purjehtimassa myös talvilomillaan, mutta nyt on Lapin matka varattu, ja on kalliimpi kuin Kreikan reissu. Koskinen stressaa, päästäänkö Lappiin, työkiireet haittaavat perhe-elämää.

Yllätäen päästään Lappiin.

Koskinen -sarja alkaa siis Kariston julkaisemilla teoksilla:
Koskinen ja siimamies,1996
Koskinen ja raadonsyöjä, 1997
Koskinen ja pudotuspeli, 1998
Koskinen ja taikashow, 1999
Koskinen ja kreikkalainen kolmio,  2000
Hukan enkelit, 2001
Piripolkka, 2002
Vilpittömässä mielessä, 2003
Suurta pahaa, Karisto 2004
Sana sanaa vastaan, 2005
Hiirileikki,  2006
Viha on paha vieras, 2007
Kuka sellaista tekisi, 2008
Lyöty mies (novellikokoelma), 2009
Räätälöity ratkaisu, 2010

Seuraavat ovat Crime Timen julkaisemia
Ajomies,  2011
Hervantalainen,  2012
Vihan sukua. Helsinki:  2013.
Mustat sydämet. Helsinki:  2014.
Kuolevaksi julistettu,  2015
Rahtari,  2016
Vakaasti harkiten,  2017
Lyödyn laki,  2018
Rottasankari,  2019
Pisara veressä, 2020
Siipirikkoiset, 2021
Pahasti tehty, 2022
Sen maksaa minkä tilaa, 2023

Kultosaari on julkaissut

Satuttamisten summa,  2024
Viimeinen vääntö, 2025

Hellevi Pouta: Mieto

 

Hellevi Pouta: Mieto, Karisto Oy 2019, 207 sivua.

Tämä on Hellevi Poudan kirjaama Juha Miedon itse kertoma elämänkerta. Kirjassa on valokuvia ja henkilöhakemisto, mutta ei Juhan Miedon uran mitalikavalkaadia.

Juha Mieto (20.11.1949) on tunnetuimpia suomalaisia hiihtäjiä. Hänet muistetaan parhaiten olympiahopeasta Lake Placidissa, jolloin hän hävisi kullan sadasosasekunnilla Ruotsin Thomas Wassbergille.  Ajat olivat 41.57,63, Mieto 41.57,64.

Juha Mieto ei saavuttanut henkilökohtaista olympia- tai MM-kultamitalia. Juha Miedolla on henkilökohtaisilta matkoilta kaksi olympiahopeaa Lake Placidista, ja MM-kisoista pronssi Lahdesta 1978, ja hopea Falunista 1974. Viestinhiihdossa Juha Mieto saavutti olympiakullan 1976 Innsbruckista, ja MM-kultaa Oslosta 1982. Olympiakisoista Miedolla on lisäksi viestihiihdossa kaksi pronssia, ja MM-hopeaa. Tuolloin hiihdon MM-kisat järjestettiin joka neljäs vuosi.

Mieto tuli tunnetuksi niukoista häviöistään, sillä Sapporon olympiakisoissa 1972 hän hävisi pronssin kuuden sadasosan erolla Norjan Ivar Formolle, ja hopeakin jäi vain kahden sekunnin päähän.

Juha harrasti nuoruudessa monia lajeja, ja kakkoslaji hänellä oli suunnistus.  Jukolan viestissä Mieto juoksi Kurikan Ryhdin ykkösjoukkueessa neljä kertaa ja tuli avausosuudella ensimmäisenä vaihtoon 1972 ja kolmososuudelta ykkösenä 1978. Mieto osallistui Jukolaan 12 kertaa. Tämän edeltävän tekstin rustailin omasta päästäni, joskin useat asiat mainitaan kirjassakin. Urheilujutuista mainitaan Juhan maratonit ja se, että 197- senttinen Juha Mieto pelasi lentopalloa, yleisurheili, ja heitti moukariakin. 

Juha kasvoi maatalossa, ja teki ahkerasti töitä. Koulupolku jäi kansakouluun. Hän oli Suomen Keskustan kansanedustajana 2007-2011 ja Kurikan kaupunginginvaltuustossa 2013-2017. Intti sujui Kajaanissa 1969-1970, ja Mietaa kohosi kessuksi, kun menestyi Suomi Neuvostoliitto sotilasottelussa. Intin jälkeen Juha työskenteli 17 vuotta Kurikan kaupungilla.

Mietaan ensimmäiset olympiakisat Sapporossa 1972 toivat karvaan neljännen sijan, olympiakisoissa 1976 Juha saavutti viestin hiihdossa kultaa, Mietaa oli kakkososuudella. Vuoden 1980 Lake Placidin kisat toivat kaksi hopeaa. Sadasosan tappio 15 km:lla toi hopeaa, ja kolmen minuutin tappio Zimjatoville toi myös hopeaa viidellä kympillä. Sarajevon kisoista 1984 Juha saavutti pronssia viestistä.

Vuoden 1974 MM-kisat toivat hopeaa 30 km:lla. Suomalaiset eivät olleet siirtyneet lasikuitusuksiin, mitä Ruotsin Thomas Magnusson käytti. Lahden MM-kisoissa 15 km:lla Mietaa jäi viitisen sekuntia kullasta ja sai pronssia.

Juha meni naimisiin ja sai vaimonsa kanssa lapsen. Juha jäi leskeksi ja kasvatti lapsen yksinhuoltajana.

Juhan aktiiviaikana urheilijat olivat amatöörejä, mutta saivat tavarapalkintoja. Pesukoneita saattoi tulla useampiakin. Juhan uran sattui siirtyminen puusuksista lasikuitusuksiin, latukoneet yleistyivät ja 1980-luvulla "keksittiin" luistelu, joka minusta oli seurausta muovisuksista ja latukoneista.

Juha on osallistunut erilaisiin tv-ohjelmiin kuten Hyvin herroihin ja Kymppitonniin. Juha on tunnettu mämmin syöjä. Juha myös edisti vuosia urheilijaeläkettä (jota ei itse saa).

Hyvä kirja

****

*Thomas Wassbergilla on kaksi henkilökohtaista MM-kultaa ja viestikulta ja kaksi henkilökohtaista olympiakultaa ja kaksi viesti kultaa. 

Thomas Magnussonilla oli kaksi henkilökohtaista MM-kultaa.

Ivar Formo (1951-2006) sai pronssia Sapporon 30 km:lla ja voitti 1976 olympiakisojen 50 km:lla kultaa. Ivar Formo myös suunnisti, ja voitti MM-pronssia 1974, ja voitti joukkueensa Lynin kanssa Jukolan viestin 1979.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, Karisto 1996, pokkaripainos CrimeTime 2021, sivumäärä 255.

Koskinen ja siimamies on ensimmäinen jo 30-osaisessa Seppo Jokisen (s. 1949) kirjoittamassa komisario Koskinen sarjassa. Kirjoista on tehty tv-sarja, joiden esittäminen alkoi 2021, ja kansikuvassa on Koskista näyttelevä Eero Aho. 

Heti dekkarin alussa siimamies iskee, henkirikoksen uhrina on 16-vuotias koulutyttö Katja Autio, joka asuu isänsä kanssa. Poliisi vie tiedon kotiin isälle, joka suistuu raiteiltaan. Isä on keinoton, kunnes lukee tyttärensä päiväkirjaa ja tekee omat johtopäätöksensä, ja ryhtyy toimeen...

Rikospoliisilla on paljon juttuja ennen siimamurhaa. Kioskiryöstöt ovat työllistäneet Koskista.

Murhan tutkintalinjoja avautuu muutamia, joita poliisit käyvät läpi.

Koskis-sarjan avausosa on minusta erittäin laadukas dekkari, joka valottaa myös poliisin arkea, josta alempana muutama huomio.

Pidempi pohdinta.
Sarjan alkaessa Sakari Koskinen on nelikymppinen, hänen avioliittonsa vaikuttaa väljähtäneeltä. Vaimo Raija on hurahtanut riimittelyyn ja järjestää kirjastossa (jota myös johtaa)  satunäytelmän, jonka on itse kirjoittanut ja ohjannut. Poika Antti on teini-ikäinen ja harrastaa purjehdusta.

Poliiseista Koskista lähimpänä ovat Pekki ja Ulla Lundelin, jonka mies on aina poissaoleva kiertuerumpali. Ullalla on kolme lasta. Kaatio on poliisi, joka on puolestaan hurahtanut puulaakifutikseen. Poliisissa on hyvä työilmapiiri.

Kioskimurrot on erillinen vyyhti, sen sijaan murhista alkaa tihkua tietoa eri lähteistä. Koskinen saa viestin vanhemmalta kollegaltaan Roineelta noin 10 vuotta sitten tapahtuneesta murhan yrityksestä.

Koskinen pohtii asioita myös laajemmin ja syvemmin. Tässkin rikolliselle ei ehkä tuomita rangaistuusta, vaan hoitoa. Tekijän äitikin syyttää lääkäreitä, kun poika päästettiin hoidosta. Kyse on yhteiskunnan pelisäännöistä (pakkohoitoon ei helposti määrätä perusoikeuksien vuoksi), ei yksittäisen lääkärin toimista.

Aikaansa edustaa  Ahtisaaren kuva seinällä (presidenttinä vuosina 1994-2000), sekä juliste, jossa Julia Roberts on kylpyammeessa, lienee elokuva Pretty Woman (1990). 

Poliisi saa palautetta hitaudestaan, mutta tutkinta johti pidätykseen alle viikossa.

Koskinen -sarja alkaa siis Kariston julkaisemilla teoksilla:
Koskinen ja siimamies, 1996
Koskinen ja raadonsyöjä, 1997
Koskinen ja pudotuspeli, 1998
Koskinen ja taikashow, 1999
Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 2000
Hukan enkelit, 2001
Piripolkka, 2002
Vilpittömässä mielessä, 2003
Suurta pahaa, Karisto 2004
Sana sanaa vastaan, 2005
Hiirileikki,  2006
Viha on paha vieras, 2007
Kuka sellaista tekisi, 2008
Lyöty mies (novellikokoelma), 2009
Räätälöity ratkaisu, 2010

Seuraavat ovat Crime Timen julkaisemia
Ajomies,  2011
Hervantalainen,  2012
Vihan sukua. Helsinki:  2013.
Mustat sydämet. Helsinki:  2014.
Kuolevaksi julistettu,  2015
Rahtari,  2016
Vakaasti harkiten,  2017
Lyödyn laki,  2018
Rottasankari,  2019
Pisara veressä, 2020
Siipirikkoiset, 2021
Pahasti tehty, 2022
Sen maksaa minkä tilaa, 2023

Kultosaari on julkaissut

Satuttamisten summa,  2024
Viimeinen vääntö, 2025

Seppo Jokinen: Pisara veressä

 

Seppo Jokinen: Pisara veressä, Crime Time 2020, sivumäärä 368.

Seppo Jokisen dekkari Pisara veressä on suositun Koskinen-sarjan  25:s osa. Olen blogannut aiemmin vain osista 22  Vakaasti harkiten ja 27  Pahasti tehty. Tästä teoksesta Pisara veressä pidin eniten, koska tässä on takaumia Koskisen ajasta järjestyspoliisissa. 

Yöllä 7.9.1986 Koskinen menee paikalle parinsa Kortesniemen kanssa. Kelluvassa Varalan urheiluopiston veneessä on lentopallovalmentaja Harri Kimasen ruumis, jota on lyöty otsaa jollakin astalolla.

Muistot tästä palavat Koskisen mieleen, kun Siiri Peippo on ottanut dekkariinsa selvittämättömän murhan, laji on vaihtunut lentopallosta tankotanssiin. Murharyhmällä olisi muitakin juttuja työn alla, mutta Koskinen pyytää esimiehiltään lupaa avata Varalan jutun uudestaan. Lupa tulee ja tutkimukset alkavat  Anni Kannisen kanssa. Koskinen huomaa. että yksi tutkintalinja on jätetty kokonaan läpikäymättä ...

Kirja on ansiokas myös kuvaamalla työyhteisön suhteita. Takaumissa kuvataan kuinka Koskinen ja Pekki ystävystyvät. Nykyhetkessä Koskisen naisystävä Ulla on vuorotteluvapaalla ja hoitaa Hämeenlinnassa lapsenlapsiaan, joista yksi on erityislapsi. Havia on jäänyt eläkkeelle ja tilalle on tullut mies pohjoisesta Karri Kurjenaho, jolla on hyvin vaikea päästä tiiviiseen tutkintaryhmään. Koskisella on paljon päänvaivaa porukan suhtautumisessa tulokkaaseen ja päinvastoin.

Takaumissa ilmenee myös Koskisen ex-vaimon Raijan antipatia Ullaa kohtaan. Nyt Raija piipahtaa Koskisen luona, kun Ulla on kiinni muissa askareissa, eikä pysty vierailemaan Koskisen luona.

Nykyhetkessä on tutkitaan myös yhtä mökkikärhämää. Tampereella pyörii myös juttuja vampyyrinaisesta, se liittyy 8-vuotiaan Urhon havaintoon Marketin pesulassa, erään naisen pesulaan tuoma matto on täynnä verta. Tästä ei kuitenkaan tule kirjan nimi vaan siitä, että jokaisella on pisara veressä, pisara on joko voittajan tai häviäjän verta.

Vanhan tutkinnan avaaminen poikii valituksia, mutta kuolemantapauksesta saadaan selko.

Koskinen-sarja on suosittu ja siitä on tehty tv-sarjaelokuvia, jossa päähenkilöä tamperelaista rikoskomisario Sakari Koskista näyttelee Eero Aho. Tätä osaa sarjasta en ole nähnyt, enkä tiedä onko tehtykään. Koskinen on eronnut vaimostaan kirjastonpomo Raijasta ja on asunut välillä kimpassa työtoverinsa Ulla Lundelinin kanssa, nyt tässä kirjassa Ulla asuu lastenlastensa vuoksi Hämeenlinnassa ja ottaa etäisyyttä Koskiseen, ja hakee pari osaa myöhemmin tavaransakin pois.

Poliisiasemalla Koskisen ryhmään kuuluvat poliiseista edelleen  Pekki, Simo (arpinaama), Kaatio, Hukkapee, Palo-oja, Riipinen, Lehmus ja  Kanninen ja tässä osassa Karri Kurjenaho Oulusta 

Yhtenä teemana on hyväveliverkostot ja  ihmisten painostus poliiseja kohtaan, ja kanteluiden tekeminen.

Kirjassa ajankuvaa edustaa myös korkeaale kiivennyt leningradilaisen sirkuksen trapetsitaiteilija, joka haluaa loikata joko Neuvostoliitosta tai sitten ylhäältä maahan.

******

Seppo Jokinen (s.1949) on Tampereen klassikon kasvatti, ja ollut päätoiminen kirjailija 2006 alkaen ja kirjoittanut Koskista yhteensä 30 osaa, sarja alkoi teoksesta Koskinen ja siimamies.

P. D. James: Yksityispotilas

 

P. D. James: Yksityispotilas, alkuteos The Private Patient 2008, Otava 2009, suomentanut Kristiina Savikurki, sivumäärä 489. Komisario Dalgiesh #14.

P. D. Jamesin viimeinen komisario Dalgiesh -dekkari Yksityispotilas tapahtuu Lontoossa ja Dorsetin yksityiskliniikalla, jonne tutkiva journalisti Rhoda Gradwyn (47 v) menee korjauttamaan juopon isänsä lapsena aiheuttamaa arpea poskessa. Plastiikkakirurgi George Chandler-Powellin leikkaus onnistuu, mutta toipuva potilas murhataan. 

Paikalle kutsutaan Scotland Yardista tutkimaan etsivätrio komentaja Adam Dalgliesh, etsiväkomisario Kate Miskin, ja ylietsivä Francis Benton-Smith. Peribrittiläisen salapoliisidekkarien perinteiden mukaan miltei kaikilla on motiivi murhaan, alibeja valehdellaan ja asioita salataan, mutta lopussa murhaaja on kiikissä.

Yksityispotilas on laadukas päätös P. D. Jamesin komisario Dalgieshin tutkimuksille.

Pidempi oppimäärä (älä lue, juonipaljastuksia, mutta ei paljasteta murhaajaa eikä tarkkaa motiiviakaan)
Kuten sarjan edellisessä osassa (Majakka) kaikki keskeiset henkilöt pohjustetaan ja taustoitetaan hyvin. Murha tapahtuu, kun takana 130 sivua ja edessä 350 sivua, jonka aikana Dalgliesh saa murhaajan satimeen.

Rhoda Gradwynin lapsuus oli ankea, isä oli juoppo, äiti heikko. Kun Rhoda ensimmäisen kerran uskalsi puolustaa äitiään, isä rikkoi viskipullon ja löi Rhodaa kasvoihin. Tyttöä ei viety lääkäriin, ja haava selitettiin onnettomuudella. Rhodan isä on sittemmin kuollut ja äiti on avioitunut uudestaan. Kirjan laveassa kerronnassa on kuvattu äidin häitäkin. Ensimmäisessä luvussa Rhoda lounastaa nuoremman miehen näyttelijä Robin Boytonin kanssa. Robin Boytonin lapsuus on ollut ankea. Hän kuuluu rikkaan suvun hyljeksittyyn haaraan. Isä on muuttanut Australiaan ja äiti on kuollut. Robinin serkut Westhallin sisarukset Candace  ja  Marcus ovat töissä klinikalla. Marcus  on kirurgi ja Candace talouspäällikkönä. Kliniikasta on vastuussa George Chandler-Powell. Westhallien sukuhaaroista osa on köyhtynyt, osa rikastunut, ja asiaan liittyy testamentteja ja niistä riitelyä. Helena Cresset, jolla on lämpimiä tunteita kliniikan johtajaa kohtaan, on sukua Westhalleille. Helena on kliniikalla töissä.  Kliniikan kirjanpitäjänä on Letitia Frensham ja ylihoitajana Flavia Holland.

Murhaa tulevat Dorsetiin  tutkimaan etsivätrio komentaja Ada. Dalgliesh, etsiväkomisario Kate Miskin, ja ylietsivä Francis Benton-Smith New Scotland Yardista. Myös poliiseja taustoitetaan, esimerkiksi Kate Miskin on avioton lapsi, jonka, äiti kuoli, ja annettiin isoäidille, jolle Kate oli pelkkä taakka. Myös Katen suhdetta Piers Tarrantiin kuvataan. Robin Boyton pelmahtaa klinikalle, kun Rhoda on tutustumassa laitokseen ja myös kun on on leikattavana. 

Ensin siis hiljennetään Rhoda ja tutkimusten alettua Robin Boyton. 

Laitoksella on vierastettu sitä, että Rhoda oli tutkiva journalisti.  Adam Dalgliesh käy Rhodan papereita läpi, hän on ollut upporikas, omaisuus, joka koostuu pääosin arvopapereista, on yli 2 miljoonaa puntaa. Adam Dalgliesh etsii viitteitä siitä, onko Rhoda tutkinut kliniikan asioita? Hän on tutkinut myös plagiointia ja tapausta, jossa lapsi on surmannut pikkusisarensa kateudesta. Langanpätkiä on todella monta, mutta vain yksi johtaa syyllisen luo.

Teoksessa Adam Dalgliesh pyytää rakastettunsa Emma Lavenhamin kättä tämän isältä, eläköityneeltä professori Lavenhamilta, joka on brittiläisen jäykkä, (mutta hauska) ja hän  hyväksyy Adamin kosinnan. Häät pidetään Cambridgessa. Vieraana on myös Kate Miskin,  jolla on avecina Piers Tarrant, kun heidän polkunsa ovat taas yhdistyneet. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on viimeinen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu

 

Serdar Özkan: Kadonnut ruusu, romaani etsimisestä ja löytämisestä, suomentanut englanninkielisestä The Missing Rose kirjasta Päivi Paju, Minerva 2008, sivumäärä 190.

Serdar Özkanin (s.1975) kirja Kadonnut ruusu on teos etsimisestä ja löytämisestä. Lyhyissä luvuissa on samantapaisia "viisauksia" kuin Paolo Coelholla Alkemistissa ja mitä on Pikku prinssissä. Pikku Prinssi ja Prinssin tapaama kukka  mainitaankin kirjassa ja tässäkin ruusut tuoksuvat ja puhuvat.

San Franciscossa nuori ja kaunis juristi Diana Stewart (25 v) on henkisesti tyhjä ja onneton. Juuri kuollut äiti on paljastanut Dianalle, että hänellä on kaksoissisar Maria, jonka hänen pitäisi löytää. Äidin kuoltua Diana hukuttaa tyhjyytensä viiniin, mutta alkaa  etsiä itseään ja Mariaa, tapaa ihmisiä ja löytää itsestään uusia puolia. Häntä ohjaavat äidin kirjeet ja matkalla tapaamansa henkilöt.

Diana on rikas juristi, mutta haluaa tulla kirjailijaksi. Kadulla hyvä kerjäläinen ennustaa Dianalle tai oikeastaan hän lukee Dianan kasvoista, mitä hän etsii ja missä on pulmia. Kadulla Diana tapaa myös Harvardin lopettaneen taiteilijan Matthiaksen,  joka alkoi maalata. Matthiaksella on tärkein maalaus kesken,  hän ei ole saavuttanut henkisesti tilaa, jotta voisi viimeistellä maalauksen. 

Diana matkaa myös Turkkiin Zeynyp Hanimin täysihoitolaan, jossa on tarjolla  sitä ruusuterapiaa. Ruusuille on tullut kriisi, kun ihmiset ovat hankkineet tekoruusuja. Ruusut ovat muuntuneet ihmisten toiveiden mukaan, ja menettäneet tuoksunsa, joka kuitenkin erottaa oikeat ruusut tekoruusuista. 

Toinen tarina on isästä, pojasta ja aasista, jossa matka käy mahdottomaksi, kun isä kuuntelee liikaa toisten moitteita.

Kirjan suurin sanoma lienee, että ihailtu ihminen toimii liikaa toisten odotusten mukaan, pitää uskaltaa olla oma itsensä ja kuunnella sisimpäänsä.

Diana löytää etsimänsä ja tarinaan sekoitetaan myös monta merkkihenkilö jopa Neitsyt Maria.

Hienoa on, jos Serdar Özkanin kirjan avulla lukija löytää Kadonneen ruusunsa ja pystyy elämään onnellisena.