Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 5 - 6

Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 5 - 6, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 2003, sivumäärä 613.

Luulen, että Ursula K. Le Guin (1929 - 2018)  halusi viimeistellä Maameren tarinat jonka alkuperäiset kolme osaa ilmestyivät vuosina 1968, 1971 ja 1972. Tämä kokoelma on viimeistelyn työn tulos, ja ilmestynyt kokonaisuudessaan vuonna 2001, mutta Sudenkorento ilmestyi 1997, ja Tummaruusu ja timantit 1999. Alkusanoissa Le Guin toteaa, että aika on muuttunut, ja kapitalismissa fantasiasta on tullut kulutushyödyke teollisuutta. Hyödykefantasia ei sinällään luo mitään uutta. Onneksi Ursula on loihtinut kuusi uutta tarinaa ja kaikissa tarinoissa on naisnäkökulma, eli naisten asema on korostetusti esillä, lisäksi tarinoissa keskeisintä on  lohikäärmeiden ja ihmisten suhde. Eheyttämisestä on kyse  hyvässä mielessä. Ursula K. Le Guinin tarinat ovat verkkaisia, mutta pinnan alla kaikessa verkkaisuudessa on voimakkaita virtauksia, jotka nostavat syvyydestä esiin vahvoja teemoja. Tekstin voimaks teho tulee tapahtumien näennäisestä vähäisyydestä. Olen vanhemmiten ja joka lukukerralla enemmän alkanut ymmärtää Le Guinia.

Jäljittäjä on avaustarina ja se on 120-sivuinen, ja tapahtuu noin 300 vuotta ennen Gedin aikaa ja kertoo Roken koulu perustamisesta. Tarinan päähenkilö Saukko huomaa velhon kykynsä jo pienenä. Maameri on tuolloin sotaisa, ja kuninkaat ja sotapäälliköt ottavat pesteihinsä maageja ja maagit taistelevat toisiaan vastaan. Saukon kotikylään hyökätään, ja Saukko joutuu kykyjensä vuoksi vangiksi, ja joutuu elohopeakaivokselle etsimään metallia maagien valvoessa häntä. Saukko onnistuu erään kuolevan naisen Aniebin avulla kukistamaan Gelluk -nimisen päävelhon ja pakenemaan. Gelluk putoaa maan repeämään. Saukko löytää retkillään Roken saaren, ja siellä on naisia ylläpitämässä sitä. Rokella on taikaa jo itsessään, ja sinne Roken koulu perustetaan, sillä velhot haluavat siirtää oppia toisilleen, eikä palvella suoraaan vallanpitäjiä. Velhot haluavat tuoda Maamerelle rauhaa ja vakautta. Tarinan kuluessa Rokea yritetään tuhota. Rokeen kuitenkin jää velhokoulu, jossa on yhdeksän mestaria ja opetetaan taikakaavoja, jäljittämistä, tuulentekoa, muodonmuutoksia, parantamista, illuusioita, manausta. Saukon tosinimi on Medra, ja hän pystyy muuttamaan itsensä saukoksi ja tiiraksi, mutta hänestä tulee lopulta Roken Portinvartija. Nimien kirja viedään tässä erakkotorniin. En lähde puimaan tämän juonta, joka on hyvinkin "vahva" ja tarina on minusta loistelias. Ikävänä lopputuloksena naiset suljetaan Roken koulusta.

Tummaruusu ja Timantti, (alunperin tarina Darkrote and Diamond, julkaistu 1999.)
Timantti on rikkaan talon poika, Ruusu on tumma tyttö ja kotoisin köyhistä oloista, ja hänen yksinhuoltajaäitinsä on kylän noita, joka toimii parantajana ja kätilönä. Oikeastaan äiti ei pidä huolta Ruususta lainkaan. Timantti ja Ruusu leikkivät lapsena, tekevät temppuja ja illuusioita ja  nuorena sitten he syleilevät ja Timantti ihastuu Ruusuun. Timantilla on taipumuksia magiaan ja musiikkiin. Isä haluaisi hänen jatkavan tilaa, mutta lähettää hänet maagin oppiin, joka puolestaan on aikeissa lähettää hänet Rokelle. Timantti karkaa, ei kotiin vaan Ruusun luo, jonka pauloissa hän on. Maagi ei saa mennä naimisiin, eikä hänellä saa olla läheisiä ystäviä. Ruusu torjuu innokkaan Timantin, ja liittyy huilunsoittajana kiertävään musiikkiporukkaan. Timantti yrittää tutustua isän tilan hoitoon, mutta ei tunne siihen kutsumusta, ja kasvaa ihmisenä ja  tekee kerrankin omia ratkaisuja, nöyrtyy mutta on rohkea ja jättää kotitalon ja etsii Ruusun ja valitsee musiikin. Ehjä tarina.

Maan ytimet
Gontissa Re Albissa asuu vanha ja raihnainen maagi Punalevä tosinimeltä Heleth. Hän on lähtenyt nuorena pois Rokelta ja muuttanut Gontiin. Hän saa vanhoilla päivillään oppilaaksi Ogionin, joka niin ikään ei halua opiskella Rokella. Ogion oli puolestaan arkkimaagi Gedin ensimmäinen opettaja. Tarinan ydin on Helethin nuorena naiselta oppima kyky hillitä maanjäristys, jota hän joutuu käyttämään vanhana, ja käyttää kirjojen hengen mukaan voimansa loppuun, mutta eheyttää maan railon.

Yläsuolla on tarina, jossa velhonkykyjä omaava Irioth saapuu köyhään kylään karjan parantajaksi. Miksi mies, jolla on voimakkaita taikakeinoja, piiloutuu? Kylään saapuu toinenkin muukalainen. Hän yöpyy karjasuojassa.ja kertoo Iriothin emännälle tarinan, lahjakkaasta pojasta, joka teki taikoja luvatta. Poika vietiin Rokeen, jossa lopulta alkoi hän alkoi manata kuolleita ja eläviä. Manaajamestari ja Ged kukistivat hänet. Tarina oli Iriothista, joka oli paennut, mutta tullut tolkkuihinsa. Tarinan kertoja arkkimaagi Ged voi palata Rokelle.

Sudenkorento (Alunperin tarina Dragonfly, 1997)
Sudenkorento on puoliorpotyttö, joka on hyvin itsenäinen. Rokelta potkut saanut Norsunluu yllyttää Sudenkorentoa menemään Rokelle, joka on naisilta suljettu. Mestarit eivät karkoita Sudenkorentoa Rokelta. Tarinassa käsitellään ihmisiä ja lohikäärmeitä. Sudenkorento, jonka tosinimi on Irian on todellisuudessa lohikäärme. Tässä tarinassa on paljon muutakin. Irian on joutunut kokemaan ahdistelua. Norsunluu on "rikkonut selibaattia" ja saanut potkut Rokelta. Lisäksi eletään aikaa, jolloin Ged on menettänyt voimansa, eivätkä Roken mestarit saa valittua uutta arkkimaagia. Tämä on niin ikään hyvä tarina. Ennen pitkää päättötarinaa on  Kuvaus Maamerestä, joka kertoo keskeisistä henkilöistä, legendoista, kielistä, ja saarista, tämä  taustoittaa kattavasti tarinoita.

Toinen tuuli, The Other Wind.
Toinen tuuli päättää Maameren tarinat. Varpushaukka eli entinen arkkimaagi Ged on menettänyt voimansa, ja asuu Re Albissa, omasta tahdostaan, ja minusta onnellisena. Hänen puolisonsa Tenar ja ottotytär Tehanu ovat muualla. Varpushaukan luokse tulee Roken viisaiden neuvoston kehoituksesta Leppä. Leppä ei ole varsinaisesti maagi vaan eheyttäjä. Hänen vaimonsa niin ikään eheyttäjä Lilja on kuollut raskauteen siihen, että vauva ei synny. Leppä alkaa nähdä unia, missä hän pystyy koskettamaan kuolleita Kuoleman muurin yli. Leppä pyytää Gedin neuvoa, sillä tämä on ylittänyt muurin kukistaessaan Cobin Kaukaisimmalla rannalla. Ged hoitaa kotiaan, kuuntelee Lepän tarinaa, antaa neuvoja, ja kissanpennun matkaan. Ged muistelee omaa lemmikkiä Otakia. Gedin mukaan nyt ollaan murtamassa sitä muuria, jonka portin Cob avasi, ja Ged sai suljettua. Leppä matkaa kuningas Lebannenin luo, Leppä näkee edelleen unia. Unet ovat hyvin tärkeitä Maamerellä. Lebannenilla on rauhan rengas ehyenä, mutta kargien väkivaltainen hallitsija Thol, vaatii rengasta tyttärelleen Seserakhille, jota hän yrittää naittaa Lebannenille. Prinsessa on  Tenarin maannainen. Tenar anasti Rauhan renkaan puolikkan Atuanin holvihaudoista. Thol on aloittanut Nimettömien palvonnan. Havnoria uhkaavat myös lohikäärmeiden hyökkäykset. Irianin poistuminen Rokelta muistellaan , samalla hän teki selvää Manaaja Thorionista. Lohikäärmeiden uhkaan pyydetään  Tenarin ottotyttäreltä Tehanulta, joka saa lohikäärmeet rauhoittumaan. Samalla aiemman tarinan Irian joka muuttui lohikäärmeeksi, pystyy ottamaan ihmisen hahmon. Kalessin on kutsunut Tehanua tyttärekseen, mutta tämä on ihmisen hahmossa. Nuoret lohikäärmeet pitävät maita ominaan ja haluavat häätää ihmiset pois, polttamalla viljapeltoja.

Toinen tuuli on hyvä päättöosa, se kertoo, kertaa ja summaa ja selittää  koko Maameren tarinavyyhtiä, joissa tärkeitä ovat unet, legendat, tasapaino  ja elämän ja kuoleman raja. Asioita pohditaan, ja yritetään löytää uusia ratkaisuja niin Havnorissa, ja sitten Rokella, ja loppujen lopuksi elämän ja kuoleman muurilla.

Minusta tämä on ehyt osa, ja asioille saadaan päätepiste, ja elämä voi jatkua monessa muodossa myös Maameren saarilla. Tenar matkaa Gedin luo ihan tavalliseen maalaiselämään.

Olen lukenut alkuperäisen trilogian lapsena, ja nyt uudestaan kolmannen kerran, ja toisen kerran tämän päättöosan. Aika on liennyttänyt kirjailijaa, mutta ei tylsyttänyt. Alkuperäinen trilogia on täynnä kamppailua, pahuutta ja varjoa. Jatko-osat hakee tasapainon, rauhaa ja harmoniaa. Tässä ilmenee, että railo ihmisten ja lohikäärmeiden väleihin juontaa juurensa myös elämän ja kuoleman muuriin ja ammosiin aikoihin. Leppä on mukana kuin väkisin rakennettu muuri murretaan ja ihmiset voivat lähteä toiseen tuuleen ilman ruumista. Lohikäärmeet pystyvät liikkumaan ruumiissaan maailmojen välissä, he voivat lentää toiseen tuuleen ja takaisin. Tehanu kasvaa lohikäärmeeksi, nousee siivilleen ja lentää Orm Irianin kanssa Toiseen tuuleen, missä aineettomana on myös Leppä ja Lilja karkeloivat, ehkä myös tämän tarinan äiti suuri Ursula K. Le Guin.

*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi. sekä Osattomien planeetta

Ursula Le Guin: Tehanu

Ursula Le Guin: Tehanu, alkuteos Tehanu: The Last Book of Earthsea, 1990, suomentanut Kristiina Rikman WSOY 1992, sivumäärä 275.

Ursula Le Guinin Tehanu jatkaa kirjoja Kaukaisin ranta ja myös  Atuanin Holvihaudat, jossa arkkimaagi Ged pelasti Holvihautojen ylipapittaren Arhan tosinimeltä Tenar ja yhdisti Erreth Agben renkaan, koska ensimmäisen puolikkaan hän sai teoksessa Maameren velho.

Arkkimaagi toi Tenarin Gontiin ja kirjassa ilmenee, että Ogion opetti Tenarille riimuja ja luomisen kieltä, mutta Tenar valitsi kuitenkin tavallisen naisen elämän, ja meni naimisiin Piikiven kanssa, sai kaksi lasta Omenan ja Kipinän. Tenar elää Gontissa Goha -nimisenä leskenä, lapset ovat muuttaneet kotoa. Teoksen alussa  Ogion, joka oli myös Gedin ensimmäinen opettaja, kuolee ja Tenarin luo tuodaan pahoin poltettu tyttö Tharru.

Kaukaisin ranta päättyy siihen, että Ged on voittanut pahan velhon Cobin ja saanut suljettua elämän ja kuoleman oven, mutta Ged on menettänyt täysin voimansa. Lohikäärme Kalessin tuo Kaukaisimmalta rannalta kuolemaisillaan olevan arkkimaagi Gedin, jota Tenar tässä teoksessa alkaa hoivata.

Teoksen pääjuoni ja tärkein teema on naisten alistettu ja turvaton asema, todellinen syrjintä. Teos tarkastelee valtaa, siitä luopumista, voimien menetystä ja maailmassa rehottavaa rikollisuutta ja jatkuvaa pahuutta. Voimansa menettänyt Ged samoilee metsissä, ja Tenar pitää Ogionin talosta huolta sekä hoivaa että kasvattaa pahasti poltettua, ja traumatisoitunutta lasta. Tharrua on raiskailtu, ja pahoinpidelty, ja lopuksi yritetty polttaa. Myös Tenar, vaikka on ollut Atuanin holvihautojen ylipapitar, on hyvin suojaton. Tenar olisi voinut opiskella Rokella vain, jos olisi ollut mies. Tharrun raiskaajat vaanivat tilaisuutta siepata Tharru. Lisäksi kylässä on paha maagi Haapa, jota Tenar ja Tharru joutuvat pakenemaan. Tenar pakenee kuningas Lebannenin laivaan, ja menevät Tenarin kotitilalle. Lebannen on ollut etsimässä Gediä kruunajaisiinsa Havnorin valtaistuimelle, joka ei halua palata, sillä on menettänyt voimansa. Raiskaajarikolliset hyökkäävät tilalle uudestaan, mutta Ged pelastaa Tenarin ja Tharrun. Tenar ja Ged puhuvat maailmasta, vallasta, naisen asemasta, taikuudesta, ja aloittavat suhteen, joka on hellä. Maagit joutuvat elämään selibaatissa, mutta voimansa menettänyt Ged ei ole enää maagi. Tenarin poika Kipinä, on joutunut laivaltaan pois jäätyään kiinni vilungista. Gontin lakien mukaan maatila kuuluu pojalle, ja Tenar, Ged ja Tharru lähtevät Ogionin talolle, jossa he joutuvat satimeen. Haapa on ollut Cobin oppipoika ja seuraaja, jonka musta taika on voimakas. Hän vangitsee ja nöyryyttää Tenaria, ja myös Gediä, ja aikoo surmata heidät paiskaamalla heidät kielekkeeltä.

Älä lue jos haluat lukea kirjan
Kirjan alkuosassa on puhuttu lohikäärmeistä ja ihmisistä. Aluksi, kun Maameri oli luotu, oli vain yksi laji, myöhemmin lohikäärmeet erosivat omaksi lajikseen. Lohikäärmeet puhuvat luomisen kieltä, johon kieleen myös taikuus Maamerellä perustuu. Tharrussa on jotain mitä ihmiset pelkäävät, mutta hän on hyvä, ja rakastaa Tenaria ja myös Gediä. Tenar on hänelle hyvin hellä. Kun kaksi lajia muodostui jäi jäänne, eli ihmismuotoiset lohikäärmeet (en ihan tätä ymmärrä), mutta Tharru on tällainen. Hän kutsuu Kalessinin, joka tekee selvää jälkeä Haapa-velhosta, ja hänen kätyreistään. Kalessin nimeää Tharrun tosinimellä Tehanu. Tehanu lupaa tulla toisiin tuuliin, kun sen aika on.
Juonipaljastukset loppuivat.

Tenar toteaa Gedille, että hän on epäonnistunut Kipinän kasvattamisessa. Kipinä on öykkärimäinen sovinisti, joka ei mukaudu Tenarin ehdotuksiin. Tenar toteaa, että kiveä on turha kastella, koska siitä ei enää kasva mikään, ja että kasvatus voi onnistua, vain kun riittävän nuorena aletaan


Tehanu on erinomainen kirja, ja kirjan teemat, naisten syrjintä, pahuus ja vallantavoittelu ovat liiankin ajankohtaisia.

Trilogia alkaa teoksella Maameren velho ja toinen osa on Atuanin holvihaudat. Jälkeenpäin on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa,  tämä Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, jossa tarinan päättää teos Toinen tuuli.

Ursula Le Guinin Tehanu jatkaa Maameren tarinat -trilogiaa, mutta ei ole kuitenkaan sen päätösosa.

Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi sekä Osattomien planeetta

Ursula Le Guin: Kaukaisin ranta

Ursula Le Guin: Kaukaisin ranta, The Farthest Shore, suomentanut Kristiina Rikman WSOY 1977, sivumäärä.

Ursula Le Guinin Kaukaisin ranta päätti alkuperäisen  Maameren tarinat trilogian. Kaukaisin ranta alkaa Rokelta, jossa Arkkimaagi Ged eli Varpushaukka ottaa vastaan Enlandin ja enlandilaisten maiden ruhtinaan pojan Arrenin. Arren tuo Gedille ankean viestin. Taikuus katoaa Maamereltä, ihmiset unohtavat loitsut, ja menettävät elämänhalunsa ja paha valtaa alaa.

Maameri on "meri, jossa on lukuisia saaria", teoksissa on karttoja, joissa on erilaisia paikkoja, kuten ilmansuuntien mukaan nimetyt rajavedet, Kargien maa, Gont, Havnor, ja Roke, jossa on velhokoulu, jonka johdossa on arkkimaagi Ged. Ged on yhdistänyt aiemmissa osissa Erreth-Agben "renkaan" ja "Liiton riimu" on saatu ehjäksi. Ged ei ole kuitenkaan perinteinen ylivertainen sankari, vaan sankaruus, ja elämä näyttäytyy Maameren tarinoissa moniuloitteisempana. Vahvuus ei ole fyysistä vahvuutta eikä erehtymättömyyttä, ongelmat ovat monisyisiä, ja sankaritkin kokevat syviä vastoinkäymisiä.

Maamerellä Havnorin valtaistuin on ollut tyhjänä satoja vuosia, ja siksi Roke on Maameren keskus, ja Arkkimaagi henkilö, jolta pyydetään palveluksia, ja jota kuunnellaan. Havnorin viimeinen kuningas kuitenkin ennusti: "Se joka on elävänä kulkenut halki pimeyden valtakunnan ja käynyt päivän kaukaisilla rannoilla on perivä minun valtaistuimeni". s.26.

Rokella Velhojen kokous ei pääse yhteisymmärrykseen maailmantilasta, mutta Arkkimaagi Ged lähtee Arrenin kanssa purjehdukselle Kaukokatseella selvittämään taikavoimien ehtymistä ja loitsujen unohtumista. Arkkimaagi naamioituu, eikä Arrenkaan kerro syntyperäänsä. Vastoinkäymiset alkavat heti, maailma on todella muuttunut. Hortin kaupungissa rappio rehottaa, taikuus on kadonnut, huumejuuri ja toivottomuus valtaavat alaa. Lauluistakin katoavat sanat. Mitä etelämmäs mennään, sitä ankeammaksi muuttuu, sitten Ged ja Arren eivät pääse enää rantaan, kun vihamieliset ihmiset heittävät heitä keihäillä, ja Ged saa osuman keihäästä.

Arren on siis ylhästä sukua, ja lähti vastoin Enlandin kansan tahtoa matkaan. Nuori Arren imee Gedin viisautta. Hän on kasvamassa ennustettuun kuninkuuteen. Ged kertoo Arrenille Cob-nimisestä miehestä, joka manasi kuolleita. Ged kukisti hänet nuorena, mutta kaikki nyt ilmi tullut viittaa häneen eli  Cobiin. Usea tietäjä on etsinyt kuolemaa, ja kuoleman maasta pakoa.

Etelässä Gedin ja Arrenin pelastavat avoimen meren lapset, jotka syntyvät, ja elävät lautoilla. Avoimen meren lapset ovat hyviä, ja huolettomia, mutta sama unohdus ja toivottomuus yltää lautoillekin.
Maamerellä jokaisella on tosinimi. Ged tietää useimpien tosinimen, myös Arrenin, se on Lebannen. Lebannen pystyy kertomaan unistaan, ajatuksistaan, tuskastaan ja kuoleman pelostaan.  Ged kertoo, että pahuus on ihmisen aiheuttamaa. Mittaamattomien rikkauksien ja kiistattoman turvallisuuden haluaminen aikaansaa pahuutta. Keskikesän juhlan aikana ilmenee, että laulujen sanat alkavat unohtua jo kaukana avomerelläkin.

Lohikäärme Orm Embarin ohjaamana Ged ja Arren joutuvat kohtaamaan viimeisellä rannalla Cobin, joka on avannut kuoleman ja elämän oven, ja jonka Ged joutuu laittamaan kiinni. Ged kuluttaa voimansa ja Arren johdattaa heidät taas elämään....

Tämä on hyvä kirja, ja teema, missä yksi ihminen aiheuttaa niin paljon pahaa, että koko muu yhteisö ei saa sitä neutraloitua. Ged kantaa vastuuta, hän laittaa avoimen oven kiinni, ja kuluttaa kaiken voimansa. Tässä teoksessa on myös kysymys matkasta, niin kuin elämässä aina on, ja nuoren ja vanhan ihmisen matkasta. Le Guin ei juuri selitä, eikä moralisoi, teoksen tehoa se ei kuitenkaan vähennä. Itse asiassa luin teoksen neljännen kerran, luin teoksen ensi kerran 13-vuotiaana, enkä ihan ymmärtänyt, tämän ymmärätminen minusta vaatii ymmärrystä maailman pahuudesta, ja ihmisen hauraudesta, jotenkin tämä lapsena vain ahdisti, mutta on minusta hyvä teos.

Trilogia alkaa teoksella Maameren velho ja toinen osa on Atuanin holvihaudat. Jälkeenpäin on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, jossa tarinan päättää teos Toinen tuuli. (näistä tulee bloggaukset ...)

Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi. sekä Osattomien planeetta

Ursula K. Le Guin: Osattomien planeetta

Ursula K. Le Guin: Osattomien planeetta, alkuteos An Ambiguous Utopia 1968, suomentanut Kalevi Nyytäjä, WSOY 1979, sivumäärä 413.

Ursula K. Le Guinin scifi-teos Osattomien planeetta on loistava yhteiskunnallisia teemoja sisältävä scifi-teos, jossa rikkaan Urras-planeetan köyhän Anarres-kuun asukki kuulu fyysikko Shevek loikkaa Urrasiin. Luin tämän teininä, ja nyt toistamiseen, ja oli jopa parempi kirja kuin muistinkaan. Teoksen ydin on kahden täysin erilaisen yhteiskunnan vertailu, ja sen tajuaminen, että ei ole järjestelmää, jossa ei olisi ongelmia.

Satunnainen blogissa seikkailija tyytynee yllä olevaan, kirjan lukenut ja siitä kiinnostunut voi lukea pitkähkön pohdiskelun, joka ei paljasta juonta juuri lainkaan, eikä ainakaan lopputulemia, haluan itsekin lukea kirjan vielä uudestaan kolmannen kerran.

Taustaa
Osattomien planeetan näyttämö on hainilainen galaksi, ja galaksin planeetta Urras, jota kiertää Anarres niminen ilmakehällinen kuu. Rehevästä ja kapitalisesta Urraksesta on karkotettu 170 vuotta sitten anarkisteja karuun Anarresiin rakentamaan ihanneyhteiskuntaansa, joka ei perustu yksityisomistukseen vaan tasa-arvoon ja mikä tärkeintä vapauteen. Yhteisön on ideoinut anarkisti Odon, joka kuoli Urrasissa ennen muuttoa tai karkotusta. Anarres perustuu odonilaisuuteen.

Anarres on yhtä 'valtiota', jolla ei ole hallintoa vaan asioita tasapainottaa TJK eli Tuotannon ja jakelun koordinaatio. Maassa ei ole yksityisomaisuutta, eikä rahaa. Kirjan alkuhetkellä Urrasista karkotetut anarkistit ovat asuttaneet Anarresia 170 vuotta, heillä on oma kieli ja omat tavat, yhteydenpito ulkomaailmaan on hyvin vähäistä, vain  tavaraliikennettä. Anarresin valtamerissä on ollut muuttohetkellä kaloja, ja "kuussa" on ollut tieteellinen siirtokunta. Maaeläimiä ei ole, ja Anarresia metsitetään ja rakennetaan. Anarres on tai haluaa olla omavarainen, he eivät halua olla tekemisissä Urraksen Oman ahneiden kanssa. Anarresissa kaikki perustuu jakamiseen. Planeetalla tai paremminkin planeetan kuulla on kuivuusjaksoja, ja nälänhädissä kuolee paljon ihmisiä. Anarresissa on vain huomattavan vähän ihmisiä, ja nälänhädissä kuolleisuus on suuri. Vapaus tai riippumattomuus on myös tätä.
Anarresissa ei tunneta avioliittoa, sukupuolisuhteet ovat vapaaehtoisia, niitä suhteita voi olla eri tai saman sukupuolen kanssa. On mahdollista sitoutua parisuhteeseen. Ihmisillä on vain etunimi, josta ei sukupuoli paljastu. Naiset ja miehet ovat täysin tasa-arvoisia, kuin ihmiset yleensä. Lapset laitetaan päiväkoteihin, ja vanhemmat voivat lähteä työkomennukseen, ja lapset kasvatetaan päiväkodissa ja kouluissa. "Mikään ei ole omaa, lapsetkin ovat yhteisiä". Anarresissa on yliopistoja. Anarkistisessa idyllissä on varjoja, ja kirjan kuluessa valitettavasti ilmenee juonitteluja, ja rankkaa kiusaamista sekä syrjintää, ulosjättämistä, joka perustuu mielipiteisiin.

Urras on vehmas ja kaunis planeetta, jossa asuu paljon rikkaita, mutta siellä on myös syrjitty alaluokka, joka asuu slummeissa. Pikkupatriotismi kukoistaa Urraksella, joka koostuu kolmesta valtiosta voimakkaista A-Ionista ja Thusta sekä heikommasta Benbilistä. Kirjan tapahtumien kuluessa A-Ion ja Thu sotivat keskenään, mutta Benbilissä, jonka sisällissotaan molemmat valtiot osallistuvat. Urrasissa pojilla ja tytöillä on omat koulunsa, ja naiset jäävät kotiin "vaimoiksi", ovat siilitukkaisina ja paljasrintaisina kutsujen vakiovieraita, mutta paljas pinta on vain lumetta. Naiset ovat pidättyvämpiä kuin Anarreissa, jossa sukupuolisuus on luontevampaa. Urrasissa on pitkälle kehittynyt markkinatalous, jonka seurauksena tuloerot ovat suuret. Urrasin lehdistön vapaus toimii niin, että isoimmat mediayhtiöt saavat vapaasti kertoa hallitusmyönteisiä uutisia. Köyhät asuvat slummeissa, joissa kytee kapina. Urrasissa on hainilainen Maailmojen liiton edustus, ja Terran suurlähetystö. Avaruusmatkat tehdään vain valonnopeudella. Terra, joka on tuhoutunut maailma, ja lähes asumiskelvoton, on 11 valovuoden päässä.

Juoni, kerronta ja tapahtumia
Kirjan alussa Anarreksen kuulu fyysikko tohtori Shevek loikkaa tai matkustaa ensimmäisenä ihmisenä Anarreksesta Urrasiin. Vastaanotto on lämmin, Shevek lunastaa saamansa tieteellisen palkinnon simultaaniteoriastaan, ja saa professuurin saattaakseen valmiiksi yleisen aikateorian.
Kirjan luvut vuorottelevat Urraksella Shevekin nykyhetkessä ja Anarresissa Shevekin menneisyydessä. Shevek on lähettänyt kuljetusalusten mukanaan tutkielmansa Urrasiin. Shevekin saama mahdollisuus on kaunis lahja, jonka sisuksesta paljastuu juonitteluja. Taustalla on Galaksi, jossa on kolme voimatekijää cetiläiset, joita edustavat Urras ja Anarres, hainilaiset, sekä Terra. Shevekin tieteellinen työ mullistaisi avaruusmatkailun ja antaisi cetiläisille ylivallan. Ylivallan saamista haittaa Benbilin sisällissota ja köyhien kapinamieliala. Shevek tajuaa olevansa kultaisessa häkissä, jossa hänen odotetaan munivan kultamunan, eli Aikateoriansa.

Shevek on jo varsin nuorena ollut johtava Anarresin ja jopa galaksin fyysikko. Hän on joutunut julkaisemaan teesinsä torsoina, ja yhdessä vanhemman fyysikon kanssa. Shevek on joutunut akateemisen nurkkakuntaisuuden ja kateellisen vallankäytön uhriksi. Hänet potkitaan nelivuotisen nälänhädän aikana yliopistosta. Shevek pohtii että odolaisuuden ydin on vapaus ja yrittää elää sen mukaan. Shevek  tajuaa, että Anarres nelivuotisen nälänhädän ja poikkeustilan aikana on muuttunut diktatuuriksi, jossa näennäisestä valintavapaudesta on tullut pakko ja kahlitseva voima.

Scifin ystävien kannattaa lukea tämä, erinomainen kirja, joka kuten Isaac Asimovin Säätiö myös siten, että yhteiskuntien kehittymistä tarkastellaan, ja niin että päähenkilöt miltei jäävät ideoiden alle.

Kirjan tasa-arvopohdiskelut ovat hyvin ajankohtaisia. Anarresissa naiset ja miehet ovat täysin tasa-arvoisia. Nainen synnyttää lapsen, mutta hänellä ei ole muita velvollisuuksia tätä kohtaan, jos hän ei halua. Kaikki perustuu jakamiseen ja vapaaseen tahtoon. Sukupuolisuhteet ovat sallittuja, ja siis minkä sukupuolen kanssa haluaa. Ihmisten elämä soljuu eteenpäin. He käyvät koulua, opiskelevat, mutta kaikissa olosuhteissa osallistuvat säännöllisesti myös ruumillsiin töihin. Asunnot ovat kommuuneja. Yksin ei ole suotavaa asua. Kommuuneissa saa ruokaa, ja asunnon. Mitään henkilökohtaisia tavaroita ei ole. Minäily on tuomittavaa, mitään omaa ei ole. Shevek saa varsin nuorena hyvän neuvon, "älä anna väärän tasa-arvovertaisuus-keskustelun hämätä". Ihminen on ihminen (ei siis susi vaan ihminen).

Shevek on odolainen, hän matkustaa, tulee ja menee aina  tyhjin käsin, mutta saa tieteellisen läpimurtonsa, ja tämä on hyvä kirja.

Tästä on bloggaus Risingshadowsissa täällä, ja Taikakirjaimissa täällä

Tulevaisuuden kuva, ilmaston lämpeneminen, anarkismi ja keskitetty järjestelmä
Le Guinin Galaksissa hainilaiset ovat johtava voima, he ovat pelastaneet Terran ekokatastrofin seurauksista. Kaikissa scifi-teoksissa kirjailija päätyy samaan johtopäätökseen, me tulemme tuhoamaan itsekkyydessämme ja ahneudessamme maapallon. Sen jälkeen väestön määrä romahtaa, tulee sota, ja lopulta syntyy säännöstelytalous, joka on totalitaarinen.
Terran lähettiläs kertoo Shevekille sivulla 371 maapallon kohtalosta, joka romahdutti väestön yhdeksästä miljardista alle puoleen miljardiin. Lainauksia tekstistä "minun maapalloni, on pelkkä raunio. Se on ihmissuvun tärvelemä planeetta. Me lisäännyimme ja ahmimme ja sodimme kunnes mitään ei jäänyt jäljelle, ja sitten me kuolimme... Minun maapallollani ei ole jäljellä enää metsiä. Ilma on harmaa, taivas on harmaa, ilma on aina kuumaa. siellä ei voi asua ... Te odolaiset valitsitte autiomaan, me terralaiset teimme autiomaan. Kerran meitä oli yhdeksän miljardia..." sivulla 372: "Luut ja tiilet murenevat tomuksi, mutta muovin palaset eivät murene milloinkaan." Hainilaiset ovat tulleet auttamaan Terraan, "meillä on täydellinen hyödykkeiden ja syntyvyyden säännöstely, eutanasia ja yleinen työvelvollisuus".

Anarres on valtio, jossa ei ole näennäisiä valtarakenteita, se on anarkistien perustama. Pian ilmenee, että syntyy juonitteluja, vallan tavoittelua, kuppikuntia, muureja, ja muurien sisälle muureja. Le Guinin mukaan anarkismin yksi ongelma on se, että anarkisti voi rikkoa lakia, mutta ei yhteisönsä tapoja. Tavat ovat siis ankkureita hillitsevät muutosta, ja tapauskollisuus on hyvin kahlitseva voima.
*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula Kroeber Le Guin (1929 -2018) oli tai on edelleen kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka kuuluisin teos on Pimeyden vasen käsi. Pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä ja Maanpakolaisten planeetta täällä.
Le Guin on kirjoittanut myös Maameren tarinat, josnka avausosa on Maameren velho, kakkososa Atuanin holvihaudat, ja kolmas osa Kaukaisin ranta.  Trilogian perään on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä,.

Ursula Le Guin: Maameren velho

Ursula K. Le Guin: Maameren velho, alkuteos A Wizard of Earthsea 1968, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 1976, sivumäärä 227 .

Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden ensimmäinen osa on nimeltään Maameren velho. Tarinan miljöö on muinainen Maameri, joka on meri, jossa on lukuisia saaria, koneita eikä sähköä ole keksitty. Trilogian päähenkilö on Varpushaukka ja tosinimeltään Ged, joka mainitaan lohikäärmeiden herraksi ja tulevaksi arkkimaagiksi. Taikuus perustuu Maamerellä ihmisten, eläinten ja luonnon ilmiöiden tosinimiin sekä vanhaan kieleen, mutta myös taipumuksiin ja harjoitteluun.

Alkuun gontilainen Ged on köyhä vuohipaimen Duny, jolla on luontaista loitsimiskykyä, tädiltään hän oppii muuttohaukan kutsumista. Kun kargilaiset hyökkäävät Gontiin, Ged nostattaa sumun puolustaakseen kyläänsä. Koska Ged ei osaa hallita taitojaan, hän muuttuu mykäksi. Ogion-niminen velho ottaa hänet mukaansa oppipojakseen. Ogionin opetustyyli ei pure nuoreen Gediin, hän ei näe kärsivällisyyttä, tasapainoa ja hiljaista viisautta hyveenä. Ged joutuu paikallisen lumoojattaren Osskilin tyttären pauloihin ja Ged on manaamassa vainajaa, Ogion hänet viime hetkellä pelastaa. Ogion antaa Gedin valita, jatkaako hänen opissaan, vai meneekö Roken saarelle velhojen kouluun. Ged lähtee Rokelle, ja pääsee kouluun, jota johtaa arkkimaagi Nemmerle. Koulun pyhin paikka on Henkilehto, jonne pääsevät vain pitkälle edistyneet oppilaat. Oppilaita koulussa on noin sata. Koulussa opetetaan lauluja luomisesta, vanhaa kieltä, jolla siis nimetään kohteita, sääilmiöiden hallintaa, taikatuulten nostattamista, kasvien salaisuuksia, sekä silmänkääntötemppuja ja illuusioita ja oikeita muodonmuutoksia. Ged ystävystyy koulussa  Vehka-nimisen pojan kanssa. Jalosukuinen Jaspis niminen poika kiusaa Gediä, jolla on alemmuuskompleksi. Ged opiskelee kovasti, hän on lahjakas ja ahkera, mutta toisaalta hän haluaa päteä ja näyttää. Joitain vuosia myöhemmin Jaspis hiillostaa Gediä ja haukkuu tätä vuohipaimeneksi.  Jaspiksen yllyttäessä Ged manaa kuolleen, ja synnyttää halkeaman, josta tulee varjomainen olio, joka hyökkää Gedin kimppuun. Arkkimaagi Nemmerle eheyttää maailman, ja pelastaa Gedin, mutta menettää voimansa ja kuolee. Ged on todella pitkään sairastuvalla, kunnes palaa mykkänä ja arpisena. Puhekyky ja taidot palaavat hiljalleen, mutta pahinta on, että Gediä vainoaa hänen irtilaskemansa varjo. Ged on tosin turvassa Rokella taikojen takana.

Ged valmistuu koulusta ja menee vaatimattomaan palveluspaikkaan Satasaarille. Ged on ouduksuttu, mutta arvostettu hiljaisuutensa ja arpiensa vuoksi. Yrittäessään pelastaa kalastajan lapsen henkeä (siinä onnistumatta) Ged näkee kuoleman muurilla varjonsa. Ged on kuolemassa, mutta hänen lemmikkinsä Otak nuolee tätä, ja Ged pystyy palaamaan. Ged tajuaa, että ei voi jäädä Satasaarille  ja vaarantaa yhteisön turvallisuutta. Velhoa tarvitaan etenkin lohikäärmeiden suojaksi. Ged tekee velvollisuutensa ja päättää kohdata Pendorin lohikäärmeen, jonka onnistuu "rauhoittamaan" nimeämällä tämän. Lohikäärme tarjoaa hänelle aarretta, ja varjon nimeä, mutta Ged ei lähde kaupantekoon lohikäärmeen kanssa.

Ged joutuu pakenemaan varjoaan, hän joutuu Serretin kynsiin, naikkonen on sama joka houkutteli alun alkaen Gedin manaamaan hengen Ogionin luona, jonka aikeen hän teki Rokella. Ged joutuu toistuvasti taistelemaan olemassaolonsa puolesta, ja vielä pakenemaan varjoaan. Varjo tappaa myös Gedin Otakin. Ged pakenee muuttohaukan olomuodossa ja hän palaa Ogionin luo, joka on hänen todellinen mestarinsa. Ogion muuttaa Gedin jälleen ihmisen muotoon. Ogion kehottaa Gediä käymään varjoaan vastaan, ei pakenemaan sitä.Maamerellä liikutaan vesitse, ja Gedin veneen nimi on Kaukokatse. Ged kokee haaksirikon pienelle luodolle, jossa asuvat alkeellisesti kummallinen vanha mies ja vanha nainen, he ovat olleet saarella kahden lapsesta asti (ovat karkoitettuja kuninkaallisia). Ged saa naiselta lahjan, eli sormuksen puolikkaan. Sormus on Erreth-Akben renkaan puolikas. Sitten Ged tapaa ystävänsä Vehkan, jonka kanssa hän yrittää saada pahan varjon satimeen. Lopulta Ged kohtaa varjonsa, ja onnistuu nimeämään sen.

Maameren velho -kirja käsittelee aika perustavan laatuisia aiheita ja teemoja. Nuoruuden ylpeys, epävarmuus ja näyttämisen halu hallitsevat Gedin nuoruutta. Maltti ja järki unohtuvat, kun on halu tehdä näyttäviä asioita, tulla nähdyksi ja olla kuuluisa. Häpeä omasta syntyperästä ajaa Gediä myös näyttämään muille. Ged käsittelee ylpeyksissään voimia, jotka olivat pahoja, ja joita hän ei pystynyt hallitsemaan. Tämä teema toistuu Maameren tarinoissa varsinkin kolmannessa osassa, eli oven avaaminen on helpompaa kuin se sulkeminen. Ged häpeää koulussa sitä, mitä on, eli että on ollut vuohipaimen. Maamerellä todella suuret ihmiset ovat vuohipaimenia, tässä osassa Ogion, ja aivan päättöosassa Toinen tuuli, itse Ged paimentaa taas vuohia.

Tuntemalla hahmon todellisen nimen pystyy sitä Maamerellä käsittelemään. Kirja ei ole niin kepeä, mutta opettaa nöyryyttä. Kirjassa on ne samat elementit, kuin muissakin Maameren tarinoiden osissa. Ne, joilla on voimaa, kantavat suurimman vastuun, ja taakan. Voimakkaita ihmisiä ei välttämättä tunnista voimakkaiksi. On myös mahdollista menettää voimansa. Jokaisessa osassa tarkastellaan elämän ja kuoleman rajaa sekä maailman eri elementtien tasapainoa.

Luin tämän osan nyt neljännen ja ehkä jo viimeisen kerran, teos on paljon parempi kuin muistinkaan. Le Guinin kirjat ovat hienompia kuin niistä kirjoitetut bloggaukset, tämäkään ei minusta ole sellainen postaus, kuin sen haluaisin olevan. Eri ikäisenä kirjasta löytyy uusia asioita ja kerroksia, tällä kertaa tajusin tarinan eri näkökulmasta, kun 14.vuotiaana.  Atuanin hautaholvit on Maameren tarinoiden kakkososa, jossa  Ged etsii Atuanin hautaholvista Erreth-Akben renkaan rauhanriimun yhdistäjää eli renkaan puolikasta. Nuori papitar Arha, jonka oikea nimi on Tenar, pitää käännyttää ja Varpushaukan pitää uinuttaa uneen Nimettömät ja ratkaista Nimettömien labyrintti. Pääpaino on kuitenkin Tenarin tarinalla ja sillä, että moni voima on näkymätön. Vaikka voimaa ei suoraan havaitse, se on kuitenkin olemassa ja vaikuttaa.

Kolmas kirja on nimeltään Kaukaisin ranta -teoksen vastustajan nimi on Cob. Ged ja Arren taistelevat Cobin kanssa maailman tasapainosta. Trilogian perään on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, josta viimeisein osa on Toinen tuuli.
*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula Kroeber Le Guin (1929 -2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka kuuluisin teos on Pimeyden vasen käsi. Pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä ja Maanpakolaisten planeetta täällä.

Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat,

Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat, The Tombs of Atuan 1977, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 1990, sivumäärä 178.

Atuanin holvihaudat on toinen osa Maameren tarinoista. Maameri on maailma, joka koostuu merestä, jossa on paljon saaria, lohikäärmeitä, kansoja, velhoja, jumalia, mutta aivan tavallisia ihmisiä, vuohia, lampaita, jäkälää, omenapuita, kalaa, sisiliskoja, ja setripuita. Varpushaukka eli Ged on trilogian päähenkilö, hän on varttunut "vuohipaimenena", mutta käy velhokoulun, oppii ilmiöiden nimiä, oppii nimeämään oman varjonsa eli erään nimettömän.

Atuanin holvihaudoissa palvotaan Nimettömiä. Atuanin hautaholvien esipapitar on uudestisyntyvä Arha. Edellisen papittaren kuollessa etsitään lapsi, joka on syntynyt Arhan kuolinhetkenä. Köyhät ihmiset haluavat tyttölapsista eroon, ja valehtelevat,että tyttö on syntynyt kuolinhetkenä. Oikea lapsi kuitenkin löytyy, mutta äiti haluaakin pitää lapsen, ja naamioi lapselle marjamehulla pilkkuja. Papittaria ei huijata, lapsi valitaan, terveyttä tarkkaillaan. Viisivuotiaana lapsi otetaan koulutkseen seuraaja, ja kuusivuotiaana uusi Arha vihitään jatkamaan julmaa uskontoa. Arha joutuu nukkumaan yksin, ja mukautumaan papittarien ja eunukkien tapoihin. Yhteisössä valtaa pitää ylipapitar Kossil, jonka intressi on palvella Arhan lisäksi Jumalveljeksiä. Arhan valtakuntaa on Nimettömien maanalainen Holvihautojen alla oleva labyrintti, jonne päästään sokkelon kautta. Luotarimaisessa yhteisössä papittaria, ja muita naisia, sekä myös eunukkeja. Yhteisön koko on noin kaksisataa henkilöä. Palvottavina ovat nimettömät valtiaat, joille uhrataan kaksoisvohlia vuohen verta, ja muuta veriherkkua säännöllisesti kuten luvattomasti tunkeutuneet miehet. Maan alla ei saa sytyttää valoa, ja itse labyrintissä pystyy olemaan vain Arha. Holvihaudoissa on pimeydessä aarteita. Arha kuulee vanhalta Tharilta, että kallein aarre on Erreth Akben amuletin puolikas. Amuletti rikkoutui, kun Erreth Akbe lyötiin  ja taikasauva katkaistiin Kargadin valtakunnassa. Toinen amuletin puolikason kateissa. Thar kuolee, ja, Arha ja Kossil jäävät Atuanille kaksin hallitsemaan. Arha on tajunnut Tharin vihjaiuksista, että Kossil ei usko Jumalkuninkaaseen, eikä Nimettömiin, Kossil rakastaa vain puhdasta raakaa valtaa, ja haluaa Arhastakin eroon.

Sitten labyrinttiin tunkeutuu mies. Arha ihmettelee, miksei Nimettömät tukahduta häntä hengiltä. Mies on Ged. Hän etsii aarteiden joukosta amuletin puolikasta. Ged on saanut toisen puolen Erreth-Agbe amuletista haltuunsa Maameren velho -teoksessa.

Ged tunkeutuu siis labyrinttiin, tarkoituksenaan etsiä amuletin puolikasta, tällöin rauhan riimu yhdistyisi. Ged joutuu sitomaan kaikki voimansa  pitääkseen nimettömät voimat "rauhallisena", unessa. Toisaalta hän saa voimaa vedestä, ja vettä antavista käsistä. Ged ja Arha "tutustuvatkin" toisiinsa, Arhalla on eräiden vankien veri "kontollaan". Arhalla on omat haasteensa: Kossil, epäuskoinen nainen on vallanhimoinen, ja kostonhaluinen, pitää toisten tappamisesta. Suurempi on se, että labyrintissä on valo, ja mies, häntä heikennetään, eli "hänen voimansa oli ehtynyt" "taikavalo oli kalvennut ja himmeä", voimillaan hän piti vihollisia unessa. Ged ei sano omaa nimeään, vaan esittäytyy Varpushaukaksi, ja tietää, että Arha tarkoittaa "se, joka on uhrattu", eli tarkoittaako se, sitä että hänet uhrataan palvelemaan pimeän voimia? Ged tietää  jo alusta saakka, että se ei ole hänen oikea nimensä, vaan hän on "uhrattu" esipapittareksi. Valon näkeminen labyrintissa alkaa muuttaa Arhaa ja hän haluaa sytyttää lyhdyn. Gedin toiminnasta ja nimettömien voimien hiljentämisestä on monia vaikutuksia, eli Gedin voimat ehtyvät, hän on hyvin heikko, Kossil, joka on paha, ja palvoo toisia voimia, luulee, että nimettömien voimat ovat kadonneet.

Ged pystyy muuttamaan Arhaa, nimeämällä tämän, Arha on oikeasti Tenar.

En avaa juonta enemmän, mutta kirja on minusta trilogian paras, vaikka myös avaus- ja päätösosassa on hetkensä: varjo, miksi se pääsi valloilleen, varjon olemus ja nimeäminen, sanojen katoaminen ...

Kirjan olen aina kuvitellut kuvaavan henkilön vastuuta yhteisöstä, ja voimaa estää pahaa tapahtumasta, kuten ihmisyhteisöissä, työelämässä, politiikassa, jotkut joutuvat uhraamaan voimaa, vaikutusvaltaa siihen, että asiat eivät menisi tolaltaan, ei siksi, että ihmiset olisivat pahoja, vaan siksi, että vallanhimo, kateus, pahansuopuus voittavat helposti alaa, entropia maailmassa kasvaa, joten vaikka uutta pitää rakentaa, vanhaa täytyy ylläpitää, ettei ruoste ja eroosio tai kateus ja vallanhimo vie hedelmiä yhteisestä korista. Hedelmäkorin hedelmien oikeudenmukainen jako on varmasti tärkeää, mutta keskeistä on, että kaikki tuottavat ja haluavat tuottaa hedelmiä jaettavaksi, kaupattavaksi markkinoille. Ged kysyy Tenarilta nasevan kysymyksen: "oletko ikinä saanut heiltä mitään? ... heillä ei ole mitään annettavaakaan ...heitä ei pidä kieltää eikä unohtaa, muttei myöskään palvoa"  ... Eli paheita ei pidä kieltää, eikä unohtaa, mutta kuinka paljon itse palvoo paheita, tai antaa kateudelle ja pahansuopaisuudelle ja ilkeydelle periksi ja pelkää vastustaa niitä, ja altistuu itse käyttämään samoja aseita. Teoksen sanoin niiden edessä ei saa nöyrtyä, pitää olla rohkea. Luottamus auttoi Gedin ja Tenarin ystävystymään.

Gedin voimat siis kuluvat pimeyden voimien hillitsemisessä, eli pahat voimat eivät voi vaikuttaa, se puolestaan saa Kossil-hiiren hyppimään pöydällä, eli kun yhden paheen tukahduttaa, seuraava jo pulpahtaa pintaan, mieti tätä jossain yhteisössä monien voimat haaskaantuvat haitallisten ilmiöiden patoamiseen, ja kun ongelmia ei ole, joku hämmentää jo seuraavaa soppaa.

Arhakin järkiintyy, kun Tenariksi kutsutaan, eli oikeassakin elämässä, jos onnistumme nimeämään asiat eli puhumaan oikeista asioista oikealla tavalla, tämä auttaisi yhteisöissäkin paljon.

---
Trilogian jonkin näköinen heikohko hahmotusyritykseni löytyy täältä. Kolmas osa on Kaukaisin ranta, ja blogattu täällä. Toinen tuuli päättää Maameren tarinat.
Osattomien planeetta on minusta hyvä Le Guinin scifi-teos.

Artsikin on uusintalukenut  Atuanin holvihautoja  täällä.
***

Sivuhuomiona kaksi kolmiopäätelmää: bloggaaja -lukijanumero-kommentoija  toisaalta kirja-bloggaus-kommentti

Lukijanumerolla minusta ei ole lopulta merkitystä, vaan kommentit ja keskustelut ovat tämän homman suola, itse pihvit ovat kirjat, ja kastike on se bloggaus :)

Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) oli loistava fantasiakirjailija.