Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe: Horros, alkuteos Dvalan 2018, suomentanut Sari Kumpulainen, Gummerus 2020, sivumäärä 589.

Samuel Stenberg asuu vapaakirkkoon kuuluvan yh-äitinsä Pernillan kanssa. Samuel on aina ollut hankala lapsi, 18-vuotiaana lukio on jäänyt kesken, ja varkaudet ovat vaihtuneet huumekauppoihin. Samuel joutuu vaikeuksiin, kun äiti heittää poikansa ulos  ja Samuelin huumepussit pois. Samuel joutuu ottamaan ritolat, ja ajaa Stuvskäriin ja siellä pestautuu aivovammaisen Jonas-pojan avustajaksi, ei siksi että Samuel olisi empaattinen vaan koska hän haluaa säilyä hengissä. Jonasta kotihoitaa hänen äitinsä Rakel, joka avoliittoilee kirjailija Olle Bergin kanssa. Samuel ja Pernilla ovat "kertojia". Pernilla on kaupassa töissä, ja osallistuu aktiivisesti Vapaakirkon toimintaan

"Flickorna och Mörkret" -sarjan aiemmista osista tuttu poliisi Manfred Olsson, on kolmas kertoja, ja hän tutkii murhia. Manfred on kokenut perhetragedian, kun hänen ja vaimonsa Afsanehin pieni Nadja-tyttö on pudonnut ikkunasta, ja Nadja on vaivutettu koomaan, eikä tiedetä herääkö Nadja koskaan. Manfredin apuna on edellisest osasta tuttu Malin Brundin, joka on raskaana edellisosassa tapaamalleen poliisi Anders Borkille.

Samuel pakenee entistä elämää, huumeparoni Igoria, ja hänen vasalliaan Melteä. Samuel ei tunne innostusta vammaisen Jonas-pojan hoitamiseen, mutta pelkää henkensä puolesta, varsinkin kun outoja hiippareita kurkistelee ikkunoista. Samuel kertoo osan totuudestaan Jonaksen äidille, joka on palkannut Samuelin. Toisaalla Pernilla-äiti käy elämäänsä uudelleen läpi. Hänen isänsä kuolee saattokodissa, ja Pernillalle ilmenee ikäviä tosiasioita isästä, vapaakirkosta, ja mitta tulee täyteen, kun pappi haluaa muutakin kuin pitää kädestä.

Kirja vie Samuelin ja Pernillan näkökulmia eteenpäin, täytyy sanoa, että tämä on sarjan nerokkain dekkari, ja huipentuu hienosti ja jännitys on ajoin piinaavaa. Ainoaksi miinukseksi pitää sanoa että alkuasetelma huumepussien poisheittoineen ja roskisautoineen on hieman kömpelö, mutta kun rattaat alkavat pyöriä, ne rullaavat useasti yllättävään suuntaan.

Ruumiita löytyy, eikä tutkimukselle ole kunnon lähtökohtia. Manfred ja Malin suuntaavat Ormbergiin, jossa altzheimerin taudin runtelema huippuprofiloija Hanne Lagerlind-Schön valaisee murhaajan koodia, sekavista kyyhky, leijona, lammas -runoista. Kuvio ei heti valkene tutkijoille, mutta murhaajan kintereillä on toisaalta poliisit, ja muutkin. Pernilla taas  äitinä haluaa löytää poikansa.

Teoksessa käsitellään somemaailman ilmiöitä, ja sitä kuinka vaikea on bloggarista tietää, onko hän hyvä vai paha, ja siitä, miten jotkut keräävät tykkäyksiä, ja klikkauksia kummallisin keinoin.

Horros saa paatuneenkin dekkarien lukijan kylmän hikeen, ja pitkäksi aikaa puistatuksiin. Hyytävä horros.

****

Camilla Grebe (s.1968) on ruotsalainen dekkaristi. 

Flickorna och Mörkret -sarja 
Kun jää pettää alta
Lemmikki

Horros 
Varjokuvat

Veteen piirretty viiva

Ajasta ikuisuuteen

Camilla Grebe on sisarensa Åsa Träffin kanssa julkaissut Siri Bergman sarja, jonka ensimmäinen osa on Levoton mieli

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

 

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta, alkuteos Älskaren från huvudkontoret 2015, suomentanut Sari Kumpulainen, Gummerus 2020, sivumäärä 507.

Vaatejätti Clothes & Moren toimitusjohtaja Jesper Orren keittiöstä löydetään raa'asti murhattu nainen. Jesper Orre on kadonnut. Rikospoliisista asiaa tutkii Peter Lindgren, ja mukaan kutsutaan Hanne Lagerlind-Schön, tekemään psykologista profilointia. Murha brutaliudessaan ja tekotavaltaan muistuttaa Hannen ja Peterin vuosikymmen sitten tutkimaa murhaa.

Jesper Orre on 45-vuotias nousukas yhtiön toimitusjohtajana. Hän on päättänyt ottaa löysät pois, ja yhtiön työntekijöiden etuja on leikattu. Jesper on poikamies, mutta naisia riittää. Jesperin katoamista tarkastellaan myös vaateliikkeen myyjän Emma Bohmanin kautta. Emma on solminut suhteen Jesperin kanssa. Emma kuvailee suhteen alkua, ja nykytilaa, jossa Jesper on tehnyt katoamistempun. Emman isä on kuollut, ja myös keskikaljaa kittaava ja jatkuvasti valittava äiti kuolee.

Rikospoliisi Peter Lindgren kelaa suhdettaan Janetiin, naiseen, jonka tavoite oli naimisiinmeno ja lapsi. Peter yrittää estellä kumpaakin. Nyt Peter on etä-isä, ja perusonneton. Peterin apuna poliisissa on Manfred Olsson, jolta Peter saa myös ystävän neuvoja.

Profiiloija Hanne Lagerlind-Schön on jo liki kuusikymppinen, ja hänellä on todettu alkava muistisairaus. Hanne on naimisissa 10 vuotta vanhemman Owen kanssa. Hanne ei tunne intohimoa suhteessaan. Aiemmin juuri vuosikymmen sitten, hänellä oli suhde Peterin kanssa. Lakanat pöllysivät, mutta Peter jänisti ennen yhteenmuuttoa, ja Hanne palasi Owen luo. Tiet käyvät taas yhteen, kun profiloijaa tarvitaan selvittämään syyllisen luonnetta, ja psykologiaa tarvitaan, sillä murhaaja on aina sairas mieleltään. Hanne tajuaa yhtymäkohdat aiempaan selvittämättömään Calderonin murhaan, jota hän Peterin kanssa tutki. 

Hannen eväät Owen kanssa on syöty. Hanne haluaa jotain muuta ja pakkaa tavaransa. Hän unelmoi myös Grönlannin matkasta.

Camilla Greben dekkarin  Kun jää pettää alta suola on eri aikatasoissa kulkevat elämäntarinat ja pippuri yllätyksellinen juoni. Vaikka juonen suurimmat käänteet ennakoin etukäteen, niin murhaajan harhainen tarina ja hullun houreet kyllä koukuttivat. Dekkarin mitta, puolen tuhatta sivua, on jollekin liikaa, mutta luin tekstin mielelläni. Tästä dekkarista Kirsi on blogannut näin Mai näin. 

Uutuusdekkaria ei sovi avata enemmän. "Flickorna och Mörkret" -sarja on ensimmäinen, minkä Grebe on kirjoittanut yksin. Tällä hetkellä olen lukenut sarjasta jo kolme ensimmäistä teosta, ja koko ajan paranee, ja tulee jännemmäksi, bloggauksia tulee myöhemmin ulos.

Flickorna och Mörkret -sarja 
Kun jää pettää alta 
Lemmikki

Horros 
Varjokuvat

Camilla Grebe on sisarensa Åsa Träffin kanssa julkaissut Siri Bergman sarja, jonka ensimmäinen osa on Levoton mieli

****

Camilla Grebe (s.1968) on ruotsalainen dekkaristi, joka on julkassut myös dekkarit Veteen piirretty viiva sekä Ajasta ikuisuuteen.

Dekkarissa mainitaan taiteilija Ragnar Sandberg (1902 - 1972), hän oli kuulu göteborgilaisen suuntauksen taiteilija, jonka tyyli mainitaan kirjassa naivistiseksi. Tässä linkki Bukowskin huutokauppaan, missä teoksia 

Rex Stout: Sampanjaa yhdelle

Rex Stout: Sampanjaa yhdelle, alkuteos Champagne for one 1958, suomentanut Eero Ahmavaara ja Martti Montonen, SAPO N:0 64, WSOY 1991, sivumäärä 232. Nero Wolfe #21

Salapoliisi Nero Wolfen apulainen Archie Goodwin saa sijaisena kutsun rouva Robilottin järjestämiin päivällisiin, jotka järjestetään hänen edesmenneen rikkaan aviomiehen Albert Granthamin muistoksi. Albert Grantham on lahjoittanut rahaa naimattomien äitien auttamiseen, ja päivällisillä on valittu neljä naimatonta äitiä, joiden asioita on laitettu tällä rahalla kuntoon. Nuoria naimattomia äitejä päivällisillä ovat Faith Usher, Helen Yarmis, Ethel Varr ja Rose Tuttle, jolla on "peräti" kaksi aviotonta lasta. Miehiä on kutsuttu naisten "seuralaisiksi" Paul Schuster, Austin Byne, Beverley Kent ja Edwin Laidlaw, miesnelikkoa yhdistää Harvard-tausta, osa on lakimiehiä ja Kent on diplomaatti. Goodwin tuuraa sairastunutta Byneä.  Paikalla ovat myös edesmenneen Albert Granthamin kaksoset Cecil ja Celia, sekä emäntänä rouva Robilotti ja hänen nykyinen aviomies Robert Robilotti, jonka rouva on tuonut kotiinsa Italiasta. Lisäksi paikalla on hovimestari Hackett.

Archie Goodwin tanssittaa naisia, ja kuulee Rose Tuttlelta, että Faith Usher pitää syanidia käsilaukussaan, ja on uhkaillut itsemurhalla. Goodwin seuraa Faith Usherin edesottamuksia. Kun Faith saa samppanjassaan syanidia ja kuolee, Goodwin tajuaa, että se on murha (koska Faith ei ole laittanut siihen itse mitään). Muut läsnäolijat ovat täysin vakuuttuneita itsemurhasta. Goodwin selittää näkemyksiään murhaosaston ylitarkastajalle Cramerille, joka ei usko teoriaa. Nero Wolfen palkkaa eräs läsnäolijoista, koska haluaa peittää elämänsä salaisuuksia.

Nero Wolfe -dekkareista
Rex Stoutin dekkareiden salapoliisi on New Yorkin asunnossaan viihtyvä iso ja lihava (seitsemäs osa tonnia on painoa eli laskennallisesti 142 kg) Nero Wolfe, joka ratkaisee kerättyjen tietojen ja älykkyytensä avulla rikokset. Dekkareiden kertojana ja kenttätyössä olevana 'salapoliisina' on Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfe tarvitsee paljon rahaa, eli isoja shekkejä, jotka Goodwin tallettaa pankkiin. Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita, joita on yli 10 000,  hoitaa Theodore Horstmann.  Keittiössä herkkuja loihtii sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Brenner vie aamiaisen Wolfelle kello 8.15, Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, jonka jälkeen Nero Wolfe siirtyy toimistoonsa. Wolfe on saanut juuri uuden orkidean Burmasta, ja seuraavaa kauppaa hierotaan orkideasta, joka on kasvanut Uudesta Guineasta. Tarkastaja Cramer tunkeutui Wolfen pyhimpään eli kasvihuoneisiin, kun Nero Wolfe askaroi Horstsmanin ksnssa kasvihuoneilla.

Toisessa kirjassa mainitaan, että orkideamuunnelmia olisi parisataa, tässä mainitaan, että orkideoja olisi 10 000, iso kasvihuone siis New Yorkissa asunnossa. Tässä eletään  vuoden 1958 maaliskuuta. Rikos ratkeaa joutuisasti, kenttätyöhön Archie Goodwin palkkaa vakioetsivät Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather. Nero Wolfe paljastaa rikoksen kulun lavastamalla illallisen, ja kertomalla rikoksen kulun läsnäolijoille.

Samppanjaa yhdelle (älä lue, joskaan murhaajaa ei paljasteta, mutta asetelmaa)
Albert Granthamilla oli talo naisille, jotka ovat pulassa, koska heillä on naimaton lapsi. Dekkarissa pöyhitään kenellä on ollut suhde kehenkiin, ja kuka on kenenkin lapsi tai lapsen vanhempi. Motiivin kannalta halutaan tietää, ketkä ovat Faith Usherin vanhemmat, ja toisaalta, kuka on Faith Usherin lapsen isä. Se, onko se motiivi, en paljasta. Nero Wolfen palkkaa Edwin Laidlaw, koska hänellä on salattavaa. Salaisuuksia on muillakin. Austin Bynellä oli moniakin syitä jäädä pois, ja hän valehteli olevansa kuumeessa. 

Nero Wolfe avaa lopussa kaikille salaisuuksien verhon ja paljastaa murhaajan.

Aihe 1950-luvulla
Aiheena naimaton äiti on ollut 1950-luvulla harvinainen, naisesta puhutaan neitsyenä ja huuhkajana, ja minusta sillä vihjaillaan, että hän ei erityisesti pidä miehistä. Miesten baarissa sen sijaan vierailee eräs mies.

Kokonaisuutena Rex Stoutin Sampanjaa yhdelle oli hyvä dekkari, ja kesti hyvin myös uusintalukemisen. Pidän Nero Wolfe dekkareista niiden huumorin vuoksi. Dekkareissa ei ole myöskään brittidekkarien monesti varsin staattista asetelmaa, joka sekin on hyvä, mutta vaihtelu virkistää, samppanja ei. Tässä kirjassa ei tarjottu sampanjaa, vaan sekoitusta, jossa oli sampanjaa, soodavettä, katkeroa ja sokeria, ei kuullosta samppanjalle.

****

Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886 – 1975) Nero Wolfe -sarjaan kuului yhteensä peräti 47 dekkaria, jotka oli kirjoitettu pääosin vuosien 1934 ja 1975 välillä. Tämä oli neljäs, minkä luin ja alla olevien neljän jälkeen vuonna 2023 päätin lukea kaikki suomennetut, joista lista täällä.

Josephine Tey: Murha lippuluukulla

Josephine Tey: Murha lippuluukulla, alkuteos The Man in the Queue,1929, suomentanut Kristiina Drews 1984. WSOY, Sapo-sarja 286. sivumäärä 271.

Kirjan alussa kuvataan tungeksivaa jonoa Woffingtonin teatterin edessä, kaikkia kiinnostaa musikaali Etkös tiennyt? jonka pääosissa ovat ihana neiti Ray Marcable ja Golly Golan. Yht'äkkiä lippuluukulla mies lyyhistyy maahan, ja huomataan, että miehen selkään on painettu kahvaa myöten koristeellinen stiletti.

Scotland Yardin komisario Grant ottaa tutkinnan ohjat käsiinsä, hän kuulustelee silminnäkijät ja  musikaalin väkeä. Oikeuslääkäri analysoi murhaajan voimakkaaksi vasenkätiseksi ja voima viittaisi, että on etsittävä miestä. Kuollut mies oli taas vaaleatukkainen, ruskeasilmäinen, hoikka ja keskimittainen. Hänellä on hyvät mutta kuluneet vaatteet. Miehen taskussa on armeijan vanha revolveri, joka on ladattu. Kukaan ei tunnista miestä, kadonneeksi ilmoitettujen tuntomerkit eivät täsmää vainajaan. Miehellä ei ole hallussaan mitään, mikä ilmaisisi hänen henkilöllisyyden. Kuolemansyyn tutkimus ei anna lisävaloa. Miehen hautaamiseksi lähetetään nimettömässä kirjekuoressa viisi viidenpunnan seteliä eli 25 puntaa, setelien jäljitys ei tuo suoraa ratkaisua.

Tämä on hyvä dekkari mutta dekkari, jonka rakenteessa ja ratkaisussa on jotain sellaista, mitä muissa dekkareissa ei ole. Sen vuoksi tätä ei voi juurikaan avata ratkaisun suhteen. Jotain voin kirjoittaa. Komisario Grant on syntynyt Keski-Englannissa, ja hän on isän puolelta skotti. Grant on poikamies, asuu vuokralla. Vuokraemäntä rouva Field uskoo Jumalan johdatukseen. Grant on tarmokas, mutta tuskailee tutkinnan hidasta etenemistä. Todellisuudessa tutkinta kestää vain kaksi viikkoa. Vainajan henkilöllisyys selviää, hän on vedonvälittäjä Bert Sorrell, ei rikosrekisteriä. Hänen kirjurinsa Lamont lähtee käpälämäkeen Skotlantiin. Josephine Tey oli itse skotti. Hän kuvaa skotteja sivulla 99: "Ovat kuin skotit. Niillä on keskinäiset kahinansa, mutta jos joku ulkopuolinen törmää siihen kuin heimoveljet koko maailmaa vastaan". Poliisi onnistuu selvittämään, että Sorrell ja Lamont ovat asuneet leskirouva  Everettin luona. Rouva Everett on kotoisin pohjois-Skotlannista, Ylämailta, jonne Grant lähtee 'kalareissulle' Finley-joelle. Skotlannin matkaa kuvataan tarkasti. Grant  menee pohjoiseen Invernessiin, mutta paikka on Skotlannin länsirannikolla Carninnishissa, tosin kuvitteellinen paikka vuonon pohjalla, kylässä on majatalo ja kirkko ja muutamia taloja. Maisema on kuin maalaus. Paikallispoliisi ajaa polkupyörällä ja paikkailee pyöränkumeja.

Grant lounastaa pappilassa, missä toimittajaksi tekeytynyt Lamont syö. Sivistyneen seurustelun jälkeen Grant yrittää pidättää Lamontia, mutta tämä heittää pippuria kasvoille, ja lähtee metsään karkuun, alkaa vimmainen takaajo, joka päättyy veneilyyn, ja Lamontin aivotärähdykseen. Lamont ei kuitenkaan ole syyllinen mihinkään, Grant ottaa miehen kiinni, mutta ei usko pohjimmiltaan hänen syyllisyytensä, eikä paikallinen neiti Dinmont, joka tulee Lontooseen vangitsemisoikeudenkäyntiinkin. Lamontin pidätys kuitenkin jouduttaa monin tavoin tutkintaa. Vainajan tavarat löydetään, ja sieltä löytyy ratkaisevia esineitä ja loppu on yllättävä.

Josephine Teyn Murha lippuluukulla on nokkela dekkari, jossa Scotlandin Yardin komisario Alan Grant on aluksi väärillä jäljillä, kunnes oikea syyllinen ilmaantuu maisemiin.

*****
Dekkareistaan tunnettu kirjailija skotti Josephine Tey (1896 - 1952) oli oikealta nimeltään Elizabeth Mackintosh. Hänen kirjoittama dekkari Ajan tytär on äänestetty vuonna 1990 parhaaksi "mystery novelliksi". Kunnianosoitus on tullut rikoskirjailijoilta (Crime Writers' Association). Josephine Tey  kirjoitti tarkastaja Grant dekkareita viisi, ilmeisesti vain kaksi on suomennettu.

Dorothy L. Sayers: Kuolema kirkkomaalla

Dorothy L. Sayers: Kuolema kirkkomaalla, The Nine Taylors 1934, suomentanut Annika Eräpuro, Viihdeviikarit Oy 1989, sivumäärä 273.

Dekkari alkaa lumipenkasta Uuden vuoden aattona. Lordi Peter Wimsey on ajanut lumessa Daimlerinsa ojaan, ja he  kävelevät yhdessä Bunterin kanssa Fenchurch St Pauliin pappilaan. Kirkkoherra Theodore Venables ottaa vieraat vastaan ystävällisesti. Pappilan vieressä on hieno kirkko ja kellotorni, jossa on yhdeksän nimettyä ja huolella valettua kirkonkelloa, joilla on aikomus soittaa yhdeksän tunnin "aaria" uuden vuoden kunniaksi. Peter pääsee soittamaan yhtä kelloista, kun William Thoday on sairaana. Samalla kuullaan juoruja etenkin sir Henryn häistä, jotka on tosin vietetty vuonna 1914, kirjassa eletään luultavasti 1930-luvun alkua. Sir Henryn häiden aikana on varastettu rouva Wilbrahamin smaragdikaulanauha. Kaulanauhaa ei ole koskaan löydetty, mutta oikeudessa sen varkaudesta on tuomittu hovimestari Deacon, ja lontoolainen konna Cranton. Miehet ovat saaneet pitkät vankeustuomiot, mutta Deacon on kuollut vankilapaon yhteydessä. Sir Henryn isä on korvannut smaragdit, ja se on tehnyt ison loven sir Henryn omaisuuteen, joka meni naimisiin orvon ja köyhän tytön kanssa, ja josta tuli siis lady Thorpe. Sir Henry haavoittui vaikeasti ensimmäisessä maailmansodassa. Parilla on nyt  viisitoistavuotias tytär Hilary Thorpe. Kyläläisistä William Thoday on mennyt naimisiin Deaconin vaimon Mary Russelin kanssa. Uutena vuotena lady Thorpe kuolee ja haudataan. Kun pääsiäisenä kuolee sir Henry, avataan sukuhauta, ja lady Thorpen arkun päältä löytyy miehen ruumis, jonka kasvot on ruhjottu. Kirkkoherra Theodore Venables kirjoittaa perjantaina kirjeen lordi Peterille, joka saa postin lauantaina aamupostissa! (Kirjasin tämän huomioksi, miten posti voi kulkea ripeästi. Pappila on hyvinkin syrjäinen paikka).

Tämän dekkarin ansiot ovat Wimseyn järjestelmälliset tutkimukset, siitä kuka kuollut on, onko hän Cranton. missä ovat Wilbrahamin smaragdit, mihin vainaja on kuollut, ja miksi hän on haudassa. Kaikki liittyy luonnollisesti sir Henryn häihin, ja siellä sattuneeseen varkauteen, jotka dekkarin tuleva lukija saa herkutella rauhassa. Murha tapahtuu hieman toisista syistä, ja ongelma haaroittuu erilaisiin arvoituksiin, joihin saadaan riittävä selvyys.

Dekkarin ytimessä on kuitenkin pappilan ja sen henkilöiden elämä. Dorothy L. Sayers varttui itse pappilassa seudulla, jossa oli tulvia. Sayersin muiden dekkareiden tapahtumapaikat eivät ole englantilaisia maalaiskyliä, sillä maalaiskylään sijoitti murhamysteerit Agatha Christie ja salapoliisiksi neiti Marplen, joka asuu St. Mary Meadin maalaiskylässä. Lordi Peter selviää kuitenkin hyvin ja saa kartutettua Hilary Thorpen omaisuutta löytämällä smaragdit, ja on Hilaryn omaisuuden haltija, sillä setään ei luoteta.  Ansiokasta on myös Sayersin kuvaus kirkon kellojen soitosta.  Kaikista kirkonkelloista annetaan yksityiskohtaista tietoa: "Batty Thomas (No. 7 Paino n. 1530 kg Sävelkorkeus D) Sarjan vanhin kello nykyisessä ilmiasussaan, ja vanhin myös alkuperäiseltä malliltaan. Kellon on ensikertaa valanut Thomas Belleytere Lynnistä vuonna 1338...." s.77

Nipvetin Juha Makkonen on analysoinut uuden ajan ja vanhan ajan törmäystä omassa bloggauksessaan täällä. Minusta yhteydet ulkomaailmaan pelaavat postin ja puhelimen ansiosta, mutta kirkonkylä on sisäänpäin kääntynyt, josta on vähemmän mairitteleva huomio: "Holliday on Russelin sisarentytär, haudankaivajan, tiedättehän, ja jonkinlaista sukua Mary Thodaylle, vaikka, tietysti, kaikki ovat, tässä kylässä, siis sukua jollekulle. Se johtuu siitä että kylä on niin pieni, vaikka nyt kun jokaisella on  moottoripyörä ja bussit kulkevat kahdesti viikossa tilanne ei ole niin  huolestuttava, eikä synny niin monia epäonnisia olentoja kuten Hullu-Peake". Lopussa kylä on saarroksissa tulvan vuoksi, ja silloin lordi Peter vasta tajuaa, miten vainaja on kuollut. Makkosen analyysi on paljon syvempi ja parempi kuin omani, mutta tulkitsen pappilan Sayersin lapsuuden maisemaksi, jossa autoja ei ollut. Rikokset itsessään ovat Sayersin dekkareissa usein arvattavia, niin tässäkin. Suola onkin kaikki muu inhimillinen toiminta ja kyläläisten ajatukset ja juorut, joita ilmenee dekkarissa.

Toisin kuin muut suomalaiset bloggarit voin suositella tätäkin dekkaria brittidekkarien ja Sayersin ystäville, englantilaisissa bloggauksissa tätä on lämpimästi suositeltu.

****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Freeman Wills Crofts: Poliisi ei hellitä

Freeman Wills Crofts: Poliisi ei hellitä alkuteos Inspector French's Greatest Case, suomentanut Sakari Saarikivi, WSOY 1951, sivumäärä 211. (Kirjaston kirja)

Freeman Wills Croftsin  dekkari Poliisi ei hellitä  alkaa, kun konstaapeli Alcorn hälytetään Duke & Peabodyn jalokiviliikkeeseen, jossa on surmattu pääkirjanpitäjä Gething, kassakaappi on auki ja tyhjä, timantit ovat poissa. Alcorn soittaa Scotland Yardiin, josta paikalle tulee tarkastaja French, jota kutsutaan Siirappi-Joeksi ystävällisen käytöksensä vuoksi, tosin selän takana uskalletaan kutsua. Omistajan eli herra Duken mukaan kaikki on viety, setelit ja 33 000 punnan timantit, jotka on alivakuutettu 19 000 puntaan asti. Kassakaappi on avattu avaimella.

Tästä käynnistyvät tarkastaja Frenchin järjestelmäliset tutkimukset.
Charles Gething on asunut sairaalloisen vaimonsa kanssa, hänellä on kaksi tytärtä, joista toinen on naimisissa. Gething saa palkkaa vuodessa 450 puntaa. Hän on ollut kiihtynyt edeltävinä viikkoina, ja puhunut "ristiin". Gethingin tyttäret ovat avoimia, ja reippaita, vaimon sairauksiin mennyt Gethingin rahat.
Orchard on hakenut murhapäivän aamuna kirjastosta kirjan, jota on poikennut hakemaan toimistoon illalla. French määrää Orchardin varjostettavaksi.
Reginald Ainsley Duke on osakas, joka kantaa suurimman vastuun liikkeestä. Hänen vaimonsa sairastelee ja tytär seurustelee.
Peabody toinen omistaja on sairaalloinen, ei käynyt toimistossa, kolmas osakas Sinnamond on ulkomailla.
Neiti Prescottia, konekirjoittajaa vastaan ei löydy mitään epäilyttävää, Duke halveksii näppärää juoksupoikaa Billy Newtonia.
Toimistossa on uusi liikeharjoitteleija Stanley Harrington, joka on mennyt kihloihin Duken tyttären Sylvian kanssa. Isä Duke  on ottanut Harringtonin osakasharjoittelijaksi. Harringtonin eno on Jan Vanderkemp, joka on Hollannin toimistossa sekä liikkeen edustaja.
Varastetuista seteleistä (yhteensä 1000 puntaa) French hankkii 50 ja 10 punnan setelien numerot.
Kassakaappi on avattu avaimella, French päättelee, että joku  on ottanut vahakopion avaimesta.
Vanderkemp ilmoitetaan kadonneeksi.
Tarkastaja French matkustaa Amsterdamiin etsimään Vanderkempiä, myöhemmin setelien takia Chamonixiin, ja Ranskan kautta Barceloonaan.

Alkuasetelma on hyvin selvä, ja tutkimukset ovat suoraviivaisia, mutta tutkinta ei johda läpimurtoon. Sylvia Duken häät siirtyvät, ja kaikki junnaa paikallaan. French alkaa tutkia pimeiden jalokivien kauppoja. Monta aivan uskomatonta käännettä on luvassa ennen kuin tutkimus johtaa lopulta ratkaisuun ja tässä ratkaisu on hyvin hyvin yllättävä ja dekkari on ehkä kuten englanninkielinen nimi tarkastaja Frenchin suurin juttu.

Freeman Wills Crofts kertoo asiat Frenchin näkökulmasta, eikä lukijalta pimitetä tietoa. Lukija on Frenchin asemassa, käänteet tulevat Frenchillekin yllätyksenä. Tässä kuten eräissä muissa Croftsin dekkareissa nykymaailma ei enää mahdollistaisi rikoksien tämän kaltaista peittelyä, eikä ratkaisuakaan. Tässäkin rikolliset ovat monta askelta poliisia edellä, mutta sinnikkäällä työllä konnat saadaan kiinni.

***
Rautatieinsinööri Freeman Wills Crofts (1879 - 1957) oli erittäin tuottelias dekkaristi. Hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain yhdeksän teosta, "romaaneja" eli minusta dekkareita hän julkaisi 37, ja päälle kokoelmia. Olen lukenut niistä osan, ja niissä päähenkilönä on ollut tarkastaja French.

Tämä on ilmestynyt Riksin sarjassa, vuonna 1951 painoksessa hinta on 100 mk, ja vuoden 158 painoksessa 150 mk.

Olen blogannut teoksista
Groote-puiston murha
Kiristäjä
Punainen Sirppi
Wight-saaren arvoitus
Kuin varas yöllä

Salaperäinen laatikko
S/S Jane Vosperin haaksirikko

Freeman Wills Crofts: Salaperäinen laatikko

Freeman Wills Crofts: Salaperäinen laatikko, alkuteos The Sea Mystery 1928, suomentanut Aune Suomalainen, SaPo n:o 15, WSOY, sivumäärä 211.

Freeman Wills Croftsin  dekkari Salaperäinen laatikko alkaa Walesin etelänrannikon Burryn lahdelta, missä kalastamassa olevat herra Morgan ja hänen poikansa löytävät meren pohjaan juuttuneen salaperäisen laatikon. Laatikosta löytyy isokoisen miehen ruumis. Kuolinsyy on takaraivoon osunut isku, ja kasvot on nuijittu olemattomiin. Juttu annetaan Scotland Yardille, ja rikososaston tarkastaja Joseph French saapuu paikalle. Tutkimukselle ei ole lähtökohtia paitsi laatikko ja sen sisältö, koska ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksikaan.

French alkaa tutkia laatikkoa tarkoin. Hän päättelee sen koosta, painosta ja rakenteesta, että sitä ei ole heitetty laivasta vaan luultavasti nousuveden aikana rannikolta. Mereen heittämisen syy on salata ruumis, ja piirteet on tuhottu, jotta ruumiin henkilöllisyys ei paljastuisi. French tutkii, mittaa ja laskee. Laatikossa on ovelasti poratut reiät, joista vettä tulee hiljalleen sisälle, ja uppoaminen ei tapahdu laskupaikassa. Laatikossa on painona rautaa, jotta laatikko ei nousisi pinnalle.

Pian French tajuaa, että laatikko on heitetty sillalta veteen pakoveden aikana yöllä. Kannen kuvassa on sillan rakenteita, en tajunnut sitä heti, mutta alkuperäisessä SaPo -sarjan kannesta ymmärsin tämän. Sitten jälkeen jäljitetään auto, ja siten päästään laatikon jäljille. Menemättä lainkaan henkilötasolle, niin laatikon lähettäjä ja vastaanottaja pystytään selvittämään, tosin nimet osoittautuvat vääriksi. Kun laatikon reitti on selvä tarkastaja Frenchille, tulee umpikuja vastaan. Hän ei pysty ratkaisemaan, koska, ja missä ruumis on pistetty laatikkoon, eikä luonnollisesti, kuka sen on tehnyt. Vainajasta on jo aavistus. French alkaa järjestelmällisesti haastatella ihmisiä, 'asianosaisia', jotka liittyvät tarinaan. Ratkaisu on varsin monimutkainen ja yllättävä ja rikollinen on ovela, ja French saa kamppailla hengestäänkin.

Tunnelma tiivistyy, ja ratkaisu alkaa hahmottua. Dekkarissa on monta riittävän yllättävää käännettä. Frenchin tapa lähestyä ongelmia, analysoida, ja ratkaista ne häkeltymättä, on tässä maailmassa lisäksi lohduttavaa. French arvioi kaikkia jututtamiaan ihmisiä myös psykologiselta kannalta, ovatko he luotettavia, tekevätkö he yhteistyötä, salaavatko jotain ja valehtelevatko he. Kun henkilötasolla tulee pysähdys, laatikon tutkiskelu jatkuu. Kyse on negatiivisesta varastamisesta. Laatikko on tyhjennetty tehtaalla, ja ruumis on laitettu tilalle ja tavarat on palautettu varastoon. Lähetyslistat on sen vuoksi väärennetty. Kunnon salapoliisidekkarin tapaan Crofts sekoittaa kuviota kunnolla. French kuitenkin selvittää rikoksen ja  selviää, vaikka loppukahinoissa Frenchille on käydä huonosti, hän selviää, rikos ratkaistaan ja tuomio on ankara.

Freeman Wills Croftsin  dekkari Salaperäinen laatikko on nerokas murhamysteri jonka tarkastaja French ratkaisee älyllään ja järjestelmällisillä ja laajoilla tutkimuksilla, lopputulos hämmästyttää häntä itseäänkin.

***
Rautatieinsinööri Freeman Wills Crofts (1879 - 1957) oli erittäin tuottelias dekkaristi. Hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain yhdeksän teosta, "romaaneja" eli minusta dekkareita hän julkaisi 37, ja päälle kokoelmia. Olen lukenut niistä joitain, ja niissä päähenkilönä on ollut tarkastaja French.

Olen blogannut teoksista
Groote-puiston murha (ei ole tarkastaja French-tarina)
Kiristäjä
Punainen Sirppi
Wight-saaren arvoitus
Kuin varas yöllä
S/S Jane Vosperin haaksirikko
Poliisi ei hellitä

Massimo Felisatti ja Fabio Pitorru : Tyttörukka

Felisatti  - Pitorru: Tyttörukka, A Scopo  di Libidine, suomentanut Arre Huhtala, WSOY 2003 Sapo 181, sivumäärä 146.

Takakannen mukaan tämä on ensimmäinen SaPO-sarjan italialainen dekkari, ja se muistuttaa kerronnaltaan ja miljööltää Donna Leonin teoksia, vaikka tapahtumapaikkana on 1970-luvun Rooma, Leonilla se on Venetsia.

Tyttörukka -dekkarin alussa hienostoperheen 13-vuotias tytär Fiorella Carpi katoaa. Fiorellan isä on kirurgian professori Andrea Carpi, jolla on lisäksi yksityisvastaanotto, Fiorellan äiti on rikas boheemi.

Perhe luulee Fiorellan lähteneen ystävän matkaan, mutta pian Rooman poliisilaitos etsii kadonnutta tyttöä, lopulta hänet löydetään ammuttuna järvestä.

Rooman polisista asiaa tutkii poliisipäällikkö Carrera, jolla on myös samanikäinen tytär. Lopulta murhan ratkaisee Carreran alainen Solmi.

Poliisien syrjähypyistä puhutaan: "Ei hän voinut sallia syrjähyppyjä itselleen, ... Oli valittava joko virkaura, tuo kivinen tie, tai muu sen ulkopuolella. Avioliiton ulkopuoliset suhteet voivat hänellä olla vain yhdenlaisia, salakähmäisiä, asemaa vaarantamattomia - ja niin muodoin jokseenkin epätyydyttäviä". s.37
Myös kommunismia pelätään. "Punalippu liehuu jo Rooman poliisilaitoksessakin. Mitäs tuo, on se ylemmäksikin päässyt: onhan yksi punalippua ja sirppiä ja vasaraa heiluttava sosialisti ollut sisäministeriön alivaltiosihteerinäkin".  s.37

Luin dekkarin jonottaessani keikalle Circukseen Helsingissä. Dekkari oli sangen nopealukuinen ja osoitti  lehdistön paineen kovaksi Italiassa jo 1970-luvulla. Lisäksi yhteiskunta oli hyvin jakautunut ja hierarkkinen. Virkamiehiä ei välttämättä arvosteta. Vaikka tytöt käyvät nunnien ylläpitämissä kouluissa, kaikki eivät ole siveitä. Vaikka tämä ei ole dokumentti, asetelmassa on ehkä totuuden siementä. Ankara kasvatus ja vaikeneminen kaikesta, ei estä seksuaalisuuden heräämistä.

Itse murhan motiivi, ja murhaaja ja mitä dekkarissa "paljastuu" ei ole mitään mukavaa luettavaa. Kuten takakannessa ilmenee, nuoria tyttöjä hyväksikäytetään. Rikkaat ovat ottaneet nautintaoikeuksia käyttöönsä sikamaisesti ja valitettavasti näihin syyllistyvät etenkin miehet.

Tyttörukka oli nopealukuinen dekkari, joka on hyvin tv-sarjan oloinen juoneltaan. Se herättää sangen apeita ajatuksia. Maailma on mätä pahojen ihmisten vuoksi.

Agatha Christie: Helmeilevä kuolema

Agatha Christie: Helmeilevä kuolema, Sparkling Cyanide 1945, Wsoy pokkari 2010, sivumäärä 258.

Nuori, kaunis ja rikas Rosemary Barton kuolee kesken ravintolaillan syanidiin. Teko kuitataan itsemurhaksi.

Pinnallinen ja piinallinen Rosemary on saanut rahansa perintönä sedältään Paul Bennetiltä. Raha olisi kelvannut muillekin, ainakin siskolle ja serkulle. Bartonien taloudessa asuu aviomies, sisko, serkku ja taloudenhoitaja Lucille Drake, jonka hulttiopoika Victor Drake niistää kaikilta rahaa.

Hiljalleen alkavat murhaepäilyt herätä. Iris Marle, uhrin nuorempi sisko, George Barton uhrin vanhempi aviomies alkavat ajatella asiaa uudelta kannalta. Osansa on löytyvillä ja postiluukusta tulevilla kirjeillä.

Tämän jälkeen esitellään vuoden takaisia  illallisvieraita, joilla jokaisella on tilaisuuden lisäksi ollut motiivi murhata Rosemary useilla jopa myrkkykapseleitakin.

Onnenonkija Anthony Browne on piirittänyt Rosemarya, kunnes näkee hehkeän Iriksen ja tajuaa, mitä on menettänyt. Rosemarylla on kanan aivot, sitä miltei jokainen toistelee papukaijan lailla myös Anthony.

Parlamentin jäsen ja nouseva kyky Stephen Farraday on päätynyt hyviin naimisiin ja saanut vaimokseen lady Alexandran. Mies on ollut hullaantunut Rosemaryyn ja pettänyt vaimoaan, sitä hän katuu katkerasti. Lady on tajunnut ensi silmäyksestä lähtien miehensä hullaantumisen. Lady  on hyvin omistavaa laatua.

George Bartonin sihteeri Ruth Lessing lähestyy kolmeakymppiä, hän olisi halunnut aviovaimoksi Georgelle. Keikistelevä kananaivoinen Rosemary ehti ensin. Ruth pitää itseään älykkäänä ja olisi sopinut vaimoksi kultaiselle Georgelle, hän vihaa Rosemarya.

Näiden illallisvieraiden nahkoihin mennään vuorotellen. George järjestää Rosemaryn kuoleman vuosipäivän samassa paikassa. Tapahtuu uusi murha, taas syanidilla.

Murhat selvitetään. Murhaa tutkii poliisitarkastaja Kemp ja eversti Race sekä yksi yllä mainituista henkilöistä. Tapauksen murhatapaa ja nerokasta strategiaa on käytetty eräissä muissa Christien murhatapauksissa.

Agatha Christien dekkari Helmeilevä kuolema on varsin hyvin rakennettu. Sen murhat tapahtuvat marraskuun toisena päivänä eli Pyhäinmiesten päivänä, tänä vuonna pyhäinpäivä on jo tänään eli 31.10.2015.

*****
Agatha Christie (1890-1976) rakastaa (rakasti) Shakespeare-viittauksia. Tässä puhutaan Othellosta ja Desdemonasta. Taas viittauksella ei ole merkitystä, eikä minusta mitään mieltä. Othellohan murhasi Desmodenan, vaimonsa, koska uskoi Jagon perättömät juorut. Othello tappoi myös itsensä. Kumpikaan ei ollut uskoton. Lady Alexandra tunsi itsensä  Desdemonaksi, lähinnä vain avioitumisvaiheessa. Vaimona Desmodena joutui torjumaan uskottomuusväitteitä, joita Iago viljeli. Helmeilevässä kuolemassa ei sellaisesta ole kyse.

Henkilöt taustoitetaan Helmeilevässä kuolemassa hyvin. Stephenin äiti oli juoppo aatelinen, joka avioitui alaspäin, eli aviomies oli rahvaanomainen ja rehellinen rakennusyrittäjä. Lady itse kippaili kotonaan kolinaa eli Eau de Colognea. Kaksi yllä mainituista henkilöistä on ollut vankilassa.

Eräs herra kehuskelee toimineensa tarjoilijana, näyttelijänä, ja myyjänä, samalla hengenvedolla hän mainitsee ettei ole tehnyt koskaan rehellistä työtä. Tämä ammattien arvostuksesta! Todellisuudessa herran asenne työhön on ollut väärä.
*****
Dekkari  Helmeilevä kuolema on vuodelta 1945, Keltainen Iiris -tarina on julkaistu vuonna 1937, se on idealtaan sama tarina kuin Christien Helmeilevä kuolema.
Poirot'lle soitetaan pelokas kutsu keltaisten iiristen pöytään, Poirot'n saapuessa, pöydässä istuu vain Anthony Chapell, mutta paikalle tulee miljonääri Barton Russell, hänen kuolleen vaimonsa Iiriksen sisar Pauline Weatherby, jonka holhooja Russell lisäksi on, mukana on myös Lola Valdez ja diplomaatti Stephen Carter. Henkilöt on kutsuttu Iiriksen nelivuotismuistotilaisuuteen. neljä vuotta sitten kuolleen Russellin vaimon muistoksi. Samat henkilöt olivat paikalla, kun Iiris kuoli syaniidiin. Tämä versio tarinasta on minusta parempi kuin Helmeilevä kuolema, Hercule Poirot estää toisen murhan, henkilö vain näyttelee kuolemansa (sopimuksen mukaan). Syyllinen saadaan kiinni, mutta päästetään poistumaan (ainakin hetkeksi), eräs pari avioituu ja Poirot suostuu uhkean neiti Valdezin tanssiinkutsuun. Helmeilevässä kuolemassa ei ole siis Poirot'ta ja tarina alkaa ensimmäisestä murhasta, muuten tarina menee suurin piirtein samoin tosin henkilöitä on liuta enemmän, samoin tapahtumia. Lyhyenä tarinana tämä toimi minusta hyvin.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Syyttömyyden taakka

Agatha Christie: Syyttömyyden taakka, Ordeal by Innocence 1958, suomentanut Anna-Liisa Laine, ensimmäinen painos 1976, wsoy 2010, sivumäärä

Tohtori (ei lääkäri vaan tutkija) Arthur Calgary tuo Argylen perheelle uutisen. Perheen kuopus Jacko ei ole voinut murhata adoptioäitiään, jonka murhasta hänet on tuomittu. Pahaksi onneksi Jacko on kuollut vankilassa. Calgary kokee perheen tympeyden ilmoitukseensa, Jacko oli henkilö, josta ei pidetty. Hän oli nuorisorikollinen, joka hummasi rahansa ja sotki asiansa ja tuli sitten lypsämään adoptioäidiltään rahaa. Nyt oli rahahana mennyt umpeen. Viimeisenä iltana Jacko, joka oli ollut perheen äkkipikainen kuumakalle ja velkaveikko, oli riidellyt äitinsä kanssa rahasta.  Jacko oli myös hurmaava veikistelijä, mutta tämä ei enää tehonnut rahan saamiseen. Adoptioäiti oli tapettu hiilihangolla ja Jackin hallusta oli löytynyt hänen rahojaan. Jacko oli  ottanut liftin Drymothiin. Kyydin antanut Calgary joutui ensinnäkin auton töytäisemiseksi ja toisekseen tutkimustehtäviin Etelämantereelle. Calgary tuo uutisena ja märkivä haava joudutaan avaamaan.

Arthur Calgary ratkaisee murhaajan ja loppu on kaiken kaikkiaan onnellinen ja useat hääkellot soivat. Tutkintaprosessi on sitäkin raastavampi. Perhe ei ole mitenkään yhtenäinen. Murhattu Rachel Argyle oli ollut rikas perijätär, joka ei ollut saanut omaa lasta. Perheen kaikki viisi lasta ovat adoptoituja. Heidän taustansa ovat hyvin ankeita. Mary, joka on naimisissa raajarikkoisen miehen Philipin kanssa, on poimittu New Yorkin kadulta, Michaelin vanhemmat eivät ole halunneet pitää poikaa. Michaelia on raastanut koti-ikävä. Christina on prostitoidun "puoliverinen lapsi", jonka isä on itäintialainen merimies, Hester-tyttöä epäillään ilmoituksen jälkeen murhasta, hän on irlantilaisen tytön avioton lapsi. Hesteriä piirittää nuori lääkäri. Jackon biologinen isä oli vankilassa ja biologinen äiti oli karannut toisen miehen matkaan. Perheen isä Leo Argyle  jäi avioliitossa yksin ja oli rakastunut sihteeriinsä Gwenda Vaughaniin, joka vihaa Rachelia. Perheen ruotsalaishieroja ja lastenhoitaja Kirsten Lindstrom on kiintynyt lapsiin, mutta ei rouvaan. Yllättäen Jacko oli ollut naimissa, hänen vaimonsa on jo uudessa aviossa. Perhe on kriisissä, kun poliisi saapuu. Tutkimukset käynnistyvät, ja kuolo niittää yhden, toinen onneksi pelastuu ennen kuin mielenvikainen murhaaja  ja mätä omena poimitaan joukosta pois oikeudenkäyntiä varten.

Agatha Christien Syyttömyyden taakka on erinomainen dekkari. Sen psykologinen asetelma on monisyinen. Motiiveja on usealla henkilöllä. Itse arvasin syyllisen oikeastaan heti, mutta se johtui luultavasti siitä, että olen joskus lukenut dekkarin, se ei kuitenkaan lainkaan vähentänyt lukunautintoa. Muistaakseni arvasin syyllisen ensimmäiselläkin kerralla miltei heti. Toisaalta Christien asetelmat ovat hyvin rakennuttuja. Agatha Christie (1890 - 1976) itsekin arvosti tätä teosta.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

Tämän ensimmäinen tv-versio, jossa on salapoliisina neiti Marple, on esitetty TV1:ssä 14.8.2016. Alkuasetelma on sama. Jane Seymoor esittää Rachel Argyleä, joka murhataan. Murhaaja oli sama, mutta juonta oli hivenen muutettu.
27.12.2018 Radikaalimpi muutos on 2018 jouluna (24.12 - 27.12.) esitettävä sarja, jossa motiivi ja murhaaja on vaihdettu, ja muutokselle on saatu Agatha Christien perikunnan lupa (Agatha siis kuoli 1976, ja poikakin on kuollut, eli kummalta tuntuu). Calgary tuo silminnäkijä, ei ollutkaan naparetkellä, vaan MIELISAIRAALASSA, tämä avaa  uusia mahdollisuuksia paljon. Sarjassa lasten välillä on paljon jännitteitä, ja liimaa, mutta myös kiimaa. Jackon asema on aivan erilainen. Sarjassa jännitteet ja viha on esitetty hyvin, en nyt pitänyt Calgaryn roolista.

Agatha Christie: Vuoksi ja luode

Agatha Christie: Vuoksi ja luode, Taken at the Flood, 1948, suomentaja Anna-Liisa Laine, teos kuvan mukaisessa yhteisniteessä sivuilla 200-392. Suuri Suomalainen Kirjakerho WSOY 1988.

Tarina alkaa kerhosta 1944, jossa majuri Porter kertoo monipolvista tarinaa herra Underhayn entisen vaimon uuden upporikkaan aviomiehen Gordon Cloaden  kuolemasta pommituksessa. Tarinan ydin on siinä, että vaimon entinen mies Robert Underhay ei olisikaan kuollut vaan halusi hävitä ja tulla takaisin nimellä Enoch Arden. Kerhossa tarinan kuulee myös vainajan veli lakimies Jeremy Cloade sekä salapoliisi Hercule Poirot.

Vuoksi ja luode- dekkari on minusta lupaavasta alustaan huono ja puuroutuva. Varsin pitkään selvitellään Cloaden suvun raha-asioita. Vainajan kaikilla sukulaisilla on rahavaikeuksia ja sen vuoksi Cloaden suvun jäsenet käyvät ruinaamassa rahaa nuorelta leskeltä Rosaleen Cloadelta. Leskellä on karski veli David Hunter. Hän sanoo ei pikkuvipeille ja varsinkin isommalle rahan tarpeelle eli lakimies Jeremy Cloade tarvitsee rahaa ainakin 10 000 puntaa, firman rahat ovat sekoittuneet omiin. Koko suku on kuin pullasorsalauma. Gordon Cloade on nakellut näille rahaa, maksanut kaikki haihatukset ja hölmöilyt. Kun rahaa jaetaan, sitä hassataan aina lisää. Gordon Cloade oli luvannut testamentissaan muistaa kaikkia, testamentti jäi päivittämättä avioliiton myötä, ja leski hallitsee elinaikansa vainajan miljoonaomaisuutta. Jeremyn lääkäriveli Lionel ei ole rikas, ja hänen vaimonsa Katherine tuhlaa rahaa spiritistisiin istuntoihin ja meedioihin ja käy ruinaamassa Rosaleeniltä rahaa. Sukuun kuuluu Gordon Cloaden "maataloustukien avulla" tiluksiaan viljelevä Rowley Cloade, joka on avioitumassa sukulaisensa Lynn Marchmontin kanssa, Lynnin äiti Adele on tottunut leveään elämään Gordonin varoilla ja lainaa rahaa leskeltä.

Tarinaan tulee jännitettä kolmiodraamasta, eli David Hunter flirttailee Lynnin kanssa, Rowley ei ota asiaa kovinkaan hyvin.

Tilanne mutkistuu entisestään, kun majatalo Hirveen ilmestyy Enoch Arden -niminen kiristäjä, joka vaatii David Hunterilta rahaa, jotta Robert Underhay ei ilmesty paikalle ja Cloadeilta, jotta hän kertoisi missä Underhay on. Underhay -nimellä tehdään "huumoria", eli että puhutaan neulan etsimisestä heinäsuovasta.

Enoch Arden ei ehdi saada rahaa keneltäkään, hänet löydetään takaraivo murskana huoneestaan.

Toinen osa alkaa, kun Rowley Cloade pyytää Poirot'lta apua. Rowley ymmärtää Enoch Ardenin symboliikan. Tennysonin sankari oli kateissa ja hänen vaimonsa avioitui uudestaan. Poirot ottaa yhteyttä majuri Porteriin ...

Hercule Poirot  on kuullut alkuperäisen Underhay-tarinan ja Katherine Cloade tulee pyytämään hänen palveluksiaan, hän on saanut aavistuksia spiritistisissä istunnoissa, mutta vasta ruumis saa Poirot'n liikkeelle.

Kuka on syyllinen ja miksi? Rosaleen, David Hunter, kuivakka lakimies Jeremy Cloade vai hänen rakastava vaimonsa Frances, lisäksi Rowley oli käynyt riehumassa Ardenin luona.

Agathan dekkarin tavoin ruumiita tulee lisää.

Murhien ratkaisu ja alibien rakennus ovat minusta varsin monimutkaisia ja koko tilanne on varsin epäuskottava. Ihmettelin kirjan alussa olevaa Poirot'n toteamusta, olen kunnon katolinen. Niin varmaan onkin. Tämä asia on nostettu esiin vain loppuratkaisun vuoksi.

Hercule Poirot filosofoi lopussa "Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa: Jos vaarin otat nousun, vie se onneen." ja teksti jatkuu "Niin, vuoksi nousee - mutta luode tulee aikanaan ja voi kuljettaa ihmisen kauaksi merelle". Tällä Poirot kätilöi erään avioliiton. Tulevan vaimon mielestä mies on osoittanut rakkautensa kuristamalla tämän miltei hengiltä. Minusta tämä oli moraaliltaan outo kirja, varsinkin kun miehen muussakin tekemisessä on pohjalla väkivalta, vaikka mies ei ole edes sodassa ollutkaan vaan käpykaartissa, tuleva vaimo sen sijaan oli sodan aikana palveluksessa.

Jos alkuosa kirjasta on varsinaista vuoksea, niin on loppuosa luodetta. kirja vaikuttaa moraaliltaan kummalliselta. Tämän kirjan teema on huijaus, myös tälle lukijalle tuli olo, että häntä on pahasti huijattu.

Agatha Christien (1890  - 1976) dekkari Vuoksi ja luode on minusta kirjana luode, eli pohjanoteeraus: punainen lanka puuttui ja dekkarin rakenne jäi hyvin hajanaiseksi.
*****

Vuoksi ja luode TV-sovitus (2005) tuli uusintana  2.10.15 Yle ykköseltä.

Alku onkin suoraviivaistettu. Majuri kertoo tarinaansa. Gordon kuolee räjähdyksessä, nuori vaimo ja hänen veljensä jäävät henkiin.

Enoch Arden tulee kiristämään ja hänet löydetään kuolleena.

Lynn ja David Hunter suutelevat...

Loppu on syyllisen osalta sama, tv-versiossa vaan hänen murhalistansa on pidempi, kirjassa hän käytti vain tilaisuutta hyväksi ja oli huijari ja teki murhan. TV-versiossa Lynn ei avioidu vaan lähtee Afrikkaan. Tässä "Rosaleen" jää henkiin...

Minusta tv-filmi oli onnistunut uusversio kirjasta.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Kortit pöydällä

Agatha Christie: Kortit pöydällä, Cards on Table,1936, suomentanut Aune Suomalainen, suomennoksen tarkistanut Kirsti Kattelus, WSOY 1989, sivumäärä 222.

Agatha Christien kirjoittamassa esipuheessa Agatha itse kuvaa oikein tätä dekkaria, ratkaisu on psykologinen, ruumis retkottaa hengettömänä nojatuolissa, kortit ovat pöydällä ja yksi neljästä pelaajasta on tehnyt murhan. Tämä on Hercule Poirotin lempijuttuja, ystävänsä kapteeni Hastings piti sitä kuitenkin varsin ikävänä. Hercule Poirot selvittää murhaajan vain psykologisella päättelyllä ja ainoa vihje on täytetty neljän hengen bridge-taulukko.

Kohtalokas bridge-peli pelataan erikoisen herra Shaitanan luona, jonne pahaenteinen Shaitana on kutsunut neljä täydellisen murhan tehnyttä ihmistä ja neljä vainukoiraa. Murhaajat eli tohtori Roberts, rouva Lorrimer, majuri Despard ja neiti Meredith pelaavat bridgeotteluaan Shaitanan istuessa takkatulen ääressä. Hercule Poirot, muista Christien kirjoista tutut salapoliisikirjailijatar Aridane Oliver sekä poliisitarkastaja Battle ja eversti Race salaisesta palvelusta ovat vainukoiria, he pelaavat bridgeä toisessa huoneessa. Pelaaminen päättyy, kun huomataan Shaitanan kuolleen, häneen on upotettu pitkä koristeellinen tikari. Tähän asti tarinasta on kulunut noin kymmenes, eli asian selvittely kestää parisensataa sivua. Kansikuva on enteellinen, sillä lisää uhreja on tulossa.

Hercule Poirot lopulta selvittää syyllisen kolmella "kokeella". Hän pyytää ensinnäkin pelaajia kertomaan, mitä tavaroita he muistaavat huoneesta. Toiseksi Poirot analysoi bridgetaulukkoja ja kyselee kaikkien mielipiteitä ihmisten pelaamisesta ja pelityyleistä. Kolmanneksi muita kolmen vainukoiran apua käyttäen Poirot selvittää epäiltyjen menneisyyttä ja mahdollisia henkirikoksia. Shaitana vihjaili ikävästi kestien alussa eräistä "onnettomuuksista".

Agatha Christien Kortit pöydällä on minusta erinomainen klassinen suljetun huoneen brittihittidekkari.
******
Ariadne Oliver, joka oli seitsemässä Agatha Christien dekkarissa tekee debyytin tässä. Hän kirjoittaa salapoliisikirjoja kuten Ruumis kirjastossa, Lootusmurha ja Vahakynttilän arvoitus. Poirot on havainnut, että kaksi viime mainittua on olemukseltaan aivan samoja. Ariadne Oliverin salapoliisi on suomalainen, hän mainitsee saavansa Suomesta postia, hän ei nimittäin tiedä Suomen oloista mitään, ja toivoo, että olisi valinnut etsivän Bulgariasta, jossa ei lueta dekkareita. Ariadne Oliverin hahmo kehittyy ja hän on mukana teoksissa Rouva McGinty on kuollut, Kuolleen miehen huvimaja, Totuus Hallavan hevosen majatalosta (on tässä yksin, Poirot ei ole tässä), Kolmas tyttö ja Kurpitsajuhla sekä Norsun muisti.

Luultavasti kirjasta saisi vielä enemmän irti, jos osaisi bridgeä, itse olen pelannut vain marjapussia ja huutopussia, joten tässä eivät aivan kaikki "ristipelit" eivätkä sangit auenneet.

Eversti Race  esiintyy ensimmäisen kerran teoksessa Ruskeapukuinen mies vuodelta 1924, se on erittäin hauska ja jännittävä vakoilufarssi sekä dekkarissa Helmeilevä kuolema. Molemmista tulee niin ikään bloggaukset syksyllä 2015. TV:ssäkin näytetyssä Kuolema Niilillä on niin ikään eversti Race.

TV-toteutus tuli uusintana 18.9.2015 YLE TV1 klo 21.35.

Alku on toteutettu lupaavasti, nyt ollaan kuulusteluvaiheessa. Bridgetaulukot ovat olleet jo tutkittavana. Shaitanahan epäili ja vihjaili epäilyksistään, hän oli kerännyt neljä murhaajaa pelaamaan.

Täytyy sanoa, että loppu lässähtää, minusta eräitä tapahtumia ja henkilöiden motivaatioita on muutettu, ja motiivi on minusta eri kuin kirjassa, siis siihen ensimmäiseen murhaan, jonka vuoksi nukkuva Shaitana pistettiin hengiltä.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Kolmas tyttö

Agatha Christie: Kolmas tyttö, Third Girl 1966, suomentanut Laura Tetri,  2009 (ensimmäinen painos 1970), sivumäärä 235.

Agatha Christien myöhäistuotantoa oleva Kolmas tyttö -dekkari alkaa, kun parikymppinen Norma Restarick hakee apua suklaata (kaakaota) juovalta Hercule Poirot'lta. Norma pohtii, onko tehnyt murhan? Sekava Norma pinkaisee Poirot'n tyköä, Poirot on hänen mielestään liian vanha. Kolmas tyttö -kirja tapahtuu 1960-luvulla ehkä vuonna 1965, kun Poirot vuonna 1916 saapui Englantiin Stylesin tapauksessa, hän oli eläköitynut Belgian poliisista. Jos Poirot olisi ollut tuolloin 46-vuotias, olisi Poirot ollut kirjassa 95-vuotias. Toisaalta Poirot olisi voinut olla Englantiin tullessaan  66-vuotiaskin, jolloin hän olisi jo 115-vuotias. Ikinuorella Poirotilla on kuitenkin edelleen muhkeat viikset ja muutenkin hän on vireässä kunnossa. Dekkarikirjailija Ariadne Olivier on suositellut Normalle Hercule Poirot'ta. Ariadne Oliver mainitsee  kirjoittaneensa 43 dekkaria, joissa kaikissa päähenkilönä on Sven Hjersson, joka mainitaan Kortit pöydällä -dekkarissa suomalaiseksi. Poirot on tahollaan viimeistellyt teoksensa jännityskirjailijoista, jossa teoksessa hän kritisoi Edgar Allan Poeta, miksi, se jäi epäselväksi.

Hercule Poirot'n ylpeyttä on loukattu. Hän alkaa selvittää kummallista tapausta, jossa ei ole näkyvissä rikosta, eikä ruumista, mutta Norma on ajoittain kateissa, ja hän on hyvin harhainen. Poirot ja Oliver pitävät tyttöä Ofeliana ilman viehätysvoimaa, mutta lopussa häntä verrataan Ifigeneiaan, mikä minusta on hyvin osuva vertaus.

Norma Restrick asuu Lontoossa Chelseassa, hän asuu kahden muun "tytön kanssa", josta kirjan nimikin tulee. Kämppäkavereina ovat Claudia Reese-Holland sekä Frances Cary. Norman isä on karannut ulkomaille toisen naisen kanssa, kun Norma oli viisivuotias. Nyt isukki Andrew Restarick on palannut nuoren blondiäitipuolen kanssa takaisin ottaakseen suvun yrityksen ohjat käsiinsä veljensä kuoltua, myös Norman äiti on kuollut. Perheen välit ovat kireät. Normalla on jonkin näköinen suhde David Bakerin kanssa, joka on taidemaalari.

Ariadne Oliver tekee tahollaan tutkimuksia ja Hercule Poirot tahollaan. Loppujen lopuksi on tehty yksi murha ja toinen tehdään. Ariadne Oliveria kopautetaan päähän, mutta kolhuilla selvitään. Tarinan kuluessa tarvitaan psykiatri Stillingfleetin diagnoosejakin.

Juonen huikeudesta ja yllätyksellisestä lopusta huolimatta dekkari on varsin ulkokohtainen ja minusta jopa tylsä.  Siinä on kuitenkin samoja teemoja kuin muissakin Agatha Christien 1960-luvun dekkareissa eli huumeita, salakuljetusta, nuorison pukeutumista ja uusia käytöstapoja. Itse rikos Agathalla pysyy muuttumattomana ja se on murha. Murhan motiivi on raha ja muiden rikosten peittely. Tarinaan liittyy lisäksi sivujuonena taideväärennökset ja huumekauppa. Lisäksi tarinassa on herzlovakialainen au-pair Sonya, Herzoslovakia on Agathan kuvitteellinen valtio, joka mainitaan ensimmäisen kerran teoksessa Rakkauskirjeiden salaisuus.

Kolmas tyttö on Poirot ja Ariadne Oliver -trivialtaan hyvinkin kiinnostava teos, lisäksi kirjassa mainitaan eversti Race, joka esiintyy myös kirjassa Kortit pöydällä. Muuten dekkari on hyvinkin vaisu. Ihmettelin käännöksessä erään rikollisen nimeä eli George Orwell, englannin kielisessä wikipediassa se on mainittu muodossa Robert Orwell. George Orwell leipoi loistavan kirjan, mutta ankean dystopian eli Vuonna 1984.

****

TV-toteutus on vuodelta 2008, ja alkaa samoin kun kirja, eli Norma Restarick pyytää Poirot'lta  apua, mutta Norma lähtee kuitenkin pois ... Normalla on "harhoja", mutta muiden aiheuttamia. Lopussa tehdään lavastus, ja Poirot kiihtyneenä huutaa syylliset. Tätä oli jonkin verran "uudelleen käsikirjoitettu" kirjaan verrattuna. Tässä oli henkilönä Robert Orwell, eikä niin kuin eräässä käännöksessä George Orwell. Orwell ei ole Orwell vaan huijari, huijareita on muitakin ja Norma Restrick ei suinkaan ole hullu ...
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti, alkuteos Hercule Poirot's Christmas, 1939, suomentanut Helena Luho. Loisto-pokkari 2001, sivumäärä 290.

Gorston Hallissa asuva sadistinen vanha miljonääri Simeon Lee on jo raajarikkoinen, mutta on elämässään saattanut vaimonsa hautaan pettämällä tätä. Hän on ilkeillyt perheelleen, rehvastellut vaimolleen syrjähypyistään, hankkinut itselleen lehtolapsia ja vihamiehiä, mutta myös kahden miljoonan punnan omaisuuden ja timantteja Etelä-Afrikasta. Simeonin kanssa asuu puudelimainen poikansa Alfred Lee hieman kipakamman taiteilijavaimonsa Lydian kanssa. Gorston Hallissa on palkollisia vino pino, Simeon Leen kamaripalvelija hiljaa hiippailee Sydney Horbury, muista palkollisista eniten häärivät juonessa Edward Tressilian ja Walter Chapman.

Simeon Lee kutsuu joulun viettoon sukuaan riitelemään hänen huvikseen. Parlamentin jäseneksi noussut poika George Lee tulee tuhlailevan Magdalene-vaimonsa kanssa, myös herkkä poika David Lee tulee Hilda-vaimonsa kanssa. Perheen musta lammas Harry Lee on väärentänyt aikanaan isukin nimikirjoituksen shekkiin ja lähtenyt muhkea rahatukko mukanaan talosta ja häipynyt. Perheelle tuhlaajapojan paluu on suuri mutta ikävä yllätys. Simeon Leen ainoa (ainakin virallinen lapsenlapsi) orpo Pilar Estravados joka tulee sisällissodan runtelemasta Espanjasta, mihin hänen äitinsä Jennifer oli avioitunut. Kartanoon porhaltaa myös Stephen Farr, joka on Simeon Leen entisen liikekumppanin Ebenezer Farrin poika Etelä-Afrikasta. Kartanossa on vielä poliisitarkastaja Sugden keräämässä rahaa Poliisien lastenkodille. Simeon Lee on vasta ensimmäiset sappensa sylkenyt sukulaisten silmille, kun hän (Simeon Lee) korahtelee lukitussa huoneessaan ja löytyy sieltä valtaisasta verilammikosta kuolleena kurkku auki leikattuna.

Hercule Poirot on vierailulla lähiseudulla eversti Johnsonin luona ja ottaa tutkimuksiin osaa yhdessä Sugdenin kanssa.

Motiiveja ja mahdollisuuksia murhaan on paljon ja monilla. Simeon Lee on ollut jokaiselle riippa. Hän on loukannut ja ivannut jokaista. Poikien äidin Adelaiden kohtalo hiertää kaikkia. Lisäksi Simeon Lee on ollut ehkä muuttamassa testamenttiaan. Kassakaapissa olleet raakatimantit ovat kadonneet.

Tarinan alkutahdit pyörähdellään 22.päivä joulukuuta, jouluaattona Simeon Lee murhattiin ja koko tarina päättyy 28. päivä joulukuuta.

Simeon Leen testamenttikin luetaan, ja vain pojat saavat perintöä. Tämän jälkeen yritetään harventaa yksi osallistuja ennen kuin Poirot kertoo keitä talossa todellisuudessa on ja miten murha voitiin suorittaa ja kuka sen teki.

Minusta tämä dekkari tarjosi monia yllätyksiä, myös loppuratkaisu on ennenkuulumaton.

Agatha Christie (1890 - 1976) viljeli paljon Shakespeare -viittauksia tässä viitataan Lady Macbethin lausahdukseen "Mutta kukapa olisi uskonut siinä vanhuksessa niin paljon verta olevan?" viittauksella ei ole välttämättä sisällöllistä merkitystä, sillä sanoja ei ole syyllinen. Macbethin hallituskausi oli sangen verinen ja ladykin pesi verestä itseään puhtaaksi. Simeon Leen lattialla oleva verimäärä oli todella suuri ja liittyy rikoksen tekotapaan ja peittelyyn. Macbethiin viitataan myös Agatha Christien Kurpitsajuhlassa, sekä dekkarissa Kissa kyyhkyslakassa.
*****

TV-toteutus alkaa Etelä-Afrikasta vuonna 1896. Simeon Lee hamuaa timantit väkivaltaisesti itselleen ja viettää yö yhdessä erään armeliaan naisen kanssa, jolla on kasvoissaan punainen merkki. Sitten siirrytään jouluun 1936. Simeon Leen pojat vaimoineen tulevat joulun viettoon kutsusta, yksin tulevat Pilar ja Harry Lee (mutta lähtevät yhdessä), Stephen Farr on karsittu juonesta pois.

Tähän jaksoon on kytketty Poirotin keskuslämmityshuolet ja Jappin sukulaisvierailut. Poirot tulee kartanoon ennen murhaa, Japp sen jälkeen.

Syyllinen on sama henkilö samalla motiivilla. Tätä veren paljous-aspektia ei ollut tv-toteutuksessa.

Japp antoi Poirot'lle vaimonsa kutomat käsineet, joita Poirot tuntui inhoavan, käyttää  nahkahanskoja. Poirot antoi Jappille joululahjaksi sikareja. TV-toteutuksen Poirot-hahmon maneerit jonkin verran ärsyttävät. Tekoviiksineen ja kävelyineen hän muistuttaa minusta jonkin verran liikaa Chaplinin kulkuri-hahmoa.
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa, Appointment with Death, 1938, Bon-dekkari WSOY 2013, sivumäärä 204. Suomentanut Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä, jossa mm. Kristiina Rikman ja Kersti Juva, missä roolissa kukin on ollut ei selviä alkusivulta.

Agatha Christien Hänet täytyy tappaa on nopealukuinen ja hyvin käännetty Poirot-dekkari. Dekkari alkaa, kun Poirot kuulee hotellihuoneessa Jerusalemissa "Ymmärrätkö nyt että hänet täytyy tappaa".

Hotellissa on leskirouva Boynton ja hänen pelokas perheensä. Sairastavaisella Boyntonilla on sadistinen tapa kontrolloida perhettään, sen jokaista liikettä. Kaikki ovat leskirouvan kontrollissa pienintä yksityiskohtaan myöten. Hänellä ja entisellä miehellään on yhteinen lapsi Ginerva eli Jinny, jonka minuus on hajoamassa matriarkan käsittelyssä. Rouva on entinen vanginvartija ja mies ollut vankilan johtaja, miehellä on ensimmäisen vaimon kanssa kolme lasta. Mies on jättänyt suuren omaisuuden vaimonsa hallintaan elinajaksi. Muut perheen lapset ovat ikeen alla, vaikka eivät ole rouvan biologisia lapsia, vanginvartijan rooli on synnynnäinen eikä pelkästään ammatillinen. Vanhin lapsista Lennox on nainut leskirouvan myötävaikutuksella kaukaisen sukulaisensa Nadinen, Lennox oli käynyt tansseissa, jonka harrastuksen leskirouva lopetti. Lennox on varsin lammasmainen, mutta Nadine yrittää eri keinoin saada Lennoxia itsenäistymään. Lisäksi perheeseen kuuluvat alussa tappoaikeitaan sanoiksi työstäneet Raymond ja Carol. Perhe on kotoisin USA;sta. Samassa hotellissa on myös psykiatrisista ongelmista paljon tietävä tohtori Theodore Gerard, lääketieteen kandidaatti Sarah King, Nadinen hyvin tunteva herra Jefferson Cope sekä lady Westholme ja hänen seurassaan neiti Pierce. Hotellissa on myös Hercule Poirot.

Dekkarin ensimmäisessä osassa vanha rouva terrorisoi perhettään. Hän estää Sarah Kingin ystävystymisaikeet eri perheen jäseniin. Lopulta Sarah King ajautuu riitaan sadistisen leskirouvan kanssa. Leskirouvan vastaus Sarahille on hyytävä, hän ei unohda mitään. Aavikkoretkellä teltassa rouvan sydän pysähtyy. Myöhemmin ilmenee, että häneen oli pistetty injektioneulalla voimakasta sydänlääkettä.

Murhatutkimukset ovat hankalat, sillä miltei jokainen valehtelee, sillä haluaa suojata toisia. Moni tietää olevansa syytön, mutta haluaa suojata muita epäilyksiltä. Kuolinajastakin valehdellaan. Kintymyssuhteet ovat tärkeitä. Sarah King on ihastunut Raymondiin, Copella on tunteita Nadinea kohtaan, Carolilla taas veljeään Raymondia kohtaan ja päinvastoin. Ginervalla on harhoja, lisäksi Gerard on ilmoittanut kärsivänsä malariakohtauksesta.

Loppukatsaus on pitkä, missä Hercule Poirot selvittää eversti Carburylle ja perheelle murhaajan. Tämä oli niitä dekkareita, jossa minulla ei ollut aavistustakaan murhaajasta eikä motiivista, eli varsin yllätyksellinen dekkari. Dekkarissa on myös onnellinen jälkinäytös, jossa jäljelle jääneet pystyvät elämään normaalia elämää ilman jatkuvaa hiostusta ja vartiointia.

*****
Agatha Christie (1890 - 1976) oli varsin tuottelias 1930-luvulla. Tämä dekkari nimestään huolimatta on hyvä ja tapahtuu Christien eräässä lempimiljöössä Lähi-Idässä. Christien toinen mies oli  arkeologi ja oli 1930-luvulla "kaivauksilla". Agatha Christien kirjoja tapahtuu monia lähi-idässä esimerkiksi  Murha Mesopotamiassa,  Kuolema Niilillä, sekä Absent in Spring.

TV-toteutus tuo esiin rouva Boyntonin ilkeyden. Poirot kuulee hotellihuoneeseen, että hänen siis rouva Boyntonin on kuoltava. Seuraavaksi suunnataan aavikolle, jossa murhenäytelmä tapahtuu.

TV-toteutus on aivan toinen tarina kuin kirja, esimerkiksi motiivi on toinen. Rouva rahoittaa kaivauksia, ja tehdään valelöytö. Todellisuudessa motiivi liittyy lasten adoptointiin, ja rikollisia on kaksi, jotka "poistuvat" oman käden kautta. Kirjaversiossa motiivi liittyi rouvan ammattiin, joka oli vanginvartija. Rikollisia oli vain yksi.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Neljä suurta

Agatha Christie: Neljä suurta, Sapo-sarja n:o 216,  Wsoy 1978, alkuteos The Big Four 1927, suomentaja Anna-Liisa Laine, sivumäärä 223.

Kapteeni Hastings tulee Eurooppaan ja haluaa tavata mestarisalapoliisi Hercule Poirot'n. Poirot taas on matkustamassa Etelä-Amerikkaan, hän on saanut rahakkaan tarjouksen maailman rikkaimmalta mieheltä saippuamiljonääri Abe Rylandilta. Poirotin tähtäimessä on rikollisjoukkio "Neljä suurta", johon kuuluu yllättäen neljä jäsentä eli aivot ja numero 1, joka on Li Chang Yen, numero 2, jonka henkilöllisyys on tuntematon, mutta käyttää $-merkkiä, kolmas ja neljäs jäsen ovat Poirot'lle alussa tuntemattomia, kolmas on oletuksen mukaan ranskalainen nainen, ja neljäs on tuhoaja.

Kirjassa on kahdeksantoista eri lukua, joissa jokaisessa sattuu ja tapahtuu, sillä tämä on ilmestynyt alkujaan jatkokertomuksena, eikä siitä ole löydetty mitään muistiinpanoja. Tässä on monia ei-christiemäisiä elementtejä esimerkiksi ammattirikolliset. Murhia alkaa tapahtua: vakoilija Mayerling murhataan syanidilla, ja komisario Japp tutkii luonnolliseksi kuolemaksi lavastettua murhaa. Seuraavassa luvussa leikataan Whalleyn kurkku auki, teko lavastetaan entisen linnakundin harteille. Valelihakauppias on teon suorittaja, hän toi taloon jäisen lampaanreiden.... seuraa radiumvarkaus, shakin pelaajan sähkötys, sitten Hastingsin Cinderella-vaimo on "kaapattu", Poirot ei mene ansaan, mutta tekeytyy kuolleeksi ja lähetyttää muistokirjeen Hastingsille. Lisäksi hän huijaa kapteeni-parkaa olemattomalla veljellään ja kuolemallaan.

Kirjan lopussa konnien henkilöllisyydet ovat selvillä.

Tarinan yksi konnista eli kreivitär Vera Rossakoff seikkailee Herculeen uroteoissa, ja hän on Hercule Poirot'lle kuin Irene Adleer on Sherlock Holmesille, konna, mutta kaunis ja älykäs konna, joka saa liihotella vapaudessa.

Tässä teoksessa ei ole mitään perinteisen dekkarin elementtejä, ja palvelee minusta vain Agatha Christie -faneja. Kiinnostavin tieto on Poirot'n ilmoitus Hastingsille, että hänellä on kaksoisveli Achille. Kuten myös Poirot'n viimeisessä jutussa Esiripussa, Hastings on pelkkä pelinappula Poirot'lle.

Juonipaljastuksena totean, että Hercule Poirot'n  alter ego on Achille Poirot eli Hercule Poirot esitti Achillea. Tässä jutussa ilmenee Poirot'n käyttävän samoja menetelmiä kuin vastustaja, eli myös provosointi ja bluffaus. Myös tässä Poirotilla on välistä tekoviikset. Tämä on kyllä varsin surkea esitys Agatha Christien dekkariksi.

*****
Agatha Christien (1890 - 1976) Neljä suurta on julkaistu vuonna 1927 Roger Ackroydin murhan 1926 jälkeen. Tekstistä kuitenkin ilmenee, että Hercule Poirot suunnittelee vetäytymistä kurpitsoja viljelemään, minkä hän tekee Roger Ackroydin murha kirjan alussa. Neljä suurta on ilmestynyt vuonna 1924 jatkokertomuksena ja julkaistu vuonna kirjana vuonna 1927 Agatha Christien parhaan dekkarin eli Roger Ackroydin murhan jälkeen. Agatha Christie "katosi" kotoaan joulukuussa 1926 yhdeksitoista päiväksi. Ehkä tällä on selitystä siihen, miksi näin huono dekkari ilmestyi parhaan jälkeen. Kirjan kansikin on minusta kamala. Agatha Christien oma elämäkerta vahvistaa tiedon. Avioliiton katkettua ja äidin kuoleman vuoksi sekä rahapulan takia hän antoi julkaista jatkokertomuksena olleen tarinan.

Ainoa uusi asia, jonka tästä opin, on että shakin maailmanmestari vuosina oli Lasker 1894-1921 ja Capablanca 1921-1927. Tätäkään tietoa ei kirjassa ollut, mutta ihmettelin nimeä Capablanca. Kun luin shakkikirjoja olin olettanut että hemmon nimi oli Casablanca. Oma shakinpeluuni oli yhtä surkeaa, kuin sisälukutaitoni ja bloggaukseni.

TV-versio tulee uudestaan 18.12.2015 ja tapahtuma-aika on erilainen eli jakso  Neljä suurta (The Big Four) tapahtuu toisen maailmansodan uhatessa. Jakso alkaa Poirot'n hautajaisilla, jossa Hastings, neiti Lemon ja Japp surevat. Takaumassa Poirot osallistuu maailmanrauhatilaisuuteen, jossa neuvostoliittolainen shakinpelaaja sähkötetään kuoliaaksi espanjalaisessa avauksessa. Vastapelaajana on Abe Ryland. Neljän suuren nimi on esillä monessa paikassa ja Li Chang Yen-kirjan kirjoittaja Jonathan Walley murhataan. Tekijä ajoi valelihakaupan autolla, ja jätti jäisen lampaanreiden asuntoon.
Neljän suuren henkilöllisyydet alkavat selvitä, ja Poirot lavastaa kuolemansa. Lopuuratkaisu poikkeaa kirjasta. On vain yksi konna ja pääkonnaa ajaa naisen halveksunta nuorena. Alemmuuskompleksi siis ajoi hullua hirmutekoihin. Vera Rossakoffia ei jaksossa ole. Loppukohtaus tapahtuu teatterissa, mutta ohjaaja on Poirot, ei kelvoton konna.


Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

******
Tämä on Jokken kirjanurkan nelivuotispostaus. Jokken kirjanurkan seuraava tilinpäätös on odotettavissa 50 kuukauden ikäisenä, eli 2.6.2015. Tämä on kirjoitettu 11.3.2014 (eli runsas vuosi sitten), paitsi alla oleva nyt aamulla.

2.4.2015:
Nämä ovat olleet NELJÄ SUURTA VUOTTA.

Olen todella oppinut lukemaan ja arvostamaan kirjoja ja kirjallisuutta. Kiitos lukijoille ja kommentoijille, ilman teitä olisi ura lopahtunut.

Neljä vuotta sitten lähdin varsin reippaasti liikkeelle neljällä kirja-arviolla päivässä. Kirjat olin lukenut ennen ja arviot olivat olemassa, ja olen jokaista näitä neljää alkubloggausta hieman editoinut.

Tässä ei ole ollut rahtukaan itua,
lukijoiden on vain täytynyt kauhistella ja kitua.

(joskaan näitä ei itseäni lukuunottamatta kukaan muu varmaan lukenutkaan editoimattomina).

NELJÄ ENSIMMÄISTÄ ARVIOTA
Michelle Paver: Suden veli 2.4.2011 klo 10:24
Kari Levola; Kaksi palkkia latausta, 2.4.2011 klo 10:27, bloggaus siis syntyy tarvittaessa kolmessa minuutissa.
Melvin Burgess: Hepo , 2.4.2011 klo 15:37
S.E Hinton: Olimme kuin veljet 2.4.2011 klo 17:00.

Älkää blogatko näin kotona.

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, The Hound of Baskerville, julkaistu 1902, suomennos Yrjö Weilin 1904. Elisa-kirja (ilmainen) ja ilmainen se on myös Projekt Lönnrotissa.

Baskervillen koira on kirjoitettu 1902 aikana, jolloin Sherlock Holmes oli "kadonnut" taisteltuaan Moriartyn kanssa. Tarinan tapahtumavuosi on 1889.

Baskervillen koira on pidempi kuin Sherlock Holmes jutut yleisesti ovat, mutta lyhyt dekkariksi. Baskervillen koira alkaa tutunomaisesti, tohtori Watson arvailee, kuka on unohtanut kävelykepin vastaanotolle. Vastauksen kysymykseen "kuka" hän tosin tietää eli James Mortimer, koska se lukee kävelykepissä. Hän arvelee keski-ikäisen Mortimerin tehneen kirurgina palveluksia paikalliselle urheiluseuralle. Holmes todistelee miehen olevan nuoren lääketieteen ylioppilaan, joka on hajamielinen ja omistaa koiran ja on saanut kepin sairaalasta lähdettyään maalle. Seuraavaksi nuorehko sairaalassa palvellut maalle muuttanut James Mortimer koirineen tuleekin Sherlock Holmesin luo ja selostaa Baskervillen kirouksen, jonka kohteeksi sir Charles Baskerville on joutunut. Charles on kerännyt mittavan 740 000 punnan omaisuuden Etelä-Afrikasta ja nyt Kanadasta on tulossa sir Henry Baskerville astumaan suvun päämiehen saappaisiin ja perii tilukset. Sir Henryn saapuminen tapahtuu epäsuotuisissa merkeissä. Häneltä varastetaan kaksi "suvun" saapasta ruskea ja musta, ja lisäksi hän saa omituisen uhkauskirjeen.

Mortimer selittää sukutraditiona kulkeutuneen Hugo Baskervillen kirouksen, jossa hirviökoira tappoi suvun päämiehen 1700-luvulla. Sir Charles on kuollut nummella sydänkohtaukseen kasvot vääristyneinä ja paikalla oli jättimäisiä koiran jälkiä.

Tarinan kertoja tohtori Watson lähtee (kuudennessa luvussa) Devonshireen Baskerville Halliin, jossa häärää hovimestaripariskunta Barrymore, naapurissa asuu herra Frankland, jonka intohimona on Englannin laki, ja jonka omaisuus on huvennut oikeudenkäynneissä. Franklandilla on huonoissa naimisissa oleva tytär Laura Lyons. Toisena naapurina asuvat Stapletonin sisarukset, hehkeä ja hiljainen Beryl ja hänen  vanhempi veljensä, joka on vetäytynyt   hyönteis- ja kasvitutkijaksi epäonnistuttuaan koulunpidossa.

Watson raportoi Holmesille havainnoistaan kirjeitse. Osa kerronnasta on Watsonin päiväkirjaa. Todellisuudessa Sherlock Holmes on asustanut nummella. Seutu on synkkää. Erityisesti Grimpenin suo on vaarallinen, lisäksi nummella on muinaishautoja, pääkalloja sekä kulmahampaiden tapaisia kiviä. Nummen uhkavuutta lisää Notting Hillin murhaaja eli vankikarkuri Selden.

Elisan kirjankansi on leppoisa, mutta googlen kuvahaulla  löytyy näin uhkaavia kuvia. Olen valinnut neljä kuvaa ja pienentänyt ja rajannut, aika amatöörimäinen viritelmä, mutta ajaa asiansa eli kammottava koira kuvastuu kanteen. Nummelta kuuluu todella  ulvontaa ja "lobosuden" arvoitus selviää, ja Grimpenin suo saa omansa ennen kuin Baker Streetin takkatulen ääressä paketoidaan tarina, mutta tarinan ihmishirviö on katalampi kuin hirviökoira eli Elisan kansi on minusta hyvä, koosteesta on yksi on filmin juliste ja yksi kuva on pelistä. Koira on sekarotuinen ja popsii suihinsa Mortimerin lemmikin. Eli ei mikään lutuinen lemmikki, mutta koira on usein isäntänsä tai emäntänsä luomus.

Baskervillen koirassa on hyvät dekkarin ainekset, kiinnostavat henkilöt ja uhkaava ilmapiiri. Minusta asetelmasta olisi voinut saada vielä enemmän irti. Tämä on silti varsin merkittävä kirja, sillä vastaavalla idealla on kirjoitettu monia jännäreitä esim. Freeman Wills Crofts on kirjoittanut Groote puiston murhat. Tässä kaikki henkilöt eivät ole mitä "sanovat" olevansa, henkilöiden välillä on yllättäviä yhteyksiä. Murhien motiivina on luonnollisesti raha, sen himo tai puute. Tämä siis uurtaa uraa, sillä tämä on kirjoitettu jo vuonna 1902.

Sherlock Holmes keksii murhaajan metkut, mutta ei pysty todistamaan epäilyjään. Hän huijaa taas kerran Watsonia ja asustaa seikkailun ajan nummella keräten todistusaineistoa.

Arvostelu: Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailu Baskervillen koira on alan perusdekkari ja pisin Sherlock Holmesin seikkailuista. Minusta Sherlock Holmesin lyhyt kertomukset ovat vielä parempia.

*****
Ensimmäinen Sherlock Holmes juttu on Punaisten kirjainten arvoitus