P. D. James: Usko ja epäilys

 

P. D. James: Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001. Suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2001, sivumäärä 617. Komisario Dalgliesh #11

P. D. Jamesin dekkari Usko ja epäilys alkaa, kun St Anselmin pappisseminaarissa opiskeleva miljonäärin Sir Alred Treevesin adoptiopoika Ronald Treeves löytyy rantatörmän hiekkaan hautautuneena. Ruumiin löytänyt iäkäs sairaanhoitaja Margaret Munroe kuolee viikon sisällä. Molemmat kuolemat tulkitaan luonnollisiksi, ja ruumiit on jo polttohaudattu, kun sir Alred tulee reklamoimaan Scotland Yardiin kuolemansyyn tutkimuksesta (hän oli itse Kiinassa liikematkalla). Komisario Adam Dalgliesh on menossa Suffolkiin ja hän saa tehtäväksi kartoittaa tilannetta. Samana viikonloppuna  visiitin aikovat tehdä arkkidiakoni Crampton, jonka perimmäinen tavoite on lopettaa pappisseminaari. Poliisista saapuu ylirasittunut Roger Yarwood, joka tulee lepäämään. Lisäksi herra Stannard saapuu tutkimaan kirjastoa sekä Cambridgestä Emma Lavenham luennoimaan. Pappisseminaaria pyörittää johtaja Sebastian Morell eli isä Sebastian. Hänellä on apunaan kolme muuta pappia, isä Martin, Isä John ja isä Peregrine. Muinaiskreikkaa ja hepreaa opettaa George Gregory. Lisäksi seminaarissa on muita työntekijöitä.

Illallisella on hyvin kireä tunnelma. Se johtuu siitä, että arkkidiakoni Cramptonilla on kitkaa miltei kaikkien kanssa. Illallinen jää Cramptonin viimeiseksi. Crampton löytyy murhattuna kirkosta. Paikalla oleva komisario Dalgliesh ottaa tutkimukset hallintaansa. Avuksi hänelle tulee Scotland Yardista Piers Tarrant ja Kate Miskin. Dekkarin antoisin osa on miljöön kuvaus ja tilanteen kehittely.  Cramptonin murha tapahtuu vasta sivulla 270.

P. D. Jamesin romaani Usko ja epäilys on todella perinteinen brittidekkari, jossa pahuus pääsee vallalle pappisseminaarissa. 

Pidempi oppimäärä
St Anselmin pappisseminaarin rakennukset, ja arvotaulut ovat Arbuthnot'n suvun "perintöä". Jos arkkidiakoni Crampton onnistuu aikeessaan lopettaa pappisseminaari, omaisuus jaetaan seminaarin pappien kesken, koska Arbuthnottien testamentissa vain aviollinen perillinen voi periä suvun omaisuutta. Seminaarissa opiskelee Raphael Arbuthnot, joka oli neiti Clara Arbuthnotin avioton lapsi. Isän nimeä äiti-Clara ei ole kertonut. Clara on kuollut 1988 (13 vuotta sitten). 

Arkkidiakoni Crampton haluaa lopettaa seminaarin, mutta hän vihaa ajatusta, että neljä pappia rikastuu. Crampton on ollut todistajana oikeudenkynnissä, jossa isä Johnia oli syytetty kuoropoikien ahdistelusta. Isä John sai kolmen vuoden vankeustuomion. Isä John eli John Betterton asuu erikoisen naimattoman siskonsa Agathan kanssa. Crampton inhoaa myös isä Sebastiania, ja tunne on molemminpuolinen. Crampton ei ole ylin ystävä muidenkaan pappien kanssa. Isä Peregrine Glover ja isä Martin Petrie välttelevät Cramptonia, joka on alemmasta luokasta. Isä Sebastianin isä ja isoisä ovat olleet piispoja.

Arkkidiakoni Matthew Cramptonin ensimmäinen vaimo kuoli viinan ja pillerien seurauksena. Poliisi Roger Yarwood kuulusteli Cramptonia, ja Crampton teki virallisen valituksen Yarwoodista.

Crampton uhkaa välitöntä häätöä seminaarin talonmiehelle Eric Surteesille. Surteesilla on salaisuus. Hän on tavannut sisarpuolensa vasta isänsä hautajaisissa. Nyt heillä on säännöllisiä sänkyhommia, kun sisar Karen vierailee seminaarilla. Karen on kärkäs ja häikälemätön henkilö. hän on lisäksi tutkiva journalisti.

Kappelissa on on van der Weydenin mittaamattoman arvokas teos sekä maalaus Viimeinen tuomio sekä arvokas pergamentti.

Viha purkautuu. Viimeinen tuomio on töhritty ja  Crampton on murhattu. Tästä asetelmasta poliisit jauhavat tutkimuksiaan yli 300 sivua, ja sitten syyllinen on kiikissä. 

Trio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant alkavat kuulustelut ja tutkimukset. Piers Tarrant on opiskellut kolme vuotta teologiaa Oxfordissa. Trio puhuu Macphersonin raportista. Etsin tietoja siitä ja raportin laatimisen syy oli  tummaihoisen Stephen Lawrencen  murha vuonna 1993. Rasistisessa veitsi-iskussa linja-autopysäkillä valkoihoisten joukko kävi Lawrencen kimppuun. Lawrence koitti juosta pakoon, mutta kuoli ilmeisesti verenhukkaan. Poliisi viivytteli todisteiden keräämisessä ja epäiltyjen pidätyksessä. Oikeudenkäynnissä syytetyt vapautettiin, mutta suku palkkasi yksityisetsvän ja myöhemmin poliisi tutki asiaa, mutta vasta 2012 syylliset tuomittiin. Macphersonin raportti laadittiin Lawrencen murhan jälkeen, ja osoitti että rakenteellista rasismia on. Raportin perusteella laadittiin toimenpidelista. Dekkari on julkaistu 2001, ja tuomio annettiin kahdelle vasta vuonna 2012.

Dekkarissa on monia käänteitä, mutta itse luin 617 sivua mielelläni.

Dekkarissa komisario Adam Dalgliesh tapaa ensi kerran  Cambridgen englanninkirjallisuuden lehtorin  tohtori Emma Lavenhamin. Pari ei ehdi tutkimusten keskellä kuherrella tai  karkeloida, mutta tapaaminen poikii treffit. St Anselm on tuttu paikka Adam Dalglieshille, jonka isä oli kirkkoherra. Adam Dalgliesh vietti nimittäin kolme kesää nuorena teininä St Anselmissa. Adam tapasi yhtenä kesänä tytön Sadien, joka ei ollut ymmärtänyt Adamin loppusoinnitonta runoa. Sadie yllyttää Dalglieshiä hyppäämään aallonmurtajalta, Adam selviää  virtauksista ja pääsee Sadien kanssa juttusille (ja vain juttusille) hänen majaansa.  Tässä opuksessa Adam Dalgliesh ja Emma Lavenham tapaavat siis ensimmäistä kertaa. Suhde kehittyy seuraavissa osissa. Emma on työssä lehtorina Cambridgessä. Emman isä Henry on jäänyt eläkkeelle. Henryllä on kaksi tytärtä. Vaimo ollut  nuorempi ja kuollut rintasyöpään, kun Emman pikkusisko on ollut pieni. Henry on antanut kaiken rakkautensa Emman pikkusiskolle. Nyt Emma on kolmissakymmenissä. Hänellä on suhde työkaveriinsa Gillesiin, mutta Emma on kyllästynyt miehen omistushaluun ja aikoo jättää tämän. Tulevissa osissa suhde etenee ...

Komisario Dalgliesh ottaa murhaajaa kiinni aallonmurtajalla ja loukkaantuu. Dalglieshille St Anselm on tärkeä paikka ja Dalgliesh tuntee murhaajaa kohtaan henkilökohtaista kaunaa sillä myös murhaajan, kuten Cramptonin yhtenä tavoitteena on sulkea St Anselm. Dalgliesh pitää murhaajaa röyhkeänä, koska suoritti tekonsa Dalglieshin silmien edessä. 

****

P. D. James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa, joista tämä on viimeinen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää, väkivallan virkamies

 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää väkivallan virkamies, Seven Otava, 1976, sivumäärä 239.

Väkivallan virkamies on ensimmäinen teos yksitoistaosaisessa Harjunpää-sarjassa. Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) aloitti rikospoliisissa 1973 ja jäi eläkkeelle poliisista 2006 ja kirjoitti nämä dekkarit.

Sarjan ykkösosa käynnistyy hitaasti. Ollaan varmaankin vuodessa 1976. Vanhempi rikospoliisi Timo Juhani Harjunpään heräämistä ja yövuoroon lähtöä kuvataan yksityiskohtaisesti. Harjunpään vaimo Elisa on töissä ja tytär Pauliina hoidossa. Kodissa on lankapuhelin, joten Harjunpään pariskunta viestii kirjoittamalla paperille viestinsä ja jättää keittiöön. Timo Harjunpää hoitaa perheen linnut eli astrildit (loistopeipot) ja valmistaa sen jälkeen kahvia (pannujauhatus?) emalipannussa ja tupakoi sisällä. Harjunpää on vielä nuori poliisi, joka etsii paikkaansa. Hän mieltää itsensä väkivallan virkamieheksi. Asiakkaat ovat usein yhteiskunnan huono-osaisia, niin uhrit kuin tekijätkin.

Yövuorossa on monta tehtävää, mutta teoksen henkirikos on eläkkeella olevan levyseppä Armas Kalevi Konttisen murha. Vainaja löytyy asunnosta, otsaan on kohdistunut iskuja terävällä astalolla. Ruumis on saanut olla asunnossa varsin pitkään, kun Konttisen vaimo asuu pojan kanssa erillään. Harjunpää on arka aloittamaan tutkimukset. Hän hakee neuvoja vanhemmalta poliisilta Norrilta. Rapun asukkaat kuullaan, kuten Konttisen erossa asuva vaimo ja poika. Sinnikkäät tutkimukset johtavat asunnossa olleen jäljille, ja murha alkaa selvitä ...

Harjunpäällä on töissä käytössään Lada. Kirja on nykymittapuun mukaan hieman tylsä, mutta poliisien tutkimukset ovat paljon asioiden järjestelmällistä selvittämistä. Usein henkirikokset tapahtuvat päihteissä. Konttinen oli ostanut viimeisenä elinpäivänä Alkosta Sorbusta ja kaksi Koskista.

Harjunpää sarjan avaus Väkivallan virkamies on parhaimmillaan aikansa kuvaajana ja loistosarjan ykkösosana.

*****

Matti Yrjänä Joensuun (1948 - 2011) Harjunpääsarja

1. Väkivallan virkamies, 1976
2. Harjunpää ja pyromaani, 1978
3. Harjunpää ja kapteeni Karhu. 1981
4. Harjunpää ja ahdistelija, 1982
5. Harjunpää ja poliisin poika, 1983
6. Harjunpää ja heimolaiset, 1984
7. Harjunpää ja rakkaudet lait, 1985
8. Harjunpää ja kiusantekijät, 1986
9. Harjunpää ja rakkauden nälkä 1993
10. Harjunpää ja pahan pappi 2003
11. Harjunpää ja rautahuone, 2010

Jon Fosse: Sonen

 

Jon Fosse: Poika, näytelmä 1996, ruotsintanut Svante Aulis Löwenborg. 82 sivua, teoksessa Teater 1.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) on kuuluisa ja arvostettu näytelmäkirjailija. Tämä uusnorjaksi kirjoittava kirjailija palkittiin vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnolla.

Poika on yksinkertainen näytelmä, mutta se luotaa syvälle ja on pohjimmiltaan tragedia. Kieli on yksinkertaista, arkista ja helppoa.

Vanha mies ja nainen ovat pirtissä, ja jatkuvasti tähyävät ikkunasta, ja päivittelevät pimeyttä. Pimeys on viime vuosina pahentunut, kun nuoret muuttavat pois, ja vanhat kuolevat. Naapurikin on ollut poissa, ryyppäämässä? Naapuri oli ollut usein räkäkännissä.

Vanhusten vuoropuhelun alla on hiljaisuudessa odotusta. Heidän poikansa kohtalo myllertää mieltä, mutta sitä ei tohdita käsitellä. Pariskunta odottaa linja-auton pysähtymistä. Naapuri saapuu, mutta myös toinenkin. Kymmenen sivua myöhemmin poika tulee pirttiin. Tätä ennen pojan elämästä on selvinnyt, että hän on muuttanut pois, myös hän on perso viinalle, ja hänen intohimonaan on ollut kitaransoitto.

Poika saapuu kotiin. Hän on vähäpuheinen. Seuraavaksi sisälle pelmahtaa naapuri, jolta poika tivaa vastauksia.

Hiljalleen lähestytään räjähdyspistettä, joka sekään ei vanhuksissa herätä puheen tasolla mitään. Päivitellään vain pimeyttä ja väen vähenemistä.

Jon Fossen näytelmä kasvaa arkisuudesta isoksi ja jättää lukijalle paljon pohdittavaa. Lopullisia vastauksia ei anneta, enkä lähde paljastamaan näytelmän loppuratkaisuja.

*****

Olen blogannut myös Fossen teoksista Det är Ales och Sömlösa ja Aamu ja ilta.

Charles Dickens: Pikku Dorrit

 

Charles Dickens: Pikku Dorrit, alkuteos Little Dorrit ilmestynyt 1855-1857, suomentaja Helena Kesäniemi, Karisto 1926, sivumäärä 1091.

Charles Dickensin kirjoittama Pikku Dorrit on ehkä kaikkein dickensiläinen romaani hänen tuotannossaan. Romaanin nimihenkilö Amy Dorrit on syntynyt ja varttunut aikuiseksi Marshalsean velkavankilassa, koska Amyn isä William Dorrit ei ole pystynyt maksamaan velkojaan. 

Pikku Dorrit on Dickensin yhdestoista romaani ja se arvostelee yläluokkaa, byrokraattista hallintoa ja köyhien kohtelua. Charles Dickensin isä oli itse velkavankilassa.

Romaanissa on kymmeniä henkilöitä ja pääjuonen lisäksi paljon sivujuonia. Dickensin romaaneissa kuitenkin kaikki liittyy pääjuoneen tai teemaan, ja kaikilla hahmoilla on sija tapahtumissa ja niiden dramaattisissa käänteissä. Dickensin romaaneissa on onnellinen loppu, eli hyville käy hyvin.

Romaanin toinen päähenkilö on Kiinasta Ranskan kautta Englantiin saapuva keski-ikäinen Arthur Clennam. Hän on pyörittänyt isänsä kanssa perheen kauppaliikettä. Raajarikkoinen äiti rouva Clennam on eristäytynyt maailmasta, mutta pyörittää liikeasioita Lontoossa. Arthur ei aio jatkaa perheen liiketoimia. Arthur aistii, että perheen yllä leijuu vaiettu skandaali.

Amy Dorrit eli Pikku Dorrit on toinen päähenkilö. Amy on velkavanki William Dorritin kolmas ja nuorin lapsi. Dorritin lapsista Fanny ja poika Tip ovat ylpeitä ja hamuavat mammonaa. Perheen äiti on kuollut, kun pikku Dorrit oli kahdeksanvuotias. Pikku Dorrit raataa perheensä eteen, ja on hankkinut velkavankilassa hyödyllisiä taitoja, hän on opetellut lukemaan, kirjoittamaan ja tekemään erilaisia töitä. Teoksen alussa Pikku Dorrit piikoo rouva Clennamin luona ja tekee ihmisille erilaisiia ompelutöitä. Arthur Clennam kiinnostuu Pikku Dorritista, ja selvittää, missä hän asuu, Clennam selvittää myös tai yrittää selvittää, kenelle Dorrit on velkaa ja kuinka paljon. William Dorrit velkavankeudesta huolimatta on pöyhkeä ja leikkii velkavankien päällikköä. Monen juonen käänteen jälkeen William Dorrit saa ison perinnön ja Dorritit vapautuvat velkavankeudesta. Isä Dorrit lähtee perheineen matkalle Venetsiaan, ja niin isällä ja kahdella vanhemmalla lapsella alkaa pahasti keulia. He katkaisevat kaikki vanhat ystävyyssuhteensa, myös Arthut Clennamiin, joka auttoi perhettä taloudellisesti ja selvitti muutenkin velkavyyhtiä. Perhe kieltää menneisyytensä leikkien rikasta ylhäistöä. Pikku Dorrit saa nuhteita, kun hän ei muutu, vaikka isä on palkannut rouva Generalin koulimaan lasten käytöstä yläluokan tavoille (=ylpeää joutilaisuutta, köyhien halveksuntaa ja oman aseman aggresiivista puolustamista, ja kaikesta palvelusta valittamista).

Alempana avaan romaanin äkkikäännöksiä, mutta vararikkoja, kuolemantapauksia tapahtuu, ja monia arvoituksia selviää ja lopussa kilisevät hääkellotkin.

Pikku Dorrit on rankattu Dickensin kirjoista yleensä kärkiviisikkoon, mutta ei ykköseksi, ne sijat menevät Suuria odotuksia romaanille, Saiturin joululle tai David Copperfieldille. 

Romaani Pikku Dorrit on erinomainen, mutta ehkä siinä on liian paljon uskomattomia juonenkäänteitä ja myös sivupolkuja on paljon, mutta erinomainen kirja.

Pitkä oppimäärä 
Kirja alkaa Marseilles'n vankilasta, missä kaksi vankia odottaa oikeuden käsittelyä. Toinen on murhasta syyttessä oleva Rigaud ja salakuljetuksesta epäilty John Babtist Cavaletto. Rigaud esiintyy tarinan myöhemmissä vaiheissa myös nimellä Blandois. Tämän jälkeen kuvataan ruttokaranteenin jälkeen Ranskasta Englantiin palaavaa joukkoa, jossa ovat Arthur Clennam, neiti Wade, herra ja rouva Meagles ja heidän tyttärensä Pet sekä Tattycorum, joka on adoptoitu orpo, ja on Petin palvelija.

Herra Dorrit on velkavanki, mutta lapset pääsevät pois vankila-alueelta. Dorritin lapsista Fanny kuhertelee teatterissa, Tip tekee tappiollisia hevoskauppoja. Perheen kuopus 22-vuotias velkavankilassa syntynyt ja kasvanut Pikku Dorrit raataa perheen hyväksi. Meaglesit toivovat Arthurin kosivan heidän tytärtään, mutta Clennam ei sitä tee, Pet menee naimisiin Hatty Gowanin kanssa. Clennam haluaa auttaa Dorritteja, ja perustaa yrityksen Daniel Doycen kanssa, joka on keksintöjensä vuoksi Verukeviraston hampaissa. Verukevirastoa hallitsee Barnaclen aatelissuku, joka ottaa kaikki asiakkaat hampaisiinsa.

Hahmokaartiin kuuluu hieno herra, talousnero Merdle, jonka poikapuoli Edmund Sparkler menee naimisiin Fanny Dorritin kanssa, kun perhe on äkkirikastunut. Merdle on ylistetty henkilö, joka sijoittaa ihmisten rahoja. Dorrit ja Clennam sijoittavat Merdlen kautta rahansa. Kirjan loppuosissa Merdlen petokset paljastuvat. Clennam menettää omaisuutensa ja puolestaan joutuu velkavankilaan. Herra Dorrit ei joudu, sillä hän on menehtynyt juuri ennen isoa vararikkoa.

Kirjassa paljastuu rouva Clennamin salaisuus Rigaud/Blandoisin kautta, hän konnailee ja välttelee viranomaisia. Clennam riutuu velkavankeudessa, mutta Dickensin romaaneissa hyville käy hyvin, ja Clennam pääsee pois vankilasta ja lopussa hääkellot soivat.

Osallistun tällä kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ole ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti Kaksi kaupunkia vaati monia yrityksiä ja teos oli monia vuosia (jopa vuosikymmeniä) kirjahyllyssä, se on loistokirja. Alkuvuonna luin Dombey ja pojan.

Ivo Andric: Konsulit

 

Ivo Andric: Konsulit, Travnikin kronikka, alkuteos Travnicka hronika, 1947, suomentanut Elvi Sinervo, Tammi 1976, sivumäärä 437.

Konsulit, Travnikin kronikka on jugoslavialaisen nobelistin Ivo Andricin kerronnaltaan rikas romaani. Se tarkastelee bosnialaisen kaupungin Travnikin valtakuvioita vuosina 1807-1814. Napoleonin valta oli tuolloin suurimmillaan mutta Bosniaa hallitsivat turkkilaiset. (Osmanien valtakausi Balkanilla). Teos alkaa siitä, kun ensin Ranska ja sitten  Itävalta päättävät lähettää hallintokaupunkiin oman konsulinsa. 

Romaanin päähenkilö Jean Babtiste-Etienne Daville on Napoleonin Ranskan konsuli. Mies on pestin alussa 39-vuotias. Hän saapuu yksin virkapaikalleen ja kaikki on hyvin vaikeaa takapajulassa, jossa paikalliset inhoavat ranskalaisia (ja kaikkia muitakin). Daville saa tuotua paikalle perheensä vaimon ja perheen kolme pientä poikaa.

Visiirinä toimii Mehmed-Pasha, johon Daville saa luotua hyvät suhteet. Davillen apurina ja tulkkina on alkuun viekas d'Avenat ennenkuin tulkiksi  tulee tarmokas, innokas ja aikaansaava 23-vuotias des Fosses. joka tosin lähtee muutaman vuoden päästä uusiin haasteisiin.

Itävallan konsuli Josef von Mitterer  saapuu myöhemmin ja edelleen kaikki on vaikeaa. Mittererin tulkki on Triesten slummeista noussut kymmentä kieltä taitava Niccolo Rotta. (Sukunimi on alkuteoksessakin Rotta). Mitterer on kohonnut sotilasuran ansiosta. Hänen vaimonsa Anna-Maria on todellinen ruikuttaja. Hän hurahtaa asioihin, pettyy, haukkuu miehensä ja murjottaa ja hurahtaa uudestaan. Pariskunnalla on teini-ikäinen tytär Agathe.

Travnikin visiirinä toimii Husref Mehmed-Pasha, jonka asema riippuu siitä, kuka on vallassa Turkissa ja onnistuuko serbialaisten kapinan kukistaminen. Tarinan kuluessa Mehmed-Pashaa yritetään murhata ja sitten syrjäyttää, hän välttää molemmat, mutta lähtee vapaaehtoisesti. Ranskan konsuli Daville saa paikallisten raivon päälleen. Hän oli Mehmed-Pashan ystävä ja saattoi miehen pois hallintokaupungista. 

Teos tarkastelee kaupungin valtapeliä vuoteen 1814 asti, jolloin Napoleon kukistuu ja Ranskan konsuli lähtee, myös Itävalta vetää konsulinsa pois.

Ivo Andricin romaani Konsulit antaa loistavan ja aika oudon kuvion diplomatiasta 1800-luvulla. Maailman valtioiden suhteet ovat edelleenkin varsin solmussa, ja sotia ja kostoiskujen sarjoja putkahtelee esiin jatkuvasti.

Lisähuomioita
Yritin etsiä Travnikin asukaslukua nyt. Suomenkielisiltä sivujen mukaan se olisi 53 000, ulkomaan kielisten sivujen luvut ovat haarukassa 13 000-30 000. Travnik toimi  hallintokeskuksena, kun se siirrettiin  pois Sarajevosta, nettihakujen perusteella kaupungin asukasluku oli haarukassa 5000-7000. Kaupungissa oli Stambulista lähetetty visiiri, ja hän oli alkuun Mehmed Pašša tai niin kuin englanninkielisillä sivuilla lukee Mehmed Pasha. Visiiri vaihtuu kaksi kertaa eikä vaihto ole vapaaehtoinen. Sitten valta siirretään Ibrahim-Pashalle, tähänkin Daville saa muodostettua hyvät välit, mutta kolmanteen Ali-Pashaan ei. Kolmas visiiri laittaa kaupungin "kuriin", vangitsee kaupungin sefardijuutalaiset, mestauttaa serbialaisia. 

Travnikissa valtaa pitävät turkkilaiset, joita asuu kaupungissa paljon. Kristittyjä on arvioilta 1500 ja heistä osa on ortodokseja, osa katolisia. Kaupungissa on 300 vuotta sitten Espanjasta karkoitettuja sefardi-juutalaisia.

Teoksessa on ns. kaikkitietävä kertoja, mutta Daville on päähenkilö. Hänen uransa on riippuvainen Napoleonin sotamenestyksestä. Daville on konsulina vuosina 1807 - 1814. Alkuvuosina Napoleonin sotamenestys on huomattava, ja Itävalta on yksi vastustajista. Venäjän sotaretkeen osallistui myös Itävalta. Napoleon meni naimisiin itävaltalaisen Marie Louisen kanssa, hän oli Itävallan keisarin Frans I:n tytär. Alkuun Travnikissa Itävallan konsulina oli von Mitterer, jonka vaimo aiheutti ongelmia miehelleen, ja tämä anoi siirtoa Wieniin, tilalle tuli jämäkkä von Paulich, joka pitää myös liittoutumisvaiheessa etäisyyttä Ranskan konsuliin. Tulkki Niccolo Rotta ei tule toimeen von Paulichin kanssa, eikä uusi konsuli tarvitse juurikaan tulkkia eikä apuria, herrat ottavat yhteen, jolloin von Paulich antaa Rotalle lähtöpassit. Rotta rottailee ja yrittää kostaa. Tulkki on nilkki.

Kirja on henkilökuvaukseltaan hyvin rikas. Von Mittererin vaimon hurahtamisia selitetään paljonkin. Anna Maria hurahtaa myös miehiin, ja rouvalla on todellinen juoksuaika. Petiin asti ei koskaan päädytä, mutta kaikki hurahtamiset johtavat pettymykseen, ja sitten Anna Maria ripittää miestään, haukkuu miestään Robespierreksi, ja pian kaikki alkaa uudestaan. Myös Davillen tulkki des Fosses rakastuu pariinkin kertaan, mutta jää ilman palkintoa, ja mies pettyy, mutta optimismi kantaa. Von Mittererin tytär Agathe haluaisi jäädä Travnikiin, vaikka se on takapajula. Agathe rakastaa puutarhaa ja sen ihailua, yksin.

Konsuli Daville kantaa huolta maailman tapahtumista ja on taipuvainen pessimismiin. Perheen arkea pyörittää vaimo, joka on työteliäs, vaatimaton, urhea ja optimistinen. Hänen toinen poikansa kuolee (jolloin Andric esittelee erilaisia seudun lääkäreitä). Suruajan jälkeen vaimo synnyttää kaksi lasta. Paikalliset arvostavat rouva Davillea. Myös miestä arvostetaan etenkin sefardijuutalaisten joukossa, sillä Daville kohtelee heitä kuin muitakin ja pitää ihmisinä.

Teoksen pääpaino on ihmisten suhteiden kuvauksessa, ja teos oli minusta hyvä. Teos kuitenkin antaa ihmisistä hyvinkin raadollisen kuvan. Bosnialaisia ei erityisemmin kehuta, ja turkkilaisten hallinto perustuu visiirin näkemyksiin ja on välillä hyvinkin raakaa. Teoksessa esitetään eräiden uskontojen laajentumisesta sodan avulla näkemyksiä, mutta en kirjaa niitä tähän.

Teoksen aikana vallitsi Napoleonon julistama Mannermaan sulkemus, joka johtaa tiettyjen kauppareittien uudelleen hakemista. Tuolloin maakuljetukset ovat olleet vaivalloisia, epävarmoja ja kalliita.

Teosta on kehuttu "diplomaattien toimien" kuvauksena. Ivo Andrić toimi diplomaattina vuosina 1924 - 1941, ja oli toisen maailmansodan alkaessa Berliinissä

Kaiken kaikkiaan hyvin avartava ja luettava teos.

*****
Ivo Andric (1892 - 1975) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1961, Ivo Andric syntyi nykyisen Bosnian alueella, joka oli Itävalta-Unkaria ennen ensimmäistä maailmansotaa. Jugoslavian kuningaskunta perustettiin 1918 ja monarkia loppui 1943, jolloin perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta. (1991 Jugoslaviasta itsenäistyivät Slovenia ja Kroatia, Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta "lakkasi olemasta" 1992, jolloin Bosnia Herzegovina julistautui itsenäiseksi. Jugoslavian tasavallassa oli Serbia ja Montenegro, joka itsenäistyi 2006. Prosessi ei ollut Slovenian ja Kroatian jälkeen rauhanomainen, vaan Bosnia-Herzegovinassa ja Kosovossa oli hyvinkin raakoja taisteluita. Pohjois-Makedonia julistautui myös itsenäiseksi 1991.
 Olen blogannut Ivo Andrićin romaanista Neiti

P. D. James: Oikeus on sokea

 

P. D. James: Oikeus on sokea, alkuteos A Certain Justice, 1997, suomentanut Jaakko Kankaanpää. Otava 2013, sivumäärä 503. Komisario Dalgliesh #10.

P. D. James kehittelee tilannetta romaanin Oikeus on sokea ykkösosassa, mutta heti paljastetaan, että puolustusasianajaja Venetia Aldridge murhataan. Oikeudessa Venetia puolusti Garry Ashea (21 v), jota syytetään tätinsä murhasta. Ashe on syyllinen, minkä Venetia tietää. Venetia kuitenkin saa Ashen vapaaksi, ristikuulustelemalla ovelasti syyttäjän todistajaa, jolla on huono näkö.

Venetialla on paljon vihamiehiä niin lakitoimistossa kuin muuallakin. Lakitoimiston johtaja 72-vuotias Hubert Langton on jäämässä eläkkeelle ja Venetia varmastikin valitaan pomoksi ohi Drysdale Laudin. Nuori Catherine Beddington on Venetian hampaissa ja on saamassa kenkää. 

Venetialla on 17-vuotias luostarikoulua käynyt tytär Octavia. Ashen oikeusjutun jälkeen Venetia tapaa Octavian ja Ashen yhdessä. Octavia ilmoittaa heidän menevän kihloihin. Venetia ilmoittaa, että ei käy, ja lisää, että Octavialla ei ole lainkaan itsesuojeluvaistoa. 

Octavian isä on eronnut ja asuu muualla.

Venetia aikoo viedä eteenpäin Simon Caldvellin jutun, jossa Simon oli lahjonut valamiehistön jäseniä. Simon ja vaimonsa Lois vannovat kostoa Venetialle.

Venetia löydetään puukotettuna verinen peruukki päässään. Etsivätrio Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Piers Tarrant saavat murhan tutkittavakseen. Tutkinnassa tulee uusia mutkia matkaan. Saavatko poliisit selvitettyä Venetian murhaajan? 

Teos on erittäin rankka. Etenkin Garry Ashen lapsuus on ollut rankka, mutta niin on nuoruuskin. Täti on myynyt itseään ja poika on joutunut kuvaamaan. Rankkuutta riittää loppuun asti.

Loppuun laitan Venetian viisauden koskien ristikuulustelua: "Älä koskaan kysy, jos et tiedä vastausta etukäteen".

P. D. Jamesin dekkari Oikeus on sokea on sarjan rankimmasta päästä.

****

Phyllis Dorothy James (1920 - 2014) kirjoitti 14 Adam Dalgliesh -kirjaa.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Tomi Salakari: King of the street

 

Tomi Salakari: King of the street, Crime Time 2023, sivumäärä 269.

Filip Muhonen (s. 1970) on kannessa mainittu King of the street. Teos kertoo lyhyesti addiktiosta, mihin se vie ja miten sitä vastaan pyristellään ja miten voi päästä kuiville ja pysytellä erossa aineista, mikä ei todellakaan ole helppoa.

Helppoa ei huumausaineiden käyttäjien läheisilläkään.

Tarina vie Länsi-Helsingistä, Lahteen, pääkaupunkiseudulle, mallipiireihin, Miamiin ja takaisin pääkaupunkiseudulle ja pyörii hyväksikäytön, diilaamisen ja käyttämisen ympärillä.

Katkolla käytiin,  suhteet alkoivat ja päättyivät. Retkahduksia, retkahduksia ja retkahduksia, kunnes koitti Minnesota-hoitojakso Rymättylässä.

Tätä ei ole miellyttävä lukea ja vielä vähemmän kokea.

Sarjassa kahden euron alelaari -kirja.

Mircea Cartarescu: Menkolia

 

Mircea Cartarescu: Melancolia, alkuteos Melancolia 2019, översättning Inger Johansson,  Albert Bonnier förlag 2022, sivumäärä 208.

Mircea Cartarescun teos Melancolia rakentuu prologista, kolmesta pitkähköstä novellista ja epilogista. Teoksen päähenkilöt ovat lapsia ja tapahtumat ovat maagisia, silti tämä on aikuisten kirja, jonka symbolimaailma on vahva, mutta ainakin minulle myös osin sumea.

Prologissa saavutaan maagiselle saarelle ja kallonmuotoiseen linnaan, tanssitaan hirviön kanssa erilaisia koreografioita, joiden nimet ovat lennokkaita, yksi on Fibonaccin lukujono (1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89 ..). 

Novellissa Sillat poikalapsi (arviolta viiden vanha) on kotona, kun äiti lähtee asunnosta. Poika on varma, että äiti ei tule takaisin, ja aika kuluu, päivät kuluvat ja vuodenajat vaihtuvat. Tarinassa on maagisia elementtejä, poika ei tarvitse ruokaa eikä juomaa (eikä käy vessassa). Alkuun hän leikkii kolmella lelulla: Hubert klovnilla, satuloidulla hevosella ja sinisellä kissalla. Sama leikki, jossa tuhma klovni vangitsee hevosen, jonka kissa vapauttaa, toistuu, toistuu ja toistuu. Aika kuluu ja pojan pitää ratkaista ongelmansa. Hänen pitää käyttää siltoja. Ensimmäistä siltaa pitkin hän pääsee isoon kumitehtaaseen, jossa on valtava isän patsas kumimassasta. Hän kohtaa patsaan, ja jättää leluista klovnin sinne. Ajan myötä hän löytää äidin patsaan suklaatehtaasta ja lopuksi oppii kommunikoimaan. Ratkaistuaan ongelmansa äiti tulee asuntoon, poika itkee ja nauraa. 

Novellissa Ketut päähenkilöinä ovat sisarukset, kahdeksanvuotias Marcel ja kolmevuotias Isabel. Ensimmäisen novellin voi tulkita myös pojan uneksi, mutta tämä on kirjoitettu sadun muotoon, sillä se alkaa, olipa kerran. Marcel ja Isabel ovat erottamattomat, he leikkivät leluilla päivisin ja iltaisin he leikkivät pieniä kanin poikasia, joita kettu jahtaa. Marcel ajaa ketut pois. Tämäkin leikki toistuu, kunnes se kerran päättyy siihen, että oikea kettu tulee ja vie Isabelin. 

Marcel on ollut isän kanssa hakemassa Isabelia synnytyslaitoksesta, Marcel on opettanut Isabelia puhumaan, hän huolehtii Isabelista. 

Toisaalta kerrotaan, että Isabel on kovassa kuumeessa sairaalassa, ja tuodaan aikanaan tervehtyneenä kotiin. Samalla kerrotaan Marcelin taistelusta ketun kanssa.

Kolmas novelli Nahat on pisin ja sisältää elementtejä aiemmista tarinoista. Päähenkilönä on 15-vuotias poika Ivan, joka pohtii alkuun nahkoja. En itse ymmärtänyt tätä, kun poika löytää isän nahan matkalaukusta. ajattelin, että ovatko jotain rooleja, kun isällä on kovin hauras nahka. Isä on väsynyt töiden jälkeen, popsii pillereitä. Pojallakaan ei mene hyvin, hänen mielestä ei ole syytä elää, hänellä ei ole muuta kuin velvollisuutensa. Hänellä on koulu, jota esitellään ja kuvataan koulumatkaa, jolla hän tapaa ikäisensä tytön Doran. Tämän jälkeen hän tekee ihmeellisiä (mielikuvitus?) matkoja, jossa näkee ykkösnovellissa esitetyt patsaat... varsin maaginen novelli tämäkin on lopussa.

Epilogi on pessimistinen. Siinä puhutaan vankiloista, itse tehdyistä ja muista, esimerkiksi joku on vankina lasipallossa, hiekanjyvä on jäänyt helmen vangiksi. Mutta kaikki ovat vankeja vailla pakomahdollisuutta ja vankilat muodostavat infernon kehiä.

Kirjassa on myös outoja kysymyksiä, kuten "miten nukkuu vesi?", "montako kesää on syksyssä?", "montako kättä on sormessa?"

Melankolia nimeä voi lukija pohtia, sana on mainittu monesti (esim. allt var ödsligt och tyst, en geometrisk melankoli). Kirjassa käsitellään minusta enemmän lapsuuden ja aikuisuuden rajapintaa, joskin maagisissa tarinoissa asioita kuvataan symboleilla. Tarina on hyvin pessimistinen infernon kuvauksineen: "likt helvetets evigt fördomda har jag blivit ett med mitt skrik". 

Onkohqan  lopussa vain itku ja hammasten kiristys?

*****

Mircea Cărtărescu (s. 1956, Bukarest)on romanialainen kirjailija, joka on kirjoittanut runoja, proosaa ja esseitä. Hän työskentelee Bukarestin yliopistossa.

Mohlin Nyström: Toinen sisko

 

Mohlin Nyström: Toinen sisko, alkuteos Den andra systern 2021, suomentanut Jänis Louhivuori, Bazar 2021, sivumäärä 368.

Alicia Bjelke on huippukoodari Karlstadista Ruotsista. Alician luoma ohjelmisto on treffipalvelu RAW:n pohjana. Treffipalvelun ideana on se, että henkilö tunnistautuu palveluun, ja ohjelmisto etsii treffikumppaneja henkilöiden omien somehistorioiden perusteella. Alician sisko Stella on Raw-yhtiön kasvot, pääomistaja ja toimitusjohtaja. 

Alicia asuu yksin, hänen kasvonsa on tuhoutuneet onnettomuudessa lapsena. Alicia  on  henkisesti kiinni Stella-siskossaan, hän poimii lisäksi miehiä baareista. Stella saa somesta vihapostia, johon suhtautuu ylimielisesti. TV-haastattelun jälkeen Stella löytyy murhattuna kahvipaahtimosta.

Teos on toinen osa Peter Mohlinin ja Peter Nyströmin luomasta John Adderley sarjasta. John Adderley on Ruotsin ja Yhdysvaltojen  kaksoiskansalainen ja on  FBI:n todistajansuojeluohjelmassa. Hänen perässään on huumeparoni Ganirun rikollisorganisaatio. John Adderley toimii poliisina Karlstadissa peitenimellä Fredrik Adamsson.

John saa tutkittavakseen Stellan murhan, tapauksen, johon liittyy paljon vaiettuja salaisuuksia. Alicia näkee Johnin näyttämästä kameratallenteesta murhaajan ja tuntee hänet, myös Alicialla on syytä pelätä henkensä puolesta.

Sekä juttua tutkiva poliisi että uhrin sisko ovat takaa-ajettuja, he taistelevst elämästään. Elonjäämistaistelussa on mahdotonta pysyä lain oikealla puolen. Asetelmasta kehkeytyy helposti luettava trilleri, jossa on monia käänteitä.

Teos on siis kakkososa Peter Mohlinin ja Peter Nyströmin luomasta John Adderley sarjasta. Ykkösosa on Viimeinen elämä, kolmas osa on Äänetön lintu, neljäs osa on Oikea käsi. Kirjarouvan elämää blogissa on tämä blogattu näin. Sarjan ykkösosan Kirjarouva on paketoinut näin.

Mohlin ja Nyström ovat kasvaneet Åmålissa ja tehneet käsikirjoituksia yhdessä. Åmål on Vänernin länsirannalla, hieman pohjoisempana Vänernin pohjoisrannalla on Karlstadin kaupunki.

Legokirja Harry Potter: Taikavuosi Tylypahkassa

 

Lego Harry Potter -kirja Taikavuosi Tylypahkassa kirja summaa hyvin koko Harry Potter -ilmiön. Teksteissä on  tiivistetty kirjojen toistuvat tapahtumat, Tylypahkan juna, tupiin lajittelu, tupakilpailu, joulu ja tanssiaiset. 

Kirjassa on kuvia opettajien huoneista. Yksi ikävimmistä hahmoista on Doleres Pimento, jolla on vaaleanpunaista huoneessaan.

Kuvitus on tehty Harry Potter legoilla, tässä Harry saa kutsun kouluun.

Paketissa on muutama hahmo ja joitain Lego-palikoita ohjeineen.

Paketin alkuperäinen hinta on kahdenkympin luokkaa, tämä oli alennuksessa 2 euroa, ja siihen hintaan laadukas tuote.

Pidin kirjaa hyvinkin mukavana ja se sisälsi paljon tietoa ja oli minusta lajissaan hyvä. Kuvat olivat minusta lapsille sopivia, kielletty metsäkin oli aika mukava paikka.

Kuvakirjasta oli kylläkin häivytetty alkuperäisestä tunnelmasta tosi paljon pois, enkä nähnuyt missään kirjailijankaan nimeä, mutta tässä linkki ykköskirjan Viisasten kiven bloggaukseeni, ja siellä on linkit jatko-osiin.

Samaa Lego Harry Potter sarjaa on Suuri Ensyklopedia, jonka on kirjoittanut Elizabeth Dowsett. Siinä on esitelty hahmot kirjoittain. Minusta teksti on asiallista ja sisältää paljon havainnollista tietoa. Kuvitus on tehty myös Harry Potter legoilla.

Turun seudun luontoretkiopas

 

Mia Rönkä, Ari Karhilahti & Ann-Mari Rannikko: Turun seudun luontoretkiopas, Sammakko 2018, sivumäärä 354.

Tämä kirja on upea katsaus Turun seudun luontoretkikohteisiin. Kirjassa on karttaklippejä, valokuvia ja tekstiä. Eri luontokohteet on jaettu kunnittain (Turku, Kaarina, Naantali, Masku, Raisio, Mynämäki ja Lieto)

Tämän kirjan innottajana on ollut Turun Sanomien Turku TV:n  Luonto plus -ohjelma, joka alkoi 29.3.2002 ja viimeinen lähetys tuli 16.12.2022. Ohjelmassa Turun Sanomien toimittaja Ann-Mari Rannikko ja Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti "kiertelivät" lähiluontoa. Karhilahdella oli tietoa ja tarinoita kasveista, eläimistä ja luonnon ilmiöistä ja kallioistakin, esimerkiksi Turun Luolavuoren kallioluolista. Tämä kirja on kuitenkin itsenäinen, ja julkaistu ensimmäisen kerran 2015. Mukana tekijäkaartissa on ollut Turun yliopiston dosentti ja filosofian tohtori Mia Rönkä. Kirjassa on upeita valokuvia, niitä on ottanut 15 eri henkilöä,  mutta ylivoimaisesti eniten Mia Rönkä.

Teoksessa on tekstiä, valokuvia, ja tietoiskuja esimerkiksi mustarastaasta ja karpalosta. Kirja on erittäin hyvä.

Minusta kirja uppoaa Turun seudun lähiluonnosta kiinnostuneille henkilöille.

Kartat maanmittauslaitoksen palveluista "imuroituja" peruskartan kappaleita, joihin on sijoitettu esimerkiksi parkkipaikka. Minusta kartat ovat pieniä ja  epäselviä.

Tässä Maanmittauslaitoksen "alkuperäinen"  kartta Turun Hirvensalon Friskalan alueesta, jossa on lintuja ja lintutorni, tätä ei siis ole kirjassa.

Toivottavasti teos innoittaa lukijoita tutustumaan lähiluontoon.

Helpointa luontoretket on aloittaa keväällä tai kesällä. Keväällä leskenlehti on yleensä ensimmäinen kukkiva.

Voikukka on loppukeväästä ja kesällä kukassa. Karhilahti tietäisi varmasti mustien hyönteisten nimen, itse en tiedä.

Syksyllä on myrskyjä ja tässä kaatunut kuusi, sitä tarkkailemalla voi löytää hyönteisiä tai analysoida miksi tai miten kuusi on kaatunut.

Talvella metsässä voi olla paljon lunta tai liukasta, mutta lumessa näkyy paljon eläinten jälkiä.

Joskus lumi tulee yllättäen ja pihlajanmarjatkin jäävät syömättä.

Jos osaa olla hiljaa, voi nähdä monia eläinlajeja.

Karhilahti ja Rannikko olivat ohjelmassa Turun kaupungin keskustan läheisyydessä kuten Juhannuskukkulalla, Luolavuoressa, Impivaaran Pirunpellolla ja ohitustien lähellä Pirunpesässä. Käydessäni ilta- ja viikonloppurasteja tienoot tulivat tutuiksi. Kun suunnistin, en tarkkaillut eri lajeja. Kun jalkavaivojen vuoksi lopetin suunnistamisen ja sittemmin juoksemisen, luonnon havainnointiin on enemmän aikaa. Luontoa Turussa on yhä vähemmän, sillä uusia omakoti- ja kerrostaloalueita rakennetaan, ja tämänkin kirjan alueista Korppolaismäki on muuttunut, nyt louhitaan Juhannuskukkulalla kulkuväyliä Logomoon ja varmasti vielä suunnitteilla olevaan prameaan tapahtumakeskukseenkin. 

Jon Fosse: Aamu ja ilta

 

Jon Fosse: Aamu ja ilta, alkuteos Morgon og kveld 2000, suomentanut Katriina Huttunen, WSOY 2024, sivumäärä 120.

Aamu ja ilta on yksinkertainen mutta syvällinen luotaus kirjan päähenkilön  Johanneksen syntymään ja kuolemaan.

Ensimmäinen osa porautuu Johanneksen Olai-isän ajatuksiin, toiveisiin ja pelkoihin, kun kätilö Anna auttaa Olain vaimoa Marttaa synnytyksessä. Tulee poika, josta tulee kalastaja kuten isästäkin. Perheessä on isosisko Magda.

Toisessa osassa tarkastellaan Johanneksen kuolemaa ja Johannes palaa tärkeisiin paikkoihin ja muistelee vielä kerran tärkeitä ihmisiä.

Teos on arkinen ja minimalistinen, mutta maaginen. 

Toisessa osassa Johannes on jo kuollut, hän on menehtynyt vuoteeseensa nukkuessaan, mutta herää ja lähtee kylille, tapaa Peterin, joka on ollut hänen paras ystävänsä vuosikymmeniä. Johannes oudoksuu ympäristöä, mutta ei tajua olevansa kuollut. Hän tapaa myös kuolleen vaimonsa yhdessä Peterin kuolleen vaimon kanssa nuorina...

Yllä oleva bloggaukseni ei ehkä avaa teoksen arkisuutta, eikä sen syvällisyyttä, joten suositan lukemista, teoksen lukee yllättävän nopeasti.

*****

Jon Fosse on neljäs norjalainen kirjallisuuden nobelisti, edellisestä norjalaispalkinnosta on 95 vuotta. Jon Fossessa on silti jotain samaa kuin Bjørnstjerne Bjørnsonissa, Sigrid Undsetissa ja etenkin Knut Hamsunissa. Tosin Fosse kirjoittaa uusnorjaksi, mikä tietenkään ei merkitse tässä, kun tämä on käännetty suomeksi.

Jon Fosse on kuulu näytelmistään. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Fossen näytelmissä on paljon vivahteita. Tässäkin dialogi on hyvin näytelmämaista.

Olen blogannut myös Fossen teoksesta Det är Ales och Sömlösa

Gerald Murnane: Tasangot

 

Gerald Murnane: Tasangot, alkuteos The Plains 1982, suomentaja Sami Pulliainen, LURRA Editions, sivumäärä 185.

Gerald Murnanen romaani Tasangot on mielenkiintoinen ja moderni. Se on myös kirja, joka vaikka ei kerro oikeastaan mistään, niin se kertoo ajastamme paljon.

Nimetön elokuvantekijä menee Australian takamaiden tasangoille keräämään materiaalia elokuvaansa. Tasangon tilanomistajilla on rikas kulttuuriperinne, jota monet kirjailijat ovat aiemmin yrittäneet kartoittaa. Elokuvan tekijä alkaa kerätä materiaalia ja kehittää teorioita. 

Elokuvantekijä tapaa ja haastattelee tilanomistajia, ja lukija huomaa ilmeisen vaikeuden. Tilanomistajat haluavat olla kukin erilaisia, kuka sisustaa, kuka kehittää heraldiikkaa. Lisäksi tilanomistajien keskuudessa on useita erilaisia kuppikuntia.

Mitä pidemmälle edetään sen oudommilta tavat näyttävät, ja lukija on jo arvannut, että kyseessä on "kulttuurin eriytymisen tarkastelu rinnakkaistodellisuudessa".

Jos maanomistajat puhuvat keskenään, he puhuvat vähintään kolmesta asiasta. Jutuissa ilmenee, että tiloilla on runoilijoita, säveltäjiä, taidemaalareita, ornitologeja, puhutaan löytöretkistä (joita ei ole), sekä unien maailmasta. Kun elokuvantekijä kertoo, että valkokankaalla tämä voidaan toteuttaa "ikuisena tasankona", sille löytyy heti vastustusta. Ikuista tasankoa ei saa vangittua. 

Elokuvatekijä muuttaa yhdelle tilalle,  jossa isäntä toimii mesenaattina. Tilalla on myös miehen vaimo ja tytär. Jatkuvasti puhutaan tilojen miehistä. Miehet toki antavat tunnustusta vaimoilleen nimettömästi julkaisemissaan kirjoissaan, joilla ei ole levikkiä.

Elokuvantekijä juuttuu tilalle vuosiksi ja aika pysähtyy.

Kirjassa asioiden pohtiminen tai selostaminen vaikuttaa alkuun järkevältä, esimerkiksi ajan, mutta on lopulta täydellistä sokkeloista umpikujaa. oikeastaan täydellistä hölynpölyä: "Kun mies tarkastelee nuoruuttaan, hän viittaa kielenkäytössään useammin paikkaan kuin paikan puuttumiseen, eikä kyseistä paikkaa peitä näkyvistä käsitys Ajan verhona tai esteenä. Mesenaatti on tutkinut aikaa, hänen mielestään aika on symmetrinen ja täydellinen kokonaisuus. Ajasta on monia muita teorioita. Kuudennen teorian mukaan aika ei voi merkitä yhtä ja samaa kahdelle ihmiselle.

Itse asiassa aikaa tai sen samanlaista pysähtymistä on tarkasteltu Don DeLillon teoksessa Omegapiste. Subjektiivinen aika hidastuu (tai nopeutuu) Thomas Mannin Taikavuoressa. Irrationaalista  tunnelmaa on Ilmestyskirja Nyt teoksen pisimmän version loppuosissa. Tässä on myös samaa sosiologista tutkintaa kuin Isaac Asimovin teoksessa Alaston aurinko missä solarialaiset ovat tilojensa herroja ja tutkivat, mitä kukin pitää parhaana itselleen.  

Saako elokuvantekijä valmista, kiteytyvätkö ajatukset perimmäisestä tasangosta? 

Gerald Murnanen toiseuden ja rinnakkaisen Australian tarkastelu teoksen Tasangot kehikossa on hyvinkin antoisaa.

*****

Australialainen Gerald Murnane (s. 1939) on kuuluisa nykykirjailija. Hän on viihtynyt koko elämänsä Australiassa, hän asuu Goroken kaupungissa, jossa asukkaita on kolmisensataa.

P. D. James: Pahuuden palkka

 

P. D. James: Pahuuden palkka, 1995,  alkuteos Original Sin, suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 1994. Seven pokkari 2010, sivumäärä 448.

Tapahtumien keskipiste on 1792 perustettu kunnianarvoisa kustantamo Peverell Press, jonka pääkonttori Innocent House jököttää Thames-joen varrella kuin venetsialainen palatsi.

Tapahtumat alkavat, kun vuokratyötekijä neiti Mandy  Blackett (19 v) saapuu työhaastatteluun neiti Claudia Etiennen luo. He löytävät Sonia Clementsin ruumiin, jonka vieressä on itsemurhakirje. Claudian veli toimitusjohtaja Gerard Etienne oli antanut tälle 53-vuotiaalle vanhemmalle toimittajalle kenkää.

Scotland Yardin rikostarkastaja  Adam Dalgliesh lounastaa ystävänsä Conrad  Ackroydin kanssa. Ackroyd on Kalma-klubin jäsen ja toimittaa juorulehti The Paternoster reviewiä, Acroyd esiintyy myös dekkareissa Kuoleman maku ja Murhahuone.  Ackroydin mielestä Peverell Pressissä on jotain outoa. Esimerkiksi hän nostaa lordi Stilgeonin saaman tappouhkauksen sen jälkeen, kun hän oli toimittanut kustantamoon muistelmansa. Kustantamosta on kadonnut Guy Fawkes-kirjan kuvitus.

Peverell Pressissä on ollut henkilömuutoksia vanha Henry Peverell on saanut työhuoneessaan sydänkohtauksen ja myöhemmin  kuollut, ja vanha Jean-Philippe Etienne on väistynyt. Gerard Etienne on toimitusjohtaja ja suurin osakkeen omistaja. Muita johtoryhmäläisiä ovat Claudia Etienne, Frances Peverell, runoilija Gabriel Dauntsey ja James de Witt. Neiti Blackett on johtokunnan sihteeri.

Johtokunnan kokouksessa uusi toimitusjohtaja Gerard Etienne höykyttää ja haukkuu muita, hän ajaa pois sihteerin neiti Blackettin. Hän on katkaissut kirjailijoiden sopimuksia, kuten suositun  Esme Carlingin. Hän aikoo myydä yhtiön toimitilat Innocent Housen, jota Frances vastustaa. Gerard haukkuu de Wittin liian pehmeäksi. Oikeastaan kaikkien kanssa on kitkaa. Kokous päättyy riitaisesti ja tämän jälkeen George Etienne löytyy kuolleena samettikäärme tungettuna kurkkuun.

Tästä alkaa komisario Dalglieshin tiimin tutkinta, jossa on monia vaiheita ja umpikujiakin. Ruumiita tulee lisää, mutta tutkinta johtaa yllättävään suuntaan, kaikki huipentuu hienosti dekkarin loppuosissa.

Pahuuden palkka kuvaa konservatiivisen kustantantamon rämpimistä nykyaikaan ja tuo mutkikkaan murhamysteerin Dalglieshin ratkaistavaksi.

Pidempi oppimäärä.
Murhaa tutkii trio: Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Daniel Aaron. Kate Miskin pohtii synnytyksen jälkeen kuollutta äitiään  ja hänet kasvattanutta isoäitiään, isää hän ei tiedäkään. Miskinillä on uusi miesystävä.

George Etienne on suoraviivainen ja karkea, mutta hän on päättänyt tuoda kustantamon 1900-luvulle. Hän haluaa laskea joka kirjasta katteen, saada talousraportteja. Hän haluaa irtisanoa työntekijöitä, joiden työsuoritus ei vastaa vaatimuksia. Hän haluaa myös lopettaa kirjailijoiden sopimuksia.
P. D James kuvaa Thamesin rantaa tarkasti  ja Innocent Housea, joka on tosin mielikuvitusta. 

Original Sin, joka on kirjan alkuperäinen nimi viitannee perisyntiin? Siihen liittyy tuo käärme. Minusta tässä ei ketään karkoiteta paratiisista, mutta murhan motiivi on vahva, ja juontuu vuosien takaa tehdystä rikoksesta.

Pisin oppimäärä

Kirjan vimmainen loppuosa osoittaa se, että kosto ei ratkaise ongelmia, ja se asetelma, joka on toisen päässä, ei vastaa todellisuutta. Murhan motiivi juontuu, kuten joissain muissakin britti-dekkareissa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin tällä kertaa Vichyn Ranskaan.

*****

Laadukas englantilainen naisdekkaristi P.D. James (1920-2014) kirjoitti laadukkaan Adam Dalgliesh -sarjan, joka on myös filmattu tv-sarjaksi.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra

 

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra urheilutoimittajien sattumukset, Like 2005. Sivumäärä 340.

Kirjan nimi viittaa (?) Helsingin MM-kisoihin kuten kansikuvakin, jossa Tiina Lillak voitti keihäässä MM-kultaa Helsingissä 1983 tuloksella 70,82. Kirjan painovuotena 2005 Helsingissä oli toisen kerran yleisurheilun MM-kisat. Kirjaan esipuheen on kirjoittanut Helsingin 1983 MM-kisojen hopeaa kolmiloikassa saavuttanut Yhdysvaltain Willie Banks. Banks puhuu Helsingin hyvästä hengestä ja Yhdysvalloissa vallitsevasta  musertavasta rasismista ja rotuennakkoluuloista. (Banks syntynyt 1956). 

Kirjassa miltei sata (laskujeni mukaan 93) urheilutoimittajaa kertoo, pieniä juttuja, hauskoja tai erikoisia. Niissä esiintyy urheilijoita, mutta ei erityisen paljon yleisurheilijoita, vaan jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, mäkihyppääjiä, hiihtäjiä, eli perinteisiä suomalaisia urheilijoita. Osa jutuista on matkalla sattuneita kommeluksia. Suurempi osa tarinoiden  kertojista on kirjoittavia toimittajia. Osa on radion tai tv:n selostsjia.

Tämä ei siis kerro paljoakaan urheilutoimittajista, poikkeuksena Paavo Noponen, josta Raimo Häyrinen kertoo muutaman tarinan.

Kirja on ilmeisimmin paranneltu painos vuonna 2003 ilmestyneestä Urheilutoimittajien kootut sattumukset. Tässä kirjassa on yleisurheilun MM-kisojen tulokset 1983-2001.  Lisäksi Vesa-Matti Peltola on laatinut yleisurheilun MM-kisoihin liittyviä kysymyksiä. Tekijöiden lähteille en päässyt. Kalle Lamberg, tuo kuuluisa näyttelijä on syntynyt 1987, joten en ole ollenkaan varma, että on kyse "samasta Kalle Lambergistä"  veikkaus on, että kyse on kaimasta.

Kirjaa pystyy lukemaan hiljalleen, on minusta hyvin avartava, sillä kertoo myös huippu-urheilun ja selostamisen olosuhteista aiempina aikoina.

*****
Urheilun seuraaminen on kuulunut lapsuuteeni, joten alla huomioita selostajista ja osin  tästä kirjastakin. Suomalaista selostajista legendaarisimmat ovat radioäänet Pekka Tiilikainen (1911-1976) ja Martti Jukola (1900-1952). Yleisradio ja ylipäätään oli alkuun ainoa media, mistä tuli selostuksia. Nyt radiokanavia on kymmeniä, ja tv-kanavia on satoja, jopa urheilukanavia näkyy Suomessa kymmeniä tai peräti satoja. Yleisadio lähettää edelleen urheiluselostuksia radiosta, se kyllä toimii. Tiilikaisen ja Jukolan lisäksi kirjassa radioselostajista on mainittu   Paavo Noponen (1930-2016), jonka mainitsee itsekin legendaarinen Raimo Häyrinen (1940-2020). Antero Viherkenttä (1933-2011) saa myös tilaisuuden kertoa pari tarinaa.  

Ensimmäinen selostus tuli radiosta muuten  kesällä 1927 Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelusta.

TV-lähetykset alkoivat Suomessa 1950-luvun lopulla. Ensimmäinen Urheiluruutu näytettiin 18.8.1963. Alkuajan selostajia olivat Seppo Kannas (s. 1933) ja Anssi Kukkonen (s. 1934). Pitkään vain Yleisradio näytti urheilua tv:ssä. Nykyään on satelliittikanavia satoja, josta tulee urheilua yötä päivää. Eurosportilla on oma selostaja snookerissa, pyöräilyssä, yleisurheilussa, hiihdossa ja tenniksessä. Selostajat ovat alkaneet erikoistua. Satelliittikanaville ja Yleisradioonkin on tehty oma kisastudio, jossa on studioisäntä ja asiantuntijoita, paikan päälle on lähetetty selostaja ja yksi asiantuntija. Jalkapallon MM-ja EM-kisoihin selostajien, studioisäntien ja asiantuntijoiden lauma on suuri, ja johtuu siitä, että kisojen lähetysoikeudet ovat todella kalliita, joten on ennakkostudio ja jälkeenpäin asiantuntijat kertovat, sen joka on jo nähty monin hidastuksin ja eri kuvakulmista.

Formulaa selosti Suomessa ensin Matti Kyllönen, myöhemmin Tomi Tuominen, Oskari Saari ja nykyisin Niki Juusela. Turun Sanomiin F1:sta kirjoitti Heikki Kulta. Kirjassa on formula-tarinoita. Keke Rosbergin laaja kielitaito tulee mainittua, ja sikarin tupruttelu.

Mukava kirja, mutta myös sillisalaattia.

Henry James: Naisen muotokuva

 

Henry James: Naisen muotokuva, alkuteos The Portrait of a Lady 1881, suomentaja J. A. Hollo, WSOY 1955, sivumäärä 612.

Henry Jamesin Naisen muotokuva on klassikkoromaani. Pähkinänkuoressa se kertoo neiti Isabel Archerin muutosta Eurooppaan, ja avioitumiskuvioista, jossa hän ajautuu (tai ajetaan) huonoon avioliittoon, kun hän itsepäisesti pitää kiinni ensin vapaudestaan ja myöhemmin vääristä valinnoistaan, joissa häntä on todellisuudessa rankasti manipuloitu. 

Romaani käsittelee  ja vertailee myös  yhdysvaltalaista ja eurooppalaista (yläluokan) elämäntapaa. 

Romaani on runsas ja siinä on paljon henkilöitä, joista on alempana lista ja tarkempi juonikuvaus. Romaani on laadukas ja kun pääsee sisälle myös helppolukuinen. Jos et halua tietää romaanin sisällöstä, lopeta lukeminen tähän.

Henkilökatras
Neiti Isabel Archer. Amerikkalainen Isabel Archer on nuorin kolmesta sisaruksesta, kirjan alkaessa hän on  23-vuotias, kaksi vanhempaa sisarusta  ovat naimisissa. Isabelin äidin sisko rouva Touchett hakee Isabeli Eurooppaan, kun Isabelin isä on kuollut ja Isabel on orpo. Isabelin isosisko Lillian on naimisissa pankkiiri Edmund Ludlowin kanssa ja asuu Amerikassa, kuten toinenkin sisar  Edith Keys, joka on onnellisissa naimisissa. Lillian on järkiavioliitossa, joka sekin toimii. Isabel saa myöhemmin sedältään 70 000 punnan perinnön, joka muutttaa hänen asemansa avioliittomarkkinoilla. Perintö ei olekaan onni vaan taakka.

Gilbert Osmond

Italiassa asuva keski-ikäinen amerikkalainen leskimies. Isabelin ystävät luonnehtivat Osmondia epämääräiseksi, jolla on epämääräinen maine ja epämääräiset tulot. Gibertillä on tytär Pansy, joka tottelee isäänsä. Osmond "valloittaa" Isabelin olemalla välinpitämätön ja manipuloimalla. Myös hänen naisystävänsä madame Merle manipuloi Isabelia.  Isabel lyö kaikki rahansa avioliittoon, Osmondin todellinen henkinen (ja fyysinenkin) kumppani on Merle. Pansy-tyttären mukaan isä on alakuloinen. Gilbert on taiteen keräilijä, ja pitää muita ihmisiä esineinä. Hänen rahansa ovat peräisin Isabelin perinnöstä, jonka turvin he asuvat Roomassa palatsissa, joka on todellisuudessa Isabelin vankila. Osmondilla ei ole ystäviä, talossa vierailevat hänen naisystävänsä madame Merle, sisko kreivitär Gemini ja Isabelin ystävät ja sukulaiset, joiden vierailua Osmond karsastaa ja josta murjottaa. Osmond pitää itseään "Euroopan ensimmäisenä gentlemanina".

Rouva Lydia Touchett asuu erillään aviomiehestään Danielista Firenzessä. Daniel Touchett on amerikkalainen pankkiiri Englannissa. Pariskunnalla on poika Ralph, joka on sivistynyt, mutta hänellä on keuhkosairaus, myös herra Touchett on raihnainen, jota nimitystä romaanissa käytetään 

Rouva Touchett on taipumaton, suora, itsenäinen ja rehellinen, hän on Isabelin äidin sisar eli täti. Lydia noutaa orpoutuneen Isabelin Amerikasta Englantiin herra Touchetin luo aikomuksena viedä hänet Firenzeen.

Daniel Touchett toimi pankkiirina Englannissa ja hänen omaisuutensa on suurehko. Daniel on sairas, ja kuolee ja poikansa Ralphin painostuksesta jättää vaimonsa sisarentyttärelle Isabelille 70 000 puntaa. Daniel omistaa Gardencourtin kiinteistön Thamesin varrella, johon Isabel saapuu Amerikasta. Touchettin omaisuus kattaa muitakin kiinteistöjä.

Ralph Touchett on sivistynyt ja älykäs, käynyt Oxfordin ja Harvardin, mutta hänellä on keuhkotauti, johon romaanin loppuosassa kuolee. Ralph on Isabelin serkku, jota kohtaan hänellä on lämpimiä tunteita, mutta ei suunnittele avioliittoa hänen kanssaan. Ralphin idea omasta perinnöstään luopumisessa on, että hän haluaa tarkkailla Isabelin elämää, koska itse ei voi elää. Ralph on kiltti ja älykäs, mutta ei halua hämmentää asioita liikaa.

Lordi Warburton on Touchett'ien naapuri, jolla on moderneja mielipiteitä. Lordi rakastuu Isabeliin, kun hän saapuu Eurooppaan. Isabel antaa lordin kosintaan rukkaset. Warbuttonin tunteet eivät sammu, ja hän pörräilee Isabelin liepeillä vielä Italiassakin. 

Caspar Goodwood on tehtailija, joka pyörittää sukunsa liiketoimia Bostonissa. Hän on kosinut Isabelia jo Amerikassa, saanut rukkaset, mutta rakastaa Isabelia, ja olisi hänen tukenaan. Hän monesti piipahtaa Euroopassa ja pelmahtaa Isabelin luo useita kertoja,

Henrietta Stackpole on Isabelin paras ystävätär Amerikasta. Stackpole on toimittaja ja nykymittapuun mukaan puhdas feministi, itsenäinen, älykäs ja suora.

Rouva Sabrina Merle on amerikkalainen nainen, joka  leikkii ranskalaista. Madame Merle on ihmissuhdepelien taitaja, hänen pokerinaamansa pettää Isabelin. Madame Merle manipuloi Isabelin menemään naimisiin Gilbertin kanssa. Merlellä on sekä yhteinen menneisyys Osmondin kanssa että nykyisyydessäkin siteitä ja suhteita (sutinoita).

Pansy Osmond on Gilbertin teini-ikäinen tytär, joka on ollut nunnien kasvatettavana. Hän palvoo narsistista isäänsä. Pansy tukeutuu yhä enemmän äitipuoleensa Isabeliin. (Pansy itsestään "minä olen vain pieni tyttö" s. 326).

Edward Rosier on Pariisissa asuva amerikkalainen taiteenkeräilijä, joka tuntee lapsuudestaan Isabel Archerin. Rosier rakastuu Pansy Osmondiin ja päinvastoin. Pansyn ja Edwardin onnen eteen tulevat sekä Gilbert Osmond että Madame Merle, jotka haluavat naittaa Pansyn lordi Warburtonille, jonka motiivi on päästä Isabelin lähelle.

Kreivitär Amy Gemini on Gilbert Osmondin sisar. Amy on myös amerikkalainen, aika epäsuosittu henkilö, jolla oli aviomiehenä pelivelkainen mätämunakreivi. Gemini informoi Isabeliä Osmondin ja Merlen suhteista. 

Herra Bantling on Henrietan ystävä ja myöhemmin sulhanen, lady Pensil on hänen sisarensa. Molyneux'n sisaret ovat lordin Warburtonin siskoja.

Juoni

Juoni on hyvin suoraviivainen ja kirjan anti on minusta enemmän henkilöiden ratkaisujen perusteluissa. Minusta 1800-luvun romaaneissa sinäänsä juoni on jännittävä, ja loppuratkaisulla on usein suurikin merkitys.

Rouva Touchett tuo 23-vuotiaan orvoksi tulleen Isabelin Englantiin Gardencourtin kartanoon, kartano on tehty Edward VI:n aikaan (1547 - 1553). Kartanon pihalla puhuvat ja juovat teetä: isä ja poika Touchett, Daniel-isä, joka on pankkiiri  ja hänen aikuinen poikansa Ralph sekä naapurissa asuva lordi Warburton. Isabel ja rouva Touchett saapuvat tähän idylliin. Lordi Warburton kiinnostuu Isabelista, ja on lääpällään tähän. Isabel ei lämpene kosintayrityksistä. Isabel on antanut jo rukkaset amerikkalaiselle yrittäjälle miljonäärille Caspar Goodmanille. Kirjan alussa viipyillään henkilö- ja miljöökuvailuissa.

Isabelin ystävä sanomalehtireportteri Henrietta Stackpool (teoksen "hyvis" yhdessä Ralph Touchettin kanssa), saapuu Englantiin. Myös Madame Merle (kirjan "pahis" yhdessä Gilbert Osmondin kanssa) esitellään.

Rouva Touchett vie Isabelin läpi Euroopan ja saapuu aikanaan Firenzeen, jossa Isabel tutustuu keski-ikäiseen yh-isään Gilbert Osmondiin, johon Isabel tuntee kiinnostusta. Osmond on keski-ikäinen epämääräinen leskimies, joka pääasiassa murjottaa. Madame Merle manipuloi Isabelia. Ralph ja rouva Touchett vastustavat lähentymistä, mutta aikanaan hääkellot kilisevät. Häissä on paikalla vain muutama henkilö. Gilbert Osmondilla on tytär Pansy, joka kirjan loppuvaiheissa on 19-vuotias. Pansy on kuuliainen isälleen. Alkuhuuman jälkeen Isabelin avioliitto on onneton ja Osmond on nuiva narsisti, joka välineellistää muita. 

Gilbertillä on sisar Amy, joka on solminut avioliiton lurjuksen kanssa, eli kreivi Gemini on pelivalkainen huijari. Amy eli kreivitär Gemini on huonoissa väleissä veljensä kanssa. Kreivitär Gemini paljastaa Pansyn salaisuuden, eli Pansy on Osmondin ja Madame Merlen lapsi. Osmond ja Merle haluaisivat naittaa 19-vuotiaan Pansyn lordi Warburtonille, joka pörrää Roomassa, koska on kiinnostunut Isabelistä. Pansy on rakastunut (vain muutaman vuoden vanhempaan) Edward Rosieriin, jota Osmond ei hyväksy. Lordi Warburton on 43-vuotias.

Kirjan loppuratkaisuja en kerro, mutta Ralphin kuoltua keuhkotautiinsa, on ratkaisujen aika. Isabellin aviolliset eväät on syöty ja hän palaa Englantiin. Ritarillinen Caspar Goodwood on kosimassa Isabelia, mikä on Isabelin valinta. Myöskin Pansyn kohtalo selviää....

Amerikkalaisuus

Romaanin tapahtumapaikka on Eurooppa, mutta päähenkilöt ovat oikeastaan kaikki amerikkalaistaustaisia. Daniel Touchett rantautui Englantiin ja toimi pankkiirina ja teki melkoisen omaisuuden. Hän on ahkera, suora ja oikeudenmukainen. Lydia Touchett on looginen, itsenäinen ja suora. Hän luulee, että Isabel ei astuisi ansaan. Tässä suhteessa Ralph Touchett on samanlainen kuin äitinsä, hän uskoo Isabelin kykyyn välttää väärä mies ja tehdä järkeviä valintoja. Isabel tekee nimenomaan koko ajan huonoja valintoja

Gilbert Osmond, hänen sisarensa Amy eli kreivitär Gemini ovat amerikkalaisia, joista ei tiedetä mitään, eivätkä he ole saavuttaneet mitään. Madame Merle on myös amerikkalainen, mutta haluaa piilottaa sen, ja hän näyttelee ranskalaista. Merle salaa mielellään asioita.

Edward Rosier on myös amerikkalainen, hän on taiteen kerääjä, kuten Edmondkin. Hän on valmis uhrauksiin. Rosier on minusta aika saamaton, mutta kiltti.

Amerikkalaisuuden kuvia ovat Caspar Goodwood ja Henrietta Stackpool. Caspar Goodwood on suora, aikaansaava, ahkera, vähäpuheinen ja menestyvä, hän on myös kärsivällinen ja tarjoaa Isabellille uuden mahdollisuuden. Henrietta on amerikkalaisen itsenäisen naisen symboli. Hän on kirjeenvaihtaja ja toimittaja, tienaa itse elantonsa, tekee mitä parhaaksi näkee. Hänkin varoittaa Isabelia Osmondista tai yrittää edesauttaa Caspar Goodwoodin mahdollisuuksia. Henrietta avioituu itsekin englantilaisen Bantlingin kanssa, joka on hieno ja ahkera mies. Ajatus, että itsenäinen nainen ei voi mennä naimisiin (ja hankkia esimerkiksi lapsia), on outo.

Naiseus
Arvioin tätä miehenä, mutta minusta tämä romaani ei piirrä kovinkaan hyvin naisen muotokuvaa (Henry James on mies), osa johtuu siitä, että kirjassa ei puhuta (aikakauden normien mukaan) lainkaan rakkauden fyysisestä puolesta eikä edes rakkauden/rakastumisen tunnepuolesta. Ehkä se kuitenkin kuvaa hyvin yläluokan ongelmia, ja vanhan ja uuden mantereeen eroja yläluokan osalla. Minusta henkilö- ja miljöökuvaus ovat tarkkaa ja tätä oli miellyttävä lukea ankeasta juonesta huolimatta. 

*****

Henry James (1843-1915) syntyi Amerikassa mutta perhe muutti paljon Amerikassa ja Euroopassa. Henry James tunsi tarvetta olla kirjailija, eikä opiskellut lakia Harvardissa (mihin pääsi alaa opiskelemaan). Hänen kirjallisista töistään tämä Naisen kuva on paras, myydyin ja arvostetuin.

Han Kang: Vegetaristi

 

Han Kang: Vegetaristi, alkuteoksen 채식주의자 (2007) englanninoksesta The Vegetarian 2016, suomentanut Sari Karhulahti, Gummerus, sivumäärä 215.

Vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin eteläkorealaisen Han Kangin (s. 1970) romaani Vegetaristi on vimmaisen vahva, voimakkaasti vaikuttava, mutta outo ja surullinen,

Romaanin keskiössä on lapseton kotirouva Yeong-hye, joka näkee unen, ja lopettaa lihansyönnin. Tämä tyrmistyttää karkean aviomiehen, naisen äidin ja isän. Romaani on jaettu kerronnaltaan kolmeen erilaiseen osaan, mutta aika menee tarinoissa eteenpäin ja lopussa ollaan "nykyhetkessä".

Ensimmäisen osan kertoja on Yeong-hyen aviomies. Hän tyrmistyy, kun vaimonsa lopettaa lihansyönnin, kotityöt, pukeutumisen ja lopulta joutuu psykiatriseen sairaalaan. Toisen osan kertoja on Yeong-hyen sisaren In-hyen aviomies, joka on videotaiteilija. Hänellä on pakkomielle vaimonsa sisareen tai paremminkin hänen mongoliläiskään alaselässä. Lankomies maalaa naisen iholle värikkäitä kukkia, ja tekee videotaidetta heidän pakonomaisista yhdynnöistään. Yeong-hye passitetaan psykiatriseen sairaalaan ja mies tutkintavankilaan. Kolmannessa osassa tarkastellaan tilannetta In-hyen kannalta, joka käy katsomassa sisartaan, joka luulee olevansa puu, ja on jo pitkään ollut syömättä. Osan nimi on liekehtiviä puita.

Ylläoleva tiivistys on minusta hieman erilainen kuin eräät kirjan arvioinnit, joissa keskitytään vain kasvissyöntiin ja sen autuuteen. Tässä kyse on paljon enemmästä. Yeong-hyen lapsuudesta kerrotaan hyvin traumaattisia sirpaleita. Yeong-hy elää ennen uniaan tavallista lihansyöjän perhearkea, ja on taitava kokki etenkin liharuokien suhteen. Eletään yhteiskunnassa, jossa on tiukat käyttäytymisnormit, ja miehen asema perheessä on hyvä. Kasvisyönnin myötä naisen persoonallisuus alkaa murtua, eivätkä siihen psykiatrinen hoito, lääkkeet ja pakkosyöttö näytä lainkaan auttavan. Kirja on jollain samalla tavalla ruma kuin vuoden 2004 nobelisti Elfriede Jelinekin kirja Pianonsoittaja, jossa käsitellään psyyken pimeitä puolia, pakonomaista käytöstä.

Vegetaristi sai vuoden 2016 Booker-palkinnon.

Tänne avaan kirjasta muutaman seikan. Yeog-hyen lapsuus on ollut liharuokien täyttämä. Isä ja äiti ovat olleet ankaria. Kirjassa mainitaan, että alle kymmenvuotisena Yeong-hye on joutunut koiran hyökkäyksen kohteeksi. Koira on sen vuoksi juoksutettu hengiltä ja sitten Yeong-hye on joutunut syömään koiran tai tapetun koiran lihaa. Videotaiteilijan ja kälyn toiminta on minusta vapaaehtoista, mutta kun vaimo lopettaa lihansyönnin, niin myös sänkyelämä loppuu. Aviomies ottaa Yeog-hyen väkisisin (=raiskaus avioliitossa). Vaimo lopettaa myös rintaliivien käytön, jota paheksutaan. Paidan verhoama nännikin on liikaa ja sittemmin nainen liihottelee ilman rihman kiertämää.

Sisar In-hye on pärjääjä, hän pitää perhettä pystyssä, ja työskentelee liikkeessään ja hoitaa pariskunnan lapsen. Minusta hänen videotaiteilija-aviomiehensä on myös täydellinen luuseri.

Olen aiemmin blogannut Han Kangin runoteoksesta Valkoinen kirja.

P. D. James: Kuoleman maku

 

P. D. James: Kuoleman maku alkuteos A Taste for Death 1986, suomentanut Kirsti Kattelus, Seven-pokkari Otava 2022, sivumäärä 494, Adam Dalgiesh #7.

P. D. Jamesin teos Kuoleman maku on korkeatasoinen dekkari.

Tarina alkaa kun neiti Emily Wharton (65 v)  ja neidin hyysäämä lapsi Darren Wilkes löytävät St Matthews'n kirkon Pikku sakastista kaksi ruumista. Toinen on koditon Harry Mack  ja toinen sir Paul Berowne, entinen parlamentin jäsen ja apulaisministeri. 

Rikoskomisario Adam Dalgliesh alkaa tutkia veritekoja yhdessä nuoren Kate Miskinin ja John Massinghamin kanssa. Asiaan liittyy paljon Berownien perheskandaaleja, keltaista lehdistöä ja henkilökohtaisia kaunoja.

Pidempi oppimäärä
Veriteko tapahtuu syyskuun 18. päivä Pyhän Matthewin kirkossa. Adam Dalgliesh on tuntenut sir Paulin ja tavannut hänet viimeksi pari viikkoa aiemmin syyskuun viides päivä. Dalglieshin ryhmään tulee nuori 27-vuotias Kate Miskin, jonka lapsuus oli hyvin ankea, kuten Darren Wilkesin, joka löysi ruumiit. 

Paul Berowne on joutunut keltaisen lehdistön hampaisiin. The Paternoster Reviewin aviisin omistaja Conrad Acroyd ei aio  luovuttaa, hänen aviisinsa on nostanut vanhoja perheskandaaleja esille (lähinnä outoja kuolemantapauksia). Lisäksi sir Paul on saanut uhkauskirjeitä.

Kirjassa annetaan ymmärtää, että ministerit ajetaan loppuun. Ministerin täytyy johtaa ministeriöitä, hoitaa  kansanedustajan tehtävät, lisäksi pitää tavata säännöllisesti äänestäjiä.

Berownella on äiti Lady Ursula, vaimo Barbara, ja tytär Sarah (24 v), joka on vasemmistolainen. Paulin vaimo  Barbara viihtyy gynekologinsa Stephen Lampartin kanssa vuoteessa. Perheessä on palkollisia, kuten Evelyn Matlock, ja ladyn veli Dominica Swayne.

Adam Dalglieshin ryhmä porautuu todisteiden kautta yhä syvemmälle rikoksen ytimeen, ja sitten paljastuu jotain hyvin sairasta.

*****
Phyllis Dorothy  James  (1920-2014) kirjoitti 14  Adam Dalgliesh -dekkaria ja tämä on niistä 7:s. P. D. James on halunnut juonen lisäksi kuvata ihmisiä, ihmissuhteita ja ajan ongelmiakin. 

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.