Onneksi olkoon Nikke!

Laulun sanat ilman sävelmää ... alkaa esipuhe, joka ylistää Jean Jacqcues Sempéä, joka on kuvittanut Nikke-kirjat. Rene Gosginnyn hauskat sanat ovat usein kehun kohteena. Esipuheessa Anne Gosginny kertoo, että on vielä 10 uutta tarinaa.

Teos on kahdestakin syystä arvokas, siinä on ensimmäinen Nikke juttu, joka on julkaistu 29.3.1959 Sud-Ouest  -lehdessä  ja tarinan nimi on Pääsiäismuna, joka kertoo pääsiäismunien maalaamisesta, poikien suklaan syönnistä, mahakivuista, äitien reaktioista, isän kellon katoamisesta, naapuri Bledurtista ja on tarinassa uusi poikakin, jolla on lapamato.

Toiseksi Sempen uudet akvarellilla väritetyt kuvat vuodelta 2008 ovat hienoja ja kauniita. Tämä on kymmenes Nikke kirja, ja olen kuusi lukenut ja useasta postannutkin, mutta tämä kymmenes on hieno keräilijän kannalta, värikuvien ja ensimmäisen tarinan kannalta.

Gosginnystä olen postannut Lucky Luken, Asterixin ja Umpahpahin tekstien takia.
-
Kirja on ostettu kirjakaupasta.

Milleniumin muistetut ja myydyt

Selasin vuoden 2000 myyntitilastoja Suomessa, ja katsoin mistä kirjoista on kirjoitettu ja mitä on muistettu ja palkittu. Koska aikaa on vierähtänyt, voidaan sanoa, että helmet ovat jo huuhdottu.

August-palkinnon sai Mikael Niemen teos Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. (Tästä on postaus, kuten joistakin jäljemmistä).

Johanna Sinisalo sai vuoden 2000 Finlandiapalkinnon teoksellaan Ennen päivänlaskua ei voi , 2001 sai palkinnon  Hannu Raittilan Canal Grande ja vuonna 2002  Kari Hotakainen Juoksuhaudantie, joka lienee näistä tunnetuin. Kari Hotakainen sai vuoden 2000 Topeliuspalkinnon korkeatasoisesta nuortenkirjastaan eli Näytän hyvältä ilman paitaa WSOY 2000.  Vuonna 2007 palkinnon sai muuten Timo Parvelan Tuliterä Tammi 2007.

Vuonna 2000 Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon esikoisteoksestaan sai Olli Heikkonen: Jakutian aurinko.

Vuonna 2000 kuoli monta merkittävää suomalaista kirjailijaa: Kalle Päätalo, Erno Paasilinna ja vuonna 2001 vielä Tove Jansson. Lucky Luken Morris piirtäjä kuoli myös vuonna 2001

Kjell Westö julkaisi näihin aikoihin teoksen Isän nimeen.

Mutta mitä myyntitilastot kertoivat vuodesta 2000. eli pohjana "Myydyimmät käännetyt kaunokirjat vuonna 2000, tilastot 15.3.2001"

En ole lukenut listan ykköstä, joka on  Liza Marklundin Uutispommia Otava,  88000 kpl, olen lukenut vain listan kolmosen  Henning Mankell: Palomuuri,  Otava,  60500, hyvä teos, yksi parhaista Wallandereista, tietokoneet, hakkerointi, ja sähkön saanti olivat teemoinahenkirikosten lisäksi. Sijalla 17 olleen Mario Puzon Omerta - vaikenemisen laki, WSOY olen lukenut, kuten 19000 ostanuttakin.

Myydyimmät kotimaiset kaunokirjat vuonna 2000 listalla ykkösenä on Laila Hietamies: Kesän korkea taivas Otava 75900 kpl, jota en ole lukenut, mutta kakkosen olen Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Otava (74600) olen , Linnan Tuntemattoman sotilaan olen, mutta en versiota Sotaromaania WSOY, joka on kolmosena (63800). Seitsemästä veljeksestä tämä ei ollut ensipainos :)   

Harri Nykäsen Raid ja mustempi lammas, WSOY oli nelosena  60900 kpl:n myynnillä, olen lukenut jokusen Raidin,  ja vuonna 2000 kuollut Kalle Päätalo vitosena Selkosten viljastaja,  Gummerus myynnillä 60600 kpl. Olen lukenut vain Hyvästi Iijoki. 

Arto Paasilinnan Ihmiskunnan loppulaukka, WSOY oli kuutosena 60000 kpl:n myynnillä.

Seitsemän oli  Ilkka Remeksen Ruttokellojen numero myyntilastalla, WSOY  52700 kappaleen myynnillään. Remes on tämän jälkeen siirtynyt listojen kärkeen.

Listakasin Jari Tervon Kallellaan, WSOY, 52700 kpl olen lukenut, ja pidin tästä kirjasta todella. Se on isän, kirjailijan ja uutisvuotoilijan herkkä, humoristinen ja elämän myönteinen päiväkirja.

Listan sijalla 20 on Reijo Mäki, jonka teosta Mullan maku , tämä Otavan painama teos möi vuonna 2000 kappaleina 15200.

Myydyimmät käännetyt lasten- ja nuortenkirjat vuonna 2000 olivat kolmen ensimmäisen osalta Harry Pottereita, eli J.K Rowklingin Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi) piti piikkipaikkaa miltei sadantuhannen myynnillä 95600 kpl, toisena ja kolmantena on myös Pottereita, eli Harry Potter ja salaisuuksien kammio, 51800 kpl ja Harry Potter ja Azkabanin vanki 50900 kpl. Potterit ovat siis myydyimpiä kuin aikuisten kirjat.

Myydyimmät kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat ja sarjakuvakirjat vuonna 2000

Ykkönen oli  Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja tiernapojat, Otava, 47000 kpl. Kolmosena yllättää folkloristi  Leea Virtanen Ujon piimän paluullaan,  WSOY,  26500 kpl. Kutosena on Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro,  WSOY, myynnillään  19000 kpl.  Lista sijalla 16 on lukemani ja Mauri Kunnas: Hurjan hauska autokirja,  Otava, 10300 kpl, joka on erittäin hyvä, ei ehkä hurjan hauska, mutta sopivan hauska.

Myydyimmät tietokirjat vuonna 2000 listan ykkösenä on ikimenestyjä Mitä Missä Milloin 2001 Otava, 72200 niteellään. Minulla on teos ja se on toinen uudella koolla.

MMM 2000: vuosituhannen lopun sankari Häkkinen ja ilmiöt Ally McBeal ja Teletapit

Listan kakkosena on Guinness Suuri ennätyskirja 2001, Helsinki Media, minulla on jokunen ennätyskirja, ei tosin tätä, 69200 kpl.  Aivan yläkuvassa on Hesburgerin aikanaan jakama lehdykkä, silloin Tuhkimo oli tarina, jota oli filmattu eniten 95 eri versiota.

Listakasin olen joskus lukenut ja se on  Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut, Kirjapaja,  23900 kpl, ja listakympistä olen postannutkin. Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, Otava, 21200 kpl.

Kodissani on myös listan 13, Sivistyssanakirja, Gummerus, 19600 kpl. Lisäksi olen lukenut listan sijalla 18 olevan Juhani Tamminen: Aurinkokuningas, Ajatus, 17000.

Postauksen perusteena on tilastot, ja Mitä Missä Milloin kirjan 2002 tiedot, vuosi 2000:n ja 2001 osalta sekä tilasto http://www.kustantajat.fi/tilastot/bestsellerit2000/default.aspx

William Golding: Kärpästen herra

William Golding: Kärpästen herra, 2001, alkuteos The Lord of Flies, 1954, suomentanut Juhana Perkki, sivumäärä 264.

Juonitiivistelmä lyhyesti

Teos alkaa lumoavasti  "Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti ..." eli kirjoitustyyli on suora  ja miljöötä, joka on trooppinen korallisaari, kuvataan yksinkertaisen värikkäästi ja hyvin elävästi. Englantilaisia koulupoikia on pudonnut lentokoneesta autiolle saarelle. Lukuun ottamatta vanhempien poissaoloa, olot ovat paratiisimaiset. Ulkopuolella saaren nimittäin riehuu toinen maailmansota, jonka lopputulos ei ole mitenkään varmaa. Vaalea poika on Ralph, joka tapaa lihavan astmaattisen pojan Possun. Löydettyään torvisimpukan he kutsuvat harhailevat pojat koolle. Ralph valitaan johtajaksi ulkonäkönsä ja simpukan takia, kuorolaisten johtaja Jack häviää vaalin, mutta on metsästäjien johtaja. Ryhmälle tehdään säännöt, jonkun aikaa ryhmä toimi sääntöjen mukaan, mutta sitten klikkiydytään ja Jackin ryhmä alkaa metsästää. Jack haastaa Ralphin, mutta kukaan ei tue Jackia. Jack alkaa metsästää yltiöpäisesti ja hylkää säännöt ja alkaa sotia. He varastavat tulen ja tappavat Possun. Jos alku oli lumoavaa, on loppu sitäkin karmeampaa, pikku hiljaa kaikki ryhmästä metsästävät ja lopussa metsästys kohdistuu alkuperäiseen johtajaan Ralphiin. Metsästys loppuu siihen, että englantilainen upseeri (ja hänen aluksensa) saapuu saarelle. Ralph miettii lapsuuden loppuaan, ja kuollutta Possua.

Miljöö ja aika
Tapahtumapaikka on trooppinen saari, korallisaaresta puhutaan eli ilmeisesti ollaan Tyynellä valtamerellä. Saarella on palmuja ja paljon hedelmiä. Pojat syövät hedelmiä, joista vatsa tulee kipeäksi. Saarella on rantakallioita ja hiekkaa ja metsää, jota poltetaan vahingossa ja tahallaan. Kukkia ja värejä sekä tuoksuja kuvataan monesti, tämä on hyvin elävä kirja. Saarella on helle, mutta myös sataa ja ukkostaa. Tapahtuma-aika on toisen maailmansodan aika. Tarkkaa aikaa, kuinka kauan pojat ovat saarella, ei anneta, mutta kuitenkin joitain viikkoja tai enintään kuukausia.

Teemat

Kärpästen herran teemoina ovat varmasti ainakin valta, väkivalta, vastuu, vastuuttomuus, auktoriteetti, ja ihmisessä oleva pahuus. Myös ryhmän valta ja vastuu, ja ryhmän luisuminen barbarismiin ovat teemoja.

Kärpästen herra -teos on hyvin englantilainen. Englantilaisia poikia, ja tapahtuu tällaista, ja kysellään, että kuinka ihmeessä sentään englantilaispoikia! Yksi maininta on jopa iltapäiväteen merkityksestä. Villit saadaan lopulta kuriin, kun englantilainen upseeri tulee paikalle. Vielä yleisempi on sana aikuinen. Aikuisuuteen monessa kohtaa viitataan ja huomataan aikuisuuden puuttuminen.

Kärpästen herran henkilöt
Ralph on Kärpästen herran tärkein henkilö. Vaalea sopusuhtainen poika, jonka isä on laivaston komentajakapteeni. Ralph on kaksitoistavuotias poika, joka valittiin johtajaksi, lähinnä siksi, että puhalsi torveen ja kutsui pojat yhteen. Ralph kasvaa vasta vastoinkäymisissä johtajana, hän on aluksi hyvinkin lapsellinen ja kiusaa osaltaan lihavaa Possua, eikä ota tämän ehdotuksia huomioon. Toisaalta Ralph ei luovu asemastaan, vaikka ryhmä hajoaa, Ralphin järki säilyy loppuun asti. Ralph ei syyttele myöskään lopussa muita. Ralphilla on valta ja vastuu, lopussa ei ole tosin valtaa, kun ei ole ryhmääkään. Ralph säilyttää selväjärkisyytensä, hän muistelee Englantia ja toivoo pääsevänsä sinne "huomenna". Ralph asuu isänsä kanssa, äiti ei asu enää kotona.

Possu on lihava ja astmaattinen tädin kasvattama poika, jonka silmälaseilla saatiin tuli, ja jonka mielipiteet olivat järkeviä. Possu kasvaa kertomuksen edetessä. Aluksi hän tekee virheen vain nalkuttamalla, mutta muuten toiminta on asiallista ja turvallisuutta lisäävää. Useimmat ideat ovat Possulta peräisin. Miksi tällaisia lapsia aina kiusataan? Possu edustaa alkuperäisessä ryhmässä vastuuta. Possu on harvoja lapsia, joiden entistä elämää voi takauman avulla päätellä. Isä on kuollut, äiti ei ole kasvattanut poikaa, vaan sen on tehnyt ylihuolehtiva täti. Possun nimi ei tule ilmi. Possun silmälasit varastetaan, jotta metsästäjät hallitsisivat tulta. Possu kuolee, kun Roger tahallaan vierittää järkäleen hänen päälleen.

Jack Merridew on ainoa poika, jonka pelkkä sukunimi mainitaan. Hänen mukaansa kaikkia pitäisi kutsua sukunimellä. Jack on punatukkainen, asia joka mainitaan kolmesti, eli varmasti tärkeä ominaisuus. Hän on kuorolainen ja kuorolaisten johtaja, toinen asia, jota korostetaan, koska muiden asemaa eikä ulkonäköä (poislukien Ralph ja Possu) ei tuoda esille. Ovatko kuorolaisuus ja punatukkaisuus jotenkin Goldingin mielestä ominaisuuksia, jotka altistavat riskikäytökseen, vai onko kuorolaisuus hyve, joka olisi omiaan estämään luisumisen villiksi? Kuorolaiset joka tapauksessa muodostivat heti metsästäjien alajoukon, heillä oli mustat viitat ja hatut, jossa kuorolaisilla hopeinen merkki, Jackin merkki oli kultainen. Jack edustaa tarinassa valtaa ilman vastuuta. Jack perustaa oman heimon jäätyään ilman tukea. Hän turvautuu väkivaltaan. Hän vaatii heimolta palvelua, puhuu heimostaan ja muut palvelevat häntä. Jack rankaisee syyttä Wilfred -nimistä poikaa.

Roger esitellään kuin ohi mennen, hintelä ja hiljainen poika. Tarinan edetessä hän pääsee ryhmään. Hän rikkoo jo neljännessä luvussa pikkupoikien hiekkalinnoja ja alkaa heitellä kiviä. Lopussa hän komentaa Jackiakin hirmutekoihin ja tappaa Possun. Roger edustaa henkilöä, jolla ei ole muodollista valtaa eikä kanna lainkaan vastuuta.

Sam ja Eric ovat vaaleat kaksoset, kutsutaan myös nimellä Samjeric, he olivat alkuun Ralphin ryhmässä. Heidät pakotetaan vaihtamaan ryhmää, jolloin Ralph jää yksin.

Simon on kuorolainen, joka pyörtyilee, hän on varsin herkkä ja lopulta tapetaan, tosin vahingossa tai kiihkossa. Häntä luullaan pedoksi.

Muitakin poikia mainitaan nimeltä Robert, Maurice, pikku-Johnny on kuusivuotias, Bill  ja Henry. Percival Wemys Madison on pikkutenava, joka esittelee itsensä aina koko nimellä ja asuinpaikallaan. Lopussa hän ei enää muista nimeäänkään.

Säännöt ja yhteisön koossapysyminen ja hajoaminen
Yhteisön koossapysymiseen vaikuttavat säännöt. Koko joukolle ne tehtiin. Johtaja valittiin ensiksi ja sovittiin, että simpukka merkitsee puheoikeutta. Saarta kartoitettiin ja sovittiin, että poltetaan merkkitulta, jotta pelastajat huomaavat savun. Sovittiin myös, että osa ryhmästä metsästää. Ryhmälle oli selvää, että "saari on meidän" ja ettei aikuisia ole läsnä. Majat eivät valmistu, ensimmäinen tehtiin yhdessä, toisen teossa oli mukana neljä ja viimeisessä eli kolmannessa vain kaksi. Merkkituli on sammunut, kun pojat näkevät savua merellä. Possu ja myös hieman järkiintynyt Ralph syyttävät merkkitulen sammumisesta Jackia. Jack on taas tehnyt sotamaalauksen ja pystynyt vihdoin tappamaan ensimmäisen kerran sian. Hän ja metsästäjät, ovat siis pääosin kuorolaisia "sika tappakaa, kurkku leikatkaa, veri laskekaa". Tilanne ryöstäytyi metsästyksen tiimoilla hirveäksi barbarismiksi. Tilanteeseen oli syyllinen Jack, joka ei  sisäistänyt johtajan valintaa eikä hyväksynyt Ralphia. Hänellä oli oma ryhmä tukenaan alusta saakka. Lihan himo vei loputkin Samjericiä, Possua ja Ralphia lukuunottamatta. Teoksessa on nuotiotanssikohtaus ja sen jälkimainingit kuvattu erinomaisen hyvin, myös ryöstöretki ja sen seuraukset. Koko moraalinen luisuminen on esitetty, tarkkoja ajankohtia ei ole määritetty, eikä pidäkään. Tanssia Golding myös tarkastelee. Tanssi johtaa selvästi transsiin, tanssin transsi vie asioita liian pitkälle. pojat suunnittelevat rumpujen tekemistä, jotta transsi syvenee. Metsästys, tanssi ja sotamaalaukset ovat siis tärkeämpiä kuin rauha ja pelastus. Ryhmälle tulee yli-olento-fiilis, ja pelko kaikkia muita kohtaan, haetaan vääriä yhteisiä kokemuksia. 

Kärpästen herra -peto

Kärpästen herra -teoksen keskivaiheilla tuodaan tätä peto-teemaa, ja Kärpästen herraa. Siitä on näköhavaintojakin, mutta  nekin ovat kuvittelua tai painajaista. Usea kuvailee petoa, mutta se on vain kuvittelua. Simonin näkemä oli kuollut laskuvarjohyppääjä. Pörrääkö jokaisessa paha kärpästen herra jo itsessään? Minun tulkintani on se, että jokaisessa on paha itsessään, ja pedot ovat omaa heijastumaa.  En anna itse kovinkaan paljon painoa tälle kirjan keskivälin jälkeiselle teemalle, vaikka se voimistaa luisumista mädälle moraalille. Mikä aiheuttaa pelon, unet, ja mustat häivät ajatuksissa, peto ulkona vai sisällä? Pedon voi tulkita joka tapauksessa pahaksi, mutta ihmisessä olevaksi?

Metsästäjiin liittymisrituaalithan olivat ensin univormut, jotka korvautuivat sotamaalauksella ja keihäillä, sitten oli tämä ”laulu” ja transsitanssi ja lihakestit. Se aikaansai vääränlaisen ryhmähengen, halun kukistaa laillinen valta ja Jackin antipatia Ralphia kohtaan lisäsi sen tehoa. Ei tähän ulkopuolista tarvita, toki referenssin puuttuminen altistaa. Joukon hajoamista voi pitää käännekohtana, ja säännöistä luopumista.  Possun kuolema ei ole minusta käännekohta, vaan seurausta jo tapahtuneesta. Aikuisen väliintulo on päätepiste Ralphin metsästykseen.

Possun kohtelussa tulee ilmi kaikki kiusaamisen ja koulukiusaamisen vaiheet, eli pienestä lähdetään: ensin saatetaan henkilö naurunalaiseksi, liikanimi "Possu", pieniä iskuja, sitten suurempia, silmälasit varastetaan. Ralph petti Possun luottamuksen. Possun toivomus olisi, että liikanimeä ei käytetä. Kukaan ei tiedä hänen oikeaa nimeään.

Aikuisuus ja vastuullisuus

Sanaa aikuinen käytetään monia monia  kertoja, eli lapset kysyvät heti aluksi, onko aikuisia paikalla. Aikuisen tullessa homma saadaan haltuun. Aikuisuus tässä tarkoittaa sekä henkistä että fyysistä suuruutta ja läsnäoloa ja vastuun ottamista. Ralph tajuaa, kun Jack hylkää säännöt ei ole enää mitään. Ei ollut keinoa pitää säännöistä kiinni. Kun Possu oli kuollut ja Ralph oli eristetty, ei ollut vastuuta. Yhteiskuntaa pitävät toiminnassa demokratia, lait, valvonta, työnjako ja raha vaihdannan välineenä. Merkkituli oli tässä julkinen hyödyke, joka hyödytti yhtä paljon kaikkia, mutta osa vain piti sitä yllä. Eli taloustieteessä tunnettu vapaamatkustajaongelma tai moral hazard tässä näytti tehonsa. Koska työnjakoa ei muodostunut, säännöt ja ”verotus” eivät toimineet eikä ollut välineitä vaihdantaan, vain metsästyksellä oli merkitystä, ja siihen liittyi myös tämä veren väärä vietti ja tappamisen tenho. Toisesta tehtiin vihollinen

Kärpästen herra allegoriana
Kärpästen herra -teos on minusta allegoria yhteiskunnasta ja peilaa toisen maailmansodan kokemusten kautta myös inhimillistä pahuutta. Koulupojat ovat luultavasti nobelistin metafora yhteiskunnasta. Englannissa on tuolloin ollut erikseen tyttö- ja poikakoulut, koska kirja on fiktiota, minusta ei ole juurikaan merkitystä ovatko kuvatut lapset tyttöjä vai poikia, sillä nuorimmat lapset ovat kuusivuotiaita vanhimmat kaksitoistavuotiaita. Lapset eivät pysty rakentamaan yhteisöä. Säännöt eivät riitä, vaan tarvitaan joku valvomaan sääntöjä ja rankaisemaan sääntörikkomuksista. Kirjassa nimeenomaan yhteisön rakennus onnistui, mutta sääntöjen noudattamista ei enää pystytty kontrolloimaan, eikä ollut keinoja pitää yhteisöä koossa eikä rangaista rikkomuksista. Metsästäjien ryhmä antoi palkintoja, ja moraalinen luisu oli todella nopeaa. Lopun väliintulo tarkoittaa allegoriassa sitä, että riittävän voimakas vastuullinen osapuoli puuttuu asiaan. Ajatus jatkuisi niin, että metsästäjätkin sisimmässään tietävät tekevänsä väärin, muuten ulkoinen puuttuminen ilman väkivaltaa ei auttaisi. Teoksen kirjoittamisen taustalla on toinen maailmansota, jossa monenlaisia raakuuksia tapahtui.

Arviointia
Kärpästen herra on hyvä kirja nuorille, koska siinä tarkastellaan tilannetta lasten silmin. Kaikki tapahtumat ovat sellaisia, että suhteellisen nuori lukija ymmärtää, mitä teoksessa tapahtuu. Toisaalta tämä toimii aikuisille allegoriana eli vertauskuvana. Kirjaa voi arvostella varsin englantilaisesta näkökulmasta, joka johtuu kirjailijan kansallisuudesta. Hän osoittaa, että jos tämä tapahtuu englantilaisille koululaisille ja etenkin kuoropojille, se voi tapahtua keille hyvänsä. Näkökulma on oikea, sillä raakuutta ei heijasteta alkuasukkaisiin eikä vieraisiin kulttuureihin vaan ihmisiin yleensä. Tämä on minusta sukupuolineutraali teos, sillä pojat ovat vasta lapsia. Tosin kaikissa sodissa valtaosa sotilaista ja upseereista on ollut ja on miehiä. Siviiliuhreista suurin osa on naisia ja lapsia. Kirja on hyvä opetuksessa, sillä se tarjoaa hyviä esseen aiheita.

Kärpästen Herra on klassikko, jossa paratiisin poikien moraalinen luisu on nopea, mutta lyhyt, ehyt tarina, jonka opetuksen  muistaa kauan.

*****
Britti William Golding (1911-1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Goldingin pääteoksiin Kärpästen herra kuuluu. Olen lukenut häneltä myös teoksen Laiva tulessa. William Golding osallistui toiseen maailmansotaan. Kärpästen herra on hänen ensimmäinen julkaistu romaani vuonna 1954, runoteoksen hän oli julkaissut vuonna 1934. Kirjallisista ansioistaan hänet  aateloitiin.

--- Last edit 20.12.2014, siirretty 21.2.2016 Lost ja Kärpästen Herra runonurkkaan tänne----

Lukutaito, ikärajat, ja mäkkärin lasten kirjat

Mäkkärin Happy Meal kampanjan aikana jaettiin aterian mukana kirjoja, mukana oli Läsrörelsen, joka edistää lukuharrastusta motolla "Anna lapsellesi kieli". Käyn Mäkkärissä ainakin silloin kun olen vieraalla paikkakunnalla esim. Tampereella, tai Helsingissä, joskus muulloinkin.

Sanomalehdessä oli juttu, että Vitello -kirjasta tai ainakin  yhdestä sivusta on tullut huonoa palautetta ja huono mieli, ja asiaan on kytketty lapsiasiamies Aulan lausunto, ilmeisesti uutinen oli 17.10 jo  Iltalehdessä. Olen kerännyt vain kuusi kirjaa, hyviä olivat, siis kirjat, ja ateriatkin sain syötyä, eli ei ongelmaa. Kärkikirjoina ovat Peppi piirrettykirja ja Muumilaakson talvikuvakirja, jotka kuvassa ovat paperipussin kuvia. Peppikirjaa enkä puheena ollutta Vitelloa en saanut (nyt olen postaus täällä).

Romu-Roopen höyrylaiva on suhteellisen mukava kertomus pojasta, jonka vierailu enonsa luo kirvoittaa hauskan pienen laivamatkan ja päätyy eläintarhaan. Jan Lööf on tekijä. Minusta tarina on hauska ja sympaattinen, ja kuvat ovat selkeitä, sopii lapsille.

Tässä tanssii herra Kurkku on täynnä mukavia loruja, joita luin pieninä annoksina, olivat aika mieleen jääviä esm. Dikka dakka, tässä pekka Palsternakka, dikka dakka, dikka dakka, kannat sanoo klikka klakka ... Runot ovat useimmat vähemmän "addiktoivia", ja loppusoinnullisia, joten mukavaa luettavaa lapsille? Lennart Hellsing ja Poul Ströyer ovat tekijät. Kuvat ovat tässäkin selkeitä.

Koiran kanssa kävelyllä on teos, jonka piirroksista kovasti pidin. Ne olivat naivistisia, ja tulin niistä hyvälle tuulelle. Kirja lepää kuvien varassa, tekstiä on vähän. Bente Olesen Nyström on tekijä. Lehmäkuvasta  (ISO) erityisesti pidin. En tiedä, ovatko kuvat lapsille liian naivistisia, aikuiselle (Jokke) eivät.

Kukan elämää on Stefan Castan ja Sara Lundbergin käsialaa. Siinä on taiteellisia kuvia, joista tavallaan pidin, mutta luultavasti alle kouluikäinen ei ehkä pidä? Syy on siinä, että ne ovat useimmat kukan perspektiivistä maalattu. Taiteellisia, joten taiteelliset lapset (siis kaikki!) voivat pitää. Tarina oli mukiinmenevä. Kukka, joka on tytön kanssa pääosissa on ojakellukka, joka ei yleensä ole se kukka, josta kirjoja kirjoitetaan. Kyläkellukka on muuten kukka, joka kasvaa ojien vieressä ja kukka on vaatimaton, mutta siemen on puolikuun muotoinen ja tarttuun aina vaatteisiin.

Malvin villissä luonnossa on Kari Grossmannin kuvakirja, jossa juonena on isän ja Malvinin retki "luontoon", eli lähipuiston leikkimökille pizzerian kautta. Luultavasti Malvin on avioerolapsi, koska äiti tuo hänet isälle perjantaina. Tarina on hyvä ja eheä, ja antaa lapselle mallin selviytymisestä.

Lukutaito on tärkeä lapsille, joten jos näin saadaan lukuinnostusta ylös niin hyvä, minusta hyvä kampanja.  Minusta vanhemmilla on vastuu alle kouluikäisten tv:n katsomisesta ja mitä heille luetaan ja koulussa vastuu on opettajalla. Myöhäisteini-iässä (yli 16-vuotias) ja täysikäisenä jokaisella on vastuu omista valinnoistaan.

Olen kiinnittänyt blogissani monesti huomioita kirjan ikärajoihin, eli minusta joku kirja ei kuulu esimerkiksi alaikäiselle, viimeksi kirjoitin tästä koskien Kaikki isäni hotellit teosta, hyvä romaani, mutta sisältää teemoja vain täysikäiselle.

Saduissa on aineksia, jotka saattavat vaikuttaa lapseen voimakkaasti, "susi syö isoäidin", "äitipuoli on paha (noita)", "prinsessa vaipuu sadan vuoden unosiin",  eli aikuiselle herää kysymys, syökö susi aina purematta, mikä on isän rooli äitipuolen valinnassa ja toimien tarkkailussa, ja miten prinsessa selviää aikaerosta, mutta lapselle nämä voivat olla vielä isompia ihmetyksiä, mihin ei pääse kiinni ja jotka voivat aiheuttaa ahdistaviakin ajatuksia.

Tove Janssonin Taikatalvi tässä kampanjassa on lyhennettynä laadukkaana kuvakirjana alkuperäisin kuvin ja tekstein joskin vain lukuina 2 ja 3 ja loppusivuna oravan tapaaminen kesällä. Luku 2 on Noiduttu uimahuone, luku 3 on Suuri Pakkanen. Uimahuone on kovin erilainen talvella, ja pakkasen tultua Tuutikki tekee lumihevosen, joka on Jäärouvan ratsu. Oravalle käy kylmästi, ja Tuutikki toteaa, jos on kuollut, niin on kuollut. Loistava kirja, aivan mahtava. Loppukaneetissa vielä tavataan orava, mutta kuinka pienelle lapselle tämä sopii, eli vanhempien vastuulla on mitä lapsi lukee :)

--
Viime vuonna lienee jakosessa tällainen ABC-kirja, joka seuraa Astan matkaa kirjaimittain. Minusta laadukas kirja, jossa tekstit ovat suomeksi, på svenska, och "norsk" och  "dansk"

--

Kirjat sain ostaessani aterioita. ja kaikki kirjat olen lahjoittanut tuntemilleni lapsiperheille.

___

Vuoden 2012 kirjat on arvioitu täällä.

Neljännen viikon kirjat ovat mukava Yö koulussa, jossa IB-luokka päättää yöpyä koulussa.

Tamppi on peikko, joka käy normaalissa päiväkodissa. Hän on muita vahvempi, mutta pitää sulautua. Tarinassa Tamppi puolustaa ystäväänsä Katria, jota koululaiset kiusaa,

Muut vuoden 2015 kirjat ovat kuvassa ilmestyneet aiemmin. Varmsti ovat laadukkaita kirjoja.

Eeva Joenpelto: Vesissä toinen silmä

Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä, wsoy 1971. Sivumäärä teoksessa on 245.

Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä -teos on nelikymppisen elokuvaohjaaja Ossin Juhonkosken  kujanjuoksua ja itsensä etsimistä. Teos on aika haastava, koska se jakautuu numeroimattomiin ja nimettömiin lukuihin. Luvut käsittelevät eri aikatasoja, ja luvun kestäessä avautuu  yksilöimätön aikataso ja henkilöt, joita ei ennakolta esitellä vaan lukija itse saa päätellä henkilön luonteen ja merkityksen Ossin muistojen ja dialogin perusteella. Teos alkaa jo vaikeasti Haran ja Ossin tapaamisella. Pian selviää, että on kyse burnoutissa olevasta elokuvaohjaajasta Ossista, joka pohtii mennyttä elämäänsä ja sen huippuhetkiä ja kipupisteitä, mutta on käsikirjoittamassa filmiä omasta elämän virrasta. Hara on taas elokuvatuottaja. Ossilla on epäonnistunut avioliitto kuten Harallakin, myöhemmin selviää miksi Ossin epäonnistui, mutta Haran aviolittoa ei käsitellä.

Ossin vatsa brakaa, ja kummia ajatuksia kuplii. Ossi lähtee maalle, missä on hänen aristavat juurensa, jotka hän on nimenmuutoksellaan halunnut katkoa. Hän on tehnyt loistavia filmejä kaupungissa, joita Ossi käy katsomassa ja joihin Ossi on ryöstöviljellyt omaa ja läheistensä elämää, pikkusiskon ja pikkuveljen, mutta taloudelliset realiteetit ovat katkaisseet viinalla voidellun nousukiidon. Perheellä on monta tragediaa: isän halvaus, siskon karkaus, ja pikku-Onnin epäonni, ja vielä muita, jotka osin liittyvät makean elämän veroihin ...

Esikois-Ossi ei suhtautunut nuoruudessaan kovinkaan hyvin pikkusiskoonsa ja pikkuveljeensä Onniin, ja pikkuveli muutaman vuoden ikäinen on halvauksen saaneen isän "seuralainen 24/7" ja tästä Ossi tekee filmin valitsemalla pääosaan lastenkodin lapsen, jonka "hylkää" kuvausten jälkeen samaan laitokseen. Esikoisteostakin esitellään, ja teoksen edetessä selviää, että kyse onkin Ossin elämän onneton siru.

Muutenkin Ossin maallisen elämän saavutukset ovat murusina, epäonnistumisten särkeminä. Ossin perheen elämässä on ongelmallista syyllisten etsimistä omille ja toisten ankeudelle. Ossi on saanut maksaa omasta urastaan kovemman hinnan (en kerro sitä, koska paljastaa juonesta liikaa). Onni syyllistää Ossia, kuten koulutoveri Ellikin.

Maalla Ossi pohtii ja punnertaa, joutuu selvittämään sukulaisilleen ja läheisilleen (ehkä kuitenkin itselleen) menestyksiään ja menetyksiään, kaupungissa ovat omat painolastit, jotka rassaavat terveyttä. Ossin tapana on syyllistää väärin sekä itseään että muita.

Teoksen kerronta on haastavaa, aikatasot ja merkitykset pitää itse päätellä. Tapahtumia selviää elokuvan kohtauksista. Mikä tuo vivahteita elokuvamaailmasta, lukija voi pohtia filmikuvien ja muistojen eroja ja samankaltaisuuksia.

Teos on naisen kirjoittamaa miehen nahoissa, joka on onnistunut mielestäni hyvin. Häpeää on paljon, ja perheen kipupisteet ovat pirtissä niiden henkilöiden hahmoissa, jotka eivät ole selvinneet elämän taipaleen tarpomisesta. Uusi sukupolvi on astumassa samoihin rooleihin? Joenpelto on viileän välinpitämätön, hän kuljettaa ihmisiä ja ajatuksia palasina ja haituvina, ja antaa lukijalle paljon tulkinnan varaa. Joenpelto ei ironisoi, ei moralisoi eikä demonisoi.

Teema: Menestys ja menetys. Elokuvaohjaajan vaikea työkenttä. Avioliiton haasteet. Omaishoito. Mielenterveys.

Motiivit: Taiteelliset ambitiot, taiteen ja läheisten rajapinnan hauraus, julkisuuden kuoleman suudelma.

Kertoja: Kerronta on  hajanaista muistelua, ja dialogia,jossa vastuuta tapahtumista ei ole otettu aikanaan, vaan sitä pitää märehtiä myöhemmin.
Nimi: En sisäistänyt nimeä Vesissä toinen silmä, itkeskelyä teoksessa on, mutta kyynelittä.. Ossin filmin nimi on Kaikki tämän hekuman vuoksi, joka minusta sekin oli huono nimi siihen kontekstiin. (edit 3.11.12 Vesissä toinen silmä lienee viittaus Hamletiin, tai ainakin siinä on tuo termi)

Eeva  Joenpelto on Sammatissa syntynyt edesmennyt kirjailija, jonka julkaistujen romaanien määrä on yli kaksi tusinaa eli 27. Tuomari Müller, hieno mies  sai Finlandiapalkinnon vuonna 1994. 

Vesissä toinen silmä ei liene Joenpellon pääteoksia, mutta lukemisen arvoinen teos, mutta ei aivan yllä aikalaisensa Parraksen Jojon tasolle.

Tekstinäytteeksi otan teoksen alun:

Tässäkö sitten lopulta oltiin? Kun kaikki solvaukset oli vuosien mittaan vähä vähältä syösty suusta, kun kaikki konnuuden muodot oli täytetty lähes majesteetillisesti, piti viimein pukea ylleen tuo vanha ikävä hyvä käytös.

Tässä oltiin. Kaksi vanhaa ystävää, työtoveria ainakin, jaloista yhteen sidottua elinkautisvankia, joille kahleitten lisäksi oli yhteistä myös se, että he kumpikin rajattomasti ihailivat, rakastivat itse itseään …

Kirjan paperikansissa on miehen kasvot sivulta piirretty, ja yläosa mustan peitossa hiukset eri värein, sekin viittaa, että teoksen sanoma on miehen ruikutusta ja heikotusta.

Charles Dickens: Oliver Twist

Charles Dickensin Oliver Twist on klassikkoromaani pienestä orpopojasta Oliverista. Oliverin äiti tuli köyhäintaloon synnytti Oliverin ja kuoli, ja poikaa nakeltiin kuin rukkasta köyhäintaloon, hautausurakoitsijan oppipojaksi, oli taskuvarasporukan jäseneksi, välillä otettiin hyvään kotiin, mutta rosvoporukka palautti pojan ankeuteen ... loppu on kuitenkin hieman alkua onnellisempi, ja Oliverin juuret paljastuvat.
Kirja on myös satiiria, köyhyydestä, kunnan köyhäintalosta, jossa Oliver on mitä röyhkein, pyytämällä lisää ruokaa, oppipoikasysteemistä, jossa nyhdetään tehot irti.

Kerrotaan konnasta nimeltään Fagin, jonka liikeideana on laittaa pojat taskuvarkaiksi. Kuka voi teoksen luettuaan väittää, että ennen olivat asiat paremmin? Köyhäintalon vahtimestari Mr Bumble esitetään varsinaisena vesojen vihaajana, joka (s.236:a mukaillen) nitistää vähäiselläkin silmänmuljautuksella huonolla ravinnolla olleita kunnanvaivaisia, ja kaverista mainitaan vielä, että piti kovasti pikkumaisesta julmuudesta, tällaista ei ehkä joka tilanteessa viitsi lukea, itse asiassa sain teoksen luettua vasta kolmannella yrittämällä, ensimmäisellä kerralla pääsin 30 sivua, sitten noin 85, ja lopuksi kaikki pokkariversion 367 sivua, ja kannatti, koska loppuratkaisussa oli kaikki oivat ainekset aviottomat lapset, perhetragediat, salaiset piilot, poltetut testamentit, kultaiset lippaat, panttikuitit, monia sattumia ja oikeita hyviä vilpittömiä ihmisiä kuin myös läpeensä pahoja.

Dickensin tarinankerronta on objektiivista, mutta kyynistä, eli sellaista mitä satiiri on parhaimmillaan, joka ei ole omiaan tekemään olosuhteiden kuvausta ruusuiseksi.
s.4 " Niin hän käytti suurimman osan viikottaisesta määrärahasta (orpolasten hoitaja) omiin tarkoituksiinsa ja pani seurakunnan nousevan polven vielä laihemmalle ravinnolle kuin alkuaan oli tarkoitus".
Satiirista osansa saavat niin lautakunnat, kunnan hoitolaitosten johtajat, nokikolari (apupoika on se nuohooja, joka menee piipun läpi), hautausurakoitsija ja oikeuden eräät päätöksetkin.
s. 203 Epäilyttävät olosuhteet supistuivat kuitenkin kuulusteluiden jälkeen siihen, että heidät oli löydetty nukkumasta heinäsuovan alla, joka niin suuri rikos kuin onkin, sittenkin rangaistaan vain vankeudella ja Englannin lempeitten lakien mukaan, jotka rakastavat kaikkia kuninkaan alamaisia ...

Minusta paljon irvaillaan vahtimestarin luonteella (yllä), mutta köyhäinhoidon vastuu lienee ollut hallitsijalla, pääministerillä, parlamentilla ja kunnan johdolla. Aatelisia ei lainkaan arvostella, köyhän ahneutta ja vikoja on helppo irvailla. Miinuksena pitää lisäksi mainita, että Faginin etninen tausta tuodaan turhaan esille. Lisäksi moni muukin henkilö on kirjoitettu karikatyyriksi joko naurettavaksi tai liian hyveelliseksi.

Lukujen alussa on hieman tietoa luvusta. Moni luku alkaa ihmisten kuvailulla ja ympäristön, ja luvun lopussa ilmenee linkki kertomukseen. Tällaisessa kerronnassa on olemassa raja, jota ei saisi ylittää. Onko liikaa henkilöitä (moniko pystyy luettelemaan kaikki teoksen henkilöt!)? Onko satiiria jopa liikaa? Kahdella ensimmäisellä yrityskerralla minusta oli, mutta kolmas kerta toden sanoi, ja se oli EI. Siis ei ollut liikaa kyynistä kuvailua. s. 320 ... jätti oman patenttilääkkeensä kaikkea murhetta vastaan -rahansa ...
tai " s.364 Rahvas töni, riiteli, laski leikkiä, kaikki oli täynnä elämää, paitsi   ... hirsipuu", ja puhutaan "syntisen ja onnettoman rakkauden hedelmästä" ja "Korkeamman voiman tahdosta".
Dickensillä on ollut hyvä itseluottamus, satiiri sattuu maaliin, ja hän uskaltaa edetä hitaasti ja lukijalle selviää hiljalleen Oliverin tausta, Faginin ja Monksin kytkentä ja Monksin tarkoitusperät. Ehkä kurjistumisia ja pelastumisia on liiaksi, mutta klassikkokirja tämä oli, ja ajoittain jopa hauska, vaikka orpopojan onton ankeaa olotilaa teoksessa kuvattiin.
--
Kirjan olen ostanut kirjakaupasta. Teos on myös Gutenbergissä englanniksi.

Kaikki isäni hotellit, John Irving

John Irving: Kaikki isäni hotellit  alkuteos The Hotel New Hampshire, 1981 suomentanut Kristiina Rikman, Tammi, Loisto 2009, 491 sivua 12 lukua.

John Irvingin Kaikki isäni hotellit on kiinnostava monesta näkökulmasta, siinä on paljon samoja teemoja tunnelmia, kuin Irvingin ehkä läpimurtoteoksessa Garpin maailmassa, julkaistu vuonna 1980.

Kaikki isäni hotellit  ei minusta sovi alaikäisille, joten se pitäisi varustaa K15 tai K18-merkillä. Teos kertoo Berryn perheestä ja heidän kolmesta hotellistaan ja elämästä yleensä. Teos on runsas, mutta sen luki mielellään, vaikka osa teemoista on arkoja tai hyvin vastenmielisiä kuten seksi ja raiskaus-jutut, sisko-veli, vakoilu, pommi, maailman vanhin ammatti (huorat), sokeus, abortti, ennenaikainen kuolema.

Juoni ja henkilöt
Isä Winslow "Win" Berry on Bob Berryn poika. Bob on valmentajana Dairy Schoolissa, josta myös isä saa työtä. Äiti on tyttökoulun kasvatti Mary Bates, joka on Latinan emerituksen tytär. Win ja Mary ovat syntyneet New Hampshiressa vuonna 1920, ja tapaavat vuonna 1939. He menevät naimisiin, sota kolkuttaa ovelle. Teoksen alussa herra Freud on karhunsa State O' Mainen kanssa. Isä joutuu asepalvelukseen, mutta lapsia syntyy, ikäjärjestyksessä Frank, Franny, John, Lilly ja Egg. Perhe pitää yhtä ja kertoo tarinoita ja lemmikkinä on usein joko karhu tai koira. Perhe on kolmessa hotellissa, joiden nimet ovat New Hampshire. Ensimmäinen New Hampshire -hotelli toimi vanhassa tyttökoulussa eli Thompsonin naisopistossa. Isä-Win Harvardin käynyt mies alkoi pitää. Toinen hotelli on sodan jälkeisessä Wienissä. Wienin hotelli on ilmitasolla huorien temmellyskenttä, mutta piilotasolla vakoilun keskus. Hotellissa on kirjan alussa esitelty Freud, ja karhupukuun pukeutuva herkkä Susie, joka on myös raiskattu kuten Frannykin. Wienin aika päättyy pommin räjähdykseen, ja isä sokeutumiseen. Kolmas hotelli rahoitetaan Lillyn kirjan Kasvukipuja palkkioilla sekä Frankin solmimilla tv-sopimuksilla ja elokuvatuloilla. Hotellissa ei ole asukkaita tai vieraita paitsi kerran ja Susie voi pukeutua vielä kerran karhupukuunsa. Moni menehtyy matkalla, äiti, Egg lento-onnettomuudessa ja Suru jo USA:ssa, mutta täytetään, ja kirjan kirjoituksiinsa lopppuun palanut Lilly. Kaikki on katkeran suloista.

Kaikki isäni hotellit -teoksen tekee hyväksi Irvingin lempeä ja hyväksyvä perusvire, joka tulee ilmi heti alun Karhun kommelluksien kertaamisella. Hyväksyvä perusvire tulee ilmi myös jokaisen perheenjäsenen hyväksymisellä: Frank on homo, Frannie puhuu seksistä, Lilly on pienikasvuinen ja Egg on huonokuuloinen, usea jälkeenpäin juoneen mukaan tuleva henkilö on erikoinen, mutta heidät hyväksytään. Huonoja tekoja ei hyväksytä, esimerkiksi raiskauksia. Tarina voisi olla oikeasti jonkun perheen tarina, kerronta on niin satunnaisen polveilevaa, välillä yksityiskohtiin takertuen, mutta uskottavaa, vaikka tapahtumat itsessään eivät ole. Kerrotut yksityiskohdat ovat satunnaisuudestaan huolimatta merkittäviä. Frank menee Diary Schoolin yläluokille vuonna 1954 ja Franny ensimmäisten tyttöjen kanssa vuonna 1955 ja kertoja vuonna 1976. Noihin aikoihin Frannylla ja Frankilla on tappelu, Frannylla on puolustusmenetelmä, jota käyttää Chip Doveen eli hyökää "alavatsaan". Frannyllä on paljon poikakavereita, mutta hän on neitsyt. Kouluun on jalkapallomenestyksen tavoittelemiseksi värvätty jalkapalloilijoita. Ongelmallinen quarteback Chipper Dove ja ilkeät kaverinsa tekevät sen pahimman tempun Frannylle, mitä voi tytölle tehdä eli ottavat tämän neitsyyden väkisin. Tätä tapausta edeltää hotellin valojen äkillinen syttyminen ja poliisin sydänkohtaus, ja Halloweenina lasten ilmoitus jättiläislukeista. Lukkien verkkona oli jalkapallomaalin verkko.
Tähän kammottavaan ja pelottavaan Halloween yöhön liittyy kummallisuuksia:
-Valmentaja valmensi nimeen omaan amerikkalaista jalkapalloa, eikä jenkkifutismaaleissa  ole verkkoja! Eli mihin verkkoon lapsia kiedottiin???
-Musta-Jones ottaa kiinni yhden raiskaajan, ja hänet sidotaan haavipallomailaan.  Haavipallomaila ei paina juurikaan enempää kuin jääkiekkomaila! Ei siihen ketään voi sitoa.
Onko kyse virheestä vaan käännösvirheestä.
Frannyn kovismainen käytös murenee raiskauksen myötä jatkuvaksi kylpemiseksi. Frannyn tueksi tulee Junior Jones. Frannyn toipuminen kestää kauan, kuten Wienissä tavattavan Susien.

Näissäkin tapahtumissa tulee ilmi teoksen kerronnan tempo. Yksityiskohtia kuvaillaan, voi olla katsaus menneeseen, aika kuluu, ennen käännekohtaa, on joko enneuni, tai kuvaus tilanteesta tapahtuman jälkeen, ja sitten kerronta hidastuu ja annetaan lisää enteitä, ja sitten sattuu yllättäen jotain, ja tässä aina negatiivista.

Usein tai oikeastaan aina käänne on kielteinen. Tarina tosin jatkuu, mutta kaikki eivät pysy mukana. Usein joku henkilöistä kuolee.

Toinen kiinnostava seikka on, että harvoin hotellit ovat kirjojen miljöönä. Hotellin arkea ei tuoda teoksessa esille, mutta se tarjoaa hyvän tilan esitellä ihmisiä. Keskusradio ensimmäisessä hotellissa toimii monessa kohdin ja toisessa Wienin hotellissa on sekä huoria että vakoilijoita. Kumpikaan hotelli ei varmasti olisi ollut eikä koskaan olisi oleva liiketaloudellisesti kannattava, eivätkä ne pyörisi viikkoakaan "markkinoilla" ja  kolmas hotelli on vain kulissi, koska isä on sokea.

Kolmas merkittävä seikka on tietenkin eläinsymbolit: karhu ja Suru (perheen koira). Kirjassa annetaan viitteitä teemasta jo Karhun avulla ja mielikuvaa voimistetaan sillä, että karhun isäntä on Freud, siis Sigmundin kaima, ja vielä mainitaan itse psykoanalyytikko monesti. Avausluvun jälkeen ensimmäinen karhu -jo raihnainen- ammutaan, ja karhun tilalle tulee perheen koira Suru, joka elävänä ja varsinkin täytettynä näyttelee isoa roolia, tämän jälkeinen karhu on ihmisriekale Susie karhuntaljassa, joka selvittää omat traumansa.

Alkuperäisen Sigmund Freudin teorioihin kuuluu: id, ego ja superego ja luulisin, että Karhu symboloi osittain tätä seksuaalista juttua. S-juttu on läsnä myös puheissa ja teoissa, joita minäkertoja John tarkkailee ja osin on mukana puntinväännön ohessa. Johni on hyvin ulkopuolinen ja kaverilla on vain kaksi harrastusta paneminen ja puntinvääntö. Tarinan Minä on nimittäin hassunkurisen perheen keskimmäinen poikalapsi John, ja tarinan kerronta aletaan vanhempien nuoruudesta lähinnä kesästä 1939 ja viedään sitten eteenpäin. Tarina etenee luontevasti, välillä piipahdetaan yksityiskohdissa, muistellaan tai tehdään katsaus tulevaisuuteen. Päähenkilöt ovat eriskummallisuudestaan huolimatta uskottavia, mutta John on aina jotenkin vain kulissi. Franny on keskeinen henkilö, myös Lilly ja jonkin verran Egg. John kertoo paljon henkilöistä, mutta omat ajatukset jäävät pinnalliselle tasolle ja hänen suhdettaan siskoon ruoditaan paljon. Perheen äiti jää yllättävän syrjään hotelli 1:ssa ja isä hotelli 2:ssa, molempien rooli nousee esiin vasta loppuratkaisun yhteydessä. Hotelli 3:ssa isä on taas kuvioissa.

Hyvään romaaniin tarvitaan hyvä aihe, oikea käsittelytapa, ja ripaus mausteita. Osa mausteista on kirpeitä, mutta se tekee kirjasta usein paremman, tarvitaan muutakin kuin makeaa jälkiruokaa. Makeaa ei ole kouluolojen kuvausta. Frankin koulukiusaamisen kuvaus on kuvottavaa kuten Frannynkin. Irvingin tapaan nämä nuoruuden kaverit putkahtavat myöhemmin esille. Irvingillä on loistava kyky pitää mukana lukemattomia henkilöitä ja viedä näennäisen satunnaisesti heitä eteenpäin kohti kunkin luvun tai osan päätepistettä, joissa heillä on yllättävän iso rooli. Irvokasta on myöskin nämä symposiumin kaverit ja heidän tekonsa, koko Wienin jakso oli minulle kärsimystä, niin kummaa kuvausta jouduin tavaamaan.

John Irvingin Kaikki isäni hotellit  -romaanissa on minusta on liian monta teemaa. Lisäksi sen käsitykset huoran ammatista eivät ole tätä päivää. Minusta ammatti ei ole terve. Lisäksi siskon ja veljen suhde ei ole teve. Minusta hotellikiinteistön omistajan ennakkoluulot erästä ihmisryhmää kohtaan olivat turhia ja vastenmielisä, ja vailla perusteita, ja varsinkin kun teoksessa puhuttiin myös toisesta maailmansodasta. Minusta teos oli liian pitkä ja Lillyn kuolema oli jo aivan liikaa.

Symbolitasolla kirjassa on varmasti paljonkin, mitä en ymmärrä.
Vakoilijoita - yleisiä naisia, ovatko ne symboleita jollekin ja heidät rinnastetaan toisiinsa, ja motiivit perataan irvokkaan paljaiksi.
Karhu, Freud, smokkipukuinen mies, Hiirten kuningas, Suru.
Analysoitavaa varmasti on.

Sokeus on eräs teema, on olemassa fyysisesti sokeita, jotka selviävät, ja sokeita, jotka eivät näe nykyisyyttä, koska elävät haaveissa tai tulevaisuudessa. Kirjassa on samoja teemoja kuin Garpin maailmassa, kuten edellisestä osasta tulee ilmi. Koska myös Lilly julkaisee teoksen, luetaan kirjallisuustiedettä, urheillaan, on hyviksiä kuten Junior Jones ja Susie. Pahiksille kostetaan (miksi, eikö poliisi olisi voinut hoitaa kiinniottamisen ja ranhgaistuksen, Amerikassa on kovat rangaistukset raiskaajille. Kuten Garpin maailmassa on kultteja, on tukikeskuksia, on homo, käydään toisessa maailmansodassa, on filmihommaa ja näitä äkillisiä kuolemia eli kaikesta suvaitsevaisuudesta suvaitaanko tässä oikeasti. Minulla ei ole tällaisia ennakkoluuloja. Kaikki ihmiset ovat lopulta samanlaisia ja tasa-arvoisia.

Teoksessa on mottona "varo avoimia ikkunoita". Siinä on viittauksia monesti teokseen Kultahattu ja hieman Moby Dickiin ja Donald Justiceen (runoilija).

Luulen, että Kaikki isäni hotellit on teos, josta joko pidetään tai inhotaan, mutta joka tapauksessa se on kokonainen tarina hyvin kirjoitettu ja josta kaikesta huolimatta minunkin oli pakko pitää.
--
John Irving (alkuperäinen sukunimi Blunt) on syntynyt 2.3.1942 New Hampshiressa, hänen romaaninsa kertoja on yleensä sivusta katsoja kuten tässä puntteja nosteleva John. Kirjat sisältävät kummia kommelluksia seksikohtauksia, joko urheilua tai painia, ja eläimiä joko koiria tai karhuja. Sivustakatsoja on myös Irvingin teoksen Ystäväni Owen Meanyn kertoja John.