E. L. Koningsburg: Vanhan rouvan salaiset paperit

E. L. Koningsburg: Vanhan rouvan salaiset paperit, alkuteos From the Mixed-Up Files of Mrs. Basil E. Frankweiler 1967, suomentanut Marikki Makkonen, WSOY TaskuSet 1973, sivumäärä 133.

Amerikkalainen 12-vuotias Claudia Kincaid on mallikelpoinen lapsi, joka kokee viikkorahansa pieniksi velvollisuuksiinsa nähden. Kuusivuotias pikkuveli Kevin on joka toisen viikon hänen vastuullaan. Elämä on siis epäoikeudenmukaista ja Claudia on päättänyt karata kotoaan. Hän säästää viikkorahoistaan junalipun hinnan New Yorkiin ja takaisin, hän nimittäin haluaa mennä Manhattanille Metropolitan museoon. Karkumatkalle hän houkuttelee toisen pikkuveljensä Jamien, jolla on paljon rahaa, peräti 24 dollaria. Sisarukset lähtevät junalla soittotuntia ennen, ja kuljettavat vaatteita viulu- ja trumpettikotelossa. Sisarukset jättäytyvät illalla museoon, ja välttelevät yövartijoita. Claudia haluaa olla kauniiden esineiden keskellä,  karkumatka kestää miltei viikon ja yöt Claudia viettää Englannin renessanssin huoneessa. Lapset livahtavat aamulla syömään kaupungille ja ovat päivisin koululaisryhmien mukana, ja yöt kuluvat museossa.

Tämä on erilainen nuorten kirja, tässä ei ole mitään draamaa, ei rikollisia, on vain vahva Claudia, joka on karkumatkalla. Museon Michelangelon Enkeli -veistos  herättää huomiota, onko se aito Michelangelo. Michelangelo Buonarroti (1475 - 1564) oli renessanssiajan monitoimitaiteilija, kuvanveistäjä, taidemaalari ja arkkitehti, osan veistoksista hän vain signeerasi. Veistoksen on myynyt museolle 200 dollarista rikas rouva Basil E. Frankweiler. Claudia alkaa tutkia, onko veistos aito, hän tutkii kirjallisuutta, ja merkintöjä veistoksessa. Hän kirjoittaa kirjeen museon johdolle, ja saa vastauksen postilokeroon. Vastaus on kohtelias, mutta ylimielinen.  Claudia kokee, että karkumatka on nyt tässä, mutta hän haluaa vielä selvittää, onko veistos aito. Viimeisillä rahoillaan Claudia ja Jamie matkustavat rouva Frankweilerin luo. Rouva ottaa lapset kartanoonsa. Claudia kylpee,  ja Jamie selittää korttipeleistään ja he pelaavat rouvan kanssa korttia. Jamiella on teoria, että ihmisen oppii tuntemaan vain asumalla yhdessä tai pelaamalla korttia.  Rouva ilmoittaa kadonneitten lasten löytymisestä asianajajalleen Saxonbergille, joka on sattumalta (rouva tietää) lasten isoisä. Lasten katoamisesta on ollut viikon ajan lehdissä.

Tämä on minusta hyvä lastenkirja. Rouva, joka on rikas ja lapseton 82-vuotias leski, kohtaa lapset tasavertaisena. Rouva on hyvin älykäs, kuten Claudiakin, rouvalla on sama pelisilmä kuin Jamiella. Claudia ja Vanha rouva puhuvat salaisuuksista. Claudia ymmärtää, miksi hän karkasi kotoa, ja Claudia tajuaa, miksi vanha  rouva ei anna aitouden osoittavaa dokumenttia museolle, vaikka möi pilkkahinnasta veistoksen (rouva haluaa säilyttää salaisuuden ja mielenkiinnon). Jamie saa selville, että rouva sai veistoksen toisen maailmansodan jälkeen pelaamalla korttia.

Lapset pääsevät rouvan Rolls Roycella kotiinsa, lapset puhuvat, että alkavat käydä vanhan rouvan luona kylässä.

Kirjan kertojaratkaisu on ovela, se  on vanhan rouvan kirjettä lakimiehelleen. Vanha rouva muuttaa testamenttiaan, hän lahjoittaa lapsille aitoustodistuksen ja Claudialle ison sängyn, mutta ei ilmeisesti rahojaan, eli kirja välttää halvat ryysyistä rikkauksiin -kliseet. Claudia ja vanha rouva ovat itsepäisiä, hankalia, mutta vahvoja ihmisiä, jotka pitävät salaisuuksista. Pirteä utelias ihminen pysyy nuorena. Rouva, joka pitää lapsia vastuullisena, kylläkin  teroittaa  vanhempien pohjatonta huolta. Claudia puolustelee asiaa, jäähyväiskirjeellään, jossa lupaa palata kotiin. Rouva Frankweilerilla on muitakin salaisuuksia mapissaan, ja sinne ne jäävät, toisin kuin nykyisin, jolloin kaikki pitää tyrkätä sosiaaliseen mediaan.

Lopuksi rouva Frankweilerin toteamus: "Onni on kiihtymystä, joka on löytänyt lepopaikan." s. 123.

*****
Elaine Lobl Konigsburg eli E.L Konigsburg (1930 - 2013) oli yhdysvaltalainen lasten- ja nuortenkirjailija ja kuvittaja. Tästä on tehty vuonna 1973 elokuva, jossa rouva Frankweileria esittää Ingrid Bergman, opettajaa esittää Richard Mulligan, joka tunnetaan Soapin Burt Campbellina.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.

J.P. Pulkkinen: Sinisiipi

J.P. Pulkkinen: Sinisiipi, Kustannusosakeyhtiö Teos 2018, sivumäärä 334.

J.P. Pulkkisen Sinisiipi aloittaa tarinansa Keimolan moottoriradalta 1970-luvun alussa, missä pikkupojat Timo ja Leo seuraavat hurjaa autokisaa. Isompi poika eli Heikki Laatunen suunnittelee. tekevänsä rahaa rakentamisella.
Sitten leikataan vuoteen 2010. Pikkupojat ovat isoja Timo Markkula on ylikonstaapeli, ja on siirretty talousrikoksista väkivaltaan. Leo Massi on on Laatu-Heikki Oy:n asianajaja.Timo on naimisissa Maaritin kanssa. Heidän poikansa Antti on lukenut itsensä arkkitehdiksi, ja on myös Laatusen klaanissa. Laatunen tuntee Vantaalaisen päätoimittajan Mikael Strömbergin ja kansanedustaja Risto Vuoren.

Sinisiipi avaa Vantaa-sarjan, ja kuvaa asiantuntevasti ja tarkasti Vantaata. Vantaa oli vuoteen 1972 Helsingin pitäjä, Vantaan kauppala se oli vuonna 1972, ja kaupunki vuonna 1974. Nykyään Vantaalla asuu 225 000 ihmistä. Itse olen asunut kaksi vuotta Vantaan Koivukylässä, Rasinkadulla kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ja aiemmin Tikkurilan lähellä Helsingissä Tapulikaupungissa. Vantaalla ollessani tutustuin Vantaan alueista parhaiten Itä-Vantaaseen eli Länsimäkeen, Itä-Hakkilaan ja Mikkolaan, Hakunilaan. Kuusijärvellä tuli myös käytyä, ja muuallakin, ajoin monesti polkupyörälle Korson kautta Keravalle tai kävin Tuusulassa, jonka nimi ei silloin omannut sivumerkityksiä. Koivukylän vieressä olevat Rekola ja Havukoski tulivat myös tutuksi, ja luonnollisesti Hiekkaharju ja Tikkurila, jossa oli jo silloin Kielotien poliisiasema. Mikään Vantaan tuntija en ole. Tässä käsitellään Kalliston aluetta. Minusta tämä on fiktiolähiö, ja sen paikalla on oikeasti Ilola.

Tapahtumat alkavat vyöryä, kun pieni lapsi putoaa aidatulla alueella "siiloon" tai luolaan. Kun lapsi pelastetaan, löytyy onkalosta nuoren naisen ruumis. Nainen on vuonna 1992 kadonnut silloin 18-vuotias Anne Ilvesmäki. Alue on ollut Lokajussit Oy:n työmaata, ja ensiksi kysymyksiä esitetään lafkan toimitusjohtajalle Reijo Jussilaiselle.

Koska kirja on uusi, en paljasta, enkä avaa juonta lainkaan, en tapahtumia, en motiiveja, mutta juoni on varsin yllätyksekäs.

Poliisiasemalla on omat hierarkiat, ja kiistansa. Yllättäen Timo Markkula ei ole kirjan sankari (eikä konnakaan), vaan pääpoliisiksi nousee vanha jermu Lasse Bång, sekä nuori naispoliisi Liina Vahtera.

J.P. Pulkkisen Sinisiipi on kunnianosoitus Suomen neljänneksi väkirikkaimmalle kaupungille eli Vantaalle. Kaupunki on hyvä ja kehittyvä, ja pahan aiheuttaa lopulta ihmisten ahneus, ja heikkous.

Sinisiipi -nimi tulee varmastikin sinisistä perhosista: "Puiden välissä leijuu sinisiä perhosia" s.34. Teema on rakennusbuumin ja kasvun lieveilmiöt. Olen asunut myös Espoossa Tapiolan kupeessa, ja allekirjoitan, että seuraava lainaus pitää paikkaansa: "Koivukylästä ei tule Tapiolaa". Koivukylä tai paremminkin Havukoski on seuraavan osan Valkoinen varis yksi tapahtumapaikoista.

****
J.P. Pulkkinen on syntynyt vuonna 1959, ja asunut Vantaalla vuosina 1966 - 1982, eli ne vuodet, jolloin ihminen imee eniten ympäristöstä.

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein, Otava 2014, sivumäärä 317.

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein porautuu suomalaisen perusunelmaan, lottovoittoon.

Lottovoiton saa Eeva-Kaisa "Eevi" Puttonen, kosmetologi, joka hoitelee mummojen naamoja ja jalkoja, vaikka oma jalka painaa, ja oma äiti on heikkona. Hänen miehensä Kari on viinalle perso tavallinen mies, parilla ei ole lapsia.

Puttosen perhe venyttää euroa, vaikka kulutushaluja olisi. Visakorteista on jouduttu luopumaan. Eevi laittaa suutuspäissään rivin 2, 5, 12, 17, 23, 34 ja 39 ja numerot natsaavat arvontapäivänä ja potti pamahtaa, 7 miljoonaa euroa.

Protestiajan vuoksi Puttoset joutuvat odottamaan rahojaan kolmen viikon ajan. Kenelle kertoa voitosta? Miten rahat sijoitetaan? Luovutaanko töistä?

Raha on oikullinen sekä isäntänä että renkinä. Eevillä ei ole ollut koskaan rahaa, hän on köyhän lapsi, jota on koulussa kiusattu vaatteista. Kosmetologin työ on rankkaa, mutta työkaverit muodostavat sosiaalisen verkoston, kuten Eevin anoppi, sukulaiset ja kaveri Hanna.

Härkönen on omimmillaan, kun joku kirjan henkilö kohtaa vittuilua ja vaikeuksia ja henkilö vastavittuilee. vaikeuksien aiheuttajalle. Härkösellä on suhteellisen kielteisiä huomioita - "Avioliitossa oppi aina itsestään asioita. Yleensä epämiellyttäviä". (s.128) "Éevin rintaa puristi. Teki niin tai näin, rahat katoaisivat". (s. 145). Monesti huomiot ovat ilkeitä: "Viereisen huoneen  ovi oli auki. Siellä näytti makoilevan uusi lihava naisasiakas. Läskimeri, joka oli levinnyt vuoteeseen. (s. 156).

Eevillä on ollut ja on hankalia ihmissuhteita. Yläasteella Eevin vaatteita on nälvinyt vittuileva Virve Salonen. Eevi törmää Virveen äkkirikastumisensa jälkeen. Eevin paras kaveri Hanna on vippaileva vosu, jonka mieskin omaa erikoisia "harrastuksia". Eevi kertoo Hannalle voitostaan. Eevin mies Kari on ahnas alkoholille, ja perso pornolle, joten sekä äkkirikastuneilla Eevillä että Karilla alkaa mopo kenties keulia.

Anna-Leena Härkönen tuottaa sujuvasti tekstiä, ja tämä muistuttaa paljon Härkösen tekstejä yleensä, Kaikki oikein sujuva summaus lottovoiton osumisesta perusparisuhteeseen.

Suomessa lottovoittoaihetta on myös käsitelty hyvin tv-sarjassa Seitsemän, jossa viiden perheen rivitaloporukka voittaa 28,8 miljoonaa, paljon ehtii tapahtua ennen kuin potti on "osakkailla" hallussaan. Tätä ennen legendaarisessa Lottovoittaja UKK Turhapuro -filmissä Uuno luuli voittaneensa 1,5 miljoonaa markkaa Härski Hartikaisen pelaamalla kupongilla. Uuno saa luottoa tulevaa lottovoittoa vastaan, ikävä vaan, että lottokuponki oli mukana vasta seuraavassa arvonnassa.

Kaikki oikein muissa blogeissa
Kirjanurkan Kirsi bloggauksessaan moittii kirjan takakannen juonitiivistyksen, mutta kehuu kirjan psykologisen asetelman.

Ja kaikkea muuta -blogin Minnan bloggaus minusta kertoo tästä opuksesta kaiken olennaisen.

Anna-Leena Härkösen (s.1964) kirjoista olen blogannut aiemmin seitsemästä
Häräntappoase (1984, esikoisromaani)
Akvaariorakkautta (1990)
Heikosti positiivinen (2001)
Loppuunkäsitelty (2005)
Ei kiitos (2008)
Onnen tunti (2011)

Kolumnikokoelmat
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2013)
Takana puhumisen taito (2014)

Hyvien kirjojen lisäksi Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut nasevia tv-sarjoja, parhain yhdessä Pekka Milonoffin kanssa, eli Vuoroin vieraissa.

Massimo Felisatti ja Fabio Pitorru : Tyttörukka

Felisatti  - Pitorru: Tyttörukka, A Scopo  di Libidine, suomentanut Arre Huhtala, WSOY 2003 Sapo 181, sivumäärä 146.

Takakannen mukaan tämä on ensimmäinen SaPO-sarjan italialainen dekkari, ja se muistuttaa kerronnaltaan ja miljööltää Donna Leonin teoksia, vaikka tapahtumapaikkana on 1970-luvun Rooma, Leonilla se on Venetsia.

Tyttörukka -dekkarin alussa hienostoperheen 13-vuotias tytär Fiorella Carpi katoaa. Fiorellan isä on kirurgian professori Andrea Carpi, jolla on lisäksi yksityisvastaanotto, Fiorellan äiti on rikas boheemi.

Perhe luulee Fiorellan lähteneen ystävän matkaan, mutta pian Rooman poliisilaitos etsii kadonnutta tyttöä, lopulta hänet löydetään ammuttuna järvestä.

Rooman polisista asiaa tutkii poliisipäällikkö Carrera, jolla on myös samanikäinen tytär. Lopulta murhan ratkaisee Carreran alainen Solmi.

Poliisien syrjähypyistä puhutaan: "Ei hän voinut sallia syrjähyppyjä itselleen, ... Oli valittava joko virkaura, tuo kivinen tie, tai muu sen ulkopuolella. Avioliiton ulkopuoliset suhteet voivat hänellä olla vain yhdenlaisia, salakähmäisiä, asemaa vaarantamattomia - ja niin muodoin jokseenkin epätyydyttäviä". s.37
Myös kommunismia pelätään. "Punalippu liehuu jo Rooman poliisilaitoksessakin. Mitäs tuo, on se ylemmäksikin päässyt: onhan yksi punalippua ja sirppiä ja vasaraa heiluttava sosialisti ollut sisäministeriön alivaltiosihteerinäkin".  s.37

Luin dekkarin jonottaessani keikalle Circukseen Helsingissä. Dekkari oli sangen nopealukuinen ja osoitti  lehdistön paineen kovaksi Italiassa jo 1970-luvulla. Lisäksi yhteiskunta oli hyvin jakautunut ja hierarkkinen. Virkamiehiä ei välttämättä arvosteta. Vaikka tytöt käyvät nunnien ylläpitämissä kouluissa, kaikki eivät ole siveitä. Vaikka tämä ei ole dokumentti, asetelmassa on ehkä totuuden siementä. Ankara kasvatus ja vaikeneminen kaikesta, ei estä seksuaalisuuden heräämistä.

Itse murhan motiivi, ja murhaaja ja mitä dekkarissa "paljastuu" ei ole mitään mukavaa luettavaa. Kuten takakannessa ilmenee, nuoria tyttöjä hyväksikäytetään. Rikkaat ovat ottaneet nautintaoikeuksia käyttöönsä sikamaisesti ja valitettavasti näihin syyllistyvät etenkin miehet.

Tyttörukka oli nopealukuinen dekkari, joka on hyvin tv-sarjan oloinen juoneltaan. Se herättää sangen apeita ajatuksia. Maailma on mätä pahojen ihmisten vuoksi.

Leif Hamre: Hyppää Petter

Leif Hamre: Hyppää Petter alkuteos Blå 2 – hopp ut 1958, suomentanut Pentti Huovinen, Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1960, sivumäärä 133.

Leif Hamren Hyppää Petter on  jatko-osa, teokselle  Lentokone kadoksissa, jossa päähenkilöiden eli heidän luutnantti Geir Granin ja vänrikki Petter Hovdenin ohjaama Otter 32-potkurikone putosi ja parivaljakko joutui hyppäämään laskuvarjoilla ja joutuivat arktisen talvisen luonnon armoille. Yhteistyöllä ja neuvokkuudella he selvisivät pakkasesta, lumesta, nälästä ja Petterin jalan katkeamisesta sekä villieläimistä ja Geirin ja Petterin välille kehittyi luja ystävyys. 

Hyppää Petter on erilainen nuorten kirja, siinä taistellaan  itseluottamuksen ja pelkojen kanssa. Lentäjistä ensin Geir ja sitten Petter siirtyy Bodösta Gardermooniin lentämään suihkukoneita. Myös helikopterilentäjä Svein Rogne on mukana tässä kirjassa,

Kirja alkaa, kun harjoituslennolla Petter eksyy kurssilta, lentää liian matalalla ja liian lähellä Geiriä. Petterin on vaikea tunnustaa epäonnistuneensa. Taitolentoharjoituksessa Petter ei saa happea, ja kone lähtee syöksyyn. Petter kuitenkin saa laukaistua heittoistuimen. Petter asetetaan lentokieltoon, ja joutuu tutkintakomission eteen. Petter kuitenkin saa lentoluvan, mutta Petterin yöt ovat lakanoissa kieriskelyä, hän on  kadottanut itseluottamuksensa, ja elämänilonsa, hän jännittää liikaa.

Petterin pitää päästä hermojensa herraksi ja löytää lentämisen ilo. Tämä on tosiaan erilainen poikakirja eli kyse on enemmän henkisestä selviytymisestä. Nykyisin pojatkin puhuvat tunteistaan ja epäonnistumisesta ja peloista, ja siitä kuinka on vaikeata. Tätä pidetään arvokkaana, ja onkin sitä. Minusta selviytyminen ja vaikeuksien voittaminen on siksi vielä arvokkaampaa. Tässä Geir lopulta saattaa Petterin raiteilleen, Geir tajuaa, että jos Petter tuntee tekevänsä jotakin merkityksellistä, olemalla 'sankari', hän saa itseluottamuksensa takaisin. Petter ja Geir käyvät lopussa lyhyen, mutta hyvän keskustelun, jonka jälkeen Petter on sinut itsensä kanssa, ja saa takaisin itseluottamuksensa.

Voi tuntua yksinkertaiselta ja reseptiltään helpolta, mutta monien miesten ja naisten pitää saada toteuttaa itseään ja olla merkityksellisiä. Työstä ei voi nauttia, jos ei tunnu siinä onnistuvansa. Miehille kysymykset häpeästä ja kunniasta ovat olleet tärkeitä vuonna 1960, nyt tasa-arvon aikana ongelmat ovat kaikkien, tämä on suorittamisen yhteiskunta, jossa onnistuminen saa aikaan itseluottamusta ja epäonnistuminen saa aikaan voimakasta häpeää. Hän on sinut itsensä kanssa, joka pystyy selviämään myös vaikeiden aikojen yli, ja nöyrtymään häpeän tunteiden edessä. Tässä kirjassa on minusta saatu aika paljon psykologisia aspekteja esiin.

Leif Hamren Hyppää Petter on minusta jopa aikuisten kirja, ei niinkään pikkupojan, minusta se on kylläkin kelpo kirja. Hamren Operaatio Arktis on aikaansa kuvaava nuorten kirja.

****

Leif Hamre (1914 - 2007) oli norjalainen nuortenkirjojen kirjoittajia, jonka teokset kuuluivat lapsuuteeni. 

Aira Brink: Velhojuuri

Aira Brink: Velhojuuri, WSOY 1953, TaskuSet 1972, sivumäärä 152.

Aira Brinkin Velhojuuren tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun, mutta kirjassa tarina 1630-luvun lopulle ja 1640-luvun alkuun.

Timo, sorvarin poika Helsingistä, menee Paraisille Martta-tädin luokse maatalolle kesää viettämään. Eletään 1950-luvun alkua. Matkalla linja-autossa Timo kuulee velhojuuresta eli Lapin vilukosta (Parnassia lappodensia), jota vanha tiedemies on löytänyt eräältä Korppoon luodolta 1900-luvun alussa, mutta kadottanut paikan. [Lapin vilukkoa ei ole oikeasti olemassa, Vilukko on Parnassia palustris].

Maatalolla Timo laskee rysää mereen Martan vaarin kanssa. Rantakalliolla on vanha roviopaikka, Timo kysyy velhojuuresta, ja vaari varoittaa velhojuuresta.

Seuraavana yönä maaginen Mäntykiitäjä johdattaa Timon kalliolle, jossa on ollut rovio ja siellä on myös velhojuuri. Aineeton Haapanainen kertoo Timolle tarinan, tämä tarina on  kirjan  pääjuoni ja se tapahtuu Pietari Brahen aikana.

Pietari Brahe tekee tarkastusmatkan Kajaaniin, ja poikkeaa Keminmaalla, missä espanjalainen Isidore Calderon etsii velhojuurta, koska  - mikä ilmenee myöhemmin - parantaakseen Kaukoidässä saamansa pitaalin. Isidore onnistuu pyrkimyksissään. Hän antaa rohtoa myös tarinan todelliselle päähenkilölle eli Katarina Erlandintyttärelle, joka yrittää päästä parantamaan miehensä Paavon, joka on sairastunut pitaaliin kolmikymmenvuotisessa sodassa. Lahjomalla ahneen portinvartijan Katarina pääsee Seiliin, Paavo on jo kuollut, mutta Katariina parantaa elossa olevat sairaat. Tietyt merkit liitetään noituuteen ja Katariinaa luullaan noidaksi, otetaan kiinni, kidutetaan, puhkotaan silmät, ja lopulta poltetaan Paraisten kalliolla noitana.

Kirjaan teemoihin kuuluu tavallisten ihmisten arvostaminen, ja uhrautuvaisuus, pasifismi ja itämainen ajattelu.

Isidor Calderon oli nuorena rahanahne siirtomaaherra, joka pestautui hollantilaiseen kauppahuoneen palvelukseen Sumatralle. Calderon oppi lopulta Kaukoidässä nöyryyttä ja elämää. Hän sairastui pitaaliin viedessään sairastuneen lapsen parantumaan Soivan kiven temppeliin, jossa ei kuitenkaan ollut parantavaa rohtoa, mutta tietäjien mukaan Lapissa olisi. Calderon löytää Lapin Kurimosuolta velhojuurta, mutta myös kultaa, Pietari Brahe on mukana ja näkee kullan. Brahe kokee velvollisuudekseen saattaa aarteet valtion pohjattomaan kirstuun.  Kultaa yritetään myöhemmin etsiä, mutta Kustaa II Aadolfin sodat tyhjentävät kylät miehistä, eikä kultaa löydy. Kirjan lopulla Brahe tekee niin kuin Isodore on kehoittanut eli unohtaa kullan. Isidore Calderon arvostelee kipakasti siirtomaapolitiikkaa ja Kustaa II Aadolfin (k. 1632) sotia, joita seuraaja Kristiina jatkoi. Isidore Calderon on myöskin sitä mieltä että kulta kuulu kansalle ei kruunulle. Kirjassa arvostellaan myös aatelisia, jotka haluavat läänityksiä, mutta eivät maksaa veroja.

Aira Brinkin Velhojuuri on juoneltaan upea historian väritys, se miten hyvin kohdeyleisö tämän on vastaanottanut, en tiedä, tässä oli paljolti ankeaa asiaa spitalia ja noitavainoja, todellinen kohdeyleisö voisi olla noin 14 - 16-vuotias teini-ikäinen nuori.

*****
Suomalainen kirjailija, runoilija, sanoittaja ja suomentaja Aira Sinervo (1914 - 1968) kirjoitti nimellä Aira Brink. 

Pietari Brahe (1602- 1680) oli Suomen kenraalikuvernööri ensimmäisen kerran vuosina 1637 - 1640, Pietari Brahe oli perustamassa Suomen Akatemiaa Turkuun, vaikutti tervakauppaan, postilaitos perustettiin hänen aikanaan. Patsas on Turun Tuomiokirkkopuistossa lähellä Turun Hovioikeuden taloa.

Kustaa II Aadolf kuoli sotakentällä 1632 (patsas Turun Hovioikeuden edessä), hänen seuraajansa oli Kristiina, 30-vuotinen sota päättyi Westfalenin rauhaan 1848.

Seilin saari oli todellakin tuolloin spitaalisten hoitola ja kruunun vastuulla, Seilissä oli myös mielisairaita.

Kirjassa puhutaan linja-auton matkasta Turussa "alkoi nousta Aningaistenkatua ...", nykyisin kadun nimi on Aninkaistenkatu.

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #Vauvavuosi

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #Vauvavuosi, Bazar 2018, sivumäärä 256.

#Vauvavuosi on jatko-osa Karoliina Sallinen-Pentikäisen (s.1985) esikoisromaanille Tee se itse vauva, jossa kiltit ja pedantit kolmikymppiset Usva ja Juha odottivat ja saivat lapsen. Kirja alkaa kun, Usva on tuonut tyttövauvansa kotiin ja kirja käy läpi ensimmäisen vauvavuoden, joka menee seesteisesti. Juha kipaisee alkajaisiksi ostamaan rintapumpun ja on muutenkin ihanneaviomies ja -isä. Kirjan rakenne on tuttu, eli vuoroin on #Usvan ja vuoroin #Juhan näkökulmaa tarkastellaan #luvuittain, luvuissa on aina #-etuliite.

#Vauvavuosi alkaa siis imetyksen pohdiskeluilla, ja imetys jatkuukin, vaikka vauva kerran muksahtaakin maahan ja sitten tulee rintatulehdus.Vanhemmat ovat nykyajassa ja viestivät toisilleen WhatsAppin kautta. Joustava Juha on töissä ja käy kerran messumatkalla, ja piipahtaa varpajaisissa. Molemmat aikuiset vierastavat appivanhempiaan, mutta ristiäisiin päädytään, ja Orvokki saa nimensä kastetilaisuudessa. Joulu vietetään, hiekkalaatikolla ollaan, ja perhekerhoillaan. Usva käy juomassa lattea kahvilassa ystävättärensä Mintun kanssa. Yksvuotispäivänä juodaan vieraiden kanssa skumppaa. Pari ehtii vielä käydä kahdenkeskisillä treffeilläkin.

Suurin draama on Usvan kaverin Mintun uuden poikakaverin Markun tapaus: "Markku oli pannut joissain kemuissa kaverin tyttöystävän kaveria". Ajattelin lausetta lukiessa, että  pannut kaverinsa tyttöystävää, mutta ei sentään, vaan draama on siinä, että Markun petikumppani saa lapsen yksin, mihin hänellä on luonnollisesti oikeus, ja Markku sitten maksaa vain elatusmaksut, näinhän se ehkä menee, minusta kiinnostava kirjanaihe olisi kirjoittaa Markun tarina. Toivottavastisaa Markku saa nähdä lastaan ja Minttua, joka ottaa asian ihan liian hyvin. Minusta kirjan #Vauvavuosi -kirjan ongelma on se, että kaikki menee koko ajan ihan liian hyvin. Luultavasti vauvaperhe oikeasti elää isompia epävarmuuksia, taloudellisia huolia, ja ristiriitoja. Tämä elämän kuvaus on jo tylsää. Vauva-arki on maidon pulauttelua, ajoittaita kuumeilua, hengitysvaikeuksia, kuumekramppeja, vatsavaivoja, vaippakasoja, hajonneita kodinkoneita, mutta myös huikeita elämyksiä, kun vauva kehittyy.

Kuten Tee se itse -vauva bloggauksessani kirjoitin, olen vauva-arjen kokenut useasti. Meillä meni kaikki hyvin, ja olin arjessa hyvin läsnä, vaikka taloudellisesti oli hyvin tiukkaa, lapsilla oli kuitenkin kaikkea. Minun ymmärrykseni mukaan, vauvan hoito on totaalista toimintaa, ensimmäisen vuoden aikana lapsi on täysin avuton, ja vanhemmistaan riippuvainen. Vauvavuotena kärsitään univajeesta, jos lapsi ei koliikin, tai hampaiden puhkeamisen vuoksi nuku. Imetystä tapahtuu myös yöaikaan, ja rokotuksista voi tulla tulla oireita. Palkinto tästä on hyvinvoiva vauva.
Pohdin taas kirjaa lukiessani, mikä on tämän kirjan kohdeyleisö. Kuvat ja teksti viittaisivat alakouluikäisiin tai 12- 14 -vuotiaisiin, mutta aihe sinänsä ei kuulu näin nuorille, ehkä tämä kirja sopii keskiluokan sivistyneille ensisynnyttäjille ja heitä onneksi riittää. Taloudellisia huolia ei kirjan nuorella parilla tunnu olevan, euroja on tilillä riittävästi, eikä oikeita tosiongelmia ole. Tarinat ovat minusta näitä samoja, mitä on Kaksplussassa ja Vauva-lehdessä, tai ne aurinkoiset tarinat, on siellä rankkoja juttujakin.

Karoliina Sallinen-Pentikäisen #Vauvavuosi on minusta helposti luettava ja kevyt kirja, jossa silotellaan vauvavuoden kuprut, ja ongelmat mukavaan mutta minusta hieman tylsään lukupakettiin.