Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla

Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla, Gummerus 1982, sivumäärä 672.

Teos keskittyy loppuvuoden 1944 tilanteeseen, välirauhaan, Kallen kotiutumiseen armeijasta sekä Kallen avioliiton alkutaipaleeseen, kaikki hyvinkin kivikkoisia. Tätä pidetään oma elämäkertana, mutta oletan kerronnan dramaattisuuden ja humoristisuuden nojalla, että tapahtumia on tiivistetty ja rytmitetty ja osin kärjistettykin.

Eletään alkusyksyä 1944, Lapissa välirauhan nojalla karkoitettavat saksalaiset joukot polttavat rakennuksia, kun Kalle piipahtaa lomalla perheensä evakkotalossa. Hän näkee isänsä, joka toteaa "on se poika tänne osannut" s. 19, ja pari sivua myöhemmin "Elä pilluile! Vanhalle miehelle". Äiti polttelee piippua, mutta on kuitenkin "nuoresta asti tunnustanut Laestadiuksen oppia". Teoksen lopussa Kalle käy Taivalkoskella hyvästelemässä lapsuuden kotinsa ja äitinsä.

Tammerkosken sillalla ollaan äidin ja äidin piipun kanssa. "Laskeudutaan tuonne jokirantaan metikköön!. Siellä näkkyy olevan istumapenkkiä. Istahettasiin ja minä tempaseisin piipullisen ... 'Metiköllä' äiti tarkoitti Tammerkosken rannan puistoa. ..Tämä on se kuuluisa Tammerkosken silta!" s.62. Kalle Päätalo ei polta, muut paheet hän tunnustaa kirjassa omaavansa, minusta hän on kuitenkin siivo mies, jolla on omat hairahduksensa.

Sotatoimet päättyvät syyskuun alussa ja välirauha solmitaan 19.9.1944. Palvelus kuitenkin jatkuu. Kalle päivittelee, että sotaväkireissussa kului yli viisi vuotta ja hän tajuaa, että lapsuuden kotiin ei ole enää paluuta. Hän on tosin myös avioitunut  keväällä Lainan kanssa, jonka äiti on penseä pohjoisen pojalle tai tältä Kallesta tuntuu. Kallella on omat häpeän aiheensa, isä oli joutunut mielisairaalaan ja perheen lapset kunnan eläteiksi.  Kallella on ollut sodan aikana omat vaikeutensa. Teoksessa kudotaan tarinaa isoilla silmukoilla, eli vanhoja asioita koko ajan toistellaan ja pohditaan. Toisaalla murehditaan olemassa olevia ja pelätään tulevaa. Kallesta tuntuu, että häntä irvaillaan, kun  Martta sanoo tulleensa 'kahtomaan tätä ylykää'.  Martta korjaa että mukavaa, koska Kalle "tarvithoo kiksauttelukaveria".

Kalle Päätalon kerronnassa puidaan tapaamiset, asumisjärjestelyt, ja tätä avioliiton halujen epätasapainoa. Kalle tuumii "että olen kohtalainen 'suoromies'". Laina ei ole 'suorolle' yhtä altis, mikä minusta on ymmärrettävää, Kallehan vierailee Lainan ja Kertun kimppahuoneessa, missä Kerttu myös nukkuu. Lainan ja Kallen oli toisilleen esitellyt sotakaveri Heikinkallio, ensi tapaamisessa oli mukana myös yllämainittu Kerttu Hauhonmaa. Myöhemmin samassa huoneessa yöpyi sairas anoppi.

Avioon mentiin jo sodan aikana, vihkipäivä ei ollut helppo murjottavalle Kallelle. Päätalo palveli tuolloin Siiranmäen vankileirillä, vangit antoivat ylkämiehelle loistavan häälahjan, päivän sokeriannoksensa 329x20 g = 6580 g.

Teoksessa Päätalo viettää Siiranmäellä viimeisiä palveluspäiviä, ja muistelee vankien elämänkertoja. Tämä on hyvinkin antoisaa kuten vankilan lakkauttamisen ja tavaroiden poissiirron kuvaus.

Kalle saa aselevon jälkeen kuntoisuusloman, jonka aikana avioelämä jatkuu Lainan kanssa. Kalle on klapitöissä. Työt hän hoitaa  esimerkillisesti. Lainalla ja Kallella on myös ensimmäinen ja toinen riita, ensimmäinen viinanjuonnista, ja toinen, mitä Kalle on tehnyt viinapäissään. Kalle on selvin päin ujo, järkevä ja hyvin työteliäs, mutta alkoholi tekee järjettömäksi. Hennalassa ennen kotiututusta Kalle saa kohtalokkaan iltaloman. Iltalomathan ovat vaarallisia. Päätalo ajautuu ryyppäämään ja päätyy viipurilaisen kantapeikon lesken luo. Mukaan karkelolta tarttuu ärhäkkä  tippuri. Samalla Kalle muistelee sodan aikana sairastamaansa kuppaa. Aviositeet eivät tunnu kovinkaan vahvoilta. Pitää tosin muistaa, mikä kirjassa kyllä ilmeneekin, että miehet ovat olleet viisi vuotta sotapalveluksessa, mutta se ei minusta oikeuta sodan päättymisen jälkeen aviomiehenä lähtemään vanhan lesken matkaan  ja hankkimaan tippuria /(kuvaus alkaa sivulta 412). Tippurista revitään seuraavat parisataa sivua  "huumoria". Hoitojaksoja kuvataan tarkastikin. Kun kotiutus koittaa, kirjailija herkuttelee asetelmalla. Vaimo ja anoppi haluavat tietää kuulumiset ja kotiutumisen viivästyksen syyt. Kalle luulee, että tippuri on puhjennut uudelleen. Vällyjen välissä on viileää, ja pohjoisen reissun aikana Kalle yrittää hankkia lisää lääkettä. Kolmas  hakukerta  toden sanoo.

Minusta tämä tuntuu vähän keksityllä, sillä sairaalassa hoidettiin tautia ruiskulla ja malariakuumeella. Antibiootteja ei oltu kehitetty tippurin hoitoon, joten ihmettelen mitä pillereitä apteekista haettiin. Tästä en löytänyt lopullista 'totuutta' mutta tuntuu hieman venytetyltä. Isak Rantasen teoksessa Suuria lääkäreitä kerrotaan kupan ja tippuri hoidon historiasta. Kuppaan olisi käytetty sivun 160 mukaan malariahoitoa, ei ehkä tippuriin, niin kuin Päätalon tippuria hoidettiin voi olla että malarian tartutus oli siirtynyt kupasta tippuriin, tästä en löytänyt yhtään vahvistusta. Tippurin penisillinihoitoa ei varmasti oltu vielä "keksitty", koska kuppaakaan ei hoidettu penisillinillä. Tippuria hoidettiin jossakin vaiheessa sulfoamideilla, mutta vanhin sulfoamidi Sulfadiatsiini  syntetisoitiin vasta 1940, lähde täällä, joten minusta tässä ei kaikki tunnu olevan kohdallaan. Kuinka Neljäntienristeyksen läheisestä apteekista olisi voinut 1944 saada Sulfadiatsiinia?

Huumoria syntyy myös ruotsinkielisen palveluskaverin Sven Talqvistin höpötyksistä, joita eivät muut oikein ymmärrä. Lisäksi Talqvistilla on vaimo, joka on perso viinalle ja miehille. Talqvist hermoilee rahan menosta ja varmaan muustakin.

Neuvostoliitto on asettanut kovat rauhanehdot, ja töitä kotiutuvalle armeijalle  siviilissä ei ole heti. Miehistä osa karkoittaa  saksalaisia joukkoja, jotka tuhoavat siltoja ja polttavat rakennuksia.

Kalle työllistyy halkometsään, missä Jack Londonin Martin Eden -teoksen hengessä tekee mahtavan urakan. Kun hän myöhästyy kotiintuloajasta, on taas perheriita valmis. Koko Kallen avioliiton kuvaus on hyvin osoittelevaa. Kalle tuntee että häntä kytätään. Kalle kilahtelee joka sanomisesta ja hän menee ulos murjottamaan. Minusta avioliitosta puuttuvat puhuminen, läheisyys ja välittäminen. Kalle minusta luuhaa kaikilla matkoilla, ja vain kääntyy kotona, joka sekin on pieni huone, jossa asuu utelias mutta ei unelias anoppi.

Kalle Päätalo kirjoittelee murretta dialogeihin ja jäljittelee myös Turun murretta:
"Enks mää o, flikat, teille sanonu, että Päätalon Kalle on torellinen herrasmiäs ..."  s.85
Tässä olisi minusta toinenkin vaihtoehto: Enks mää oo flikat, teill sanonu et Päätalo Kalle o torelline herrasmiäs...

Kalle Päätalon Tammerkosken sillalla on hyvä aikalaiskuvaus. Päätalon kerronta taltioi katovaa maailmaa ja arkieloa. Tämä jakso minusta osoittaa, että sota on jättänyt Kalleen fyysisten vammojen lisäksi myös henkistä lastia.

*****
Kalle Päätalo (11.11.1919 - 20.11.2000) oli tuottelias kirjailija. Iijoki-sarja kertoo hänen omasta elämästään.
Karoliinan bloggaus tästä kirjasta TÄÄLLÄ.
Olen lukenut Kalle Päätalon teokset:
Hyvästi Iijoki, joka kertoo vuodesta 1955 ja julkaistu 1995, kertoo avioeron jälkeisestä ajasta, bloggaus TÄÄLLÄ.
Mustan Lumen talvi  on Koillismaa -sarjasta vuodelta 1969, ja kertoo talvesta 1968-1969, bloggaus TÄÄLLÄ.

Eeva Kilpi: Talvisodan aika

Eeva Kilpi: Talvisodan aika, lapsuusmuistelma, WSOY 1989, tämä painos 2011.

Eeva Kilpi asui talvisodan alla luovutetussa Karjalassa Hiitolassa Raivattulassa, ja kävi Elisenvaaran yhteiskoulua (nykyisin toimii koulu Pöytyällä).  Perhe on varsin varakasta, isä on liikemies ja isä on juuri hankkinut Opel Omega auton lisäksi talo ja tilukset ovat suuret.

"Tulee sota", isä sanoo moneen kertaan jo ennakolta ja sota alkaakin syyskuun alussa maailmalla. Kaikki haluavat uskoa rauhaan, jota kertojakin rukoilee. Halutaan tarttua myöntyväisyyspolitiikko Chamberlainin sanoihin "Rauha meidän elinajaksemme "ja Suomen ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimukseen. Kirjasta on myös helppo tajuta, mikä oli Mainilan laukausten alkuperä ja tarkoitus. Sota syttyy 30.11.1939  jolloin myös pommitukset Viipurissa ja Karjalassa alkavat. Kirjassa kuvataan radiossa tulleita propagandalähetyksiä, jossa pilkataan suomalaisia joukkoja.

Oppikoulua käydään syksyllä 1939 vain kuukauden, sen jälkeen koulurakennusta tarvittiin armeijan tarpeisiin. Eevan Kilven muistelmat etenevät nuoren tytön silmin ja muistikuvin, aika pysähtyy, kun sota alkaa: "Aika on alkanut kulkea äärimmäisen hitaasti. Koneet ovat pysähtyneet taivaalle ikkunaruudun yläosaan ja pommit jotka ovat jo irroneet niistä riippuvat niin ikään ilmaan pysähtyneinä maan ja taivaan välillä". s.43.

Pommitusten vuoksi joudutaan kotitalo jättämään ja muutetaan noin 10 kilometrin päähän Jyvävaaraan. Sota huolettaa ja eniten painaa ajatus Suomen miehittämisestä ja Siperiaan joutumisesta. Siksi kirjassa pohditaan helppoa tapaa tehdä itsemurhaa, sellainen ei ole hengityksen pidättäminen. Tuntoja kirjataan sotapäiväkirjaan, usein rukousmuodossa. Joulua kuitenkin lapset odottavat ja se koetaan. Joulun jälkeen kertoja pääsee isoäidin nuorimman tyttären vihkimiseen. Isoäidin nuorimmaisen tarinaa avataan paljonkin. Tyttö oli syntynyt isoäidin toisesta avioliitosta, lapsi on saanut paljon huomiota, ollut miss Käkisalmi, reputtanut kevään ylioppilaskirjoituksissa, mutta päässyt syksyllä suvun helpotukseksi ylioppilaaksi ja kokenut uskonnollisen herätyksen ja nyt menossa naimisiin apupapin kanssa. Kilpi vihjaa, että rakkaus ei pääty onnellisesti?

Perheyhteisö on karjalaiseen tapaan suuri, siihen kuuluu isän ja äidin ja lasten lisäksi isoäiti ja tätejä. Pipitäti makaa lähinnä vuoteessa. Kun kertoja saa sodan jatkuessa sydämen tykytystä, on pipitädillä omat ivasanat valmiina, kun lääkärinkäynnin jälkeen tykytykset ovat ohi. Eeva Kilpi kertoo, että vaiva on ollut hänellä säännöllisesti toistuva riesa. Kilven mukaan lapsi kestää huonosti ivaa, eikä pysty puolustautumaan ivaa vastaan vielä itseironialla.

Jyvävaarastakin tulee lähtö 26.2 1940, kun Elisenvaaraa, Hiitolaa ja Käkisalmea pommitetaan ankarasti. Koko ajan lapsilla on toive, "sitten kun pääsemme kotiin", sama on toistunut rukouksissa "anna meidän päästä kotiin". Juna-asemat ovat täynnä evakoita, ja junat ovat täynnä, jos pääsevät pommitusten vuoksi edes kulkemaan.

Talvisota päättyi 13.3.1940 ja rauhaehtojen mukaan Karjala menetetään, mutta asukkaat saivat hakea muutaman päivän ajan  tavaroitaan. Lapsille tärkeitä leluja ja kirjoja tuotiin uuteen kotiin, joka oli uudesta rajasta viiden kilometrin päässä, ja Hiitolasta 50 kilometrin päässä. Liikemiehenä isä otti lainaa hypoteekkiyhdistyksestä ja osti edullisesti maata rajan pinnasta.

Vaikka lapset haluavat palata kotiin ja kaipaavat sitä, kertoja kotiutuu nopeasti uuteen paikkaan ja hän havainnoi, kun tuomi puhkeaa kukkaan ja on välirauhan aika.

Eeva Kilpin kirjoittama Talvisodan aika on minusta hyvä. Herkät tuntemukset ovat seuloutuneet vuosien ajan. Kilpi pohtii myös muistamisen ja unohtamisen rajaa. Kaikista tapahtumista ja päivistä hän ei jostain syystä muista. Talvisodan aika on ensimmäinen osa trilogiassa, jonka seuraavat osat kertovat Välirauhan ajasta ja Jatkosodasta. Vuonna 2001 Kilpi on julkaissut teokset Rajattomuuden aika, kertomus lapsuudesta. Talvisodan aika osoittaa maailmanpolitiikan realiteettien alle jääneiden siviilien kohtalon. Kilpi havainnoi lapsen näkökulmastakin varsin realistisesti sodan todellisen syttymissyyn, ja oikeat olosuhteet. Eräs täti oli kyllä väärässä, tädin mukaan rauhaa ei voi tulla, kun sotaakaan ei ole julistettu. Historia näytti, että voi tulla ja tuli, vaikka uusi sotakin oli jo ovella. Kilpi kirjoittaa kuitenkin, että on nykyisin (tai myöhemmin) pasifisti, luultavasti hän myös lapsena oli pasifisti. Minusta rauha on aina tavoittelemisen arvoinen ja parempi olotila, kuin sotatila, Pasifismistaan huolimatta Kilpi saa teokseensa radiolähetysten propagandan, Mainilan laukaukset, hyökkäämättömyyssopimuksen, Terijoen hallituksen, ja suuremmat alueluovutukset, mikä rintamatilanne oli. Silti tämä on muistoihin pohjautuva kaunokirjallinen lapsuuden kuvaus ajasta, jolloin se on loppumassa.
*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven  Välirauha ikävöinnin aika bloggaus on TÄÄLLÄ.
Eeva Kilven Jatkosodan ajan bloggaus on TÄÄLLÄ

Czeslaw Milosz: Issan laakso

Czeslaw Milosz: Issan laakso, Dolina Issy 1955, suomentanut Kirsti Siraste,WSOY 1981, sivumäärä 292.

Nobelisti Czeslaw Miloszin Issan laakso on kuvaus nuoren Tomaszin varttumisesta Giniessä Issan varressa Liettuan ja Puolan rajalla 1910-luvulla. Kerronta on paikoin runollista, mutta tarkkaa, joka tuo seudun kasvillisuuden, tavat ja miljöön esille. Kirja on omassa hienoudessaan varsin tyypillinen "nobelistin  kuvaus omasta lapsuudestaan", näillä on ollut oma merkitys niin kirjailijalle, kuin hänen kotiseudulleen, mutta myös kirjallisuudelle. Tämä on kuitenkin laatukirjallisuutta, sillä se on kasvutarina, perinnekuvaus ja kertoo Liettuan ensimmäisen itsenäisyyden alkuajoista.

Tomasz asuu isovanhempien luona, ilmenee epäsuorasti, että sekä äiti ja isä että isän veli ovat muualla, Isä ja setä ovat ulkomailla sodassa ensin ilmeisesti Venäjän ja sitten Puolan armeijassa taistelemassa bolsevikkeja vastaan, kertomus ajoittuu ensimmäisen maailman sodan aikoihin ja Liettuan itsenäistymiseen ja aikaan sen jälkeen. Tästä valtiollisesta myllerryksestä kerronnassa tulee ilmi vain lapsen havaintoja, mutta ne ovat ilmeisesti oikein.

Tomasz  syntyy Issan laaksossa ja asuu Geniessä. Hänen sukunsa on aatelinen, he omistavat jo hieman rappeutuneen kartanon, jossa on monia päiväläisiä. Suvun ohjaksissa on isoisä Surkont, joka on rauhallinen, viisas ja sovitteleva, mutta häntä pidetään puolalaisena, joka aiheuttaa närää. Lopussa hänen maitaan halutaan lohkoa maattomille. Kylässä on myös levottomuutta, kartano herättää kateutta, ja taloon heitetään kranaatti, se lentää Tomaszin huoneeseen, mutta onneksi ei räjähdä. Surkont on Tomaszin suku äidin Teklan puolelta, isän puolelta suku on Dilbin. Hekin ovat kiisteltyjä henkilöitä, eivätkä voi oleskella maassa. Äiti. joka hakee lopulta pojan kouluun, saapuu maahan kiertotietä, ja hänen kirjeenvaihtonsa kulkee luultavasti Latvian kautta. Tomasz on kylällä opissa nationalisti Josef Czarnayn luona, oppitunnit sujuvat hyvin, mutta Josef aiheuttaa myös perheelle harmia ilmiantamalla nämä (vahingossa tai ei ymmärrä että suu täytyy pitää kiinni). Tarinan kuluessa kyläläiset tappavat erään metsänvartijan. Kirjaa lukiessa tulee tietoiseksi historiallisesta raamista.

Pääosa tarinasta on kaunista kuvausta luonnosta, kylän (omituisista) ihmisistä ja tavoista, sukulaisista ja Tomaszin kasvusta. Väestö on katolista, mutta paikallisten mukaan seudulla on paljon paholaisia. Kummittelua käsitellään papin palvelijan Magdalenan tehtyä itsemurhan rotanmyrkyllä. Hän ilmeisesti makasi silloisen papin kanssa ja se aiheutti tapahtumavyöryn, joka päättyy ruumiin hautaamiseen ja kummiin havaintoihin ja ääniin. Koska näkökulma on lapsen, mitään selvitystä ei saada, Jollakin tavalla tämä muistutti Alice Munron Kerjäläistytön kylätarinoita, koska tässäkin eräs isä (joka on muuten hyvässä asemassa) käyttää tytärtään hyväksi. Lisäksi erästä suhdetta tarkastellaan fyysiseen huippuun asti, sekä mainitaan Tomaszin tahraiset unet. Tomasz joutuu leikkimään Onuten, erään tytön kanssa, joka vetää häntä päälleen ja kaipaa koskettelua. Mitään erityisen rivoa kirjassa ei ole, vaan nämä kuvataan inhimillisesti turhaan alleviivaamatta.

Tomasz tekee paljon havaintoja luonnosta, kerää ja prässää kasveja, ja myöhemmin "bongaa" lintuja ja tekee niistä vihon, mihin kirjoittaa tiedot linnuista ja piirtää lintujen kuvia. Vihko on Tomaszille tärkeä, mutta se joutuu tädille, joka tarvitsee sitä vain sängyn tolpan alle. Täti on mehiläisten hoitaja, myös kyykäärmeistä on oma lukunsa. Tomasz ajautuu myös metsästysporukkaan, jossa ammutaan metsoja, teeriä, riekkoja ja  kauriita. Tomaszia alkaa iljettää tappaminen ja hän alkaa ampua ohi. Tätä elämän ja kuoleman teemaa käsitellään paljonkin yhdessä kasvun kanssa.

Tarinassa viitataan useasti Ruotsiin. Kirjassa on myös saunan ja saunomisen kuvaus. Saunassa on kivipaasi, jota lämmitetään ja heitetään siihen vettä. Saunassa on lauteet, ja saunomisen välissä kieritään lumessa, Saunominen on aika fyysistä puuhaa, sillä erään susiparin saunominen alkaa selänpesulla, ja vimmaisella (koivu)vihtomisella, ja sitten saunotaan. Saunominen päättyy fyysisen aktin kuvaukseen. Kirja sen sijaan loppuu, kun Tomaszin äiti saapuu ja on valmis viemään pojan kimnaasiin kaupunkiin. Isän ja sedän kohtalot jäävät auki, kuten myös Surkontin maiden lohkominen.

Bloggaukseeni en saa kirjan lyyristä tenhovoimaa,  joten poimin seuraavat lainaukset:

"Jos nojasi kiviaitaan, näki kirkon edessä leviävältä ruohikolta alempana päilyvän joenmutkan ja rattaita kuljettavan lossin joka lipui hitaasti köyden varassa lautturin tasatahtiin liikkuvan käden ohjaamana (siltaa ei ollut), sekä tien ja puiden välistä vilkkuvat katot". Sivulla 14 ympäristön kuvailua.

"Joutuessaan lämmön ja vielä erottumattomien esineiden keskeltä jäiseen veteen pennut eivät edes tienneet että oli olemassa veden kaltainen aine". Sivulla 88 oleva koiran pentujen hukutuskohtaus

"Toinen toistaan tavoittavat ympyriäiset väreet keinuttivat levällään olevia lehtiä, yksi taipui ja vesi peitti sen vihreän ihon".

"Kämmekät olivat heikkoutensa. Niissä oli lämmössä ja kosteudessa elävien olentojen salaperäistä lumoa, ne toivat pohjolaan trooppisen etelän tuulahduksen" Kasviharrastuksen kuvailua sivulla 122.

Czeslaw Miloszin Issan laakso on nobelistin alter-egon kaihoisaa ja tarkasti tunnelmia ja tapoja kuvaava loogisesti etenevä lapsuusmuistelu lapsuuden viimeisistä ajoista.

Kirja-aitassa on tästä blogattu näin.
*****
Puolalainen Czeslaw Milosz (1911 - 2004)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1980. Czeslaw Milosz muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1960. Milosz on syntynyt Liettuassa puolalaistuneeseen aatelissukuun, Czeslaw Milosz opiskeli Vilnan yliopistossa lakia puolaksi, hänet tunnetaan runoistaan, proosastaan ja Raamatun puolannoksesta.

Tintin seikkailut, Tuhatkaunon tapaus

Tuhatkaunon tapaus,  L'Affair Tournesol 1956, suomentaneet Heikki ja Solie Kaukoranta, Otava 1999, sivumäärä 62.

Tintin seikkailut Tuhatkaunon tapaus ilmestyi Tintin-lehdessä vuonna 1954 keskellä kylmää sotaa. Vastakkain ovat hyvä ja paha. Paha on Borduria, joka on diktatuuri, jonka johtajan Plekzy-Gladzin huuliparran nimeen vannotaan kaikki ilkityöt. Borduria haluaa omakseen professori Tuhatkaunon uuden keksinnön ultraäänellä toimivan aseen. Professori koittaa tätä Moulinsartissa ja tapahtuu selittämättömiä räjähdyksiä tai lasien hajoamisia, maitopullot, peili, ja mikä pahinta kapteenin whiskylasi hajoavat.

Sanzot'n Liha ja leikkele aiheuttaa vikasoittoja Moulinsartiin. Tuhatkaunoa ollaan kidnappamassa jo Moulinsartissa agenttien autoon, kun Lihaliikkeen auto ottaa professorin kyytiin. Professori suuntaa Geneveen atomifyysikoiden konferenssiin. Sieltä hänet sitten kaapataan. Geneve on toteutettu albumissa pikkutarkasti ja "oikein".

Albumissa esitellään uusi maanvaiva vakuutusmyyjä Seraphin Lampion, jonka myyntihenkisyys ja röyhkeys ovat Kapteenille liikaa. Vakuutusten myynnin lisäksi, Lampion on radioamatööri, ja hänellä on monilapsinen perhe.

Vaikka albumissa on vakava aihe, se on silti vauhdikas ja hauska. Albumissa on monia hupaisia sattumuksia, kuten laastarin tarttuminen lentokoneessa  ja sen kiertäminen eri henkilöihin. Hyvin harva hauskuus on enää Dupondien hölmöyden tai Tuhatkaunon kuurouden varassa. Tuhatkaunon huonokuuloisuus tosin karkoittaa sukunsa majoittaneen Lampionin, viimeisellä sivulla Tuhatkauno höpisee Kapteenin tulirokosta.

Hauskoihin ja vauhdikkaisiin jaksoihin kuuluu italialaisen herran autoilusuoritus takaa-ajossa.

Kapteenin taistelu hyönteissumuttimen kanssa on myös hauska.

Albumin juoni on myös ylivertainen. Bordurian sotaisiin kulisseihin tutustutaan tarkemmin. Tintti ja Kapteeni liukenevat pakoon vartijoistaan ja oopperadiiva Bianca Castafiore piilottaa Tintin ja Kapteenin vaatekaappiinsa, kun Zturpon päällikkö eversti Sponsz tulee lepertelemän diivalle ja juomaan shampanjaa. Samalla Tintti ja Kapteeni saavat Tuhatkaunon vapautuspaperin, jolla he saavat Tuhatkaunon vankilasta. Lopun takaa-ajo on huima.

Aluksi albumissa on paljon pahoja enteitä, varjostajia, tupakan tumppeja laboratoriossa, lasien särkymistä. Samaa ideaa Herge on minusta käyttänyt toisin tarkoituksiin myöhemmin. Alun uhkaava asetelma on aivan sama kuin Castafioren koruissa, missä mistään vakavasta ei ole kyse vaan rakkaushaihattelusta ja varastelevasta harakasta, Tuhatkaunon tapauksessa on kyse maailmanrauhasta.

Tintin seikkailut Tuhatkaunon tapaus edustaa Hergén loppukauden laadukasta tuotantoa. Moni pitää tätä albumia jopa parhaana Tintti-albumia. Tämä albumi on ollut minulla pienenä ensimmäinen ja ainoa ikioma, en silloin aivan ymmärtänyt albumin erinomaisuutta, nyt ymmärrän paremmin. Tämä albumi teemaltaan on hyvin ajankohtainen.

Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä

Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä, The Eye of the Heron 1978, suomentanut Jyrki Iivonen, Vaskikirjat 2015, sivunmäärä 171.

Ursula Le Guinin Haikaran silmä -scifi-kirjassa eletään 2100-luvun alkua. Victorian planeetalle on ensin karkotettu maasta rangaistusvankeja eli murhaajia ja varkaita, ja noin 50 vuotta myöhemmin pasifisteja. Rangaistusvangit haluavat unohtaa taustansa ja ovat perustaneet kaupungin. He ovat alistaneet pasifistit viljelijöiksi ja "orjikseen". Pasifistit asuvat kaupungin vieressä Hökkelikylässä. Kaupunki on toiminut jo toista sataa vuotta.

Kaupungissa valta on autoritääristä ja miehistä, suurin herra on neuvosmies, Naisten tehtävä on olla vaimo, synnyttää lapsi vuodessa ja olla hiljaa. Hökkelikylässä valta on jaettua ja miehillä ja naisilla ovat samat oikeudet. Hökkelikylässä ollaan tietoisia historiasta. Väkiluku on kasvanut ja kaupungissa asuu kahdeksisen tuhatta asukasta ja hökkelikylässä nelisen tuhatta. Taloudellisten tekijöiden vuoksi Hökkelikylässä nähdään nälkää, ja he aikovat muuttaa siirtokuntaan, jota ovat olleet tutkimassa. Tutkimusmatkaa johtavat Lev ja Timmo, josta Timmo kuolee matkalla.

Teoksen alussa Hökkelikylän asukkaat tulevat informoimaan kaupungin johtajaa neuvosmies Falconia aikeistaan muuttaa siirtokuntaan. Heidät pidätetään, sillä Falcon katsoo hänen päättävän, mitä Hökkelikylässä tehdään. Falconin 20-vuotias tytär Luz Marina Falco Cooper uhmaa kohtaloaan olla alistettu vaimo ja perinteen jatkaja. Luz on tavannut koulussa Hökkelikujan poikia, ja hänen tietoisuutensa ja kriittisyytensä ovat heräämässä. Uutta sytykettä aate saa keskustelusta Hökkelikylän vangin vanhan Veran kanssa. Neuvosmies määrää sata miestä Hökkelikylästä raivaamaan viidakkoa. Kolmekymmentä vartijaa eivät pysty estämään, kun Hökkelikylän pasifistit, haastavat työnteon menetelmät ja toteutustavat, pian pasifistit poistuvat työmaalta. Neuvosmies päättää rangaista kylää kurittomuudesta. Luz lähtee varoittamaan Hökkelikylään, kun kuulee isänsä kurinpalautusiskusta. Hän tuntee kouluajoiltaan sekä Levin ja Timmon (joka siis kuoli kirjan alussa).

Kirjan kiinnostavin vaihe kuvaa Luzin "paon" jälkeistä pattitilannetta. Neuvosmies Falcon tulee ruikuttamaan Hökkelikylään, ettei voi estää hyökkäystä. Verilöyly tuleekin, lopussa Luz joukkoineen lähtee etsimään uusia asuinsijoja.

Haikaran silmä -teos on varsin ajatuksia herättävä. Teoksen ongelmallisuus on minusta liian staattinen asema. Ristiriidoista ei kasva mitään uutta. Koko planeetta on käytössä, mutta sivistyneestä ja kehittyneestä maailmasta tulleet yhteisöt elävät kuten rautakaudella (tosin osalla on tuliaseita) ilman kiinnostusta tutkia laajaa planeettaa. Kuinka ja miksi heidät olisi tuotu paikkaan, joka on kartoittamaton?  Kirjassa pasifistit ovat kourallinen rauhanmarssijoita, jotka olisi muka tuotu toiseen aurinkokuntaan ja matkustettu takaisin. Miksi?  Suurempi ongelma teoksessa on se, että kirjan jännite purkautuu liian aikaisin, eikä loppu anna vastauksia alussa nostettuihin kysymyksiin. Esimerkiksi kehittyykö tasa-arvo kaupungissa? Mikä on naisen asema? Mikä on ihmisen ja luonnon suhde?

Tarina kahden erilaisen yhteisön olemassa olosta ja rinnakkain ja erillään olosta on kuin Ursula Le Guinin teos Osattomien planeetta, jossa on myös loikkari. Haikaran silmä ei tarinana kuitenkaan kasva eikä ratkaisuja löydy. Minusta muutamien ihmisten haahuilu metsässä ei ole suuri läpimurto. Yhteenoton jälkeen kirja oli hyvinkin pitkäveteinen.

Kansikuvassa on "haikaroita", jotka ovat planeetan lintumaisia otuksia. Ihmiset, jotka tulevat modernista maailmasta, eivät ole runsaassa sadassa vuodessa vaivautuneet edes tutkimaan planeetan elämänmuotoja, mutta onneksi planeetalla on sopiva ilmakehä, ja vettä, mitä voi juoda.

*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 -2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka Maameren tarinoista (trilogia 1968 - 1974) olen blogannut täällä.

George Orwell: Eläinten vallankumous

George Orwell: Eläinten vallankumous, Animal Farm 1945, suomentanut Panu Pekkanen, WSOY Bon-pokkari, sivumäärä 126.

Orwellin Eläinten vallankumous kertoo Willingdonin Kartanossa tapahtuvasta eläinten vallankumouksesta. Juoni lyhyesti: kaikki alkaa siitossika Majurin näkemästä unesta, missä eläimet tekevät vallankumouksen. Majuri kuolee kolme yötä myöhemmin, mutta aate alkaa elää. Siitossiat Napoleon ja Lumipallo kehittävät vallankumouksen teoriaa ja Vinku-sika selittää sitä eläimille. Alusta alkaen epäilijät vaiennetaan, ensin selittämällä ja vesittämällä, myöhemmin lopullisesti. Kun kartanon omistaja Jones ryypiskelee, eläimet ottavat vallan väkivalloin. Siat ovat opetelleet lukemaan ja kirjoittamaan. Osa muistakin eläimistä opettelee lukemaan tai osaa lukea.

Eläimet laativat Seitsemän sääntöä, jotka ovat sivulla 28:
1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen
2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä
3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita
4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa
5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia
6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä
7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia

Tarina etenee, ja kaikkia näitä sääntöjä rikotaan tai muutetaan, viimeistäkin, lopulta on muodossa  "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". s.120

Tätä ennen kaikkia muita sääntöjä on muutettu. Alkuun Napoleon ja Lumipallo ovat tasavahvoja. Lumipallo haluaa rakentaa tuulimyllyn, johon on tehnyt suunnitelmat. Tuulimylly tuottaisi sähköä.Napoleon vastustaa aina Lumipallon ideoita, myös tuulimyllyä. Lopulta tuulimyllystä äänestetään, Napoleon voittaa äänestyksen ja voittaja karkoittaa Lumipallon, josta  tulee luokkavihollinen, jonka syytä on kaikki, myös historia uudelleen määritetään. Napoleon alkaa lopulta rakennuttaa tuulimyllyä, jonka väitti omaksi ideakseen. Tuulimylly hajoaa pari kertaa ja on lopulta erilainen kuin suunniteltiin, ei tuota sähköä. Eläimet venyvät, kaikki lupaukset petetään, mutta Vinku selittää tilanteen aina Lumipallon tai ihmisten johtamien naapuritilojen syyksi. Siat tekevät itsestään tasa-arvoisempia, juovat maidot, syövät parhaat ruuat, alkavat juopotella, muuttavat kartanoon, nukkuvat sängyissä, käyttävät vaatteita ja alkavat kävellä kahdella jalalla, ja veljeillä ihmisten kanssa. Napoleon muuttaa sääntöjä, ja Vinku selittää asiat uudestaan. Koirat vartioivat, toisinajattelijat teloitetaan, ensin he  saavat tunnustaa olleensa joko Lumipallon tai jonkun muun agentti. Eläimet raatavat yhä enemmän ja olot kurjistuvat. Lopussa Eläintila -nimikin muutetaan takaisin Kartanoksi. Napoleonia ei enää erota ihmisestä.

Orwell on onnistunut rakentamaan teokseensa hyviä henkilöhahmoja. Mollie-tamma on ihastunut värikkäisiin rusetteihin ja sokeriin, joita ei ole luvassa. Tämä toisinajattelija onnistuu  loikkaamaan takaisin vaunuhevoseksi. Mooses-korppi kuuluu myös toisinajattelijoihin, se selittää kuoleman jälkeisestä Sokeritoppavuoresta. Vallankumoukselliset hylkäävät tämän teorian. Vallankumouksellisen työn raatajia ovat työhevoset Apila ja Jysky. Jysky on kovin työntekijä, ja hän raataa itsensä "hengiltä". Napoleon myy Jyskyn teurastajalle, kun Jysky ei enää pysty työhön. Virallisen selityksen mukaan Jysky kuoli laadukkaassa eläinsairaalassa. Vain älykkäimmät eläimet oppivat lukemaan, Apila ja Jysky ei, mutta vallankumouksesta irrallaan oleva Benjamin-aasi oppi. Hänen kauttaan havainnoidaan Seitsemän säännön muuttumista. Kun siat opettelevat kävelemään kahdella jalalla, niin sääntö muuttuu Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi. Jatkuva viinan kittaaminen mahdollistuu säännöllä  Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia ylenmäärin. Kuolemantuomio mahdollistuu säännöllä Tappaa ei saa ilman syytä.

Kurilinja kurjistaa. Kun Napoleon munii, saavat kanat munia lisää, sillä tila tarvitsee valuuttaa. Kun kanat menevät munimislakkoon, lakkokanat surmataan.

Vaikka kirja on näennäisen hauska ja kevyt ja juoni yksinkertainen, niin se on varsin rankka, mutta valitettavan osuva kuvaus monenkin vallankumouksen kulusta ja siten erittäin raskas teos. Syy vaikeuksiin on aina Lumipallon tai syy on osaksi ulkovaltojen, joiden kanssa Lumipallo on vehkeillyt. Tilan säännöt ovat "joustavia" ja tilannesidonnaisia". Diktatuurissa kaikki tapahtuu diktaattorin ruoskan heilutusten mukaan. Näen vuoden 2012 nobelisti Mo Yanin teoksen Seitsemän elämääni osassa Ilakoiva sika jotain samaa kuin tässä porsastelussa. Tätä on verrattu eräisiin vallankumouksiin 1900-luvulla, mutta näen tässä paljon yleisemmänkin mekanismin. Valta rappeuttaa moraalin, yksinvalta tuhoaa sen, tämä on universaali ongelma. Teoksen teemat eli valta, vallan rappeuttava vaikutus, vallankumous, diktatuuri ovat edelleen valitettavan ajankohtaisia.

Demokratia ja ihmisoikeudet ovat kuitenkin se paras ihmisen keksimistä päätöksentekojärjestelmistä, Rasismi on väärin (nyt on rasismin vastainen viikko), mutta pelkillä tasa-arvolauseilla yhdenvertaisuus ei onnistu tarvitaan aitoa keskustelua. Tasa-arvo pitää toteutua kaikissa yhteyksissä.

George Orwellin Eläinten vallankumous näyttää pelottavan yksinkertaisesti vallankumouksen alistavat lait ja vallan tuhoavuuden.
*****
George Orwell eli Eric Arthur Blair syntyi vuonna 1903 Bengalissa Intiassa. Orwellin isä oli siirtomaavirkamies. George Orwell osallistui Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella, mutta pääsi liukenemaan sodasta ja oli toisen maailmansodan aikana BBC:ssä. Teoksen alussa on Martti Montosen valaiseva esittely Orwellista.  Orwell meni Espanjaan idealistina, tuli realistina pois, toisen maailmansodan jälkeen hän lienee ollut jo kypsä kyynikko. Orwell kuoli 1950 Lontoossa.

George Orwellin hyytävästä teoksesta Vuonna 1984 on bloggaus TÄÄLLÄ.

Harold Pinter: Betrayal (Petos)

Harold Pinter: Betrayal (suomennettu nimellä Petos) 1978,

Harold Pinterin Petos -näytelmän idea on varsin mullistava. Näytelmän aikatasot on käännetty toisin päin. Kyse on kahdesta avioliitosta ja pettämisestä. Näytelmässä on kolme henkilöä ja yhdessä kohtauksessa on lisäksi tarjoilija. Näytelmän nerokkuus on siinä, että juuri kolmiodraamoissa asia selviää myöhemmin kuin tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet, kyse ei ole kuitenkaan kronologisesta takaumasta, vaan tapahtumajärjestys on osittain (vuosittain) päinvastainen.

Näytelmä on mestarillinen, sillä tätä voi lukea hyvin heikolla englannintaidolla, mutta kuitenkin muutamaan yksinkertaisen sanan dialogiin on saatu sisällytettyä niin paljon, ja  hiljaisuuteen, tai siihen mitä ei sanota.

Ensimmäinen kohtaus tapahtuu keväällä 1977, jolloin Jerry ja Emma tapaavat. Dialogi on kevyttä, mutta jännitteistä. Ilmenee, että Emmalla on ollut aviomiehensä Robertin kanssa tilinteon yö, jolloin Emma sanoo puhuneensa Jerrystä ja hänestä. Jerryllä ja Emmalla on ollut suhde. Emman mukaan Robertillakin on ollut toinen.

Toinen kohtaus tapahtuu tämän jälkeen Jerryn soitettua hädissään Robertille. Robert tulee puhumaan hätääntyneen Jerryn kanssa. Jerry on poissa tolaltaan Emman tunnustuksen vuoksi. Robert toteaa että Emma tunnusti asian jo neljä vuotta sitten. Myös Robertilla on ollut  toinen nainen, sekin on hämmästyttänyt Jerryä. Myöskään Jerryn vaimo Judith ei ehkä tiedä. Pareilla on lapsia (tässä vaiheessa ei tiedetä, tietääkö Judith ...).

Jerry on hämmästynyt Robertin pettämisestä:
Jerry; But you betrayed her for years (niinkuin pettivät Jerry ja Robertin vaimo! Emma)
Robert: Oh yes
Jerry; And she never knew about it. Did she?
Robert: Didn't she?

Pause

Jerry: I didn't
Robert: No, you didn't know very much about anything, really, did you?
Jerry: No
Robert: Yes you did.
Jerry: Yes I did. I lived with her.
Robert: Yes. In the afternoons.
Jerry: Sometimes very long ones. For seven years.

Kohtaus jatkuu, ja siis Jerry ja Robert ovat olleet ja ovat kohtauksen ja Robertin mukaan parhaimpia ystäviä. Tämä on nerokasta, tulee ehkä ilmi vasta, kun on lukenut koko näytelmän. Kohtaus tapahtuu sivuilla 42-43, näytelmä on 138 sivua pitkä. Kohtaus päättyy Robertin epäilyyn, että Jerryn ja Robertin tuntemalla Caseylla on suhde Emman kanssa. Jerry on Caseyn agentti, ja Robert on hänen kirjojensa kustantaja. Jerry puhuu minusta tässä totta, hän on ollut sekä Emman että Robertin vietävissä. Tämä ilmenee myöhemmin näytelmässä. Lisäksi on myös mahdollista, että Jerryn vaimo Judith on tiennyt ja hänellä on saattanut olla suhde työpaikallaan lääkäriin. Emma sanoo myöhemmässä kohtauksessa (eli vuonna 1971) nähneensä hänet lounaalla naisen kanssa. Rivien välistä tuli toisenlainen olo. Jokatapauksessa Jerry on ollut sekä Emman että Robertin narri. Robert on myös kumma heppu.

Emman poika Ned on ehkä aviomiehen Robertin tekosia (ehkä Jerry on ollut silloin New Yorkissa, mutta missä on ollut Casey?), tai ei ainakaan Jerryn, tytär saattaa olla Jerryn. Tähän minusta liittyy puheet tyttö- ja poikavauvojen eroista sen jälkeen, kun he ovat tulleet kohdusta. Robert ei ole välttämättä edes pettänyt Emmaa, sillä näytelmä ei vahvista sanoja, voi olla Robertin rehvastelua.

Näytelmässä on yhdeksän kohtausta.

Vuonna 1975 Jerryn ja Emman suhde on lopussa. Jerryllä on ollut asunto tapaamisia varten, Emma käyttää ilmaisua for fucking, kun taas Jerryn mielestä for loving.

Vuonna 1974 ilmenee jo Emman kiinnostus Caseyyn.

Vuosi 1973  sisältää kolme kohtausta, jotka etenevät kronologisesti. Venetsiassa Emma tunnustaa Robertille suhteensa Jerryyn. Tämän jälkeen Emma jatkaa suhdetta Jerryn kanssa toisessa kohtauksessa, mutta ei kerro Jerrylle, että Robert tietää, eikä kerro, että on tunnustanut. Tässä ilmenee Judithin tietoisuus, että Jerry valehtelee menoistaan. Lisäksi käy selväksi Emman tyttären Charloten tärkeys Jerrylle ja päinvastoin.

Vuonna 1971 Emma ja Jerry puhuvat Judithin ravintolareissusta, Jerry mainitsee, että lääkäri on ollut ihastunut Judithiin (veikkaan suhdetta, vaikka Jerry ei huomaa).

Näytelmä päättyy vuoteen 1968 ja bestman juttuihin.

Harold Pinter on saanut kiteytettyä kaiken hienosti. Dialogista selviää paljon, ja loput pitää päätellä rivien välistä. Kieli on helppoa. Näytelmässä keskustellaan jonkin verran kirjallisuudesta, Yeatsista, squashin pelaamisesta ja poika- ja tyttövauvojen eroista, tai Robert ja  Jerry keskustelevat. Kaikki limittyvät teemaan.

Tätä näytelmää voisin mennä katsomaankin, mutta vain Englannissa. Tämä hienovarainen varjonyrkkeilyä muistuttava keskustelu ei ole suomalaisten leipälaji. Suomalaisten leipäläpi ei väänny tähän pidättyvyyteen ja analyyttisyyteen. Edes sanaa Indeed ei ole tarvinnut käyttää lainkaan.

Harold Pinterin näytelmä Betrayal on minusta loistava. Splendid indeed.

*****

Harold Pinter (1930 - 2008) oli brittiläinen näytelmäkirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2005. Hän on kirjoittanut lukuisia näytelmiä, yllä oleva Petos on  merkittävä teos hänen ansiolistallaan. Hän on muokannut muiden tekstejä elokuvaksi, kuuluisin lienee Ranskalaisen luutnantin nainen, jossa siinäkin petetään ja jätetään. Hän on julkaissut myös runoja ja proosaa. Varmasti Pinter on ansainnut palkintonsa kuin toki muutkin nobelistit.

Olen lukenut hänen näytelmänsä Tea Party täällä.