Leena Lander: Tummien perhosten koti

Leena Lander: Tummien perhosten koti, Kirjayhtymä 1992 (ensimmäinen painos 1991), sivumäärä 322.

Leena Landerin Tummien perhosten koti on tarina poikakodista selviytymisestä, mutta henkilöidensä kautta romaani tarkastelee erikoisen pienoismaailman ilmiöitä laajasti. Tummien perhosten koti on todella laadukas kirja. Tarina porautuu  Juhani Johanssonin elämäntarinaan. Juhanin isä on tohtori Erik Johansson, jonka liikemiesmoraali rakoilee, ja alkoholinkäyttö on ryöstäytynyt käsistä. Juhanin äiti on Maire, jolla reistaa hermot, ja viina maistuu. Perheen lapset huostaanotetaan, ja oireilevan Juhanin loppusijoituspaikka on Saari, jossa poikakotia johtaa karismaattinen Olavi Harjula, joka ilmoittaa olevansa paikan jumala ja herra Seebaot. Olavi Harjulan rakkaus ja pakkomielle ovat pojat, ja heidän kouliminen tavoille. Päivisin Olavi elää pojille, öisin nukkuu unilääkkeitten voimin. Olavilla on vaimo Irene, jonka sylistä on synnytetty viisi tytärtä, ja jonka syli sykkii kaipuuta ja etsii täyttäjää.

Tummien perhosten koti on monikerroksinen romaani, joka alkaa Tyyne Amanda Koskisen kuolemansyyn tutkimisdokumenteilla ja Juhanin aikuisuudesta. Juhani on rakennusyrityksen kakkosmies, kun häntä pyydetään muistelemaan Saarta ja tapahtumia, jotka hän luuli jättäneensä taakse, mutta Saari vaikuttaa hänessä voimakkaasti.

Teos kuvaa Olavin pakkomiellettä tehdä poikakodista mallilaitos, jossa pojat työllä taltutetaan yhteiskunnan normeihin. Olavin vaimo elää samassa miljöössä, mutta viettien vallassa. Olavi nukkuu unilääkkeillä, vaimo huinii lemmenleikeissä. Tyttäret saavat luonnollisesti kasvutilaa ja tytöt mielellään keekoilevat pojille.

Poikien maailma on hierarkkinen ja väkivaltainen. Juhani tullessan  joutuu kiusaamisen ja alistamisen kohteeksi, nyrkki koulii, ja virtsa viilentää tunteita. Juhani saa rauhaa, kun isompi ja vanhempi Ilkka Salmi tulee saarelle. Ilkka Salmi jakaa öitään Irenen kanssa ja haaveillee yhteisestä tulevaisuudesta itseään puolet vanhemman viisilapsisen vaimoihmisen kanssa.

Saarella oleva ja siellä myöskin kuoleva Tyyne elää omissa uskonnollisessa hurmoksessaan, ja hoivaa eläimiä, mutta ei niinkään välitä ihmisistä.

Teos kuvaa hyvin elämää. Juhanin isä Erik tulee saarelle kertomaan, että vaimonsa Mairen äiti on kuollut. Hän yrittää uskotella, että isoäiti on kaikkien valitusten äiti. Erik rehvastelee entisellä työpaikalla Cascolla, ja heidän elohopeapitoisella peittausaineella Panogenilla. Lisäksi hän kertoo silkkiperhosista, että niitä on yritetty kasvattaa Ruotsissa. Olavi Harjula imee Erikin tarinat, ja pian silkkiperhosia (ovatko mulperiperhosia?) kasvatetaan. Prosessi on kovin hidas, ja Juhani on ylen kiinnostunut hyönteisistä, idea oli hänen isänsä. Saarella tapahtuu kummallisia asioita, Tyynen kissa kuolee omituisissa olosuhteissa, myöhemmin vielä kukko. Tyyne vaanii kostoa, ja uppoutuu entistä enemmän fantasioihinsa, niin kuin jokainen muukin saarella olija. Tapahtuu yhteentörmäys, jolla on monia seurauksia. Kirja ei lopu suinkaan tähän. Juhani Johansson lähetetään oppikouluun, mutta saarella olijoiden kohtalot vaikuttavat häneenkin.

Lopussa saadaan selkoa myös Tyynen kuolemasta. Liitteistä (kirjeitä ja dokumentteja) voi päätellä muiden tapahtumien syyt ja seuraukset.

Tummien perhosten koti on lisäksi paljon muuta. Mulperiperhosten tavoin henkilöhahmot ovat viallisia. He kokevat erilaisia vaiheita, mutta eivät pysty kehräämään silkkiä, eivätkä kykene vapautumaan omille siivilleen. Olavi ja Juhani ovat saaren vankeina ulkopuolisessa maailmassakin.

Olen blogannut aiemmin Leena Landerin teoksesta Liekin lapset, joka kertoo vuodesta 1918.
Mai on Kirjasähkökäyrässä blogannut Tummien perhosten kodista NÄIN.
****
Leena Lander (s. 1955) on pitkän linjan kirjailija, jonka kahdeksas romaani oli tämä Tummien perhosten koti, joka on käännetty eri kielille ja filmattu. Leena Lander vietti lapsuutensa Lausteen poikakodissa (lähde Ylen miten minusta tuli minä ). Landerin isä oli töissä Lausteen poikakodissa. Lausteen poikakoti perustettiin 1920-luvulla. Myös Kulhon saaressa Turussa on ollut myös poikakoti 1925 - 1968, kirjassa viitataan Kulhon poikakotiin. Kulhosta toiminta siirtyi Lausteelle, jossa on nykyisin perhekuntoutuskeskus. Dome Karukoski filmasi Tummien perhosten kotia Kulhossa. Kulhossa oli kesäisin kesäsiirtola poikakotitoiminnan jälkeen (lähde, lähde  ).

Kulhon saareen pääsee vain veneellä, ja Kulho kuului Kakskerran kuntaan, joka puolestaan pakkoliitettiin Turun kaupunkiin. Vasemmalla on talas, jonka vierestä vesibussi ajoi Kulhon saareen, joka siis näkyy vasemman puoleisessa kuvassa.

Talas on kärsinyt aikojen saatossa.

Tämä teos kuvaa  lastensuojelun tilaa 1950- ja 1960-luvulla. Huostaanotto on sangen pysyvä tila, ja laitokset ovat eristyneitä. Laitoksella on kannatusyhdistys ja hallitus, mutta aika yksin saa johtaja huseerata, kunnes ilmeisesti pistetään pois. Juhanin vanhemmat Erik ja  Maire eivät sovi vanhemmiksi. Perheessä on paha asenne- ja alkoholiongelma, ja lapset ovat hoitamatta. Perheen koirakin potkitaan hengiltä. Koiran hautajaiset ovat irvokas tapahtuma. Naapureiden kanssa riidellään, töissä huijataan. Juhani on herkkä. Hän käy keskustelua perheessä kuolleen vauvan Juuditin kanssa, myöhemmin Tyynen kanssa. Juhanille käy näennäisesti hyvin, hän lukee itsensä insinööriksi, mutta elämä on tuskin onnellista. Tyynen kohtaloon hänellä ei ole osuutta. Juhanilla (s. 1955) on lisäksi pikkuveli Sauli (s. 1961), joka ei ole poikakodissa, vaan on huostassa jossain muualla (ei kerrota). Poikien makuusalin jutut ovat pääosin rivoja, niitä viljelee etenkin Sulkava, Kone on erikoistunut väkivaltaan ja päällevirtsaamiseen, Hämy ja Pieru ovat vaan muuten mukana. Lapsuus on usein kauheaa.