Laura Lindstedt: Oneiron, Teos 2015, sivumäärä 440.
Laura Lindstedtin (s.1976) toinen romaani Oneiron alkaa nuoren salzburgilaisen Ulriken tulolla Oneironiin, joka on valkoinen tyhjä kuoleman eteishuone. Välitilassa ovat aiemmin saapuneet kuusi naista, he alkavat touhuta nuolien alaikäisen Ulriken intiimiä paikkaa. Alistavaa ja kuvottavaa, mutta kirja ylittää monta kerronnan luonnollista mutta myös soveliaisuuden rajaa. Ajoittaisesta outoudestaan ja teoksen pitkäpiimäisyydestä huolimatta Oneiron kasvaa loistavaksi kokonaisuudeksi kerronnaltaan. Naiset ovat eri maista ja kulttuureista, eniten taustoitetaan Shlomithiä ja hänen kauttaan käsitellään paljon juutalaisuutta ja anoreksiaa.
Mutta Oneiron on seitsemän naisen kuoleman kertomus. Jokainen pääsee jatkamaan, minne, se ei selviä. Tarinoita kerrotaan, mutta romaanin toisessa osassa jokainen pääsee ja päästää irti.
Tämä on alapääjutuissaan ja tuntemuksissaan vain naisten ymmärtämä kirja, mutta miehen näkökulmasta päähenkilö on newyorkilainen Sheila, myöhemmin nimeltään Shlomith ja performanssitaiteilijana Shlomith-Skhina. Sheila on syntynyt New Yorkissa, ja hänellä anoreksia on puhjennut jo nuorena. Hän on tervehtynyt hetkellisesti avioitumisen jälkeen ja hän on ollut terveenä kibbutsissa, josta on kuitenkin lähtenyt katkeroituneena (lapset ja aviomies ovat jääneet). Tähän "Juutalaisuus ja anoreksia" -luentoperformanssiin (ss. 297 -329) on kytketty paljon. Itselle useat asiat ovat jonkin verran tuttuja, sillä olen itse esimerkiksi lukenut Vanhasta testamentista suurimman osan, Mooseksen kirjat monestikin. Mooseksen kolmannessa kirjassa on määritelty "Puhtaat ja saastaiset eläimet " Saatte syödä kaikkia merien, järvien ja jokien eläimiä, joilla on evät ja suomut", kirjassa tarkastellaan juhlia, ihanteita ja ruokia, mutta näin ilmaisten hyvin paljon yksinkertaistaen, mutta myös naisen asemaa, myös kuukautisia (esim. ss 313 - 314) "Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää" lukee Mooseksen kolmannessa kirjassa täällä. Shlomithin performanssia ja itseään laihduttamista tarkastellaan hyvinkin paljon eri näkökulmista, hän kuolee 28-kiloisena. Se onko yhteys tällainen ja onko sitä, en tiedä? Anoreksia on minusta nykyajan sairaus, johon luultavasti nainen sairastuu miestä hyvin paljon helpommin. Teoksessa on lueteltu altistavia tekijöitä. Yleensä en pidä vieraan uskonnon tapojen käsittelystä, enkä erityisemmin kyllä tässäkään, en edes itseni tekemänä, mutta tämä on aika vahvana tässä Oneiron -teoksessa..
Naiset pääsevät pois romaanin toisessa osassa vuorotellen, toiseksi viimeisenä haihtuu pois moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, jonka aviomies on lääkäri. Polina on rapajuoppo, jolla on kissa, kirjansa ja valtavasti viinaksia, joita paljon juo. Polina esitelmöi muille Emanuel Swedenborgista, joka oli syntynyt vuonna 1688 ja oli ruotsalainen tiedemies, joka kuoli 1772 Lontoossa. Swedenborgilla teoria Taivaan ja Helvetin välisestä välitilasta.
Kaikki muutkin pääsevät välitilasta pois. Ulrike on joutunut seksuaalimurhan kohteeksi. Tarinat ovat traagisia. Hollantilainen alistettu nainen yksinhuoltaja ja siivooja Wlbgis kuolee sairaalassa kurkkusyöpään, ja on tullut välitilaan peruukissaan ja vaipassaan. Wlbgisin poika on joutunut vankilaan. Ainoa ihminen, joka on välittänyt Wlbgisistä, on pojantytär Melinda, jonka äiti on narkkari.
Brasilialaisen Rosan tarina on oudoin. Hän on saanut siirtosydämen ja miljonäärin pojan ajatukset alkavat hallita Rosaa...
Marseillelainen Nina kuolee odottaessaan kaksosia rikkaalle miehelleen. Senegalilainen Maimunan unelmat menevät murskaksi, kun hänet ammutaan aavikolle.
Kirjassa on ruumiin toimintoja, alapääasioita, suolenkurahduksia, luentoja ja kuvauksia eri asioista, kerronta heittää häränpyllyä, on runoja, lehtijuttuja, asiat toistuvat, muuntuvat. Tämä kirja jakaa lukijat, minusta tämä on kaikesta huolimatta hyvä kirja. Ihmettelen sitä, sillä en yleensä pidä näistä tällaisista tarinoista enkä kertomuksista, enkä niitä juurikaan edes ymmärrä. Mutta Laura Lindstedt kirjoittaa varsin vahvasti, minusta kirja oli myös pohjustettu hyvin. Pika-googletuksella en löytänyt "virheitä". Laura Lindstedtin Oneiron ansaitsi kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2015. Esiraati seuloi ehdokkaat ja lopullisen valinnan teki yksi mies eli Hector eli Heikki Harma, joka on kuuluisa musiikistaan ja kappaleiden sanoituksista. Hectorilla on biisi Kuunnellaan vain Taivasta, jossa hän pohtii mm. Taivasta eli teema ei ole ollut vieras hänelle.
Muiden bloggaajienkin mielipiteet hajosivat:
Marjatan mielestä tässä on liikaa (aloitin (Jokke siis) itse tätä joulun aikaan, mutta alku shokeerasi liikaa, nyt luin loppuun, kommentoin tässä bloggauksessa alkushokkiani),
Elina riemastui,
Omppu hehkuttaa,
Mai Kirjasähkökäyrässä kirjoittaa "Ensimmäinen osa oli haahuilua pitkäveteisesti henkimaailmassa, josta en siis pidä, eikä mielipiteeni muuttunut miksikään tämän kirjan lukemisen jälkeen"
Google-haun kuningatar Kirjakaapin kummitus Jonna kuvaa sitä monella adjektiivilla hämmentävä, hurja ...
Kirjablogien kuningatar Leena Lumi toteaa bloggauksensa lopuksi "Oneiron on ansainnut päättyä tuutulauluun kaikille kirjan kiehtoville, vahvoille naisille, joiden on aika päästää irti "
****
Oneiron -teoksen kohdalla on puhuttu kulttuurisesta omimisesta, mihin myös Marjatta viittaa kommentissaan. Kultuurinen omiminen voidaan määritellä teoksi, jossa toisen kulttuurin ominaispiirre napsitaan omaan käyttöön. Minusta yhdessä kirjassa voidaan kyllä käsitellä asiaa, vaikka itsekin sitä ihmettelin. Juutalaisuus on vanhempi kulttuuri kuin suomalainen ja juutalaisia on enemmän kuin suomalaisia. Minusta myös Vanhalla Testamentti on tunnetumpi teos kuin Kalevala, josta eepoksesta on ammennettu. Tässä minusta kulttuurista omimista ei tapahdu, sillä Shlomith on juutalainen myös kirjassa. Kulttuurinen omiminen on pahasta silloin, jos toisen kulttuurin pyhiä asioita tai tunnusmerkkejä aletaan käyttämään omassa kulttuurissa. Tässä kyllä on kyse aika syvälle menevistä tavoista ja kirjoituksista kuin Mooseksen kolmas kirja edustaa juutalaisille luultavasti enemmän, kuin tämä bloggari edes ymmärtää. Lukija ymmärtää, että minä blogin kirjoittaja on useimpien alojen harrastelija, ei siis asiantuntija.
Oneironin tunnelma on vahva ja kirjassa on tarinan kertomisen iloa. Koin sen myös uudistavan romaanikerrontaa.
VastaaPoistaTotta, ja hyvä kokonaisuus, teillä oli kaikilla hyvät bloggaukset ja analyysit :)
PoistaJokke, voi sinäkin sittenkin pidit. :)
VastaaPoistaMinusta se Shlomithin hahmo on juutalaisuudessaan aika epäuskottava, varsinkin amerikanjuutalaiseksi, jotka yleensä ovat maallistuneita. Se, että hänen anoreksiansa liittyisi uskontoon ja sen vanhoihin tulkintoihin, kuulostaa "keksityltä". Keksittyähän kaikki tietysti on kirjoissa aina, mutta, mutta ... no ei mahda mitään.
Maimunan ja Rosan tarinat kiinnostaisivat minua kyllä laajempinakin.
Kävin lukemassa oman vanhan kirjoitukseni ja ... hmm... siellä sanon, että Shlomith tuntuu uskottavalta niin äärimmäinen kuin hän onkin. Ja nyt ei enää tunnukaan. :D Näin se menee. Olen tässä välissä lukenut ja kokenut ja näemmä muuttanut mielipiteeni tästä henkilöhahmosta.
PoistaMinusta tässä kävi vähän sama ilmiö kuin Pulp Fictionissa (Tarantinon kulttielokuva), eli ainekset ja tapahtumat ovat outoja ja kuvottavia, on episodimainen, mutta kokonaisuus on minusta hyvä.
PoistaTarinatkin ovat epäuskottavia moniltakin paikoin, kaikkikin, Shlomithin luento on minusta kuiva, mutta faktat minusta ovat varmasti paikallaan.
Pasila tv-sarjassa on jakso Reetta Ruusu, jonka performansseissa on idea, eli ollaan syömättä (tässä oli anoreksia, joka on eri asia) ja viedään homma äärimmilleen, ja usein joku kuolee.
Kiinnosti muiden tarina enemmän ne jäivät hyvinkin paljon taka-alalle...
Jos olisin kirjoittanut arvion ensimmäisen sadan, kahdensadan tai kolmensadan sivun jälkeen, olisi sävy ollut varsin toinen ... nyt kävi Pulp Fiction -efekti.
Elina Grundström eilisessä Pressiklubissa kiinnitti monesti huomiota naisten asemaan, eli on hyvä, että on kirja joka tarkastelee asioita naisten kannalta, ja samassa yhteiskuntaa ...
Sitä, mikä tämän kirjan merkitys ja sanoma on, en osaa aivan tyhjentavästi kertoa :)
Alkukohtaus on minusta kyllä hyvinkin alistava ym ym
Jokke, aluksi minustakin tuntui, että tässä on kaikkea liikaa, en saa kiinni, sitten tuli flow ja olin aivan Oneironin viemä.
VastaaPoistaMinulle erittäin kiinnostavaa teoksessa oli juuri juutaliasuuden käsittely, sillä jos haluaa tutkia tiettyjä historin asioita, kiinnostuu väistämättä juutalaisuudesta. Tyttäreni puolestaan tekee nyt teologian gradua, mutta häntä kiinnostavat vieraat uskonnot yleensä. Jos juutalaisuus kiinnostaa, lueppa suomalaiten tutkijoiden Tapani Harviainen ja Karl-Johan Illman teos Juutalainen kulttuuri. Se tarkentaa monia Oneironissa käsiteltyjä juutalaisuuteen liittyviä asioita. Saan myös joka suvi vieraakseni juutalaisen ystäväni kaukaa. Olemme nyt jo käsittelemässä anoreksiaa ja juutalaisuutta.
Kiva lukea kirjasta miehen mielipide!
:)
PoistaEli opettaa että kirjat kannattaa lukea loppuun :)
Olin taannoin luennolla, jossa käsiteltiin eri uskontojen "kiellettyjä ruokia ja perusteita niihin", se oli varsin avartava kokemus. Minusta yhteyksiä voi olla, minusta luento oli jo sinäänsä sisällä yksi teos.
Linkkaan juttusi, jota olin näköjään kommentoinutkin ja on hyvä bloggaus :)
Nyt kun on jo vähän vettä virrannut lukemisen jälkeen, niin tunnelmani on, että pitäisi lukea toiseen kertaan, jotta saisin selville oman käsitykseni Oneironista. Shlomithin hallitsevuus on jäänyt häiritsemään. Välillä mielessä jopa käy sellainenkin, että onko tämä sittenk kuitenkin ns. liian rakennettu teos. No, nämä ovat jälkikaikuja. Lukiessani nautin suuresti. On myös hienoa, että teos vieläkin tällä tavalla häiritsee kuin se tekee.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että Shlomith hallitsi, hänhän "kuoli" jo 2007 ja muistaakseni Ulrika "vasta" 2013 (kuolinajat kaikki ilmenivät), eli hän myös oli kauimmin välitilassa. Tässä oli tosiaan rakennelmia, mutta kirjoitin tätä fiilispohjalta, ja lopulta pidin tästä.
PoistaJoo minäkin pidin ja ihan hurjasti pidinkin. Joskus vaan käy minulle niinkin, että olen niin siinä tunteessa sisällä lukiessani, että vasta myöhemmin kykenen alkaa hahmottamaan lukemaani toisesta näkökulmasta.
PoistaTotta, minulle käy usein "näin" kirjojen kanssa, jotka ärsyttävät, myöhemmin näkee enemmän niiden ansioita, ja uudelleen luku monesti kertoo kirjan merkityksestä itselle ja onko tuntemus muuttunut ...
PoistaLiian rakennettu, oli hyvä kuvaus siitä kokemuksesta mikä minulle syntyi alle sadan sivun lukukokemuksena. Tulin tänne Jokke saamaan synnintunnustuksen etten ole lukenut loppuun mutta nyt en tiedä. Todellaki tämä pitää "tarpoa" vielä, jos sitten liitynkin ihailijoihin. Jo on. Löytyisi yhdestä kirjakaupasta kohtuu halvallakin johon pääsen noin krn/kk.
PoistaAloitin lukemisen kolmasti, mitään olennaista ei tapahdu mutta sentään kuolinsyyt selviävät ja naiset pääsevät jatkamaan matkaa ...
PoistaKolmesti!!! Minusta ei ole siihen. Kieltämiseen ehkä (heh) mutta ei. Kiitos.
PoistaNo en nauttinut lukemisesta eikä kirjan henkiolennot ole minun genreä. Lukeminen oli kuin tervanjuontia. Schlomithin elämästä olisi saanut ihan oman romaanin aikaiseksi, nyt tämän oli sekavaa sekametelisoppaa.
VastaaPoistaAnoreksia ei ole vain nykyajan tauti, se on psyykkinen sairaus. Todella ikävä sairaus.
Itsekin selasin kirjan läpi enkä pitänyt, mutta sain se jokerilainana ja luin rauhallisemmin, ja oli se lopulta ok, mutta ymmärrän, että tämä jakaa, linkkasin sinun bloggauksen tuohon ylös.
PoistaGoogletin anoreksia, ja se on tunnettu tosiaan jo yli 100 vuotta (tai 300 vuotta) länsimaisessa lääketieteessä. Veikkaisin, eli olet oikeassa. Luultavasti lääketieteen kehitys ei auta sen nujertamiseen, koska kuten kirjoitat se on psyykkinen sairaus ...
Historiassa on ollut myös uskonnollisista syistä itseään näivettäviä, esim. katolisuudessa keskiajan pyhät anorektikot, jotka eivät halunneet saastuttaa itseään ruualla, vaan pitää puhtaana taivaallista puolisoa varten. On tässäkin tietysti takana elämänkielteisyys ja masennus.
PoistaItse pohdin kauneusihannetta, eikö se aiemmin ollut hieman terveempi eli suomeksi tanakampi. Tässähän puhutaan vaimon valinnasta ja hoikkien hyvästä menekistä.
PoistaOli se ihanne kai tanakampi joskus tosi kauan sitten, kun ruuasta oli pulaa.
PoistaNaiset olivat 70-luvulla paljon sirompia kuin nykyään, jolloin käydään kuntosalilla kasvattamassa lihaksia eikä jenkkakahvoja nähdä kauneusvirheenä. Tavalliset naiset ovat siis pulskempia kuin ennen, vyötärönmittakin on kasvanut noin 70 sentistä 86 senttiin muutamassa vuosikymmenessä. Missit, mallit ja anorektikot on sitten asia erikseen.
Jokke, siis missä puhutaan vaimon valinnasta ja hoikkien hyvästä menekistä? Olen varmaan pudonnnut nyt ihan kärryiltä. Luin kyllä Oneironin ihan alusta loppuun. :)
En näe, että Shlomithin anoreksialla olsi paljon mitään tekemistä hänen juutalaisuutensa kanssa. Ihan yhtä hyvin joku katolilainen anorektikko voisi kaivaa historiasta nuo keskiajan itsensä näivettäjät ja rakentaa niistä shown.
Olin kerran avoliitossa amerikanjuutalaisen miehen kanssa ja tutustuin hänen sukulaisiinsa ja ystäviinsä, joista osa oli vähän ortodoksisempia, mutta silti aivan tavallisia tavoiltaan. Tuollaiset kuukautisten jälkeiset puhdistaustumispäivät ovat historiaa, ja onhan niitä ollut muillakin kuin juutalaisilla, ihan hygieniasyistä hyviksi havaittuina. Muslimeilla esim. on yksityiskohtaisia puhtaussäääntöjä, jotka ovat olleet silloisissa erämaaoloissa tarpeen, siis silloin kun pyhät kirjat, niin Vanha Testamentti kuin myöhemmmin Koraanikin ovat syntyneet.
Minulle on tullut sellainen olo, että tässä on kyseessä ns. kulttuurinen omiminen eli Lindstedt ratsastaa juutalaisuudella rakentaen siitä eksoottisempaa kuin se on. Siksi Shlomith ei ole toden tuntuinen henkilö.
En tarkoita, että tällä omalla henkilöhistoriallani olisi tässä mitään edustavuutta, mutta sekin saattaa minut kyseenalaistamaan tätä Shlomithia.
PoistaEn pidä yleensäkään siitä, että toisia kulttuureja niin kauheasti toiseutetaan, kuten tässä Oneironissa tapahtui.
Itse olen samaa mieltä, eli en pidä että tunkeudutaan vieraan (tai edes oman) uskonnon alueelle tekemään johtopäätöksiä sairaudesta, jota on esim. Suomessakin aivan liikaa, joka esim. tautiluokituksen mukaan on sairaus, tässä puhutaan vain enintään altistavista tekijöistä. Kirjoittamisen vapaus on tosin kaikilla.
PoistaKirjassa oli kohta, jossa Shlomith viittasi, että kun (tulevat) puolisot eivät voi tapailla (eikä muistaakseni edes nähdä) niin sitten valitaan "kuvien" perusteella ja hoikat tulevat valituksi.
Lainasin kirjan kahdeksi viikoksi ja aloitin toisen kerran (mutta lukeminen jäi, luin Lopotin), töiden jälkeen torstai-iltana ja perjantaina oli pakko lukea kirja loppuun ja palautin se eilen lauantaina, muuten laina-aika olisi ylittynyt, eli en voi ottaa siitä lainausta tähän, mutta ne joilla kirja on voivat katsoa.
Juu juu, muistan. Minullakin se oli lainassa.
PoistaNiinhän se on, ja myös työnhaussa arvostetaan painoa, juostut maratonit kannattaa ehdottomasti mainita CV:ssä ja niin edelleen. "Oy vey!", sanoisi tähän amerikanjuutalainen.
Anoreksiaan vaikuttaa ilman muuta monella alkuvaiheessa myös se, mitä ympäristössä arvostetaan, anorektikko kun on usein perfektionistinen. Ja kun tauti pääsee päälle, se vääristää peilikuvan eikä kenenkään mielipiteellä ole enää väliä.
Ei kun se oli oma, mutta annoin pois miniälle, joka myös on suhtautunut kirjaan varauksella.
PoistaMInulla on kokemuksia, että monet tällaiset hyvinkin extremeurhot menevät lukkoon, kun pitäisi hoitaa vaikeita ristiriitoja ja puhua, eli jos otan joskus itse töihin maratooni ei ole rasite, mutta ei ole myöskään etu :)
PoistaTarkistin nyt vielä Oneironista, että kappale Juutalaisuus ja anoreksia (joka on Shlomithin luentoperformanssi) alkaa sivulta 297 ja jatkuu sivulle 329 eli on noin 30 sivua pitkä. En nyt kyllä oikein hahmota, mitä lisäarvoa teokselle tuo anoreksian kytkeminen juutalaisuuteen ja ylipäänsä koko juutalaistematiikka. Se on tietysi erinomaista, että Oneiron herättää keskustelua.
VastaaPoistaItsekin hahmotin tämän varsin irrallisen osan, mutta sain tämän luettua vasta kolmannella, toisella kerralla luin tämä jo etukäteen.
PoistaLejtijutut ja kuolinilmoitukset näin "objektiivisena" informaatiota.
Loppujen lopuksi on kysymys kirjallisuuden valinnoista. Yleensä olen sitä mieltä, että kirjoja ei kannata hieroa näin kauan, monesti parempi tulee lonkalta. Monesti hieron bloggauksia monta tuntia, tämän paukutin perjantai-iltana hyvinkin nopeasti, ja ei ole sen huonompi kuin muutkaan ...