Heikki Kulta: Mika Salo Elämäni

 

Heikki Kulta: Mika Salo, elämäni, readme.fi 2019, sivumäärä 302.

Heikki Kulta (s. 1955) oli pitkään Turun Sanomien urheilutoimittajana. Heikki Kulta erikoistui Formula ykköseen Keke Rosbergin voitettua maailmanmestaruuden F1:ssä 1982. Kulta lähetettiin paikan päälle GP-viikonloppuihin ja hän on ollut yli 300 kisaviikonloppua varikkoaluueilla. Kulta on kirjoittanut myös F1-teoksen Iceman Kimin matkassa. 

Mika Salo (s.1966) on entinen F1-kisakuski, jolla on 111 F1 GP:n ja 109 startin kokemus Lotuksella, BAR:lla, Arrowsilla, Ferrarilla, Sauberilla ja Toyotalla vuosina 1994 - 2002. Lisäksi Salo on jatkanut uraa muissa luokissa.

Tässä Mika Salo, elämäni -kirjassa on 262 tekstisivua ja keskellä 40 sivua kiinnostavia valokuvia Mika Salon elämän varrelta.

Salot asuivat  Vantaalla Martinlaaksossa, ja Mika viihtyi nuoruudessa Keimolan moottoriradalla ja pelasi junnulätkää. Lätkä jäi, kun autoilu vei, kilpaura alkoi pikkuluokista, silloin puhuttiin mikroautoista (ei kartingista). Mika Salo suoritti asepalveluksen ja oli amiraalin autokuskina. Sitten jatkui kisaura, autojen tehot suurenivat ja ajohommia alkoi olla ulkomailla. Formula Fordissa tuli vuonna 1988 menestystä eli EM-sarjan kulta. Seuraavaksi vuodeksi tie vei Brittien F3-sarjaan. Vuoden 1990 kausi oli Mika-Mika - sarja, jossa nuorempi vantaalainen Mika eli Häkkinen lopulta oli parempi, ja sai superlisenssin ja suuntasi F1:iin.

Mika Salo ei ollut rikas, mutta hänellä oli uskollisia sponsoreita Teräsjousi ja Euroopassa Rettig. Kun 1990-kausi päättyi, Salo suuntasi erinäisten yhteensattumusten vuoksi Japaniin F3000-sarjaan, jossa hän vietti neljä vuotta ilman mainittavaa menestystä kehnon kaluston vuoksi. 

Formula 1
Vuonna 1994 hän sai ajaa Formula 1:ssä Lotuksella kaksi kisaa. Sen jälkeen Tyrrelillä meni kolme vuotta. Salon 50:stä Tyrrell-GP:stä 22 päättyi keskeytykseen. Viidessä kisassa Salo pääsi pisteille eli kuuden parhaan joukkoon. Yksi niistä Monacossa. Arrows-kaudesta lohkesi yksi nelossija. Vuonna 1999 Salo tuurasi Ferrarilla loukkaantunutta Michael Schumacheria sangen hyvin eli oli kerran kolmas, ja kerran olisi voittanut, mutta päästi tallimääräyksellä Eddie Irvinen ohi, kun Eddie Irvine taisteli MM-tittelistä Mika Häkkisen kanssa, jonka Häkkinen voitti. Mika Salon F1-uran loppuvuodet meni Sauberilla ja Toyotalla. F1-kisat loppuivat 13.10.2002.

Sen jälkeen Salo ajoi aika hyvällä menestyksellä muita sarjoja, Maseratilla GT-sarjaa, ja Mika ylsi LeMansin 24:lla oman sarjansa luokkavoittoon. Mika Salo on toiminut myös F1:ssä tuomaristossa ja ollut tv:ssä F1-asiantuntijana.

Kirja luotaa myös läheisten näkemyksiä Mikasta, puhutaan myös Mikan harrastuksista kitaransoitosta, metsästyksestä ja lentämisestä.

Koska kirja on julkaistu "jo" 2019 on yksi luku "Venäjällä - urheilujohtajana", eli Mika on toiminut SMP racingilla itärajan takana pomon hommissa. Nyttemmin sekin on loppunut.

Kaiken kaikkiaan hyvä kertaus Mika Salon upeasta urasta, joka ei johtanut  maailmanmestaruuteen eikä F1-osakilpailuvoittoon, mutta on ansiokas. Teoksessa on Mika Salon F1-tulokset. kuvasivut ovat myös kiinnostavia.

Ilkka Remes: Kotkanpesä

 

Ilkka Remes: Kotkanpesä, WSOY 2020, sivumäärä 405.

Ilkka Remes kirjoittaa Kotkanpesä-romaanissa vaihtoehtohistoriaa.

Natsi-Saksa voitti toisen maailmansodan, se hallitsee Eurooppaa, vastapoolina Yhdysvallat, näillä mailla on ydinaseita. Saksa lietsoo Yhdysvalloissa rotumellakoita ja sekaantuu sen presidentinvaaleihin. Saksassa Stasi valvoo ihmisten sometusta ja puhelinliikennettä. Suomi on Saksalle lojaali, ja koittaa pitää itsenäisyydestään kiinni.

Teoksen alussa suomalainen ohjelmistoasiantuntija Erika Manner on tuomittu kuolemaan. Hän saa kuitenkin myrkkupiikin sijasta tehtävän, jolla voi päästä vapaaksi, hänen pitää löytää algoritmeillaan Berliinin hallinnosta CIA:n kätyri.

Juoni on remesmäinen enkä paljasta sitä. Olennainen kysymys on, miksi Erika on tuomittu kuolemaan? Erikan veli Tuomo alkaa tutkia isoisänsä "itsemurhaa" ja saa peräänsä Valpon etsivät. Tarinan tiimellyksessä Gestapo etsii Erikaa. Lisäksi CIA:n agentti on hengenvaarassa. 

Kotkanpesä on paluu vaihtoehtohistoriaan, jossa Remes tarkastelee hyvin ajankohtaisia asioita, kuten kansalaisten somevalvontaa, asioiden salaamista, demokratian tilaa sekä ikuista vallanhimoa.

Pidempi oppimäärä
Eletään siis vaihtoehtotodellisuudessa, jossa Saksa voitti toisen maailmansodan, Hitler kuoli vanhuuteen 83-vuotiaana. Maailmassa on kaksi ydinasevaltiota Saksa ja Yhdysvallat. Gestapo ja Stasi häärivät rajoittamassa kansalaistensa perusoikeuksia. Saksassa vallassa on kansleri Ursula Sauer. Saksa on salannut rotutouhunsa ja keskitysleirinsä.

CIA:n kätyri paljastetaan lukijalle kirjan alkuvaiheessa, hän on korkeassa asemassa kanslerin virastossa oleva Martin Richter. Erika työskentelee hänen kanssaan.

Tapahtumat vyöryvät Berliinin olympiastadionin lähellä, Berliinissä, Alpeilla ja Lapissa.

Minua kiinnosti enemmän vaihtoehtomaailma, kun sota-aikojen pöyhintä. Toisia ehkä juoni koukuttaa.

Ilkka Remeksen (s.1962)  Pääkallokehrääjä romaanissa historia meni toisin päin, Suomi hävisi totaalisesti jatkosodan ja siitä muodostui SDR. Tässä Saksa voitti sodan, ja "rauha" on palannut. Minusta on epäuskottavaa, että Hitlerin vallanhimo olisi sammunut rauhaan. Sen sijaan on aiheellista pohtia siihen, mihin diktatuurien somevalvonta voi mennä.

Tässä linkki Ilkka Remes -bloggauksiini (KLIK), joita on 16 kpl.

Jo Nesbø: Valtakunta

 

Jo Nesbø: Valtakunta, alkuteos Kongeriket 2020, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga 2020, sivumäärä 592.

Norjalaisen Jo Nesbøn romaani Valtakunta kertoo veljesrakkaudesta ja halusta suojella perhettä pahalta. Kulissina on norjalainen Os, luonnonkaunis pikkukylä, jossa on ahtaat piirit ja upeat tunturimaisemat. Jyrkillä teillä on äkkijyrkkiä mutkia, veljesten Royn ja Carlin  vanhemmat ovat suistuneet autoineen jyrkänteeltä alas.

Valtakunta-romaanin hienous on kerronnassa ja siinä, että vaikka kertoja pysyy samana, lukija saa koko ajan uusia näkökulmia tapahtumiin, joista useimmat ovat traagisia. Alusta saakka lukijalle on selvää, että tämä ei pääty hyvin, mutta lukija ei aavista käänteitä, eikä lopputulosta.

Valtakunta on lumoava kertomus ihmisen jatkuvista pahoista teoista, salailusta perheissä, häpeästä, kunnianhimosta, ja siitä, mitkä kammottavat seuraukset näillä on.

Pidempi oppimäärä
Kertoja on hiljainen ja kovanyrkkinen Roy Opgaard, jonka eloisa pikkuveli Carl Opgard saapuu barbadoslaisen vaimonsa Shannonin kanssa Kanadasta, aikeenaan tehdä tunturin päälle hulppea hotelli. 

Roy on huoltoasemaa pyörittävä jurohko vanhapoika. Pikkuveli Carl on veljeään eloisampi ja ailahtelevampi. Hän on lähtenyt paikkakunnalta naissotkujen takia ja muuttanut rapakon taakse sössittyään opiskelunsa. Nyt tuhlaajapoika palaa nuorikkonsa kanssa. Shannon on arkkitehti ja on opetellut norjaa, joten hänkin pääsee osalliseksi takapajulan juoruista.

Hotelliprojekti on Carlille syy tulla paikkakunalle ja hän puhuu paikkakuntalaisia mukaan. Nesbø paljastaa jatkossa muitakin motiiveja.

Kyläläisten sosiaaliset suhteet ovat solmussa, ja pikkupaikkakuntaa vaivaavat juoruilu, kateus ja hyväksikäyttö, jotka muodostavat sytykkeen konflikteille. Kuvitteellista (?) Osia lähinnä kaupungeista on Nodden. Osissa on huonot tiet, ja veljesten alueille johtavan tie mutka osoittautuu vaaralliseksi paikaksi, jossa nimismies saa rampata useaankin otteessen.

Minua kirja piti otteessaan.

Pisin oppimäärä

Kirja on kuin kaleidoskooppi, kuva on kaunis, vaikka siinä on jotain outoa. Kun  vaihtaa tarkastelukulmaa, kuvio muuttuu aivan toisenlaiseksi, hyvin toisenlaiseksi. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen lukija luulee tietävänsä, miten asiat ovat, mutta kun kuvaa kierretään, se näyttää aivan toisenlaiselta ja Nesbø pyörittää lukijaa aivan viimeisille sivuille asti, mutta jo alussa lukija aavistaa, että on huono idea palata kotikonnuille.

Minulle tämä oli vuoden 2023 paras lukukokemus.

*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi.

Olen blogannut Harry Hole -sarjan avausosan Lepakkomies. 

Jo Nesbø on syntynyt Oslossa, ja asunut nuorena Moldessa. Hän on nykyaikaistanut myös näytelmän Macbeth.

Jarkko Sipilä: Uhripeli

 

Jarkko Sipilä: Uhripeli, 2019, Takamäki-sarjassa dekkari 19. Crime Time 2019. sivumäärä 317. Takamäki #19.

Alkukohtauksessa 2016 Julia Rask joutuu miesystävänsä tai entisen miesystävänsä raivohullun Mika Kososen pahoinpitelemäksi. Poliisien väliintulo hädintuskin pelastaa Julian hengen, häntä viillettiin kaulaan. Parilla on kolmevuotias tytär Elli. Mika Kososta ei tuomita rangaistukseen vaan passitetaan vankimielisairaalaan.  Kosonen pakenee 8.9.2019 Kuopion Niuvanniemen vankimielisairaalasta nuijittuaan vartijan ja suuntaa pääkaupunkiseudulle. 

Pian Koskelantieltä löytyy kuoliaaksi kidutettu nainen. Hän oli ollut Julian ystävä Maija Malmberg. Mika Kosonen haluaa päästä käsiksi ex-naiseensa. Julia taas haluaa paeta. Poliisi haluaa suojella Juliaa ja hänen lastaan ja saada Mikan kiinni.

Tarina on piinaava ja iljettävä, eikä juonen osalta mukava lukea, mutta maailma on myös tätä. Poliisin tutkimusten lomassa päivitetään Helsingin historiaa.  Aleksis Kiven katu oli vuoteen 1928 asti Fredriksbergsgatan (suomeksi Fredriksperinkatu). Nimi juontaa juurensa Pasilasta (Fredriksberg), jonne Aleksis Kiven katu suuntaa.

Julia pakenee, mutta kuten arvaatte Kosonen tapettuaan lisää, haluaa päästä käsiksi Juliaan? Loppu on piinaavan jännittävää Karhu-ryhmineen.

Teos on enemmän Takamäen tiimin toiminnan kuvausta. Ataripoliisi Suhonen on siirtynyt järjestyspoliisiksi, mutta Takamäki haluaa hyvän poliisin tiimiinsä. Takamäen poika Joonas on myös rikospoliisissa, loppuvaiheessa hän joutuu seuraamaan Kososen kostoa liiankin läheltä.

Jarkko Sipilän Uhripeli on hyvä kuvaus raivohullusta miehestä, jonka harhat kohdistuvat naisiin.

****
Rikostoimittaja Jarkko Sipilä (1964 - 2022) kirjoitti Takamäki-dekkareita, ja sarjassa ilmestyi 22 kirjaa.

Jarkko Sipilä oli ollut MTV:n rikostoimituksen päällikkö ja Sipilä oli ollut raportoimassa keskeisistä henkirikoksista. Sipilä vaikuttaa hyvin terävältä.

Sipilä suunnitteli kirjan juonta miltei kauemmin kuin kirjoitti tarinaa. Itse kirjoitustyö vie aikaa yhdestä kahteen kuukauteen. Juoni hahmottuu parissa kuukaudessa kirjoittamisen jälkeen viimeistely vie aikaa. Kuten arvata saattaa Takamäki ei ole Sipilän alter ego. Olen blogannut sarjasta dekkarit Syy tappaa,  Luupuisto ja Syvälle haudattu.

Iida Rauma Hävitys

 

Iida Rauma: Hävitys, Tapauskertomus, Silta 2022, sivumäärä 400.

Iida Rauman (s.1984) romaani Hävitys voitti vuoden 2022 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, valitsijana toimi Turun piispa Mari Leppänen, joka perusteli valintaa: "Kyseessä on kirja, joka kysyy, miksi lapseen kohdistuva vääryys ei ole kenestäkään mitään. Kirja muistuttaa, miten kaikki olisi toisin, jos olisi edes kerran joku, joka vaan kuuntelisi ja uskoisi". (Lähde yle täällä).

Hävitys -romaanin alussa päähenkilö A asuu Turun ylioppilaskylässä, päivisin A on historian opettajan sijaisena ja juoksee öisin. Aluksi A pohtii Turun (rakennusten) muuttumista tai lähinnä rakennusten purkamista. A stalkkaa lisäksi Iraa. Asteettain poraudutaan kirjan ytimeen: peruskoulun kauhuihin, A on kokenut opettajan ja oppilaiden vuosikautisen kiusaamisen.

Lopussa A ja Ira pelaavat peruskoulunsa raunioille ja alkaa vimmainen, mutta sekava loppukähinä.

Hävitys on hyvin kantaaottava romaani. Koulukiusaaminen on vakava asia ja aiheuttaa vammoja. Minusta romaanin rakenne on ongelmallinen ja liian subjektiivinen, ja se jostain syystä toimi kohdallani päinvastoin kuin ehkä muilla, eli se jätti ulkopuoliseksi ja traagiset tapahtumat jäivät etäisiksi.

Romaanin rakenne
Romaanissa ajankohdat pomppivat, Teurastamo 5:n aikahyppelevään Billy Pilgrimiin viitataan, romaanissa Billy tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja hän hyppii ajassa. Pilgrim nuorena (oikeastaan lapsena) kokee Dresdenin pommituksen, jota ei voi kuvata.  Tässä romaanissa hypellään vuosissa 1993,  1995, 2000 sekä nykyhetkessä, jossa henkilö juoksee öisin, seuraa Iraa ja naukkailee närästyslääkkeitä.

Turun paikkoja kuvaillaan, eniten Ylioppilaskylän nurkkia, Nummenpakkaa ja Lemminkäisenkadun liepeillä olevia Teknogiakiinteistöjen rakennuksia (Data City,  Bio City ja Pharma City), muutenkin Turun historiaan viitataan. A ja Ira puhuvat keskenään Turun murretta? Tai ehkä Kaarinan? Asenne on se, että vanhaa puretaan ja uutta tehdään, mutta 2000-luvulla ja oikeastaan jo 1980-luvun lopulta Turku on säilyttänyt elinkelpoiset talot (täällä kuvia romaanin maisemista).

Teos on fiktiivinen, romaani kritisoi voimakkaasti Kaarinan kouluoloja.

Kouluterveyskyselyn tuloksissa Kaarinassa on edelleen koulukiusaamista. Nykyisin tosin myös Piikkiö kuuluu Kaarinaan. (Piikkiön koulutkin ovat päässeet otsikoihin).

Koulukiusaamisesta ja leirikoulusta
A:n koulukiusaamista kuvataan varsin seikkaperäisesti. Kyse on musiikkiluokasta, jota opettaa Anna-Maija eli Ansku, jota A inhoaa ja päinvastoin. Yhteenottoja on opettajan kanssa luokassa ja jatkuvaa nälvimistä oppitunneilla, välitunneilla A:ta haukutaan ja lyödään. Pahalta tuntuu ja teos antaa hyvin huonon kuvan koulun reagoinnista kiusaamista vastaan. Minua ihmetytti kuudennen luokan Viron leirikoulun kuvaaminen, leirikoulussa nimittäin oli opettajan lisäksi myös huoltajia, luulisi, että meno olisi ollut aivan toisenlaista.

Olen itse sitä mieltä, että peruskouluun eivät leirikoulut kuulu, eivätkä ainakaan ulkomailla. Edelleen olen sitä mieltä, että kouluaikana koulu vastaa turvallisesta oppimisympäristöstä ja laittaa vähintään opettaja-kiusaajat kuriin ja yrittää parhaansa oppilaiden hyvien suhteiden rakentamisessa.
*****
Ida Rauma (s. 1984) on käynyt peruskoulua Kaarinassa ja Ylen jutussa: "Tarina ja henkilöt ovat täysin fiktiivisiä, mutta päähenkilön kokemukset ovat totta ", lukion hän kävi jo lakkautetussa Turun Juhana Herttuan lukiossa ja myöhemmin opiskeli Turun yliopistossa.

Tämä oli viimeksi valittu Finlandia, joten Finlandia-haaste on suoritettu (saa taputtaa, oli aika savotta). 

Finlandia-voittajat
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja Poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos

1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos

1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos

1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos

1992: Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia

1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 

1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 

1995: Hannu Mäkelä: Mestari 

1996: Irja Rane: Naurava neitsyt

1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 

1999: Kristina Carlson: Maan ääreen

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät

2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 

2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 

2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla
2020: Anni Kytömäki: Margarita
2021: Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

2022: Iida Rauma: Hävitys, tapauskertomus

2023: Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

Kata Kärkkäinen: Minä ja Morrison

 

Kata Kärkkäinen: Minä ja Morrison, Tammi 1999, Loisto-pokkari 2002, sivumäärä 240.

Kata Kärkkäisen (s. 1968) esikoisteos Minä ja Morrison kertoo Millasta, joka rakastuu pikkurikolliseen Akiin, jolla on Joonas-veli. Kirja filmattiin ja sen ohjasi Lenka Hellstedt, pääosissa olivat Irina Björklund (Milla) ja Samuli Edelmann  '(Aki).

Minä ja Morrison on helppolukuinen tarina, joka puolen välin jälkeen ankeutuu. Päähenkilö ja minä-kertoja Milla ajelehtii, tapaa Akin, jonka kanssa seurustelee, sänkyilee ja huumeilee. Filmissä Akilla on Joonas-niminen poika, mutta kirjassa hän on pikku-veli, joka Akin mukaan on "lievästi jälkeenjäänyt", tosin Joonas on hyvin älykäs joillakin aloilla ja hyvä piirtämään. 

Äiti haluaisi että Milla opiskelisi, menisi akateemisiin naimisiin. Millalla on Akin kanssa huumehengailussa pelkkää alamäkeä, ja Aki sössii asiansa ...

Juoni puksuttaa ankeaan loppuunsa. Kirja on kiinnostanut sen verran, että kirjasta pukattiin filmi, joka kaiketi sekin menestyi hyvin. Olen nähnyt filmin tv:stä.

Kirjan kansi on vuoden 2001 filmistä. 

****

Anssi Kelan Sinkku Milla soi elokuvassa. Yllä virallinen Millan musiikkivideo youtubesta. Anssi laulaa Akin talossa, ja seinällä on Jim Morrisonin kuva. Anssi Kela oli lukenut elokuvan käsikirjoituksen ja ottanut biisiin siitä sanat, Milla hei, joskin kertosäe kuvaa aika hyvin Millan elämää ja äidin asennetta siihen:

Milla hei sun täytyy muuttuu
sun elämältä suunta puuttuu
sä aina tartut tikkuun lyhimpään
se ei johda mihinkään
sä et oo mikään tyttö enää
sun täytyis tehdä jotain järkevää
ja lapselliset leikkis lopettaa (Anssi Kela).

Kirjan ehkä mielenkiintosin kohta liittyy 26-vuotiaaseen Millaan, jonka ristimänimi yllättäen on kirjan mukaan Mirjam, Milla itse on muuttanut nimen Millaksi.

Videolla näkyy myös flipperi, jota peliä kirjailija sanoo pelanneensa kotikaupungissaan nuorena (lähde Yle Elämäni kesä). Luullakseni kirjan kiinnostavuus on Milla pohdinnoissa ja ratkaisuissa, joka kuvaa tuon ajan nuorten aikuisten ongelmia. 

Filmi oli yksi osa (osa 2) Levottomat -filmisarjaa. Milla on peruslevoton. 

Milla sinkkuna julkaistiin (ilmeisesti) 7.11.2001. eli tämä päivä.

Tuolloin julkaistiin elokuvista Soundtrack, jonka myös ostin, yläkuva biisilistasta.

Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto

 

Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto alkuteos The League of Frightened Men 1935, suomentaja Reijo Lehtonen, WSOY 1990  Sapo 336,  sivumäärä 324. Nero Wolfe #2

Pelokkaiden miesten liitto on Rex Stoutin toinen Nero Wolfe -dekkari. Tarina alkaa marraskuussa, kun Andrew Hibbard tulee etsivä Nero Wolfen pakeille New Yorkin Läntinen katu 35:een. Hän pelkää henkensä puolesta. Hibbard on töissä Columbian yliopiston psykologian osastolta. Hibbard kuuluu Harvardista valmistuneiden joukkoon, joilla on yhteinen salaisuus, jota varten he olivat perustaneet Sovituksen liiton. Aikanaan yliopiston  keltanokka Paul Chapin oli joutunut siirtymään ikkunalautaa pitkin, tippunut ja rampautunut. Iso joukko Harvardin opiskelijoita maksoi Chapinille vuosittain korvauksia (vapaaehtoisesti). Kun Paul Chapin alkoi menestyä kirjailijana, maksut lopetettiin. Nyttemmin joukko oli alkanut saada runollisia uhkauskirjeitä, ja joukkion miehistä tuomari Harrison putosi jyrkänteeltä ja sitten taidemaalari Eugene Dreyer kuoli juotuaan nitroglyseriiniä.  Vaikka Hibbard oli varma, että uhkauskirjeet ovat Chapinilta. poliisin mukaan kyse on itsemurhista. Wolfe ei ota toimeksiantoa, sillä Hibbard ei halua rangaistusta Chapinille, jota säälii. Chapinin kirjassa Piru vie peränpitäjän on selitetty koston toteutusta.

Muutaman päivän kuluttua Hibbardin veljentytär tarjoaa pestiä Wolfelle, setämies Andrew Hibbard on kadonnut. Wolfe kutsuu asuntoonsa kaikki Harvardin maksumiehet, paikalle saapuu 29. Wolfe esittää tarjouksen, jos hän selvittää tapauksen, miehet maksavat vastaavasti suuren palkkion, kukin varallisuutensa mukaan Wolfelle. Joukkio on pelokkaiden miesten liitto.

Dekkarin asetelmassa on syvyyttä enemmänkin. Chapinin nuoruuden heila on naimisissa yhden maksumiehen eli tohtori Loring Burtonin kanssa, jonka kotiapulaisen Chapin on ottanut vaimokseen. Pian Burton murhataan. Dekkarien minä-kertojana on yksi Wolfen apulaisista eli Archie Goodwin. Tässäkään ratkaisu ei ole pelkästään  "kuka sen teki ja miksi", ratkaisu on moniulotteisempi. 

Rex Stoutin Nero Wolfe dekkari Pelokkaitten miesten liitto luotaa syvälle pelkoon ja häpeään.

Pidempi oppimäärä
Vaikka kaikki pitävät kirjailija Paul Chapinia syyllisenä, lukija epäilee, että Chapin on pohjimmiltaan syytön. Esiintyykö joku hänen nimissään? Mikä on motiivi? Entä missä on Andrew Hibbard? 

Tutkimusten aikana Archien pää joutuu koville ja Nero Wolfe kaapataan. Ratkaisu on alkuasetelmaa paljon monimutkaisempi, mutta Nero Wolfe ratkaisee mysteerit. Tässä on hieman samanlainen alkutilanne, kuin Christien Aikataulukon arvoituksessa, eli ihmisiä kuolee sarjassa, ja murhaaja (tai joku muu) kirjoittaa ja lähettää kirjeitä. Tämä kuitenkaan ei ole kopio, vaan erilainen asetelma. 

Nero Wolfen motiivi ratkoa murhat ei ole kiltteys tai mielenkiinto, vaan hänen kallis elämäntapansa, niin tässäkin.

Dekkareiden kertojana  on maidosta pitävä Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner.

Apuna tutkimuksissa on kolme muutakin yksityisetsivää Fred Durkin, Saul Panzer sekä Orrie Cather.  

Tarinoissa on usein myös New Yorkin murhaosaston ylitarkastajalle Cramer. 

Tässä teoksessa Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, samanlainen sessio on iltapäivällä kello 16, tällöin hän ei ota asiakkaita vastaan. Kasvihuoneella on sisäpuhelin. Avausosaan Keihäskäärmeeseen linkki on Hibbardin veljentytär, joka on saanut Wolfen erinomaisuudesta vinkin ykkösosan Sarah Barstowilta.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista on lisää täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan (tai pyrin siihen)  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa.