Jane Austenin (1775-1817) Järki ja Tunteet -romaanin luin sen klassikkomaineen vuoksi, romaani on vuodelta 1811. Tällaisia teoksia lukiessani teen henkilölistan, joten oli heti alkuun selvillä sisaruksista, näiden velipuolesta, ja henkilöiden linkittymisestä toisiinsa.
Dashwoodit ovat hoitaneet perinnönjaot miehiseen tapaan, joten sisaruksille Elinor, Marianne ja Margaret oli jäänyt isosta pesästä vain muruset. Tyttärien äiti vuokraa toisen torpan, minne katras karauttaa teoksen alkupuolella, joskin Lontoossa myös lorvitaan. Sisarusten velipuoli oli antanut isälleen lupauksen hoitaa madamien massit täyteen, mutta ilkeä vaimo, sai siippansa tohvelin alle rutinoineen, miehenkin mielestä mammona pitää jättää vain omalle pojalle. Massi pidetään kiinni, ja äitipuolen eläke unohdetaan.
Austen kuvailee henkilöiden ulkonäön ja tunteet perinjuurin tarkkaan. Teoksen suurin fokus on Elinorin ja Mariannen naimahuolet, kuinka päästä hyviin naimisiin, joitain mieskandidaatteja on tyrkyllä, eli yhdestä ei tarvitse valita, mutta olisi ylkäkandidaateillakin muitakin ottajia. Lopulta vakka kantensa löytää.
Teoksen teksti on äärimmäisen vanhakantaista ja humoristista. Pokkaripainoksessa 2011 teksti on pientä ja tiivistä, eli lukunautinto olisi noussut suuremmalla fonttikoolla. Tässä pokkarissa tarina on saatu puristettua 339 sivuun. Luettavana on hienojen herrojen ja daamien aviopeli, jossa korulauseiden alla on enemmän tai vähemmän teeskentelyä, mutta kuitenkin aina piikikästä okaa, jolla runnellaan toisen rakkauden kaipauksen tulehduttamaa sydäntä. Parahin piikittelypaini käydään Lucy Steelen ja Elinor Dashwoodin välillä, Lucy pääsee toisen hienotunteisuuden vuoksi liian helpolla. Katala kuhnurikoiras Willoughbbyllä ei ole puhtaita villoja valloituksissaan. Teos on todellista seurapiirishakkia, missä daamit käyvät kylmää kyynistä gambiittia, ja kuhnurit pyörivät kunnes saavat perintönsä ja sitten kihlattunsa. Päähenkilöitä on noin tusina, joten parivaihtoehtoja on monta.
Austen on kirjoittanut aikansa romaanit nykyisin käytettävällä saippuaoopperaformaatilla. Parhaat pohdinnat poristaan, kun päähenkilöt ovat poissa. Samoja lemmen asioita vatkataan puoleen ja toiseen. Märehtiminen ja murehtiminen toisen asioista saa huvittavat mittasuhteet. Austenilta on naimakauppojen ratkaisemiseksi työkaluinaan järki ja tunteet, jolla rakkauden salat selvitetään, rahaa tarvitaan vain joutoelämän jatkamiseen. Nykysaippuaoopperan käyttövoima ovat vielä vahvat ja voimakkaat vietit, jotka monesti voittavat järjen ja tunteet.
Teoksen tekstistä seuraavat lainaukset antavat hyvän kuvan:
Vaikka metsämies antaakin arvoa vain sellaisille oman sukupuolensa edustajille, jotka niin ikään metsästävät, hän ei useinkaan halua lietsoa näiden harrastusta sallimalla heidän asettua asumaan omille tiluksilleen. s. 32
Piano oli auki, kaikki valmistautuivat olemaan ihastuneita ja Marianne, joka lauloi hyvin, esitti heidän pyynnöstään useimmat niistä lauluistaan, jotka lady Middleton naimisiin mennessään oli tuonut mukanaan ja jotka luultavasti siitä saakka olivat lojuneet pinossaan pianon päällä. s.33
Vaikka naimahuolista on puhe, ei kuitenkaan ole kyse kuten sivulla 42 todetaan ”pyydystämisestä”.
Muutamia huvittavia huomioita
Sir Johnilla on ilmeisen huono talo, koska siitä puuttuu kokonaan niinkin tärkeä osa kuin biljardihuone!
Eräs henkilö kyllä tuntee John Willoughbyn hyvin, mutta ei ole lainkaan puhunut hänen kanssaan!
Lucy on salakihloissa, jonka likimain koko Lontoon seurapiiri tietää, nykyisin salakihlat tietää vain kaikki juorulehtien lukijat!
Teoksen lopussa kaksi sisarusta saavat kumppaninsa, jonka järki ja tunteet ovat heille suoneet.
Enemmittä juonipaljastuksitta suositan kaikille romantiikan ja kartanoelämän ystäville.
Dashwoodit ovat hoitaneet perinnönjaot miehiseen tapaan, joten sisaruksille Elinor, Marianne ja Margaret oli jäänyt isosta pesästä vain muruset. Tyttärien äiti vuokraa toisen torpan, minne katras karauttaa teoksen alkupuolella, joskin Lontoossa myös lorvitaan. Sisarusten velipuoli oli antanut isälleen lupauksen hoitaa madamien massit täyteen, mutta ilkeä vaimo, sai siippansa tohvelin alle rutinoineen, miehenkin mielestä mammona pitää jättää vain omalle pojalle. Massi pidetään kiinni, ja äitipuolen eläke unohdetaan.
Austen kuvailee henkilöiden ulkonäön ja tunteet perinjuurin tarkkaan. Teoksen suurin fokus on Elinorin ja Mariannen naimahuolet, kuinka päästä hyviin naimisiin, joitain mieskandidaatteja on tyrkyllä, eli yhdestä ei tarvitse valita, mutta olisi ylkäkandidaateillakin muitakin ottajia. Lopulta vakka kantensa löytää.
Teoksen teksti on äärimmäisen vanhakantaista ja humoristista. Pokkaripainoksessa 2011 teksti on pientä ja tiivistä, eli lukunautinto olisi noussut suuremmalla fonttikoolla. Tässä pokkarissa tarina on saatu puristettua 339 sivuun. Luettavana on hienojen herrojen ja daamien aviopeli, jossa korulauseiden alla on enemmän tai vähemmän teeskentelyä, mutta kuitenkin aina piikikästä okaa, jolla runnellaan toisen rakkauden kaipauksen tulehduttamaa sydäntä. Parahin piikittelypaini käydään Lucy Steelen ja Elinor Dashwoodin välillä, Lucy pääsee toisen hienotunteisuuden vuoksi liian helpolla. Katala kuhnurikoiras Willoughbbyllä ei ole puhtaita villoja valloituksissaan. Teos on todellista seurapiirishakkia, missä daamit käyvät kylmää kyynistä gambiittia, ja kuhnurit pyörivät kunnes saavat perintönsä ja sitten kihlattunsa. Päähenkilöitä on noin tusina, joten parivaihtoehtoja on monta.
Austen on kirjoittanut aikansa romaanit nykyisin käytettävällä saippuaoopperaformaatilla. Parhaat pohdinnat poristaan, kun päähenkilöt ovat poissa. Samoja lemmen asioita vatkataan puoleen ja toiseen. Märehtiminen ja murehtiminen toisen asioista saa huvittavat mittasuhteet. Austenilta on naimakauppojen ratkaisemiseksi työkaluinaan järki ja tunteet, jolla rakkauden salat selvitetään, rahaa tarvitaan vain joutoelämän jatkamiseen. Nykysaippuaoopperan käyttövoima ovat vielä vahvat ja voimakkaat vietit, jotka monesti voittavat järjen ja tunteet.
Teoksen tekstistä seuraavat lainaukset antavat hyvän kuvan:
Vaikka metsämies antaakin arvoa vain sellaisille oman sukupuolensa edustajille, jotka niin ikään metsästävät, hän ei useinkaan halua lietsoa näiden harrastusta sallimalla heidän asettua asumaan omille tiluksilleen. s. 32
Piano oli auki, kaikki valmistautuivat olemaan ihastuneita ja Marianne, joka lauloi hyvin, esitti heidän pyynnöstään useimmat niistä lauluistaan, jotka lady Middleton naimisiin mennessään oli tuonut mukanaan ja jotka luultavasti siitä saakka olivat lojuneet pinossaan pianon päällä. s.33
Vaikka naimahuolista on puhe, ei kuitenkaan ole kyse kuten sivulla 42 todetaan ”pyydystämisestä”.
Muutamia huvittavia huomioita
Sir Johnilla on ilmeisen huono talo, koska siitä puuttuu kokonaan niinkin tärkeä osa kuin biljardihuone!
Eräs henkilö kyllä tuntee John Willoughbyn hyvin, mutta ei ole lainkaan puhunut hänen kanssaan!
Lucy on salakihloissa, jonka likimain koko Lontoon seurapiiri tietää, nykyisin salakihlat tietää vain kaikki juorulehtien lukijat!
Teoksen lopussa kaksi sisarusta saavat kumppaninsa, jonka järki ja tunteet ovat heille suoneet.
Enemmittä juonipaljastuksitta suositan kaikille romantiikan ja kartanoelämän ystäville.