Antti Tuuri: Talvisota

Antti Tuurin Talvisota, on julkaistu 1984, ja minulla oli ostettuna 2009 painos. Sen kansikuvassa on kuva filmiversiosta, missä on dialogia ja  pohojanmaan murretta. Tässä teksti on minämuodossa, tai pelkkänä havaintojen toteamisena, myös todetaan, että "kylän nimi ei minulle koskaan selvinnyt" tai "Niin minäkin sen sitten unohdin". Tässä ei leikitellä vivahteilla, asia tulee ennen muotoa. Jokainen suomalainen tietää tai pitäisi tietää toisen maailmansodan alkamisen syyt Euroopassa, ja syyt miksi Suomi joutui talvisotaan ja miksi Suomi oli yksin koko kylmät 105 päivää. Talvisota syttyi 30.11.1939 ja päättyi 13.3.1940.

Tuurin Talvisota on minäkertojan muistelmat Talvisodasta. Päähenkilö on Martti Hakala, joka kutsutaan palvelukseen 13.10.39, ryhmässä on seitsemän miestä, ja ryhmänjohtaja, ja Hakalan tekstistä ilmenee, että hän oli ainoa, joka sodista selvisi. Koko joukkue on Pohjanmaalta koottu, Hakalan ryhmässä on veli-poika ja isän lehtolapsi Erkkilä. Kerronta on hyvin yksinkertaista tekstiä, jota on helppo seurata. Kirjan takakansitekstin mukaan teksti perustuu sotapäiväkirjoihin ja haastatteluihin eli eroaa hyvin paljon jatkosodasta kertovasta Tuntemattomasta sotilaasta. Tässä kirjassa ei ole mitään komiikkaa, vaan traagista taistelua eturintamassa juoksuhaudassa, kranaattikeskityksiä, ... kirjan loppusivulla summataan Talvisodan päätös "veti mielen katkeraksi, kun kuultiin rauhanehdot ..."

Hakala siirretään ensin idemmäksi, lopulta Karjalaan. Pojat ovat ostaneet uudet nahkasaappaat, joista jalat tulivat vesikelloille. Ensimmäiset päivärahat lahjoitetaan valtiolle aseiden ostamista varten. Ennen sotaa on linnoitustöitä, ja saadaan riesaksi syyhy, lomat eivät pyöri lainkaan ja pakkasta on paljon välillä -40 astetta. Marraskuun alun naapurin tekemä rajanylitys, Terijoen hallitus ja Mainilan laukaukset todetaan ... Hakalan joukkue lähtee 6.12 liikkeelle, ja 16.12.39 joutuu Taipaleelle .. Tuurin kuvausta "Venäläinen ampui meidän asemiamme kranaatinheittimillä ja meiltä rupesi menemään omia poikia, kun meidän piti olla ampumahaudoissa ylhäällä ja ampua jalkaväkeä, panssarivaunoja ja kranaatteja tuli koko ajan asemien eteen ..."  (s.60 ) eli varsin kertovaa tekstiä ilman mitään ylisanoja tai adjektiivejä. Päivämääriä luetellaan. Jouluaatto on musta Hakalan velipoika saa kranaatin keskivartaloon ja menehtyy, taistelut ovat kiivaita, ei jää aikaa surra, myöhemmin Erkkilälle tapahtuu samoin. Kirjan loppuosassa kerronta muuttuu lyhyemmäksi, loppukeskitykset ovat kaameita, ja tuho on hirveää, mutta asemista ei luovuta.

Pekka Tiilikaisen haastatteluretket mainitaan ja piispa Lehtisen, joka toimi sotilaana eli vänrikkinä jumalanpalvelus mainitaan, muuten kerronta on aika toimintapainoitteista. Niittykasematista taistelua kuvataan paljon, lopulta kasematti ammutaan seulaksi... Partioretkiä tehdään, jotta saataisiin vankeja ja tietoja ...

Kirja on asiallinen kuvaus traagisesta taistelusta, se ei paisuttele sotaa, ei romantisoi, siinä ei ole kielikuvia, ei metaforaa, vaan henkilön päiväkirjanomaista kerrontaa. Joitain kyynisiä kommentteja on "ruokaa ei tullut ja syöjistäkin olisi ollut puute". (s.217)

Jos etsit romantisoitua runollista ilmaisua, älä lue tätä kirjaa.

Jos haluat tietää, miltä talvisota on näyttänyt rivimiehen silmin, suositan. Lukukokemuksena en nosta tätä aivan  Tuntemattoman sotilaan tasolle.

Tästä kirjasta tehty elokuva pohjautuu kirjan tapahtumiin, mutta filmissä on selvät roolit ja murre-dialogia, kirjallisessa teoksessa ei ole kumpaakaan, paitsi kerran  "Salmenkaita oli murtunut, eikä ryssälle nyt mahda mitään. -Aina on mahrettu, me koitimme huutaa, mutta eivät ne uskoneet". (s.186). Filmi näytetään areenassa ja tv:ssä jaksoin ja on katsottavissa aina viikon ajan areenassa. (kuva (rajattu) osasta 3/5).

Suomi on onneksi vapaa maa. Itsenäisyys on kansankunnan kallein asia.