Antti Hyry: Aitta

Antti Hyry: Aitta.


Antti Hyryn Aitta on jo vuodelta 1999, minulla on 2009 painos. Olen aiemmin lukenut teoksen Uuni, ja tämä on hyvin samanoloinen rauhallinen kirja, sivuja vähemmän 189. Hyry muuten on syntynyt 1931 ja on valmistunut diplomi-insinööriksi. Hyry menehtyi kesäkuun alussa 2016.

Aitta -kirjan tyyli on verkkainen kuten Antti Hyryn Uunissa, ainoa ero on siinä, että teoksen alussa ja lopussa on runo, runoja on yhteensä kolme. Kuvailun kohteet ovat yhtä arkipäiväisiä kuin Uunissa. Ikkunalasit niiden leikkaus, urkujen osto, kalastus, verkon selvitys, kalojen jakaminen sukulaisille, Juhannusseurat, aittakaupat, hillan poiminta, uuni tuvassa, rieskan ja leivän paistaminen ja haju, rapeus, maku ja muoto, mies ja peräkärry, tavaroiden ostaminen. Esitys ei ole aivan niin valmista kuin Uunissa. Uuni on vielä verkkaisempi esitystavaltaan ja vaihtelee kerrontaa, tässä on kerronta hän-muodossa, ei minä kerrontaa, vielä on elämässä hieman vekkiä. Vaimoltakin kysytään, kerran "joko olet vihainen", ei ollut eikä sitä Uunissa enää kysytty. Uunissa tavaroita ei enää naapureilta ostettu, vaan käytettiin suoraan rautakauppaa. Uunissa kertojan nimi selviää, tässä päähenkilö jää nimettömäksi.

Aitassakin luetellaan nimiä, joiden voisi kuvitella olevan uskonnollisia Leevi, Tuomas, Johannes, Paavo (Paavali), Tapani (Stefanus), Tuomo (Tuomas) ja Esteri. Koska ollaan Iin nurkilla nelostietä ajetaan ja samoja havaintoja luonnosta tehdään kuin Uunissakin: pääskysistä on monia mainintoja, tuomen kukkimisesta, koivuista, suon laidalla ollaan, monia marjoja. Kiestinki mainitaan kuten Uunissa, ja samoin saadaan postia Ruotsista.

Viihdyn etelän kaupunkilaisena tämän tekstin äärellä. Kiireettömyydestä tulee isovanhemmat mieleen, vaikkeivät olleetkaan näiltä seudulta kotoisin.

Aitta ei ole aivan niin myötäsukainen kirja kuin Uuni. Päähenkilön pudottua katolta hän miettii näkikö naapuri. Hillametsällä hän pohtii, ehtiikö joku apajille ennen häntä, ja hyttyset kiusaavat. Uunissa näistä aatoksista on jo päästy eroon ja hyttysistä karkoitteen avulla.

Tekstilainauksen voisi ottaa melkein mistä vain, otan sen sivuilta 66-67 varsin pitkä sitaatti, mutta osoittaa Hyryn tyylin.
Tuon makin oveen, jonka edessä on keväällä tuomen kukan nuppujen valkoiset pallot kasvavat ja tuoksuvat, varisevat, joka nyt on vihreä, melkein tummanvihreä, mutta auringon valo panee loistamaan käpristyneet oranssinväriset oksienpäitten lehdet
-Onhan me käyty joskus hillassakin, hän sanoi.
-Muistatko, kun oli vetelä suo ja minä sanoin, astu aina samaan paikkaan niinku minä, ja pysyit pinnalla, mutta sitten astuit kerran oman harkinnan mukaan, ja upposit heti.
-Niinhän se taisi tapahtua, lanko sanoi.
-Saatiin onneksi ylös, käly sanoi. -Mutta eikö mennä nyt-
-Ottakaa kahvia ja voileipää, vaimo sanoi,  -laitan sillä aikaa nämä eväät
-Kiitos käly sanoi. -Tämä leipä on niin ihanaa.
-Niin on, lanko sanoi, kuului ratinaa, kun hän puri
Kaiken muun olennaisen olen sanonut Uuni -postauksessa.

Juonena tässä on, että mies ostaa aitan purkaa sen ja kokoaa sen uuteen paikkaan. Antaa elämästä tietyn kuvan, ja luin tätä mielummin kuin Rosa Liksomin Yhden illan pysäkkiä, jossa pohjoisenkin arjesta annetaan kuva a la Liksom.

Hyryn Aitta ja Uuni ovat hienoja kirjoja.