Sivut

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aila Meriluoto: Peter-Peter

Kannen keskellä päivämääriä vuodelta 1970

Aila Meriluoto: Peter-Peter, (erään rakkauden asiapaperit) teos on vuodelta 1971, missä leski Sanna Auhto kirjastonhoitaja käy Peter Mackusin kanssa kirjeenvaihtoa, ja suhde syvenee ...

Olen selaillut Aila Meriluodon päiväkirjoja Vaarallista kokea samalta ajalta, kun hän asui Ruotsissa, tässäkin päähenkilö suomalainen Sanna asuu lapsineen Ruotsissa, ja on leski. Peter sen sijaan on perheellinen lääkäri ja emigranttirunoilija.

Teoksen alku koostuu Sannan kirjeistä Peter Mackusille. Selasin ensin kaikki kirjeet läpi. Ensimmäiset kaksi kirjettä sekä viimeinen aloitetaan virallisesti "Peter Mackus, ensimmäiset kaksi kirjettä lähetetään työn merkeissä ensimmäinen loppuvuodesta 1969, päivämääristä suurin osa on vuodelta 1970. Kolmannessa kirjeessä avaus lyhenee muotoon Peter M, sitten Peter, Peter rakkaani, Peter rakkaimpani, ja Peter-Peter erilaisin pilkutuksin myös teoksen nimen mukaan, ja tietysti myös Peter kulta, rakas ja sinä-Peter, ja ainakin kerran Peter, kanssaihmiseni. Näin tarkastellen pystyy päättelemään suhteen luonteen Sannan silmin, mutta Peterin tunteista ei pysty päättelemään juuri mitään. Teoksessa on otteita Sannan päiväkirjasta sekä "Sannan romaanin luonnostekstiä". Peterin kirjeitä ei ole, paitsi hänen kirjeensä päättää teoksen. Peterin ajatukset jäävät siis lukijan pääteltäviksi Sannan kirjeistä, päiväkirjasta ja romaanikatkelmista.

Koska suhde alkaa kirjeitse, he eivät ole olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Sanna tietää Peterin olevan perheellisen. Kesällä Peter soittaa ensimmäisen kerran, heinäkuussa tapaavat ensimmäisen kerran Sannan luona lyhyesti, Peterin vaimo ja lapset ovat autossa. Kesällä Peter ja perhe yöpyvät Suomessa Sannan mökillä, ja siellä "se" tapahtuu saunakamarissa.  23.7.70 päivätyssä kirjeessä Sanna kirjoittaa "Sinun kanssasi fyysisesti suorittaa tutkimusmatkoja .... kokonainen uusi Manner" Tuli mieleen Anja Snellmanin Rakkauden maanosat.

Peterin vaimo aistii kaiken, ja tulee ongelmia, josta Sanna naivisti kirjoittaa s. 123 "Vera (vaimo) kokee nimeen omaan uhkana sille (perheelle) ... Sinä ja minä -siihen ei kuulu muut eikä se kuulu muille". Seuraavaksi "se" tapahtuu Ruotsissa hotellissa.

Naivia ja ”vaarallista kokea”?! Tietenkin intiimi suhde vaikuttaa molempien perheeseen. Peter on naimisissa, hänellä on kaksi lasta. Sanna on leski, jolla on lapsia. En tiedä, onko teoksen tarkoitus näyttää kuinka naiivi Sanna on. Lukiessani Sannan kirjeitä Peterille silmään pistää Sannan tarve selittää entisistä miessuhteistaan ja lapsuudestaan ”Jantesta”, tuntuu olevan paljon, liian paljon purettavaa. Hän tilittää avioliitostaan Kivipään kanssa ja suhteestaan Harryn kanssa. Kivipää ajoi nokkakolarin rekan kanssa, ja Harry yliannosti unilääkkeillä itsensä. Vasta Peter-suhteen loppuvaiheessa Sanna toteaa s.186 "ruikutan jo kirjeissäkin". Minusta ruikutusta on ollut alusta lähtien ja koko ajan, ja rasittavaa tekstiä, joskin kuten Meriluoto kirjoittaa myöhemmässä päiväkirjassaan, naiset samastuvat Sannaan, miehet ovat penseitä. Isoja asioita on purettavanakin, moni ei olisi pystynyt edes ruikuttamaan.

Sannan kirjeet muuttuvat yhä intiimimmiksi paljon ennen ensimmäistä puhelinsoittoa ja tapaamista. Viidennessä kirjeessä Sanna tilittää ”en ole seksisymboli”. Kieltämällä tämän, Sanna odottaa Peterin kumoavan asian?  Muttei malta odottaa kirjettä, vaan lopuksi toteaa kertoessaan peilaamisestaan hotellihuoneessa alastomana ”olin kaunis”! Sivulla 57 Sanna toteaa olevansa ”kvasifilosofinen”, ja haluaako tähänkin kumoamisen, mutta tässä olen Sannan kanssa samaa mieltä. Hän on kvasifilosofinen ja naiivi. Kirjeiden pohdinnat eivät minusta ole filosofisia, eivätkä objektiivisia. Vaikka Sanna väittää objektiivisuuden tulevan omasta subjektiivisuudestaan, koska on rehellinen siitä, mitä itse kokee, noin yleistäen. Minusta objektiivisuus ei voi lähteä subjektiivisuudesta, omaa oloaan ei voi yleistää muihin, mutta monta subjektiivista kokemusta voidaan ehkä objektiivistaa induktion perusteella, otoksesta populaatioon perustellen. Kirjeiden kirjoittajat vaan lienevät näyte, jonka tuloksia ei voi yleistää perusjoukkoon, eli tämä ei ole objektiivista. MOT.

Minulla on jäänyt Aila Meriluodon Vaarallista kokea kahdesti kesken, olen selaillut sen loppuun ja myynyt pois. Se oli liian vaarallista lukea. Otin testiksi lukea tämän ja myöhemmin esiteltävän Haavikon toimittaman Meriluodon päiväkirjojen kakkososan. Pystyin siis lukemaan tämän  ja postaamaankin. Olen jo lukenut päiväkirjankin, ja se muutti käsitystäni tästä positiivisemmaksi, lukiessani en pitänyt tästä.

Peter Peter -teos on kolmessa osassa: tutustuminen, tohina ja tuhkaantuminen. Teos ei puhutellut minua, enkä tuntenut sympatiaa enkä empatiaa Peteriä enkä Sannaa kohtaan, koska he pilasivat oman elämänsä ja vaikeuttivat viattomien eloa.  Sannan haavemaailma, ja kivipäiset muistelot olivat pelkkä hatara haihattelijan korttitalo, joka kaatuikin Vera-viiman voimasta ja kun Peterin fyysinen nälkä oli tyydytetty, suhde sammui. Sannan kuvailut Peteristä kiteytyy termiin pienuus, ja omasta olostaan sanoilla unettomuus ja unipilleri. Vaikka suhteen aloittamisen pohjatyön teki vain Sanna, on mies aina yhtä syyllinen, tässä tapauksessa vielä enemmän, hänellähän oli vaimo ja lapset. Reilua olisi selvittää vanhat suhteet loppuun ennen uusia, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Pieni mies.

Teoksessa Peterin toiminnan kuvailu kaikkine selityksineen ja esteineen oli merkille pantavaa ja osin loistavaa, ja myös Sannan naiivi rakkaus, tässä suhteessa teos on osuva ja samasta asiasta pohjimmiltaan on kysymys kuin Snellmanin Rakkauden maanosissa, nämä ovatkin erään rakkauden asiapaperit, pitäisikö nykykielellä puhua  suhteen elinkaaresta.

Naiivin naisen narinaa,
petollisesta pikkupojasta tarinaa,

En saanut otetta sanojen kahvasta
en vaikuttunut tunteen palosta vahvasta
Tämä ei puhututtanut Jokkea, niin rahvasta.

Nainen voi tämä silti olla sinun teos?

--

Intertekstuaalisuutta
ss. 154-155 Sanna kirjoittaa Peterille…”Asta toi Tolkienin Oxfordista   .. olen saanut haltuuni Hobbit-kirjan, sen trilogian esihistorian… tämä on lapsille kirjoitettu toisin kun se Lord of the Rings … Bilbo the hobbit muistuttaa sinua. … pieni, pyöreä…

--
Karoliinan postaus teoksesta täällä.
--
Kirjan ostin alennusmyynnistä.

8 kommenttia:

  1. Minä 'onneton' olen Meriluodon lumoissa. Olen ollut aina. Ensin hänen runokirjansa villitsivät minut ja sitten tuli Peter, Peter, josta kovasti pidin.

    Vaarallista kokea on unohtumaton kertomus naisesta, joka uskaltaa ylitse rajojen ja jatko-osasa Tältä kohtaa Aila pistää itsensä likoon kaikkineen vielä varsin iäkkäänäkin.

    Minusta arvokkuus on yliarvostettua ja siksi ihailen Aila Meriluotoa sateenkaaren tuolle puolen. Se ei tarkoita, että minä ihailisin kaikkea sitä mitä hän teki ja tekisin samoin, vaan vastaus on jossain näiden ääripäiden välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :)

      Kuten tekstissäni hieman vihjaan, en kuulu teoksen ydinlukijakuntaan.
      Arvostan Aila Meriluodonn rohkeutta, liikaa on "ulkokultaisuutta ja tekopyhyyttä".

      Olen lukenut nyt jo Aila Mariluodon päiväkirjat Tältä kohtaa 1975-2004, johon viittaat ja ennätän varmasti postata siitä, ehkä huomenna tai ylihuomenna.

      Luultavasti en ollut aivan valmis lukemaan Ailan ensimmäisiä päiväkirjoja "Vaarallista kokea", ymmärsin ne ja tämän paremmin vasta luettuani viimeiset päiväkirjat, luultavasti mitä enemmän on omia (rankkoja) kokemuksia tai yleistä elämänkokemusta/älykkyyttä ymmärtää tätä paremmin.

      Toisaalta itsekin koitan kirjoittaa omasta kokemustani näistä kirjoista.

      Meriluoto toteaa tämä teos jakaa miehet ja naiset suhtautumistavassa, naisille varmasti hyvin puhutteleva teos, pitäisi olla toki miehillekin, minusta myös Peter toimi monessa kohtaa väärin.

      Poista
  2. Minulle Vaarallista kokea -päiväkirjat olivat todella suuri lukuelämys alle parikymppisenä. Luin Peter-Peterin vasta vuosi sitten, siis noin 15 vuotta myöhemmin, ja pidin siitäkin kovasti, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon johtui siitä, että se muistutti minua niin vahvasti noista päiväkirjoista.

    Yleisestikin ottaen pidän kyllä kirjeromaaneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Meriluoto on kirjoittanut Leena Lumin mainitsemat Tältä kohtaa -päiväkirjat, minusta ne olivat sangen puhuttelevat.

      Poista
    2. Jep, luin tuon Tältä kohtaa aika samaan syssyyn Peter-Peterin kanssa (ja vielä Meriluodon kirjoittaman elämäkerran Lauri Viidasta sekä Panu Rajalan kirjoittaman Lasinkirkas, hullunrohkea -Meriluoto-elämäkerran), ja minusta Meriluoto ei osaa muuta kuin puhuttelevaa kirjoittaakaan. :)

      Poista
    3. Oho! Hienoa!
      Tuota Viidan elämäkertaa olen pohtinut että pitäisi lukea.

      Poista
  3. Mie en pitänyt Peter-Peteristä ollenkaan. Osoittautui miulle täysin turhaksi lukukokemukseksi. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,

      Hyvä tietää, eli Meriluodon jaotukseen on poikkeuksia :)

      Poista