Rex Stout: Punaisen rasian arvoitus

 

Rex Stout: Punaisen rasian arvoitus, alkuteos The Red Box, 1937 suomentanut Reijo Lehtonen, WSOY 1990, Sivumäärä 287. Nero Wolfe #4

Neljäs Nero Wolfe -dekkari Punaisen rasian arvoitus alkaa verkkaisesti, kun Llewellyn Frost (29 v) taivuttelee Nero Wolfea ottamaan pestin ja tutkimaan malli Molly Lauckin murhaa. Mukana hänellä on 28.3.1936 päivätty kirje, jossa pyydetään tutkimaan McNairin  toimistossa tapahtunutta myrkytystä  allekirjoittajia ovat Raymond Plehn ja joukko muita Amerikan parhaita orkidean kasvattajia (kirje oli osin Archien juoni saada työtä Nero Wolfelle). Frost pyytää selvittämään, kuka oli myrkyttänyt tiettyjä karamelleja ja pelastamaan serkkunsa Helenin.

Tästä hiljalleen käynnistyy outo murharalli, jonka juuret ovat syvällä menneisyydessä ja jonka salat  Wolfe selvittää ja kertoo lopussa. 

Punaisen rasian arvoitus on taattua Nero Wolfe  laatua.

Pidempi oppimäärä
Wolfen luo kipittänyt Llewellyn Frost on kiihkeä ja äkkipikainen herra, hän ei pysty antamaan kovinkaan tarkkaa kuvausta tapahtuneesta. Muotivaateyrittäjä Boyd McNairin toimistossa, jossa on töissä myös hänen serkkunsa Helen Frost, on tapahtunut kuolemantapaus. Nuori malli Molly Lauck on myrkytetty. Hän oli ottanut yhden kilon karamellirasiasta myrkytetyn mantelimakeisen. Poliisi tarkastaja Cramerin johdolla ei saa tekoon mitään lähtökohtaa. Kukaan ei tiedä, mistä makeislaatikko on edes tullut. Lisäksi Frostin perhe (Calida Helenin äiti ja Dudley Llewellynin isä, ja serkukset Helen ja Llewellyn ja perheystävä Perren Gebert) on hyvin eripurainen. Helenin äiti Calida ilmoittaa, että perheellä ei ole varaa maksaa Nero Wolfen palkkiota, "olemme kerjäläisperhe" ja ihmettelee, että mitä Nero Wolfe tekee shekillä. Nero Wolfe ilmoittaa tallettavansa sen pankkitililleen. Perheessä Llewellyn on hassannut omat perintörahansa teatteriesitysten tuottamiseen. Hänen serkkunsa Helen, joka on vielä alaikäinen 20-vuotias, on saamassa jättiperinnön tullessaan kuukauden päästä täysi-ikäiseksi. Llewellyn Frost peruu toimeksiantoa ja  haukkuu Nero Wolfea "kirotuksi lihavaksi imbesilliksi". 

Nero Wolfen asiakas vaihtuu, mutta tutkimusten etenemistä vaivaa se, että asianosaiset eivät puhu totta, he sekä valehtelevat että pimittävät asioita. Boyd McNair, jonka toimistossa murha tapahtui, tapaa Nero Wolfen ja on kertomassa salaisuuksia, mutta hän kuolee myrkytettyyn aspiriiniin. Tällöin lukijallekin selviää, että McNair on ollut murhan kohde, makeisrasia on toimitettu hänelle, hän syö espanjanmantelia, mutta Molly Lauck oli ottanut avatun rasian, ja tarjoillut makeisia, ja syönyt itse mantelimakeisen.

Pisin oppimäärä

Alkuasetelmasta ei voi päätellä, mihin tutkimukset johtavat. Nero Wolfen pitää selvittää menneisyyden "synnit", joiden varjoissa murhaaja operoi, tai Nero Wolfen pitää haalia todisteet Euroopasta, jotta voi todistaa sen, minkä jo tietää. Asian selvittäminen kesti viikon ja Wolfe oli saamassa 10 000 dollarin shekin. Toisaalta Wolfe käyttää monia yksityisetsiviä Amerikassa (Fred Durkin, Saul Panzer sekä Orrie Cather) ja Euroopassa (Hitchcock).

Itse dekkari ei minusta yllä kolmen ensimmäisen Nero Wolfe -dekkarin tasolle, sillä itse asiaan pääseminen kestää yllättävän kauan, ja itse arvasin, miksi murhat tehdään ja kuka ne tekee. Usein Nero Wolfe -dekkareissa alku on kiehtovaa ja hauskaa, tässä lähinnä sumuista. Nero Wolfe antaa orkidea-terapiaa Helen Frostille ja se aina auttaa. Nero Wolfe on taikuri, joka pitää salassa asiansa ja tekee silmänkääntötemppuja. 

Punaisella rasialla on kirjassa aivan oma tarinansa, siitä en hiiskahdakkaan.

Orto-serkku (älä lue aivan lopussa yksi epäsuora juonipaljastus)

Llewellyn Frost on tutkinut serkkujen avioliittoja, hän on Helenin orto-serkku, eli isät ovat veljeksiä, orto-serkkuus muodostuu myös jos äidit ovat sisaruksia, tämä termi on englanniksi ortho cousin eli parallel cousin, sen vastinpari on cross cousin. Orto-serkkujen avioliitot ovat olleet kiellettyjä monilla alkuperäiskansoilla. (Peruste on se, että siskoksilla voi olla "yhteisiä aviomiehiä" ja veljeksillä sama nainen). Tässä ei ole kyse tästä, mutta Nero Wolfe paljastaa seikkoja, jotka antavat lisävaloa Helenin ja Llewellynin serkkuuteen.

 

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, pyrin lukemaan ja bloggaamaan  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa. Tämä on sarjan neljäs dekkari.

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia, Siltala 2023, sivumäärä 237.

Sirpa Kähkönen (s. 1964) voitti kaunokirjallisuuden vuoden 2023 Finlandia-palkinnon tällä teoksella 36 uurnaa, väärässä olemisen historia.

Sirpa Kähkösen kirjan lähtökohta: Äiti on kuollut ja hänen uurnansa laitetaan sukuhautaan, jossa hänen piti olla viimeinen, mutta hautaan mahtuu 36 uurnaa, usea on tyhjä. Sen vuoksi mainittu 36 uurnaa viittaa tässä siihen, mitä esineitä tai asioita tytär haluaisi laittaa äidin mukaan. Teos kokonaisuudessaan käsittelee äidin (hankalaa) elämää ja miten se on heijastunut tyttäreen. Teoksessa tytär puhuu saatilla kuolleelle äidilleen ja Tuonen tyttärelle, muistelee omaa elämäänsä, lukee äitinsä päiväkirjaa, ja luotaa suvun tragedioihin.

Kähkönen on kirjoittanut aiemmin isoisänsä Tammisaari-ajasta teoksen Vihan ja rakkauden liekit ja Kansalaissodan jälkeisestä ajasta romaanin Graniittimies. Kähkösen Kuopio-sarja kertoo Tuomien suvusta, esikuvana lienee oma suku, sarja on yhdeksän osainen (tällä hetkellä): Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä, Hietakehto, Tankkien kesä,  Muistoruoho,  ja Vihreä sali. Samaa tapahtumaketjua tässäkin käsitellään, tytär kertaa isoisänsä Neuvostoliiton matkat, Tammisaaren kokemukset, sukunsa punatouhuilun seuraukset, jotka antoivat huonot lähtökohdat valkoisten rakentamaan yhteiskuntaan (Jokke: toisen maailmansodan jälkeen muuttui, Vuonna 1945 SKDL sai 49 kansanedustajaa, SKDL:llä oli vaalien jälkeen sisäministerin ja puolustusministerin salkku). Punataustan takia myös 1956 Yleislakosta puhutaan, vaikka se ei äitiä juuri koskettanut.

Kirjaa saa lukea varsin pitkään ennen kuin äidin elämän traagiset käännekohdat tulevat käsittelyyn. Kirjailija kertoo rakastaneensa äitiä, mutta luettelee monia asioita, mitkä ovat hankalia. Teos on hyvin henkilökohtainen, enkä avaa sitä lainkaan. Vaikka kirjailija muistelee äidin hankalaa elämää, niin teoksen päätapahtuma on minusta isoisän Tuomais Lassin kuolema 1971. Lassi oli kaksi kertaa poliittisena vankina Tammisaaressa, jälkimmäisellä kerralla 1930 luvulla yli kuusi vuotta simputettavana ja välillä pakkosyötetynä letkuilla, ja letkut menivät nenään elämän viime hetkillä. Letkut on yksi 36:sta esineestä, mitkä kirjailija "antaa" äitinsä mukaan. Lista alkaa villatakista, johon liittyy oma tarinansa, mukaan valikoituu konkreettisia käyttöesineitä, mutta myös isompiin tapahtumiin liittyviä asioita. Järjestelyveturi 346 on suurin ja tuhoavin esine. Kaikki tarinat käydään teoksessa läpi. Teoksen tunnelma tiivistyy ja tragediasta tihkuu kirjan traagiset teemat.

Äidin kuolemasta on vaikea kirjoittaa, ja isoisän, kirjan alku on minusta hyvin hapuilevaa, vasta noin puolessa välissä imeydyin tarinaan mukaan, mutta kannatti. Takakannessa lukee tiivistys "Rakkauden tunnustus kuolleelle äidille", ja tekstistä ilmenee, miksi kuolleiden kanssa on joskus helpompaa keskustella kuin elävien ja tunnustaa rakkautta.

Sirpa Kähkösen romaani  36 uurnaa, väärässä olemisen historia saattaa kertojan äidin hautaan, ja samalla pöyhitään kansalaissodan jälkimainingit suvulle, ja Suomen käymien sotien vaikutus perheisiin.

*****

Pidempi oppimäärä
Ensimmäinen ajatus oli, kun aloin lukea tätä, taas samaa velliä lämmitetään, mutta teos kasvoi sivu sivulta, ja varmasti ansaitsi tulla palkituksi Finlandialla. Niille, jotka ovat lukeneet Kähkösen tuotantoa, osa asioista on tuttuja, mutta osa hyvinkin uusia, vaiettuja asioita. Kerronta oikeastaan tyrehtyy isoisän kuolemaan, vaikka äidin alamäki kiihtyi tämän jälkeen. Pääpaino on äidin nuoruus ja nuori äitiys. Äidin lapsuutta varjosti sota, ja isän poissaolo, kuten koko ikäluokkaa! 1950-luvulla äiti kävi kansalaiskoulua, jonka jälkeen siirtyi 15-vuotiaana työelämään. Sekin oli tavallista tuolloin, jos ei pyrkinyt oppikouluun. Äiti meni kuitenkin onnettomuuden jälkeen Kauppakouluun, josta valmistui. Kähkönen ei kerro isästään (oikeastaan) mitään, pääpaino on äidissä, isovanhemmissa.

Teoksessa käsitellään epäonnistumisten periytymistä, ja latistavien maneerien periytymistä sukupolvelta toiselle, jotka konkretisoituvat myös kasvatuksessa "pennut pihalle". "Meijän vahinko"

Maneereita kirjoitetaan eri fonteilla, ja  minua se ärsytti, sen sijaan maneerit ovat hyvin valaisevia: Vaivainen kaikki kokee, välivouhka, on sitä muutkin joutuneet selviämään, kyllä se nyt pitää pois alta hoitaa, sen takia, että minä sanon niin, minkään tekijä, omapa on syys, vikapää, ylpistyis, itkupilli. Minusta tuttua tarinaa, eli sinusta ei ole minkään tekijä, eikä tule minkänkään tekijää ja moni muu valmis sanonta on ollut omankin kasvatuksen mantrana. Nykyisin on menty ääripäästä toiseen, lapsille ei saa tuottaa pettymyksiä, eikä edes sanoa mitään korjaavaa palautetta.

Kirjassa on kuitenkin todella hyvä toteamus: Kun on kirja kädessä, ei ole koskaan yksin. 

Nautinnollisia lukuhetkiä.

Reijo Mäki: Köyhä ritari

Reijo Mäki: Köyhä ritari, Otava 2023, sivumäärä 370. Vares #34.

Reijo Mäen 34:s Jussi Vares seikkailu Köyhä ritari alkaa ravintola Uudessa Apteekissa, jossa vakiokööri kännää ja louskuttaa leukojaan. Alussa myös arvaillaan, kumpi menee vaihtoon ensin Luusalmen maksa vai Jussin Mazda.  Tyypillisen tapaan Jussin lakanoiden väliin pelmahtaa nainen, tällä kertaa nimimerkillä Somero ja aamulla nainen katoaa.

Tämä oli hyvä Vares, tai ainakin itse pidin siitä enemmän kuin parista edellisestä. Juoni oli vakiolaatua. Jussilla on rahakas  katoamisjuttu Tripla Dzei oikealta nimeltään  Jesse Juuso Jalovaara on kadonnut. Toisessa juonilangassa on salaperäinen nainen, jonka elämän käännekohdat alkavat paljastua. Kolmannessa juonilangassa ammattitappaja Konsulentti hiljentää lähimmäisiään rahasta. Juonilangat yhdistyvät, mutta eivät aivan tavanomaisesti, se erottaa tämän vareksen hiemsn huonommista.

Kirjan tapahtumapaikat ovat myös erilaisia, eli Tonttumäki ja Piikkiön Harvaluoto, ja siellä kuvitteellinen Harfvan kartano. Osa kirjan ravintoloistakin oli kuvitteellisia, joka oli minusta hyvä ratkaisu.

Reijo Mäen Köyhä ritari on laadukas kirja Vares-sarjassa.

Pidempi oppimäärä
Jussi saa rahakkaan toimeksiannon  leskirouva Roosa Jalovaaralta, jonka Jussi tapaa Tonttumäen vieressä Flemingin puistossa. Lesken nuorempi poika Jesse Juuso Jalovaara eli Tripla dzei on kadonnut punaisen Camaronsa kanssa. Leski on vakavasti sairas ja haluaa selvittää Jessen kohtalon ennen kuolemaansa. Jussi alkaa kuulla lähipiiriä, tyttöystävä  Priscilla Pääskystä, siskoa Roosa-Meeriä, joka on eläinkauppa Kanikonttorissa töissä ja juppiveli Ristoa. Henriikka Kuusikko omistaa Kanikonttorin ja on kiireinen bisnesnainen, häntäkin kuullaan. Tutkimukset junnaavat paikallaan.

Jussi tapaa uudestaan mysteerinaisen, jonka nimi on Ellen Westermark, nainen laulaa räkälässä, jossa Tripla Dzei oli töissä. Jussi sänkyilee Ellenin kanssa, joka tunnustaa salaisuutensa. Hän oli Suomen ykkösartisti Eileen Yesterday, hänen viimeinen levynsä myi pelkästään yli 300 000 ja ura oli nousussa. Ura päättyi Eileenin aisaparin Teddy Lassilan katoamiseen. Teddy ja Oldsmobile ovat edelleen kateissa.

Ammattitappaja Konsulentti huomaa, että hänen kintereillään on outoa vipinää. Hän iskee ensin ja alkaa selvittää, kuka on palkannut tappajia hänen peräänsä.

Jussi kiinnostuu Harvaluodon Harfvan kartanosta, koska Tripla-Dzei oli siellä touhunnut, muun muassa viljellyt "ruohoa". Jussin tutkimukset tuovat päivänvaloon asekätkijöiden varastoja, mutta paljon muuta karmivampaa, myös Paattisilla tapahtuu.

Kirjan tapahtumapaikkoja:

Tonttumäki on paikka, missä Tripla Dzein tyttöystävä asuu, kun Jussi käy puhuttamassa häntä.

Kuvat otettu aamulla ja iltapäivällä. 

Tonttumäem vieressä on Flemingin puisto.

Aivan mäen päällä on koppi, joka kirja mukaan on "tiilikoppi". Koppi on spreijattu, mutta ei ole tehty tiilestä, kuten Vares luulee.

Tarinassa Jussilla on alussa vakuutusyhtiön homma, joka ratkeaa kun selkäsairauden takia, sairaseläkkeellä oleva mies kirmaa puulaakisuunnistuksessa Vahdon metsissä. Vahdolla on tullut suunnistettua ja Harvaluodossa, josta kolme suunnistuskartan palaa:

Ratsula Suni 

Harvaluoto, aukeavat varmasti hieman suurempana omaan ikkunaan

Tässä kolmas.

Harvaluotoon mennään nykyisin sillan kautta, ennen lossilla. Saaressa on upeat suunnistusmaisemat, mutta minusta tuota kartanoa ei ole.

Turusta mainitaan muutamia ravintoloita, tässä perinteikäs Pippurimylly.

Tässä Mustainveljestestenkuja, jossa Ellenillä oli asunto. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini.

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

 

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa, alkuteos Baking Cakes in Kigali 2009, suomentaja Annukka Kolehmainen, Tammi 2009, sivumäärä 278.

Tansanialainen Angel Tungaraza  ja hänen miehensä Pius  ovat muuttaneet Tansaniasta  Ruandan Kigaliin. Pius on töissä Kigalin Teknillisessä korkeakoulussa ja Angel leipoo tilauksesta kakkuja. Angel on kovilla, sillä hänen poikansa on murhattu, ja tyttärensä on kuollut sairauteen, ja hän kasvattaa isoäitinä viittä lastenlastaan vieraassa maassa.

Angelin asiakkaina käy eri ihmisiä, joiden kanssa Angel puhuu hyvinkin syvällisistä asioista ja hiljalleen tajuaa, että myös omista asioista pitää puhua. Totuus haavoittaa vain, jos sen salaa.

Angelalla on monta asiakasta alkaen Tansanian suurlähettilään vaimosta Margaret Wanyikasta. Parhaimmat keskustelut käydään itseään myyvän Jeanne D'Arcin kanssa. Teoksessa on paljon teemoja ja ihmisten kohtaloita. Teemoina feminismi, eurooppalaiset Afrikassa, ihmisten selviäminen kansanmurhasta ja HIV/AIDS, raskaita teemoja. Siihen nähden kirjan sävy oli yllättävänkin kepeä. Angelan kakun muotoja ja värejä myös kuvataan. Tärkein teema on kuitenkin totuus, ja sen tunnustaminen ja hyväksyminen.

Kigalin kakkukauppa on valikoimaltaan runsas, sisältönä raskaita teemoja ja kohtaloita, kuorutteena värikkäitä kakkuja ja lopussa Angel järjestää kahdelle perheensä menettäneelle upeat häät.

****

Kirjailija Gaile  Parkin on syntynyt ja varttunut Afrikassa, mutta on valkoinen (kuvasta päättelin). Hän tuo kirjassaan esille monia vakavia teemoja kuten hiv-viruksen yleisyyden ja sen aiheuttamat kuolemat, Ruandan kansanmurha, ihmisten pakeneminen, perheiden hajoaminen, mutta myös totuuden hyväksyminen ja elämän jatkuminen vaikeuksista huolimatta.

Ruandan kansanmurha tapahtui 1994, se alkoi presidentin koneen alas ampumisesta, sadan päivän aikana miltei miljoona ihmistä menetti henkensä. Ruanda on itsenäinen, ja  alue oli Belgian hallinnassa 1962 asti.

Rex Stout: Puuttuva lenkki

 

Rex Stout: Puuttuva lenkki, alkuteos The Rubber Band, 1936 Jännityksen mestarit 52, Book Studio 1991, sivumäärä 221. Nero Wolfe #3.

Rex Stoutin kolmas Nero Wolfe - dekkari Puuttuva lenkki on hyvin viihdyttävä tarina, jossa tosin ihmisten ahneus aiheuttaa kuolemia. 

Ensimmäisessä kohtauksessa Nero Wolfen asioita hoitava yleismies-jantunen  Archie Goodwin kyselee Nero Wolfelta sanomalehtimiehestä S.J Woolfista, joka tekee henkilökuvia, viimeinen henkilökuva on tehty Cliversin markiisista, britti diplomaatista ja kenraalista, joka on 64 vuotta. Herrat saavat rupatella rauhassa, ennen kuin porukkaa alkaa lappaa asuntoon. Ensin piipahtaa Wyomingista farmari Harlan Scovil, joka katsastaa Nero Wolfen, hän on tulossa isommalla porukalla kello 18, kun Nero Wolfen iltapäivän orkidea-aika on ohi.

Myös pankin toimitusjohtaja Anthony D. Perry haluaisi palkata Wolfen pankissa tapahtuneen rahavarkauden (30 000 $) vuoksi. Nero Wolfe lähettää Archie Goodwinin kartoittamaan tilannetta. Pankissa uskotaan että viehättävä sähkevirkailija neiti Clara Fox on rahavarkauden takana. Mitään näyttöä ei ole, syytöksiä ja kateutta sitäkin enemmän.

Kello 18 Wolfen luo tulee sekalainen seurakunta Clara Foxin johdolla eli Hilda Lindquist, Michael Walsh, mutta myös kutsun saanut  Harlan Scovil ei saavu paikalle. Clara Fox puhuu kuolleen isänsä jälkeensä jättämästä kirjeestä, jossa hän kertoo tarinan, jossa englantilainen George Rowley pakenee Nevadan Silver Citystä  kuolemantuomittujen sellistä, ja lupaa auttajilleen puolet omaisuudestaan. Clara väittää, että hän tietää, että George Rowley on Cliversin markiisi, joka on New Yorkissa. Ongelma on siinä, että Claralla, eikä kellään muulla ole sopimusta, vaan se on jäänyt Rubber Colemanille, joka on haihtunut maisemista, koko porukkaa oli kutsuttu The Rubber Bandiksi.

Kokouksen päätyttyä poliisi ilmoittaa, että Harlan Scovil on 9 minuuttia sen jälkeen, kun oli poistunut Wolfen luota, ammuttu kadulle. Scovil oli saanut puhelinsoiton ja rientänyt tapaamiseen.

Näistä aineksista on keitetty mainio dekkari, jonka loppuselvittelyissä konna yrittää murhata Nero Wolfen, mutta Nero Wolfe loukkaantuu vain lievästi.

Tämän teoksen on blogannut myös hdcanis joka kiinnittää huomiota takakansitekstin virheellisyyteen

Pidempi oppimäärä
Kansikuvassa Nero Wolfe hörppii olutta, joka on hänen lempijuoma, (Archie juo aina  maitoa). Nero Wolfe on alkanut pitää huolta kunnostaan, hän heittää tikkaa. Tikkataulu on jaettu  sektoreihin Darts-taulun tavoin, mutta Wolfen taulussa on 52 pelikorttia. Hän voittaa Archielta paljon rahaa.

Jatkossa Nero Wolfe tarjoaa turvapaikan Clara Foxille, jota poliisi haluaisi kuulustella rahavarkaudesta ja Scovilin murhasta. Foxin mukaan Nero Wolfen talossa on liian hyvä järjestys, ja sieltä puuttuu sekamelska ja elämä. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner.

Puuttuva lenkki on viihdyttävä seikkailuromaani, tai mitä seikkailusta seurasi, se muistuttaa hieman Sherlock Holmes -romaania Neljän merkki.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan (tai se on tavoitteeni) kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa. Tämä on sarjan kolmas dekkari.

Jarkko Sipilä: Syy tappaa

 

Jarkko Sipilä: Syy tappaa, Takamäki sarjan 20:s nide, 2020, tämä painos Crime Time 2021, sivumäärä 326. Takamäki #20.

Jarkko Sipilä (1964 - 2022) kirjoitti Takamäki-dekkareita, sarjassa ilmestyi 22 kirjaa.  Syy tappaa käsittelee rankkaa aihetta. Itä-Helsingistä Puotilasta löytyy murhattuina kaksi kadonneeksi ilmoitettua teinityttöä. Sofia Rautamaa ei ole halunnut lähteä viikonlopuksi leski-isänsä kanssa mökille, vaan meni kaverin luo. Kotimatkalla hänet oli yritetty raiskata ja nuijittu hengiltä. Sofian luokkakaveri Henna Kallio löytyy myöhemmin vähän matkan päässä raiskattuna ja myös tapettuna.

Poliisi käynnistää tutkimukset ripeästi, mutta  läpimurtoa ei tapahdu. Vaikka rikokset lopulta selvitetään nopeasti eli vain neljässä päivässä, murha ehtii herättää ennen näkemättömän somemyrskyn. Somessa epäillään maahanmuuttajaa teosta, ja se on myös kuulemisten  perusteella yksi mahdollinen tutkintalinja eli poliisi ei voi kiistää sitä lehdistöllekään, tietyt ryhmät saavat lisäsytykettä raivoonsa...

En lähde avaamaan sisältöä sen enempää, mutta tämä on laadukas dekkari, jossa käsitellään hyvin tutkinnan kulkua, ja teon reaktioita.

Kirjasarja on nimetty rikoskomisario Kari Takamäen mukaan, vaikka muilla poliiseilla on suurempi rooli kirjassa. Takamäen poika Joonas on järjestyspoliisissa. Ataripoliisi Suhonen on murharyhmän käytössä ja kerää tietoja kuppiloissa ja jopa vankilasta. Ylikonstaapeli Anna Joutsamo haastattelee ihmisiä ja tekee rankkaa kenttätyötä kuten myös Mikko Kulta. Toimittaja Sanna Römpötti utelee murhatietoja poliisilta. 

Kirjassa on kuvattu traagisen hyvin uhrin isän ajatukset, tyhjyyden tunteet ja koston ajatukset. Lehtijuttu asiasta herättää kansalaisissa raivoa. Poliisilla on täysi työ löytää murhaaja, mutta pitäisi myös hillitä lieveilmiötä.

Jarkko Sipilän Syy tappaa -dekkari osuu ajankohtaiseen maaliinsa ja lopun läpimurto on yllättävä.

*****
Jarkko Sipilä (1964 - 2022) oli asiallinen rikostoimittaja. Hänestä on verkossa oiva haastattelu Elsa Newsissä 1/2014 (jota ei enää verkossa) 

Jarkko Sipilä oli ollut MTV:n rikostoimituksen päällikkö ja Sipilä oli ollut raportoimassa keskeisistä henkirikoksista. Sipilä vaikuttaa hyvin terävältä.
Sipilä suunnittelee jutun mukaan juonta miltei kauemmin kuin kirjoittaa tarinaa. Itse kirjoitustyö vie aikaa yhdestä kahteen kuukauteen. Juoni hahmottuu parissa kuukaudessa kirjoittamisen jälkeen viimeistely vie aikaa. Kuten arvata saattaa Takamäki ei ole Sipilän alter ego. 

Olen blogannut sarjasta dekkarit Luupuisto ja Syvälle haudattu sekä Uhripeli.

Reijo Mäki: Hotel California

   

Reijo Mäki: Hotel California, Otava 2022, sivumäärä 359.

Hotel California on Reijo Mäen 33:s Jussi Vares -seikkailu.

Kirja alkaa verkkaisesti. Jussi on dokumenttikuvaaja Fränk Wrångin turvamiehenä vuonna 2016 Kaliforniassa Lake Piru -järven rannalla. Matkan mainittavin anti on se, että mukaan änkeytynyt Luusalmi, osallistuu tyhjentäytymisriittiin, missä juotetaan huumaavaa ainetta. Ensin tyhjenee Luusalmen mieli, sitten hän uneksii jatkosodasta ja sitten tyhjenee herran suoli. Kaliforniassa riehuvat maastopalot keskeyttivät matkan ja kööri palaa Turkuun. Sitten tarinassa siirrytään elokuuhun 2017. Fränk Wrång näkee Turun terrori-iskijän syövän jäätelöään Kauppatorilla. Seuraavalla viikolla Fränk katoaa asunnostaan. Seuraavana vuonna 2018 Jussi saa Fränkin ystävältä Daniel Lundilta toimeksiannon etsiä Fränk tai selvittää hänen kohtalonsa. Yllätysloppuratkaisu tulee täysin Turun Pikisaaren puskista. 

Reijo Mäen Hotel California on kuten Vares-sarjan ilmestymisnumero eli 33, tarina käynnistyy hitaasti ja viipyilevästi, mutta pääsee loppuun minusta pohjustamattomalla loikalla.

Pidempi oppimäärä ja Turun paikkoja.
Vares lähtee aluksi Kaliforniaan, episodilla ei ole muuta seurausta kuin sieltä random-konna Buenanotta pullahtaa loppuselvittelyihin. Luusalmen tyhjentymisrituaali (ayahuasca) ja Vareksen lettukestit Suzie Strawberryn kanssa ovat vain sivuntäytettä. 

Muusta vakiokööristä tarinassa piipahtavat baarimikko Hatsa, ruumiskuski Moilanen, pastori Alanen, Kyypakkaus,  Janita Hihnala,  he tarinassa ovat siksi, koska he kuuluvat varesten lavastukseen. Sen sijaan juoneen kytkeytyvät Daniel, Fränk, Danielin tyttöystävä Maritza Melkonen, hänen mustasukkainen on-off poikaystävä Kaius Kiuas ja konna Buonanotte.
Turun terrori-isku tapahtui perjantaina 18.8.2017. Vares tulee Kaarinasta bussilla aamulla, ja terroristi on bussissa. Kerronnassa ihmetyttää se, että edellisenä päivänä torstaina oli Turussa Taiteiden yö, sitä Vares ei mainitse lainkaan. Minusta terrori-iskun kuvaus oli "päälle liimattu" täyteteksti. Tekijä esimerkiksi oli syömässä jäätelöä ratikan mallisen kioskin ulkopuolella. Tapahtuman jälkeen Turun kauppatori on remontoitu Toriparkin rakentamisen yhteydessä.

Turun tienoota kuvataan. Maritza Melkonen asuu 

Hirvensalossa Pikisaaressa, jonka matkan varrella on Ankkuri Pubi. Uudessa Apteekissa juopotellaan, mutta kahvia ryystetään Kahvila Paawossa.

Hotel Californian lukukokemus oli jo liiankin tuttu ja turvallinen, ehkä se on yksi Varesten suosion salaisuus.

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini.