Pentti Holappa: Ystävän muotokuva

 

Pentti Holappa: Ystävän muotokuva, WSOY 1998, sivumäärä 480.

Pentti Holapan romaani Ystävän muotokuva voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 1998.

Päähenkilö, joka on prosaisti ja runoilija, kertoo ystävyydestään kuvataiteilija Asser Vahoon sodan jälkeisessä Suomessa. Yhteisasunnossa kirjailija tarkkailee ihailemaansa karismaattista kuvataiteilijaa,  ja  häpeämätöntä rattopoikaa, joka tunkeutuu ystävänsä intiimeihin paikkoihin ja kertoo synkän perhesalaisuuden. Teosta kirjoitetaan apean kaihoisasti nykyhetkessä jossa yhteys Vahoon on katkennut. Kuvaus on hyvin rohkeaa, ja epätavanomaista. Kirja herättää ristiriitaisia tunteita, mutta on ehjä kuvaus, jonka lukee nopeasti loppuun. Pentti Holapan romaani Ystävän muotokuva on Finlandiansa ansainnut.

Tuo yllä oleva oli lyhyt oppimäärä, laitan seuraavaksi kaksi takakansitekstiä, ja mitä ne minusta tarkoittavat.

1. Pentti Holapan romaani kertoo kahden nuoren miehen intohimoisesta ja raatelevasta ystävyydestä sodanjälkeisinä vuosina. Aistillisen lihasromantiikan ja sävykkään kulttuuriparodian täyttämässä teoksessaan 50-luvun modernistina julkisuuteen tullut kirjailija irtautuu sovinnaisista kaavoista rohkeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Tämä pitää hyvin kutinsa, eli Asser ja Pentti (päähenkilön nimi, on fiktiivinen) tapaavat, ja suhde muuttuu fyysisesti. Asser on dominoiva ja alistavakin. Asser paljastaessaan perhesalaisuuden sitoo Pentin pauloihinsa ja valheisiinsa. Kulttuuriparodiaa lienee siinä, että rikas vanhempi nainen Regina, avaa Asserille ovia, ja antaa rahaa tälle ja myöhemmin sijoittaa rahoja. Asser vastapalveluksessa tarjoaa sänkyseuraa Reginalle. Kriitikot kehuvat Vahon opportunistisia teoksia. Lisäksi Edvard Ehrensvärd tutkii Asser Vahon taidetta, ja sen kausia.  Päähenkilö kutsuu tätä ansiokkaaksi väärinymmärtäjäksi. Lihasromantiikka tarkoittanee Asserin aktien kuvaamista, ne tosiaan ovat aika yksityiskohtaisesti kuvattu.

2. ”Asser Vaho on minun päässäni ja vie siellä kaiken liikenevän tilan eikä tyydy edes siihen. Asser on ekspansiivinen, valloittaja, ja kuten kaikki valloittajat, hän tunkeutuu uusille alueille hävittämällä kyliä ja viljelyksiä, tappamalla pahaa-aavistamattomia ja syyttömiä ihmisiä. - - Sarvitta ja hampaitta: Olen päättänyt kirjoittaa romaanin Asser Vahosta.”

Tämä itse asiassa on parempi kuvaus. Viittauksen alkuosa (viimeistä virkettä lukuunottamatta) on suora lainaus toiselta kirjan tekstisivulta. Päähenkilö ristii itsensä runoilija Pentti Holapaksi mutta kertoo että tarina on fiktiota. Miehet tutustuvat toisiinsa, Asser oli jo tuolloin Reginan rahoituksessa, mutta päähenkilö on köyhä opiskelija, joka jakoi sanomalehtiä aamuöisin. Regina järjestää hänelle työpaikan kirjastossa. Asserin ja Pentin suhde kehittyy, ja aikanaan täyttyy tuon tunkeutumisen jälkeen. Kirja toi minulle mieleen miljööltään lähinnä kaksi teosta Evelyn Waugh'n Menneen maailman ja Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän. Mennyt maailma on Charles Ryderin kaihoisa kuvaus tutustumisestaan yläluokkalaisen  Flyten perheeseen ja perheen vaiettuihin, mutta näkyviin ongelmiin. Charlesin ja Sebastianin suhde on minusta samantapainen kuin Asserin ja Pentin, joskin mitään intiimiä ei tapahdu, sen sijaan Charlesin ja Sebastianin sisaren Julian suhteessa kuvataan myös tuo "tunkeutuminen". Julia lopulta hylkää Charlesin ennen häitä, ja Charles jää sivusta seuraajaksi. Charles kuvaa hyvin vähän vaimoaan ja kahta lastaan, joista on luopunut Julian takia. Myös Pentti avioituu Ellin kanssa. Liitto on laimea, mutta Elli saa kaksi tytärtä, jotka vie mennessään. Pentin avio-onni on laimeaa, kuten Charles Ryderin. Säädyllinen murhenäytelmä on pikkutarkka kuvaus kulttuuripersoonista ja yläluokan kodista, kuvaus on hyvin samantapaista ja sisältää myös avioliiton ulkopuolista sutinaa.

Asser on röyhkeä, osa kuvaa häntä opportunistiksi, hän voi olla myös narsisti, mutta ainakin hän on täysin häpeämätön heppu. Seuraavaksi tulee juonipaljastus, jota tosin on kuvattu piinaavan yksityiskohtaisesti kirjan sivuilla 39-62, eli nuoren Asserin rutsainen suhde sisareensa Selmaan, jonka seurauksen jokainen lukija tajuaa viimeistään kuvauksen päättyessä, ja johon palataan kirjan puolivälin jälkeen, ja joka on kirjan loppuosassa pääaihe.

Kirjailija kuvaa vaimoaan Elliä tämän kritisoitua Asseria sivulla 385: "Katsoin ja havaitsin, että hän oli pieni ja mitättömän näköinen nainen, tai aikuiseksi naiseksi pukeutunut tyttö, joka kiukutteli, kun ei saanut ikiomaksi himoittavaa makeispussia - minun kivespussiani - ja tikkukaramellia nuoltavakseen".

Kirjassa on hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia, ja on hyvin erilainen, kuin suomalainen romaani yleensä. Tässä on käsitelty monia tabuja, eikä siten ehkä miellytä suurta yleisöä. Teoksessa päähenkilö pohtii, miksi palvoo Asser Vahoa, ja miksi Asser kuitenkin aloitti "suhteen", jonka Pentti päätti ja poistui yhteisestä lemmenpesästä. Mitään lopullisia vastauksia ei saada mutta ystävysten välille on kohonnut kokonainen vuoristo. Päähenkilö ei tunnista itseään ja on kadottamassa identiteettiään.

Teoksessa käydään paljon "taidekeskustelua", itse juoni peilautuu minusta antiikin jopa klassikoihin. Tarinan loppu on raju ja rujo

****

Pentti Holappa (1927 - 2017) syntyi Ylikiimingissä, ja kävi siellä  kansakoulun. Holappa julkaisi runoja ja romaaneja ja toimi 1972 kulttuuriministerinä.

Sattumaa vai ei tämä on blogin 1500:s postaus.

Finlandia-voittajat 1900-luvulla
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja Poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos

1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos

1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos

1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos

1992: Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia

1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 

1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 

1995: Hannu Mäkelä: Mestari 

1996: Irja Rane: Naurava neitsyt

1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 

1999: Kristina Carlson: Maan ääreen