Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä

Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä, 1973, suomentaja Vesa Santavuoris, Otava 1973, sivumäärä 367.

Henri Charrièren on Banco! Kaikki pelissä on jatko-osa teokselle  Vanki nimeltä Papillon. Teos taustoittaa Henrin lapsuutta, nuoruutta ja kertoo vankeuden jälkeisestä ajasta, ja kostosta luopumisesta, ja sekä muistelmien kirjoittamisesta. Banco! Kaikki pelissä on kiinnostava Papillonia täydentävä teos, mutta ei yllä aivan huikean Vanki nimeltä Papillonin tasolle. Ajankuva on tarttunut kirjaan hyvin, samoin kuin Venezuelan poliittinen kuohunta heijastuu kirjan sivuille.

Juoni ja tapahtumia
Kirjan alussa Papillon pääsee vapaaksi Venezuelassa El Doradon pakkosiirtolasta ystävänsä Picolinan kanssa. Picolina on halvaantunut ja Papillon hoivaa ja maksaa hänen hoidostaan. Lopulta Picolina katoaa, ehkä Ranskaan. Papillon on viettänyt 13 vuotta elämästään pakkolaitoksissa, hän  on 37-vuotias. Papillon jää Callaosiin ja vankitoverinsa Chatlotin suosituksin pestautuu La Mocupian kultakaivokseen jossa huuhdotaan kultaa syanidimenelmällä. Papillonin asuu kylässä nuoren naisen Marian kanssa, Papillonin mukaan Venezuelan kansa rakastaa ja on hyväntahtoista. Naiset hänen mukaansa rakastelevat mielellään, eivätkä halua avioliittoa. Kirjan alku on tahmea ja poukkoileva, sillä Papillonin  rauhattomuus jatkuu, ja kosto on edelleen mielessä ja kaivoksen kulta himottaa, osittain tämän vuoksi Papillon lähtee Noppa-Joen kanssa pelaamaan timanttikentille isosta rahasta. Pelimatka ei pääty hyvin, mutta Papillon jää sentään henkiin, ja suuntaa pian Caracasiin, joka on Papillonin mielestä kaunis ja majesteettinen. Vakituista työtä ei löydy, ja Papillon tekee sekalaisia myyntihommia. Venezuela vetää Euroopasta sodan kauhut kokeneita seikkailijoita. Papillon lyöttäytyy huonoon seuraan, ja he lähtevät ulkomaille kaivamaan tunnelia pankkiin. Yritys paljastuu kun liikenne romahduttaa tunnelin rikki. Papillon ei jää kiinni tästä, eikä edes panttilainaamon tyhjennyksestä. Hän kiittää onnea ja Jumalaa. Papillon on tahtomattaan tai tyhmyyttään auttamassa salahankkeessa, jossa yritetään vallankumousta, jotka olivat yleisiä Venezuelassa, hän irrottautuu hankkeesta ja  muuttaa Maracaiboon, mutta seikkailut jatkuvat geologiryhmän kanssa, ja kaimaaneja metsästetään.

Yksi kirjan ja Papillonin elämän käännekohta on hotelliomistajan Ritan tapaaminen. Ritan aviomies on kadonnut. Papillon ja Rita  lyövät hynttyynsä yhteen ja Ritan rakkauden myötä kosto laimenee ja unohtuu, Papillon muuttuu Ririksi pikkupojaksi, joka vaikuttaa nyt Venezuelassa Enrique nimisenä. Rita käy Ranskassa, Henrin isä on kuollut, mutta Ritalla on mukanaan valokuvat Henrin isän haudasta. Ritan tytär muuttaa Ritan ja Enriquen luo, ja heillä on hotelli, sekä yökerhoja.  Enrique saa Venezuelan kansalaisuuden 6.6.1956, ja Papillon kansalaisuus seremoniassa laulaa Venezuelan kansallishymniä, ja varsinkin säettä Alas kahleet. Passi myönnetään Enrique Charrire pääsee tapaamaan siskojaan Espanjaan, mutta palaa Venezueelaan, jossa välillä valta vaihtuu vaaleilla, useimmin kumouksessa, ja muuttuvissa oloissa myö pariskunnan bisnesideat vaihtuvat. De Gaullen Venezuelan vierailun aikana Enrique saa kuulla, että hänet armahdetaan Ranskassa. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen, onnellinen lapsuus opettajavanhempien kanssa. Onnen katkaisi ensimmäinen maailmansota, isä haavoittui rintamalla, ja äiti menehtyi tartuntatautiin 1917. Äidin menetyksestä pikku Riri-poika ei selvinnyt ja sitä Henri Charriere pitää alamäkensä alkuna, hänestä tulee kateellinen, kiivas, uppiniskainen ja väkivalatainen. Kun Henri lyö sisäoppilaitoksessa toista oppilasta kaksintaistelussa harpilla rintaan, isä lähettää pojan laivastoon, jonka kuri on liikaa kovapäiselle kapinoitsijalle. Huonot käytösarviot armeijasta estävät työllistymisen virkaan, ja Henristä tulee pikkukonna Papillon. Myöhemmin Papillonia syytetään parittaja Roland Legrandin murhasta. Kirjan mukaan poliisit suuntaavat tutkintaa, ja todisteiden käyttö on valikoivaa, lisäksi avaintodistajat valehtelevat. Henri tunnustaa olleensa läpimätä, mutta ei murhaaja. Motiiviksi syyttäjä väittää sitä, että Papillon olisi ollut poliisin vasikka.

Venezuelassa tapahtuu maanjäristys, ja se on Enriquelle ja Ritalle iso taloudellinen takaisku, ja sen pontimena Henri alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kustantajaa on vaikea löytää. Yksi tarjoaa sopimusta, että hän kirjoittaisi vihkot kirjakieleen, ja saisi suuren summan rahaa ja puolet voitosta. Henri hylkää tarjouksen, ja lopulta löytää tarinalleen kustantajan, Jean-Pierre Castelnaun. Lukijapalautteen vuoksi hän kirjoittaa vielä tämän jatko-osan.

Venezuela
Kirja kertoo myös Venezuelan historiasta. Sodan jälkeen Venezuelaan virtasi paljon seikkailijoita Euroopasta. Maa harjoitteli demokratiaa, mutta kumouksia ja levottomuuksia oli. Venezuelan valtion uudisti kovinkin ottein Juan Vicente Gomez, joka kansallisti öljyvarat 1920-luvulla. Isaías Medina Angarita toimi presidenttinä 1941- 1945, häntä seurasi Romulo Betancort, joka oli presidenttinä vuoteen 1948 asti ja uudestaan 1960-luvulla. Häntä seurasi Romulo Gallegos, joka valittiin vaaleilla, mutta valtakausi jäi puolen vuoden mittaiseksi. Marcos Perez Jimenezin jonka valtakausi oli 1950-luvulla Henri Charriere mainitsee kovaotteiseksi. Lisäksi puhutaan  Rafael Calderan murhayrityksestä, Caldera oli presidenttinä kahdesti  1969 - 1974 sekä 1994 - 1999, jonka jälkeen Hugo Chavez toimi presidenttinä 1999 - 2013 ja hänen seuraajansa on  Nicolas Maduro. Venezuelan politiikka on värikästä, ja nyttemmin mollivoittoista, maa on lähes konkurssissa, vaikka öljyä on, koko ajan ollaan menty enemmän vasemmalle ...

****
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan vankeudesta Pirun saarella. Henri Charriere sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen, hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vasta vuonna 1970. Elokuva valmistui 1973 ja uudenpi versio 2017. 

Kirjan tapahtumat ja vuosiluvut eivät täsmää nettilähteisiin, eli tässä on varmasti kirjallista luovuutta käytetty ehkä paljonkin.

Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen

Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen, alkuteos The Green-Eyed Monster  1960, Suomentanut Mauri Sariola, Salamasarja, Gummerus 2002,  sivumäärä 299.

Dekkarin päähenkilö liikemies Andrew Jordan tulee toimistostaan työpäivän jälkeen kotiinsa. Hänen upea vaimonsa Maureen istuu kodikkaasti Andrewin pikkuveljen Nedin kanssa, joka poistuu pian. Andrewin avioliitto on kestänyt puolitoista vuotta ja sinä aikana on alkanut tulla nimettömiä kirjeitä. Andrew huomaa, että Maureen valehtelee. Hän on päivisin poissa, ja jää hätävalheista kiinni. Maureenin serkku Rosemary Thatcher, upporikkaasta perheestä, ilmoittaa yllättäen menevänsä naimisiin Nedin kanssa. Herra ja rouva Thatcher ovat kasvattaneet myös Maureenin, jonka vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Andrewin äidin uusi mies Lemuel Pryde eli Lem, uskottelee sydämensä olevan heikko. Andrew puolestaan on joutunut kuittailemaan Nedin pelivelkoja ja hoitamaan tämän sotkuja. Ned on varastellut myös koruja.

Bill Stantonin juhlissa Andrew tajuaa Maureenin valehtelevan koko ajan. Maurenin itkiessä Andrew antaa nenäliinan, ja viittaa Desmodeenaan, joka oli siis Othellon vaimo. Kirjan alkuperäinen nimi The Green-Eyed Monster on peräisin William Shakespearen Othellosta. Manipuloiva Iago lausuu: "It is the greene-ey'd Monster " Paavo Cajander on suomentanut sen 'Viherjäsilmä peto'. Iago manipuloi Othelloa epäilemään vaimoaan, ja lietsoo mustasukkaisuutta, lopulta onnistuen.

Sitten Andrew löytää rakkaan vaimonsa Maureenin kuolleena, murhattuna. Häntä on ammuttu kahdesti, joten itsemurha on poissuljettu. Asuntoa on kömpelösti pengottu, ja korurasia on poissa. Poliisi tutkii murhaa ja murhapaikkaa. Andrew on ymmällään, kun kummallisia asioita tulee ilmi. Maureen on valehdellut todella paljon, niin paljon, että poliisiluutnantti Mooney alkaa epäillä Andrewia, joka puolestaan haluaa selvittää totuuden.

Minusta tämä dekkari on loistava. Itse asiassa minua ei kiinnostanut se, kuka lopulta Maureenin murhasi, vaan mitä kaikkea kamalaa vihreäsilmäinen vosu oli tehnyt. Lukija on hyväuskoisen aviomiehen Andrewin asemassa, kun Andrew alkaa purkaa salaisuuksien vyyhtiä. Menemättä lainkaan yksityiskohtiin, ja yllättäviin yhteyksiin, niin Maureen kiristi eri ihmisiä. Andrewin läheiset ovat parasiitteja, kaksinaijia, petkuttajia ja valehtelijoita. Andrew saa lukea rakkaan vaimonsa kirjeitä, jossa avioliiton kulissit riisutaan. Sen sijaan Maureen on tuskin riisunut vaatteitaan Andrewin aviosängyssä. Hän on väittänyt miehelleen, että ei voi saada lasta, vaikka on murhahetkellä raskaana. Kummastuttaa aviomies Andrewin  motiivi olla aviosängyssä 540 yötä fyysisesti yksin.

Loppuratkaisu oli yllättävä, ja tämä on minusta todella hyvä dekkari, kaikilla dekkarin henkilöillä, myös Andrewilla on ollut motiivi ja tilaisuus murhata naispaholainen, mutta vain yksi sen on tehnyt.

****
Quentin Patrick on nimimerkki, joiden takaa löytyy serkukset Hugh C. Wheeler ja Richard Wilson Webb. Tutkiessani nettiä oletan, että tämän teoksen on kirjoittanut Wheeler. Olen tarkastellut Shakespearen Othello-näytelmää huonosti, mutta mielenkiintoisesti täällä. Olen lainannut kohtaa Venetian naisten taipumuksista, se on samassa kohtauksessa, kuin tämä vihreäsilmäinen hirviö. Othellossa Jago manipuloi Othellon murhaamaan mustasukkaisuudesta vaimonsa Desmodenan, joka on kuitenkin syytön. Tässä pienenä juonipaljastuksena voin todeta, että Andrew on se salapoliisi, joka selvittää ja keksii, kuka on murhannut ja miksi. Desmodena oli varmastikin vihreäsilmäinen, mutta siveä nainen. Maureen sen sijaan muistuttaa enemmän Shakespearen lady Macbethiä, joka oli varsin viheliäinen vosu.

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta, Minerva 2016, sivumäärä 198.

Atik Ismail on kirjoittanut itse suorat, rehelliset muistelmat. Muistelmat koskettavat, naurattavat mutta monesti myös itkettävät.

Atik Ismail (s. 5.1.1957) voitti jalkapallon Suomen mestaruuden  HJK:ssa vuosina  1978 ja 1981, ja Cup-mestaruuden vuosina 1981 ja 1984, hän voitti jalkapallon SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti 1978, 1979 ja 1982. Miesten maaotteluita kertyi 26, joissa hän teki 7 maalia, Atik oli voittamassa vuonna 1975 hopeaa alle 18 vuotiaiden EM-kisoissa. Atik pelasi SM-sarjaa HJK:ssa, Kiffenissä ja Kopareissa yhteensä 201 ottelua, ja teki 113 maalia. Atik pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. (Lähde kirjan sivu 197). Tämä on kaikkien tuntema Atik, ja nämä tarinat  kerrotaan (kerrataan) sen lisäksi kirjotetaan läheisistä ihmisistä, ja elämän rikkaudesta ja sen varjopuolista, ja vaikeuksien voittamisesta.

Elämänkerta on jaettu kahteen osaan, luvut menevät vuosilukujen mukaan alkaen syntymävuodestaan 1957. Atik syntyi Helsingissä yhdessä kaksoisveljensä kanssa. Suku on tullut Suomeen 1800-luvun lopulla, alkuperältään tataareja. Kaksoset varttuvat, käyvät koulua, ja pelaavat jalkapallon ohella myös käsipalloa. Atik nousee nuorena jalkapallossa HJK:n edustusjoukkueeseen, ja sylkee maaleja. Atikin kiteytys nuoruudestaan  pelasin, kuuntelin musiikkia, leikin ja unelmoin. Ura on nousukiidossa, mutta Atik viettää rokkielämää kuppiloissa. Hän diggaa Hurriganesia ja Pen Leetä. Ulkomaan sopimukset päättyvät nopeasti. HJK on koti, vaikka pelaakin Kiffenissä kauden 1977, myöhemmin tulee muutto Kuopioon, ja Atik pelaa Kopareissa 1986-1987 ja vielä uudestaan kakkosessa 1991.

Atikin muistelmissa alkaa toinen puoliaika vuonna 1990. SM-sarjaura on ohi, ja elämä on saatava raiteilleen. Kaikesta selvitään, ja Atik alkaa tehdä päihde- ja mielenterveystyötä, siinä on myös ylä- ja alamäkensä.

Minusta kirjasta henkii rakkaus jalkapalloon, rakkaus elämään, läheisiin, ja äitiin. Voittaminen ja pelaaminen ovat tärkeitä. Saavutuksista huolimatta olkapäällä vaanivat ongelmat ja peliura ja sen loppuminen on aina ongelma. Kirjasta välittyy Atikin suuri sydän, ja paneutuminen, joka on ollut varmasti sekä hyvä että huono asia.

Atikin idoleita ovat olleet jalkapalloilijoista Pele ja urheilijoista Muhammad Ali. Jalkapallovaikuttajista hän minusta eniten arvostaa Paavo Einiötä, ja pelureista mainitsee moniakin eniten ehkä arvostaa Juha Dahllundia, ja Jyrki Niemistä, mutta myös muistaa Jallu Rantasen, ja Pasi Rautiaisen. Suomalaisista pelaajista hänen idolinsa oli Kai Pahlman, myös Heikki Suhosen hän mainitsee,

Atik oli Cisse Häkkisen ystävä. Cisseen hän tutustui ystävänsä kautta. Cissen aikainen poismeno koskettaa. Atik on kirjan mukaan herkkä, hautajaisia kuvataan hyvinkin paljon.

Pelimiehen omaelämäkerta on hyvin antoisaa luettavaa. Atikin tyyli on tiivistä, ja hyvin luettavaa. Hän ei säästele itseäänkään. Lööpeillä myydään jo vuonna 1977:
Atik Ismail: Olen Suomen Ali
Kevätkierroksen jälkeen johdin maalitilastoa kymmenellä osumalla.
Tuli liian pitkä ja kuuma kesä. Ja liian kostea syksy.

Olin onnellinen Kiffenissä. Niin ainakin luulin. Minut houkuteltiin ansaan. Sisimmässni tunsin olevani klubilainen .... paikallispelissä kaksoisveli laitetaan vartoimaan Atikia, Veljeä nolostutti, Atikia vitutti.

Kirja mainitsee kaksi huomionosoitusta Atikikille. Apu-lehteen tuli Atik paperinukke, ja ristikoihin tulee Ismail => Atik -pari.

***

Toisaalla olen blogannut Heikki Suhosesta  "Super Hessusta"(s.1951), joka oli osin saman aikakauden pelaaja

Bruno Mylen: Alfred Nobel, dynamiittikuningas

Bruno  Mylen: Alfred Nobel, Dynamiittikuningas, Kustannus Oy Mantere 1946, suomentanut Eino Ismala, sivumäärä 120.

Bruno Mylenin kirja Alfred Nobel, dynamiittikuningas, kuuluu Miehiä ja miesten tekoja -sarjaan, ja on varmasti tarkoitettu, lukemiseksi sodasta toipuvalle suomalaiselle pikkupojalle.

Alfred Nobel (21.10.1833 - 10.12.1896) oli kemisti, insinööri, ja dynamiitin kehittäjä, Alfred Nobel oli lapseton ja testamenttasi omaisuutensa säätiölle, joka jakaa pääoman tuoton viidelle palkinnolle: fysiikalle, kemialle, lääketieteelle, rauhan palkinnon, ja kirjallisuuden Nobel-palkinnolle. Nobelin kirjallisuuden palkinnon valitsee Ruotsin akatemia.

Kirja alkaa Pariisista, jossa Alfred -niminen pikkuvesseli katsoo taloa, jossa asuu mies, Alfred Nobel, jonka mukaan hän on saanut nimensä. Tämän jälkeen siirrytään Tukholmaan, jossa Alfred on Immanuel Nobelin kolmanneksi vanhin poika, Alfredilla on yksi pikkuveli Emil. Taloudellisten syiden vuoksi Immanuel muuttaa Lontooseen, sitten Turkuun. Lopulta perhe voi muuttaa yhteen, kun isä oli Pietarissa töissä.  Isän yritykset kukoistavat, ne tekevät miinoja Venäjälle. Krimin sodan aikana menee hyvin, mutta sen jälkeen kysyntä laskee, ja perhe muuttaa Tukholmaan. Alfred kulkee omia teitään, ja sairasteleekin, mutta pian ovat kaikki Tukholmassa. Alfred kirjan mukaan haluaa keksiä ruudin, ja savuttoman ruudin hän kehitti 1887, ruuti on vanhempaa perua. Nuorena hän kehitti ja patentoi nitroglyseriinin. Veljesten työ tuotti onnistumisia, mutta murhetta, perheen nuori poika Emil kuoli räjähdysonnettomuudessa.

Alfred Nobel hyödynsi patenttiaan ympäri maailmaa, Yhdysvalloissa patentointi vaati oikeudenkäynnin. Nitroglyseriini osoittautui vaaralliseksi ja Nobel kehitti tuotteen dynamiitiksi osittain sattumalta. Hänellä oli 15 dynamiittitehdasta eri puolilla maailmaa. Kirjan mukaan esimiehenä Nobel oli vaativainen ja ankara, mutta ymmärtäväinen.

Alfred Nobel oli kiinnostunut kirjallisuudesta, tieteistä, mutta myös rauhasta. Hän oli nähnyt Krimin sodan läheltä. Alfred ei mennyt naimisiin, eikä hänellä ollut lapsia. Tämän kirjan mukaan hän testamenttasi summia sukulaisille, Tukholman korkeakoululle, Karoliiniselle instituutille, mutta  63% omaisuudestaan Tukholman tiedeakatemialle, josta lohkotaan yllä mainitut Nobelin palkinnot.

Alfred Nobelin kuolinpäivä oli 10.12.1896.

Miehet ja miesten tokoja sarjaa olen lukenut vielä:
Edison  keksintöjen mies
Henry Ford Autokuningas

Helsingin kirjamessut 24.10 - 27.10.2019

Helsingin kirjamessut pidetään Helsingin messukeskuksessa Pasilassa. Paikalle pääsee junalla kätevästi, koska Pasilan juna-asemalla pysähtyvät kaikki junat.

Messupäiviä on torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. En pääse töiden takia paikalle kahtena ensimmäisenä messupäivänä, mutta lauantaina pääsen.

En ole ollut aiemmin Helsingin kirjamessuilla, Turun Kirjamessuilla miltei joka vuosi. Olin aikoinani töissä Pasilassa juuri Messukeskuksen vieressä, joten paikka on tuttu, vaikka Pasilan asema on muuttunut ja on kauppakeskusta.

Lauantain ohjelma alkaa kello 10.15.

Koska ohjelmatarjontaa on niin paljon, kannattaa itselleen tehdä ohjelmaa, ja aina välillä kiertää, sillä tapahtumapaikkoja on useita. Alla joitain joissa itse käyn.

Kello 10.30 Esplanadilla on Fingerpori

Kello 11.30 - 12 Juha Siroa ja Riikka Peloa haastattelee Marissa Mehr aiheesta Mihin menet kirjallisuus.

Kello 14 Blåbärslandetissa keskustellaan tai diskuteerataan aiheesta Vi behöver uttrycka oss på eget språk. Samaan aikaan on traaginen Jari Mönkkösen tarina Viimeinen voltti Lannassa.

Kello 14.30 Fiskehamnissa diskuteerataan diktatorista ja curlingvanhemmuudesta.

Kello 14.30 Mikko Pyhälä alustaa Venezuelasta ja oikeusvaltiosta.

Ohjelmaa on aina klo 19 asti. Kannattaa tehdä ennakkoon suunnitelma.

Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo

Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo, alkuteos Dom dzienny, dom nocny 1998, Ariel Förlag 2010, kääntänyt suomeksii Tapani Kärkkäinen, sivumäärä 377.

Vuoden 2018 kirjallisuuden nobelistin puolalaisen Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on kertomus elämästä Puolan Sleesiasta, jota maustavat legendat paikkakunnalta, ja kertomukset unista. Nykyhetken havainnot, ihmisten tarinat ja unet punovat ihmiselämän värikästä räsymattoa. Räsymaton riekaleet ovat elämää, sen arvokkaita mutta monesti irvokkaita tapahtumia. Tapahtumien kirjava räsymatto soljuu elämän sameassa pohjavirrassa, ja pinnalta tai kirjan kertomuksista paljastuu elämän rosoinen kauneus ja kauheus. Tapahtumien mosaiikissa rajat totuuden ja tarujen, valveen ja unien, sekä elämän ja kuoleman välillä ovat häilyviä ja tulkinnallisia.

Kirjaa on arvioitu raikkaaksi sekoitukseksi unia ja legendoja, ja Suomen ykköskirjabloggari  Kirsi kirjanurkassaan on pitänyt teosta postmodernistisena eri tekstilajien mosaiikkina, jossa rajat on keskeinen teema.

Kirjan kertoja on nimetön nainen, joka muuttaa Puolassa taloon, jonka alta virtaa joki. Alue on vuosisatojen ajan ollut eri valtioiden aluetta, talon on rakentanut saksalainen, joka on kuollut sodassa. Taloon muuttanut asukas kertoo iäkkäästä naapuristaan Martasta, joka on ollut peruukintekijä. Nainen kerää unia ihmisiltä ja internetistä. Tarina pursuilee  lähinnä yliluonnollisia legendoja, ja paikallisjuoruja Nowa Rudista.

Jotkut tarinat nousevat ylitse muiden.
Marek Marek on nuori kaunis poika, joka sortuu viinaan, hukkaa elämänsä ja hirttäytyy. Hän on ainoa teoksen henkilö, joka lukee kirjoja, ja on kirjaston ensimmäinen asiakas.
Sienet on yksi teema.  Yksi tarina alkaa "Olen sieni". Varsin suuri viehtymys on valmistaa kaikenlaista sienipöperöitä varsinkin myrkkysienistä, ja etenkin kärpässienistä, ja maistella niitä. Kertojan talon rakentanut mies oli herkkusienien keräilijä. Valitettavasti kavala kärpässieni on kovin samankaltainen kuin herkkusienet.

Toinen teema on -SE - Osuuspankin pankinjohtajatar näkee unta Amos'sta tai Amos nimisen ääni on hänen korvassaan. Kaupunkimatkalla nainen antautuu henkilölle, jonka nimi on A.Mos, joka luonnollisesti käyttää avonaisen sauman tikkaamiseen. Eräs pitkä tarina kertoo pariskunnan syrjähypyistä. Nainen jakaa vuodettaan Agni-nimisen miehen, ja mies Agni-nimisen naisen kanssa. Tarina on hyvin outo ja yliluonnollinen ja tämä yliluonnollisuus-teema on läsnä hyvin monessa tarinassa. Itäeurooppalaiseen tyyliin on ihmissusilegenda voimissaan aina täysikuun aikana.

Kirjassa tarkastellaan Kümmernis'in legendaa ja tarinaa. Kümmernis syntyi tyttönä, Wilga-nimisenä. Hän oli kaunis ja siveä. Hänen isänsä ristiretkeili, jolloin Wilga oli luostarissa. Isä palattuaan yritti naittaa Wilgaa soturiystävälleen, jonka isä yllyttää raiskaamaan tyttärensä. En avaa tarinaa, mutta aie ei onnistu, ja isä muuraa Kümmernisin kammioon. Tyttö kasvattaa itselleen parran, ja isä ristiinnaulitsee tytön. (Saksankielinen Wikipedia kertoo asiasta näin Kirkko ja kaupunki linkittää neidon euroviisuvoittaja Conchita Wurstiin täällä).

Kümmernisin legendan kirjoittajan Pachaliksen tarinaa avataan. Hän on luostarissa lapsena, ja häntä käyttää toinen munkki hyväkseen. Munkin kuoltua Pachalis tuntee halua muuttua tytöksi, hän karkaa nunnaluostariin, jossa kirjoittaa yksinäisessä kammiossa Kümmernis'in legendaa, tietoa hän saa myös unista. Pachalis yrittää kirjoituksellaan edesauttaa Kümmernisin pyhimykseksi julistamista. Aie ei onnistu, ja Pachalis jää asumaan nuoren huoran luo, jonka palveluja hän iltaisin hyödyntää. Pachalis käyttää nuorhuoran mekkoja ja noudattaa neuvoa, että maitoa juomalla kasvaa rinnat.

Raja on tärkeä, tai oikeasti rajojen häilyvyys. Tarinat soljuvat toden ja legendan molemmin puolin. Erästä kuollutta miestä  rajavartijat potkivat vuoroin Tsekkoslovakian ja Puolan puolelle rajaa. Uni ja valve, valhe ja totuus vaihtelevat.

Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on ollut hyvin moderni ja rohkea kirja, esimerkkinä Pachaliksen tuntemukset kehostaan ja haluistaan, joista voimakkain on  olla nainen, hän unissaan tuntee olevansa nainen.  Kirja kertoo myös  ihmisen toiveiden särkymisen ajanrattaiden alle. Naiseus on hyvin voimakas, kirjan aikaansaavat toimijat ovat  naisia, miesten tekeminen on sangen tyhjänpäiväistä tai tyhjäpäistä.

Suosittelen!

*****
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkinto jaettiin vasta vuotta myöhemmin. Tokarczuk on puolalainen teräväkynäinen kirjailija, joka on nostanut kipeitä asioita esiin, ja keskustelua on riittänyt, ja riittää Nobelin palkinnon jälkeenkin. Tokarczukin uusinta proosaa on eläinten oikeuksia esiintuova provakatiivinen Styr din plog över de dödas ben.

Olga Tokarczuk: Styr din plog över de dödas ben

Olga Tokarczuk: Styr din plog över de dödas ben, alkuteos Prowadź swój pług prez kości umarłych 2009, Ariel Förlag 2010, kääntänyt ruotsiksi Henrik Swahn, sivumäärä 287.

Olga Tokarczukin romaani Aja aurasi kuolleiden luiden yli on rikosromaani, joka juoni pitää pihdeissä, romaani on kuitenkin myös puolalaisen maaseudun ja elämänmenon kuvaus. Kirjassa on voimakkaana eläintenoikeudet. Kannessa on peura, joita lähimetsässä asustaa.

Puolan maaseudulla Plaskowyzin kylässä asuva iäkkään insinöörin ja opettajan Janina Duszejkon naapuri Isojalka on kuollut. Kuolleen on löytänyt toinen naapuri Tröger, joka hipsii lumessa otsalamppu päässä. Tröger ja Janina siirtelevät ruumista, ja he pukevat ruumiin, epäilevät hänen tukehtuneen luuhun. Tsekin ja Puolan rajalla matkapuhelinkentät ovat ailahtelevaisia, mutta poliisille soitetaan ja hautajaiset pidetään.

Janina menee Trögerin asuntoon, jonne tulee Isojalan narttukoira. Isojalka on ollut ympeä ja epämiellyttävä naapuri, joka on syntynyt ja asunut kylässä. Elannokseen käyttää metsänantimia sieniä marjoja ja ampumiaan eläimiä. Janinaa ärsyttää miehen omavaltaisuus, joka ilmenee myös nuotion polttamisena rutikuivassa metsässä.

Tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi, enkä sen takia lähde ruotimaan juonta. Poliisit kutsutaan paikalle. Tämä kuolema ei jää ainoaksi, vaan poliisipäällikön ruumis löytyy kaivosta ja ruumiita tulee lisää, horoskooppeja tutkiva Janina epäilee eläinten salaliittoa, ja kirjoittaa poliisilaitokselle ja epäilee murhaa, vasta loppuluvuissa selviää että miksi ja miten ja kuka on kuolemista vastuussa.

Kertojasta ja kylästä
Kertoja on kuusissa kymmenissä oleva Janina Duszejko, joka toimi opettajana ja sittemmin siltainsinöörinä Lähi-Idässä. Janina, joka inhoaa etunimeään,  kääntää myös puolaksi William Blaken runoja, hän pitää myös huolta kylän taloista talvella. Talvet ovat lumisia ja kylmiä ja moni asuu kaupungissa lokakuusta huhtikuuhun. Kylässä asuu kesäisin naiskirjailija, joka ei ole ulkoilmaihmisiä.

Traagiset tapahtumat alkavat talvella, lumesta pystyy päättelemään ihmisten ja eläinten liikkeistä paljon. Kylässä harjoitetaan maataloutta, mutta ihmiset elävät paljolti EU-tukien varassa. Kylänmiehet harrastavat paljon metsästystä. Tšekin raja on lähellä, ja  ihmisiä käy töissä Tsekissä. Janina tekee myös horoskooppeja, ja laatii ennustuksia. Hänelää on omat ongelmansa ja  käyttää unilääkkeitä ja elää voimakasta kriisiä. Janina luona vierailee säännöllisesti 30-vuotias Dyzio, joka on ollut hänen oppilaansa. Janina mielestä Dyzio on häntä parempi.

Kirjaan on laitettu William Blaken (1757 - 1827) Auguries of Innocencet -runon kohta:
Every night and every morn
Some to misery are born,
Every morn and every night
Some are born to sweet delight
Tätä kohtaa runosta Agatha Christie on käyttänyt dekkarissaa Ikiyö, missä viaton nainen tapetaan.

Tokarczukin -kirjan teemaan olisi minusta voitu laittaa Auguries  of Innocence -runon kohta:
The wild deer, wand'ring here and there,
Keeps the human soul from care.
The lamb misus'd breeds public strife,
And yet forgives the butcher's knife.

Runohan päättyy:
God appears, and God is light,
To those poor souls who dwell in night;
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.

Blaken säkeitä on myös jokaisen luvun alussa.

Kertojan luokse eksyy myös kovakuoriaisia tutkiva Boros. Hän on kiinnostunut punaisten verijäärien esiintyvyydestä. Kirjassa nousee voimakkaasti esille eläinten oikeudet. Tunteista useimmin nousee esiin vrede eli viha toisaalta myös rakkaus eläimiä kohtaan, tai tasa-arvoisuus. Myös yksi turkistarhaisku koetaan.

Kirjaa on mainostettu myös feminismillä. Janina ja Dyzio kääntävät  Mental traveler -runoa, joka alkaa:
I Travel'd throa Land of Men
A land of  Men and Women too...

Janina on nainen, mutta feminismi-teema ei minusta ole kovinkaan voimakas. Åsa Larssonin kirjoissa feminismi on minusta voimakkaammin läsnä ja dekkarien motiivit sisältävät samaa alkukantaista oikeudenmukaisuudella naamioitua viha-motiivia surmiin.  Vanhojen miesten sielunelämää kirjassa myös ruoditaan, heidän jurouttaan ja puhumattomuuttaan kuvataan termillä testosteroninen autismi.

Avaan kirjaa enemmälti, kun se on suomennettu ja se on pokkarimyynnissä. Kirjassa on aika paljon vivahteita, ja joidenkin eläinten nimet jouduin etsimää sanakirjastakin. Miljöön kuvaus tuo mieleen Sofi Oksasen Puhdistuksen Viron maaseudun.

Styr din plog över de dödas ben on vaikuttava teos, jossa yhdistyvät dekkari, trilleri, ja perinteinen romaani.

Kirjassa on upeita mustavalkoisia kuvia, lähinnä eläimistä, ne on piirtänyt Jaromir 99. Kuva tarkoituksella epäselvä.
*****
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkinto jaettiin vasta vuotta myöhemmin. Tokarczuk on puolalainen teräväkynäinen kirjailija, joka on nostanut kipeitä asioita esiin, ja keskustelua on riittänyt, ja riittää Nobelin palkinnon jälkeenkin. Tokaczukin vuonna 1998 julkaistun romaanin Päivän talo, yön talo bloggaus on täällä.

Peter Handke: Barnberättelse

Peter Handke: Barnberättelse, Kindergeschichte 1981, ruotsintanut Margaretha Holmqvist, Bonnier 1984, sivumäärä 101.

En framtidstanke hos den uppväxande var att senare leva tillsammans med  ett barn... alkaa Peter Handken Lapsitarina -kirja. Teos kertoo lapsen syntymästä nimettömälle naiselle, ja miehelle joka ei ehdi synnytykseen. Miehen side lapseen muodostuu läheiseksi, muistoja tulee omasta lapsuudesta.  Handken kirjan kertoo lapsen ja isän suhteesta kymmenen vuoden ajalta, siinä ei ole juonenkäänteitä, eikä mitään normaali vauva-arkea imetyksineen, hampaiden saamisine, eikä kävelemisen opettelemisena, siinä on hienovireistä kerrontaa, mielenliikkeistä, siitä kun lapsi kasvaa vähitellen erilliseksi, leikit muuttuvat ja lapsi alkaa sosiaalistua. Nainen haihtuu taustalle, ja varmasti muuttaa pois. Myös isän ja lapsen elämään kuuluvat toistuvat muutot, uudet maisemat ja jopa uusi kieli. Koulun aloitus muuttaa lapsen asemaa ja isän ja lapsen suhdetta.

Kirjan kieli on ajoittain haastavaa, en pysty aistimaan ruotsiksi kaikkia vivahteita, mutta kouluun liittyy jotain tummaa, hahmotonta. Lapsi on erilainen, hän kokee myös syrjintää. Nimetön kirje, joka on osoitettu tytölle uhkaa kuolemalla. Mitään ei tapahdu, mutta tunnelma ei palaa arkiseksi tai huolettomaksi (tämä on minun tulkintani) ja  kerrontaa liittyy myös opettajan kuolema ja hautajaiset, sekä kesällä äidin luona asuminen.
Kirja kuitenkin päättyy siihen, että isän ja lapsen välillä on kuitenkin vahva side, vanhemman ja lapsen rakkaus, vaikka tämä ei juuri näin käännykään "förevigande kärlekens fullhet och varje lidelsefull lycka".

Olen itse kolmen lapsen isä, ja varsinkin kahden ensimmäisen lapsen alkuvuosissa olin mukana hyvin paljon, hoidin,leikin, mutta työasioiden vuoksi kolmannen lapsen vauva-ajassa en pystynyt olemaan kovinkaan paljon mukana kuormittavan työn vuoksi, sen huomaa kun lapset ovat isoja, pelkkä ilta-aika ei välttämättä riitä, joskin opettajana ollessani kesällä oli enemmän aikaa olla perheen kanssa. Kirjoitan tämän siksi, että Handke on saanut jotain kuvattua, mitä on lapsen ja isän välillä. Isähän ei synnytä, eikä imetä, mutta saa läsnäolollaan vahvan siteen lapseen.Yleensä lapsuuden kuvaus keskittyy vaipanvaihtoon, hampaiden puhkeamiseen, ja sukulaisten höösäykseen, ja vanhempien kiireeseen ja väsymykseen, ja lapsen sairasteluun, tässä oli tyystin toinen lähestymistapa.


Handken isä on saksalainen sotilas ja pankkivirkailija ja äiti sloveeni vähemmistöä. Peter Handke asui vuodet 1944 - 48 Berliinissä, ja siinä osassa, joka oli 1945 lähtien Neuvostoliiton valvonta-aluetta. Handke muutti sittemmin Itävaltaan. Handken äiti kuoli vuonna 1971.

****
Peter Handke (s. 6.12.1942) on itävaltalainen kirjailija, joka voitti vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Handkelta on suomennettu yhteensä 11 teosta, mutta ei tätä.

Peter Handke on monipuolinen taiteilija, ja kirjoittanut myös runoja, joista yksi on  Lied Vom Kindsein eli Lapsuuden laulu, jossa on kymmenen säkeistöä, jokainen alkaa Als das Kind Kind war, kun lapsi oli lapsi .

Lied Vom Kindsein
Als das Kind Kind war,
ging es mit hängenden Armen,
wollte der Bach sei ein Fluß,
der Fluß sei ein Strom,
und diese Pfütze das Meer.

En osaa saksaakaan (enkä ruotsia, enkä edes suomea) kovinkaan hyvin, mutta ensimmäisen säkeistön ideana on, että lapsena lapsi haluaa, että virta on joki ... runo toistaa motttoa "kun lapsi on lapsi"  Runossa on samoja ideoita kuin kirjassa, eli miten lapsi tajuaa asioita, lapsi ei lapsena tajua olevansa lapsi, eikä hänellä ole erillisyyttä. Lapsella ei ole mielipiteitä, ei tapoja, eikä hän teeskentele. Kysymysten aika tulee "Warum bin ich ich und warum nicht du? " jossain vaiheessa lapsi tajuaa erillisyytensä. Miksi minä olen minä, enkä sinä?

Miksi minä olen bloggari, olen ihmetellyt sitä monesti? Ehkä sen takia, että saa toteuttaa itseään.

Aleksis Kivi: Nummisuutarit

Aleksis Kivi: Nummisuutarit, julkaistu 1864, Otava, Seven 2011, sivumäärä 170

Aleksi Kiven näytelmä Nummisuutarit on  komedia viidessä näytöksessä. Minusta tarina on hyvä, mutta nauratti minua varsin vähän.

Suutarimestarin 20-vuotias Esko-poika on lähdössä häihinsä. Puolisoksi on katsottu Kreeta. Esko asuu isänsä suutarimestari Topiaksen ja äitinsä Martan huushollissa, jossa asuvat myös Eskon viinaan menevä veli Iivari, sekä merille "kadonnut"  Nikon lapsi Jaana. Kummallinen korpraali on tehnyt testamentin, kumpi  nuorista Esko tai Jaana menee naimisiin ensin on saava 500 riksin perinnön. Jaanan sulhanen nuori seppä Kristo, joka ei ole tervetullut suutarimestarin taloon, pyörii siellä, kunnes Martta hänet häätää pois.

Eskolle tehdään paperit kuntoon aviolittoa varten, Esko laittaa isän puvun päälleen, ja isä sanoo: " Mutta niin muuttuu mailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu mailma, Eskoni." (yleensä sanonta on nykymuotoisena kuuluu "niin muuttuu maailma Eskoseni").
Sepeteus lukkari väsää papereita, johon tarvitaan isän puumerkki, ei Eskon puumerkkia, jonka kovasti hän haluaisi laittaa. Esko lähtee Mikko Vilkastuksen kanssa Kreetan luo. Kun he saapuvat  Karrin Kreetan kasvatti-isän luo, on Kreetan, ja Eskon inhoaman puusuutari Jaakon häät käynnissä Hätylän kylässä. Esko tuntee tulleensa petetyksi, mutta ei ilmaise harmiaan, mutta se kuplii alkuun hieman ja lopussa paljon yli. Esko haastaa riitaa viuluniekka Teemun kanssa, myöhemmin sulhasen kanssa. Esko harmistuu kuultuaan, että Kreetan naimapuheet olivat olleet vain leikkiä. Esko hajottaa Teemun viulun, ja hajottaa ikkunoita, ja poistuu paikalta.

Iivari, Eskon juoppo veli, ja Eskon eno Sakeri ovat Hämeenlinnassa hakemassa tavaraa häihin. He ovat juoneet rahansa, ja suunnittelevat tekosyitä, miksi matka meni mönkään. He päätyvät ryöstötarinaan. Jaanan todellinen isä Niko on saapunut Suomeen, ja kärsinyt rangaistuksensa Turussa. Hän näkee kulkijat ja haluaa höynäyttää heitä, ja saada matkan kotiin. Niko naamioituu etsityksi rosvoksi, josta saa 700 riksin palkkion. Iivari ja Sakeri kiikuttavat Nikoa kotikyläänsä.

Mikko Vilkastus ja Esko taapertavat kotiin. Mikko kertoo Kristolle, että häät olivat, mutta Kreeta nai puusuutarin. Esko pelkää äitiään ja ainakin äidin tervapamppua, ja hän kerää äidille riisiä (?). Sepeteus ja Topias jättävät kraatari Antreaksen odottamaan kotiin tulijoita. Mikko Vilkastus juottaa Eskolle ensi kännit, jonka harhoissa Esko löylyttää Antreaksen luullen jopa tappaneensa tämän. Antreas on hengissä.

Esko on ylpeä, sillä hän  on piirtänyt puumerkkinsä naimalupaan, mutta päättää olla poikamiehenä. Iivari ja Sakeri ovat juoneet rahat, jolla kylään piti tuoda nuuskaa, ja amputarvikkeita.
Niko paljastaa olevansa Jaanan isä. Jaanan ja Kriston kihlajaisia vietetään Eskon hääjuhlan sijasta. Niko, Jaana, Tobias ja Esko tekevät sovinnon.

Aleksi Kiven Nummisuutarit on lopulta ehjä näytelmä, näyttämölle siirrettynä en sitä ole nähnyt, näin luettuna se ei ole erityisen komediallinen, mutta jotain hauskaa tietenkin Eskossa, Nikossa, Sakerissa, ja Iivarissa on.

Eskon puumerkki
Esko olisi halunnut, että naimalupaan olisi tullut isän puumerkin sijasta hänen   oma puumerkki.
Esko "Puumerkkini täytyy löytyä kirjassa".

Myöhemmin kotiin tullessaan:

Esko: Enpä tarkoittanut muuta kuin saada piirretyksi puumerkkini lupauskirjaan, jonka täytyy siellä löytyä; mutta tehtyäni tämän, miksi emme jatkaneet kohta taasen tietämme morsius-taloa kohden?
Myöhemmin isä Topias katsoo Eskon naimalupaa.
Topias:  Ja ota myötäs, mitä sinulle kuuluu. Tässä on lakkis. (Viskasee lakin päästään Eskon jalkoihin, Esko kääntyy ympäri, ottaa sen ylös ja panee sen päähänsä). Sinustako naimisiin! Köntti!—Annappas takaisin valtuuskirja; lupauskirjani tänne! (Esko antaa hänelle kirjan, Topias katsoo siihen). Mikä on tämä variksen-jalka?—Ei vastausta. Tämä variksen-jalka? kysyn minä.

Esko; Kyllä se on minun puumerkkini. Sen luulin siinä tarvittavan laillisuuden tähden.
Topias repii lopulta paperin, jossa on Eskon puumerkki

Topias ei pidä Eskon kovinkaan viisaana, ja se ilmenee jo alussa, tässä lainauksessa on sana "vihapuhe"
Topias: Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut. »Olenko minä hullu, vaikka minä hulluksi huuttaan», lauletaan Sionissa. —Eskoa et tyhmäksi maininne, yhtä viisas on hän aina kuin isänsäkin, minä nimittäin; hän on ihan kaltaiseni, niin sielun kuin ruumiin puolesta. Hän ei ole tyhmä, vaan vähän itsepäinen, ja sen taitaa tukastansakin nähdä, joka on valkoinen ja harjaskankea, niinkuin ukolla itse tässä. Sanalla sanoin: hän on oikea isän poika, hän on kuvani elävä. (Esko tulee puettuna häävaatteisin).

*****

Aleksis Kivi (10.10.1834 - 31.12.1872) oli tunnettu Seitsemästä veljeksestä, joka on blogattu TÄÄLLÄ.

Maurice Maeterlinck: Haudattu temppeli

Maurice Maeterlinck: Haudattu temppeli, alkuteos Le temple enseveli 1902, suomentanut Armas Hämäläinen, Kustannusosakeyhtiö Kirja 1924, sivumäärä 203.

Nobelisti Maurice Maeterlinckin Haudattu temppeli sisältää kuusi nykymittapuun mukaan varsin lennokasta esseetä.

Oikeus -essee tarkastelee 'yllättäen' oikeutta. Jos Jumala ei olekaan tuomari, niin mitä siitä seuraa. Tämä on hyvä kysymys, ja siihen kaiketi perustuu koko länsimainen oikeusjärjestelmä. Teksti on hyvin monipolvista:
"Irstailutoimitus voi olla hirveä moraalin kannalta katsoen, sitä ovat mahdollisesti valmistelleet hirveät salajuonet ja siihen on mahdollisesti sekaantuneet vallan väärinkäyttöä, epätoivoa ja kyyneleitä". s.13. Raiskaukset ja lasten hyväksi käyttö ovat edelleen ajankohtaista, ja niitä on edeltäneet salajuonet, ja toiminta on vallan väärinkäyttöä ja aiheuttaa epätoivoa ja kyyneitä, ja suuressa yleisössä raivoa ja johon virallisen oikeuden on puututtava. Suomessa puututaan, ja toisinaan tekijä selviää ehdollisella vankeudella, harvemmin tulee yli neljän vuoden tuomiota.

Nobelistilla on varsin yleisiä huomioita, eli onni ja onnettomuus eivät seuraa suoraan teoista. Pohditaan lisäksi tilannetta, jossa kahdella on samanlainen pelto, toinen kylvää ja kyntää, toinen laiskottelee. Nykyehdotus tähän olisi tietenkin tukiaiset ja perustulo, tätä tulevalla nobelistilla ei ole mielessä.

Toinen essee on nimeltään Mysteerion kehitys. Ihmisellä on tarve ymmärtää maailmaa, kuitenkin osa maailmasta on suuri mysteerio. Uskomme joihinkin asioihin, mutta välillä menetämme uskomme.
Ensimmäisessä esseessä Maeterlinck oli sitä mieltä, että ihmiselämässä ei jaloimmat ajatukset nouse valtavirtaan, tai niitä ei toteuteta, silti oikeuden pitäisi olla ihanteiden ytimenä. Tässä esseessä päätellään, että on tiettyjä periaatteita, joiden varassa pitkälti ollaan.
-Sankarillinen velvollisuus
-Näkemys siitä, että paha saa palkkansa
-Anteeksianto sekä
-Toive siitä, että korkeampi olento puuttuu asioihin

Seuraava essee Aineen valinta on lyhyesti summattu. Materialla on yhä suurempi merkitys ihmisille ja ihmiskunnalle.

Menneisyys -essee tarkastelee menneisyyden kohtaamista ja menneisyyttä. Menneisyyden taakka on raskaimpia riippoja väärin kannettuna. Täytyy opetella elämään nykyhetkessä. Tämä sama teema toistuu yhä uudestaan, että nykyhetkessä pitää elää, menneisyyden opit mukana ja tulevaisuuden päämääriä kohti.

Onnen vaihteessa -essee palaa aloitusesseen ajatukseen, että onni riippuu sattumasta ja kohtalosta, toiset ovat onnekkaampia kuin toiset, eikä onnea aina voi ansaita.

Päättöessee on nimeltään Tulevaisuus. Tässä tarkastellaan "Tulevaisuusennustelutieteen tilaa" s.191. Tulevaisuutta kohti menemme, ja sitä pitää ennakoida, mitä pidemmälle luotaamme, sen epävarmemmaksi tietomme käyvät.

Haudattu temppeli oli suhteellisen nopealukuinen esseekokoelma. Kirja-Aitassa tämä on myös luettu ja blogattu.
****
Maurice Maeterlinck (1862 - 1949) on belgialainen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja vuodelta 1911. Olen aiemmin lukenut hänen teoksensa Mehiläisten elämä, josta bloggaus täällä.
Kuolema on myös hänen kirjansa, ja on minusta aika hämärä, toisaalta kuolema on hämärä.