Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta, Minerva 2016, sivumäärä 198.

Atik Ismail on kirjoittanut itse suorat, rehelliset muistelmat. Muistelmat koskettavat, naurattavat mutta monesti myös itkettävät.

Atik Ismail (s. 5.1.1957) voitti jalkapallon Suomen mestaruuden  HJK:ssa vuosina  1978 ja 1981, ja Cup-mestaruuden vuosina 1981 ja 1984, hän voitti jalkapallon SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti 1978, 1979 ja 1982. Miesten maaotteluita kertyi 26, joissa hän teki 7 maalia, Atik oli voittamassa vuonna 1975 hopeaa alle 18 vuotiaiden EM-kisoissa. Atik pelasi SM-sarjaa HJK:ssa, Kiffenissä ja Kopareissa yhteensä 201 ottelua, ja teki 113 maalia. Atik pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. (Lähde kirjan sivu 197). Tämä on kaikkien tuntema Atik, ja nämä tarinat  kerrotaan (kerrataan) sen lisäksi kirjotetaan läheisistä ihmisistä, ja elämän rikkaudesta ja sen varjopuolista, ja vaikeuksien voittamisesta.

Elämänkerta on jaettu kahteen osaan, luvut menevät vuosilukujen mukaan alkaen syntymävuodestaan 1957. Atik syntyi Helsingissä yhdessä kaksoisveljensä kanssa. Suku on tullut Suomeen 1800-luvun lopulla, alkuperältään tataareja. Kaksoset varttuvat, käyvät koulua, ja pelaavat jalkapallon ohella myös käsipalloa. Atik nousee nuorena jalkapallossa HJK:n edustusjoukkueeseen, ja sylkee maaleja. Atikin kiteytys nuoruudestaan  pelasin, kuuntelin musiikkia, leikin ja unelmoin. Ura on nousukiidossa, mutta Atik viettää rokkielämää kuppiloissa. Hän diggaa Hurriganesia ja Pen Leetä. Ulkomaan sopimukset päättyvät nopeasti. HJK on koti, vaikka pelaakin Kiffenissä kauden 1977, myöhemmin tulee muutto Kuopioon, ja Atik pelaa Kopareissa 1986-1987 ja vielä uudestaan kakkosessa 1991.

Atikin muistelmissa alkaa toinen puoliaika vuonna 1990. SM-sarjaura on ohi, ja elämä on saatava raiteilleen. Kaikesta selvitään, ja Atik alkaa tehdä päihde- ja mielenterveystyötä, siinä on myös ylä- ja alamäkensä.

Minusta kirjasta henkii rakkaus jalkapalloon, rakkaus elämään, läheisiin, ja äitiin. Voittaminen ja pelaaminen ovat tärkeitä. Saavutuksista huolimatta olkapäällä vaanivat ongelmat ja peliura ja sen loppuminen on aina ongelma. Kirjasta välittyy Atikin suuri sydän, ja paneutuminen, joka on ollut varmasti sekä hyvä että huono asia.

Atikin idoleita ovat olleet jalkapalloilijoista Pele ja urheilijoista Muhammad Ali. Jalkapallovaikuttajista hän minusta eniten arvostaa Paavo Einiötä, ja pelureista mainitsee moniakin eniten ehkä arvostaa Juha Dahllundia, ja Jyrki Niemistä, mutta myös muistaa Jallu Rantasen, ja Pasi Rautiaisen. Suomalaisista pelaajista hänen idolinsa oli Kai Pahlman, myös Heikki Suhosen hän mainitsee,

Atik oli Cisse Häkkisen ystävä. Cisseen hän tutustui ystävänsä kautta. Cissen aikainen poismeno koskettaa. Atik on kirjan mukaan herkkä, hautajaisia kuvataan hyvinkin paljon.

Pelimiehen omaelämäkerta on hyvin antoisaa luettavaa. Atikin tyyli on tiivistä, ja hyvin luettavaa. Hän ei säästele itseäänkään. Lööpeillä myydään jo vuonna 1977:
Atik Ismail: Olen Suomen Ali
Kevätkierroksen jälkeen johdin maalitilastoa kymmenellä osumalla.
Tuli liian pitkä ja kuuma kesä. Ja liian kostea syksy.

Olin onnellinen Kiffenissä. Niin ainakin luulin. Minut houkuteltiin ansaan. Sisimmässni tunsin olevani klubilainen .... paikallispelissä kaksoisveli laitetaan vartoimaan Atikia, Veljeä nolostutti, Atikia vitutti.

Kirja mainitsee kaksi huomionosoitusta Atikikille. Apu-lehteen tuli Atik paperinukke, ja ristikoihin tulee Ismail => Atik -pari.

***

Toisaalla olen blogannut Heikki Suhosesta  "Super Hessusta"(s.1951), joka oli osin saman aikakauden pelaaja