Sofokles: Kuningas Oidipus

Sofokles: Kuningas Oidipus, suomentanut Veijo Meri, Otava 1988, sivumäärä 96.

Kuningas Oidipus on tragedia, jonka perusjuonikuvion luultavasti kaikki ovat kuulleet, eli Oidipus surmaa isänsä ja nai äitinsä, tämä on kuitenkin vain pintatietoutta.

Näytelmän kirjoittaja oli antiikin kreikkalainen Sofokles, joka kuoli 406 eKr. Kuningas Oidipus -näytelmää ei ole erikseen jaettu näytöksiin eikä kohtauksiin, vaan se koostuu runon muotoisista vuorosanoista, joista jotkut ovat varsin pitkiä, eli tämä on näyttelijöille ollut hyvin vaikeaa. Kuoroa käytetään kertojana, ja asioiden selventäjänä.

Näytelmän alussa Apollo on lähettänyt ruttoepidemian Thebaan, ja Kreonin mukaan ruton hävittämiseksi kuningas Oidipuksen pitää selvittää, kuka on murhannut edellisen kuninkaan Laioksen. Murhaaja on tarkoitus toimittaa oikeuden eteen. Oidipus tapaa Teiresiaan, sokean tietäjän.

Kansikuvassa Oidipuksen silmistä valuu veri, ja Oidipus tosiaan totuuden paljastuttua puhkaisee silmänsä itsemurhan tehneen vaimonsa ja äitinsä Iokasteen rintaneuloilla.

Alkuvaiheessa hän siis tapaa sokean tietäjän, ja näkemis-teema korostuu vuorosanoissa.

Kreon: Aikoja sitten meillä oli maan päämies Laios ennen sinun tänne tuloa.
Oidipus: Hänestä olen kuullut, koskaan en nähnyt

Oidipus syyttää Teiresisasta murhan suunnittelusta ja toteutuksesta, mutta "jos olisit nähnyt, olisit selvinnyt siitä itsekin" Teiresias kuittaa itse sinä saastutit tämän maan. sinulla on rakkaimpiisi suhde, joka häpäisee. Et näe näkevillä silmillä, kuka asuu kanssasi tässä alhossa ... Ketään kuolevaista ei tulla raatelemaan kuin sinua. Tulee sokea näkevästä ja kerjäläinen rikkaasta.

Oidipus vikisee Iokasteelle, että hänen veljensä  Kreon näkee Oidipuksessa Laioksen murhaajan. Iokasteen mukaan pitää ymmärtää, että yksikään kuolevaisista ei osaa nähdä silmillä. Iokaste tunnustaa, että hänen ja Laioksen pojasta ennustettiin tulevan isän murhaaja. Siksi poika vietiin nilkat sidottuina metsään tapettavaksi.

Hiljalleen todistustaakka kasvaa rutsaiseen ja murhaisaan päätepisteeseensä. Lapsena Oidipus on löydetty nilkat tohjona, hän ei olekaan Polybosin ja  Meropemin lapsi, vaan Laioksen ja Iokasteen. Vieläkin Iokaste haluaa kiistää totuuden, ja minusta päästää suustaan kumman lauseen, ja vielä valheellisen "niin monet miehet ovat naineet unissaan äitiään", tuskinpa kukaan voin ounastella, en minä ainakaan. Oidipus oli kavahtanut Korintissa huhuja, jonka mukaan hän ei olisi Polybosin poika, ja lähti Thebaan, matkalla hän on surmannut kimppuun käyneen Laioksen. Oidipuksen kuultua vanhaa palvelijaa, totuus on paljas. Iokaste tekee omat johtopäätöksensä ja surmaa nuoralla itsensä. Oidipus mylvii ja puhkoo silmänsä, vaimoäitinsä kultaisilla hiusneuloilla.

Teeemat
Oidipuksen tekemä isän tappo on minusta ihmisen tappo itsepuolustuksessa, sillä Oidipus ei tiedä miehen olevan isänsä. Hän ei myöskään voi tietää Iokasteen olevan äitinsä. Kohtalo siis on määräävämpi kuin vapaa tahto?  Itse pohdin enemmän äidin Iokasteen roolia. Hämmästyttää lisäksi seikka, miksi kuningas haluaisi naida itseään vanhemman kuningattaren, joka on ollut toisen vaimo. Itseäni säälittää myös lasten Antigonen ja Ismenen kohtalo. Teemoina on vapaa tahto, kohtalo, ja kärsimys sekä häpeä.

Näytelmän Veijo Meren käännös päättyy: "Siksi älkää kuolevaista ennen viime hetkeään arvioiko, ylistäkö, onnen vuoksi ainakaan, ennen kuin on loppuun päässyt kärsimättä kertakaan".

Onnen kadehtiminen on siis turhaa, kohtalo paiskaa yleensä onnen jälkeen onnettomuutta.

Oidipus Kolonoksessa kertoo Oidipuksen tarinan loppuun ja näytelmä Antigone Oidipuksen lasten.
******
Thomas Mann on kirjoittanut teoksen Pyhä syntinen, joka on muunnelma Oidipuksen tarinasta, mutta Pyhän syntisen rutsamies ei silmiään puhko vaan kärsii kammottavan itselangettamansa askeesirangaistuksen ja saa vielä uuden "elämän". Thomas Mannin tarina pohjautuu Von Auenin runoteokseen, joka siis pohjautuu Oidipukseen. Freudin "teorioiden" kautta Oidipuskompleksi on sanana tuttu useimmille, Freudin mukaan 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on Elektra-kompleksi. Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjalijoista, kirjoitti myös Elektrasta, joka surmauttaa äitinsä kostoksi isän murhasta aikuisena. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Freudin teoria siis koskee lapsuusaikaa.

Rex Stout: Kadonnut ääni

Rex Stout: Kadonnut ääni, alkuteos The Silent Speaker 1946, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY-pokkari 2010, sivumäärä 291. Nero Wolfe #9

Dekkari alkaa kun Archie Goodwin tutkii Nero Wolfen määräyksestä Hintaneuvoston puheenjohtaja Cheney Boonen murhaa. Boonen olisi pitänyt puhua Kansallisen Teollisuusyhtymän tilaisuudessa, jossa on ollut 1400 vierasta. Boone on lyöty ruuvipihtdeillä kuoliaaksi, kun hän on viimeistellyt yksin puhettaan. Puhe on hyvin valmisteltu. Boonelle oli viety tykötarpeiksi kaksi säilykepurkin avaajaa, kahdet ruuvipihdit ja demonstraatiota varten jopa lastenvaunut. Boonen mukana paikalla on ollut veljentytär Nina Boone ja vaimo. Cheney Boonen yksityissihteeri Phoebe Gunther on myös epäilty, kuten Teollisuusyhtymän johto: presidentti Frank Thomas Erskine, hänen poikansa Edvard, ja herrat Breslow ja Winterhoff. Teollisuusyhtymä on suuren yleisön silmin syyllinen. Itse ruumiin on Alger Kates löytänyt. Juoneen kytkeytyy Teollisuusyhtymästä ja muista virastoista Don O'Neill, Kansallisen Teollisuusyhtymän PR-päällikkö kaunis Hattie Hardin ja Boonen seuraaja hintaviraston apulaisjohtaja  Solomon Dexter.

Rex Stoutin dekkareiden salapoliisi on New Yorkin luksusasunnon kätköissä istuskeleva 130-kiloinen Nero Wolfe, joka ratkaisee kerättyjen tietojen ja älykkyytensä avulla rikokset. Dekkareiden kertojana ja kenttätyössä olevana 'salapoliisina' on Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfella on kaksi intohimoa: orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Orkideat saavat Wolfen huomiota kello 9:n ja 11:n välillä. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä makunautintoja loihtii sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Tällainen elämä maksaa rutkasti, ja rahat tulevat toimeksiannoista. Nero Wolfen rahatilanne on huono ja yrittää saada jutusta toimeksiannon ja onnistuukin saamaan Teollisuusyhtymän miehiltä hyvän toimeksiannon pelkkää ennakkoa 10 000 taalaa, mutta NeroWolfe onnistuu pelaamalla aikaa saamaan palkkiksi jopa 100 000 taalaa.

Boone siis edusti valtiollista järjestöä, joka pystyi säännöstelemään hintoja, tällainen järjestely oli kaiketi sotavuosina tarpeellinen. Wolfe järjestää eri osapuolten Hintaviraston, sukulaisten ja Teollisuusyhtymän kesken istunnon, johon osallistuu myös murharyhmää johtava tarkastaja Cramer.

Kokouksessa tunnelma on jännittynyt, mutta hyvin vihamielinen: "Teollisuusyhtymä vihasi Cheney Booneyta ja kaikkea sitä, mitä hän edusti, ja oli tehnyt kaikkensa saadakseen Boonen satulasta, samaten kuin sen, että Hintaneuvosto puolestaan olisi mielellään nähnyt, että atomipommia olisi kokeiltu Teollisuusyhtymään päämajaan..." s.39

Murhan motiivi ja ratkaisu löytyy Stenophonen lieriöistä, eli kyse on laitteesta, johon pystyi tuolloin sanelemaan puhetta.Stenophone  on magnetofonin tapainen laite, jossa tallennus tapahtuu lieriönmalliseen esineeseen. Boonella oli laukku, missä näitä lieriöitä oli. Monien vaiheiden ja yhden lisämurhan jälkeen on ratkaisu käsillä, ja Nero Wolfe kutsuu syylliset (vain yksi heistä on murhaaja) istuntoon. Wolfe käynnistää laitteen, ja vaiennettu hiljainen mies puhuu, siitä tulee dekkarin nimi The Silent Speaker.

Cramer pidättää murhaajan, ja hän joutuu sähkötuoliin. Motiivina on lopulta aika yllättävä asia, tai ei niinkään rahan himo, mutta että se on tietojen toimittaminen rahaa vastaan, se on yllättävää.

Nero Wolfe, joka istuu pääosin, ja liikkuu hissillä, on varsin rahan ahne. Orkideat ovat myös lähellä sydäntä, hän aivan liikuttuu näistä ja pitää Archieta tunteettomana, kun Nero Wolfe saa uuden "lemmikin" brassocattleya thorntonin, katsoin netistä, niin kaunis kukka, joka on väriltään valkea, mutta on myös vaaleanviolettia.

Tämä dekkari on kirjoitettu sodan jälkeen. Sodan aikana ilmestyi lyhytjuttuja, jossa Archie toimi esikunnassa majurina ja Nero Wolfe auttoi armeijaa tutkimalla rikoksia. 

****

Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886 – 1975) Nero Wolfe -sarjaan kuului yhteensä peräti 47 dekkaria, jotka oli kirjoitettu pääosin vuosien 1934 ja 1975 välillä. Tämä oli kolmas, minkä luin ja alla olevien neljän jälkeen vuonna 2023 päätin lukea kaikki suomennetut, joista lista täällä.

Nero Wolfe -teosten bloggaukset
Liian monta asiakasta 
Kadonnut ääni 
Löytölapsi
Samppanjaa yhdelle

Riikkilä Väinö: Pojan muistelmat

Riikkilä Väinö: Pojan muistelmat, WSOY 1968, sivumäärä 185.

Väinö Riikkilä syntyi 'paljon ennen kapinaa,' eli 10.6.1906  Loviisassa ja kuoli 6.9.1969 Raumalla. Väinö Riikkilä tunnetaan parhaiten Pertsasta ja Kilusta.

Pojan muistelmat kattaa Väinö Riikkilän lapsuutta ripille pääsyyn asti. Väinö Riikkilän äidin vanhemmat olivat uskonnollisia, ja veljen hän mainitsee moralistiksi. Väinön isä oli ammattimies kirvemies, hienopuuseppä ja työskenteli Helsingissä. Aika Helsingissä kuvautuu muistelmissa seesteisenä, isällä oli vene, pitkääsiimaa laskettiin, limonaadi ja pullanmurut olivat herkkuja, ja iso korvapuusti maksaa vain viisi penniä, ja leivos kymmenen penniä. Katukuvassa on venäläisiä sotilaita, sitten tulee vuosi 1918. Väinö Riikkilä käyttää 1918 tapahtumista nimitystä Kapina. Väinön isä liittyi Kapinan alussa punakaartiin. Isää ei vangittu eikä teloitettu heti Kansalaissodan jälkeen, mutta kuitenkin vuoden 1918 aikana hän sai surmansa.

Väinön pitkä tie aikuisuuteen alkaa, hänet lähetetään ensin Heinolaan sedän luo, sillä äiti sairastui järkytyksestä. Väinö Riikkilä joutuu kartanolle ja oli töissä 12-vuotiasta alkaen, suota kuivaamassa, heinätöissä, ja hoitamassa hevosia. Kirjan tunnelma on kaikesta kurjuudesta huolimatta optimistinen. Kartanolla on husvonttirenkejä, ja piikoja, joilla käy välistä yövieraita. Kaikesta selvitään, myös siitä, että kartanosta pistetään pois, ja Väinö on tukinuitossa, ja maalarina, muurarin apulaisena ja sahalla erilaisissa töissä.

Väinö on alkuun täysin rahaton, ja muiden armoilla. Työ on raskasta, mutta jouluaamuna on helpompaa, silloin pitää herätä vasta kello 7. Työpäivät voivat olla 16 tunnin mittaisia.

Kun äiti alkaa toipua, hän lähettää kirjeen ja rahaa. Väinö saa ostettua vaatteita ja käytyä parturissa. Väinö käy ilmeisesti jonkun aikaa kansakoulua. Lukee kirjoja kuten Sherlock Holmesin seikkailuja ja Monte Criston kreiviä. Kirjan lopussa Riikkilä pääsee muuttamaan äidin luo tämän mentyä uusiin naimisiin. Kirja päättyy Väinön päästessä ripiltä ja elämä on edessä.

Kirjasta paistaa Pertsan -ei niinkään Kilun- optimistinen ja yritteliäs asenne. Riikkilän tätä edeltävä teos Repa puskee sisulla kertoo nuoren Repan selviämisestä, kun vanhemmat ovat kuolleet, ja Repan pitää selvitä itse.

Arvostan korkealle Väinö Riikkilän elämän asennetta:
"Koko vaelluskautenani omaisuuteni sopi isältä perityyn, äidin purjekankaasta neulomaan selkäreppuun, eikä se ollut edes täynnä. Sittenkin olen kiitollinen, että elämäni  on ollut juuri sellaista kuin se on ollut, mustinakin hetkinä". s.28

Väinö Riikkilän kirjoista olen blogannut:
Petrsan ja Kilun kaikki seikkailut, yhteensä kuusi kirjaa TÄÄLLÄ
Iikasta ja Vilistä  Täällä, sekä Punapää-Iikasta TÄÄLLÄ.
Repasta ja Väiskistä sekä sen jatko-osasta Repa puskee sisulla TÄÄLLÄ
Kirjasta Lautalla yli Enonselän TÄÄLLÄ
Teoksesta Pertsan ja Kilun matkassa TÄÄLLÄ
Aikamiehet ja papuusi -krjasta on blogattu täällä.

Mika Waltari: Mikael Hakim

Mika Waltari: Mikael Hakim, kymmenen kirjaa Mikael Carvajalin eli Mikael El-Hakimin elämästä vuosina 1527–38 hänen tunnustettuaan ainoan Jumalan ja antauduttuaan Korkean Portin palvelukseen, WSOY 1949, tämä painos 2017, sivumäärä 966.

Mikael Hakim on Mika Waltarin loistava historiallinen romaani vuodelta 1949, se on myös vuotta aiemmin ilmestyneen Mikael Karvajalan jatko-osa.

Molempien romaanien päähenkilö Mikael Karvajalka syntyi Turussa 1500-luvun alussa aviottomana poikana, eikä tiedä synnyinvuottaan. Uskonpuhdistuksen alkutahdit saivat Mikaelin liikkeelle pois kotoa Turusta ensin Pariisin yliopistoon, Tukholmaan, Kristian II:n kannattajana takaisin Turkuun, ja sieltä vallan vaihduttua Uskonpuhdistuksen laineissa kuohuvaan Saksaan, Sveitsiin, Italiaan, Espanjaan, Ranskaan ja lopulta Roomaan. Mikaelin mukana on väkivahva ja arkiviisas  Antti Kallenpoika sekä uskollinen koira Rael.

Mikael Karvajalka kirjoittaa Rooman hävityksestä: "kääntäessäni selkäni Roomalle ja koko kristikunnalle lähteäkseni veljeni Antin kanssa vaeltamaan pyhään maahan syntien sovittamiseksi tunsin olevani kuin saatanan parkitsema nahka, jonka kovuutta nöyrtymyksen ja katumuksen katkerimmatkaan kyynelet eivät pystyneet liottamaan pehmeäksi".  Mikael on kokenut vaimonsa Barbaran inkvisition ja teloituksen ja Roomassa ruton.

Mikael Hakimin rakenne ja tarkoitus ovat erilaisia ja selviää vasta loppuosassa, eli Mikael tarinoi Egyptin varakuninkaalle eunukki Solimanille. Toisin kuin Sinuhe egyptiläinen, tämä tarina päättyy onnellisesti ja Mikael on lopulta vapaa mies. Waltarin tyyliin tapahtumia on paljon, ja eri uskontojen nimissä tehdään hirmutekoja, ja käydään sotia. Toisin kuin monessa muussa arviossa, totean, että uskonnot ovat minusta tässä vain pintakuorrutusta, tämä kertoo enemmän ihmisistä, eikä romaani mitenkään liennytä skeptisten ihmisten asennetta uskonsotia kohtaan. Romaani huipentuu oikeastaan viimeiseen 50 sivuun, jotka ovat vimmaisia, jännittäviä, ja myös yllättäviä.

Historiallinen viitekehys
Romaani nivoutuu uskonpuhdistuksen aikaan. Martti Luther (1483 - 1546) on Saksassa käynnistänyt uskon teeseillään yllättäviä yhteiskunnallisia mullistuksia, ja uskonpuhdistuksen kohtalo on riippuvainen myös Euroopan poliittisesta tilanteesta. Kaarle V (1500 -1558) oli saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Frans I (1494 - 1547) oli Ranskan kuningas, paavina oli Rooman hävityksen aikana Klemens VII (paavina 1523 - 1534), mutta romaanin pääpaino on sulttaani Suleiman Suuren  (1494 - 1566) valtakaudella Osmanien valtakunnassa ja sulttaanin käymissä sodissa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa sekä Persiassa.

Juoni ja henkilöitä (sisältää juonipaljastuksia, mutta ei lopputulosta)

Ensimmäinen kirja: Pyhiinvaeltaja Hakim 
Roomasta kaksikko Mikael ja Antti matkustavat idylliseen Venetsiaan. Mikael hankkii uuden henkilöllisyystodistuksen nimellä Michael Carvajal. Mikael tapaa taidemaalari Tizianin (Tizian eli 1477 - 1576). Tizian maalaa Mikaelista muotokuvan. Mikael tutustuu myös mestari Arestinoon, jonka kirjalliset teokset ovat eroottisesti sangen rohkeita.
Mikael suuntaa pyhinvaellusmatkallaan Jerusalemiin laivalla, mutta jo ennen Kyprosta merirosvokapteeni Torgut kaappaa laivan, Mikael ja Antti säilyttävät vimmaisessa taistelussa henkensä, mutta joutuvat vangiksi joutuvat vaihtamaan uskoa. Laivalla on ollut arvoituksellinen pahat silmänsä peittänyt nainen Giulia. Giulian silmät ovat eri väriset. Mikael, Antti ja Giulia joutuvat Sinanille orjiksi.

Toinen kirja: Painija Antar Algierin kaupungissa
Antti laitetaan painiharjoituksiin Mussufin mustan merirosvon kanssa, Giuliaa pidetäänliian  laihana ja siksi lihotetaan. Mikael yrittää oppia uusia kieliä. Sinan hermostuu Mikaelin ja Giulian keskusteluun ja myy Mikaelin  rohdoskauppias Abu El-Karimille, joka on kiinnostunut Mikaelin tietämyksestä rohdoskasveista sekä Antin painitaidoista. Giulia kuuluu kauppaan ja laivalla  matkataan Algieriin, joka on siis nykyinen Alger. Abu El-Karim tahkoaa rahaa, vaikka näyttelee köyhää. Antti painii, Giulia povaa ja Mikael puoskaroi ja rahaa tulee jopa niin paljon, että ensin tulee verokantaja ja sitten muut ahneet. Abu El-Kerim nimeää Karvajalan Mikael el-Hakimiksi, joka puoskaroinnin lisäksi opettelee uuden uskontonsa peruspilarinsa, opit, tavat, ja kirjoitukset, mutta ei koskaan suostu ympärileikkaukseen.

Kolmas kirja: Vapauttaja saapuu mereltä
Algieria hallitsee ahne ja julma Selim ben-Hafs. Antti pärjää painiareenoilla niin hyvin, että Selim ottaa hänet itselleen. Antilla on vientiä sulttaanin haaremissa. Giulia on ennustanut että mereltä tulee vapautus. Mikaelia uudessa uskossa opettaa Ibrahin ben Adam, ja hän tutustuu istanbulilaisen kauppiaan poikaan geomaileri Mustafa bel-Nakiriin. Kapina tuleekin, kun sulttaani kuolee sattumalta, tosin niskat katkoo Antti. Kapina etenee palatsissa sulttaanin vaimon tahdein. Hän on ollut viettämässä Antin kanssa sänkyaikaa, kun sulttaani tuli. Tappelussa Antti käyttää liikaa voimaa, mutta Amina surmauttaa sulttaanin pojat, ja kruunauttaa oman poikansa. Mustafa bel-Nakir ottaa tilanteen hallintaansa, ja Aminan kapina on ohi, ja Amina tapetaan. Merirosvo Khaireddiini ottaa Algierin haltuunsa. (Khaireddiini on tunnettu myös muodossa Hayreddin Barbarossa sekä Khayr al-Dīn, toisaalta kaappari, mutta myös osmanien amiraali).  Antin taidot tykkimestarina huomataan, kun tämä ampuu Kastillian lipun pois heidän linnoituksestaan.

Neljäs kirja: Giulia
Koska tapahtui, kuten oli ennustettu, Mikael saa Giulian vaimokseen. Giulia on kuin villikissa, ja pitää "siveydestään" kiinni. Hääyönä Mikael menettää vartijan iskusta tajuntansa. Herättyään hän haluaa päästää Giulian vapaaksi, tämä ei kuitenkaan suostu. Viinin vaikutuksesta Giulia paljastaa salaisuuden, jonka valistunut lukija on jo arvannut. Giulia ei ole koskematon, hän on 25-vuotias, kaksi vanhaa aviomiestä hän on haudannut, ja suunnannut kohti Pyhää maata. Laivalla hän on karkeloinut sekä kapteeni Torgutin ja Sinanin kanssa, ja Algierissa, myös naisten. Kun omatunto on puhtaampi, fyysistely Mikaelin kanssa onnistuu.

Viides kirja: Piri-reis ja prinssi Dsihangir 
Khaireddiinin johdolla taistelu voitetaan, ja tehdään lähtöä Istanbuliin sultaanin luo. Mikaelilla olisi käyttöä seraljissa, koska tulee Euroopasta ja tuntee paikallisia oloja. Sulttaanilla on laajentumishaluja Euroopassa. Sulttaanikunnan käytännön asioita pyörittää suurvisiiri Ibdrahim. Istanbulissa Antti kohtaa hahmon menneisyydestä, eli oluenpanija Eimerin, jonka rouva Genevieve hommasi kaleeriorjaksi ja vei tämän rahat ja perusti ilotalon Lyoniin. Eimer on selvinnyt Istanbuliin, ja pitää ravintolaa. Mikael, ja Giulia, jota sanotaan Dalilaksi asettuvat aloilleen, ja heillä on kuuromykkä palvelija, ja Rael-koira.  Mikael työskentelee pääluotsi Piri-reisin opissa karttojen parissa. Piri-reis on liittänyt karttoihin selityksiä, osa runomitassa. Mikaelin vaimo Giulia on tyytymätön kaikkeen, haluaa tavaraa, ja ruikuttaa sitten niitä. Mikael pyydetään eunukkien avuksi maanittelemaan kyttyräselkäisen prinssi Dsihangirin apinaa, jonka Rael saa pois puusta. Mikael tapaa ensimmäistä kertaa sultaanin lempivaimo Khurremin, ja hänen avullaan välttää eunukkien vastatoimet ja pääsee elävänä kotiinsa, mutta joutuu lähtemään sotaan janitsaarien kanssa Wieniin. Mikael tutustuu myös pääeunukki Kislar-agaan, joka antaa neuvoja Mikaelille.

Kuudes kirja: Wienin piiritys
Mikael joutuu jättämään Giulian Istanbuliin, ja lähtee pakotettuna janitsaarien kanssa Eurooppaan sotajoukkojen mukana. Liejussa ja sateessa Mikael tapaa ensin Antin ja sitten sulttaanin. Matka on vaivalloinen, ja eräs iso työ on sillanrakentaminen Tonavan yli. Ylipäätään kaikki on vaikeaa. Wienin piiritys (1529) kestää, ja piirittäjät kaivavat tunneleita, jotka on tarkoitus räjäyttää. Mikael tapansa kuvaa vaikeuksia: "Viini antoi meille sikeän unen  ja heräsimme vasta räjähtävien tulipallojen hirmuiseen räiskeeseen saksalaisten, espanjalaisten ja unkarilaisten valiojoukon kavalasti avattua yön pimeässä Suolatormin portin ja hyökättyä kimppuumme etukäteen pienintäkään  varoitusta antamatta...    ". s.485. Wieniä ei lopulta onnistuta valtaamaan, mutta Antti ja Mikael käyvät kuitenkin Wienissä, ja Antti tapaa neiti Eevan, jonka olettaa olevan unkarilaisen aatelistytön, paikalliset pitävät häntä ilotyttönä. Pappi kuitenkin kutsutaan paikalle, ja hän on yllättäen huijari  Julien D'Avril, johon Mikael tutustui Pariisissa opiskellessaan. Julien kiihkoili silloin Turkin uhalla, ja huijasi rahaa myös Antilta ja Mikaelilta. Osmanien valtapyrkimyksissä hän oli kuitenkin oikeassa.

Seitsemäs kirja: Islamin kirkastajan kotiinpaluu
Kotimatka taittuu Unkarin kautta. Unkarissa neuvotellaan venetsialaisen Grittin (1480 -1534) kanssa. Unkari alistetaan Osamanien vasallivaltioksi, eli Unkarista kerätään veroja ja se toimii puskurivaltiona. Antti on naimisissa ja vuokraa saamansa maatilan, Antti saa dukaatteja, joita jakelee. Lopulta Mikael saapuu kotiin, ja ovella odottaa Alberto, Mikael ei huomaa ennen loppuhuipennusta sitä, minkä Waltari kirjoittaa rivien väliin näkyväksi, eli Giulia on täysin mätä ja töykeä, röyhkeä öykkäri, joka pitää itseään oikeutettuna nautintoon. Giulia on ostanut tavaraa velaksi, ja haaveilee tonttia Marmarian rannalla. Giulia on velkaantunut Mikaelin nimissä. Tulotohinassa Giulia suo lemmenhetken Mikaelin kanssa, ja  ilmoittaa sitten Mikaelille olevansa raskaana, mutta Alberto on asunut ja asustelee kämpässä.

Kahdeksas kirja: Talo Bosporin rannalla
Mikael on uuttera ja kohoaa seraljissa suurvisirin ja Khurremin silmissä. Giulia synnyttää ennenaikaisesti tytön, se näyttää ennenaikaisuudesta huolimatta täysikasvuiselta, se on tietenkin Alberton äpärä, mitä Mikael ei lapsellisuudessaan huomaa. Antin vaimo Eeva sen sijaan kuolee synnytykseen, myöskään Antin poika ei selviä. Antti muuttaa asumaan Mikaelin isojen tilusten piharakennukseen. Giulia hallitsee Mikaelin omaisuutta ja taloa (tämän tietämättä) ja Mikael on Alberton aisankannattaja, tätä ei siis ole kerrottu, mutta ilmenee kaikilla tavoin. Giulia on hyvin ilkeä ja paha, mutta tyhmä Mikael saa syyttää lapsellisuudestaan vain itseään. Sulttaani saa vastaan yksituumaisemman Euroopan, Egyptin varakuningas eunukki Soliman esittäytyy Istanbulissa ja tutustuu Mikaeliin. Soliman on elämässään kaiken nähnyt eikä enää teeskentele. Tärkein asia on ylilihavalle Solimanille oma suolentoiminta, joka on miehelle todellinen ongelma. Pizarro vallannut alueita Etelä-Amerikassa, tämä himottaa Mikaelia. Antti uskoo pienempiin rauta-ammustykkeihin, ei kiviä ampuviin vaikeasti liikuteltaviin isoihin tykkeihin. Osmanit aloittavat sotaretken Persiaan. Pohjois-Afrikan hallinnan syy on karavaanireiteissä. Mikael on Giulian kiukuttelusta poissa tolaltaan ja ostaa rahoillaan vapaaksi kristittyjä orjia.

Yhdeksäs kirja: Roxelane
Sulttaani on taas sotaretkellä, ja Khurrem Sultana eli Roxelane (n. 1504 - 1558)  alkaa saada yhä enemmän valtaa seraljissa. Suurvisiiri Idbrahim jää yhä enemmän yksin. Mikael näkee, kun orja Alberto lyö ja pieksää Giuliaa. Mikael ajaa Alberton talostaan. Giulia vuosien tauon jälkeen hyväksyy Mikaelin sänkyynsä, jonka jälkeen Giulian 'pyynnöstä' Mikael esittää nöyrimmät anteeksipyynnöt Albertolle, ja antaa tälle rahaa ja kutsuu takaisin, ja Giulian ja Alberton hallinta jatkuu. Sulttaanin päävaimo Roxelane raivaa haaremissa nuoremmat tytöt, ja suosii omaa poikaansa. Giulialla on suhteita Khurremiin ja Giulia osallistuu selvästi Khurremin eli Roxelanen juonitteluihin. Mikael vangitaan Seitsemän tornin linnaan. Mikaelin kuvauksen mukaan vangit ovat poliittisia, eikä säilöönoton syytä ilmoiteta. Olot ovat ankeat. Muutaman kuukauden kuluttua Mikael vapautuu yllättäen, ja ilmeisesti vangitsemisen takana on Giulian juonittelu Khurremmin kanssa. Kotiinpaluu ei ole mieleinen, sillä Giulia haukkuu Mikaelin. Giulia on piesty mustelmille, Giulia väittää pudonneensa portaita. Mikael ei vieläkään tajua kuviota.

Kymmenes kirja: Suurvisiirin Ibdrahimin onnentähti

Mikael lähtee sotaretkelle Tunisiin, ja Tunisista käydään taistelua, joka päättyy hirvittävään verilöylyyn ja Khaireddinin ja sulttaanin joukkojen tappioon. Kun Mikael tulee takaisin Istanbuliin, hän joutuu Roxelanen puhutteluun. Suurvisiiri Idbrahim on valtansa huipulla, ja on hetken jopa sinetin vartija, mutta juonitteluijen vuoksi mennyttä kalua. Mikael väkijoukkojen raivosta huolimatta hautaa vihatun Idbrahimin. Tämän jälkeen on edessä tilinteon yö, joka on vimmainen välien selvittely, ja sen loppu on kiihkeä ja yllättävä ja ellottava (Tämä on jännittävää ja viihdyttävää). Tässä tulee koko kirjan tapahtumien ydin (eli lue kirja :)
Mikael saa poistua tai karkoitetaan Istanbulista, ja Antti saattaa hänet Egyptiin varakuningas Solimanin luo ...

Henkilöanalyysiä 
Mikael on tarinan kertoja. Hän on aikuistunut Mikael Karvajalasta. Hän on edelleen omahyväinen, ja kaikkiin mahdollisuuksiin tarttuva, mutta optimistisempi kuin Sinuhe. Mikael on minusta hyväntahtoinen, pinnallinen ja varsinkin vaimonsa suhteen sokea. Hän pitää itseään älykkäänä, vaikka on lopulta tyhmä, vaikka on nopea oppimaan, osaa kieliä, hän ei ole viisas. Mikael alitajuisesti tietää koko ajan, että Giulia on paha ja ilkeä, mutta Mikael on pehmeä ja hyväntahtoinen, hän ei usko ihmisistä pahaa. Tämä lopulta minusta pelastaa Mikaelin hengen. Mikael on lopulta hyvä ihminen, tai vastustajat eivät pidä häntä pahana, Mikaelin synneistä ja vioista huolimatta.

Antti on Mikaelille uskollinen. Antti on aivan tavallinen kunnon mies. Ainoa pahe on viina, josta hän lopulta pääsee eroon. Antti elää lopulta hyvin askeettisesti ja on nöyrä. Antilla on talonpoikaisjärkeä, ja hän ei osallistu politiikkaan. Antti näkee välittömästi Giulian läpi, vaikka ei tietenkään voi tietää Giulian petoksen laajuutta.

Giulia on kaksinkertainen leski, joka menee naimisiin Mikaelin kanssa. Giulian ensimmäinen repliikki Mikaelille on soimaavasti sanottu: "Keskeytätte rukoukseni". Lukija kuitenkin vaistomaisesti tajuaa, että Giulia ei ole hurskas ja  miltei heti, että Giulia, vaikka puhuu koskemattomuudesta, on kyltymätön kokotti. Giulia on sekoitus Sinuhen Neferneferneferiä, ja Baketamonia. Giulialle käy kuitenkin huonosti. Mikael elättää talossaan Albertoa. Jos Mikael olisi kuohinnut, karkoittanut tai tappanut Alberton, olisi Giulialla ollut varmasti joku toinen ja ehkä kolmaskin. Alberto ei suinkaan hakannut vastoin Giulian tahtoa, vaan kyse oli Giulian tavasta saada nautintoa, hänelle ei Mikaelin pyyteetön hyvä rakkaus koskaan kelvannut. Mikael oli itse kasvanut Turussa rouva Pirjon välittävän huolenpidon alla, ja roviolla poltettu vaimo Barbara palvoi ja paapoi Mikaelia. Myös koira Rael oli Mikaelille rakas, sitäkin Giulia inhosi, ja koira päätyi sulttaanin sairaalle pojalle Dsihangirille, joka pitää Raelista hyvää huolta ja rakastaa tätä. Musta Rael saa  valkoisen koiran kanssa pentuja.

Mika Waltari pohjustaa minusta hienosti henkilöt ja lukija pystyy näkemään heidät inhimillisinä. Giulia on täysin mätä, kuten myös Alberto. Muut toimijat ovat hyviä ja pahoja, mutta pitkälti oman roolinsa mukaan. Mikael on ajelehtija, joka tarttuu mahdollisuuksiinsa, ja jolta puuttuu myös tahdonvoimaa. Hän ei myöskään minusta näe toisten pahuutta, vaan ajattelee monesta ihmisestä vilpittömästi hyvää, mutta on myös ylimielinen ja pitää itseään ajoittain muita etevämpänä, mitä ei tietenkään ole. Antti on hahmoista ehkä eniten vain hyvä, hänen sydämensä ei ole ulkokultainen.

Mika Waltarin Mikael Hakim on suurteos, joka puhaltaa eläväksi kokonaisen historiallisen aikakauden, lukukokemus on uskottava ja jännittävä. Kirjan pituus on haastava. Jaoin luku-urakan kahteen osaan, ja se toimi.

Kiinnostava yksityiskohta on se, että blogisti Jukka Kemppinen pitää tätä Waltarin tuotannon helmenä (klik).

*****
Mika Waltari, Suomen yksi suurimpia  kirjailijoita, syntyi 19.9.1908, hän menehtyi 26.8.1979. Waltarin tunnetuin teos on Sinuhe Egyptiläinen, josta bloggaus on täällä.

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksanen: Baby Jane, Silberfeldt Oy 2005,  vuoden 2011 pokkaripainoksen sivumäärä 220.

Sofi Oksanen voitti Finlandian Puhdistuksellaan, jonka näytelmäversio on kirjaakin kamalampi, mutta siis viiltävän vaikuttava. Oksasen esikoinen oli Stalinin lehmät, jota seurasi tämä Baby Jane.

Baby Jane on Oksasen tuotannossa poikkeava, sillä se ei kerro juurikaan miehistä, eikä oikeastaan ympäröivän yhteiskunnan raadollisuudesta tai pahuudesta, vaan se on kolmiodraama ja tragedia. Teoksen nuori naiskertoja tutustuu "kaupungin cooleimpaan lepakkoon" Pikiin, jonka kanssa he kiertävät "homobaarit", "ilmaukset" ovat lainausta kirjan avaussivulta, ei bloggarin luonnehdintoja.  Kertojan ja Pikin yhdessä oloon kuuluu kapakkaillat, kunnes rahat loppuvat. Molemmilla on mielenterveysongelmia, eikä vakituista työtä löydy, niin he päätyvät puhelinpalvelubisnekseen, jossa siis miehet soittavat "Susannalle", ja lisäksi parivaljakko hommaa vakioasiakkaille fetissejä. En ole ennakkoluuloinen, vaan avarakatseinen, ja sitä tämä kirjakin on, ei moralisoi, vaan toteaa. Suhteeseen tulee kitkaa Pikin vanhasta naissuhteesta Bossasta, joka hankkii ruokaa ja lääkkeitä paniikkihäiriöiselle Pikille.

Mielenterveysongelmien, lääkkeiden, alkoholin, riippuvuussuhteiden, äkkipikaisuuden, väkivaltaisuuden, ja mustasukkaisuuden vuoksi sattuu konflikti, joka katkaisee parivaljakon yhdessä olon, ja kertoja muuttaa miehen  eli Joonatanin luo, mutta suhde ei ole minusta kovinkaan lämmin tai onnistunut.  Pikin vointi heikkenee, ja hän manipuloi kertojaa kämppäänsä vierailuille eli Pikin, Bossan ja kertojan kolmiodraama jatkuu tosin psykologisesti, ja Pikin vointi entisestään heikkenee...lopulta tämä on tragedia, jota en avaa sen enempää, netistä löytyy koko juonikin, mutta sitä en tähän linkkaa.

Baby Jane oli nopeasti luettu, ja yllättävän sukupuoleton ja seksitön kirja, ja teemat liittyvät enemmän mielenterveysongelmiin, ja "alkukantaisiin vietteihin", kuten pelkoon ja mustasukkaisuuteen. Kirjan nimi viittaa Bette Davisin ja Joan  ikään Crawfordin tähdittämään elokuvaan Mitä tapahtuikaan Baby Janelle, joka on niin rankka ja hyvä elokuva. Kirja oli nopea lukuinen ja luin sen odottaessani 30 seconds to Marsin keikalle Helsingin jäähallin edessä.

*****
Sofi Oksanen on Suomen johtavia kirjailijoita, yllä olevien teosten lisäksi hän on julkaissut romaanit Kun kyyhkyset katosivat sekä Norma, lisäksi hän on kirjoittanut teoksen Liian lyhyt hame.

Väinö Riikkilä: Punapää Iikka

Väinö Riikkilä: Punapää-Iikka, NTK 137 1960, WSOY toinen painos 1966, sivumäärä 139.

Väinö Riikkilän Punapää-Iikka jatkaa Iikka Kukkosen ja Vili Pekkasen tarinaa kirjasta Iikka ja Vili. Ensimmäisessä luvussa poikien välillä on painiottelu, jossa Iikka on pääsemässä niskan päälle, mutta Vili kuitenkin lyö ja Iikan nenästä tulee punainen, ja hän sylkee verta. Siipeensä saanut Vili haukkuu kaveriaan Punapää-Iikaksi. Kotona Vili lauhtuu, ja parsii itse revenneen paitansa. En lukenut pikkupoikana tätä kirjaa, ehkä siksi, että luulin sen nimen olevan punapäälikka, poikien lukutaidottomuus ei ole siis mikään uusi ilmiö. Kirjan alussa on kuitenkin pikkupoikien maailmaan kuuluva välienselvittely, joka ennen oli normaali kehitysvaihe, mutta joka luultavasti nyt tuomitaan vääränä ja aikaan saa moniammatillisen vuosia kestävän intervention ja mahdollisesti huostaanoton. Olen itse pikkuveli, joka sai jossain vaiheessa joka päivä "selkään" isoveljeltä, muutenkin olen lapsuudessani kokenut suhteellisen rankkaa ja toistuvaa fyysistä väkivaltaa ja psyykkistä vähättelyä, joka ei ole unohtunut, mutta joka ei ole lannistanut, vaan yritän toimia paremmin. Itse en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, enkä sitä myöskään käytä. On kuitenkin tärkeä pysyä omalla reviirillään, ja puolustaa sitä kaikkia kiusaajia, valehtelijoita, manipuloijia, juonittelijoita, ja narsisteja vastaan. Väinö Riikkilän lapsuus on ollut hyvin ankea, josta hän kertoo viimeisessä kirjassaan Pojan muistelmat. Riikkilän kirjat muuttuvat hänen uransa aikana realistisemmaksi ja tummemmiksi. Pertsan ja Kilun seikkailuista kaikki alkoi ja ne on blogattu täällä.
Pertsa ja Kilu -sarjan avaustarinassa esiintyy Iikka ilmakivääreineen, ja Pekkasen kaksoset Vili ja Topi, sekä Iikan pikkuveli Väinö, joka puolestaan on on toinen sankareista seuraavassa Riikkilän kirjassa Repa ja Väiski, joka on vielä seikkailukirja. Repa puskee sisulla on sen sijaan kertomus orvoksi jääneestä Repa Vännistä, joka joutuu puskemaan sisulla aika vaikeassa maailmassa. Maailmassa, jossa valittamalla ei pääse eteenpäin, vaan sisulla ja rakkaudella, Repa löytää yritteliään ja tasavertaisen Maijan kulkemaan rinnalleen.

Punapää-Iikka alkaa siis poikien tappelulla. Poikien riidat sovitaan, ja Iikka yrittää herättää sammunutta miestä Heittämöä, jotta tämä ei hukkuisi  Miestä ei herätystapa miellytä, ja hän tulee vaatimaan korvausta Kukkosille, mutta Iikan isä ajaa juopon matkoihinsa. Pojilla on rahapula, ja he alkavat kerätä romua. Poikien vaatteet likaantuvat, ja Väinö astuu ruosteisen naulan päälle. Pojat saavat kuin saavatkin romumetallista rahaa, ja Iikka ja Vili päättävät hakea metallia Kukorilta. Saari on vanha linnakesaari. Pojat pääsevät saarelle kalastusaluksella, ja heidät on määrä hakea viikon kuluttua. Pojilla on mukana vettä, ruokaa, telttakangas, tulitikut, kirves ja lapiot. Sää on kaunis ja pojat leiriytyvät, ja kaivuuhommat alkavat. Ensiksi löytyy messinkinappi ja sitten pääkallo, jonka pojat hautaavat, ja laittavat ristin "haudalle".

Kysessäe on ilmeisesti Kotkan edustalla oleva Kukourin Linnakesaari, joka otettiin käyttöön vuonna 1794, ja jossa oli pyöreä linnake ja tykkejä oli 44. Saari jäi pois linnakekäytöstä Venäjän vallan aikana, mutta toimi vankisaarena, Krimin sodan aikana Linnake räjäytettiin. Aluetta tutkittiin 1970-luvun alussa, ja restauroitiin 1990-luvulla. Kirjan seikkailu tapahtuu siis luultavasti 1950-luvun lopussa, ja kirjassa saari oli luonnonsuojelualuetta, sillä pojat saavat palautetta kaivamisestaan.

Seikkailussa Heittämö juppokavarinsa kanssa tulee saarelle. Heittämö pieksee Iikkaa aiemmasta herättelystä. Heittämö ystävineen on nostamassa toisten pitkää siimaa, kun vene joutuu merihätään. Pojat pelastavat Heittämön, ja luulevat toisen miehen hukkuneen. Heittämö pääsee mantereelle, joskin merestä löytyy käärö, jossa on laitonta tupakkaa. Iikka ja Vili jäävät viettämään leirielämää, josta ei käänteitä puutu. Mantereella Iikan pikkuveli Väinö alkaa kerätä polkupyörän osia, ja puhdistaa niitä. Väinön kaveri Repa lyöttäytyy kaveriksi ja he lämmittävät primuskeittimellä öljyä, ja paloautokin tulee paikalle. Juoni hajautuu luontevasti toisaalta Iikan ja Vilin seikkailuihin ja toisaalta seuraavan Riikkilän kirjan sankariparin Repan ja Väiskin seikkailuihin.

Minusta Punapää-Iikka on Riikkilän tuotannossa hyvä kirja ja kuvaa poikien ystävyyttä, myös kiistoineen. 

(Kuten blogini lukija tietää, tämä bloggari on konservatiivi siinä suhteessa, että katson, että lapsien pitää saada olla lapsia, ja aikuisten pitää olla aikuisia. Isä ei ole ensisijaisesti poikansa paras kaveri, vaan isä on isä, joka turvaa pojan hyvän kasvun, takaa vakaat kotiolot, ja pitää kotona normaalia tolkullista elämää, on raitis ja reipas ja rakastaa myös puolisoaan. Lapsen vanhemmat yksin tai lapsen huoltaja yksin  asettaa lapsen edun omien etujensa edelle, ei niin, että toimisi helikopterivanhempana vaan niin, että on läsnä, ja kasvattaa. Kasvatusvastuu on kodilla, ei yhteiskunnan palkkaamilla "ammattilaisilla". Minusta lapset leikkivät keskenään, eikä heidän ole syytä kiikuttaa varhaiskasvatukseen synnytyslaitokselta, lasten ei tarvitse katsoa elektronista viihdettä päivisin, eikä  nettipelata öisin. Teini-ikäisten tolkuttomassa bilettämisessä en näe mitään järkeä. Jokainen vanhempi luonnollisesti päättää, miten lapsensa kasvattaa. Minusta perheen luonteeseen kuuluu tulla toimeen omillaan, eikä saada normaalitilanteessa muuta tukea kuin lapsilisää. Työttömyyden, sairauden ja muiden syiden vuoksi pitää perhettä auttaa, eikä se silloin nöyryytä ketään. Perusvarakasta perhettä ei ole syytä auttaa. Lapsien elämää ei minusta rikastuta vuosittaiset rantalomat Phuketissa ja rippilahjaksi ostettavat mopoautot. Jokainen saa rahoillaan tehdä mitä haluaa, mutta rikkaita ei tarvitse yhteiskunnan varoista tukea. Tässä Riikkilän kirjassa perheet ovat tiukilla, ja pojat ovat hyvinkin yritteliäitä ja kekseliäitä, luultavasti Iikasta, Vilistä, Repasta ja Väiskistä kasvoi sukupolvi, joka rakensi Suomen hyvinvointivaltion, maksoi ilmaisen peruskoulun, mahdollisti huokean varhaiskasvatuksen, organisoi ilmaisen opetuksen lukioissa ja korkeakouluissa. Suomen hyvinvointivaltio tuli minusta valmiiksi 2000-luvun alussa, jonka jälkeen se kasvoi passivoivaksi, ja liian kalliiksi. Koska kaikkien piti saada palvelut ilmaiseksi, ja rikkaiden ei pitänyt enää maksaa pääomatuloistaan juurikaan veroa, niin velkaannuimme liikaa. Velkarahalla ei ole järkeä pyörittää tätä paisunutta hyvinvointimyllyä. Koska sotien jälkeen ei syntynyt riittävästi lapsia, eikä ole pian työssäkäyviä veronmaksajia, hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida ylläpitää nykyisessä laajuudessa. Kun eläkeläisten määrä nousee riittävän suureksi verrattuna työssäkäyviin, joko eläkkeet laskevat tai koko järjestelmä romahtaa. Minusta kerrankin pitää olla rohkeutta ja uskallusta karsia eikä vain puhua karsimisesta, nyt on vasta leikattu vain köyhien etuja ja palveluja. Minusta nyt pitää laittaa oikealle tasolle myös kansalliset maataloustuet, ja yritystuet ja korkeakulttuurilaitosten tolkuttomat tuet. Myös päättäjien ja veronmaksajien omistamien laitosten johtajien palkat, eläkkeet ja eläke-edut pitää leikata tolkun tasolle).
******
Väinö Riikkilä (1906 - 1969) oli tunnetuin Pertsan ja Kilun seikkailuista.
Aikamiehet ja papuusi -krjasta on blogattu täällä.

Sempe, Goscinny: Nikke ja kostajien sakki

Jean-Jacques Sempé ja Rene Goscinny: Nikke ja kostajien sakki, Joachim a des ennuis 1964, suomentanut Kimmo Korhonen, WSOY 1979, sivumäärä 117.

Nikke on tarinoiden minä-kertoja, hän on reipas ja innokas pikkupoika, joka käy poikakoulua.. Samalla koululuokalla ovat Niken kaverit eli hurjan vahva Henri, poliisin poika Ruffe, pitkäkinttuinen Paul, lihava Simon, Jokkis ja Jori. Jorin isä on upporikas. Jori on rikkaudestaan huolimatta minusta ihan reilu ja mukava kaveri. Albert on luokan priimus ja lellivauva ja hänellä on silmälasit, Kloku on luokan huonoin. Koulussa on rehtori, ja välituntivalvojat Soppa ja Forte. Nikellä on naisopettaja. Kirjat koostuvat lyhyistä hauskasti kuvitetuista jutuista.

Nikke ja kostajien sakki on loistava kirja, jonka nimeä kuitenkin ihmettelen, minusta alkuteoksen nimi viittaa aloitusjuttuun Jokkiksella on huolia. Jokkiksella on huolia, koska hänelle on syntynyt pikkuveli Leo. Ruffe informoi kokemuksistaan saada pikkuveli, pikkuveljeä lellitään, ja se omii kaikki lelut. Vaikka Jokkis kokee tilanteen stressaavana, hän puolustaa perheensä kunniaa.

Kostajien sakki termi on teoksen keskiosalla jutussa Salainen viesti  ja on minusta tyhjänpäivänen ja tyhmä tarina. Salainen viesti tehdään lehdestä leikatuista kirjaimista. Viesti pitää toimittaa Albertille, joka on väittänyt Jorin luntanneen häneltä, ja Jori erotetaan koulusta muutamaksi päiväksi, viestissä mainitaan Kostajien sakki. Kostajien sakille tehdään myös merkki tarinassa Mitali.

Kirje -tarina kertoo enemmän Niken isästä, hänen pomonsa herra Duval on lähettänyt Nikelle hanhipelin, joita Nikellä on jo useita. Niken isä hermoilee Niken kiitoskirjeestä, hän sanelee sen monta kertaa tekstiä muuttaen. Nikke ihmettelee, miksi isä valehtelee Duvalin soittaessa, että hän ymmärtää nyt miksi Nikke pyysi postimerkkiä. Nikke on huolestunut isänsä muistista. Tarinassa Perheillallinen, Niken luo tulee Niken isän pomo herra ja rouva Duval ja muita vieraita, Nikelle ei ole katettu, ja hän nolaa äitinsä tervehtimällä palvelijaa kuin vierasta. Äiti on antanut ymmärtää palvelijan olevan kodin vakiokalustoa. Juttu minusta osoittaa kaikenlaisten perheillallisten onttouden ja tekopyhyyden, mitä pikku poika ei onneksi ymmärrä.

Rahan arvo -tarinassa Nikke saa 20 frangin setelin kun on hissan kokeissa neljänneksi paras. Raha muuttaa kaverisuhteita, ja lopulta Nikke antaa setelin takaisin isälle, ja saa tilalle kolikon, jolla voi ostaa vain yhden suklaalevyn.

Isän kanssa torilla on ehkä paras yksittäinen Nikke juttu, mitä tiedän. Niken perheessä vain isä käy töissä, ja Niken isä nalkuttaa ruokakuluista vaimolleen.
Päivällisen jälkeen isä ja äiti laskivat kuukauden menoja
-Ihmettelenpä mihin menee kaikki se raha jonka saat minulta, isä sanoi
-Sepä hauskaa, että kysyit, äiti sanoi, vaikkei hän näyttänytkään olevan naurutuulella ...
Isä ilmoittaa, että perheen miehet hankkivat päivän ruokatarpeet, ja lähtevät torille. Niken isällä on vaikeuksia löytää parkkipaikka, lopulta sekin löytyy. Niken isä kummastelee torilla hintoja, ja joutuu sanaharkkaan kauppiaitten kanssa, kauppiaat sanovat isää kitupiikiksi ja isä kauppiaita varkaiksi. Ostetut tomaatit poljetaan mössöksi, ja auton tuulilasissa on vielä sakkolappu. Koko torireissu on niin uskomattoman hauskasti kuvattu, ja kaikki päättyy perheen yhteiseen ravintolaillalliseen.

Tuolit -tarinassa koulussa on vesiputki haljennut, ja joudutaan opiskelemaan pannuhuoneessa, tai lopulta opiskelusta ei tule juuri mitään.

Taskulamppu -tarina alkaa kun Nikke on oikeinkirjoituksessa seitsemänneksi paras. Äiti pitää taskulappua huonona ostoksena ja haastaa riitaa. Kun paristo loppu, on äiti tyytyväinen. Luultavasti ei siihen, kun Nikke vaihtoi taskulampun, jossa on paristo loppu Ruffen kanssa poliisin pilliin.

Ruletti pyörii välitunnilla. Jori on saanut upporikkaalta isältään oikean ruletin. Pojat alkavat pelata rahasta, paitsi Ruffe, joka epäilee siinä olevan jekkua. Saattaa olla, sillä kaksi kierrosta ehditään pelata ja molemmilla kerroilla tulee numero 24, eikä kukaan voita, vaan rahat jäävät pankkiin, tai lopulta Sopalle ja lisäksi Soppa takavarikoi ruletin, mutta häviää rahansa kollegalleen herra Fortille.

Mummin vierailu ilahduttaa Nikkeä, mutta ei Niken isää, joka ei pääse aamulla töihin, kun Mummi on kylvyssä. Kaikki alkaa jo edellisenä iltana, kun Mummi tulee aikaisemmalla junalla ja isä joutuu odottelemaan asemalla, vaikka Mummi on tullut taksilla Niken luo ja myöhemmin Isä joutuu hakemaan Mummin matkalaukut, joissa on lahjoja Nikelle, mm.hanhipeli (on jo useita), rakennussarja, pallo, pikkuauto ja paloauto  ...

Liikennekasvatusta jutussa pojille yritetään opettaa liikennesääntöjä ...

Muistoesineet -tarinassa poikien pitää tuoda kotoaan joku muistoesine, aika monella kuten Nikellä on simpukka, josta tulee tappelua. Opettaja säikähtää, kun Jorin tuoma arvokas sveitsiläinen kultakello katoaa, mutta löytyy Jorin takinvuorista. Simonilla on muistona ruokalista! Jokkiksella on paperiveitsi, jonka Soppa takavarikoi. Opettaja ei luultavasti koskaan unohda muistoesineitä.

Arpajaiset järjestetään leikkikentän rahoittamiseksi. Poikien pitää myydä arpoja, ja vanhemmillekin yritetään myydä. Lopulta Nikke myy kaikki arpansa naapurille rouva Duvalille, joka voittaa mopedin, mutta laittaa sen lukkojen taakse.

Joonas on Henrin isoveli. Joonas on armeijassa, ja Henri kerskailee Joonaksen uroteoista, ja tappamista vihollisista. Yhtenä päivänä Joonas odottelee Henriä. Hän on lomalla ja siviilivaatteet päällä. Hän kertoo valvovansa keittiössä  perunan kuorimista. Henri on alla päin, mutta Simonista Joonaksella on paras paikka armeijassa.

Liitu -tarinassa Jori hakee Sopalta liitua, hän saa viisi ja antaa opettajalle vain neljä. Liitua varten suunnitellaan hurjia, mutta lopulta tulee riitaa ja kaikki, myös liidut murenevat.

Sempen kuvittama ja  Goscinnyn  Nikke ja kostajien sakki on hauska Nikke-kirja. Jutut ovat sangen epätasaisia, mutta varsinkin Isän kanssa torilla on todella hauska juttu. Nikke kirjoista tama ei niin luettu kuin Pikku Nikke, Nikke ja kaverit ja Nikke ja Nenä ja minusta kokonaisuutena huonompi kuin Nikke kesälomalla.

Väinö Riikkilä: Iikka ja Vili

Väinö Riikkilä: Iikka ja Vili, NTK-sarja 123, WSOY 1959, sivumäärä 132.

Iikka Kukkonen ja Vili Pekkanen ovat Niemen poikia ja asuvat Kauppalassa, joka on Meren rannalla. Tapahtumapaikka  on edelleen Suulisniemessä vaikka sitä ei mainita, samassa paikassa kuin Pertsa ja Kilu. Iikka ja Vili sekä Iikan pikkuveli Väinö esiintyivät ensimmäistä kertaa kirjassa Viimeiset Kaanit.

Poikien perheet asuvat pienissä puisissa omakotitaloissa, perheet ovat vähävaraisia, mutta säästäväisiä ja tekevät paljon töitä. Myös lapset osallistuvat kodin töihin. Iikka Kukkonen tekee kirjan alussa polttopuita, kun pikkuveli-Väinö on kipeä. Perhe on työläisperhe, radiota kuunnellaan, autoa ei ole, eikä tv:tä, kun eletään 1950-lukua. Päivisin vanhemmat ovat töissä, ja kotona arkea pyörittävät lapset.

Viimeisissä kaaneissa Iikalla on ilmakivääri ja se on edelleen Iikan aarre, jolla hän ampuu yrittäen särkeä lasipulloja veteen, joka minusta ei ole kovinkaan järkevää toimintaa. Iikka ja Vili löytävät pullon, johon korkki on laitettu "uudestaan". He vievät pullon poliisiasemalle, poliisi kaataa pullon tyhjäksi, ja unohtaa asian. Iikka ja Vili alkavat kalastaa. He kiskovat hylätyn veneen pohjasta, ja seilaavat sen kanssa ja joutuvat merihätään. Yhdessä muiden poikien kanssa veneestä tehdään merikelpoinen. Kalastus jatkuu Havaijin lahden tehtaan lähellä. Pulppu-Kalle ystävineen tuovat isoja kaasupulloja tehtaalle. Tarinan kuluessa pojat alkavat nuuskia tehtaan asioita. Sen pitäisi olla teknokemiallinen tehdas, joka on hakenut lupaa hammaspulveriin. Tämä on peitetoimintaa, eli laitetaan vain tuubiin liitujauhoa ja piparminttua. Pojat joutuvat kiipeliin, mutta Väinö rientää poliisiasemalla, ja konnat saadaan käsiraudoitettua.

Rikollinen toiminta oli puolalaisen votkan uudelleen pullotus, ei hammasjauhe. Lopuksi Iikka ja Vili suunnittelevat etsivätoimiston perustamista.

Iikka ja Vili on mukava poikakirja, mutta ei minusta yllä Pertsan ja Kilun seikkailujen tasolle. Tarina jatkuu vielä teoksessa Punapää-Iikka.

Väinö Riikkilä (1906 - 1969) oli tunnetuin Pertsan ja Kilun seikkailuista, jotka kaikki on blogattu Täällä. ja Aikamiehet ja papuusi täällä.

John Grisham: Firma

John Grisham: Firma, alkuteos The Firm, suomentanut Irmeli Ruuska, Suuri Suomalainen Kirjakerho 1992, sivumäärä 414.

Firma -romaanin päähenkilö Mitchell McDeere on valmistumassa Harvardissa vuosikurssinsa parhaimmiston joukossa, ja hänelle sataa työtarjouksia, yllättävin tehdään Memphisistä, jonne Mitch  ja hänen lastentarhaopettajavaimonsa Abby lähtevät. Puitteet ovat prameat ja edut hulppeat. Palkka on hyvä, asuntoa varten saa edullista lainaa, opintolaina maksetaan firman rahoin ja yrityksellä on lomapaikkoja. Mitchin isä on kuollut, toinen veli kaatui Vietnamissa, ja äiti tuli hulluksi. Mitch on siis täysin puilla paljailla, seikkaa mitä yritys käyttää hyväksi. Lukijalle selviää heti, että kuvio on manipuloitu. Yhtiön johtajan Oliver Lambertin määräyksestä turvallisuuspäällikkö DeVasher on mikittänyt Mitchin auton ja asunnon, ja firma kuulee kaiken.

Ensimmäisenä työpäivänä Mitch osallistuu kahden lakimiehen hautajaisiin, he menehtyivät Cayman-saarilla sukellusonnettomuudessa. Asioita ei ehdi ajatella, kun työpäivät venyvät 16-tuntisiksi. Kun vanhempi osakas ottaa Mitchin mukaan Cayman-saarille, Mitchin kontrolli pettää, ja hän haksahtaa Firman maksamaan naiseen. Myöhemmin ilmenee, että kaikki kuvataan. FBI ottaa yhteyttä Mitchiin, ja varoittaa Firmasta, josta lakimies ei elävänä pääse ulos. Mitchin veli Ray on vankilassa, ja veljen ystävä yksityisetsivä Lomax pöyhii asioita, mutta katoaa. Mitch tajuaa, että han on kultaisessa häkissä, ja kuolemanvaarassa. Hän uskoutuu vaimolleen Abbylle. Firman turvallisuuspäällikkö DeVasher leväyttää Mitchin eteen Caymanin kuvat, ja Mitch tajuaa, että firma tietää hänestä,  yhdynnöistä alkaen kaiken. Jos hän hiiskuu, hän kuolee, ja jos ei, hän joutuu vankilaan. Miten Mitch selviää, hän ei ole aivan avuton eikä onneton ja alkaa uskomaton vastaisku, jossa Mitch  ystävineen tekee iskun rikollispesän ytimeen ...

John Grishamin Firma on viihdyttävä ja piinaava rikostrilleri. Tähän päättyi Firman bloggauksen lyhyempi versio. Pidemmässä versiossa avaan vähän asetelmaa, mutta ei tarvitse varoa juonipaljastuksia, joskin toiminnan motiivi kerrotaan.

****
John Grishamin Firmasta on tehty elokuva, jonka olen nähnyt joitain kertoja, elokuvan pääosissa on Tom Cruise (Mitch), Gene Hackman (Avery) sekä Holly Hunter (Tammy Hemphill.). Filmissä juoni on pääosin ennallaan, mutta ainakin ensimmäisellä katselukerralla minulla kesti vielä kauemmin ymmärtää mistä on kysymys. Firmassa laittomia toimia pyörittää turvallisuuspäällikkö  DeVasher, ja Oliver Lambert myötäilee ja Nathan Locke ohjaa. FBI:n otettua yhteyttä selviää, että kyse on paljon isommasta ja vaarallisemmasta kuviosta, eli Firmalle antaa käskyjä Lou Lazarov, Firman omistaa Morolton mafia-perhe, ja kaikki osakkaat pesevät rikollista rahaa ja ovat rikollisia. Toiminnan ydin on rikollinen ja päätoimena on saada rahaa Cayman-saarille. Puhutaan 800 miljoonan taalan siirroista ja pesemisestä. Kulissin takia tarvitaan laillisia asiakkaita, ja tehdään ahkerasti työtä. Lisäksi rikolliseen imperiumiin kuuluu  40 isoa yritystä. Kammottavinta kaikessa on, että Morolton mafia-perhe saa tietoja myös FBI:n päämajasta ...

Tämä on jännäri ja juonivetoinen jännäri. Oikeastaan kirjan ydin on siinä, miten Mitch onnistuu saamaan FBI:n vaatimat todisteet, paperit, joita ei voi yrityksessä kopioida ja mitä vartioidaan. Tammy Hemphill on filmissä loistava, mutta kirjassa hänen roolinsa on miltei vieläkin suurempi. Uskoakseni kirjan kansi on alkuperäinen, ja kertoo, Mitchin olevan pelkkä sätkynukke, joka ovelasti huijaa salakuuntelijoita, ja toinen sankari on herttainen Abby-vaimo.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen
*****
John Grisham (s. 1955) on alkusanojen mukaan yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, mutta hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, ja paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta, olen blogannut aiemmin hänen teoksistaan Vetoomus ja Lakimiehet sekä myöhemmin Tuomarin lista

J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi, Harry Potter and the Phisopher's Stone, 1997, suomentanut Jaana Kapari, 11:s painos Tammi 2000, sivumäärä 334.

Harry Potter on luetuimpia nuorten kirjasarjoja ja kirjoja ylipäätään. Viisasten kivestä se saaga alkoi. Luin uudestaan sarjan ja bloggaan niistä osista, joista en ole ennen blogannut.

Oletan, että seuraavan sepustuksen lukija on lukenut koko sarjan taikamaailmasta, missä ihmiset ovat velhoja tai noitia. Taikamaailma elää rinnakkain jästimaailman kanssa. Taikaväellä on hallitus ja taikaministeri, ja luonnollisesti oma koulujärjestelmänsä. Velhot menevät naimisiin noitien kanssa, ja saavat jälkeläisiksi noitia tai velhoja. Jos lapsella ei ole taikomisen kykyä, hän on surkki. Jästien avioliitosta syntyy jästejä, mutta joskus myös velhoja tai noitia. Harry Potterin äiti Lily Evans, syntyi jästiperheeseen, kuten yksi kirjasarjan päähenkilöistä eli Hermione Granger, jonka vanhemmat ovat hammaslääkäreitä.

Harry Potter -kirjojen tapahtumat rakentuvat lukuvuoden mukaan. Tylypahkan koulu on kirjojen tärkein näyttämö. Koulussa oppilaat lajitellaan neljään tupaan koulun perustajien mukaan. Tupia ovat Luihunen. Puuskupuh, Korpinkynsi ja Rohkelikko. Kirjan sankarikolmikko Harry Potter, Hermione Granger ja Ron Weasley ovat rohkelikkoja. Rohkelikot tekevät ensin ja miettivät vasta sitten, he punnitsevat oikeaa ja väärää, ja ovat oikean puolella, vaikka säännöistä ei toiminnan tiimellyksessä aina pidetä kiinni. Viisasten kivi on mainio avausosa, ja  alla olevan olen kirjoittanut lähinnä itseäni viihdyttämään ja muistuttamaan.

Harry Potter on taikamaailman sankari, hän on  poika, joka elää. Paha Voldemort (pelon vuoksi kutsutaan Tiedät kai kuka -nimellä) tappoi vastustajiaan, myös Harryn vanhemmat Jamesin ja Lilyn Godrickin notkossa. Voldemort yritti tappaa Harry-vauvaa, mutta taika kimposi takaisin ja Pimeyden ruhtinas joutui pakenemaan ja katosi, Harry jäi eloon ja sijoitettiin Petunia-tädin luo eli tavalliseen Dursleyn jästiperheeseen. Dursleyt haluavat olla aivan tavallinen perhe. Isä on porayrityksessä töissä, ja he asuvat aivan tavallisessa asuinalueella Likusterintie 4:ssä. Perheen äiti Petunia, on Harryn äidin sisar. Kun Harryn vanhemmat tapettiin, toi Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore, rohkelikkoprofessori Minerva McGarmiwa (joka pystyy esiintymään myös kissana) sekä Tylypahkan avainten ja tilusten hoitaja Rubeus Hagrid Harryn turvaan turhaa kuuluisuutta jästiperheeseen. Dursleyn oma poika Dudley, Harryn serkku on hemmoteltu kauhukakara. Harry asuu kaapissa portaiden alla. Harrylla on rikkinäiset silmälasit ja salamanmuotoinen arpi otsassa.

Harry täyttää 11-vuotta, ja perhe on paossa taikapöllöjä autiolla luodolla. Vernon Dursley pelkää Tylypahkan koulusta tulleita kutsukirjeitä. Velhovoimin Hagrid tulee tarjoamaan syntymäpäiväkakkua Harrylle, ja antaa kutsukirjeen. Vernon raivoaa, että hän ei maksa koulutusta, ja Hagrid taikoo Dudleylle sian saparon, mikä minusta ei ole kovinkaan mukavaa. Hagrid tunnustaa, että ei saisi taikoa, sillä hänet on erotettu Tylypahkasta kolmantena kouluvuonna (kakkososassa ilmenee, että väärin perustein)!  Hagrid vie Harryn Lontooseen taikaostoksille Viistokujalle. Vuotavassa noidankattilassa Harrya ihmetellään, siellä Harry tapaa uuden pimeydeltä suojautumisen professorin, Oraven, jolla on turbaani päässä ja mies änkyttää. Harryllä on maahisten ylläpitämässä velhopankki Irvetassa riittävästi kultaa vanhempien perintönä. Harry hakee Hagridin kanssa pankista kultakaljuunoita hopeasirppejä ja sulmuja. Hagrid hakee paketin holvista 713. Harryn rahat kuluu koulutarvikkeisiin, kirjoihin, noidankattilaan, ja viittoihin.Kirjat ostetaan Säilä & Imupaperista, vaatteet Matami Malkinilta. Harry törmään nyrpeään vaaleaan poikaan, jonka mielestä koulu on tarkoitettu vain puhdasverisille. Penska osoittautuu Draco Malfoiksi. Ollivander myy taikasauvoja, ja taikasauvan valinta on tiedettä, Harrylle sopii piikkipaatsamasauva, jossa on feenikslinnun sulka ytimenä, sama ydin kuin Voldemortilla.

Harry viettää elokuun Dursleyllä, ja Tylypahkan juna lähtee King's Crossin asemalta laiturilta 9 3/4, jonne pääsy on hankala. Harry törmää asemalla Weasleyhin, ensin kaksosiin Frediin ja Georgeen. Laiturille jää vielä  kymmenvuotias Ginny Weasley, mutta Harry päätyy junassa Ronin viereen. Junamatkalla ostetaan suklaasammakoita, joissa on kortteja. Harry saa Albus Dumbledoren kortin. Samassa kortissa mainitaan alkemisti Nicolas Flamel. Junassa on suukopua lasten kesken, Draco Malfoy tulee aukomaan päätään ystäviensä Crabben ja Goylen kanssa. Neville Longbottomin rupisammakko Trevor on kateissa ja Ronin Kutka-hiiri nukkuu.

Tylypahkan lukuvuosi alkaa uusien oppilaiden lajittelulla. Lajitteluhattu empii Harry Potterin kohdalla Luihuisen ja Rohkelikon välillä, mutta Harryn tupa on Rohkelikko kuten Ronin ja Hermionen. Opiskelu alkaa, McGarmiwa opettaa muodonmuutoksia ja on Rohkelikkojen johtaja, professori Lipetit opettaa taikaloitsuja, ja on Korpinkynsien johtaja.  Harry tuntee vihlontaa arvessaan ja luulee taikajuomaopettaja Severus Kalkaroksen aiheuttavan ongelmia hänelle. Kalkaros on Luihusten johtaja. Puuskupuhien johtaja on professori Verso, joka opettaa yrttitietoutta. Vahtimestari Argus Voro on Tylypahkan vahtimestari, hänellä on kissa nimeltä Norriska. Henkilökunta antaa pisteitä tupakilpailuun, ja mikä kohdistuu Potteriin myös  vähentää niitä.

Rohkelikkojen ja luihusten välit ovat huonot. Koulussa pelataan myös mestaruudesta myös huispauksessa. Huispaus on luudilla tapahtuva jännittävä peli, joka kestoltaan muistuttaa englantilaisen yläluokan suosikkilajia krikettiä ja vauhdikkuudeltaan hevospooloa. Pelissä on neljä palloa, kaato, kaksi ryhmyä ja  etsijöiden kohteena oleva kultainen sieppi. Peli päättyy kun jomman kumman joukkueen etsijä saa kiinnin siepin. Siepin kiinniotosta saa 150 pistettä. Kaadosta metallirenkaan läpi saa kymmenen pistettä, ryhmyt ovat polttopalloja. Ykkösluokan opiskelijoille lentämisen opetus alkaa Matami Huiskin opastamana. Kun Malfoy varastaa Nevillen muistipallon, ja Harry hakee taiturimaisesti sen, niin Harry pääsee Rohkelikkojen Huispausjoukkueen etsijäksi. Hänelle hankitaan Nimbus 2000 luuta.

Viisasten kivi -kirjan näkökulma on ykkösluokkalaisen. Mahtitaikoja ei vielä tehdä, ja taikamaailma aukeaa hitaasti. Juonessa on myös mysteeri. Mitä on yritetty varastaa tai varastettu Irvetasta? Hagrid möläyttelee vahingossa Tylypahkan asioita. Varsinkin Harry aloittaa yölliset salaretket jo ykkösluokalla. Harry ja Ron saavat selville, että Hagridin lemmikki kolmepäinen koira Pörrö vartioi kielletyllä käytävällä lattialuukkua. Käytävällä, jolle Kalkaros rientää, kun joku laskee kouluun peikon, joka on tehdä hakkelusta Hermionesta. Ron ja Harry tainnuttavat yhteistyöllä peikon. Kun Hermione valehtelee poikien puolesta, kolmikko hitsautuu yhteen. He pohtivat kuka on Hagridin mainitsema Nicolas Flamel. Huipaus-ottelussa Harryn luuta vikuroi, ja Hermione ja Ron epäilevät Kalkarosta.

Lukuvuosi etenee, ja jouluna on lomaa. Harry viettää elämänsä joulun. Hän saa Hagridilta lahjaksi huilun, Weasleyn äidiltä villapaidan, ja sitten erikoispaketin, jossa on hänen isänsä Näkymättömyysviitta (yksi kuoleman varjeluksista). Näkymättömyysviitan avulla hän tutustuu  Iseeviot-peiliin, peiliin, joka näyttää sydämen salaisimman toiveen. Harrylle se on elävät vanhemmat, ja hän tuijottaa punatukkaista ja vihreäsilmäistä äitiään, ja takkutukkaista isäänsä. Ronille se näyttää pojan, jolla on kunnon vaatteet päällä, ja jolla on tupa- ja huipauspokaali. Ronin kaikki tavarat ovat käytettyjä, velhoshakkinappulatkin. Ronin kaksi veljistä George ja Charlie ovat valmistuneet, ja menestyneet koulussa, Percy on valvojaoppilas. Weasleyn perhe ei ole erityisen hyvissä varoissa, johon Draco Malfoy tarttuu. Neville asuu isoäitinsä luona, ja myös häntä Draco kiusaa. Draco on yhtä hemmoteltu lapsi kuin Dudley Dursley.

Hermione tajuaa lopulta kuka on Nicolas Flamel, hän on yli kuusisatavuotias alkemisti, joka on keksinyt Viisasten kiven, joka muuttaa metallit kullaksi, ja antaa elämän eliksiiriä, joka tekee sen juojan kuolemattomaksi. Flamel on antanut Dumbledorelle Viisasten kiven suojeltavaksi ja sitä kolmipäinen koira vartioi. Hagrid on uskollinen, mutta hölösuu, joten Viisasten kivi on vaarassa. Hagrid on saanut lohikäärmeen munan, ja puhunut samassa ohi suunsa. Kuoriutunut lohikäärme pitää viedä pois, ja siinä yhteydessä Harryn näkymättömyysviittaa jää torniin, ja Harry ja Ron jäävät kiinni. Rohkelikot menettävät pisteitä, ja he saavat jälki-istuntoa, josta tulee karmiva kokemus, ja sellainen, mitä ensimmäisen vuoden oppilaat tuskin laitettaisiin kokemaan. Kielletyssä metsässä on jo toinen yksisarvinen tapettu. Niin puhtaan eläimen kuin yksisarvisen tappamista pidetään taikamaailmassa pahana, ja sellaista otusta jälki-istuntoon määrätyt opiskelija Harry, Hermione, Neville ja Draco lähtevät jahtaamaan Hagridin kanssa. Metsässä on siis kuollut yksisarvinen, joka on imetty tyhjäksi. Kentaurit eivät halua sekaantua ihmisten asioihin, mutta Firenze antaa Harryn ratsastaa itsellään, ja vihjaa kuka tarvitsee puolielämäänsä yksisarvisen verta.

Loppukokeiden jälkeen on tilinteon aika. Harry, Hermione ja Ron, Nevillen estelyistä huolimatta menevät pysäyttämään Voldemortia saamasta Viisasten kiveä. He pääsevät taikasuojan läpi nukuttamalla Pörrön huilumusiikilla, pääsevät pirunnuorankynsistä, ja avaimen nappaamisesta, selviävät shakista. Peikko on kellistetty ja liemiarvoitus vie Iseeviot peilin luo ja siellä on professori Orave, jota hallitsee puolielävä lordi Voldemort. Harry saa viisasten kiven, koska ei toivo sen avulla saatavia liemiä. Voldemort sen sijaan  ei kestä Harryn ihon kosketusta, koska Lily on omalla hengellään  Harrya suojannut....

Loppuselvittelyissä Dumbledore vihjaa Harrylle asioita, mutta ei kerro tyypilliseen tapaansa koko totuutta. Voldemortin hyökkäyksen kohde oli Harry, ei Harryn vanhemmat. Syytä rehtori ei Harrylle kerro. Kalkaros on inhonnut Jamesia, Harryn isää, miksi? James on pelastanut Kalkaroksen hengen. Miten? Sirius Musta mainitaan, Hagrid ajaa hänen moottoripyörällä.


Teos päättyy junamatkaan, ja asemalla Ginny Weasley näkee Harry Potterin ilmielävänä ensimmäisen kerran ennen kuin Harry lähtee Dursleytten mukaan kesän viettoon, joka on levoton kotitonttu Dobbyn vuoksi.

Eväitä tarinaan siis annettiin. Viisasten kivessä tavataan ensimmäisen kerran sauvataituri Ollivander, ja ilmenee, että Harry Potterin ja Lordi Voldemortin sauvojen ydin on identtinen. Irvetan maahinen Lujahaka esiintyy lopputaisteluissa. Kentauri Firenze joutuu metsässä epäsuosioon, ja pestautuu Tylypahkaan ennustamisen opettajaksi. Ennustuksista puhutaan viidennessä kirjassa. Kalkaroksen ja James Potterin sekä Lily Evansin väleistä puhutaan paljon jatkossa. Ronin rotta Kutka, saa uuden hahmon kolmososassa.

Hahmot kehittyvät kirjojen myötä. Omat suosikkini ovat sankarikolmikon ulkopuolelta, ja ovat Weasleyn kaksoset Fred ja George, jotka suuntaavat myöhemmin kaupalliselle alalle. Hagridin erottamisen syy selviää jo kakkososassa, ja hänet vapautetaan käyttämään taikasauvaa. Muutama avainhenkilöistä tulee sarjaan myöhemmin.

****
Harry Potterit on kirjoittanut Joanne Kathleen Rowling. J.K Rowling on syntynyt kuten Harry 31.7.

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi

Kirjat on hienosti suomeksi kääntänyt Jaana Kapari (nyk Jaana Kapari-Jatta), ja suomalaiset kansikuvat on tehnyt Mika Launis.

Olen blogannut:

Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feenixin kilta

Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja Kuoleman varjelukset
Harry Potter -Legenda
Harry Potter -sarja
Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä