E. L. Koningsburg: Vanhan rouvan salaiset paperit

E. L. Koningsburg: Vanhan rouvan salaiset paperit, alkuteos From the Mixed-Up Files of Mrs. Basil E. Frankweiler 1967, suomentanut Marikki Makkonen, WSOY TaskuSet 1973, sivumäärä 133.

Amerikkalainen 12-vuotias Claudia Kincaid on mallikelpoinen lapsi, joka kokee viikkorahansa pieniksi velvollisuuksiinsa nähden. Kuusivuotias pikkuveli Kevin on joka toisen viikon hänen vastuullaan. Elämä on siis epäoikeudenmukaista ja Claudia on päättänyt karata kotoaan. Hän säästää viikkorahoistaan junalipun hinnan New Yorkiin ja takaisin, hän nimittäin haluaa mennä Manhattanille Metropolitan museoon. Karkumatkalle hän houkuttelee toisen pikkuveljensä Jamien, jolla on paljon rahaa, peräti 24 dollaria. Sisarukset lähtevät junalla soittotuntia ennen, ja kuljettavat vaatteita viulu- ja trumpettikotelossa. Sisarukset jättäytyvät illalla museoon, ja välttelevät yövartijoita. Claudia haluaa olla kauniiden esineiden keskellä,  karkumatka kestää miltei viikon ja yöt Claudia viettää Englannin renessanssin huoneessa. Lapset livahtavat aamulla syömään kaupungille ja ovat päivisin koululaisryhmien mukana, ja yöt kuluvat museossa.

Tämä on erilainen nuorten kirja, tässä ei ole mitään draamaa, ei rikollisia, on vain vahva Claudia, joka on karkumatkalla. Museon Michelangelon Enkeli -veistos  herättää huomiota, onko se aito Michelangelo. Michelangelo Buonarroti (1475 - 1564) oli renessanssiajan monitoimitaiteilija, kuvanveistäjä, taidemaalari ja arkkitehti, osan veistoksista hän vain signeerasi. Veistoksen on myynyt museolle 200 dollarista rikas rouva Basil E. Frankweiler. Claudia alkaa tutkia, onko veistos aito, hän tutkii kirjallisuutta, ja merkintöjä veistoksessa. Hän kirjoittaa kirjeen museon johdolle, ja saa vastauksen postilokeroon. Vastaus on kohtelias, mutta ylimielinen.  Claudia kokee, että karkumatka on nyt tässä, mutta hän haluaa vielä selvittää, onko veistos aito. Viimeisillä rahoillaan Claudia ja Jamie matkustavat rouva Frankweilerin luo. Rouva ottaa lapset kartanoonsa. Claudia kylpee,  ja Jamie selittää korttipeleistään ja he pelaavat rouvan kanssa korttia. Jamiella on teoria, että ihmisen oppii tuntemaan vain asumalla yhdessä tai pelaamalla korttia.  Rouva ilmoittaa kadonneitten lasten löytymisestä asianajajalleen Saxonbergille, joka on sattumalta (rouva tietää) lasten isoisä. Lasten katoamisesta on ollut viikon ajan lehdissä.

Tämä on minusta hyvä lastenkirja. Rouva, joka on rikas ja lapseton 82-vuotias leski, kohtaa lapset tasavertaisena. Rouva on hyvin älykäs, kuten Claudiakin, rouvalla on sama pelisilmä kuin Jamiella. Claudia ja Vanha rouva puhuvat salaisuuksista. Claudia ymmärtää, miksi hän karkasi kotoa, ja Claudia tajuaa, miksi vanha  rouva ei anna aitouden osoittavaa dokumenttia museolle, vaikka möi pilkkahinnasta veistoksen (rouva haluaa säilyttää salaisuuden ja mielenkiinnon). Jamie saa selville, että rouva sai veistoksen toisen maailmansodan jälkeen pelaamalla korttia.

Lapset pääsevät rouvan Rolls Roycella kotiinsa, lapset puhuvat, että alkavat käydä vanhan rouvan luona kylässä.

Kirjan kertojaratkaisu on ovela, se  on vanhan rouvan kirjettä lakimiehelleen. Vanha rouva muuttaa testamenttiaan, hän lahjoittaa lapsille aitoustodistuksen ja Claudialle ison sängyn, mutta ei ilmeisesti rahojaan, eli kirja välttää halvat ryysyistä rikkauksiin -kliseet. Claudia ja vanha rouva ovat itsepäisiä, hankalia, mutta vahvoja ihmisiä, jotka pitävät salaisuuksista. Pirteä utelias ihminen pysyy nuorena. Rouva, joka pitää lapsia vastuullisena, kylläkin  teroittaa  vanhempien pohjatonta huolta. Claudia puolustelee asiaa, jäähyväiskirjeellään, jossa lupaa palata kotiin. Rouva Frankweilerilla on muitakin salaisuuksia mapissaan, ja sinne ne jäävät, toisin kuin nykyisin, jolloin kaikki pitää tyrkätä sosiaaliseen mediaan.

Lopuksi rouva Frankweilerin toteamus: "Onni on kiihtymystä, joka on löytänyt lepopaikan." s. 123.

*****
Elaine Lobl Konigsburg eli E.L Konigsburg (1930 - 2013) oli yhdysvaltalainen lasten- ja nuortenkirjailija ja kuvittaja. Tästä on tehty vuonna 1973 elokuva, jossa rouva Frankweileria esittää Ingrid Bergman, opettajaa esittää Richard Mulligan, joka tunnetaan Soapin Burt Campbellina.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.

J.P. Pulkkinen: Sinisiipi

J.P. Pulkkinen: Sinisiipi, Kustannusosakeyhtiö Teos 2018, sivumäärä 334.

J.P. Pulkkisen Sinisiipi aloittaa tarinansa Keimolan moottoriradalta 1970-luvun alussa, missä pikkupojat Timo ja Leo seuraavat hurjaa autokisaa. Isompi poika eli Heikki Laatunen suunnittelee. tekevänsä rahaa rakentamisella.
Sitten leikataan vuoteen 2010. Pikkupojat ovat isoja Timo Markkula on ylikonstaapeli, ja on siirretty talousrikoksista väkivaltaan. Leo Massi on on Laatu-Heikki Oy:n asianajaja.Timo on naimisissa Maaritin kanssa. Heidän poikansa Antti on lukenut itsensä arkkitehdiksi, ja on myös Laatusen klaanissa. Laatunen tuntee Vantaalaisen päätoimittajan Mikael Strömbergin ja kansanedustaja Risto Vuoren.

Sinisiipi avaa Vantaa-sarjan, ja kuvaa asiantuntevasti ja tarkasti Vantaata. Vantaa oli vuoteen 1972 Helsingin pitäjä, Vantaan kauppala se oli vuonna 1972, ja kaupunki vuonna 1974. Nykyään Vantaalla asuu 225 000 ihmistä. Itse olen asunut kaksi vuotta Vantaan Koivukylässä, Rasinkadulla kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ja aiemmin Tikkurilan lähellä Helsingissä Tapulikaupungissa. Vantaalla ollessani tutustuin Vantaan alueista parhaiten Itä-Vantaaseen eli Länsimäkeen, Itä-Hakkilaan ja Mikkolaan, Hakunilaan. Kuusijärvellä tuli myös käytyä, ja muuallakin, ajoin monesti polkupyörälle Korson kautta Keravalle tai kävin Tuusulassa, jonka nimi ei silloin omannut sivumerkityksiä. Koivukylän vieressä olevat Rekola ja Havukoski tulivat myös tutuksi, ja luonnollisesti Hiekkaharju ja Tikkurila, jossa oli jo silloin Kielotien poliisiasema. Mikään Vantaan tuntija en ole. Tässä käsitellään Kalliston aluetta. Minusta tämä on fiktiolähiö, ja sen paikalla on oikeasti Ilola.

Tapahtumat alkavat vyöryä, kun pieni lapsi putoaa aidatulla alueella "siiloon" tai luolaan. Kun lapsi pelastetaan, löytyy onkalosta nuoren naisen ruumis. Nainen on vuonna 1992 kadonnut silloin 18-vuotias Anne Ilvesmäki. Alue on ollut Lokajussit Oy:n työmaata, ja ensiksi kysymyksiä esitetään lafkan toimitusjohtajalle Reijo Jussilaiselle.

Koska kirja on uusi, en paljasta, enkä avaa juonta lainkaan, en tapahtumia, en motiiveja, mutta juoni on varsin yllätyksekäs.

Poliisiasemalla on omat hierarkiat, ja kiistansa. Yllättäen Timo Markkula ei ole kirjan sankari (eikä konnakaan), vaan pääpoliisiksi nousee vanha jermu Lasse Bång, sekä nuori naispoliisi Liina Vahtera.

J.P. Pulkkisen Sinisiipi on kunnianosoitus Suomen neljänneksi väkirikkaimmalle kaupungille eli Vantaalle. Kaupunki on hyvä ja kehittyvä, ja pahan aiheuttaa lopulta ihmisten ahneus, ja heikkous.

Sinisiipi -nimi tulee varmastikin sinisistä perhosista: "Puiden välissä leijuu sinisiä perhosia" s.34. Teema on rakennusbuumin ja kasvun lieveilmiöt. Olen asunut myös Espoossa Tapiolan kupeessa, ja allekirjoitan, että seuraava lainaus pitää paikkaansa: "Koivukylästä ei tule Tapiolaa". Koivukylä tai paremminkin Havukoski on seuraavan osan Valkoinen varis yksi tapahtumapaikoista.

****
J.P. Pulkkinen on syntynyt vuonna 1959, ja asunut Vantaalla vuosina 1966 - 1982, eli ne vuodet, jolloin ihminen imee eniten ympäristöstä.

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein, Otava 2014, sivumäärä 317.

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein porautuu suomalaisen perusunelmaan, lottovoittoon.

Lottovoiton saa Eeva-Kaisa "Eevi" Puttonen, kosmetologi, joka hoitelee mummojen naamoja ja jalkoja, vaikka oma jalka painaa, ja oma äiti on heikkona. Hänen miehensä Kari on viinalle perso tavallinen mies, parilla ei ole lapsia.

Puttosen perhe venyttää euroa, vaikka kulutushaluja olisi. Visakorteista on jouduttu luopumaan. Eevi laittaa suutuspäissään rivin 2, 5, 12, 17, 23, 34 ja 39 ja numerot natsaavat arvontapäivänä ja potti pamahtaa, 7 miljoonaa euroa.

Protestiajan vuoksi Puttoset joutuvat odottamaan rahojaan kolmen viikon ajan. Kenelle kertoa voitosta? Miten rahat sijoitetaan? Luovutaanko töistä?

Raha on oikullinen sekä isäntänä että renkinä. Eevillä ei ole ollut koskaan rahaa, hän on köyhän lapsi, jota on koulussa kiusattu vaatteista. Kosmetologin työ on rankkaa, mutta työkaverit muodostavat sosiaalisen verkoston, kuten Eevin anoppi, sukulaiset ja kaveri Hanna.

Härkönen on omimmillaan, kun joku kirjan henkilö kohtaa vittuilua ja vaikeuksia ja henkilö vastavittuilee. vaikeuksien aiheuttajalle. Härkösellä on suhteellisen kielteisiä huomioita - "Avioliitossa oppi aina itsestään asioita. Yleensä epämiellyttäviä". (s.128) "Éevin rintaa puristi. Teki niin tai näin, rahat katoaisivat". (s. 145). Monesti huomiot ovat ilkeitä: "Viereisen huoneen  ovi oli auki. Siellä näytti makoilevan uusi lihava naisasiakas. Läskimeri, joka oli levinnyt vuoteeseen. (s. 156).

Eevillä on ollut ja on hankalia ihmissuhteita. Yläasteella Eevin vaatteita on nälvinyt vittuileva Virve Salonen. Eevi törmää Virveen äkkirikastumisensa jälkeen. Eevin paras kaveri Hanna on vippaileva vosu, jonka mieskin omaa erikoisia "harrastuksia". Eevi kertoo Hannalle voitostaan. Eevin mies Kari on ahnas alkoholille, ja perso pornolle, joten sekä äkkirikastuneilla Eevillä että Karilla alkaa mopo kenties keulia.

Anna-Leena Härkönen tuottaa sujuvasti tekstiä, ja tämä muistuttaa paljon Härkösen tekstejä yleensä, Kaikki oikein sujuva summaus lottovoiton osumisesta perusparisuhteeseen.

Suomessa lottovoittoaihetta on myös käsitelty hyvin tv-sarjassa Seitsemän, jossa viiden perheen rivitaloporukka voittaa 28,8 miljoonaa, paljon ehtii tapahtua ennen kuin potti on "osakkailla" hallussaan. Tätä ennen legendaarisessa Lottovoittaja UKK Turhapuro -filmissä Uuno luuli voittaneensa 1,5 miljoonaa markkaa Härski Hartikaisen pelaamalla kupongilla. Uuno saa luottoa tulevaa lottovoittoa vastaan, ikävä vaan, että lottokuponki oli mukana vasta seuraavassa arvonnassa.

Kaikki oikein muissa blogeissa
Kirjanurkan Kirsi bloggauksessaan moittii kirjan takakannen juonitiivistyksen, mutta kehuu kirjan psykologisen asetelman.

Ja kaikkea muuta -blogin Minnan bloggaus minusta kertoo tästä opuksesta kaiken olennaisen.

Anna-Leena Härkösen (s.1964) kirjoista olen blogannut aiemmin seitsemästä
Häräntappoase (1984, esikoisromaani)
Akvaariorakkautta (1990)
Heikosti positiivinen (2001)
Loppuunkäsitelty (2005)
Ei kiitos (2008)
Onnen tunti (2011)

Kolumnikokoelmat
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2013)
Takana puhumisen taito (2014)

Hyvien kirjojen lisäksi Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut nasevia tv-sarjoja, parhain yhdessä Pekka Milonoffin kanssa, eli Vuoroin vieraissa.

Massimo Felisatti ja Fabio Pitorru : Tyttörukka

Felisatti  - Pitorru: Tyttörukka, A Scopo  di Libidine, suomentanut Arre Huhtala, WSOY 2003 Sapo 181, sivumäärä 146.

Takakannen mukaan tämä on ensimmäinen SaPO-sarjan italialainen dekkari, ja se muistuttaa kerronnaltaan ja miljööltää Donna Leonin teoksia, vaikka tapahtumapaikkana on 1970-luvun Rooma, Leonilla se on Venetsia.

Tyttörukka -dekkarin alussa hienostoperheen 13-vuotias tytär Fiorella Carpi katoaa. Fiorellan isä on kirurgian professori Andrea Carpi, jolla on lisäksi yksityisvastaanotto, Fiorellan äiti on rikas boheemi.

Perhe luulee Fiorellan lähteneen ystävän matkaan, mutta pian Rooman poliisilaitos etsii kadonnutta tyttöä, lopulta hänet löydetään ammuttuna järvestä.

Rooman polisista asiaa tutkii poliisipäällikkö Carrera, jolla on myös samanikäinen tytär. Lopulta murhan ratkaisee Carreran alainen Solmi.

Poliisien syrjähypyistä puhutaan: "Ei hän voinut sallia syrjähyppyjä itselleen, ... Oli valittava joko virkaura, tuo kivinen tie, tai muu sen ulkopuolella. Avioliiton ulkopuoliset suhteet voivat hänellä olla vain yhdenlaisia, salakähmäisiä, asemaa vaarantamattomia - ja niin muodoin jokseenkin epätyydyttäviä". s.37
Myös kommunismia pelätään. "Punalippu liehuu jo Rooman poliisilaitoksessakin. Mitäs tuo, on se ylemmäksikin päässyt: onhan yksi punalippua ja sirppiä ja vasaraa heiluttava sosialisti ollut sisäministeriön alivaltiosihteerinäkin".  s.37

Luin dekkarin jonottaessani keikalle Circukseen Helsingissä. Dekkari oli sangen nopealukuinen ja osoitti  lehdistön paineen kovaksi Italiassa jo 1970-luvulla. Lisäksi yhteiskunta oli hyvin jakautunut ja hierarkkinen. Virkamiehiä ei välttämättä arvosteta. Vaikka tytöt käyvät nunnien ylläpitämissä kouluissa, kaikki eivät ole siveitä. Vaikka tämä ei ole dokumentti, asetelmassa on ehkä totuuden siementä. Ankara kasvatus ja vaikeneminen kaikesta, ei estä seksuaalisuuden heräämistä.

Itse murhan motiivi, ja murhaaja ja mitä dekkarissa "paljastuu" ei ole mitään mukavaa luettavaa. Kuten takakannessa ilmenee, nuoria tyttöjä hyväksikäytetään. Rikkaat ovat ottaneet nautintaoikeuksia käyttöönsä sikamaisesti ja valitettavasti näihin syyllistyvät etenkin miehet.

Tyttörukka oli nopealukuinen dekkari, joka on hyvin tv-sarjan oloinen juoneltaan. Se herättää sangen apeita ajatuksia. Maailma on mätä pahojen ihmisten vuoksi.

Leif Hamre: Hyppää Petter

Leif Hamre: Hyppää Petter alkuteos Blå 2 – hopp ut 1958, suomentanut Pentti Huovinen, Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1960, sivumäärä 133.

Leif Hamren Hyppää Petter on  jatko-osa, teokselle  Lentokone kadoksissa, jossa päähenkilöiden eli heidän luutnantti Geir Granin ja vänrikki Petter Hovdenin ohjaama Otter 32-potkurikone putosi ja parivaljakko joutui hyppäämään laskuvarjoilla ja joutuivat arktisen talvisen luonnon armoille. Yhteistyöllä ja neuvokkuudella he selvisivät pakkasesta, lumesta, nälästä ja Petterin jalan katkeamisesta sekä villieläimistä ja Geirin ja Petterin välille kehittyi luja ystävyys. 

Hyppää Petter on erilainen nuorten kirja, siinä taistellaan  itseluottamuksen ja pelkojen kanssa. Lentäjistä ensin Geir ja sitten Petter siirtyy Bodösta Gardermooniin lentämään suihkukoneita. Myös helikopterilentäjä Svein Rogne on mukana tässä kirjassa,

Kirja alkaa, kun harjoituslennolla Petter eksyy kurssilta, lentää liian matalalla ja liian lähellä Geiriä. Petterin on vaikea tunnustaa epäonnistuneensa. Taitolentoharjoituksessa Petter ei saa happea, ja kone lähtee syöksyyn. Petter kuitenkin saa laukaistua heittoistuimen. Petter asetetaan lentokieltoon, ja joutuu tutkintakomission eteen. Petter kuitenkin saa lentoluvan, mutta Petterin yöt ovat lakanoissa kieriskelyä, hän on  kadottanut itseluottamuksensa, ja elämänilonsa, hän jännittää liikaa.

Petterin pitää päästä hermojensa herraksi ja löytää lentämisen ilo. Tämä on tosiaan erilainen poikakirja eli kyse on enemmän henkisestä selviytymisestä. Nykyisin pojatkin puhuvat tunteistaan ja epäonnistumisesta ja peloista, ja siitä kuinka on vaikeata. Tätä pidetään arvokkaana, ja onkin sitä. Minusta selviytyminen ja vaikeuksien voittaminen on siksi vielä arvokkaampaa. Tässä Geir lopulta saattaa Petterin raiteilleen, Geir tajuaa, että jos Petter tuntee tekevänsä jotakin merkityksellistä, olemalla 'sankari', hän saa itseluottamuksensa takaisin. Petter ja Geir käyvät lopussa lyhyen, mutta hyvän keskustelun, jonka jälkeen Petter on sinut itsensä kanssa, ja saa takaisin itseluottamuksensa.

Voi tuntua yksinkertaiselta ja reseptiltään helpolta, mutta monien miesten ja naisten pitää saada toteuttaa itseään ja olla merkityksellisiä. Työstä ei voi nauttia, jos ei tunnu siinä onnistuvansa. Miehille kysymykset häpeästä ja kunniasta ovat olleet tärkeitä vuonna 1960, nyt tasa-arvon aikana ongelmat ovat kaikkien, tämä on suorittamisen yhteiskunta, jossa onnistuminen saa aikaan itseluottamusta ja epäonnistuminen saa aikaan voimakasta häpeää. Hän on sinut itsensä kanssa, joka pystyy selviämään myös vaikeiden aikojen yli, ja nöyrtymään häpeän tunteiden edessä. Tässä kirjassa on minusta saatu aika paljon psykologisia aspekteja esiin.

Leif Hamren Hyppää Petter on minusta jopa aikuisten kirja, ei niinkään pikkupojan, minusta se on kylläkin kelpo kirja. Hamren Operaatio Arktis on aikaansa kuvaava nuorten kirja.

****

Leif Hamre (1914 - 2007) oli norjalainen nuortenkirjojen kirjoittajia, jonka teokset kuuluivat lapsuuteeni. 

Aira Brink: Velhojuuri

Aira Brink: Velhojuuri, WSOY 1953, TaskuSet 1972, sivumäärä 152.

Aira Brinkin Velhojuuren tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun, mutta kirjassa tarina 1630-luvun lopulle ja 1640-luvun alkuun.

Timo, sorvarin poika Helsingistä, menee Paraisille Martta-tädin luokse maatalolle kesää viettämään. Eletään 1950-luvun alkua. Matkalla linja-autossa Timo kuulee velhojuuresta eli Lapin vilukosta (Parnassia lappodensia), jota vanha tiedemies on löytänyt eräältä Korppoon luodolta 1900-luvun alussa, mutta kadottanut paikan. [Lapin vilukkoa ei ole oikeasti olemassa, Vilukko on Parnassia palustris].

Maatalolla Timo laskee rysää mereen Martan vaarin kanssa. Rantakalliolla on vanha roviopaikka, Timo kysyy velhojuuresta, ja vaari varoittaa velhojuuresta.

Seuraavana yönä maaginen Mäntykiitäjä johdattaa Timon kalliolle, jossa on ollut rovio ja siellä on myös velhojuuri. Aineeton Haapanainen kertoo Timolle tarinan, tämä tarina on  kirjan  pääjuoni ja se tapahtuu Pietari Brahen aikana.

Pietari Brahe tekee tarkastusmatkan Kajaaniin, ja poikkeaa Keminmaalla, missä espanjalainen Isidore Calderon etsii velhojuurta, koska  - mikä ilmenee myöhemmin - parantaakseen Kaukoidässä saamansa pitaalin. Isidore onnistuu pyrkimyksissään. Hän antaa rohtoa myös tarinan todelliselle päähenkilölle eli Katarina Erlandintyttärelle, joka yrittää päästä parantamaan miehensä Paavon, joka on sairastunut pitaaliin kolmikymmenvuotisessa sodassa. Lahjomalla ahneen portinvartijan Katarina pääsee Seiliin, Paavo on jo kuollut, mutta Katariina parantaa elossa olevat sairaat. Tietyt merkit liitetään noituuteen ja Katariinaa luullaan noidaksi, otetaan kiinni, kidutetaan, puhkotaan silmät, ja lopulta poltetaan Paraisten kalliolla noitana.

Kirjaan teemoihin kuuluu tavallisten ihmisten arvostaminen, ja uhrautuvaisuus, pasifismi ja itämainen ajattelu.

Isidor Calderon oli nuorena rahanahne siirtomaaherra, joka pestautui hollantilaiseen kauppahuoneen palvelukseen Sumatralle. Calderon oppi lopulta Kaukoidässä nöyryyttä ja elämää. Hän sairastui pitaaliin viedessään sairastuneen lapsen parantumaan Soivan kiven temppeliin, jossa ei kuitenkaan ollut parantavaa rohtoa, mutta tietäjien mukaan Lapissa olisi. Calderon löytää Lapin Kurimosuolta velhojuurta, mutta myös kultaa, Pietari Brahe on mukana ja näkee kullan. Brahe kokee velvollisuudekseen saattaa aarteet valtion pohjattomaan kirstuun.  Kultaa yritetään myöhemmin etsiä, mutta Kustaa II Aadolfin sodat tyhjentävät kylät miehistä, eikä kultaa löydy. Kirjan lopulla Brahe tekee niin kuin Isodore on kehoittanut eli unohtaa kullan. Isidore Calderon arvostelee kipakasti siirtomaapolitiikkaa ja Kustaa II Aadolfin (k. 1632) sotia, joita seuraaja Kristiina jatkoi. Isidore Calderon on myöskin sitä mieltä että kulta kuulu kansalle ei kruunulle. Kirjassa arvostellaan myös aatelisia, jotka haluavat läänityksiä, mutta eivät maksaa veroja.

Aira Brinkin Velhojuuri on juoneltaan upea historian väritys, se miten hyvin kohdeyleisö tämän on vastaanottanut, en tiedä, tässä oli paljolti ankeaa asiaa spitalia ja noitavainoja, todellinen kohdeyleisö voisi olla noin 14 - 16-vuotias teini-ikäinen nuori.

*****
Suomalainen kirjailija, runoilija, sanoittaja ja suomentaja Aira Sinervo (1914 - 1968) kirjoitti nimellä Aira Brink. 

Pietari Brahe (1602- 1680) oli Suomen kenraalikuvernööri ensimmäisen kerran vuosina 1637 - 1640, Pietari Brahe oli perustamassa Suomen Akatemiaa Turkuun, vaikutti tervakauppaan, postilaitos perustettiin hänen aikanaan. Patsas on Turun Tuomiokirkkopuistossa lähellä Turun Hovioikeuden taloa.

Kustaa II Aadolf kuoli sotakentällä 1632 (patsas Turun Hovioikeuden edessä), hänen seuraajansa oli Kristiina, 30-vuotinen sota päättyi Westfalenin rauhaan 1848.

Seilin saari oli todellakin tuolloin spitaalisten hoitola ja kruunun vastuulla, Seilissä oli myös mielisairaita.

Kirjassa puhutaan linja-auton matkasta Turussa "alkoi nousta Aningaistenkatua ...", nykyisin kadun nimi on Aninkaistenkatu.

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #Vauvavuosi

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #Vauvavuosi, Bazar 2018, sivumäärä 256.

#Vauvavuosi on jatko-osa Karoliina Sallinen-Pentikäisen (s.1985) esikoisromaanille Tee se itse vauva, jossa kiltit ja pedantit kolmikymppiset Usva ja Juha odottivat ja saivat lapsen. Kirja alkaa kun, Usva on tuonut tyttövauvansa kotiin ja kirja käy läpi ensimmäisen vauvavuoden, joka menee seesteisesti. Juha kipaisee alkajaisiksi ostamaan rintapumpun ja on muutenkin ihanneaviomies ja -isä. Kirjan rakenne on tuttu, eli vuoroin on #Usvan ja vuoroin #Juhan näkökulmaa tarkastellaan #luvuittain, luvuissa on aina #-etuliite.

#Vauvavuosi alkaa siis imetyksen pohdiskeluilla, ja imetys jatkuukin, vaikka vauva kerran muksahtaakin maahan ja sitten tulee rintatulehdus.Vanhemmat ovat nykyajassa ja viestivät toisilleen WhatsAppin kautta. Joustava Juha on töissä ja käy kerran messumatkalla, ja piipahtaa varpajaisissa. Molemmat aikuiset vierastavat appivanhempiaan, mutta ristiäisiin päädytään, ja Orvokki saa nimensä kastetilaisuudessa. Joulu vietetään, hiekkalaatikolla ollaan, ja perhekerhoillaan. Usva käy juomassa lattea kahvilassa ystävättärensä Mintun kanssa. Yksvuotispäivänä juodaan vieraiden kanssa skumppaa. Pari ehtii vielä käydä kahdenkeskisillä treffeilläkin.

Suurin draama on Usvan kaverin Mintun uuden poikakaverin Markun tapaus: "Markku oli pannut joissain kemuissa kaverin tyttöystävän kaveria". Ajattelin lausetta lukiessa, että  pannut kaverinsa tyttöystävää, mutta ei sentään, vaan draama on siinä, että Markun petikumppani saa lapsen yksin, mihin hänellä on luonnollisesti oikeus, ja Markku sitten maksaa vain elatusmaksut, näinhän se ehkä menee, minusta kiinnostava kirjanaihe olisi kirjoittaa Markun tarina. Toivottavastisaa Markku saa nähdä lastaan ja Minttua, joka ottaa asian ihan liian hyvin. Minusta kirjan #Vauvavuosi -kirjan ongelma on se, että kaikki menee koko ajan ihan liian hyvin. Luultavasti vauvaperhe oikeasti elää isompia epävarmuuksia, taloudellisia huolia, ja ristiriitoja. Tämä elämän kuvaus on jo tylsää. Vauva-arki on maidon pulauttelua, ajoittaita kuumeilua, hengitysvaikeuksia, kuumekramppeja, vatsavaivoja, vaippakasoja, hajonneita kodinkoneita, mutta myös huikeita elämyksiä, kun vauva kehittyy.

Kuten Tee se itse -vauva bloggauksessani kirjoitin, olen vauva-arjen kokenut useasti. Meillä meni kaikki hyvin, ja olin arjessa hyvin läsnä, vaikka taloudellisesti oli hyvin tiukkaa, lapsilla oli kuitenkin kaikkea. Minun ymmärrykseni mukaan, vauvan hoito on totaalista toimintaa, ensimmäisen vuoden aikana lapsi on täysin avuton, ja vanhemmistaan riippuvainen. Vauvavuotena kärsitään univajeesta, jos lapsi ei koliikin, tai hampaiden puhkeamisen vuoksi nuku. Imetystä tapahtuu myös yöaikaan, ja rokotuksista voi tulla tulla oireita. Palkinto tästä on hyvinvoiva vauva.
Pohdin taas kirjaa lukiessani, mikä on tämän kirjan kohdeyleisö. Kuvat ja teksti viittaisivat alakouluikäisiin tai 12- 14 -vuotiaisiin, mutta aihe sinänsä ei kuulu näin nuorille, ehkä tämä kirja sopii keskiluokan sivistyneille ensisynnyttäjille ja heitä onneksi riittää. Taloudellisia huolia ei kirjan nuorella parilla tunnu olevan, euroja on tilillä riittävästi, eikä oikeita tosiongelmia ole. Tarinat ovat minusta näitä samoja, mitä on Kaksplussassa ja Vauva-lehdessä, tai ne aurinkoiset tarinat, on siellä rankkoja juttujakin.

Karoliina Sallinen-Pentikäisen #Vauvavuosi on minusta helposti luettava ja kevyt kirja, jossa silotellaan vauvavuoden kuprut, ja ongelmat mukavaan mutta minusta hieman tylsään lukupakettiin.

Reijo Mäki: Moukanpeli

Reijo Mäki: Moukanpeli, Otava 1988, Seven-pokkari 2010, sivumäärä 227.

Reijo Mäen Moukanpeli on ensimmäinen Vares-seikkailu. Jussi Vares on avausdekkarissa 28-vuotias oikeustieteen ikuinen ylioppilas, kuudessa vuodessa Vares on selvittänyt peräti viisi tenttiä, ja perustanut yhden hengen yrityksen, lakiasiaintoimiston, joka suorittaa myös luottamuksellisia tutkimuksia. Ensimmäinen kuvattu toimeksianto on tosiaan luottamuksellinen, eli osastopäällikkö Ossi Heikuran toimeksiannosta Vares seuraa Ossin bodaamisen aloittanutta vaimoa  Irma Heikuraa, jota mies epäilee vieraasta suhteesta. Vares päätyy rouvan kanssa rouvan työpaikan lattialle jumppamatolle intiimeihin puuhiin. Luottamuksellisuus ilmenee, kun Vares raportoi jumppamattovaimon edesottamuksista, ja kuittaa 450 markan palkkion ja 50 markan bonuksen.

Vareksen kodissa vierailee vakiotyttöystävä Janatuinen, joka haluaa pitää suhteen vain fyysisenä. Janatuinen toimii yliopistolla assistenttina. Janatuinen jää yksin Turkuun, kun Vares saa mystisen toimeksiannon skandaalikäryiseltä miljonääriltä Johannes A. Pelttalalta. Vareksen pitää ajaa Volvo-taksilla Hirvensalon Lehmuskujalle (jota osoitetta ei ainakaan enää ole olemassa) ja sanoa tunnussanaksi toinen nimensä Valtteri. Veneveistämömiljonääri Johannes A Pelttala on elämänsä ehtoossa, ja loppuunajettu mies. Terveys on pettänyt, elinaikaa on enintään vuoden verran, verovelkoja piisaa, ja poliisi ahdistelee. Vaimo Elsa Rannikko, poika Karl sekä liikekumppani Niilo "Nippe" Lindbom lypsävät miestä kuivaksi ja odottavat ulkomailla tämän kuolemaa. Vares saa tehtäväkseen varjostaa Niilo Lindbomia Helsingistä Barceloonaan, matkaevääksi hän saa valokuvakansion, josta tunnistaa Pelttalan perikunnan. Vares lähtee matkalle, ensin Länsi-Saksan Hampuriin ja sieltä matkataan Amsterdamiin, Pariisiin ja Barceloonaan. Tämä matka on hyvin kuvattu passin tarkastuksineen, tämä tapahtuu siis ennen EU:n "rajattomuutta".

Matkalla Vares tutustuu Paloma-nimiseen neitoon varsin  läheisesti. J.A Pelttala on ollut oikeassa, Nippe Lindbom tapaa Pelttalan rappiopoika Karlin. Lindbomin perässä on myös KRP:n etsivä Paavo Tynkkynen,  Barcelonassa Vares ei saavuta tavoitettaan, joten hän seuraa Nippeä Ibizaan. Ibizalla Vares kuulee, että hänen toimeksiantajansa Pelttala on tehnyt itsemurhan ja polttanut omaisuutensa. Vares jatkaa tutkimuksiaan, kun liikekumppani Nippe Lindbom tapaa Pelttalan ex-vaimo Elsan. Kun Vares menee Nipen huoneistoon, löytyy mies murhattuna....

Vareksen ensimmäinen seikkailu on vauhdikas, ja varsin fyysinen. Vares lakanahetkeilee Irma Heikuran, Janatuisen, Paloman, sekä Merylin kanssa. Nippellä on omat maksulliset kuviot, kuten Tynkkyselläkin, josta Tynkkynen saa tippurin.

Itse varjostustarina saa varsin yllättäviä piirteitä ja hengenvaarallisia käänteitä. Hyvin rakennettu  loppu.

Turkuun palatessaan Jussi Vares on taas yksin. Janatuinen on nimittäin vampannut apulaisprofessorin eli Risto-Pekan, ja matkustanut Floridaan. Janatuinen esiintyy myöhemmin Vares-seikkailuissa Kuoleman kapellimestari. Siinä Janatuinen on itsenäinen nainen, lisäksi kasvissyöjä ja feministi, eli omassa katsantokannassani aivan järkevä ihminen! Janatuinen on myös tarinassa Tolvana.

Moukanpeli on reipas ja raju avaus Vares-sarjalle.

*****
Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja ja yhteiskuntamme avokätinen tuloveronmaksaja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä, ja tämä on aivan ensimmäinen. Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996

Isaac Bashevis Singer: Lublinin taikuri

Isaac Bashevis Singer: Lublinin taikuri, Jukka Kemppinen on suomentanut teoksen englanninkielisestä versiosta The Magician of Lublin, kirja on kirjoitettu jiddishiksi, Tammi 1982, sivumäärä 238.

Teos kertoo nimensä mukaisesti  Lublinin taikurista Yasha Mazurista, taikurista, joka kiertää ja esiintyy marakattinsa, papukaijansa ja variksensa kanssa. Yasha osaa tiirikoida lukot, niellä miekkoja, tehdä korttitemppuja, taiteilla nuoralla ja hypnotisoida. Nuoralla taiteilulta tuntuu hänen naisasiansakin. Yashalla on kunnon vaimo Esther, joka onnettomuudekseen ei voi saada lasta:
"Esther ei tullut raskaaksi; hän oli muutoin joka suhteessa hyvä vaimo; hän osasi kutoa, ommella vihkikaavun, leipoa piparkakkuja ja kakkuja, suolistaa kanan, käytellä kuppasarvea ja iilimatoja, iskeä  jopa potilaasta verta. Nuoremmiten hän oli kokeillut kaikenlaisia apukeinoja hedelmättömyyteensä, mutta nyt oli liian myöhäsitä -hän oli kohta neljänkymmenen." s.5.

Esther pitää kodin kunnossa, ja hankki rahaa tekemällä vaatteita. Yasha palaa aina retkiltään kotiin, tai on palannut kahdenkymmenenvuoden ajan. Yashalla on nimittäin fyysinen suhde avustajattarensa Magda Zborskyn kanssa, Yasha ei todellisuudessa välitä lainkaan Magdasta. Magdan veli, väkivaltainen varas Bolek on hyvin murhanhimoinen, eikä Magdakaan ole tyhmä eikä sokea. Zeftelin mies on varas ja karannut vankilasta, mutta Yasha lämmittää aika ajoin Zeftelinkin sänkyä. Varsovassa Yasha on rakastunut Emilia Chrabotskyyn, professorin leskeen, sivistyneeseen naiseen, jonka kanssa Yasha haluaisi karata Italiaan. Unelmaan tarvittaisiin tosin 15 000 ruplaa. Mukaan tulisi Emilian 14-vuotias tytär Halina, joka myös vaikuttaa Yashaan.

Isaac Bashevis Singerin kuvaus miljööstä on uskomattoman rikasta ja kaunista, vaikka kirjassa tapahtuu  myös pahaa, on perusvire kuitenkin positiivinen. Alkuasetelmasta lukija arvaa, että Yasha Mazurin lemmenpallot eivät pysy ilmassa. Yasha, vaikka on neljänkymmenen, on kuin pieni poika seikkailun halussaan ja lapsellisuudessaan. Yasha tekee taikurin uraan paljon töitä. Hän on harjoitellut lukkojen avaamista jo pikku pojasta alkaen, hän opettaa varista puhumaan ja marakattia polttamaan piippua. Hän trimmailee taikaesineitään, sillä illuusioon vaaditaan paljon töitä. Yasha on päättänyt lähteä. Hän osaa puolaa ja käy harvoin synagogassa. Pystyykö hän kuitenkaan irtautumaan omasta maailmastaan?  Yasha on muutoksen edessä, joka vaikuttaa häneen kokonaisvaltaisesti.

Varsovassa kaikki kärjistyy. Rouva Emilia Chrabotsky haluaa, mutta avioliittoa ja muuttoa Italiaan. Yasha haluaa fyysisesti Emiliaa ja lasta. Rahaongelmaan ei ole kunniallista ratkaisua. Sopimusta esitykseen on vaikeaa saada, eikä Yasha edes harjoittele. Magda Zbarsky, jota kadulla haukutaan juutalaisen huoraksi, oireilee mustasukkaisena.  Sitten Varsovaan saapuu vielä Zeftel, hän on joutumassa parittajan käsiin, ja määränpäänä on Argentiinan porttolat.

Isaac Bashevis Singer oli juutalainen, ja tämä kirja kertoo juutalaisuudestakin. En käsittele uskontoa ellei se ole kirjassa pääteemana, ja tässä se on. Tämä kertoo Yashan henkisestä ja hengellisestä kasvusta. Hän on maallistunut. Koska Yasha haluaa Italiaan, ja naimisiin kristityn kanssa, hän on kääntymässä, tähän ei minusta ole mitään hengellistä syytä. Kun kaikki alkaa mennä huonosti, hän "eksyy" synagogaan. Vastoinkäymiset nöyristävät Yashaa, mutta maallinen silti houkuttaa, kunnes kaikki romahtaa. Se mitä kaikkea tapahtuu, jätän jokaisen itse tutustuttavaksi, mutta Yasha on todella pohjalla. "Hän oli nähnyt Jumalan käden. Hän oli saapunut tien päähän". s.213.

Kirjan hienous on siinä, että miten Yasha tähän reagoi, ja miten maallistuneet ihmiset tähän reagoivat. Yasha harjoittaa "askeesia ja mietiskelyä" ja itsensä rankaisemista yli puolitoista vuotta, kunnes tajuaa olennaisia asioita, ja saa yhteyden Jumalaan. Toinen kirjan hienous on se, että myös Yashan naisten kohtalo kerrotaan, ja he varmasti saivat mitä "halusivat" tai ansaitsivat. En ole teologi, enkä haluaisi kirjoittaa uskonnollisuudesta, mutta yllä olevaan tapaan tulkitsin tekstin, jonka kantava teema on Yashan hengellistyminen ja se, miten vaikeaa se lopulta on, ja kuinka paljon Yasha itseään soimaa ja ja rankaisee katuessaan syntejään. Pyydän anteeksi väärinymmärryksiäni, en ole luetuttanut tätä teologeilla.

Isaac Bashevis Singerin Lublinin taikuri on helppolukuinen, mutta syvällinen kirja. Samalla kirja on kuvaus ajasta, joka hävisi viimeistään toisen maailmansodan kammottavassa tuhossa ja juutalaisten joukkotuhonnassa. Lublin on itäisessä Puolassa, ja se on nykyisin turistikohde ja yliopistokaupunki. Sijoitan tapahtumat aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, ehkä 1800-luvun loppuun.


*****
Isaac Bashevis Singer (21.11.1902 - 24.7.1991) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1978. Singer syntyi ja varttui Varsovassa, mutta muutti Yhdysvaltoihin 1935 Euroopan juutalaistilanteen vuoksi.
Isaac Bashevis Singerin teoksista  olen blpgannut monestinelöydät täältä.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen  Otava 2007, sivumäärä 270.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on joko parodia tai tragikomedia. Sen päähenkilö vadelmavenepakolainen Mikko Virtanen on kotoisin suomenkielisestä Kouvolasta, mutta Mikko elää kaiken ruotsalaisuuden kautta. Mikko ihailee ruotsalaista sosiaalidemokraattista kansankotia, ruotsalaisten perhemallia, peruskoulua, kasvatusta. Iästään huolimatta Mikolle ovat tärkeitä Abban voitto Euroviisuissa keväällä 1974, Kaarle XVI Kustaan ja Silvian häät vuonna 1976 sekä Ruotsin saavuttama jalkapallon MM pronssi vuonna 1994. Teoksen alku on hulvattoman hauska, mutta pian tarina kääntyy sairaskertomukseksi. Mikko Virtanen, vaikka on Polilta valmistunut tietotekniikkamies ja työskentelee Soneralla, on täysin kajahtanut. Hän vakoilee ruotsalaisia joululomalla Thaimaassa, hakeutuu Ruotsiin ja vadelmavenepakolaisena kelluu sosiaalidemokraattiseen systeemiin varastetuuaan identiteetin ja pääsee naimisiin ja saa kaksoset....

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on parodinen sairaskertomus ihmisen yksisilmäisestä fanaattisesta ihailusta systeemiä kohtaan, jota systeemiä lopulta ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

*****
Jos et ole lukenut kirjaa, älä lue seuraavaakaan, älä lue muutenkaan.

Vaikka kirja oli hauska, meinasin jättää teoksen kesken, koska tajusin jo muutaman sivun jälkeen, että sairaskertomus tämä tulee olemaan, mutta onneksi luin se loppuun.

Vadelmavenepakolaisessa vertaillaan suomalaista ja ruotsalaista yhteiskuntaa toisiinsa. Ihailen Nousiaisen taustatyötä kaikista ruotsalaisuuden ilmiöistä. Mikko Virtanen lopulta päätyy vankilaan unelmansa vuoksi tekemistä murhista. Mikko ihailee ruotsalaista sosiaalidemokratiaa, joka kaiketi alkoi Per Albin Hanssonin pääministerinä olosta vuosina 1932 - 1946 (kaksi "kautta välissä kolme kuukautta jolloin oli maalaisliiton Axel Pehrsson-Bramstorp pääministerinä), saman puolueen Tage Erlander oli pääministerinä oli pääministerinä 23 vuotta vuodesta 1946 vuoteen 1969, ja sen jälkeen Olof Palme oli pääministerinä vuonsina 1969 - 1976 ja 1982 - 1986.

Vadelmavenepakolainen -kirja on toteutettu päiväkirjana, joka alkaa vuonna 2002 ja päättyy vuonna 2010, peilaten Mikon lapsuuden ja nuoruuden 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Kun Olof Palme helmikuussa 1986 murhataan, Mikko  menee lopullisesti raiteiltaan. Kun Anna Lindhille käy samoin Mikko oirehtii vielä enemmän. Mikko viettää joululomat Thaimaassa salakuunnellen ruotsalaisia lapsiperheitä, ja hän opiskelee kansankodin perhe-elämää ja keskusteluja. Mikko tekee identiteettivarkauden ja samalla murhia, ja pääsee Göteborgiin töihin IT-firmaan. Juonen kuljetus on samalla kepeää ja kipeää. Kirjassa ihaillaan ruotsalaisia ilmiöitä, palavereja, konsensusta ja keskustelukulttuuria. Minusta Mikko eli ruotsalaisittain Mikael on jo liiaksi ruotsalainen. Vasta vankilassa Mikko huomaa, että ihanneyhteiskuntaa ei ole ja maahanmuuttajat ovat liian hyvin edustettuina ruotsalaisten kalterien takana. Mikko jää kiinni etenkin kahdesta syystä, hän ei laula Allsång på Skanssenilla, ja sekoilee keskusteluohjelmassa puhuen siitä, että veteraanien olot pitää turvata. Kirja saa kiitosta valtavasta määrästä yksityiskohtia. Minusta kuitenkaan ei ole uskottavaa, että Mikko olisi ollut töissä Clas Ohlsonilla, sillä ensimmäinen aukesi Suomessa vasta 2002, Ruotsissa sen sijaan jo 1918. Mikko saa siirron Kakolaan vuonna 2010, wikipedian mukaan vankila jäi käytöstä pois jo vuonna 2007.

*****
Miika Nousiainen  (s.1973) on suomalainen kirjailija, jonka esikoisteos tämä Vadelmavenepakolainen on. Kirjan nimi tulee Ruotsin laivalla lapsuudessa syödyistä vadelmaveneistä, joiden ylöstuleminenkin maistuu hyvältä. Ruotsin kansallispäivä on tänään 6.6.


Rita on blogannut tästä NÄIN Hannele näin, Mai näin.

Riku Korhonen: Lääkäriromaani

Riku Korhonen: Lääkäriromaani, Sammakko 2007, sivumäärä 463.

Riku Korhosen pursuileva Lääkäriromaani on outo kertomus kolmikymppisen Niklaksen siihenastisesta elämästä ja pari(ttelu)suhteista, joista pisin on samanikäiseen Innaan. Tarinan kuorrutuksena lukija  saa näkemyksiä 1970-luvun alun lapsien kasvuilmapiiristä, seurustelusta, viinan ja huumeiden vetämisestä, akateemisesta työstä, ja komiteoista. Opuksen näennäinen ankkuri on Yhdysvaltain rooli Irakin kahdessa sodassa maailman poliisina tai lääkärinä sekä länsimaalaisten kasvojenpesusta heidän hoitaessa sodan nuorta uhria. Ihailen Riku Korhosen kykyä saada kaikki tämä yksiin kansiin. Samalla Korhonen kertoo teinipojan omakätisestä pujojen juuressa tapahtuvasta pornon käytöstä, lääkärileikeistä, ja ylimielisestä miehisestä saamattomuudesta. Korhosen teosten vastenmieliset kaikkea vähättelevät postmodernistiset päähenkilöt vieraannuttavat  lukijan elämästään. Näennäisälykkäillä ihmisillä tuntuu olevan tylsää, jolloin aikaa kuluu pornon suurkulutukseen, tyhmemmille piruiluun, suurin osa henkisestä ja fyysisestä energiasta suttaantuu päihteiden hankintaan ja käyttöön sekä naisten vakojen kyntämiseen ja siementämiseen. Päähenkilö Niklaksen pirstoutunut kokemusmaailma kuvautuu irvokkaan taitavaksi mosaiikiksi. Verbaalikkona Riku Korhonen on taituri ja teos osoittaa, että vastuuntunnoton hedonismi johtaa rappioon ja umpikujaan.

Kiiltomadon arviossa Satu Taskinen toteaa: "Korhosella kirjailijana on humanistin sympaattinen tarve ymmärtää ihmistä. Hänen erikoisalansa on olla ikään kuin kusipäiden lailla käyttäytyvien ihmisten tulkki. "
Jaana Toisen tähden alla näkee asian toisin: "Syy, miksi en pitänyt Niklaksesta on hänen tapansa katsoa muita ihmisiä alaspäin. Hän on ironinen suhtautumisessaan muihin ja usein jopa pahansuopa "
Nadja Nowak ja Seppo Puttonen summaavat: "Kielellisesti ja rakenteellisesti Riku Korhosen Lääkäriromaani palkitsee lukijan. Tosin se on aiheiltaan turhankin runsas ja rönsyilevä."

Ajatuksia kirjan tapahtumista 
Tarinan juonta on mahdotonta tiivistää lyhyesti, ja juonen saa jokainen itse selvittää. Kirjan päähenkilöt Niklas ja Inna ovat 1970-luvun lapsia. Niklaksen isä on Ladalla ajava lääkäri. Lada on asia, mistä Niklas tuntee häpeää. Hän ei tunne häpeää vahingoittassaan kanssaihmisiään, pettäessään tyttöystäväänsä, mutta häntä hävettää perheen auto. Loistoräppäri Pyhimys biisissään Jättiläinen kirjoittaa: "En häpee täällä sitä mitä sä näät/Vaan sitä minkä kätken, mun epäelämää/ Pelkään, et kaikille paljastuu et mä oon /Sellanen kun mä oon." Niklaksen suurin häpeän aihe on minusta se, että hän on sellainen, kun hän on. En tiedä, koska paljastuu minkälainen oikeasti tämä bloggari on. Riku Korhonen on Grantassa paljastanut Jokken esimerkiksi näin.  "Jotta Jokke sai näkkärilautanen sylissä naputella vaikeaa harvinaista äidinkieltä online ja runnella uskoa kolmesataavuotiseen ilmaisuvapauden ideaan. Granta 2017 s.257 ". Niklakseen verrattuna kolmikymppisenä olen ollut työssäkäyvä raitis ja reipas, mutta hyvin yksinkertainen perheenisä. Omassa keskinkertaisessa keskiluokkaisuudessani en voi käsittää Niklaksen ja Innan ajattelua, tekoja enkä elämää. Hyväksyn kuitenkin heidät, mutta en ymmärrä. Innan elämässä ei tosin ole mitään ongelmaa, hän ei tee muille hallaa. Kirjan antama kuva yliopiston tutkijoista, Niklaksen lähipiirin toilailuista on sekava ja hyvin irvokas. Toivotaan että yhteiskunnan turvaverkot ovat kunnossa, jos Niklaksen tapaiset nöyrtyvät hakemaan apua.
Niklaksen lapsuus on minusta varsin normaali, perusydinperhe. Niklaksen suksijuttujen selostus tuntui jotenkin irralliselta seksijuttujen rinnalla, tai lukija on ne jo loppuun päästessään unohtanut, kuten Innan vaihto-oppilasvuoden yhdentekevät tapahtumat

Kirjan tapahtumapaikat
Korhonen kuvaa tapahtumapaikat tarkasti, Itäharjun läheiset pujopöheikötkin.

Itselleni selvisi, että Kirkkoherranviraston viereinen kolmionmuotoinen puisto on Lönnrotinpuisto. Lisäksi Korhonen kuvaa Raisionlahdelle tuntuvat Nesteen jalostamon tuoksut. Sen sijaan ihmettelin Muumimaailman laiturin kuvausta. Muumimaailman lipunmyynti on ollut Kailon saaressa, ei ennen laituria, eikä heti sen jälkeen. Ihmettelin myös Niklaksen kertomusta, että hän oli lyönyt päänsä moottoriveneeseen Kakskerranjärvellä. Järvellä ei ole koskaan ajettu minun tietääkseni moottoriveneellä, eikä laitureissa ole yhtään moottorivenettä. Sen sijaan Kuuskajaskarin linnakekuvaus pitää kutinsa, Niklas oli lääkintämiehenä Kuuskajaskarissa (on Rauman edustalla) joka toimi aktiivilinnakkeena vuoteen 1996.

Paneutumista
Kirjassa on todella paneuduttu 1980-luvun pornoelokuviin, joiden juonenkäänteitä selvitetään. Itselleni on nämä videot jääneet katsomatta, mutta uskon, että elokuvien juoniselostukset ja vuorosanat on selostettu kattavasti. Tällä saralla en aio tehdä tutkimustyötä, vaan piilotan pelkuruuteni keskinkertaisuuteeni.

Palkittu 
Riku Korhosen Lääkäriromaani on saanut EU:n kirjallisuuspalkinnon.

*****
Riku Korhonen (s. 1972) on turkulainen kirjailija, hänen teoksistaan olen blogannut seuraavasti
Kahden ja yhden yön tarinoita
Emme usko enää pahaan
Kahden ja yhden yön tarinoita (uusintaluvun jälkeen)