Aira Brink: Velhojuuri

Aira Brink: Velhojuuri, WSOY 1953, TaskuSet 1972, sivumäärä 152.

Aira Brinkin Velhojuuren tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun, mutta kirjassa tarina 1630-luvun lopulle ja 1640-luvun alkuun.

Timo, sorvarin poika Helsingistä, menee Paraisille Martta-tädin luokse maatalolle kesää viettämään. Eletään 1950-luvun alkua. Matkalla linja-autossa Timo kuulee velhojuuresta eli Lapin vilukosta (Parnassia lappodensia), jota vanha tiedemies on löytänyt eräältä Korppoon luodolta 1900-luvun alussa, mutta kadottanut paikan. [Lapin vilukkoa ei ole oikeasti olemassa, Vilukko on Parnassia palustris].

Maatalolla Timo laskee rysää mereen Martan vaarin kanssa. Rantakalliolla on vanha roviopaikka, Timo kysyy velhojuuresta, ja vaari varoittaa velhojuuresta.

Seuraavana yönä maaginen Mäntykiitäjä johdattaa Timon kalliolle, jossa on ollut rovio ja siellä on myös velhojuuri. Aineeton Haapanainen kertoo Timolle tarinan, tämä tarina on  kirjan  pääjuoni ja se tapahtuu Pietari Brahen aikana.

Pietari Brahe tekee tarkastusmatkan Kajaaniin, ja poikkeaa Keminmaalla, missä espanjalainen Isidore Calderon etsii velhojuurta, koska  - mikä ilmenee myöhemmin - parantaakseen Kaukoidässä saamansa pitaalin. Isidore onnistuu pyrkimyksissään. Hän antaa rohtoa myös tarinan todelliselle päähenkilölle eli Katarina Erlandintyttärelle, joka yrittää päästä parantamaan miehensä Paavon, joka on sairastunut pitaaliin kolmikymmenvuotisessa sodassa. Lahjomalla ahneen portinvartijan Katarina pääsee Seiliin, Paavo on jo kuollut, mutta Katariina parantaa elossa olevat sairaat. Tietyt merkit liitetään noituuteen ja Katariinaa luullaan noidaksi, otetaan kiinni, kidutetaan, puhkotaan silmät, ja lopulta poltetaan Paraisten kalliolla noitana.

Kirjaan teemoihin kuuluu tavallisten ihmisten arvostaminen, ja uhrautuvaisuus, pasifismi ja itämainen ajattelu.

Isidor Calderon oli nuorena rahanahne siirtomaaherra, joka pestautui hollantilaiseen kauppahuoneen palvelukseen Sumatralle. Calderon oppi lopulta Kaukoidässä nöyryyttä ja elämää. Hän sairastui pitaaliin viedessään sairastuneen lapsen parantumaan Soivan kiven temppeliin, jossa ei kuitenkaan ollut parantavaa rohtoa, mutta tietäjien mukaan Lapissa olisi. Calderon löytää Lapin Kurimosuolta velhojuurta, mutta myös kultaa, Pietari Brahe on mukana ja näkee kullan. Brahe kokee velvollisuudekseen saattaa aarteet valtion pohjattomaan kirstuun.  Kultaa yritetään myöhemmin etsiä, mutta Kustaa II Aadolfin sodat tyhjentävät kylät miehistä, eikä kultaa löydy. Kirjan lopulla Brahe tekee niin kuin Isodore on kehoittanut eli unohtaa kullan. Isidore Calderon arvostelee kipakasti siirtomaapolitiikkaa ja Kustaa II Aadolfin (k. 1632) sotia, joita seuraaja Kristiina jatkoi. Isidore Calderon on myöskin sitä mieltä että kulta kuulu kansalle ei kruunulle. Kirjassa arvostellaan myös aatelisia, jotka haluavat läänityksiä, mutta eivät maksaa veroja.

Aira Brinkin Velhojuuri on juoneltaan upea historian väritys, se miten hyvin kohdeyleisö tämän on vastaanottanut, en tiedä, tässä oli paljolti ankeaa asiaa spitalia ja noitavainoja, todellinen kohdeyleisö voisi olla noin 14 - 16-vuotias teini-ikäinen nuori.

*****
Suomalainen kirjailija, runoilija, sanoittaja ja suomentaja Aira Sinervo (1914 - 1968) kirjoitti nimellä Aira Brink. 

Pietari Brahe (1602- 1680) oli Suomen kenraalikuvernööri ensimmäisen kerran vuosina 1637 - 1640, Pietari Brahe oli perustamassa Suomen Akatemiaa Turkuun, vaikutti tervakauppaan, postilaitos perustettiin hänen aikanaan. Patsas on Turun Tuomiokirkkopuistossa lähellä Turun Hovioikeuden taloa.

Kustaa II Aadolf kuoli sotakentällä 1632 (patsas Turun Hovioikeuden edessä), hänen seuraajansa oli Kristiina, 30-vuotinen sota päättyi Westfalenin rauhaan 1848.

Seilin saari oli todellakin tuolloin spitaalisten hoitola ja kruunun vastuulla, Seilissä oli myös mielisairaita.

Kirjassa puhutaan linja-auton matkasta Turussa "alkoi nousta Aningaistenkatua ...", nykyisin kadun nimi on Aninkaistenkatu.