Joseph Heller: Catch-22 Me sotasankarit

 

Joseph Heller: Catch-22 Me sotasankarit, alkuteos Catch-22 julkaistu 1961, suomentanut Markku Lahtela, Gummerus 1995, sivumäärä 552.

Joseph Hellerin romaani Catch-22 Me sotasankarit on absurdi kertomus  Pianosan saaren lentotukikohdan amerikkalaissotilaista toisen maailmansodan aikana.  Armeijan toiminta perustuu mielettömiin ohjesääntöihin, joista useimmin on mainittu tämä Sääntö 22. Sota (ja elämä yleensä) on tehnyt ihmisistä omituisia, eikä normaali logiikka toimi.

Catch 22 koostuu 42:stä lyhyestä luvusta, jossa kerrotaan sairaalassa lintsaavista lentäjistä, nahistelevista kapiaisista, heidän lapsuudestaan ja toisille kiimaisista vaimosta, mustan pörssin kaupasta, sotilaiden lomamatkoista Roomaan ja lentäjien naissuhteista, ja lopulta ystävyydestä, jota varjostaa sotakaverien kuolemat, ja sodan aiheuttamasta siviilien ahdingosta. Kerronnassa tarkastellaan yhä uudestaan samoja avaintapahtumia.

Romaanin päähenkilö on Jossarian, joka on arvoltaan kapteeni. Teoksen alussa Jossarian on sairaalassa maksavaivojen vuoksi. Todellisuudessa mies on parantunut, mutta hän on menettänyt halunsa sotia. Sairaalassa useimmat potilaat ovat valesairaita. Kun osastolle tulee yli-innokas isänmaallinen teksasilainen, osasto tyhjenee, ja sotilaselämä telttoineen ja pommituslentoineen jatkuu.

Tukikohta on turvassa Välimerellä viholliselta, mutta omien toiminta aiheuttaa vaaratilanteita ja tappioita. Virkaintoinen eversti Cathcart ilmoittaa miehiään vapaaehtoisiksi, ja vaatii miehiltä jatkuvasti lisää pommituslentoja, kirjan aikana lentomäärä nousee aina miesten tavoittamattomaksi (25:stä 30:een ja viiden välein 75:een). Kenraalit, everstit ja majurit virittelevät toisilleen ansoja. Loppua kohti kirja saa yhä enemmän mollisointuja, jotka osoittavat sodan mielettömyyden.

Joseph Hellerin Catch-22 Me sotasankarit on ironinen mustan huumorin täyttämä kertomus ja yksi sotakirjojen klassikoista.

Avaan alla enemmän romaanin henkilökatrasta ja tapahtumia.  Pianosan saari on Välimerellä Korsikan ja Elban lähistöllä ja välissä. Lentue on numeroltaan 256. Pommikoneet ovat B-25:ia.

Juoni on absurdi, jo ensimmäisessä luvussa selviää, että kapteeni Jossarian on sotilasairaalassa välttääkseen pommituslennot, ei enää maksavaivojen vuoksi. Jossarian on ahdistunut ja pelkää. Hän on kokenut pommituslennoilla omiensa kuolemia, joista Lumidenin (alkuteoksessa Snowden) kuolemaa tarkastellaan useimmin. Jossarian saa  urhollisuusmitalin tärkeän sillan pommittamisesta, ja vastaanottaa mitalin alastomana, sillä hän ei kykene pitämään vaatteita, kun on joutunut pitämään tällä Avignonin lennolla kiinni kuolevasta toveristaan, ja vaatteensa on täynnä verta. Lisäksi Jossarianin teltassa kuollut mies. Monta Jossarianin ystävää kuolee lennoilla tarinan aikana.

Sairaalassa ahertaa lääkäri Daneeka. Hän toimii ohjesäännön mukaan. Daneekalle käy lopussa "huonosti", sillä omien hyökättyä tukikohtaan, nousee huhu, että hän olisi kuollut. Daneeka elää, mutta hänen vaimolleen ilmoitetaan kaatumisesta. Vaimo vaihtaa nimeään ja muuttaa tuntemattomaan paikkaan ja "katoaa". Daneeka pyyhitään papereista, hän ei saa enää edes palkkaa. Tämä kuvaa kirjan ironista ja kyynistä yleisilmettä. Papereissa olevaa byrokratiavirhettä ei saada korjattua.

Ylemmät upseerit taistelevat vaikutusvallasta. Alkuun langat ovat kenraali Dreedlen käsissä. Lentoja määrää eversti Cathcart, joka vaatii koko ajan lisää lentoja, koska haluaa itse tulla palkituksi. Everstejä ovat lisäksi Korn ja De Coverley, jonka etunimeä ei kukaan tiedä. Kaikki upseerit ovat omituisia, eikä poikkeusta tee majuri Majuri, jonka urakehitys on nimen vuoksi jämähtänyt majuriin. Majuri Majurin tragedia periytyy lapsuudestaan, ja on isänsä aiheuttama. Majuri Majuri luuli alkuun, että hänen nimensä on Caleb Majuri, mutta oikeasti isän ideoimana Majuri Majuri, ja kun otetaan huomioon sotilasarvo, niin hän on majuri Majuri Majuri Majuri. Naimaton Majuri alkaa sensuroidessaan kirjepostia kirjoittaa kirjeisiin Washington Irving  tai Irving Washington. (Washington Irving oli kirjailija, joka eli 1983 - 1859). Nimi kiinnittää esikunnan huomiota, ja asiaa aletaan tutkia. Myös Jossarian peukaloi postia, mutta epäilykset kohdistuvat sotilaspastori A. T. Tappmaniin, joka ei pysty todistamaan että ei ole kirjoittanut niitä. Tappman kärsiii sodasta, ja myös puntaroi uskoaan sodan keskellä. Muut kapiaiset karttavat sotilaspastoria, ja hänellä on porttikielto upseerikerhoon.

Kapiaiset kadehtivat toisiaan. Kenraali Peckem aikoo juonia itsensä kenraali Dreedlen  paikalle. Aie on myötätuulessa, kun Dreedle siirretään. Esikunnassa tapahtuu mutta aivan kummia. Luutnantti Scheisskopf on edennyt everstiksi, ja ylennetään kenraaliluutnantiksi, ja hänestä tulee päällikkö. Kun on olemassa paperi, sen mukaan toimitaan. Luutnantti Milo Minderpinder esitellään alussa. Hän välittää aluksi kananmunia Maltalta. Kapiaiset ja kaikki ovat mukana syndikaatissa. Milon toimintaan palataan yhä uudestaan. Jossarian ihmettelee, miten Milo pystyy saamaan voittoa kananmunista, joita ostaa Maltalta 7 sentillä ja myy ne 5:llä sentillä. Jossarianilla selviää, että todellisuudessa kananmunat ostetaan Sisiliasta  puolella sentillä, ja viedään Maltalle. Milo ostaa ja myy ja käyttää itseään välikätenä. Milo käyttää koko innovointikykynsä hankkiessaan kapiaisille herkkuja, tomaatteja, lihaa, kalaa, vihanneksia, oikeastaan mitä vaan, portugalilaista vasikanlihaa, tavaroita ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Milon toiminnat paisuvat, ja hänellä on omat lentokoneet. Hän on Palermon pormestari, varaemiiri, ja kova kauppamies, joka ei ole erehtymätön. Hän ostaa koko Egyptin puuvillasadon, jota ei onnistu kauppaamaan. Hän ehdottaa varuskunnalle, että hän myy puuvillan varuskunnalle, josta tehdään ruokaa, siis ruokaa! Milon retket ovat yhä uhkarohkeampia, seetriä Libanonista, ja myös saksalaisten kanssa käydään kauppaa. Milon kautta Heller tarkastelee kylmää kapitalismia. Ostetaan, myydään ja kenotellaan, ja kenellä on tavaraa tai rahaa. Milo käy kauppaa saksalaisten kanssa, he ovat myyjiä, ei vihollisia. Milo ylittää kaikki rajat, kun hän liiketoimiensa yhteydessä sopii saksalaisten kanssa, että he pommittavat Pianosan lentokenttää. Asiaan reagoidaan voimakkaasti, mutta kun kaikki ovat mukana syndikaatissa, Milolle ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu.

Kirjan teemoja ovat sodan mielettömyys, hermojen menettäminen, keinottelu ja myös huorissa käynti. Lentueen miesten lomat vietetään Italiassa, lähinnä Roomassa. Naisia on tarjolla, he myyvät itseään eläkseen, mutta he ovat pohjimmiltaan tavallisia ihmisiä. Nately on yksi romaanin keskeisiä henkilöitä. Hän on 19-vuotias, vanhemmat ovat sivistyneitä ja rikkaita. Nately näkee asiat positiivisena. Hän kutsuu sotakaverit isälleen töihin. Nately on rakastunut Roomassa naiseen, jota kirjassa kutsutaan Natelyn huoraksi. Nately on mustasukkainen naisesta, ja vaatii tätä keskittymään itseensä. Natelyn huora kaitsee viatonta pikkusiskoaan, joka on 12-vuotias. Miehet pitävät asunnoissa naisia ja sitä kuvataan (ei intiimitasolla). Natelyn käy huonosti, eli hän joutuu kohtalokkaalle lennolle, jonne Milon olisi pitänyt lähteä. Milo ei lennä pommituslentoja, vaan kaikki aika menee herkkujen ja luksustavaroiden junailuun ja roudaukseen. Jossarian katsoo velvollisuudekseen etsiä Natelyn huora ja kertoa. Samalla reissulla Aarfy heittää erään muun huoran ikkunasta kadulle,  jonne huora kuolee. Aarfya ei pidätetä vaan Jossarian, jolla ei ole lomatodistusta.

Jossarian masentuu yhä enemmän, kun intiaanipäällikkö Valkea Kaura kuolee, Nately kuolee, Kid Samson ja McWatt kuolevat. Orr putoaa mereen ja katoaa. Pääsikö Orr karkaamaan Ruotsiin? Jossariankin haluaa pois, vaikka Ruotsiin, jos ei muualle,

Miehet yrittävät eristäytyä telttoihinsa. Jossarianin telttaan tulee loppuosilta nuoria innokkaita sotilaita Amerikasta. Jossarian ei voi sietää poikien halua kokea seikkailuja ja sotaa, ja heidän lapsellisuuttaan.

Kirja rönsyää monia muita tarinoita, jotka voit itse lukea teoksesta. Luennoilla tulee esiin myös jenkkiupseerin sivistys, ja tiivistyy kysymyksessä "Kuka on Espanja?"

Kiitos, että jaksoit näin alas, alla vielä kirjailijasta, ja sen alla vielä loppuratkaisusta, joka kuvaa elämän sattumanvaraisuutta. 

*****

Joseph Heller (1923 - 1999) oli yhdysvaltalainen kirjailija, Catch-22 oli hänen esikoisromaaninsa, ja useimmat hänen julkaisuistaan pyöri tämän idean tai kirjan ympärillä. Joseph Heller liittyi vuonna 1942 USA:n armeijaan, ja toimi pommituslentäjänä B-25-koneissa Italian rintamalla pääpaikkana Korsika. Sodan jälkeen hän opiskeli yliopistossa ja valmistui, teki mainostoimistossa töitä, ja vuonna 1953 aloitti tämän teoksen kirjoittamisen. Hän julkaisi ensimmäisen luvun vuonna 1957, jolloin romaanista oli  valmiina 270 sivua.  Teos sai ilmestyessään marraskuussa 1961 ristiriitaisen vastaanoton, osa kriitikoista kiitti, yhtä moni moitti. Yleisö otti omakseen ja tästä otettiin pokkaripainoksia. Alkutaipaleen hypetykseen kuuluivat JOSSARIAN ELÄÄ tarrat. Kirjailija itse vahvistaa, että Jossarian jäi henkiin ... henkiin Natelyn huoran toisestakin puukotuksesta. (Natelynin huora syyttää Natelyn kuolemasta Jossariania, jota puukottaa. Jossarian joutuu taas sairaalaan, ja monimutkaisten keskustelujen jälkeen hän on kotiutumassa, kun Natelyn huora väijyy kapiaisten oven takana ja ...)

Osallistun tällä Ankin kirjablogin kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen täällä.

Robert van Gulik: Temppelin aave

 

Robert van Gulik: Temppelin aave, alkuteos The Phantom of the Temple 1966, suomentaja Leif Forsblom, WSOY 1991 SAPO 82, sivumäärä 230.

Alankomaalaisen Robert van Gulikin dekkarien miljöö on 600-luvun lopun Kiina, jossa murhien ja varkauksien ratkoja on viisas Tuomari Dee. 

Temppelin aave tapahtuu Lan Fangin kaupungissa, jossa Tuomari hoitaa virkaansa 670. Ennen  Tuomari Deen tuloa edellisenä vuotena, on tapahtunut röyhkeä varkaus, keisarillisen rahastonhoitajan arkusta on varastettu  50 kultaharkkoa ja korvatttu lyijyllä. Varkaus on selvittämättä. Tuomarille tuodaan lisäksi ratkaistavaksi murha. Veriteko on tehty viranomaisten sulkemalla Purppurapilven temppelin alueella. Merkillinen yksityiskohta on se, että uhrin pää on irti. Tuomari Dee löytää nuoren naisen avunpyynnön jaderasiasta, jonka ostaa paikalliselta kultasepältä.

Robert van Gulikin dekkarit ovat yllätyksellisiä. Pienistä tapahtumista tulee isoja, kulisseissa on intohimoa, ahneutta ja vihaa, jotka purkautuvat murhina. Juttujen ratkaisut ovat yllättäviä, paljon kuljetaan myös sivupolkuja, on vääriä luuloja ja todisteita puuttuu. Tässä dekkarissa tuomari Dee asuu alueella, missä on tataareja ja uiguureja. Tuomari on 40-vuotias ja ensimmäinen vaimo on 39-vuotias, muut nuorempia, sillä Deellä on kolme vaimoa. Vaimot asuvat omissa asunnoissaan. Tuomari Dee pitää kolmatta vaimoa älykkäänä. Hän on avioliitolla pelastanut naisen huonolta kohtalolta, tytön vanhemmat ovat olleet pahoja, ja jättäneet tytön heitteille. Tuomarilla on kolme lasta, vanhimmalla vaimolla on kaksi lasta, ja toisella yksi. Tuomari Deen kodissa vallitsee sopu ja harmonia. Työpaikalla Deellä on oma henkilöstö, joka etsii todisteita ja tutkii asioita. Liikkuessaan Dee käyttää kantotuolia. 

Tuomari Deen apulaiset etsivät todisteita, kuvioon tulee koko ajan lisää rönsyjä, ja kaikki on sumeaa. Kulta on kateissa, mutta tuomari on tajunnut, että temppelissä ei ole tehty yhtä murhaa, vaan kaksi, sillä pää ei kuulu ruumiille. Miksi toinen ruumis ja toinen pää on piilotettu? Etsivien kimppuun hyökätään, ja yksi poliisi tapetaan. Tuomari selvittää kaikki vuoden aikana kadonneet henkilöt, ja alkaa hahmotella tapahtumien kulkua. Hän tekee aikajanan, ja sijoittaa kaikki henkilöt ja tapahtumat, ja selvittää rikoksen. 

Takakannessa puhutaan kuunvalossa temppelin alueella liikkuvasta verenhimoisesta valkoisesta naisesta. Tämäkin arvoitus ratkeaa, ja miten se liittyy rikosvyyhtiin.

Van Gulikin dekkareiden lumo on erilaisessa miljöössä, ja yllättävissä loppuratkaisuissa. Ne eivät tarjoa brittidekkareiden tapaista, kuka sen teki, ja miksi -asetelmaa. Van Gulik oli diplomaattina Kiinassa, ja käänsi ensin Tuomari Deestä kertovia kirjoja ja kirjoitti sen jälkeen itse "näitä dekkareita". Se, kuinka hyvin miljöö on kuvattu oikein historiallisessa mielessä, en tiedä, mutta suomalainen bloggari huomauttaa, että nämä eivät ole historian kirjoja.

Robert van Gulikin Temppelin aave jatkaa tuomari Dee-sarjaa ja dekkari pitää lukijaa pinteessä loppuun asti.

*****

Hollantilainen Robert van Gulik (1910 - 1967) kirjoitti yhteensä 20 dekkaria Tuomari Deestä, joka on historiallinen henkilö. Tuomari Dee eli vuosina 630 - 700. Hän palveli maaseututuomarina ja vaikutti myös Tang-keisarikunnan sisä- ja ulkopolitiikkaan. Tang-Dynastia oli jakanut maan piirikuntiin. Lainkäyttö perustui kahteen lakikirjaan eli rikoslakiin ja hallintolakiin. Robert van  Gulik toimi diplomaattina Kauko-Idässä, ja käänsi teoksen Tuomari Deen tapauksista. Myöhemmin hän kirjoitti Tuomari Deestä dekkareita, joissa siis tuomari Dee oli päähenkilönä. Olen aiemmin blogannut kahdesta dekkarista Kiinalaisista naulamurhista ja  Kummitusluostarista. 

Eeva Kilpi Punainen muistikirja

 

Eeva Kilpi: Punainen muistikirja WSOY 2019, sivumäärä 96.

Eeva Kilpi (s.1928) Punainen muistikirja kertoo kesästä 2014 Piskolassa. Eeva Kilpi on mennyt Tapiolan hulinasta Piskolaan (Mikkelin "lähelle"). Hän on tavannut lastenlasten lapset, mutta näillä päiväkirjan sivuilla Kilpi on yksin, pohtii vanhenemista tai sen oireita, havainnoi lintuja, kukkia, niittyä, kauriita ja yli päätään luontoa.

Vaikka havainnoissa ei ole sinänsä mitään uutta, on ne ilmaistu kauniisti tietyllä herkkyydellä. Kirjoittajaa ahdistaa Ukrainan tilanne, jossa kesään sattuu Malaysia Airlinesin matkustajakoneen alasampuminen. (Kone ammuttiin alas 17.7.2014 Itä-Ukrainassa. Kaikki koneessa olleet 298 kuolivat).

Rivien välistä tihkuu vanhan ihmisen kokemuksia ja peilausta menneiseen, äidin opetuksiin, evakkona olosta vuonna 1940. Kilpi kirjaa ylös Suomen raskaat rauhanehdot, aluemenetykset ja sotakorvaukset ja pohtii aina rauhan mahdollisuutta, ja toivoo rauhaa.

Päiväkirjassa puhutaan eniten Jukasta. Kirjailijan perheessä oli kolme poikaa ja aviomies Mikko. Avioliitto päätyi eroon, mutta Mikkoa ja Mikon suomennosta Eeva Kilpi kommentoi myönteisesti

"Paljon ajatuksia tänä aamuna: Mikko oli luonnonymmärtäjänä aikaansa edellä runoilijana ja kirjallisuudentuntijana. Ns "modernismi" syrjäytti hänen ajattelunsa, näkemyksensä ja runonsa kokonaan". s.49

Modernismia Kilpi pitää poltettuna kamarana, jossa ei versonut. Hän oli pientareella, ja pääsi versomaan "kuin ojanvarret metsälampien unohtuneet, upottavat rannat (16.7.2014 keskiviikko).

Asia tulee mieleen kuin Thoreaun Waldenista oli tullut uusi Antti Immosen suomennos, Mikko Kilpi (1928 - 1991) oli suomentanut teoksen 1954.

Piskola merkitsee kirjailijalle paljon, ja tänne hän haluaa tulla kesinä, kun elämä Tapiolassa on liian riehakasta ja aikataulutettua. Paljon on muistoa menneistä.

Eeva Kilpi kuvaa herkästi elämää ja maailmaa Punaisessa muistikirjassa. Tämän luki mielellään.

Eeva Kilpi on julkaissut myös Sinisen ja Valkoisen muistikirjan.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia on hyvä, osat ovat:  Talvisodan aika  Välirauha ikävöinnin aika  ja Jatkosodan aika.  

Eeva Kilven runoteoksesta Animalia on bloggaus TÄÄLLÄ.

Eeva Kilven romaanista Tamara on blogattu täällä.

Erkki Rekimies: Susi-Rolf, Martti ja minä

Erkki Rekimies: Susi-Rolf, Martti ja minä, WSOY 1970, Nuorten toivekirjasto 198, sivumäärä 128.

Erkki Rekimiehen Susi-Rolf, Martti ja minä on  nuorille kirjoitettu  historiallinen seikkailu. Tarina alkaa kun Katedraalikoulun 18-vuotiaat kesälomalla olevat oppilaat Pietari eli Petteri ja Martti menevät Turun satamaan ja aikovat ottaa pestin purjelaivaan, joka matkaisi Tukholmaan. Kun Tukholman laiva tulee, heidät pestataan nuoren "tukholmalaisen aatelismiehen" palvelijoiksi ja suuntana on Turun Linna, jossa Tukholmasta saapunut haluaa puhua Linnanherran kanssa, mukanaan suosituskirje kuninkaalta. Linnanvouti Hannu Matinpoika yrittää pidättää vieraan, mutta kolmikko lähtee pakoon, ja aikovat matkustaa Viipuriin.

Seikkailun ajankohta on Ruotsin vallan aika vuosien 1323 ja 1721 välillä, sillä Viipuri liitettiin Ruotsiin Pähkinäsaaren rauhassa 1323, ja Venäjään Uudenkaupungin rauhassa 1721. Miehet yöpyvät Martin ja Petterin vuokramökissä, mutta sinne hyökätään yöllä. He päättävät matkata Hämeenlinnan kautta Viipuriin. Myös Martin vanhempien luo on hyökätty. Kolmikko taistelee hengestään, ja silloin muukalainen kertoo, millä asioilla liikkuu. Tukholmasta tullut mies on Rolf Varg. jota kutsutaan Susi-Rolfiksi. Susi-Rolfin isä on ollut Viipurin linnanherrana, mutta hänet leimattiin petturiksi ja tuomittiin vankilaan. Perhe pakeni Tukholmaan, nyt Rolf aikoo puhdistaa isänsä maineen.

Seikkailu avautuu hitaasti, mutta on jännittävä. Susi-Rolf joutuu kaivamaan todisteet, ja pysyttelemään hengissä. Hannu Matinpoika miehineen yrittää kaikki keinot, jotta Rolf saisi surmansa. Tarinassa on kiperiä ja jännittäviä tilanteita, ja se päättyy onnellisesti, Rolf löytää todisteet, ja kihlaa nuoruuden rakkautensa Ingridin ja suuntaa Tukholmaan. Perheen maine on nyt kunnossa.

Rekimiehellä on tarinassa monta tasoa, ilmeisin on historiallisessa kehyksessä Rolfin tarina. Kerronnan kautta pääsee tutustumaan Petteriin ja Hannuun. Petterin kerronassa, Petteri on rohkea, ja Petteri tietää asiat, mutta hän keksii aina verukkeita sille, että joko möhlii asiat tai ei pysty tekemään mitään. Petteri kertoo Martin olevan kömpelö, saamaton ja likinäköinen. Tekstistä kuitenkin ilmenee, että Martti saa aikaan, uskaltaa, ajattelee, ja opettelee uusia asioita. Marttiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja Petteriin väheksyvästi lähinnä säälien. Tarinan loppuessa Martti nimitetään lippumieheksi ja hän saa komentoonsa ratsuosaston, ja saa pestin palkkioineen. Petteri saa sen sijaan palata Turkuun.

Erkki Rekimiehen Susi-Rolf, Martti ja minä on nasevasti kirjoitettu seikkailukertomus nuorille, aivan pienimmille eivät kerronnan tasot ehkä aukene, mutta itse tarina on jännittävä, ja historiaan tutustumisesta on aina hyötyä.

*****

Erkki Rekimies (1923 - 1995) oli laadukas seikkailukertomuksia kirjoittanut lehtimies, olen blogannut hänen kirjoittamistaan teoksesta Laatokan lentäjät sekä Näkymätön intiaani.

Helmet-kohta 38 toteutetaan haave (useitakin)

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

 

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan, alkuteos Stora världen 1991, suomentanut Leena Vallisaari, Gummerus 2015, sivumäärä 384.

Taustaa 
Romaani Suureen maailmaan, on  Ulla-Lena Lundbergin merenkulkutrilogian kakkososa ja tarkastelee Eskilsin viittä veljestä, jotka ovat kotoisin Granbodan kylästä. Avausosa Leo kertoi Simonsin Erik Petterin noususta kovalla työllä ja riskinotolla tyhjätaskusta laivanvarustajaksi. Eskilsin pojat ovat ikäjärjestyksessä Isidor, Arthur, Leonard, sekä kaksoset Richard ja Edvard. Poikien äiti on Simonsin Erik Petterin tytär Kristiina, joka naitettiin Eskilsin Carl Gustaf nuoremmalle. Tarinan tapahtumapaikkoja on Ahvenanmaa, Uusimaa, USA ja valtamerilaivat. Tarina alkaa 1900-luvun alun sortokaudesta ja päättyy 1930-luvun lopulle. Tarinassa on monta kertojaa veljeksistä Isidor, Leonard, ja Richard, messipoika Ragnar, Simonsin Elise, joka on poikien täti, sillä hän oli naimisissa poikien enon Erik Magnuksen kanssa. Elisen lempipoika Josef alkaa myös kapteeniksi, matkoilla näytellään isoja kohtauksia.

Tarinan alkutahdit
Eskilsin esikoinen Isidore on lukenut itsensä papiksi, ja on nainut mammonaa rakastavan vaimon. Arthur, toiseksi vanhin veljeksistä, pitää tilaa Ahvenanmaalla Granbodassa ja on naimisissa ja hänellä on lapsia. Arthurin tytär Hildegaard avioituu messipoika Ragnarin kanssa. Ragnar on yksi kertojista. Leonard on boheemein veljeksistä, ja hän karkaa Amerikkaan  kutsuntalakon (1902 - 1904) aikana. Leonard viettää vaihtelevaa elämää ja pyörii hanttihommissa ja lopulta ajautuu Alaskaan kullankaivajaksi. Suku hommaa hänet takaisin. Leonard lukee itsensä opettajaksi ja päätyy järkiavioliittoon, johon Isidore hänet ivaillen vihkii. Kuopuskaksoset Richard ja Edvard hankkivat osuuksia laivoista, ja ovat myös kapteeneja.

Tapahtumia
Ensin syttyy ensimmäinen maailmansota, joka johtaa siihen, että Edvardin kipparoima Pera upotetaan lähellä Irlantia. Edvardin raskaana oleva saksalaismielinen vaimo sekoaa, joka vaikeuttaa pelastustoimia. Sisällissodassa sosialistisympatioita tunteva Leonard haihattelee, kunnes kievarin isäntä ammutaan.

Tarina jatkuu, aika rientää harppauksin eteenpäin, messipoika Ragnar kertoo kuinka Eskilsin Josef, kapteeni majoittaa naisvierastaan hytissään, ja kapteenska saapuu paikalle. Messipoika saa viedä järkyttyneen vaimon Maarianhaminaan. Ragnarin silmin tarkastellaan myöhemmin, kun Josef löytää toisen vaimonsa Stellan, ja ajaa karille Englannin kanaalissa. Laiva uppoaa, ja niin loppuu suurten purjelaivojen aikakausi.

Eskilsin veljekset ovat kasvaneet vanhemmitta, ja Elise on ollut pojille tärkeä. Veljekset varttuvat, mutta hyvin erilaisiksi. Isidore on moraalinen, huolehtiva vastuunkantaja ja kontrolloiva. Leonard on taas lapsen kaltainen lörpöttelijä, ja haihattelija. Isidore on pappi, ja lopulta Leonard lukee itsensä opettajaksi. Isidore nai rakkaudesta, ja Leonard enemmän realismista. Leonard selviää elämästään päällisin puolin kuivin jaloin, kun taas Isidore kärsii ensin esikoisena vastuunkannosta, sitten vaimon tuhlaavaisuudesta, ja parin kolmas lapsi Putte on iltatähti, joka jouduttanee Emelien sairautta ja kuolemaaa. Isidoren uudelleen avioituminen aiheuttaa skandaalin.

Teemoja ja aiheita
Eskilsit ja Simonsit elävät Granbodassa. Samoista lähtökohdista huolimatta pojat ovat kovin erilaisia. Ahvenanmaa elää laivoista ja kaupasta. Kirja tarkastelee myös Ahvenanmaan asemasta käytyä köydenvetoa. Asukkailla olisi ollut halu olla osa Ruotsia. Tarinan kuluessa näkyy murros, höyrylaivat korvaavat purjelaivat, ero on valtava. Purjelaivan kippari ei sopeudu höyrylaivoihin, muttei välttämättä myöskään maanviljelijäksi.

Teoksessa on monta kertojaa, ja tarina on värikäs tilkkutäkki, sen hyvässä merkityksessä. Sen sijaan "kuka kukin on" ja miten hän tarinaan liittyy, oli toisinaan vaikeaa hahmottaa. Kirja päättyy Elisen järjestämiin sukujuhliin kesällä 1938. 

Ulla-Lena Lundbergin romaani Suureen maailmaan jatkaa tarinaa Eskilsin ja Simonsin suvusta ja  kuvaa ahvenanmaalaisten merenkulkua. Trilogian päättöosa Mitä sydän halajaa liittyy autolauttoihin, ja 2000-lukuun.

*****

Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) on kökarilainen kirjailija, hän voitti 2012 Finlandia-palkinnon herkällä  teoksella Jää. Ymmärrykseni mukaan kirjailija täyttää tänään 75 vuotta. Onnea.

Helmet 2022 lukuhaasteen kohta 19, kirjassa on vähintään kolme kertojaa.

Bea Uusma: Naparetki

 

Bea Uusma: Naparetki, Minun rakkaustarinani, alkuteos Expeditionen. Min kärlekhistoria 2013, suomentaja Petri Stenman, Like 2017, sivumäärä 256.

Ruotsalainen Bea Uusma (s. 1966) on ottanut kirjansa lähtökohdaksi ruotsalaiskolmikon Salomon August Andrée, Nils Strindberg ja Knut Frænkel yrityksen lentää vetypallolla Pohjoisnavan yli kesällä 1897. Lento jäi lyhyeksi, ja retkikunta yritti palata jalan, mutta kuoli kolmen kuukauden jälkeen lokakuussa. Retkikunnan kuolinpaikka ja ruumiit löytyivät vasta kesällä 1930, jolloin oli hyvin lämmin kesä. Ruotsissa asiasta on kirjoitettu Uusman mukaan yli 50 kirjaa. Uusma tutustui yhteen, ja sen jälkeen luki muut ja on etsinyt 15 vuotta tietoa asiasta, ja tehnyt omia retkiä pohjoiseen, ja yrittänyt päästä maihin Valkosaarelle, missä retkikunta kuoli. Uusma esittää teorioita retkikunnan viimeisistä vaiheista ja on pohtinut eri kuolinsyitä.

Pohjoisnavan ylitykseen lähdettiin 11.7.1897 Huippuvuorilta Tanskan saarelta, mutta nousussa ohjaukseen tarvittavat laahusköydet irtosivat. Pallossa oli vuotoja, ja pallo teki pakkolaskun 14.7.1897, kovinkaan pitkää matkaa ei päästy pohjoiseen (82° 56). Varusteita oli retkikunnalla paljon, kolme rekeä, ja rakennettava vene, muonaa, lääkkeitä, aseita, ammuksia, tulitikkuja ja muita tarvikkeita. Ongelma oli, että reet eivät olleet kovinkaan hyvin kulkevia, eikä ollut koiria niitä vetämässä. Retkikunta lähti takaisin, mutta olot on hankalia, ja merivirrat kuljettavat jäälauttoja pohjoiseen. Kolmikko lopulta onnistui leiriytymään Valkosaarelle, jossa he kuolivat lokakuussa. Retkikunnan kohtalo oli yli 30 vuotta mysteeri, mutta 22.8.1930 retkikunnan talvehtimispaikka löytyi. Löytöpaikka valokuvattiin, miesten ruumiita tutkittiin, valokuvat kehitettiin, ja päiväkirja luettiin. Kuolinsyytä ei ole varmuudella määritetty, ja sitä Bea Uusma on siis arvaillut.

Retkikunnan johtaja oli patenttiviraston yli-insinööri Salomon August Andrée (1854-1897), joka oli Ruotsin ilmailun pioneeri, hän lensi ilmapallolla 1893 Tukholmasta Korppooseen, ja myöhemmin Göteborgista Gotlantiin. Diplomi-insinööri Knut Frænkel (1870 - 1897) oli Pariisissa ilmapallo-opissa, ja pääsi retkikuntaan meteorologi Nils Ekholmin kieltäytyessä reissusta. Valokuvaaja Nils Strindberg (1872 - 1897) oli filosofian kandidaatti, joka tututustui ilmapalloiluun Pariisissa, hänen tarkoitus oli ottaa valokuvia, ja kartoittaa napaseutuja. Valitettavasti Örnen-vetyilmapallo ei pysynyt kauaakaan ilmassa. Valkosaarelta löydettiin päiväkirja, ja filmirulla, joiden kuvat pystyttiin pitkälle pelastamaan.

Uusma on tarkastellut retkikunnan matkaa, ja kirjannut omia retkiään. Erityisen tarkasti hän on analysoinut retkikunnan päiväkirjoja. Putoamisen jälkeen ollaan aluksi paikalla, rekiä varustetaan, ja lähdetään matkaan. Ruokaa on, mutta jääkarhu ammutaan ja syödään. sitten toinen ja lopulta kolmastoista jääkarhu syödään. Miehet ampuvat myös lintuja ja hylkeitä, syövät myös aivot ja munuaiset. Reet painavat paljon yli 150 kg, shamppanjat heitetään pois, miesten väsymys kasvaa, miehillä on useimmin paha olo, ripulia ja muita oireita. Suunta on Frans Josefin maalle, missä oli varikko, mutta jäät ajelehtivat väärään suuntaan, määräpääksi otetaan Seitsensaaret, mutta sinnekään ei päästä. Kesällä lämpötilat ovat nollassa, mutta tuulee, Miesten vaatteet, kengät (jalat) ja tavarat kastuvat. 

Ruokaa on, mutta miehet siis syövät jääkarhuja, ja jatkuvasti yhä enemmän, myös aivot ja munuaiset. Jääkarhuja ammutaan luultavasti 13, lopussa hylkeitä. Miehillä on ripulia ja vatsakipuja, joita lääkitsevät oopiumipillereillä, joka aiheuttaa taas ummetusta. 

Lokakuussa he saapuvat Valkosaaren rantaan, kuten myös toisessa tarinassa Bea Uusma, ja pääsevät molemmissa tarinoissa saarelle. Miehet kyhäävät leirin, jonka kaavakuvan Bea Uusma on monesti nähnyt. Pian rantautumisen jälkeen miehet kuolevat, yksi heistä Strindberg on haudattu, ja kaksi muuta ovat kuolleet, eikä haudattu. Tuliko jääkarhu ja onnistui yllättämään? Katosiko usko selviytyä? Oliko säilykkeissä tai hylkeen suolissa botulismia? Saivatko miehet jääkarhuista trikiiniä? Mikä oli miesten kuolinsyy?

Bea Uusma on saanut retken tunnelmia siirtymään kirjan lehdille. Traagisinta on Nils Strindbergin kirjoittamat kirjeet kihlatulleen Anna Charlielle, joka turhaan odotti kihlattuaan, ja avioitui Englantiin ja kuoli rouva Gilbert Hawtreyna, mutta jonka sydämen Nils vei ja hautasi Valkosaarelle?

Kokonaisuutena vaikuttava kirja.

****

Helmet-kohta 2 lumi ja jää tärkeässä asemassa.

Morris & Goscinny: Lucky Luke Lännen Sirkus

 

Morris & Goscinny: Lucky Luke: Lännen sirkus,  Western Circus 1970, suomentanut Jouni Tihma, tekstittänyt Raimo Aaltonen, Otava 1984, 47 sivua.

Morris eli belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta 1947. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny (1926 - 1977) tuli tekstittämään Lucky Lukea 1960-luvulla, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen. Lucky Luke on villin lännen sankari, joka ampuu varjoaan nopeammin. Lucky Lukella on älykäs hevonen Jolly Jumper, joka osaa puhua, ja on nokkelampi kuin Lucky Luke. 

Lucky Luke albumit päättyvät aina samaan kohtaukseen, jossa hiljainen ja liian kiltti sankari ratsastaa aurigonlaskuun. Albumit ratsastavat kliseillä lännen sankareiden ampumataidosta, konnien ilkeydestä ja tyhmyydestä, intiaaneista ja ihmisten pelkuruudesta ja ahneudesta, mutta samalla käsittelee oikeita tapahtumia tai  legendoja niistä.

Albumi Lännen sirkus sisältää kuvauksen lännen sirkuksesta, jota johtaa juoppo Erasmus Mulligan, joka on juonut osan sirkuksesta. Jäljellä on oma perhe, vaimo, tytär, vävy, muutama hevonen, muuli ja Andy-norsu ja  Hirmuinen Nelson, kulahtanut leijona, jolla on silmälappu. Mulligan on kuvattu suuren koomikon W. C. Fieldsin mukaisesti.

Lucky Luke korjaa sirkuksen rikkinäiset vankkurit, ja sirkus antaa näytöksen Lucky Lukelle, esityksen aikana ensin hyökkäävät intiaanit ja sitten ratsuväki.

Kiertue jatkuu ja siellä yläkuvan mukaisesti osallistuu myös Jolly Jumper. Sirkus joutuu Zilchin rodeon hampaisiin. Mr. Zilch palkkaa pyssysankarin tappamaan Andy-norsun. Norsu on ylittämätön este, mutta muuten sirkukselle käy huonosti. 

Lucky Lukessa kuitenkin kaikki päättyy aina hyvin. 

Sirkuslaiset osallistuvat rodeon kilpailuihin. Rodeo sirkuspainotuksella on menestys, ja Mulligan ja Zilch saavat sopimuksen Eurooppaan. Lucky Luke voi ratsastaa rauhassa auringonlaskuun.

*****

Olen blogannut useasti Lucky Lukesta ensin näin, sekä albumeja Sukuvihaa villissä lännessä, Billy the Kid,  Suuri rodeo ll 20-ratsuväkirykmentti, Ylös Missisippi jokea. Lisäksi olen käsitellyt Daltonin veljeksiä täällä. Teos Morrisin jäljillä on blogattu täällä.

Täyttää Helmet-haasteen  ilmansuunta ("länsi") kohdan 25.

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten

 

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten, Crime Time 2017, sivumäärä 365.

Päätin lukea yhden kirjan Seppo Jokisen suositusta Koskinen-sarjasta. Teokseksi valikoitui sattumalta tämä Vakaasti harkiten, koska sitä myytiin kirjakaupassa, mutta se olisi voinut olla joku muukin 26-osaisesta sarjasta, vakaasti harkiten on osa 22.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat kesään 2016. Tamperelainen rikoskomisario Sakari Koskinen on lähestymässä kuuttakymppiä, eronnut ja hänellä on pojanpoika Eino. Hänellä on suhde Ulla Lundeliniin, jolla on kolme tytärtä. Ulla on myös poliisi. Poliisilaitoksella rikoksia tutkivat lisäksi rikoskonstaapeli Anni Kanninen ja Risto Pekki. Koskinen ei koe ikäkriisiä, mutta hänen on usein vaikea ymmärtää naisten käyttäytymistä, lisäksi hän uhriutuu, kun naispomo antaa hänelle palautetta.

Tarinan alussa uimarannalta löydetään ruumis. Uhri on tapettu naskalin iskulla niskaan. Uhri on nimeltään Visa Saljonsaari, joka oli saanut kahden vuoden linnatuomion 19-vuotiaan  Nina Vornasen pahoinpitelystä. Nina oli lopettanut parin seurustelun, ja Visa oli potkaissut Ninaa, joka potkun seurauksena neliraajahalvaantui. Nina on ollut kuntoutusjakson jälkeen kotihoidossa vanhempiensa luona. Isä Eero Vornanen on amiksessa puutyön opettajana, ja äiti Eeva piti ennen onnettomuutta kampaamoa, nyt hän on Ninan katkerotunut omaishoitaja, joka polttaa ketjussa. Perheen apuna auttaa Ninan serkku Eerika, joka seurusteli tapauksen jälkeen uhrin kanssa. Eerika on nyt töissä lemmikkiruokakaupassa, jossa on omituinen pomo Jussi Raatola, Ninan pikkuveli Niki on intissä Parolassa. Niki vihaa Visaa. 

Tapaus on poliisien mielestä selvä, isä Eero on suunnitellut teon ja toteuttanut sen ja niin asia kirjan alussa kerrotaankin. Hänet vangitaan, mutta Eero Vornanen ei tunnusta. Hieman myöhemmin tapahtuu toinen murha, metaa myyvä huumekauppias Suppari eli Eelis Endberg saa myös naskalin niskaansa.

Lehdistö luo painetta, ja epäilee, että syytön mies on vangittuna. Koskinen kumppaneineen käy kuulustelemassa uudestaan kaikkia, Vornasten intissä olevaa poikaa,  serkku Eerikaa, ja tutkii Supparin lähipiiriä....

Seppo Jokinen kirjoittaa hyvin, ja mielellåäni luin Koskisen ajatuksia ja tekemisiä. Itse rikokset eivät tuottaneet kovinkaan paljon haastetta, enkä niitä enempää avaa. 

Ymmärrän, miksi sarja on suosittu. Murhat ovat uskottavia, ja Koskisen persoona on kiinnostava ja realistinen. Kun hänen pomonsa Eini Passi antaa korjaavaa palautetta, Koskinen raapustaa jo eläkeanomusta. Vastaavasti Koskinen on epävarma Ullan tunteista, kun ex-mies pörrää maisemissa.

Kirjassa on paljon huumoria, tämä seuraava ei ehkä ole parhaimmasta päästä, mutta yhden poliisi nimi on Siiri Peippo, hänelle kollega tokaisee: "Älä Peippo muuta viserrä" s. 220

Dekkarien erikoisasiantuntija Kirsi on arvioinut tämän Vakaasti harkiten  Kirjanurkassaan.

******

Seppo Jokinen (s.1949) on Tampereen klassikon kasvatti, ja ollut päätoiminen kirjailija 2006 alkaen ja kirjoittanut Koskista yhteensä 26 osaa, ja sarja jatkuu ainakin yhden osan verran :)

Helmet-kohta 31, tässä on jotain minulle tärkeää eli pidetään oikeusvaltioperiaatteesta kiinni. Vakavat rikokset selvitetään.