Toni Morrison: Solomonin laulu

Toni Morrison: Solomonin laulu, Song of Solomon, 1977 suomentanut Seppo Loponen, Tammi, sivumäärä 359.

Toni Morrisonin Solomonin laulu tarkastelee Michiganissa asuvan mustan Macon III "Maitomies" Deadin (jr) elämää. Macon syntyy kolmantena lapsena Macon II Deadille ja hänen vaimolleen Ruth Foster Deadille. Maitomiehellä on kaksi vanhempaa sisarusta Magdalena eli Lena, sekä Ensimmäinen Korinttolaiskirja eli Korintto. Tässä vaiheessa pitää todeta, että kertomus laajenee koko Deadin ja Fosterin perheiden ja mustan yhteisön kertomukseksi ja osin myyttiseksi tarinaksi. Toni Morrison syventää kertomustaan ottamalla eri ihmisten näkökulmat huomioon. Se, mitä juonesta kirjaan on tapahtumajärjestyksen mukainen, ei kerrontajärjestys, joka on Morrisonin kirjan hienous ja Morrisoni kirjoissa yleisempikin ilmiö. Morrisonin tapa tarkastella aina uudelta puolelta tarinaa muuttaa koko ajan lukijan tulkintaa siitä. Kirja monista ikävistä tapahtumista huolimatta ei ole raskas eikä ankea, vaan pikemminkin toiveikas. Solomonin laulu -romaani on jaettu kahteen osaan, ja toisen osan lopussa tarina täydentyy myyttisiin mittasuhteisiin ja legenda lähtee liitoon. Lukija asetetaan Maitomiehen asemaan, joka oppii uutta omasta elämästään, ympäristöstään ja suvustaan. Jokainen uusi totuuden sirpale asettuu mosaiikkimaiseen tarinaan ja tuo siihen uuden näkökulmaan, joka hohtaa eri värein.

Tapahtumapaikka ja aika
Tapahtumapaikka on pikkukaupunki Michiganissa, ja lopussa Virginiassa. Maconin perhe asuu isossa talossa, joka on ollut Sonnyn kauppa. Maitomies syntyy oletettavasti vuonna 1931 ja kirja päättyy vuoteen 1963. Kuitenkin kertomuksissa avataan tapahtumia 1860-luvulta alkaen.

Henkilönimistä
Mustilla on kummia nimiä kuten Rautatie-Tommy, Sairaala-Tommy, Empire State Building, Kitara Bains. Maitomiehen isoisälle annetaan nimi Dead. Koska tämän isä on kuollut sisällissodassa hänen nimekseen laitetaan siis DEAD, ja etunimeksi Macon, joka näytti periytyvän pojille. Kirjan lopussa selviää, että todellisuudessa isoisällä olisi ollut oma nimi Jake Solomon. Naisten nimet ovat usein otettuja Raamatusta.

Juoni
Tarina alkaa vuodesta 1931, jolloin vakuutusmyyjä yrittää lentää pois. Lentoyrityksestä tulee mahalasku ja vasta kirjan puolivälissä selviää, että hän oli musta Robert Smith ja hän kuoli, lisäksi selviää, että miksi hän hyppäsi. Hän kuului Seitsemänpäivää järjestöön, joka kostaa mustien murhat valkoisille. Hän ei nähnyt toiminnassa tulevaisuutta ja halusi lentää pois valkoisine siipineen. Alkukohtauksessa Lena ja Korintto keräävät paperikukkasiaan kadulta. Samalla esitellään miljöötä.
Kirja kuitenkin tarkastelee pääosin Deadin muita perheenjäseniä, mutta samalla kirja kertoo mustasta todellisuudesta ja kuinka paljon tai vähän valkoiset antavat mustille tilaa. Tarinan juuret ovat sisällissodan jälkeen. Macon I Deadin vaimo on vaalea paljon intiaaniverta omannut Laula Byrd, joka kuolee ennen toista synnytystään, sikiönä ollut tyttölapsi pääsee maailmaan itse ja joutuu elämään hyljeksittynä ilman napaa. Tytöille annetaan nimi Raamatusta ja sormi osuu Pilatuksen nimen kohdalle. Maitomiehen isoisä (Macon I) viljeli suurta tilaa eli 65 hehtaaria, josta 20 viljeltyä loput metsää ja muuta maata. Macon II ja Pilatus varttuivat hieman toiselle kymmenelle, sitten isoisältä huijattiin tila ja myöhemmin tapettiin. Maitomiehen isä Macon II Dead joutuu tekemään murhan. Tätä murhaa ja ruumiin ja mahdollisen aarteen kätkentää käsitellään paljonkin ja reaaliaikaisesti romaanin toisessa osassa. Sisarukset joutuvat erilleen ja Macon II muuttaa Michiganiin. Hän avioituu mustan lääkärin ainoan tyttären Ruth Fosterin kanssa. Avioparin suhteet ovat ongelmalliset, tilanne näyttäytyy monen henkilön näkökulmasta, mutta saatuaan kaksi tyttöä, Macon hylkää Ruthin selibaattiin, ja keskittyy vuokrataloyrityksiinsä ja kerää paljon mammonaa. Macon Deadin pikkusisko Pilatus on tarinassa tärkeä henkilö. Hän hakeutuu kaupunkiin ja hänellä on Rebeka niminen tytär, jota kutsutaan Rebaksi. Reballa on tytär nimeltään Hagar, johon Maitomies 12-vuotiaana rakastuu. Maitomiehen syntymä on Pilatuksen "ansiota". Pilatuksen rohtojen avulla Ruth sai Maconin kerran kiinnostumaan itsestään, hän tulee raskaaksi, mutta Macon koittaa nyrkein, potkuin ja risiiniöljyin hankkiutua sikiöstä eroon. Pilatus suojelee Maitomiehen sikiötä, ja hän varttuu. Ruth imettää häntä varsin pitkään, josta liikanimi. Maitomiehellä on kaveri Kitara Bains, joka on Seitsemän päivää järjestön aktiivi. Ruth Foster on ollut kaupungin ainoan mustan lääkärin ainoa lapsi. Maconin perhe asuu Lääkärin vanhassa talossa Sonnyn kaupassa, ja Macon ostaa maata ja hökkelikyliä, ja kunnostaa ja vuokraa näitä mustille.
Tapahtumat etenevät ja Maitomies varttuu. Kun Maitomies on 32-vuotias, isä syöttää tarinan Pilatuksen asuntoon kätketystä kullasta. Sekä Maitomies että Kitara etsivät kultaa. Kitara katkeroituu Maitomiehelle useista eri syistä, mutta pääosin siksi, että kultaa ei löydy. Maitomies lähtee yksin isoisän farmille, missä tapaa ikivanhan Circe-kätilön kummallisessa talossa täynnä koiria, hän käy luolassa, jossa ei ole kultaa. Tämän jälkeen hän suuntaa etelään Virginiaan, jossa hän löytää juurensa ja kuoriutuu kotelostaan....

Kirjan naiskuva
Kirjan äidit ovat varsin vahvoja: Ruth ja Pilatus. Ruth hoitaa kolme lasta ja kodin. Hän joutuu kuitenkin elämään miehensä alistamana ja selibaatissa. Myös Pilatus on vahva. Hän joutuu napansa vuoksi elämään yksin, hankkiessaan Rebaa, hän oli peittänyt napansa. Molemmat kärsivät Macon Deadista, joka valehtelee heidän toimistaan ja motiiveistaan. Valehtelun motiiveja voi vain arvailla, mutta epäilen syyksi joko vallankäyttöä, alemmuudentuntoa tai ilkeyttä, luultavasti motiiveissa on näitä kaikkia. Hylkääminen on yksi teema, sillä Maitomies hylkää pitkän suhteen jälkeen Hagarin ilman mitään objektiivista syytä, ei vain kiinnosta. Tyttölapset Hagar, Reba, ja Lena sekä Korintto asuvat vaan kotona. Korintto on suorittanut jopa yliopistotutkinnon ja asunut Ranskassa, mutta ei löydä miestä. Korintto sentään pääsee kotoa, kun tavallinen musta työläinen ja Maconin vuokralainen Porter ihastuu häneen, siinäkin muutossa isä haraa vastaan. Korintto on sentään 44-vuotias. Valkoisista naisista ei anneta samanlaista kuvaa, esimerkiksi Empirellä oli ranskalainen valkoinen vaimo, joka rakastaa koko rotua ihan käytännössäkin ja fyysisestikin kuten eräät muutkin.

***
Yhdysvaltalainen musta naiskirjailija Toni Morrison (synt. 1931) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1993. Toni Morrisonin nimi on alun perin Chloe Anthony Wofford.

Hän on ollut ainakin toimittajana, tämä on hänen kolmas romaaninsa. Palkinnon perusteluissa mainitaan, että "romaanit ovat visionäärisiä ja runollisia ja antavat näkemyksensä amerikkalaiseen todellisuuteen", käännös ei ole ollenkaan sanatarkka, mutta minusta ajatus jotenkin välittyy tästä.
"who, in novels characterized by visionary force and poetic import, gives life to an essential aspect of American reality". Song of Solomon on sijalla 79. The Guardianin 100 suurimman romaanin listalla. Olen boggannut Morrisonin kirjasta Jazz sekä  Paratiisi.

Solomonin laulu -romaani on kasvukertomus, jonka tarina nousee myyttisiin mittasuhteisiin.

***
Richard Wright on kirjoittanut omaelämäkerrallisen Musta poika -teoksen, joka kirja ei sisällä samanlaista sukujen tarinaa, mutta jossa valkoisten ja mustien suhde esittäytyy samoin. Wright osoittaa kuinka paljon mustan henki tai koskemattomuus painaa vaakakupissa. Morrisonin teksti väittää, että 1800-luvun lopussa mustan murhasta ei valkoinen ole joutunut edesvastuuseen, ei ole yhtään valamiehistöä tuomitsemaan valkoista mustan murhasta. Oikeudenkäyttöä tarkastelee myös loistava valkoisen naisen Harper Leen kirjoittama Kuin surmaisi satakielen. Mustien Morrisonin ja Wrightin kirjoista minusta ilmenee, että mustat tietävät hyvin omat sukujuurensa eli "verensä", samoin he ovat hyvin uskonnollisia.
Samoin esitetään tapahtumat koskien ensimmäistä maailmansotaa. Mustat kyllä kelpasivat maailmansotaan, mutta paraateihin eivät.
Mustat käyttävät sekä tässä kirjassa, että Richard Wrightin kirjassa sanaa "n**k*ri" ja myös myös jopa "n*kru", kyse ei ole minusta pelkästään oman maamme sanasuositukset tai siis aikaiset käännösvuodet.
Lainaus siisteimmastä päästä:
"Eihän n**k*rit pidä vedestä." Korintto kikatti
"Pitää kyllä jos ne omistaa sen", sanoi Macon
Minusta n-sanat ovat loukkaavia, mutta niitä minusta käytetään juuri siksi, että tilanne ei ole tasa-arvoinen vaan kaukana siitä ja yhteisön jäsenet tietävät sen. Tässäkin kirjassa todetaan, että valkoiset välittävät koiristaan enemmän kuin mustista. Kehotan katsomaan nykyamerikkalaisia mustia stand up -koomikoita, juttu on roisia, ja lyhyempi n-sana on varsin viljelty. Itse kannatan tasa-arvoa, mutta lukemalla päivän lehden näkee useita tapauksia, että ihmiset eivät ole tasavertaisessa asemassa. Minusta köyhän ja rikkaan asema ei ole tasavertainen, eikä kyse ole pelkästään rahasta vaan tilanteista joita tapahtuu aivan jokapäiväisessä elämässä koulussa, työnhaussa, pomon penska pääsee töihin - duunarin ei pääse.