Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui!

Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui!, opettajan päiväkirja, Ajatus Kirjat, 2006, kolmas painos 222 sivua, teos lainattu kirjastosta ja kirjan nimi tulee kirjan koulun pihan asvalttiin maalatusta graffitista Rexi on homo ja opettajat hullui! 

Rexi on homo ja opettajat hullui! on Aino Kontulan esikoisteos, joka kohahdutti ilmestymisvuonna 2006, jolloin sen myös luin. Otin nyt uusintakierroksen. Teoshan kattaa peruskoulun yläasteen biologian ja maantiedon lehtorin päiväkirjan joulukuun seitsemännestä päivästä alkaen lukukauden loppuun, epilogissa tarkastellaan vielä seuraavan lukuvuoden aloitusta. Miljöönä on  iso yläaste, jossa on 75 opettajaa ja noin tuhat opiskelijaa.

Kontulan ilmaisun vahvuutena on lyhyt asiallinen teksti, jossa tarkastellaan samoja tapahtumia: säätilaa, aamun avauksia, opettajakollegojen tekosia, ja tiettyjen luokkien oppilaita. Kontula tarkastelee ylisuoriutuja Juhoa, joka ei jaksa täydellisyytensä kanssa ja on aivan pihalla, kuten positroniset aivot omaava Teppokin, jonka kapteeni Kirkin lokipäivitykset ovat kirjan ehdoton suola.
James Tiberius Kirk pudotti vaiheisensa lattialle ja huusi
-Tähtitaivas on sinut armahtanut, voit jatkaa matkaasi romulaanien alueelle
-Aye Sir!

"En ole huolissani Teposta. Tepon äiti on psykologi. 'Näiden lapset on kaikkein oudoimpia', sanoo lehtori Akkanen, jolla on yksi lapsi ja yliopistollinen arvosana psykologiasta"

Valitettavasti kummallekin (Juholle ja Tepolle) käy huonosti, kuten joillekin häiriköille, kuten Rotalle, Sulhas-Petrille ja Samille, itse asiassa laman lapsille käy kalpaten. Kirjassa minusta tapahtuu hieman liian ankeita tapahtumia, joita tietenkin suuressa koulussa jo tilastollisestikin tapahtuu.

Kirjoittaja tuntuu ymmärtävän poikia, mutta viestejä vaihtavat tytöt Tytti ja Sanna Kontula kuvaa ellottaviksi munahaukoiksi ja viikonloppujuopoiksi, joiden äidit napostelevat "oxepamei". "Tea oli kiltti ja kohtelias oppilas", mutta koulun päättäjäisiksi oli jättänyt kirjan minälle eli vanhemmalle naisopettajalle kirjaansa terveiset "Huora en kaipaa sua".

Vanhemmista on joitain mainintoja, Johannes on teillä tietymättömillä, ja äiti on vihainen koululle. Kirjassa kysytään, miten syrjäytyneet vanhemmat ottavat kasvatusoppineiden neuvoista vaarin ja ottavat roolinsa vanhempina ja alkavat kasvattaa? Koulukuria ei saada vain valvontakameroilla, vaikka kirjan kuvauksen perusteella paljon sattuu ja tapahtuu.

Pidin Kontulan hiljaisesta rivinväleissä olevasta tausta-ajatuksesta, että lapsen kasvatuksesta ovat vastuussa vanhemmat, opettaja vain koulussa kouluaikana, ja käytöksestä kantaa vastuu lapsi itse, eli mitä enemmän "kasvattajia" (opo, erva, erkkaope, etsivä nuoristyöntekijä, psylogi, kuraattori, resurssiope, pienryhmä ope, ...) sen sekalaisempi on monesti soppa. Ongelmatilanteissa interventio, jossa päätetään kuka tekee ja mitä. (Periaatteessa nuori tarvitsee tukihenkilön, joka auttaa selviytymään, mutta ei kahtakymmentä aikuista suunnittelemaan sellaista, johon nuori ei sitten pystykään, ja sitten joko voivottelemaan tai syyllistämään: blogistin oma mielipide :)

Kirja tarkastelee opettajia sangen terävästi:

Ensin itseä "minä opetan tälle häiriintyneelle karhulle biologiaa ja maantietoa, ..pidän työstäni, vaikka olen usein raivoissani ja kyllästynyt, ...sisälläni asuu pieni hiiri" ja "minän havaintoja oppilaista "minusta Tytistä on tullut laiska ja vastenmielinen valittaja, .. hävytön ja ilkeä oppilas" .Mutta toteamus "Minä olen surkea opettaja", ei minusta pidä paikkaansa, kirjan opettaja saa yhteyden oppilaisiin ja jaksaa vaikka sitten buranan voimalla. Jokainen arvostelija voi tehdä vuoden ajan yläkoulussa opettajan sijaisuuksia, silmät voivat avautua. Kirjassa ollut "viisaan" ohje "jos oppija ei viihdy tunneillasi olet syyllistynyt opettamisvirheeseen", voi olla peräisin vain ihmiseltä, joka ei ole oikeasti opettanut. Myös opiskelijoiden keksimät lempinimet opettajille ovat osuvia, mutta yleensä satuttavia, kukaan ei halua olla "sössö" tai "ameeba".

Eräs opettaja soittaa kotiin ja haluaa tyttärensä numeroon korotusta, minusta tämä on sikamaista toimintaa, soittamisessa ei ole mitään pahaa, mutta hiostamisessa on.
.
Opettajista saa hyvän kuvan, jotenkin tekstistä ilmenee, että miesopettajat pääsevät helpommalla tai päästävät itsensä helpommalla, eli joko saavat kurin aikaan, tai ovat löysiä, eivät vaadi oppilailta tai itseltään liikaa. Kollegoista Honka, miesopettaja, kuvataan kaikesta valittajaksi, pikkumaiseksi jopa rasistiseksi. Perfektionistinaisopettajalla Liljalla on anoreksia ja hän jää lopulta sairaslomalle.

Eräs välkky oppilas koulussa on, eli tiedemies-Antti, jonka toteamus Tepon äidistä on ehkä humoristinen, mutta minusta ilkeä: "Tepon äiti on mielenterveystoimistossa, tiedemies Antin mukaan 'ehdottomasti väärällä puolella tiskiä'.

Koulun liepeillä tapahtuu paljon rikoksia, ja putkassakin öitä joku viettää, entiset oppilaat myös rötöstelevät, joten koko ympäristöstä tulee kumma kuva. Koulun entisten oppilaiden kuolemiakin todetaan kuusitoista, joista viisi mopolla ja viisi itsemurhaa. Kasiluokkalaiset tulevat isäksi. Nuoruus kirpaisee!

Aamunavaukset kuuluvat yläkouluun ja niistä on paljon mainintoja. Seurakunnan aamunavauksista ja rippileireistä teos antaa kumman kuvan.

Kouluhallintoon Kontula viittaa vähän, mutta kirjan lopussa siirrytään Wilmaan ja Kurreen, jotka lienevät vielä vuonna 2013 laajasti käytössä oppilashallinnossa.

Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui!, opettajan päiväkirja, on minusta Kontulan teoksista paras, olen lukenut Ei eläinkokeita käyttäkää mopoja, joka ajatus on mainittu tässäkin teoksessa sekä Herra rehtori. Tämä Rexi on homo ja opettajat hullui!, oli minusta johdonmukainen ja tiivis, hieman ilkeän ivallinen, mutta perusrehellinen.       

***
Aino Kontula on ollut raisiolainen peruskoulunopettaja. Tämä kirja on kuitenkin fiktiota.

Mahdollinen esikuva lienee Raision Vaisaaren koulu, joka  sijaitsee Juhaninkujalla. Ympäristö on täysin normaalia, lähellä on ammattikoulu, aikuiskoulutuskeskus, kirjasto, lukio, työväenopisto, päiväkoti, uimahalli. Vaikka en ole koskaan asunut Raisiossa (tai ehkä juuri siksi :), se on hieno kaupunki, ja siellä asuu fiksuja ihmisiä, joilla on fiksuja lapsia. Kun on paljon oppilaita, kaikkea niin hyvää kuin huonoa tapahtuu.

Kummasta tulee oikeampi kuva koulusta: koulunäkkipaketin kannesta tai tiilikannesta?
Ehkä tiilikannesta, mutta haluan elää ja toimia sen maailman rakentamiseksi, että se olisi koulunäkki, valitettavasti se on usein myös raadollinen tiiliseinä, johon unelmat murskautuvat realismin rattaissa.

Allan Tamlander: Pullot

Kotonani on vain vesipulloja

Allan Tamlander: Pullot, WSOY, 1965, tämä kirja lienee voittanut 1965 WSOY:n järjestämän romaanikilpailun, teoskappale on toinen painos, joten menekki on ollut kohtalainen, sivumäärä on 292 ja lukuja on 34.

Pullot -romaanin nimi on aluksi harhaanjohtava, se voisi olla juopot tai viina. Pullot nimittäin kertoo Tampereella asustavista juopoista Yrjöstä, Jenkasta, Käpälästä, Amatimiehestä ja monesta muusta etyylialkoholin eli etanolin suurkuluttajasta, jotka juovat siis aina ja koko ajan viinaa. Tosin Jenkalla, joka kirjan alussa pääsee vankilasta, on herkkä hetki junan vessassa Senjan kanssa. Senja on työtön nainen, jolle työvoimatoimisto tarjoaa työksi sianhoitoa maaseudulla.

Teoksen alussa Yrjön pomo kaataa työpaikalla neljännen kerran Yrjön viinat viemäriin. Poistuttuaan töistä Yrjö tekee viinalakon repimällä viinakorttinsa, mutta rikkurina jatkaa ryypiskelyä vaimon rahoin ravintolassa, jonne Jenkka saapuu päästyään vankilasta. Käpälä on myös juoppo. Kolmikon tiet yhtyvät ja viinaa aina löytyy ja taksilla matka taittuu, mutta kotona ei enää käydä. Ryypiskelyn jälkeen Yrjö herää Käpälän korsussa. Eräitä muita pulloon tarttuneita tai tarttuvia miehiä pyörii kuvioissa, joissa ydinjuopot tekevät hetken töitä rakennuksillakin aiheuttaen vain vaurioita ja myyden irtaimistoa omaan lukuun. Juonessa poliisi etsii murhamiestä ja löytääkin, ja juoppojenkin kesken leukukin heiluu.
***
Pullo on teoksen avainesine, se lopulta vie Käpälän vaikeuksiin ja Jenkan reunan ylikin. Huomioita pullosta
Missä on on mun pullo, vaari riehahti
Pulloa se lähti touhuamaan puolijuoksussa
Kodissa missä pullo on saanut vankan jalansijan asustaa onni ja rauha (tämä pitää paikkaansa vain yläkuvan vesipulloille)
kun Jenkka kurkottautui ottamaan pulloa
Yrjö pohti kuka pullon oli tyhjentänyt (vedessä leijonan kuvalla varustettu pullo)
Nuutinen: en pullojen kanssa sohlaile (on ollut kaksi vuotta AA:ssa, Yrjö pitää omituisena)
Tuominen, joka on etsivä, on ainoa, joka Yrjön pomon lisäksi pystyy vastustamaan pullon henkeä:
otti ylimmältä hyllyltä pienen ja sironmuotoisen pullon, jossa punertavankeltaista nestettä ... pystyi luopumaan pullosta
Pulloa käytetään myös lyömäaseena
***
Romaani on monelta osin loistavaa juoppojen kuvausta, kokonaisvaikutelmaa pilaa juoneen sidottu murhatarina ja vielä enemmän joka luvussa toistuva luonnon havainnointi:
Sivu 18: "Lehtopöllö lehahti aukean laidassa olevan kuusen oksalla ja huhuili. Se säikähti itsekin alakuloisen huutonsa vaikutusta ...". Eläimillä ei ole tietääkseni tunteita, eikä tämä vie tarinaa eteenpäin.
Luvussa X sivulla 82 "Aamu sarasti, kymmenkerroksisen tornitalon ylin kerros väreili punaisena, ja kosken yllä kaarteleva lokki kirkaisi päivännousun merkiksi". Tämäkin voisi olla missä kirjassa tahansa, juopot tuskin muuta huomaavat kuin pullon, ehkä pulloja olisi pitänyt kuvata vielä enemmän.

Kaskuja juopon suusta sinkoilee, kuten  "keskeytti kuin Heino Lontoon kympillä" ..., Ei paska tonkimisesta parane,  Kalmiston ruusu (eräs tarjoilija, joka on nihkeä juoppojen planttaamiselle), ....

Jutut liikkuvat entisissä juomingeissa ja sotajutuissa, tältä osin löytyy yhtymäkohtia Veijo Meren Jääkiekkoilijan kesään, jossa myös kuolema vierailee kuten myös Hannu Salaman Juhannustansseissa, tosin tämä ei kasva kirjana Juhannustanssien mittoihin. Hyvänä miesjuoppojen kuvauksena pidän myös Rimmisen Pussikaljaromaania.

Kiinnostava ajankuva, juoppojen onnettomasti päättyvä hortoilu tapahtuu Tampereella, manselaiset voivat arvioida, onko miljöön kuvaus osuvaa, minusta ainakin ajankuva välittyy hyvin.
***
Internet-tietojen mukaan Allan Tamlander on syntynyt 1930 ja kirjoittanut toisenkin romaanin.

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus, 1975 Otava/Suuri suomalainen kirjakerho, kirja on ilmestynyt suomeksi ensi kertaa 1937 WSOY:n painamana, alkuteos Murder on the orient express. Sivumäärä 217.

Teoksessa kolme osaa: Tosiasioita, Todistajien kuulustelu, Hercule Poirot.
 Tarinan alkaa "Kello oli viisi eräänä talviaamuna Syyriassa Aleppon asemalaiturilla" mutta pian ollaan matkalla Eurooppaan suljetussa junavaunussa. Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus onkin legendaarinen suljetun paikan mysteeri, murha tapahtuu Idän pikajunassa Jugoslavian alueella hetkellä, jolloin juna on juuttunut lumikinokseen, murhaaja tai murhaajat eivät pääse pakoon Hercule Poirotia, joka on teoksen salapoliisi.

Tästä kirjasta on wikipediassa juonen, syyllisen ja motiivin täydellisesti paljastava postaus, tässä postauksessa en paljasta rikoksen logiikkaa näin suoraan, mutta teoksen lukeneet muistavat varmasti, mistä on kyse. Varo kuitenkin juonipaljastuksia.

Idän pikajunan arvoitukseesa rikos on loistavasti käsikirjoitettu. Siinä on  ihmisiä vaunuissa eri yhteiskuntaluokista ja eri kansallisuuksista ja heitä yhdistää erään matkustajan Samuel Ratchettin murha veitsellä. Murhatyön tekijöitä tuntuisi olevan kaksi: vahva oikeakätinen mies ja heikko vasenkätinen nainen, jota tukee todistajien kuvailu öisistä äänistä ja kimonopukuisesta naisesta. Motiivi selviää eräästä kirjeestä. Ratchettin oikea nimi on Cassetti, joka oli vastuussa Daisy Armstrongin murhasta. Daisy Armstrong oli kidnapattu lapsi, joka murhattiin sieppauksen aikana. Lunnaat vaadittiin ja vastaanotettiin, vaikka lapsi oli ollut kuolleena jo viikkoja. Tragedian vuoksi koko perhe kuoli: äiti ja syntyvä lapsi lapsivuoteeseen, isä oman käden kautta.

Tässä dekkarissa ovat tyypilliset Agatha Christien rakennuspalikat: epäluotettava kello, lavastettu tilanne, henkilö tai henkilöt eivät ole aivan sitä, mitä uskottelevat olevansa. Totuutta ei aina tai ei juuri ollenkaan Poirot'lle puhuta. Tässä on kuitenkin tärkeimpänä teemana: "onko ihmisellä oikeus panna toimeen teloitusta syylliselle ilman virallista oikeuden päätöstä,". Tätä teemaa vastaan alkukielinen nimi Murder on the orient express on mitä parhain, murhaajalla tarkoitetaan Cassettia, joka oli kylmästi murhannut sieppaamansa lapsen, vaikka pyysi lunnaita elävää lasta vastaan. Teon hän oli toistanut useasti. Christie pohtii tavallaan, onko tällaisella henkilöllä oikeutta "välttää maallinen oikeus". "Tässä saadaan valamiehistön ratkaisu". Kirjan henkilöistä eversti Arbuthnot toteaa asian Poirotille, hän ei usko henkilökohtaiseen kostoon, vaan tarvitaan valamiehistön kanta. Cassetti on ostanut itselleen vapauden kaivamalla oikeudenkäynnistä muotovirheitä ja sysisyyllisenä saa syyttömän putipuhtaat paperit.

Näytelmä
Itse näytelmä on lavastettu ja kirjoitettu taitavasti. Junassa, joka kulkee reittiä Istanbul, Trieste, Calais,  on ykkösluokka ja sen viereinen kakkosluokka täynnä ihmisiä ja täynnä valhetta, ja etevin primadonna on eittämättä rouva Hubbard.
Henkilöt
Bouc on vastuussa junasta ja tapahtumista, koska on Kansainvälisen makuuvaunuyhtiön johtaja. Statisti ja päätöksen tekijä.
Hercule Poirot, salapoliisi, Poirot kuulustelee osan henkilöistä ranskaksi, päätösehdotusten laatija!
Tohtori Constantine tutkii ruumiin, päätöksen tekijä.
Pierre Michel on junavaunun vastaava, ollut junailijana 15 vuotta.
"Ratchett" on rikoksen uhri, oikeasti hän on Cassetti, joka on vastuussa Daisy Armstrongin kidnappauksesta ja murhasta. Noin 60-70-vuotias.
Hector McQueen uhrin tulkki ja "sihteeri", noin 30-vuotias, tunnustaa, että isänsä käsitteli piirisyyttäjänä tapausta.
Ruhtinatar Natalia Dragomirov, venäläinen emigrantti, erittäin vanha ja rikas, tunnustaa olevansa Daisy Armstrongin äidin kummitäti.
Edward Henry Masterman, uhrin englantilainen palvelija 39-vuotias, ollut 10 kuukautta Ratchettin palveluksessa.
Unkarilainen diplomaattipari Andrenyi ja Helena, kreivi ja kreivitär.
Arbuthnot, englantilainen eversti
Mary Debenham, 26-vuotias kotiopettajatar viimeksi palvellut Bagdadissa
Hildegarde Schmidt, saksalainen seuraneiti
Greta Ohlsson, 49-vuotias ruotsalainen lähetystössä töissä oleva emäntä
Rouva Hubbard, hysteerikko, joka väittää murhaajan olleen hänen hytissään, eikä ollut mitenkään väärässä
Antonio Foscarelli, italialainen myyntimies, joka asuu Yhdysvalloissa ja on täynnä myyntipuhetta
Cyrus Hardman, 41-vuotias yksityisetsivä New Yorkista, uhrin palveluksessa

Näytelmän henkilöt joutuvat kuulusteluihin, totuutta ei juuri kerrota.
Poirot käy heidän matkatavaransa läpi, pienen loogisen ajattelun jälkeen ovat teoriat valmiina.
Poirot on löytänyt rikospaikalta nenäliinan, jossa H, hiiltyneen kirjeen, jossa sanat Daisy Armstrong, tulitikun, ja piippurassin uhrin hytistä. Uhrin hytti on teljetty sisältä päin, ikkuna on jätetty auki, kultakello pysähtynyt aikaan 00:45. Junassa on ollut hälyääniä. Monet ovat ravinneet itseään kuten uhrikin unilääkkeillä yötä varten. Koska useassa hytissä on ollut ylä- ja alapeti eli hytissä kaksi asukasta, osalla on alibi, tosin päättelyä haittaa unilääkityt unet.
Uhrissa  on 12 puukonreikää. Junailijan takki löytyy Schmidtin matkatavaroista, ja kimono Hercule Poirot'n!

Juna on edelleen lumihangessa, kun Poirot esittää kaksi "totuutta" päätöksen tekijät päättävät kumpi on virallinen.
***

Muistin uusintalukemisella koko juonen, vain junailijan ja kreivittären aseman olin unohtunut.
Itse kerronta on loisteliasta, koko tilannetta pohjustetaan enteillä kuten "Toivottavasti juna ei juutu lumikinoksiin". "Ratchett" tulee pyytämään Poirot'lta apua ...
Kansallisuuksista on huomioita, mutta tällä kertaa piikitellään etenkin englantilaisia:
Alkuun toivotaan, että "Olisipa Balzacin kynä"
Poirot'n mielestä useimpien englantilaisten asenne häneen, että Hercule Poirot on "vain joku kirottu ulkomaalainen", mutta hän itse toteaa, että "minusta on hauskaa katsoa kiivastunutta englantilaista". Poirot ylistää myös ranskattaria sekä belgialaisia naisia.

Ihmisten ulkonäköä ruoditaan monesti pisteliäästi:
"Lampaan näköinen ruotsalainen lähetyssaarnaaja"
"Rumin vanha nainen, keltainen vanha sammakko" tämä todettiin ruhtinatar Dragomirivovista, joka on muuten syntynyt joko 1850- tai 1860-luvulla, ja hänen mukaansa Cassetti olisi pitänyt "ottaa kiinni ja ruoskia hengiltä, niin hänen nuoruudessaan olisi tehty". Ruhtinattaren nimeä kovasti ihmettelin, miksei ole muodossa Dragomirova.
Samoin ihmettelin lausahdusta '"voitteko lainata tulta".

**********
Idän pikajuna elokuvissa ja TV:ssä

Idän pikajunan arvoituksesta on tehty elokuva, jossa oli laatunäyttelijöitä Vanessa Redgrave Mary Debenhamina, sekä Sean Connery eversti Arbuthnotina, Anthony Perkins Hector McQueenina, Ingrid Bergman Greta Ohlsonina, Lauren Bacall Hubbardina, Richard Widmark Ratchett, Poirotina on Albert Finney, minusta David Suchet on parempi Poirot, ja tästä on tehty TV-elokuva, joka esitetään taas 27.11.2015, lopussa asia menee vähän huutamiseksi, mutta kelpo tv-elokuva.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Taina Sampakoski: Ikoni

Taina Sampakoski: Ikoni, Tammi 2006, 45 lukua, 236 sivua.

Ikoni on Taina Sampakosken (s.1957) esikoisteos.  Sampakoski toimii opettajana Ruotsissa. Teos on ollut kannen "bannerin" mukaan Finlandia-ehdokas vuonna 2006, ja alla analysoin ehdokkuutta enemmän.

Ikoni on neliosainen romaani, jonka osat ovat Sonja ja Nikolai, Laura, Andrei sekä Julia. Nämä henkilöt ovat keskeisiä tarinan kannalta eivätkä osat mitenkään keskity vain yhteen henkilöön. Tarina etenee kronologisesti, mutta kirjan alussa ja lopussa Nikolai katselee parvekkeelta istuen rullatuolissa  katsoen kahta hahmoa ja hänelle vaihdetaan vaippa ja käytetään suihkussa. Mitä on tapahtunut? Sitä en paljasta!

Henkilöt
Nikolai Härmälä on tarinan päähenkilö noin 30-vuotias, 194 cm:ä pitkä, hoikka, mutta heikko sitoutumaan. Nikolai puhuu venäjää ja hänen äitinsä on venäläinen Tamara. Nikolai on töissä ilmeisesti VR:llä tai ainakin "raideliikenneyrityksessä".
Sonja on venäläinen ikonimaalari ja uskonnollinen, siveä nainen, joka on muuttanut Pietarista Suomeen. Sonja tekee ikonitekniikalla tauluja, joita galleristi Viktor myy. Sonja on Nikolain äidin Tamaran ystävä. Sonjalle Nikolai on Kolja. Sonja tuntee syvää rakkautta Koljaan, johon tämä ei osaa vastata. Sonja on 23-vuotias ja 174 cm pitkä (miksi pituustiedot on kirjassa kerrottu?)
Laura on Nikolain eli Niken tyttöystävä, joka oli välillä vuoden poissa. Laura on suora moderni nainen, joka on kuntosalilla töissä. Laura tutustuu Sonjaan taideostostensa vuoksi. Laura saa selville Sonjan ja Koljan siteen, joka on näkymätön, mutta vahva. Lauran suhde Nikkeen on käytännöllinen.
Andrei on Sonjan ystävä, kuten galleristi Viktorkin
Julia on lapsi, Julian rooli kirjan loppuratkaisuissa on hänen ikäänsä ja asemaansa nähden liian suuri, mutta Julia on Sonjan lapsi.

Tarina tapahtuu nykyajassa. Siinä katsotaan maailmaa aluksi Ikonin päähenkilön Nikolain silmin, mutta pääpaino on Sonjan ja Lauran suhteessa, ja keskusteluissa hengellisyydestä. Naiset lähentyvät. Laura on hyvin suora ja naiivi, hän kitisee pikku ongelmiaan Sonjalle, jonka taakka on moninkertainen ja sen hän kantaa vaiti. Laura hengellistyy, ja Sonja onnistuu päästämään taakastaan irti. Heillä on ollut sama onni tai ongelma eli Nikolai. Sonja on vielä moniulotteisempi ihminen, jonka sielunliikkeitä olisi Sampakoski voinut avata enemmänkin, viedä enemmän teosta Rikos ja rangaistus -teemaan, ainekset olisivat olleet olemassa

Sonja ja Laura ovat toistensa vastakohtia. Sonja on venäläinen, hengellinen, taiteellinen ja syvästi uskonnollinen, Laura on entinen urheilija, ja hänen käsityksensä elämästä ovat suoria. Hän on spontaani, reilu, mutta hyvin lapsellinen ja myös utelias. Hän etsii syvyyttä ja hengellisyyttä. Sonja taas lopettaa ikonimaalauksen, muuttaa maalle ja alkaa entisöidä huonekaluja. Laura on lapseton ja lapsettomaksi ehkä jää ja pohtii adoptiota, Sonja on puolestaan antanut lapsensa pois. Laura pyytää sanomisiaan anteeksi Sonjalta. Sovitus on Lauralle tekoja, hän vie Sonjan kuntosalille. Lauran maailmassa masennus huonontaa ryhtiä ja venytykset parantavat mielialaakin. Kaikki on kiinni vatsalihaksista. Myös Nikolai suree, mutta suree oudolla tavalla, katsoo turtuneena tv:tä, ei ota kontaktia, tekee yhä enemmän matkoja yksin äitinsä huvilalle, jossa parveilee lintuja ja myös naakkoja, joiden pesä on tukkinut savupiipun. Nikolai unelmoi Sonjasta, jonka lähellä hän ei pystynyt olemaan.

Kirja sisältää monia rajuja tapahtumia ja myös kuvauksia
hoitolasta: "nainen vetäisi kovalla kädenliikkeellä vaipan pois miehen jalkojen välistä" s.9 sekä
mielisairaalasta. "Puista oli karsittu alimmat oksat pois, etteivät potilaat olisi yltäneet hirttäytyä niihin". Tämä teema jää monilta osin vain kuohuttaviksi kuvauksiksi, jotka jäävät siihen. Kuten myös Tamarin tarina, josta kerrotaan Vanhan Testamentin Toisessa Samuelin kirjassa Amnon ja Tamar -nimellä. En linkkaa sitä tänne, mutta Raamatusta tämä löytyy.

Ikoneista ja uskonnollisuudesta myös puhutaan  Ikoni on pyhä kuva, jonka maalamisen historia on Bysantissa, ikonin maalausohjeet ovat tarkkoja. Ikoni ilmeisesti pitää siunata. Minulla ei ole teologisia opintoja ja sivuutan uskonnollisen aiheen enemmiltä pohdinnoilta.

***
Ikoni on kannen irtolipukkeen mukaan ollut Finlandia-ehdokas vuonna 2006.

Suurin syy siihen, että palkintoa ei tullut, on Kjell Westön romaani Missä kuljimme kerran, joka voitti palkinnon.
Ikoni on kuitenkin ansainnut ehdokkuutensa, koska
-Aihe on hieno. Sonjan tekemät ikonimaiset maalaukset linkittävät Lauran ja Sonjan yhteen. Kuvien sanoma on selvä ja vahva.
-Teoksen kerronta on rauhoittavaa ja henkilöiden näkökulmat ovat aidohkot
-Yllättäen linnut, erityisesti naakat ja lentäminen ovat lopun tarinaa kannattelevia voimia. Sonja ja Julia osaavat unessa lentää, Nikolai ei.

Miksi Ikonia ei valittu, minusta johtuu seuraavista tekijöistä
-Ikoni-teema ei vie tarinaa loppuun asti, koska kirjan nimi on ikoni, se olisi pitänyt olla vielä voimakkaammin teoksen ytimessä
-Teos ei vie kerrontaansa loppuun asti, vaan loppu hätiköidään ja oiotaan mutkia. Traagiset juonen käänteet, Sonjan ja Nikolain suhteen loppu, sekä Lauran saatua sen selville, hukataan ja  jätetään auki. Nikolain kohtalon yhdistyminen Juliaan on hyvin epäuskottava ja hatarasti rakennettu, kuten myös Nikolain onnettomuus, joka kerronnan tasolla sivuutetaan lähes kokonaan. Lauran kohtalosta ei hiiskutakaan.
-Kirjan voimakkaat tapahtumat: auto-onnettomuus, halvaantuminen, vaipan vaihdot, kohdun ulkopuolinen raskaus, raiskaus, dementiakuolema, kuolema ja mielisairaala ... jäävät pelkiksi maininnoiksi, ne unohtuvat, kuten Sonjalta unohtuu ikonin maalaus. Se, että toteutuuko Sonjan pelko nuorena kuolemastaan jää myös auki.
-Teos olisi ehkä kannattanut jättää kypsymään poistaa siitä epäolennaiset, "saldo on loppu Lauran kännykässä" tai "Nikolai soittaa töihin ja kertoo olevansa loppuviikon flunssassa ..." -heitot ja pureutua kiinnostaviin teemoihin Tamarin tarinaan, ikonimaalaukseen ja yhdistää ne vielä kiinteämmin tarinaan, myös lintuteema olisi kannattanut viedä loppuun asti.

***
Taina Sampakosken Ikoni on kaikesta huolimatta esikoisteokseksi hyvä kirja: hyvin herkkä, selkeä, esikoisteoksen hapuilua siinä on ja epäuskottavakin ja siinä on liian kiire ratkaisukäänteissään. Teoksen etuna on kuitenkin sen helppo luettavuus ja rauhan tunne, joka lukemisen palkaksi sain, sellaista tunnetta harva kirja on minussa herättänyt.

***
Teos on hankittu kirppikseltä, se oli lukematon.

Lin Jutang: Leski, nunna ja kurtisaani

Lin Jutangin Leski, nunna ja kurtisaani sisältää kolme kiinalaista tarinaa, suomentanut Kristiina Kivivuori ilmeisesti englannista Widow, nun and courtesan, 1953, wsoy taskukirja, 1964, sivumäärä 272. Kirja lienee kirjoitettu englanniksi, sillä Lin Jutang (10.10.1895 - 26.3.1976) mainitaan kiinalais-yhdysvaltalaiseksi kirjailijaksi, joka oli Pekingin yliopistossa englannin kielen filologian professorina, mutta toimi toisen maailmansodan jälkeen Singaporessa professorina. Lin Jutang on syntynyt keisarivallan aikana, joka muuttui 1900-luvun alussa ja toisen maailmansodan jälkeen Mao peri voiton, ja alkoi Kiinan kansantasavallan aikakausi.

Kirjan esipuheesta päättelin, että kolmesta kertomuksesta kaksi eli ilmeisesti Leskivaimo Tshuan ja Taishanin nunna olisivat käännettyjä ja jonkin verran "muokattuja" kertomuksia, ja ensimmäisen kirjoittaja olisi Lao Hsiang, toisen kirjoittaja "Liu O, tohtori ja romaanikirjailija" tarina on vuodelta 1900. Lio O oli maanpaossa keisarin aikaisten nykyaikaisten ajatusten vuoksi ja viimeinen tarina Neiti Tu on Lin Jutangin "oma", mutta perustuu kansantarinaan

Leskivaimo Tshuan -tarina tapahtuu Kiinan maaseudulla toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Kertomus tuo esiin hieman uneliaan kylän, jossa asuu persoonallisia ihmisiä, joiden useimpien nimi on Tshuan. Kylänvanhin koittaa kaitsea katrastaan parhaansa mukaan, mutta auktoriteetti on laskusuunnassa. Kylän ihmiset esitetään aitoina mutta myös kaikkine vikoineen, pinnan alla on paljon näkymättömiä siteitä ja kyläläisten suhteet ovat osittain solmussa. Kylänvanhin ei ole se joka tahtipuikkoa heiluttaa, vaan lähinnä leskivaimo Tshuan, ja hänen iloluonteiset viisi tytärtä, joista riehakkain on nuorin Tientie Ni'rh. Monille kylän yllättäville tapahtumille löytyy motiivit menneisyydestä. Ajallisesti kertomus kattaa lähinnä lyhyehkön ajan yhden päivän ja yön ja vielä seuraavaa päivää.
Tarinan alussa Kapteeni Tshuan, joka on menettänyt kätensä maailmansodan ilmataistelussa, ratsastaa käsiproteesin kanssa sankarina vesipuhvelin selässä kylään, jossa karkotetaan heinäsirkkoja viljapellolta. Kuhina johtuu heinäsirkoista, mutta kapteeni luulee olevansa sankari. Vesipuhvelin elintoimintoja selvitetään ja lopuksi todetaan, että vesipuhveli on kylään liian hyvä. Sitä ennen on välien selvittelyjä kylänvanhimman kanssa, joka on potkaissut erästä ulkomaista koiraa, joka on kuollut sairaalahoidosta huolimatta, ja jolle hän on pystyttänyt patsaan. Leski Tshuan, jota myös Länsi Portin Kukaksi on kutsuttu, tietää tyttärineen, miten elämän vapauksista täysin siemauksin nautitaan. Kylän miehet Tshuan Fei ja Hei Tshuan myös viihtyvät talossa. Leski on kuitenkin kylässä tasapainottava voima, sillä ihmiset eivät aina toivo hyvää toisilleen. Tshuan Fei on salakuljettaja ja entinen vanki ja aiheuttaa suolan salakaupoillaan erään kyläläisen kuoleman. Hei Tshuan, joka ihailee länsimaalaisia, ei toivo lähimmäisilleen aina hyvää, lesken tyttäret tappelevat keskenään, petollinen Hevoskauppias yrittää hyötyä kylän uhkapelistä. Sadonkorjuun jälkeen vietetään sadonkorjuujuhlat, ja esitetään näytelmä, jonka jälkeen kylän vanhimman talo palaa, ja kaksi henkilöä on kadonnut. Itse luulisin pystyneeni päättelemään tapahtumien kulun, vaikka tarina on joistain kohdin niin hulvattoman kryptinen, ettei yhteyksiä ehkä tajua oikein.
Vaikka tarina on Kiinasta, uskon sen pätevän kaikkiin agraaripohjaisiin kyläyhteisöihin ja olevan universaalia ihmisyyttä, hersyvä meno tulipaloineen tuo mieleen Agapetuksen Hilman päivät.

Taishanin nunna -tarinassa matkaseurue pääkaupungista pysähtyy erikoisessa luostarissa, joka on vuoren juurella. Matkaseurueeseen kuuluva rouva Teh haluaisi jäädä luostariin, mutta nunnat eivät suosita sitä. Luostari on sikäli erikoinen, että eräin edellytyksin siellä voi miehet yöpyä. Luostarilla on ongelma paikallisen tuomarin poika haluasi yöpyä viisitoistavuotiaan nunnan kanssa, eikä nuori nunna halua, vaan haluaa karata. Paikallinen tuomari haluaa sulkea luostarin. Matkaseurueen pää Lauts'an, joka on virkamies, kirjoittaa kirjeen, että ennen sulkemista hän haluaa neuvotella tuomarin kanssa. Seurue lähtee kantotuoleineen vuoristoon, kun nunnaluostarista Jiyn -niminen nunna tulee kävellen saattamaan. Illalla hän kertoo tarinansa. Hieman nuorempana hän on ollut rakastunut luostarissa käyneeseen Sanjehiin, jolla on oma vaimo. Jotta Sanjeh voisi viettää yön Jiynin kanssa, hänen pitäisi hankkia luostarille pukuja ja muuta tavaraa tuhannen dollarin arvosta. Hänen äiti ei suosita kauppoja. Toisaalla Jiyn, vaikka on rakastunut, miettii vaihtoehtojaan. Jalkavaimon osa silloisessa dynastiassa ei ole hääppöinen ja voi johtaa kuolemaan. Jos hän viettää yön Sanjehin kanssa, muut suosijat voivat sen jälkeen vaatia osaansa... Jijyn kasvaa, koska "kun ihminen joutuu äärimmäiseen hätään, hän muuttuu ja kun ihminen muuttuu, hän saavuttaa ymmärrystä". Jijyn valottaa buddhalaista elämänviisautta, jota voidaan pitää Lin Jutangin mukaan silloisena pätevänä kiinalaisena uskonnollisena elämänviisautena.
Jijyn on jakanut itsensä maailmalliseksi ja erakoksi. Tekstissä puhutaan Kuudennesta mestarista ja Vajra Sutrasta, Jijyn on harras ja matkaseurueesta Huantsui niminen nainen jää Jijynin oppilaaksi.

Neiti Tu -tarina päättää kirjan. Kertomus alkaa kun nuori ja kaunis kurtisaani morsiuspuvussa hyppää Jangtse-jokeen veneestä, jossa oli hänen rakastajansa nuori ylioppilas ja virkamiehen poika, tätä ennen hän on heittänyt jalokivensä vuolaaseen virtaan. Ylkä sen sijaan katoaa tapauksen jälkeen. Tarinan kertoja alkaa selvittää, mitkä tapahtumat ovat johtaneet murhenäytelmään.
Miehen nimi on Li, ja tarinan kertoja kuulee tarina herra Liu'lta. Li, jonka "kutsumanimi" on Shia-ming, tapaa nuoren hehkeän neiti Tu'n maaseudulla temppelin läheisellä vesialueella, missä Li ja Liu ovat melomassa. Neiti Tu on myyty kuusitoistavuotiaana ja toimii Pekingin soittajahovissa, ja on kuuluisa, ja hän on usein varattu. Neiti Tu'lla on äiti, joka ei ole biologinen, vaan jonkin näköinen huolenpitäjä, neiti Tu'n oikea nimi on Wei-niang. Itse en ymmärrä tästä nimiasiasta juuri mitään, mutta luulen jonkun ymmärtävän paljonkin. Herra Li eli Shia-ming ja myös Wei-niang kärsivät rakkaudestaan, siitä, että se on oikeastaan turhaa, koska se on mahdotonta etiketin ja tapojen vuoksi. Shia-ming ei voi naida kurtisaania, hän ei voi saada rahaa Wei-niangin lunastamiseen vanhemmiltaan, hän on antanut naimaluvan itse itselleenkin, hän on täydellisessä umpikujassa. Kurtisaanin lunastamiseen tarvittaisiin 1000 dollaria.
Onko suuri rakkaus syntiä? kysyy kertoja ja sulhasen ystävä pohtii kohtaloa ja järjestelee ystävänsä asiaa. Neiti Tu haluaa hyviin naimisiin, eikä halua olla jalkavaimo vaan nimeenomaan päävaimo. Neiti Tu'lle ilmestyy kilpakosija miljonääri suolakauppias Mao. Monimutkaisten juonittelujen jälkeen rakastavaisilla Shia-mingilla ja Wei-niangilla olisi mahdollisuus onneen, mutta sulhasen vanhemmat eivät hyväksy morsiota. Kun ylkä ei luota rakkauteensa eikä itseään älykkäämpään naiseen eikä hänen kykyynsä selvitä tilanteensa, on edessä tragedia. Neiti Tu valitsee veden syleilyn ennen kuin suolaisen sulhon. Nynnyn yljän järjen valo sammui ja kuuppa himmeni.
Viimeinen tarina on traaginen rakkaustarina ja päättää hienosti teoksen.

Naisen asema ja rooli on yksi kirjan teemoista. Laitan jokaisesta kertomuksesta lainauksen
Leskivaimo Tshuan
s. 32 Kun nainen jää leskeksi, hänen on viisainta peittää kasvonsa ja itkeä päivät päästään, sillä sinä hetkenä, jolloin hänen silmänsä kuivuvat, aletaan epäillä että hän hymyilee. ja sehän taas tietäisi sitä että hän viettää normaalia elämää niinkuin ketkä tahansa muutkin ihmiset.

Taishanin nunna -tarina
s. 130 Silloin tuomarin poika raivostui ja huusi kovalla äänellä: 'Jollei Tsingjyn pidä minulle seuraa ensi yönä, toimitan niin, että tämä temppeli suljetaan huomispäivänä'

Neiti Tu -tarina
Neiti Tu'sta kerrotaan seuraavaa:
 s.208 hänen vanhempiensa kuoleman jälkeen häijy käly oli myynyt hänet, kun hän oli vasta viidentoista. Kohtaloonsa alistuen hän harjaantui ammattiinsa ja saavutti pian suurta suosita lauluillaan, luutullaan ja henkilökohtaisella viehätysvoimallaan. Kuusitoistavuotiaasta asti hän oli tuntenut monia miehiä. Erään ministeriön rikas virkamies on tarjoutunut ostamaan hänet, mutta hän on kieltäytynyt.

Kauneusihanteena tuntuu olevan valkeat ja soikeat kasvot. Ihomaalia käytetään. Kirjan kansikuva naisella, kasvot ovat valkoiset.

***
Kaikki huomiot ovat tästä nimenomaisesta kirjasta, ja tarinoista, jotka ovat alkusanojen eri aikakausilta. Aikakausi-ilmoitus on luultavasti käännetty virheellisesti tai käännöksessä on ongelmia, sillä sekä  Taishanin nunnan että Neiti Tu'n tarinassa puhutaan dollareista, ja Neiti Tu'n tapauksessa pankeista ja kaupoista. Jos elettäisiin 1500-lukua, ei ollut USA:ta Kolumbus "löysi" Amerikan saaria vasta vuonna 1492 ja USA itsenäistyi vasta 4.7.1776, eli ei ollut dollareita, eikä pankkeja, luultavasti ei ollut nykyisen kaltaista yliopistojärjestelmääkään. Luultavasti Neiti Tu'n tarina voisi olla 1900-luvun alusta, ja Taishanin nunna 1500-luvulta, jolloin taala on vasta haave.

Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi

Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi, 2009. Tammi

Teos on jaettu prologin ja epilogin lisäksi kolmeen osaan, ja Isomäen jälkihuomautukset ovat tuttuun tapaan valottamassa teoksen teemoja. Ne teemat ovat aurinkoenergian mahdollisuudet ja vastustus rakennushanketta kohtaan ja ydinvoiman riskit. Isomäen teoksessa on paljon viitteitä erilaisiin poliittisiin kytkentöihin, jotka selviävät teoksesta. Sivuutan uskonnolliset, kansalliset ja kansainväliset kytkennät ja jätän mainitsematta myös sijaintimaat ja kansallisuudet ja jopa nimet, ettei tule väärinkäsityksiä, tämä on fiktiota. Jälkikirjoituksen mukaan osa mainituista henkilöistä ovat oikeita, lisäksi joihinkin nimiin liittyy minusta voimakasta symboliikkaa.

Teos on minusta erittäin jännittävä, ja sen luin nopeassa tahdissa. Lopussa on vielä yllätys....

Prologi on päivätty Meadessa Pohjois-Afrikassa helmikuussa 1915. Prologissa kuvataan, kuinka Frank Shumanin aurinkokourut jäävät taisteluiden alle ensimmäisessä maailmansodassa. Aurinkoenergian hyödyntäminen jää idean tasolle ja unohtuu.

Yksi: Aurinkotorni
Katherine Henshaw ja  Lauri Nurmi, jotka eivät ole pariskunta, saavat tarjouksen saksalaiselta liikenaiselta suojata Pohjois-Afrikassa Saharassa sijaitsevaa Aurinkotornia, jonka on tarkoitus tuottaa kasvihuoneissa lämpöä, joka nousee kolme kilometriä korkeaan torniin ja pyörittää siellä turbiinia ja tuottaa sähköä. Tornia rakennetaan ilmalaivoilla, jotka on täytetty heliumilla. Projektin tarkoituksena on tuottaa myös yöllä sähköä, ja projektissa pumpataan merivettä syvänteisiin, kerätään suolaa, ja saadaan haihtumista, kastetta aikaan, biomassaa pinoamalla yritetään elvyttää maaperää ..
Lauri Nurmi on suomalainen entinen CIA-agentti, joka on ollut eräissä maissa operoimassa, hänen vaimonsa Alice "Pikkuhaukka" Donovan on kuollut. Nurmi näkee enneunia, ja siksi taipuu turvallisuuspäälliköksi, vaikka on luvannut sotilasuran jälkeen olla pasifisti.
Aurinkotornia vastustetaan sen tuottaman energian vuoksi tai siksi, että pelätään öljyn ja muun energian hinnan laskua, on ehkä myös ideologisia syitä.

Kirjassa on välillä hieman luennoiva ote, kerrotaan sähköautoista, ydinpommien tehoista, ydinvoimaloiden riskeistä, ja eri konfliktien taustoista ja jopa ristiretkistä. Aurinkotornin työmaalla turvallisuusorganisaatiossa on kovinkin kansainvälistä henkilökuntaa. Työmaa on ollut sabotaasin kohteena, mutta ...

Kaksi:Kivi
.. Laurin tullessa neuvotteluista hänen autoaan vastaan hyökkää aseistettu autosaattue. Eräs hyökkääjä on Laurin ex-kolleega, eli turvamiesten maailma on pieni. Laurin pelastaa paikallinen mustapukuinen nainen, joka vie Laurin turvaan basalttiluoliin Kivelle. Laurin loukkaantuneet raajat hoidetaan ottamalla mätä pois ja antamalla kärpästen toukkien mussuttaa kuollut kudos, en tiedä kuinka tepsivä keino tämä on?
Laurin perässä on ammattilaisia, joilla on käytössään satelliittikuvat, ja aurinkotornia vartioivat joukot ovat otettu pois lahjomalla ...


Kolme: Särkynyttä lasia
Kolmannessa osassa käydään aurinkotornin olemassaolosta infernaalinen taistelu, Lauri on toisaalla kamppailemassa elämästään. Mustakaapuinen nainen kulkee luolastoissa kuin kotonaan, ja tietää, mistä vettä tihkuu juotavaksi. Tornilla kuusitoista turvamiestä vastaan kahtatuhatta hyökkääjää, puolustuskeinot ovat monet: vastustajia imutetaan torniin, sähköenergiaa keskitetään EMP:hen. Vastapuolella on käytössään uusimmat tuhovimpaimet, eikä heidän omaatuntoaan paina muutaman ihmisen henkikulta..

Sanoisin, että meno on uskomatonta ja erittäin jännittävää ... taisteluiden tauottua Lauri ja Katherine, jonka elämää muuten varjostivat myös tummat pilvet, saavat kuulla vielä yhden käänteen, jota en paljasta.

Lauri ja Katherine vetäytyvät Suomen eteläiselle rannikkoseudulle ...

Epilogissa aurinkoenergiaprojektin lopputulemaa tarkastellaan.
***
Kovakantisen ensipainoksen olen saanut lahjaksi, ja jonka luin noin neljän vuoden jälkeen.

Erittäin jännittävä kirja, jossa remesmäistä rytinää ja ekologinen näkökulma.

Isomäeltä olen blogannut romaanit: Pimeän pilven ritarit sekä Sarasvatin hiekkaa sekä teoksen Ydinvoima Fukushiman jälkeen.

Anita Brookner: Rantahotelli

Anita Brookner: Rantahotelli  Seven pokkari, 2009, Hotel du Lac, 1984, sivumäärä 176
Anita Brooknerin (s.1928) Rantahotelli on herkkä ja tarkka kuvaus brittikirjailijatar Edith Hopen matkasta Sveitsiin Hotel du Laciin. Anita Brooknerin teksti tuo esiin Edithin huomioita miljööstä ja asukkaista, sekä luotausta suhteestaan varattuun Davidiin, ..syömingit joita David näytti aina tarvitsevan kun he lopulta nousivat sängystä, kaikenlaisiin hankaliin aikoihin, joskus puolenyön jälkeen ... ennen kuin David ampaisi äänettömiä katuja pitkin Holand Parkiin... Kaikki sellainen kuului Davidin toiseen elämään; niiden parissa hän puuhasi joka aamu vaimon huudellessa lapsille jotka ovat myöhässä ... Edithistä oli tuntunut, että päivän valoisa aika meni Davidin odottamiseen. Ja kuitenkin hänellä oli viisi kohtalaisen pituista romaania todistamassa ettei ollut viettänyt päiviään vain tuijottamalla ulos ikkunasta ...ss 26-27.
Itse asiassa lukija luulee, että Edith Hope pakenee Davidia Sveitsiin, mutta ei, vaan Edith ei ole mennyt naimisiin, koska on huomannut sulhasensa "Geoffreyn hiirimäisen säädyllisyyden koko kuvan".

Rantahotelli -teoksen kerronta on hotellin ruokailujen puuduttavaa esittelyä. Vieraista tyhjänpäiväisin on vanha leskirouva Iris Pusey, joka pitää tytärtään Jenniferiä seuralaisenaan ja shoppailukaverinaan. Mamma saa rintakipuja kirjan loppuosassa, kun kolmikymppisen tyttären luona on piipahtanut mies. Ilmeisesti mitään ei ole tapahtunut, ja Alain niminen poika itkee käytävässä, ja Jennifer murjottaa (ehkä mitään ei siis tapahtunut!). Shoppailukierroksen ja kampaamokäynnin jälkeen maistuu taas iltapäivätee. Iris Pusey on kuitenkin kulissielämän kuihtumaan päin oleva kuningatar. Edith kokee ensimmäisen lounastuksensa raskaaksi, vaikka itse haluaa arvuutella seurapiirin asemaa, ammattia ja ikää. Eräs huomionarvoinen persoona on Koiranainen eli Monica. Monicalla on anoreksia (tai/ja bulimia) ja hän syöttää suklaakakkunsa Kiki-koiralleen, joka myös oksentelee ja pysyy hoikkana. Lukuisten naistyhjäntoimittajien joukossa tepastelee myös kaksilahkeinen Phillip Neville, joka käy tylsät ja perinpohjaiset liikeneuvottelut Edithin kanssa ...

Kirja tapahtuu nykyajassa ja Edith on vain 33-vuotias, mutta hänellä on unettavan tylsää. Kerronta etenee kahdessa tasossa sekä hotellissa että muistoissa, Edith kirjoittaa kirjeitä Davidille, (joita ei lähetä) ja seuraavaa romaaniaan "Alla kiertävän kuun", jota tuskin itse lukisin. Hopella on teoria, "kilpikonnasta ja jäniksestä", yleensä ihmisten arvellaan arvostavan kilpikonnaa suhteessa jänikseen heidän välisessä juoksukilpailussa. Itse hän on päätynyt toisiin lopputuloksiin, minusta Edith Hope on kilpikonna, David on ehkä jänis tai ainakin uros ja ehkä eros, jonka kohde vaihtuu, mutta kaksi yötä on varattuna kuussa Edithille.

Näistä aineksista brittikirjailija on kokannut hajuttoman ja mauttoman mössön, jota ei voi edes pureskella. Vaikka "keitos" on palkittu Booker palkinnolta, kirja oli minusta kaikilta osin unettava ja hampaaton. Sain tosin monet hyvät yöunet, kun yritin iltasella tätä lukea. En tiedä ovatko muut bloggarit käyttäneet kirjaa samoin, mutta tästä on blogattu Kirjanurkkauksessa näin,  Tarukirjassa noin, Erja näin sekä Maria Sinisen linnan kirjastossa noin suositan kirjaa iltalukemiseksi.

Risto Isomäki: Pimeän pilven ritarit

Risto Isomäki: Pimeän pilven ritarit, Kirjayhtymä, 1997, sivumäärä 335. Kirja on kirjoitettu vuosien 1994 ja 1996 välillä.

Kirja Pimeän pilven ritarit on Isomäen tyyliin jaettu prologin ja epilogin lisäksi viiteen osaan, joiden osien nimet paljastavat miljöön ja tapahtuma-ajan. Prologi on kirjattu vuodelle 2038, osat ovat I Maa, 2109; II Kuiperin vyöhyke, 2111; III Dudajevin komeetta, 2112;  IV Mars -  Merkurius - Maa,  2112; V Maa 2113, Epilogi tapahtuu niin ikään vuonna 2113 mutta itäisellä Suomenlahdella.

Pimeän pilven ritarit -kirja alkaa vuonna 2038 huomiolla, että Kuiperin vyöhykkeellä Neptunuksen takana on tuhansia, kymmeniä tuhansia tai miljoonia komeettoja, ja kaikki ovat tulossa kohti Aurinkokunnan sisäosia. Tästä siirrytään vuoteen 2109, jossa avaruusastronautti Johnny Kororon silmin katsotaan Los Angelesiin osuvaa mahtavaa järkälettä, joka aiheuttaa tuhoa kuumuudellaan ja räjähtämällä, maan järinänä sekä tsunameina. Johhny Kororo on Spaceguardin retkillä tehnyt miljardien krediittien omaisuuden, retkillä joilla eloonjääminen on epätodennäköistä ja joilla torjutaan komeettoja. Hänellä on ollut suhde toisen astroveteraani Nadeshan kanssa. Johnnyn ystäviin kuuluu myös astroveteraani Ralph Zworkin, joka kaivaa Keniassa fossiileja ja löytää kolmannen lajiryhmän nisäkkäiden ja dinosaurusten rinnalle.

Johnny Kororoa houkutellaan uudelle matkalle asteroidivyöhykkeelle tutkimaan 51 vuotta sitten löytynyttä Dudajevin komeettaa. Johnnylla ei olisi mitään syytä lähteä halveksimaan kuolemaa komeettavyöhykkeelle, mutta adrenaliini ajaa miehen taas astronautiksi, päätöstä avittavat tiedemes Cheng asia-argumentein ja tiedenainen Suseelah fyysisillä. Mukaan lähtee myös Cheng, Suseelah sekä Ralph. Matka taittuu avaruuspurjehtijoilla, ja osa matkasta kuluu horteessa. Kun on saavuttu Kuiperin vyöhykkeelle paljastuu retken todellinen tarkoitus, salaisessa filminpätkässä on Dudajevin komeetan sisältä löytynyt jättiläiskokoinen  (7 km x 1 km) avaruusalus, joka paljastaa, että ...

Tämän pidemmälle ei juoni etene tai en kerro, mutta suurin osa miehistöstä kuolee ja vain yksi alus palaa Tellukseen. Kuolo korjaa joko komeettatörmäyksissä tai jumitutaan vieraaseen avaruusalukseen. Suseelah kuolee vasta paluumatkalla, kun aurinkopurjehtija ei pääsytkään suoraan maahan, vaan sen piti ottaa Merkuriuksesta vipuvoimaa päästäkseen maahan, impulsseja antanut Suseelah jäi avaruuteen.

Kororo on matkan jälkeen jokseenkin romuna ja viski maittaa, mutta entinen tyttöystävä Nadescha eheyttää kippaamalla viinat viemäriin, ja tarjoamalla lakanalohtua. Lopuksi saasteiden syömällä Suomenlahdella veteraanipariskunta katsoo hanhiparvien muuttoa ja he visioivat suurta avaruuden valistusta ihmiskunnan virheistä.....

***
Pimeän pilven ritarit -kirjan rakenne ja teemat ovat varsin samat kuin Isomäen Saravatin hiekkaa -teoksen. On muinaisia kaivauksia, luonnon katastrofeja ja ihmisten virheiden luettelua: otsonikerroksen ohentaminen, merenpohjien metaanipurkauksien aiheuttaminen, kasvihuoneilmiön voimistaminen, ydintalven aiheuttaminen, napajäätikköjen sulattaminen, supermyrskyt, sinilevät ja muut ongelmat: sodat, nälänhädät, pakolaisuus. Lisäksi linnunradan liike aiheuttaa ajoittaisen komeettasateen ja niihin liittyvät tsunamit. Yhtymäkohtia näen myös Arthur C Clarken Avaruusseikkailu 2001:een, koska siinäkin matkustettiin vieraan kulttuurin rakentamien monoliittien perässä, ja tehtävä oli osin salainen, eivätkä kaikki astronautit herää horroksesta. Clarken romaani Jumalan moukari tuntuu takakantensa puolesta olevan samanlainen, lähdetään tuhoamaan maata lähestyvää asteroidia. (Jumalan moukari on julkaistu 1993 ja suomeksi vasta 2010)

Isomäen kirjoitustyyli pitää jännitystä yllä, hänellä on myös hypnoottinen kyky vangita lukija kirjan ääreen. Hän myös luettelee ikäviä faktoja luonnon kestokyvystä ja kosmisista faktoista lähtien dinosaurusten kuolemasta komeettasateessa, ja Tunguskan räjähdyksestä vuonna 1908. Luku-urakkaa analysoitaessa huomaa, että Isomäki pinoaa vain vaikeudet, eikä lainkaan mahdollisuuksia. Isomäen sankarit voivottelevat enemmän pienen telkän kuolemaa savupiippuun  kuin satojen miljoonien ihmisten tuhoa komeetan maahan sinkoutumisessa. Maailma tuntuu kovin autiolta, kun sitä tarkastellaan Johnny Kororon silmin, eli ihmisiä ei ole mailla halmeilla, vaikka Telluksella on kirjan mukaan 11 tuhatta miljoonaa eli 11 miljardia ihmistä. Wikipedian mukaan Kuiperin vyöhykkeellä on harvassa komeettoja, eikä kuten kirjassa tiheästi eli minusta ei kannata menettää yöunia, komeettasadetta tuskin on luvassa, eikä muitakaan katastrofeja, uskon lisäksi ihmiskunnan järkeen viisastua. Tosin yksi kunnon komeetta tai katastrofi riittää, ei tarvita komeettasadetta?

Saastuminen johtuu minusta viime kädessä kerskakuluttamisesta. Itse ainakin olen köyhä ja elän varsin vaatimattomasti, enkä ole eläissäni esimerkiksi lentänyt ulkomaille tai lomamatkalle, eikä ole jatkossakaan suunnitteilla, minulla ei ole myöskään moottorivenettä eikä myöskään kesämökkiä, missä katsoisin telkkää. Tämä liittyy kirjan teemaan sikäli, että Kororo visioi Kenian kaivauksistaan turistikohdetta, joka turistikohde aiheuttaisi minusta lentoliikennettä, joka aiheuttaisi saastumista, kasvihuoneilmiön voimistumista ja otsonikerroksen ohentumista. Kuka väittää, että turismi on vain positiivinen asia?
***
Avaruusaluksina toimivat teoksessa aurinkopurjelaivat. Aurinkopurjehtija on erilainen idealtaan kuin rakettimoottori, sen maksiminopeudeksi mainitaan miljoona kilometriä tunnissa. Neptunukseen on maasta 29 AU:ta (30 AU - AU), ja AU= 149,6 miljoonaa kilometriä, näin laskien ihmettelin horrekaappia, sillä matka Neptunukseen kestäisi "vain" puolisen vuotta, joskin välillä nopeus on "vain" 10 000 km/h, eli horre tarvitaan nopeuden vaihtelun vuoksi ja ehkä ruoka- ja ulosteongelman takia, jota myös kirjassa käsitellään. Aurinkopurje -idea on keksitty 1920-luvulla ja se perustuu esim. fotonien imeytymiseen. Tieto on peräisin wikipediasta. Luultavasti aluksia ei ole suunnitteilla eikä ole rakennettu koskaan.
***
Risto Isomäki kaikesta ylläolevasta huolimatta tai sen ansiosta on varteenotettava ja hyvä scifi-kirjailija sekä "kansan" herättelijä.

Albert Camus: Rutto

Albert Camus: Rutto, Otava 1966, alkuteos La Peste 1947, suomentanut Juha Mannerkorpi, 391 sivua.

Rutto -romaani sisältää viisi osaa. Tapahtumat kertovat kuvitteellisesta ruttoepidemiasta Oranissa Ranskan siirtomaassa Algeriassa 1940-luvulla, kaupunki on karu, ei kasvillisuutta, ihmiset tekevät töitä uutterasti vain rikastuakseen, sairastaminen ja kuoleminen on ikävää, ja se tapahtuu yksin. Teoksen mukaan kaupungissa on aluksi 200 000 asukasta. Kaupunkia kohtaa ruttoepidemia, ja lääkäri Bernard Rieux alkaa taistella tautia vastaan tekemällä pitkiä työpäiviä vastaanotollaan, tekemällä iltaisin kotikäyntejä ja käyttämällä kaiken liikenevän aikansa ruttoa vastaan kamppailuun. Kirjassa tarkastellaan ruton vaiheita ja tapahtumat koetaan eräiden avainhenkilöiden kautta

Juoni lyhyesti
Ensimmäisessä osassa huhtikuussa tarkemmin 16.4 päähenkilö ja "kertoja" tohtori Bernard Rieux on kompastua kuolleeseen rottaan. Rottia henkitoreissaan ilmestyy porraskäytäviin ja kaduille. Talonmies on hyvin vihainen rotista ja pohtii kuka tuo rottia rappukäytävään. Rotilla on verensyöksyjä, ja sitten rotat vähenevät ja häviävät kokonaan. Kirput eivät. Talonmies sairastuu ja kuolee, hän on ensimmäinen ruton uhri. Sairastapauksia tulee yhä lisää, ja kaupunkilaiset ihmettelevät, miksei kaupunginhallitus tee asialle mitään. Terveysvirasto analysoi ja pohtii, mutta tauti etenee ensin köyhässä laitakaupungissa. Taudin oireita ovat paiseet, laikut ja kuume, kahden vuorokauden kuluttua potilas kuolee. Terveysvirasto haluaa tutkittua tietoa, potilaat alkavat salailla tautiaan, jotta heitä ei eristetä. Riittäviä vastatoimia ei saada käyntiin, ja ensimmäinen osa päättyy siihen, että kaupunki julistetaan ruton saastuttamaksi.

Toisen osan alussa kaupungin portit ovat kiinni. Kaupunkilaiset eivät pääse ulos, ja eikä kukaan pääse sisälle. Kaupungin eristystilassa ikävä joutilaisuus vaivaa, asukkaat ovat kuluvaan hetkeen tyytymättömiä, katuvat menneisyyttään eikä heillä ole tulevaisuutta. Osalla rakastavaisilla on rakastettu poissa ja se on vaikeaa, yksinäisillä on vieläkin vaikeampaa. Epidemia pahenee. Todellisia kuolinlukuja ei summata, mutta viides viikko tuo kuolleita 321 ja  kuudes viikko 345. Elintarvikkeita ja polttoainetta säännöstellään. Samaa elokuvaa näytetään, silti paljon ihmisiä on sitä katsomassa ja alkoholia juodaan. Ruttoa vastaan taistellaan, potilaat sijoitetaan apusairaaloihin, sairastuneen vaatteet otetaan pois, ja heille annetaan lysolikylpy. Toisaalla pappismiehet aloittavat rukousviikot ruttoa vastaan, ihmiset osallistuvat niihin asenteella missään tapauksessa rukouksista ei ole haittaa. Uhrien määrä kuitenkin nousee uudestaan, vaikka joku parantuukin. Seerumia aletaan tehdä suoraan paikan päällä. Koska ruttobasilli on muuntunut, oireet tulevat myös keuhkoihin ja kuolema kohtaa aiemmin.

Kolmannessa osassa tuuli kääntyy ja tauti leviää liikekiinteistöihin. Hautausmaat ovat täynnä, hautaamiset suoritetaan nopeasti, eikä omaisia ole paikalla, pian arkutkin kierrätetään ja ruumiit lasketaan joukkohautoihin. Tilanteessa on vaikea tuntea enää rakkautta tai ystävyyttä, vaan helpointa on olla turtunut. Esiintyy kasvavaa hyökkäilyä portteja vastaan, ihmiset haluavat ulos.

Neljännessä osassa tapahtuu monta ratkaisevaa käännekohtaa, joiden vaikutusta tarkastellaan avainhenkilöiden kautta.

Viidennessä osassa rutto on sammunut, käänne tapahtuu tammikuun 25.päivä ja helmikuussa kaupungin portit avataan, Rieuxin ja Cottardin kautta tarkastellaan tärkeitä teemoja.

Henkilöt, eli Rieux ja häneen kytkeytyneet muut hahmot.
Bernard Rieux on päähenkilö ja kertoja. Hänellä on äiti kaupungissa ja vaimo parantolassa kaupungin ulkopuolella. Rieuxin vaimon tila on huono, vaikka hän kirjoittaa toista. Rieux ahdistuu työssään ja muuttuu välinpitämättömäksi suhteessa kuolemaan ja perustelee sitä: "jos sääli on hyödytöntä, siihen väsyy". Rieux kuitenkin taistelee määrätietoisesti tautia vastaan, hän ei usko (ainakaan tarinan alussa) Jumalaan. Rieuxin vaimo menehtyy parantolassa, mutta Bernard Rieux pystyy kantamaan taakkansa.

Joseph Grand on pienipalkkainen virkamies, ja jonkin näköinen kirjailija. Hän toimii ruton aikana vapaaehtoisten sihteerinä ja saivartelee sanoista, kuten on saivarrellut kirjailijana. Hän on voinut uppoutua aiemmin pohtimaan yhtä sanaa kuukaudeksi. Grand sairastuu keuhkoruttoon, mutta paranee. Miten tauti vaikuttaa hänen täydellisyyden tavoitteluunsa?

Tarrou kertoo isänsä olleen syyttäjä ja tuomari. Isä on vienyt pojan "työpaikalleen", missä Tarrou on joutunut katsomaan irvokasta näytelmää, missä verenhimoisesti syytetään. Hän tajuaa, että isä tuomitsee ihmisiä kuolemaan. Tarrou kertoo tästä ja kuinka häntä inhotti ja sen vuoksi hän lähti kotoaan. Hänen mukaansa koko yhteiskunta perustuu kuolemanrangaistukseen, ja siirtyi politiikkaan vastustamaan sitä. Tarrou sanoo olevansa ruttosairas eläessään kuolemanrangaistuksen varjossa. Rieux käy uimassa Tarroun kanssa ja he keskustelevat aiheesta. Uinti-teema esiintyy myös Camusin Sivullinen teoksessa. Tarrou unohtaa ottaa seerumiruiskeensa ja sairastuu kliiniseen ruttoon ja kuolee.

Raymond Rambert on sanomalehtimies, joka on tekemässä juttua Ranskaan. Rambert jää muurien sisäpuolelle, mutta haluaa pois. Hän etsii kanavia poistua. Musta pörssi toimii, ja kaikki on mahdollista. Rambert on yrittänyt taudin alkuvaiheissa selvittää kokonaiskuvaa, mutta "rutto" on hukkunut juoksenteluun virastoissa. Virallisesti ruttoa ei tunnusteta, vaikka se riehuu. Hän pyytää lupaa poistua kaupungista, ja todistusta, ettei hänessä ole ruttoa. Todistusta ei tipu, mutta vaikka pako järjestyisi, hän jää. Hän luopuu rakastettunsa näkemisestä ja ryhtyy sairaiden auttajaksi. Rambert avautuu myös menneisyydestään. Hän on ollut Espanjan sisällissodassa voitettujen puolella, siellä osa idealismista on hävinnyt. Rambert on kirjeenvaihdossa rakastettujensa kanssa ja kirjan lopulla Rambertin rakastettu tulee portille Raymondia vastaan. Ruton päätyttyä rakastuneet parit liimautuva toisiinsa, yksinäiset ovat entistä enemmän yksin.

Isä Paneloux on pappi. Hän pitää karismaattisen Te-muotoisen saarnan, jossa kertoo, että "veljeni onnettomuus on kohdannut teitä, veljeni te olette sen ansainneet". Hän viittaa Mooseksen toiseen kirjaan (jossa minusta puhutaan vain vitsauksista karjalle ei ihmisille). Pelko herää, mutta annetaan ymmärtää, että vanhurskaat säästetään. Panelouxin mielipide muuttuu tutkintotuomari Othonin pojan sairauden vuoksi. Othonin poika kuolee uudesta seerumista huolimatta. Paneloux pystyy ymmärtämään Rieuxin työtä, ja he tekevät "sovinnon". Isä Paneloux pitää viimeisen saarnansa kirkossa ennen mystistä kuolemaansa. Saarna on Me-muodossa.

Cottard, joka on likööriedustaja, on mielenkiintoisin hahmo koko kirjassa. Hän yrittää itsemurhaa aivan kirjan alussa. Ruttoepidemian alkaessa hän pääsee jaloilleen, hän elää rutosta, nauttii tilanteesta. Hän käy mustan pörssin kauppaa alkoholilla ja savukkeilla, ja kuljettaa ihmisiä kaupungista. Taudin hävitessä, hän kyselee epidemian tilaa, ja murjottaa. Hän ampuu lopussa juhlivia ihmisiä ja pidätetään. Cottardin kohdalla muuten viitataan Camusin esikoisteokseen Sivullinen   s 75 erääseen vangitsemistapaukseen nuoresta konttoristista, joka oli jossakin uimarannalla murhannut erään arabialaisen.

Lisäksi on eräitä muita henkilöitä, kuten jalkapalloilija Gonzales, jonka kautta tarkastellaan erityisalueita, jalkapallokenttä on eräs sellainen, ja Camus on tiettävästi harrastanut jalkapalloa. Seerumin kehittäjä Castell mainitaan monesti kuten tutkintotuomari Othonkin, sekä eräs vanhus, jolla on astma, ja joka selvisi rutosta.

Romaanin lopussa Rieux kirjoittaa, että Ihmisissä on monin verroin enemmän  ihailtavaa kuin halveksittavaa, s.391, ja hän muistaa, että vaikka epidemia on ohi, tilanne normalisoituu ja ihmiset juhlivat, taudin siemen on aina olemassa.

Rutto on minusta loistava teos, selkeä ja johdonmukainen. Se kertoo epidemiasta, joka voisi levitä pandemiaksi. Avainhenkilöiden kautta ruttoa voi ajatella myös vertauskuvana yhteisöä kohtaavasta poikkeustilasta. Minusta tämä on parempi teos, kuin Camusin Putoaminen, mutta ei aivan Sivullisen tasoa.
***
Albert Camus syntyi tasan sata vuotta sitten 7.11.1913. Hän saavutti urallaan Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1957, ja kuoli tapaturmaisesti 4.1.1960.
Camus oli ranskalainen, mutta syntyi ja kasvoi Algeriassa.  Hänen isänsä oli ranskalainen ja äiti espanjalainen.

Kaarlo Merimaa: Takapihan sankareita

Kaarlo Merimaa: Takapihan sankareita, Nuorten toivekirjasto n:o 146, WSOY 1962, 4. painos 1973.

Tämä on todella hyvä nuorten kirja, pojat ovat eläväisiä, ja tapahtumia riittää. Juttu ei tunnu mitenkään keksityltä. Takapihalla vilistävät Pelle, Jopi, ja joukon jatkona  Perä-Eemeli, Pellen ja Jopin luokkakavereina ovat Kräki-Kalle ja hienosteleva Fabe. Aikuisia pihapiirissä poikien vanhempien lisäksi ovat virkaintoinen talonmies sekä poikien kepposista kärsivä Lehtoska (ja myös hänen Mirri-kissansa), petollinen jäätelökauppias, ja opettajista Trilobiitti, Hissa, ja tietenkin rehtori.

Takapihan sankarit -teos jakaantuu kahdeksaan lukuun, jossa  esitellään pojat niin takapihalla, kuin koulussa, näiden poikien maailmaan ei kuulu tyttöjä. Olettaisin poikien käyvän oppikoulua, mutta Perä-Eemeli ei ole edes kansakoulussa. Koulussa pojat leikkivät nasiiria, joku on kuullut väärin termin fakiiri, ja vastataan läksynkuulusteluun... Jos alkaisin siteerata teosta, syntyisi väärä kuva. Yksittäisinä tapahtumina kerrotut asiat: housujen putoamiset, korttipakan taskuun laittaminen, pyhän savun suitsutus tai brachosauruksen näkemisen kertominen opettajalle ovat lapsellisia, mutta kerronta kokonaisuudessaan tekee tästä hyvin elävän. Kirjan loppupuolella Perä-Eemeli muuttaa Kräki-Kallen taloon, jossa seikkailut jatkuvat teoksessa Kräki-Kalle ja Limperi. Se kirja on tapahtumiltaan eheämpi, mutta kerronnaltaan väkinäisempi. Eli tästä Merimaan kirjasta pidin enemmän.

Pojat ovat aina poikia. Itsekin olen ollut pikkupoika, ja hauskaa oli. Tässäkin kirjassa pojat hölmöilevät lähinnä lapsellisuuttaan, mutta hölmöilyistä seuraa sanomista ja rangaistus, ja pojat parantavat tapansa ainakin seuraavaan hölmöilyyn asti. Köyhiä arvostetaan ja vanhempia kunnioitetaan. Koko kylä kasvattaa, ei tarvita kuraattoria, psykologia, sosiaalityöntekijää, opinto-ohjaajaa, ura-ohjaajaa, laaja-alaista erityisopettajaa eikä työvoimaneuvojaa. Toki maailmakin oli toinen. Lahtiskankin kanssa päästään sopuun ja pojat tuovat marjoja maalta maaniselle ja välin masentuneelle mammalle.

Perä-Eemelin äiti on työläinen, isästä ei puhua. He asuvat yhdessä hellahuoneessa, mutta Perä-Eemeli ei ruikuta. Poika on minusta koko teoksen suurin sankari, hän saa monesti selkäänsä syyttä. Jäätelökauppias ottaa Perä-Eemelin rahatkin epähuomiossa, ja kun muut pojat kostavat jäätelömiehelle, äiti antaa vitsaa vielä kaupan päälle. Perä-Eemelin sänkykin on mitätön laveri, jossa laverissa on vielä lutikoita, ja ne lysolilla karkotetaan.

Tämä kirja on velkaa Tom Sawyerille. Kissalle juotetaan valeriaanaa, kuolleita rottia vaihdetaan, napeilla pelataan, ja koulussa on hankaluuksia, mutta lainasta huolimatta tämä on oma teos ja sen etu on päähenkilöiden paljous ja kirjan lyhyys, tämä tuntuu oikeasti eletyltä. Wikipedia mukaan tämä on julkaistu jo vuonna 1931, vaikka kirjassa lukee vuosi 1972, ja NTK:n painos on vuodelta 1973.

Tämä kertoo ehkä 1910- ja 1920-luvun pojista, koska Perä-Eemelille näytetään isompaa kuparista 10 pennistä ja hopeista 25 pennistä, josta hän valitsee isomman kokoisen. Perä-Eemeli tajuaa, että valitsemalla 25 pennisen, leikki loppuu ja tienestit. Katsoin rahaluettelosta niin 25 pennistä hopeisena oli 1910-luvulla ja nikkelisenä 1920-luvulla, ja koska Merimaa on syntynyt 1902 luultavasti 1931 on oikea vuosiluku ja oman nuoruuden maisemaa Merimaa kertoo. Pojilla ei ole polkupyöriä, radiosta eikä autoista puhuta, taloissa on puulämmitys. Ulkohuussit, lika- ja laskiämpärit ovat käytössä.

Poikien ainaista ulkonaoloa, urheilua (kolmiloikka ja juokseminen) vanhemmat arvostelevat. Nykyvanhemmat ihmettelevät, miksei ulkonaolo enää maita. Luultavasti kuraattorit, psykologit, sosiaalityöntekijät, opinto-ohjaajat, ura-ohjaajat, laaja-alaiset erityisopettajat ja työvoimaneuvojat tietävät miten lapsille saadaan virikkeitä ja miten heitä motivoidaan spatiaalisiin spiraaleihin kokemaan flow-efektejä! Vuonna 1900 syntyi noin 86 000 lasta, 1910 syntyi elävänä 92 984 lasta, ja 1946-1949 yli 100 000 lasta. Mitenkäs nämä lapset kasvoivat aikuisiksi ilman "asiantuntijoiden" viisaita neuvoja? Nykyisin syntyy noin 60 000 lasta vuodessa.

Kirjan mainitaan tapahtuvan Turussa, josta kaupungista ei ole mitään mainintaa paitsi, että Pelle ja Jopi asuvat Rantakadulla. Nykyisin Turussa on Läntinen ja Itäinen rantakatu, mutta kummassakaan ei ole sanottavasti asuintaloja, mutta ehkä vuosisadan alussa on ollut. Lisäksi Perä-Eemelin sänky on ostettu Vähän-Heikkilän huutokaupasta, tämä kirja puolestaan Länsikeskuksen kirppikseltä.

***
Kaarlo Merimaa (1902 – 1969) syntyi Haapajärvellä ja kuoli Helsingissä, mutta pääsi ylioppilaaksi 1922 Turun Lyseosta. Kaarlo Merimaa sai Topelius-palkinnon vuonna 1968 koko tuotannostaan.

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus, Loistopokkari 2005, Sivumäärä 229 ja lukuja 35. Agatha Christie kirjoitti tämän ilmeisesti vuonna 1934, ja se ilmestyi 1936 ja tapahtuu vuonna 1935, alkuteos on nimellä The ABC murders.

Teoksen aluksi on valaiseva henkilöluettelo:
Mestarisalapoliisi Hercule Poirot ja kapteeni Arthur Hastings.
Poirot nöyryyttää Hastingsia sanomalla ensimmäisen murhan jälkeen, että "rikoksen on tehnyt keskikokoinen, punatukkainen mies, joka katsoo vasemmalla silmällään kieroon. Hän ontuu hiukan vasenta jalkaansa ja hänellä on syntymämerkki aivan oikean lapaluunsa alapuolella", tämä oli tietenkin huiputusta, ja Poirot toteaa Hastingsille että osoitat minulle koiramaista palvontaa ja vaadit minulta Sherlock Holmesin suorituksia.
Muita tarinan henkilöitä ovat ylikomisario Japp,  Alexander Bonaparte Cust, rouva Archer "liian vanha ja köyhä ollakseen murhaajan todennäköinen uhri", Elizabeth Barnard avomielinen tarjoilija, Megan Barnard edellisen sisar, Donald Fraser sulkeutunut nuorimies, sir Carmichael Clarke rikas kiinalaisen taiteen keräilijä, Franklin Clarke edellisen veli, Thora Grey omaa skandinaavista vaaleaa kauneutta ja on sir Carmichaelin sihteeri, Charlotte Clarke lääkitty lady, sekä komisario Crome

Kirjan juoni on yksinkertainen. Sarjamurhaaja, joka lähettelee ennakkoviestit Hercule Poirotille ABC-nimellä, valitsee uhrinsa aakkosjärjestyksessä, eli Archer murhataan Andoverissa, Barnard Bexhillissä, Clarke Churstonissa. Murhapaikalle on jätetty ABC-aikataulukko, jonkin näköinen junien aikataulu. Kirjasta ilmenee, että on toisenlainenkin juna-aikataulu, kirjanen on auki aina paikkakunnan kohdalta. ABC ilmoittaa, että Doncaster on seuraava, ja siellä on mainittuna päivänä isot laukkakilpailut, jossa d-alkusia ihmisiä vilisee.
Kapteeni Hastings on käymässä Englannissa ja on kertojana. Tarina alkaa Hercule Poirot'n omakehulla ja Hastingsin mollaamisella. Myös Poirotin käyttämää hiusten väriainetta ja kapteenin kaljuuntumista käsitellään. Sitten tulee ensimmäinen ABC-kirje. Koska etsitään sarjamurhaajaa, jäävät uhrin lähipiiri hieman kevyemmälle huomiolle. Scotland Yard miettii psykologista profiilia ABC:lle. Koska kyse on sarjamurhasta, lehtiotsikot ovat kirkuvia, ja ovat osa psykologista peliä. Omaiset päättävät tehdä yhteenliittymän. Christie kirjoittaa arvoituksellisesta herra Custista. Lukija epäilee, onko hän syyllinen vai lavastettu lunatikko. Jännitys tiivistyy. Poliisi tekee pidätyksen, mutta Poirot lopulta joutuu ratkaisemaan ensin murhien koodin, ymmärtämään, mitkä jäljet ovat vääriä, motiivi pitää löytää ja lopulta syyllinen. Syyllisen vihainen kommentti Poirot'n neroudesta on "Te hävytön itserakas muukalaisnarri". Murhaaja on siis mielenvikainen, eikä arvosta toisen neroutta, mutta Poirot teki vain tehtävänsä. Poirot on jo aiemmin viitannut kirjeissä olevaan muukalaisvihamielisyyteen, joka ei ole murhien motiivi vaan motiivi on paljon arkisempi asia. Poirot on myös lemmen jättiläinen, muutama pari saa toisensa ja siinä samassa Poirot selittää myös oudot unet.
***

Teoksen alussa Poirot toteaa, taisin sohaista käenpesää, johon Japp toteaa, että sekoitat toisiinsa käet ja ampiaiset. Minusta asiayhteys viittaisi käenpesään, käkihän munii toisten pesiin, eli käellä ei liene pesää, eikä sen sohiminen aiheuta mitään, ampiaispesästä sen sijaan tulee vihaisia ampiaisia. Poirot on tässäkin Jappia etevämpi. Tilanteessa luultiin, että ensimmäistä rikosta ei tapahtunutkaan. Poirotin kommenttia eräästä murhasta tosin ihmettelin. Teko oli julma, koska hän tuomitsi elävän miehen kuolemaan. Tällä perusteella ja juuri tämän vuoksi henkirikos on aina julma ja peruuttamaton siinä elämä päätetään.

Rikollinen tunsi vahvaa vetoa rautateihin ja hänen lempikirjansa oli Nesbitin kirja Rautatien lapset. Kirja on herttainen lastenkirja, jossa reippaat lapset auttavat yhteisöä.

Tämä oli ensimmäinen Christien dekkari, jonka olen koskaan lukenut, ostin tämän loistopokkarin kirppikseltä. Muistin, miten rikollinen oli suunnitellut tekonsa, hän ei päässyt kehuskelemaansa T:hen asti, eikä ollut tarkoituskaan, eräässä kirjeessään hän kirjoittaa T kuin Tipperary, joka on paikka Irlannissa ja kuuluisa laulusta, jota irlantilaiset sotilaat lauloivat ensimmäisessä maailmansodassa.

Yle näytti tv-sarjaversion kirjasta, joka on todella laatutuotantoa, kirjan henki on hyvin säilynyt tv-toteutuksessa.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Zdenek Miler: Myyrän auto

Zdenek Miler: Myyrän auto

Pixin pienenä lyhennettynä versiona, jonka tekstit on kirjoittanut Eduard Petiska, ja jonka on suomentanut Kirsti Siraste, ja jonka teoksen Jokke osti kahdella eurolla. Alkuperäinen teksti on vuodelta 1962.

Myyrän auto -kuvakirjassa Myyrä on kaupungissa ja näkee autoja, ja haluaa itselleen sellaisen. Toisaalla Kalle on hakannut vasarallaan punaisen peltisen vieterillä toimivan autonsa pirstoiksi ja hylkää romun ruohikolle.

Myyrä korjauttaa sen ja huristelee sillä välillä vetäen vieterillä vauhtia ja pysäköi sen päivän päätteeksi kolonsa ulkopuolelle.

Auto on lisäksi sangen ympäristöystävällinen eikä siten saastuta.

Myyrä on ollut lapsuusajan suosikkini, minulla on ollut iso kuvakirja, jossa tämä tarina lienee ollut kokonaan, lisäksi olen tätä katsonut VHS-videoversiona. Lisäksi minulla on ollut  isoina kuvakirjoina Myyrän housut ja Myyrä ja raketti kuvakirjat. Nämä kuvakirjat ovat yllä nykyisinä pienversioina, ja ne myös ostin.

Myyrän housut lienee ensimmäisiä Myyrä piirrettyjä siinä Myyrä selvittää, miten saisi housut, ja pellava neuvoo, että kastelemalla sitä, kitkemällä rikkaruohot, sekä ajamalla hyönteiset pois saadaan sato. Haikara loukuttaa, hämähäkit kehräävät, mustikat värjäävät, muurahaiset kutovat kankaan, jonka rapu leikkaa ja kaislakerttu neuloo housut.

Myyrän raketti -seikkailussa Myyrä matkustaa raketilla, joka syöksyy ohjausvirheen vuoksi saareen ja hajoaa. Ravun kanssa Myyrä etsii kadonneet osat ja kokoaa raketin kuntoon. Hän antaa ravulle punaisen kuulan, ja he löytävät simpukasta helmen. Myyrä matkustaa saarelta ehjällä raketilla.  Mukava tarina edelleen.

Piirretyistä suosikkini ovat olleet tarina, jossa Myyrän ystävä sairastaa. Myyrä hakee kamomillasauniota kaikkialta, mutta löytää sen kotinsa vierestä ja Hiiri tervehtyy.  Myyrä ja kotka, on myös hyvä, siinä Myyrä hoitaa kotkan poikaa ilman siipee, ja opettaa linnun vielä lentämäänkin.