Lin Jutang: Leski, nunna ja kurtisaani

Lin Jutangin Leski, nunna ja kurtisaani sisältää kolme kiinalaista tarinaa, suomentanut Kristiina Kivivuori ilmeisesti englannista Widow, nun and courtesan, 1953, wsoy taskukirja, 1964, sivumäärä 272. Kirja lienee kirjoitettu englanniksi, sillä Lin Jutang (10.10.1895 - 26.3.1976) mainitaan kiinalais-yhdysvaltalaiseksi kirjailijaksi, joka oli Pekingin yliopistossa englannin kielen filologian professorina, mutta toimi toisen maailmansodan jälkeen Singaporessa professorina. Lin Jutang on syntynyt keisarivallan aikana, joka muuttui 1900-luvun alussa ja toisen maailmansodan jälkeen Mao peri voiton, ja alkoi Kiinan kansantasavallan aikakausi.

Kirjan esipuheesta päättelin, että kolmesta kertomuksesta kaksi eli ilmeisesti Leskivaimo Tshuan ja Taishanin nunna olisivat käännettyjä ja jonkin verran "muokattuja" kertomuksia, ja ensimmäisen kirjoittaja olisi Lao Hsiang, toisen kirjoittaja "Liu O, tohtori ja romaanikirjailija" tarina on vuodelta 1900. Lio O oli maanpaossa keisarin aikaisten nykyaikaisten ajatusten vuoksi ja viimeinen tarina Neiti Tu on Lin Jutangin "oma", mutta perustuu kansantarinaan

Leskivaimo Tshuan -tarina tapahtuu Kiinan maaseudulla toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Kertomus tuo esiin hieman uneliaan kylän, jossa asuu persoonallisia ihmisiä, joiden useimpien nimi on Tshuan. Kylänvanhin koittaa kaitsea katrastaan parhaansa mukaan, mutta auktoriteetti on laskusuunnassa. Kylän ihmiset esitetään aitoina mutta myös kaikkine vikoineen, pinnan alla on paljon näkymättömiä siteitä ja kyläläisten suhteet ovat osittain solmussa. Kylänvanhin ei ole se joka tahtipuikkoa heiluttaa, vaan lähinnä leskivaimo Tshuan, ja hänen iloluonteiset viisi tytärtä, joista riehakkain on nuorin Tientie Ni'rh. Monille kylän yllättäville tapahtumille löytyy motiivit menneisyydestä. Ajallisesti kertomus kattaa lähinnä lyhyehkön ajan yhden päivän ja yön ja vielä seuraavaa päivää.
Tarinan alussa Kapteeni Tshuan, joka on menettänyt kätensä maailmansodan ilmataistelussa, ratsastaa käsiproteesin kanssa sankarina vesipuhvelin selässä kylään, jossa karkotetaan heinäsirkkoja viljapellolta. Kuhina johtuu heinäsirkoista, mutta kapteeni luulee olevansa sankari. Vesipuhvelin elintoimintoja selvitetään ja lopuksi todetaan, että vesipuhveli on kylään liian hyvä. Sitä ennen on välien selvittelyjä kylänvanhimman kanssa, joka on potkaissut erästä ulkomaista koiraa, joka on kuollut sairaalahoidosta huolimatta, ja jolle hän on pystyttänyt patsaan. Leski Tshuan, jota myös Länsi Portin Kukaksi on kutsuttu, tietää tyttärineen, miten elämän vapauksista täysin siemauksin nautitaan. Kylän miehet Tshuan Fei ja Hei Tshuan myös viihtyvät talossa. Leski on kuitenkin kylässä tasapainottava voima, sillä ihmiset eivät aina toivo hyvää toisilleen. Tshuan Fei on salakuljettaja ja entinen vanki ja aiheuttaa suolan salakaupoillaan erään kyläläisen kuoleman. Hei Tshuan, joka ihailee länsimaalaisia, ei toivo lähimmäisilleen aina hyvää, lesken tyttäret tappelevat keskenään, petollinen Hevoskauppias yrittää hyötyä kylän uhkapelistä. Sadonkorjuun jälkeen vietetään sadonkorjuujuhlat, ja esitetään näytelmä, jonka jälkeen kylän vanhimman talo palaa, ja kaksi henkilöä on kadonnut. Itse luulisin pystyneeni päättelemään tapahtumien kulun, vaikka tarina on joistain kohdin niin hulvattoman kryptinen, ettei yhteyksiä ehkä tajua oikein.
Vaikka tarina on Kiinasta, uskon sen pätevän kaikkiin agraaripohjaisiin kyläyhteisöihin ja olevan universaalia ihmisyyttä, hersyvä meno tulipaloineen tuo mieleen Agapetuksen Hilman päivät.

Taishanin nunna -tarinassa matkaseurue pääkaupungista pysähtyy erikoisessa luostarissa, joka on vuoren juurella. Matkaseurueeseen kuuluva rouva Teh haluaisi jäädä luostariin, mutta nunnat eivät suosita sitä. Luostari on sikäli erikoinen, että eräin edellytyksin siellä voi miehet yöpyä. Luostarilla on ongelma paikallisen tuomarin poika haluasi yöpyä viisitoistavuotiaan nunnan kanssa, eikä nuori nunna halua, vaan haluaa karata. Paikallinen tuomari haluaa sulkea luostarin. Matkaseurueen pää Lauts'an, joka on virkamies, kirjoittaa kirjeen, että ennen sulkemista hän haluaa neuvotella tuomarin kanssa. Seurue lähtee kantotuoleineen vuoristoon, kun nunnaluostarista Jiyn -niminen nunna tulee kävellen saattamaan. Illalla hän kertoo tarinansa. Hieman nuorempana hän on ollut rakastunut luostarissa käyneeseen Sanjehiin, jolla on oma vaimo. Jotta Sanjeh voisi viettää yön Jiynin kanssa, hänen pitäisi hankkia luostarille pukuja ja muuta tavaraa tuhannen dollarin arvosta. Hänen äiti ei suosita kauppoja. Toisaalla Jiyn, vaikka on rakastunut, miettii vaihtoehtojaan. Jalkavaimon osa silloisessa dynastiassa ei ole hääppöinen ja voi johtaa kuolemaan. Jos hän viettää yön Sanjehin kanssa, muut suosijat voivat sen jälkeen vaatia osaansa... Jijyn kasvaa, koska "kun ihminen joutuu äärimmäiseen hätään, hän muuttuu ja kun ihminen muuttuu, hän saavuttaa ymmärrystä". Jijyn valottaa buddhalaista elämänviisautta, jota voidaan pitää Lin Jutangin mukaan silloisena pätevänä kiinalaisena uskonnollisena elämänviisautena.
Jijyn on jakanut itsensä maailmalliseksi ja erakoksi. Tekstissä puhutaan Kuudennesta mestarista ja Vajra Sutrasta, Jijyn on harras ja matkaseurueesta Huantsui niminen nainen jää Jijynin oppilaaksi.

Neiti Tu -tarina päättää kirjan. Kertomus alkaa kun nuori ja kaunis kurtisaani morsiuspuvussa hyppää Jangtse-jokeen veneestä, jossa oli hänen rakastajansa nuori ylioppilas ja virkamiehen poika, tätä ennen hän on heittänyt jalokivensä vuolaaseen virtaan. Ylkä sen sijaan katoaa tapauksen jälkeen. Tarinan kertoja alkaa selvittää, mitkä tapahtumat ovat johtaneet murhenäytelmään.
Miehen nimi on Li, ja tarinan kertoja kuulee tarina herra Liu'lta. Li, jonka "kutsumanimi" on Shia-ming, tapaa nuoren hehkeän neiti Tu'n maaseudulla temppelin läheisellä vesialueella, missä Li ja Liu ovat melomassa. Neiti Tu on myyty kuusitoistavuotiaana ja toimii Pekingin soittajahovissa, ja on kuuluisa, ja hän on usein varattu. Neiti Tu'lla on äiti, joka ei ole biologinen, vaan jonkin näköinen huolenpitäjä, neiti Tu'n oikea nimi on Wei-niang. Itse en ymmärrä tästä nimiasiasta juuri mitään, mutta luulen jonkun ymmärtävän paljonkin. Herra Li eli Shia-ming ja myös Wei-niang kärsivät rakkaudestaan, siitä, että se on oikeastaan turhaa, koska se on mahdotonta etiketin ja tapojen vuoksi. Shia-ming ei voi naida kurtisaania, hän ei voi saada rahaa Wei-niangin lunastamiseen vanhemmiltaan, hän on antanut naimaluvan itse itselleenkin, hän on täydellisessä umpikujassa. Kurtisaanin lunastamiseen tarvittaisiin 1000 dollaria.
Onko suuri rakkaus syntiä? kysyy kertoja ja sulhasen ystävä pohtii kohtaloa ja järjestelee ystävänsä asiaa. Neiti Tu haluaa hyviin naimisiin, eikä halua olla jalkavaimo vaan nimeenomaan päävaimo. Neiti Tu'lle ilmestyy kilpakosija miljonääri suolakauppias Mao. Monimutkaisten juonittelujen jälkeen rakastavaisilla Shia-mingilla ja Wei-niangilla olisi mahdollisuus onneen, mutta sulhasen vanhemmat eivät hyväksy morsiota. Kun ylkä ei luota rakkauteensa eikä itseään älykkäämpään naiseen eikä hänen kykyynsä selvitä tilanteensa, on edessä tragedia. Neiti Tu valitsee veden syleilyn ennen kuin suolaisen sulhon. Nynnyn yljän järjen valo sammui ja kuuppa himmeni.
Viimeinen tarina on traaginen rakkaustarina ja päättää hienosti teoksen.

Naisen asema ja rooli on yksi kirjan teemoista. Laitan jokaisesta kertomuksesta lainauksen
Leskivaimo Tshuan
s. 32 Kun nainen jää leskeksi, hänen on viisainta peittää kasvonsa ja itkeä päivät päästään, sillä sinä hetkenä, jolloin hänen silmänsä kuivuvat, aletaan epäillä että hän hymyilee. ja sehän taas tietäisi sitä että hän viettää normaalia elämää niinkuin ketkä tahansa muutkin ihmiset.

Taishanin nunna -tarina
s. 130 Silloin tuomarin poika raivostui ja huusi kovalla äänellä: 'Jollei Tsingjyn pidä minulle seuraa ensi yönä, toimitan niin, että tämä temppeli suljetaan huomispäivänä'

Neiti Tu -tarina
Neiti Tu'sta kerrotaan seuraavaa:
 s.208 hänen vanhempiensa kuoleman jälkeen häijy käly oli myynyt hänet, kun hän oli vasta viidentoista. Kohtaloonsa alistuen hän harjaantui ammattiinsa ja saavutti pian suurta suosita lauluillaan, luutullaan ja henkilökohtaisella viehätysvoimallaan. Kuusitoistavuotiaasta asti hän oli tuntenut monia miehiä. Erään ministeriön rikas virkamies on tarjoutunut ostamaan hänet, mutta hän on kieltäytynyt.

Kauneusihanteena tuntuu olevan valkeat ja soikeat kasvot. Ihomaalia käytetään. Kirjan kansikuva naisella, kasvot ovat valkoiset.

***
Kaikki huomiot ovat tästä nimenomaisesta kirjasta, ja tarinoista, jotka ovat alkusanojen eri aikakausilta. Aikakausi-ilmoitus on luultavasti käännetty virheellisesti tai käännöksessä on ongelmia, sillä sekä  Taishanin nunnan että Neiti Tu'n tarinassa puhutaan dollareista, ja Neiti Tu'n tapauksessa pankeista ja kaupoista. Jos elettäisiin 1500-lukua, ei ollut USA:ta Kolumbus "löysi" Amerikan saaria vasta vuonna 1492 ja USA itsenäistyi vasta 4.7.1776, eli ei ollut dollareita, eikä pankkeja, luultavasti ei ollut nykyisen kaltaista yliopistojärjestelmääkään. Luultavasti Neiti Tu'n tarina voisi olla 1900-luvun alusta, ja Taishanin nunna 1500-luvulta, jolloin taala on vasta haave.