Robert Louis Stevenson: Aarresaari sekä R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu

Robert Louis Stevenson: Aarresaari, wsoy Nuorten toivekirjasto

R.L Stevensonin Aarresaari (1883) on legendaarinen kirja, Jim Hawkinsin kertomus hurjasta aarteen etsinnästä, löytämisestä ja poiskuljetuksesta. Jim on tarinan päähenkilö, joka on merkinnyt 1700-luvulla tapahtuneen tarinan muistiin, kirjassa jotkut luvut ovat tohtori Liveseyn kertomia.

Juonitiivistelmä ja henkilöt
Nuori Jim Hawkins tutustuu perheensä Amiraali Benbow täysihoitolassa neuroottiseen merimieheen Billy Bonesiin. Jimin isä kuolee tarinan alussa ja majatalo jää Jimin ja äidin hoitoon. Billy Bones pelkää yksijalkaista merimiestä ja ihmisiä yleensäkin. Sokea mies tovereineen ilmestyykin pian tekemään tiliä.Bonesin kanssa. Musta merkki annetaan ensimmäisen kerran, se on eräänlainen haaste. Kapteeni kuolee. Aarrekartta jää kuitenkin Jim Hawkinsille. Paikallinen patruuna Trelawney varustaa Hispaniola-laivan aarteen poishakemiseksi.  Patruunan ja Jimin lisäksi laivaan tulee tohtori Livesey. Laivan kapteeniksi pestataan kapteeni Smolett, mutta merirosvoja pestautuu salaa miehistöksi. Kokiksi pestautuu mukavan oloinen puujalkainen John Silver.  John Silver on erityisen ystävällinen Jimille, ja kehuu tätä. Jimin pelot yksijalkaisesta merimiehestä unohtuvat. Laivamatkalla Jim on ruumassa ja piiloutuu omenatynnyriin. Sieltä hän kuulee kiihkeän keskustelun kapinayrityksestä, jota johtaa "mukava ja yhteistyökykyinen" John Silver. Kapina alkaa saarella, ja miehistöt hajaantuvat, mutta miehistö jakautuu kahteen osaan. Saarella on taisteluja aarteesta. Aarre ei kuitenkaan löydy kartan osoittamasta paikasta, vaan saarelle jätetty erakko Ben Gunn on sen siirtänyt. Jim tutustuu matkoillaan Ben Gunniin. Saarella on monia käänteitä, ja Jim siirtää laivan paikkaa ja joutuu väärään leiriin. Lopulta kapina kukistetaan. Kuitenkin kapinan päällikkö John Silver nöyristellen ja imarrellen pääsee laivaan paluumatkalle kokiksi, ja karkaa muutama rahapussi mukanaan. Hawkins otaksuu, että hän elää värillisen vaimonsa ja papukaijansa kapteeni Flintin kanssa.

Kirjan on kirjoittanut Robert Louis Stevenson 1800-luvulla, eli kirja on kirjoitettu ennen Tarzania, mutta Robinson Crusoen jälkeen. Kirjan kansi on loistava, lisäksi alkulehdillä on kartta. Tarina jakaantuu VI osaan, 34:ään lukuun ja 224 sivuun. Teos voi jakaa mieleisellään tavalla: eräs tapa on ennen kapinaa ja sen jälkeen, tai maassa oloaika, laivamatka ja saarella oloaika. Kirjan kannessa on kuvattu suurin konna, kiero, lipevä liero ja paatunut petturi, jolla puheenlahjoja piisaa. Pitkä-John Silver on yksi päähahmo koko tarinassa, jossa hahmoja on runsaasti, ja osa poistuu päiviltä. Henkilöt jakautuvat kapinallisiin ja muihin.

Lienee parasta olla kertomatta koko juonta yksityiskohtaisesti vaan keskittyä muihin asioihin.
1. Naisia saarella ei ole. Ainoa kertomuksen nainen on Jimin äiti ja nainen josta puhutaan eli Silverin värillinen vaimo, tämä kasvaa myyttisiin mittasuhteisiin.

2. Kirja voidaan jakaa osiin jopa juonen käänteiden osalla, eräs tärkeimmistä on Jimin omenatynnyrikuuntelu, jolloin puujalkapaten petturuus ilmeni sekä erakon ilmestyminen aarteen kanssa, Jim on päähenkilö, mutta ei muissa hahmoissa on paljon enemmän sisältöä. Jim jää seikkailuistaan huolimatta tapahtumien kertojaksi ... ,

3. Saari. Saaren luontoa, muotoja ja erakon elämää hyödynnetään paremmin kuin Robinson Crusoessa. Robinsonissa saari ei ole keskeinen.

4. Aarteen etsintä. Kirjassa on kaikki elementit: salaisuus, varustelu, etsintä, kapina, taistelu, löytyminen ja miten sitten kävikään.

5. Kirjassa on läsnä sekä isänmaallisuus että uskonto. Kapteeni Smolett, joka  on pedantti johtaja ottaa mukaansa saareen joukon tavaroita, ja kun ne luetellaan, mainitaan ensin Britannian lippu ja sitten Raamattu. Tässä kuvastuu hänen arvonsa. Myös lääkäri Livesey on kruunun mies, ja kaikki Jumalaa pelkääviä, paitsi tietenkin konnat.

6. Eläimistö, erakoituminen ja yhteys
John Silverin lemmikkinä on papukaija kuten Robinson Crusoella. Saarella on vuohia kuten Crusoen saarella. Erakoituminen vaikuttaa Ben Gunnin mieleen hajottavasti toisin kuin Robinson Crusoen. Tarzanhan taas kesti yksinäisyyttä hyvin ja pystyi kehittämään itseään yksin yksinäisyydessään. Toisaalta Robinson viihtyi yksin pisimpään, ja hän ei etsinyt seuraa, mutta tuli myöhemmin toimeen Perjantain kanssa opettaen häntä. Tarzan taas piti alkuasukasheimon aisoissa, pelasti amerikkalaiset, hyvät eurooppalaiset ja tunsi vetoa Jenkkilän Janeen.

7. Kerronta
Robinson Crusoessa näkökulma on Robinson Crusoen, Aarresaaressa Hawkinsin (ja tohtorin) kerrontaa ja Tarzanissa henkilön, joka on kuullut tarinan ja tarkastanut "asiakirjoja".

8. Kritiikki
Robinson Crusoe näkökulma on lievästi kolonialistinen ja "hieman" sovinistinen, tai nainen vain puuttuu. Aarresaaressa John Silverin vaimosta puhutaan, mutta teos ei ole sovinistinen eikä siirtomaa-asia ole mukana. Tarzanissa kolonialismi on läsnä, mutta sitä ei minusta ihannoida.

Stevenson on laajentanut aarresaarikertomustaan novellissaan joka on julkaistu teoksessa Huomispäivän laulu, 

Viimeisenä tarinana on Aarresaaren sankarin kapteeni Smolletin ja kapinallisen John Silverin, konnan keskustelu, kahden luvun välillä eli lukujen XXXII ja XXXIII, teoksessa on 34 lukua, eli teoksen loppuvaiheessa ennen toiseksi viimeistä lukua, missä tapahtuu eräs monista käännekohdista. Kapteeni Smollett hyvien puolelta, ja John Silver pahojen puolelta keskustelevat. Lyhyttarina aukeaa vain Aarresaaren lukeneille. Molemmat henkilöt ovat keskeisiä. Smollett on isänmaallinen ja uskonnollinen periaatteen mies, joka tekee aina velvollisuutensa. John Silver on taas koko kirjan mielenkiintoisin henkilö. Kaveri, joka juonitteluistaan ja kapinastaan huolimatta onnistui lähtemään laivalta rahapussi mukanaan, on kiinnostava myös taustaltaan. Silver oli tiettävästi ainoa, joka oli naimisissa. Hänen vaimoonsa sisältyi myyttistä ihailua, mutta myös pelokasta epäilyä, joka selviää Aarresaaren  Trelawnyen kirjeestä, missä hän kirjoittaa ennen merimatkaa. ”Hän (John Silver) jättää vaimonsa hoitamaan ravintolaa, ja koska tämä on värillinen nainen, niin on kai anteeksi annettava, jos me kaksi vanhaapoikaa otaksumme olevan yhtä paljon vaimon kuin terveydenkin syytä, että hän lähtee merille”. Itse asiassa miltei koko miehistö oli John Silverin "palkkaamaa" ja hän todella tiesi, mitä oli tekemässä, eikä syynä lähtöön  todellakaan ollut vaimo vaan aarre ja sen saaminen itselle.

Viitteitä Silverin vaimoon teoksessa on muitakin myös lopussa. Huomattavaa on, että Silver on äärimmäisen uskollinen vaimolleen, joka puolestaan odotti miestään jossakin ennalta sovitussa paikassa, jonne kapinan johtaja rahojen kanssa tuli.

R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu, Satuja täysikasvuisille ; Basam books 2003 sisältää Aarresaari teoksen kirjoittajan postuumisti julkaistuja lyhyitä tarinoita, joista kaksi on faabelia. Miltei joka tarinassa on voimakkaita kannanottoja ja opetuksia. Teoksessa on 92 sivua, ja suomentajan jälkisanat. Suomentajaksi on mainittu Virpi Hämeen-Anttila.

Nimitarina on toiseksi viimeisenä. Siinä kaunis prinsessa oppii vuosien kuluessa nauttimaan tästä hetkestä ja oppii olemaan murehtimatta turhaan huomisesta.

Huomispäivän laulun tarinat julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen lähipiirin vastustuksen vuoksi. Monessa tarinassa on teemana usko, rajoittavat uskomukset ja totuus. Monessa tarinassa on kuitenkin rajuja tekoja ja armotonta moraalia. Eräässä tarinassa palomies hakkaa kirveellä sairaan autettavan, sillä tämä käskee pelastamaan vain voimakkaita. Syytä kysyttäessä sairas toteaa, että voimakkaiden pitää auttaa heikkoja. Tämän hölmöyden vuoksi palomies lyö kirveellä sairasta. (perustelut olivat siis ristiriitaisia).

Samanlaista hölmöyden halveksimista on eräässä toisessa tarinassa. Tarinoita on yhteensä kaksikymmentä. Eldin talo -tarinassa kahleista vapautuminen vaatii rajuja toimia, ja johtaa uuteen orjuuteen, ja entistä huonompaan tilanteeseen. Uppoavan laivan kannella voi miettiä, mitä kannattaa tehdä, ja sanoma on joka päivä ajankohtainen. Kahden tulitikun syttymättömyyttä pohdiskellaan, lähetyssaarnaaja pysyy uskossaan, veljekset etsivät koitinkiveä, toinen liian pitkään.

Kahdessa faabelissa vaunuhevoset tapaavat ratsuhevosen, ja nuijapää puhuu sammakon kanssa, joka väittää, ettei ole ollut nuijapää. Lapset luultavasti jossakin vaiheessa tajuavat, että heidän vanhempansa ovat olleet hyvinkin heidän kaltaisiaan ja tehneet samat hölmöilyt, joista he varoittelevat..

Rumakin mies saa vaimokseen kauniin ylimyksen, kun pokka pitää. Rajuin tarina lienee silti Neljä maailmanparantajaa, jotka päätyvät varsin kyyniseen lopputulokseen.

Loppusanojen kanssa teos kattaa sata sivua. Minusta tämä kannatti ostaa. Tosin sain tämän syntymäpäivälahjaksi, mutta oli siis mukava lahja.

Anni Swan: Tottisalmen perillinen

Anni Swan: Tottisalmen perillinen, W.S.O.Y, seitsemäs painos, 1941, ostin teoksen kirppikseltä hintaan 1,50 e, 200 sivua XII lukua.

Swanilta olen lukenut Ollin oppivuodet, ja tämä on leivottu hyvin paljon samoista aineksista. Tuhmaa tenavaa hemmotellaan, mutta vaikeuksien jälkeen kaveri on Herran ja herran nuhteessa. Perintöjä kytätään, mutta vilunkimiehet paljastuvat, huikeita tapahtuu  ja lopussa kiitos seisoo kahdella jalalla.

Minusta tämä oli varsin viihdyttävä ja vauhdikas kirja.

Juoni lyhykäisyydessään, ilman loppukäänteitä
Tottisalmen perillinen teoksen tapahtuma-aika on 1800-luvun Suomi ehkä enintään puolivälissä vuosisataa. Tottisalmen kartanoa hallinnoi rikas paroni von Sumersie, jonka oma poika on kateissa. Paronin edesmennyt tytär on mennyt naimisiin ja tuleva perillinen on hemmoteltu Klaus. Klausilla on sisko Beata. Sisarusten isä on hermoheikko leinitautinen kapteeni, joka ei halua kasvattaa lapsiaan, ja kukaan muu ei osaa eikä viitsi. Kapteenilla on ongelmallinen ruotsalaispalvelija Jonas. (Ollikin kidnapattiin juuri Ruotsiin, tämä on julkaistu vuonna 1914).

Klaus tekee kepposia, mustepullon laittaa taskuun, kissan vetää lipputankoon ja ampiaiset päästää luokkaan.  Juonta leivotaan eteenpäin, kuriton Klaus viedään pappilaan porisemaan paremmaksi ja oppimaan ihmisten tavoille, ja pappilasta tumma nuori Yrjö-renki otetaan kartanoon. Yrjö on kuin kauan sitten kadonnut paronin poika, jota varkaaksi syytettiin, ja sekös aiheuttaa eräissä epäluuloja ja vainoharhaisutta, ja pian pikku-Yrjö on varkaussyytösten kohteena ja häätöuhan alla. Mamseli kovasti pikkupoikaa puolustaa . ....

Pappilassa eletään Herran nuhteessa Maria yhdeksän vuoden ikäinen tekee jo ”toimistotyötä” sekä Josef ja Joel ahkeroivat. Klausille elo pappilassa tekee lopulta hyvää ja Yrjön kanssa tiet risteävät sekä kartanossa ja myöhemmin kymnaasissa, jossa Yrjö osoittautuu varsin lahjakkaaksi latinassa ja kreikassa ja hyväksi pallon lyöjäksi, kisällipoikia vastaan taistellaan, koulussa kollektiivirangaistuksia kärsitään, Yrjö opettaa asennetta myös Klausille, ja vaikka Jonas manipuloi Klausia, hän ei onnistu manipuloimaan mania itselleen...

Maaseudulle ilmaantuu väkeä etelän mailta ...
Veren sakeus lopussa mitataan ja asiat totuuden vaa'alla punnitaan, Kreikassakin käydään ja lopulta saadaan perillinen Tottisalmeen.
***
NIPOTUSTA

Anni Swan on taivuttanut nimeä Klaus genetiivissä Klauksen (ei sentään Klaun), kun minulle sopisi paremmin muoto Klausin. Klaus tekee maisteri Tickleniukselle kaikenlaisia kepposia, esimerkiksi kirjan alussa avaa Kreikan historian tunnilla sikarilaatikon, "jonne suurella vaivalla oli samana aamuna saanut ampiaispesän suljetuksi ... parvi ampiaisia lentää pörräsi ... ympäri huonetta.... pöristellen ja pistellen..." Siis ketä ne ampiaiset pistelivät huoneessa Klaus, Beata ja maisteri - ei heitä ainakaan, ja miten ampiaispesä, joka on paperimaista ainetta mahtuvat sikarilaatikkoon ja ampiaiset? Lapsuuden kodissani oli paljon ampiaisia kesäisin, ja pienimmät pesät ovat vain omenan kokoisia, ja niissä ei montaa ampiaista ole, enkä suosittele sen laittamista sikarilaatikkoon, eikä edes se sinne mahdu. Maassa oleva pesä tai muualla oleva iso pesä sen sijaan voi sisältää niin lukemattomia ampiaisia luultavasti tuhansia, eli en suosittele senkään laittamista edes jätesäkkiin. Ampiaisista toisaalta ei ole edes juurikaan haittaa, ellei pesä ole lasten kannalta väärässä paikassa.

Kieli on paikoin vanhahtavaa, kiihoitus on monesti suuri ja yhtymisiä tapahtuu. Tekstiasun modernisointi pilaa ehkä jonkun tunnelman, mutta voisi voittaa uusia lukijaikäpolvia puolelleen, puhutaan Robinson Krusoesta (ei Crusoesta).
Swanin teksti on  väkevää, ja tarinat hyviä ja ehyitä.

Kapteenin nimi, kuten Klausin ja Beatan on Wärnehjelm, esimerkiksi sivulla 155, sivulla 119 se on muodossa Värnehjelm "Vieläkö Värnehjelmin korvia särkee?" Oli lintsannut koulusta, mutta oppi olemaan lintsaamatta :)
***
Jotenkin näistä Anni Swanin romaaneista tulee mieleen nykylehtijuttujen "curlinglapset", joiden tieltä esteet kuulemma silotellaan. Äiti, isä, kummi ja mummi pyyhkivät kuulemma harjalla esteet edestä. Se, että onko nykyaikana tällaisia lapsia on minulle epäselvää, järkevät vanhemmat suojaavat pientä lasta, ja rohkaisevat isompaa asteittain ottamaan vastuuta, miten se tehdään, on minulle kuitenkin epäselvää, mutta tuntemani lapset ovat hyväkäytöksisiä.

Anni Swanin resepti kurittomiin kultamussukoihin eli kauhukakaroihin tuntuu olevan köyhyyden ja kovien kokemusten ja työn sekä toveripiirin taika, oppikoulun tunteja ja oppikoululaisten taistelua kisällejä vastaan teoksessa tarkastellaan ja työn kautta kauhukakarasta kasvaa urhea urho, joka ottaa vastuuta perinnöstään ja alustalaisistaan.

Suositan Tottisalmen perillinen -teosta myös aikalaiskuvauksena.

 Anni Swanin joku kirja olisi yleissivistyksenkin kannalta hyödyllinen.
***
Myönnän, että en ole lukenut näitä lapsena, jos olisin pitäisin varmasti vielä enemmän.

Elizabeth Gaskell: Cranfordin naiset

Elisabeth Gaskellin Cranfordin naiset on älykäs kuvaus pienen kylän naispiireistä, teos on julkaistu vuosina 1851-1853 jatkokertomuksena, alkukielisen teoksen nimi on Cranford. Otava on painanut teoksen 1963 222 sivun mittaan, ja käännös on Martta Eskelisen.

Kirjan alku on jo paljon puhuva: Heti alkuun on sanottava, että Cranford on amatsoonien valtakunta; kaikki talot, joiden vuokra ylittää määrätyn kynnyksen ovat naisten hallinnassa. Mikäli aviopari sattuu asettumaan kaupunkiin miehinen osapuoli häviää jollakin tavalla; ... Käännös on hyvää, koska alkuperäinen gutenbergistä kuuluu näin "In the first place, Cranford is in possession of the Amazons; all the holders of houses above a certain rent are women.  If a married couple come to settle in the town, somehow the gentleman disappears;"
Cranfordin yhteisö on siis naisvetoinen, toisten tavat tiedetään ja tunnetaan. Vierailut, vastavierailut, seurapiiripuheet ja kielletyt aiheet ovat eettinen koodi, joita valvoo muutama ikipirteä ikäneito. Näihin piireihin pääsevät myös naislesket. Koska kyse on pienestä yhteisöstä, ulkopuolinen maailma tai sen sisään heittämät henkilöt ravistelevat kulisseja, ja tapahtuu kuolemantapauksia, rakastumisia, naimiisiinmenoja, eli vanhapiika voi päästä avioliiton auvoon, toimettomia tai eläköityneitä upseereja tarvitaan, mutta myös vararikko koetaan ja paljon muuta.

Teoksessa on runsaasti kirjallisia viitteitä: Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, Shakespeare ja monia muita. Jatkokertomuksena julkaisu on näkyvissä piristävällä tavalla romaanissa. Esimerkiksi luvut yksi ja kaksi muodostavat kokonaisen kertomuksen, missä esitellään Cranford, ja sen asujaimistoa. Paikalle saapuu köyhä kapteeni kahden vanhapiikatyttärensä kanssa. Kapteeni ja vanhempi sairaalloinen ikäneito kuolevat, ja nuorempi hymykuopallinen neiti purjehtii avioliiton tyyneen satamaan, ja saa vielä tytönkin. Tämä lyhyt juonikuvio on selitetty kahdessa ensimmäisessä luvussa ja noin 25 sivussa kätkeytyen vierailujen taakse, ja jännitteisen seurapiirikoodin vekkien väliin. Seuraavassa kahdessa luvussa eräs toinen ikäneito -sisarensa ja moraalinsa vartijan kuoltua- vierailee nuoruuden rakkautensa donquijotemaisen vanhapoikamaanviljelijän luona Kyseisellä Thomas Holbrookilla on 26 lehmää nimettyinä aakkosten eri kirjaimien mukaan ja, Thomasin kirjallinen tietämys sisältää Shakespearea, Byronia ja Goethea, ja jonka kirjavalinta perustuu omaan makuun, eikä klassikkoasemaan ja joka maku sisältää vain runoutta ja kauhukertomuksia . Seuraavaksi luetaan kirkkoherran ja hänen tulevan vaimonsa "rakkauskirjeitä", ja selviää, että morsian haluaa kapiot avioituakseen, ja morsiamen kirjeet "todistivat neitoiän turhamaisuuden katoamista sydämestä äidinrakkauksen tieltä".

Minä-kertoja on kylässä vieraileva -ilmeisesti neiti-ihminen, jonka tarkkoja sulkakynän piirtoja on hauska ja viihdyttävä lukea. Kerrontatyyli on samantapainen kuin James Herriotin teoksissa, sillä kylän ihmisten tarinoissa luodataan myös menneeseen ja tulevaan, ja mukana on aito välittäminen, mutta myös tukahduttavat ennakkoluulot. Kirjan rakenteesta näkyy alkuperäinen julkaisutapa jatkokertomuksena, kirja on kuitenkin ehyt, ja varsin ohut, mutta tiivis hieno klassikkoteos.

Yhteisön jäseniä ovat neiti Pole ("napa"), kirkkoherran ikäneidot Deborah ja Matilda Jenkyns, joilla on kadonnut veli Peter, kapteeni Brown ja hänen ikäneitotyttärensä, ja Jessietytär, kapteeni on köyhähkö kuten rouva Forrester, mutta rouva Jamieson on varoisssaan, kuten lady Glenmirekin ja leskirouva Fidz-Adams, Thomas Holbrook on poikamies, ja Mattyn heila nuoruusvuosilta, Majuri Gordon, lääkäri Hoggins, neiti Pole, ja kertoja, jonka nimi mainitaan kerran on Mary Smith, jonka isä on asianajaja ….
***

Vanhoissa kirjeissä viitataan Napoleon Bonaparten aiheuttamaan pelkoon, ja valmistaudutaan Napoleonin maihinnousuun. Pariisin matkaa paheksutaan, lisäksi varkaat leimataan ehkä ranskalaisiksi. Romaanissa on vain latinankielisiä lainauksia, joita ei ole käännetty. "BB non videt omnia" on luultavasti klassikkojen ahmijoille tuttu, mutta ei ehkä kaikille. Itse en osaa ranskaa lainkaan, mutta tämän osasin, lienee "BB ei näe kaikkea". Eräs kirkkoherra kirjoittaa vaimolleen kirjeissä korkealentoista tekstiä pääosin latinaksi, jota vaimo luulee hepreaksi, mutta osaa kyllä teurastaa sian kun mies palajaa kotiinsa.

***
Lopuksi hieno oivallus heti kirjan alusta... pitkähkö lainaus sallittaneen
Rouva Forrester piti kutsut nukketalon kokoisessa asunnossaan... (on siis köyhä ja palvelija on hieman taitamaton)... ellei hänen emäntänsä olisi auttanut kulissien takana, emännästä joka nyt istui juhlallisena muka tietämättä millaisia kakkuja saisimme teen kera, vaikka hän tiesi ja me tiesimme, että hän tiesi meidän tietävän ja me tiesimme että hän tiesi meidän tietävän, että hänellä oli ollut kiire aamupäivä, kun hän oli leiponut teeleipää ja sokerikakkua.

Sama alkukielisenä

"if she had not been assisted in private by her mistress, who now sat in state, pretending not to know what cakes were sent up, though she knew, and we knew, and she knew that we knew, and we knew that she knew that we knew, she had been busy all the morning making tea-bread and sponge-cakes".

Tätä verbaalia ilotulitusta on hieno lukea, kiitos Elizbeth Gaskell sekä myös suomentaja Martta Eskelinen.
***
Wikipediassa on selostus kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta, joka on ollut ilmeisen hyvin tehty ja suosittu, itse en ole nähnyt sarjaa. Kirja on kulkeutunut meille, eikä sitä oltu luettu kertaakaan, nyt on.

*******

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1, 2 ja 3

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogian luin toistamiseen. Ensimmäinen lukukerta oli jo usean vuoden takaa, ja kokemus oli mullistava, se avasi toisen näkökulman koko 1900-luvun alun historiaan, toiseen, mitä koulussa oli opetettu. Ykkösosasta minulla on neljäs painos vuodelta 1959, kakkososasta myös neljäs painos, mutta kolmososasta ensimmäinen painos, jota on otettu sadan tuhannen verran. Sivuja on 460+526+544 eli tällä formaatilla 1520 sivua..

Täällä Pohjantähden alla -trilogia käynnistyy vuodesta 1884, jolloin Jussi Koskela kuokkansa suohon iski ja pelloksi raivasi, ja selkänsä rikki vaivasi. Jussi on trilogian yksi päähenkilöistä, mutta teossarja kertoo kuitenkin koko Koskelan ja Kivivuoren perheistä Pentinkulman kyläyhteisön suhteista, torppareista, työmiehistä, kartanosta ja pappilasta, ja siitä, miten Suomi ajautuu sortovuosista kansalaissotaan, kansalaissodan teloituksista kahtiajakoon ja mitkä arvet siitä kansaan jäivät, tarinaa viedään yli toisen maailmansodan, eheytymiseen. Teoksen luettuaan toivoisi, että joku kirjoittaisi trilogian vuosista 1950-2010.

Väinö Linnalla on monia vahvoja henkilöitä trilogiassaan: Jussi Koskela, poikansa Akseli Koskela, hänen poikansa Vilho Koskela, kuuluisa luutnantti Koskela, mutta myös räätäli Aadolf Halme, Kivivuoret varsinkin Elina ja Janne, Laurilat Anttoo, Aune Leppänen, Magnus-Paroni, Salpakarit, heistä varsinkin Ellen ja Ilmari, näistä lopussa enemmän. Täällä Pohjantähden alla -trilogia on loistava fiktiivinen historiallinen realismia edustava kertomus pentinkulmalaisista, johon allegorisesti kiteytyy tavallaan koko Suomen historia sortovuosista  1950-luvulle asti. Allegoria on viety minusta henkilötasolle asti.
***
Linna on realisti, Täällä Pohjantähden alla on suomalaista realismia torpparin silmin tarkastellaan Suomen historiaa vuodesta 1884 aina toisen maailman jälkeiseen aikaan. Pieni katsaus juoneen.

ENSIMMÄINEN OSA (juoni, lukupäiväkirja ja tiivistelmä)
Jussin pappilan vuosimiehen käsittelyssä suo muuttuu pelloksi ja niityksi, talo mitoiltaan 16m x 7m syntyy, harjakaisiksi voi nimittää merkittäviä kattotalkoita, joissa kylänmiehet, heidän tapansa ja luonteensa esitellään ja tulevat ilmi. Talkoissa naputtaa pärettä kireä Anttoo eli Töyryn torppari Anton Laurila, joka jo talkoissa haukkuu isäntänsä, Preeti Leppänen kartanon päiväläinen, räätäli Aadolf Halme herraskainen työläinen, joka Suometarta luki, sekä Otto Kivivuori kartanon torppari muurari, jolle oma kotipesä ei riitä. Jussi hankkii hevosensa Kivivuoren Vihtorilta. Jussi on kolmikymmenvuotiaana oman torpan "haltija", pieni pelko ehtojen koventumisesta. Pian viisi vuotta nuorempi Alma on raskaana, ja hieroja-Priita tulee päästämään esikoisen, Akselin. Priita kuvataan "raa'aksi ja suoraksi, mutta sen takana ei ollut pahansuopuutta, ja se vaistottiin".

Jussista tuli näin torppari, oma torppa Pappilan mailla ja Pappilan armoilla. Kertomus hyppää 1890-luvulle ja ongelmat alkavat kun kirkkoherra vaihtuu, ja uudeksi kirkkoherraksi tulee heikko, vaimonsa fennomaanin ohjaksissa oleva nimensäkin muuttanut Lauri Albin Salpakari. Jussilla on pappilan torppa. Kivivuorilla toisella teoksen pääperheellä on kartanon torppa. Kartanon herra on lapseton paroni, äkkipikainen huonosti suomea puhuva parjattu mies. Kaikesta huolimatta pidin paronista henkilönä. Hän tulee henkilökohtaisesti paikalle setvimään ongelmia, on kiinnostunut maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Toki hän ajaa Kivivuoret torpastaan, mutta sitähän Otto Kivivuori haki muuraustöillään ja kaikenlaisella muulla venkoiluillaan. Kirkkoherran perheeseen on puolestaan Linnan tekstissä ladattu kaksinaamaisen pelin kaikki ainekset.

Jussin poikakatras täydentyy Aleksilla ja Akustilla, elämä jatkaa kulkuaan, kunnes torpan maista lohkotaan parhaita osia viidennessä luvussa, (katso toinen postaus). Kuitenkin tapahtuma leimaa kaikkea sen jälkeen tapahtunutta. Voidaankin miettiä, oliko kohtuullista, että kirkkoherra voi ottaa sopimuksessa olevan yhden lauseen perusteella ilmaiseksi toisen raivaaman maan. Toisaalta voidaan pohtia, onko maanomistajalla oikeus ottaa vuokralaiselta maa omaan käyttöön noin kahden vuosikymmenen jälkeen voimassa olevan sopimuksen ja lainsäädännön perusteella. Voidaanhan nykyisinkin irtisanoa vuokrasopimus, irtisanoa töistä, lopettaa yritys, myydä se ulkomaille. Erona on tosin, että ehdot on kirjattu kunnolla lakiin, ja yhteiskunnassa on kattavampi turvaverkko. Peruslähtökohta minusta kuitenkin on sama. Vuokralaisen ja työläisen oikeudet ja velvollisuudet suhteessa vuokranantajan ja työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Jussin toimissa on paljon varovaisuutta, nuukuutta ja kaiken varmistelemista. Jussi on hyvin suomalainen henkilö, hän odottaa aina pahimman tapahtuvan, se monesti se sitten tapahtuukin. Jussi häivytetään tarinan ytimestä pois, mutta Jussin tarinaa päivitetään hänen kuolemaansa saakka.

Talkoohenki kukoistaa, kansakoulu pystytetään, myöhemmin palokunnan talo, ja erimielisyyksien jälkeen sosialistit pystyttävät työväen talon. Kaikki muuttuu, kun tsaari alkaa manifestoida, selvästi repeää kaksi eri leiriä. Tästä on myös aiemmassa postauksessa. Juopa kasvaa suuremmaksi, rintamalinjat erottuvat, jokainen häätö, niskurointi tulkitaan molemmissa leirissä osoitukseksi toisen osapuolen epäluotettavuudesta. Jussi on kaiken keskellä ja yrittää Almansa kanssa pysytellä puolueettomana.

Saadaan äänioikeus, valitaan kansanedustajat, mutta läpimurtoa torppa-asiassa ei tapahdu, päinvastoin. Anttoon häädöstä, tulee kova säätö. Laukon kartano häätää kaksisataa torppaa, maanvuokralakia jarrutetaan. Kuka antaisi maata maattomalle, ei ainakaan maanomistaja, ja muillahan maata ei olekaan. Uhoaminen alkaa puolin ja toisin "Suomen työmies ei kauvan kuuntele  .. kyllä jämpti on niin" s.423/I

Ykkösosassa kuvataan myös puhelinkeskuksen syntyä, kauppa syntyy, kansakoulu pystytettiin, Kivivuoren Janne menee naimisiin, ja Akseli Elinaansa ihastuu, Akselin ensimmäiset kokemukset naisen kanssa tapahtuvat Aunen kanssa, joka auliisti sulojaan suo, josta joutuu Akselikin tiliä Elinalle tekemään, sormus lentää, mutta Elinansa Akseli saa, ja päättyy ensimmäinen osa sanoihin:
"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt"

TOINEN OSA: Juoni lyhyesti (lukupäiväkirja tiivistelmä):
Akselin ja Elinan yhteinen arki alkaa. Akseli ottaa torpan samanlaisena riippana kuin Jussi-isä, ja katkeroituu epävarmuudesta ja muiden kohtelusta. Vilho-esikoinen syntyy 1913, eli tulevan luutnantti Vilho Koskelan kummeiksi tulevat sosialisti Janne Kivivuori vaimoineen. Janne kuuluu tarinan hyviin. Hän oli estänyt monet häädöt ja osuuskaupan valtausyrityksen. Elina synnyttää Eeron, Aune taas Valdemarin eli Valtun, joka on isätön, mutta isäkandidaatteja on puolenkymmentä. Ajat ovat paremmat ja työväentalolla tapahtuu vähemmän. Toisessa osassa vastakohtaisuudet alkavat kuitenkin nousta, ja asetelmia haetaan. Panokset kasvavat ja spekulaatiot lisääntyvät. Linna kuvaa tilanteen hyvin pentinkulmalaisten tasolla, miten ajaudutaan ottamaan valta omiin käsiin. Tätä ennen ensimmäinen maailmansota syttyy, ja Pentinkulmalla ollaan suursotaan aika etäisiä. Pentinkulmaan tulee maanmittareita ja jonkin näköisiä linnoitustöitä tehdään, joka työllistää kylän miehiä ja Aunella on kansainvälistä seuraa, oma kylä on jo läpikäytynä, ei silti Aune on herttainen hahmo, ei kovin älykäs, mutta pärjää, ja ei tee pahaa muille, eikä edes itselleen. Sodan kuluessa rahan arvo romahtaa, mikä nollaa Jussin säästöt. Torpparilakia jatketaan. Vaaleja, ja eduskunnan hajotusasioita käydään läpi. Kolmannessa luvussa alkaa tapahtua. Nikolai II syöstään vallasta helmikuun vallankumouksessa. Alkaa myös työväestön liikehdintää. Akseli edustaa torpparilinjaa. Halmeellakin työväenyhdistyksen johtajalla on kovat odotukset vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta ja odottaa "kapitalistisen kauppasodan vapauttavan Suomen köyhälistön". Kansainvälinen soi Pentinkulmalla, ja taksvärkki on tervaa, mutta turpavärkki vaahtoaa, syntyy maatalouslakkoja, vaaditaan (oikeutetusti) 11 tunnin päivää ja myöhemmin 8 tunnin työpäivää. Halme tiivistää työväen tuntoja "työväki on nyt niin kuin lapsi, jota on petetty liian monta kertaa, se ei usko enää mihinkään". Lakon aikana tapahtuu rettelöitä, joista syytetään myös Koskelan Akua ja Aleksia, vaikka pojat ovat vain sivustaseuraajia. Lakko loppuu, ja luvataan, että jälkiseuraamuksia ei tule, mutta käräjiltä Koskelan kolmikko tulee tuomiot niskassaan.
Kapina alkaa, ja aseeseen tartutaan. Esikunta järjestetään. Punaiset hajoavat niihin, jotka eivät osallistu ja ne jotka tarttuvat aseeseen. Kaikki kynnelle kykenevät joutuvat Tampereen rintamille, jotka murtuvat, alkaa pako osa kotiin, ja osa itään. Kaikki kirjassa jäävät kiinni, tai sitten luoti saavuttaa. Paitsi tietenkin ne, jotka ovat jättäneet loppupuolustuksen muille. Linnan teoksesta tulee selville erot eri osapuolisen sodanjohdossa, ja sitoutumisessa ja kurinalaisuudessa, ja että kapinan jälkeen koston voitti maltin.
Sodan jälkeinen aika on ankeaa. Vankileirien kuvaus on kauheaa, teloitukset, "oikeudenkäynnit" koskettavat. Kuolemantuomitun kirjeet kotiin. Kun luet teosta, mieti olisiko tilanne ollut toinen, jos punaiset olisivat voittaneet. Arvioi, mikä olisi ollut silloin Suomen kohtalo, ja valkoisten vankien määränpää. Minä en tiedä vastausta, eikä kukaan muukaan, eikä historiaa voi muuttaa.

Toinen osa päättyy Akselin kotiin paluuseen on saanut "Toolperin henkilökohtaisen armahduksen".

KOLMAS OSA (juoni)
Akseli elää eristäytyneenä. Saa kuitenkin Jannen ja Yllön isännän myötävaikutuksella lunastettua torpalle lisämaita ja torpankin uuden lain turvin. Jussi saa halvauksen ja kuolee, hautajaisten kanssa samaan aikaan on pappilan Ilmarin häät nuoren Lauran kanssa. Hellberg käy Suomessa, Akselin ahdistusta nostavat patsaiden pystytys ja voimakkaat ennakkoluulot. Toisaalta suhde Elinaan ja torpan lunastus, sekä tyttövauva Kaarina pitävät maamiehen jalat maassa, vaikka mies punamenneisyydestä Hellberg käy kääntymässä itärajan takaa. Akseli kiintyy maahan, työhön ja yhteiskuntaan.
Ilmarin avioliittoa, ja turhautumista kuvataan paljon. Ilmari tapaa Valtun samassa paikassa, kun tapasi Aunen, mitään ei tapahdu, mutta Valtu heittää IO-huumoria Ilmarille. Ilmari jää pettämisestä kiinni, mutta ripittää vaimoaan. Ripityksen lopuksi Linna niittaa ikimuitoset sanat
Hän on lutka, ...sellaisena pidän ...banaalia ... lapsellista   .. mutta menisikö hän kapteeni Salpakari, tuleva kenraali ja pohjoisten metsien vaalea peto vaimon vuoteen viereen, lepertäisi lapsellisia sanoja ....Kun vaimo kysyy selitystä paukahtaa vastaus. Miksi? Olet  jo kokenut sen verran, että minusta on typerää kysellä kiveksien motiiveista. ss.137-138. Tämä on varsin vaikuttavaa, ja tekee upseerista pelkän marionetin, jota liikuttaa libido ja poliittinen kauna, jota erittelin edellisessä postauksessani.
Ajan hengen mukaisesti uusi nuori kansakoulunopettaja Rautajärvi on varsin vapaussotahenkinen. Hän on vaihtanut heimoaan hämäläisestä pohjalaiseksi, suomenkielinen, armeijamielinen, reservin vänrikki, urheilija ja AKS:n jäsen. Koulussa siis puhaltavat oikeistotuulet, ja voimistelu on aksiisia lauluja lauletaan, mutta edes koulu ei saa Aunen täistä Valtua ruotuun, ja poika kasvaa omillaan.
Lapuan liike saa innokkaita äärimiehiä Rautajärvestä ja Päkistä ja eräistä muista. Muilutuksia ja hakkaamisia on. Jannen varmasti pahin. Mäntsälän kapina koetaan, mutta  Rautajärven ja jääkärimajurin toiveet ja haaveet vallasta ja laajentumisesta eivät toteudu. Vaikka "meil Kosola" onkin, tilanne rauhoittuu, ja vauraus nousee, kaikki on kunnossa, kunnes Talvisota syttyy. Ensimmäinen uhri on Leppäsen Valdemar, joka saa komeat hautajaiset, uhri ei jäänyt ainoaksi Voitto ja Eero Koskela kaatuivat ja Lauri Seppä  ... tämän jälkeen syttyy jatkosota, jonka kuvauksessa Vilho Koskelan kuolema on myös toisesta näkökulmasta Tuntemattomassa sotilaassa. Siukolan poika ammutaan karkurina, Ilmari kaatuu... sota loppuu, ja elämä jatkuu. Kaarina, joka avioituu Aulis Kiviojan kanssa ...Juhani Akselin kuopus pitää tilaa, kaksi vanhaa rouvaa talossa, Alma miltei satavuotias, jo muistinsa menettäneenä. Jannen työ jatkuu aseveliakselistossa Siukolan kommunismia vastaan. Akseli sen sijaa kuolee Jussin raivaamalle suolle, jonka saa vaihtokaudassa takaisin. Kehä on sulkeutunut.

***
Päähenkilöt
-Luonnehdinnat ovat makukysymyksiä, tässä Jokken kirjanurkan-
Jussi Koskela kuvataan suomalaiseksi raivaaja torppariksi. Jussi jäi pappilan kasvatettavaksi isän ja äidin menehdyttyä. Avioitui Alman vaimonsa kanssa. Raivasi torpan pappilan maille. Sopi asiasta rovasti Valleenin kanssa. Kun kirkkoherraksi tuli Lauri Salpakari (Lars Albin Stenbom), ongelmat alkoivat. Jussi on varovainen, nuuka, ja varmistelee. Jussin heikkous on minusta yksitotisuus ja suomalaisen miehen tavoin kovin hiljainen. Jussin sanaan toisaalta voi aina luottaa. Jussi oli miettinyt suon kuivaamisen ja torpan perustamisen pitkälle ja teki myös sen minkä oli päättänyt. Jussi eli Johannes Vilhelm Koskela siis kuolee aivohalvauksen seurauksena kolmannessa osassa.

Akseli Koskela on Jussin ja Alman esikoinen. Akselissa on paljon isäänsä, mutta Akselin huonona luonteenpiirteenä on kaiken katkeruuden imeminen itseensä, ja itsepäinen Akseli oli, ei nöyrry, vaikka nöyryytetään. Akselin velvollisuudentunne on hallitseva. Akselin katkeruus herroja kohtaan vei miehen aseretkelle, joka päättyi huonosti. Vaikea nähdä, mitä Akseli luuli voittavansa paitsi  kaunansa herroja kohtaan. Jopa Hellberg sanoi, että, jos saisitte torpat omaksi, kuka meitä sitten äänestäisi. Hellberg hämmentää ehdonalaisessa Akselin katkeraa mieltä. Akseli käy jaakobinpaininsa ja sopeutuu. Elinan, torpan ja lasten veto on suurempi kuin kauna vääryyksistä., Akseli alkaa pyörittää pyöriä, jotka tuovat hyvinvointia lähipiriin.

Jussin pojista Aleksi ja Akusti jäävät hieman varjoon, mutta Aku on hyvinkin sympaattinen kaveri, ja koki ennen kuolemaansa herkän rakkauden Elma Laurilan kanssa, ja hankki kaksi vankia, joiden takia osin sai nappituomion. (nappituomio -sana on teoksessa käytössä). Aleksin ja Akustin kohtalo todella järkytti.

Alma Koskela on tasainen vaimo ja äiti.. Minusta kaikinpuolin hyvä ihminen ja pitkään leski. Tavallaan trilogia kertoo Alaman elämänkaaren.

Akselin pojat Vilho, Voitto ja Eero ovat reippaita. Vilho on kuuluisa vänrikki Koskela. Vilho voittaa lusikan hiihtokilpailussa, ja pojan rippikoulua, työssäoloa, ja ensi känniä kuvataan...
Sodat sammuttivat elämänliekin, ja jäljelle jää vain kuopus Juhani ja Kaarina, joka avioitui Aulis Kiviojan kanssa. Jussi Koskelan nimi siis jäi. Kiviojat olivat hevosmiehiä, jotka siirtyivät hevosista autoihin. Spriikanisterit kulkivat lavalla, ja kartanon maito, kuljetuskalusto paranee ...

Otto Kivivuori on muurari, kuten poikansa Jannekin. Otto petti vaimoaan Annaa, joka on harras uskovainen ja kärsii miehensä ja poikiensa kiroilusta ja "paheellisesta elämästä". Otto oli kartanon torppari, ja sai häädönkin, mutta se peruttiin. Otossa, Oskarissa ja Jannessa on silti paljon hyvää.
Janne Kivivuori on koko trilogian sankareita. Hän ponnisti ja luki lakikirjaa ja pääsi kansanedustajaksi saakka. Hän puolusti työväen ja kyläläisten asioita, ja uskalsi olla antamatta periksi. Jannessa on vähemmän tätä pientä vilunkihenkeä, mitä Otossa ja Oskarissa oli, eli Janne on vakavampi ja kärsiikin siitä. Janne on naimisissa sentraali-Sannin kanssa ja hänellä on oppikoulua käynyt  poika. Jannella on kunnallisiakin luottamustoimia, lapsenvalvojuudesta käytetään termiä "pillupoliisi" ja siihen poliittiset vastustajat hänet istuttavat.
Oskari Kivivuori on moraaliltaan löysä, luultavasti hän oli Aunen ensimmäinen ja ainoa rakkaus. Luultavasti Otto ei välittänyt Aunesta. Oton tytär Elina on äitinsä silmätera, ja omaa äitinsä vahvuudet ja heikkoudet. Elina joutui käytännössä toimimaan yksinhuoltajana tilanteessa, jossa kylän valkoiset vihasivat ja syyllistivät hänen vangittua miestään. Elina osoitti tällöin sisunsa. Otossa ja Jannessa näen kuitenkin myös luovuttamattomuuden. Janne ei koskaan antanut periksi puolustaessaan häädettyjä torppareita. Janne ei ollut kapinamiehiä, hänellä kuten Otollakin ja (Jussilla) oli kanttia pysytellä poissa. He eivät silti myyneet omiaan eikä aatteitaan. Kuten ei myöskään isännistä Kylä-Pentti, hieno isäntä. Arvostan äkkipikaista Paronia suoraselkäisyydestä, sekä vaimoaan torpparien ja kyläläisten inhimillisestä kohtelusta tilanteessa, jossa mies on murhattu. Halmeen leski kärsi myös paljon, mutta tyytyi nöyrästi osaansa.

Aune on esillä laajasti. Hän oli luultavasti rakastunut syvästi Kivivuoren Ottoon, ja olisi halunnut, että Akseli Koskela olisi rakastunut häneen. Aunella on silmää miehille, ja ei kursaile heidän kanssaan. Isäkandidaatteja on aviottomalle Valtolle monta, ja yksi jopa Pappilan Ilmari. Vallitöiden aikaan Aune laajensi miesrepertuaariaan venäläisiin, ja oli vakiintuikin hetkeksi. Vankileirillä hän selviytyi ja yritti auttaa Valentin veljeään. Valentin-veli oli myös hieman erikoinen, runoilijakin, pyörähti Amerikassa, mutta tuli liian aikaisin kotiin ja vangittiin punaisena, ja kuoli vankileirillä. Aune jatkaa elämäntapaansa "kapinan" jälkeen, Kankanpäänkin seura kelpaa. Ruustinna paheksuu, ja huoraksikin Aunea haukutaan. Valtolla, jonka koulunkäynti katkesi hyvinkin varhain on roolia sodassakin, on ensimmäinen kaatunut. Aune ei tee muille pahaa, ihmettelen hänen vankileirikomennustaan. Aunen hahmosta Linna on saanut paljon irti. Aunen vakiovirsi on se, että Koskelat ovat vieneet Valtun perintöosuudet, väite on tyypillinen kyläyhteisöissä, ja nykytyöpaikoilla. Olettettuja vääryyksiä märehditään vuosi- ja vuosikymmentolkulla. Valtua pidin Ilmarin lapsena, mutta isäkandidaatteja tuskin oli tiuta,vaikka oli niitä oli liuta. Valtu kasvaa kuritta ja nuhteetta, muttei nuhteettomana. Aunen ura alenee ja pohjakosketuksia on monia, pahin ehkä Vilhon vietteleminen (ikäero ja humalatila). Joku vastuu pitäisi olla. Aunella ei vastuuta ole mistään, eikä rajoja itsellään eikä pojallaan. Aunella on tapana valehdella. Linna on realisti myös henkilökuvauksessaan. Kuka meistä aina pysyisi totuuden kaidalla polulla?

Laurilat ovat minusta kyläyhteisön ongelmia, näin varsinkin ensimmäisellä lukukerralla ajattelin. Lauriloista jäi jälkeen vain Antti, joka vaivaistalon velliä syö, kun kapina niitti muut. Antista tehdään minusta jopa koominen hahmo, arvioi itse, kun luet. Antin tilaa vaivaishoidossa säännöllisesti päivitetään. Anttoo sen sijaan alusta saakka on katkera kitisijä, joka rähjää itselleen häädönkin, joka entisestään lisää kitinää, ja katkeruutta. Silti Anttoon nappituomio oli kertakaikkisen väärä. Minusta Anttoon tunnolla ei ollut yhtään uhria, eikä maanpetos ollut lähelläkään. Anttoon pahansuopaisuuden lähtökohtana on minusta kauna, katkeruus ja herraviha. Laurilan Elman kohtalo suretti, kuten siskonsakin. Elman ja Akun kuhertelu oli minusta herkin rakkaustarina koko trilogiassa. Laurilan veljekset olivat hurjempia kuin isänsä, ja he ehkä saivat sitten mitä itselleen tilasivatkin, toinen teloitettiin (itsekin suoritti laittoman teloituksen), toinen kuoli taistelussa. Kurjat olosuhteet ja päähän potkiminen aiheuttaa katkeruutta. Toisissa oloissa Laurilat olisivat selvinneet. Anttoon vakio vinoilut joka henkilöstä ovat "lonttoposki" ja "vitjamuna".

Jos pidin arvossa Kylä-Penttiä niin myös paroni-Magnusta, Lars Albin Stenbomista en erityisemmin pitänyt. Herra otti Sointumäki-nimisen Ellen vaimonsa määräyksestä nimekseen Lasse Salpakari, ja fennomaanin aatteet. Rovasti Salpakarissa olisi ainekset hyvään, hän olisi tullut toimeen torppariensa kanssa, jos ei olisi kuunnellut vaimonsa valitusta. Myöhemmin jää jyrä alle myös suhteessa poikaansa. Rovastissakin on puolensa. Ellen Salpakarista en pitänyt. Henkilö oli ruikuttava manipuloija, ja tekopyhä teeskentelijä. Näin voi onneksi kirjoittaa Linnan romaanihenkilöstä. Linna on kertakaikkiaan onnistunut henkilökuvauksessaan.Rovasti Salpakari jää myös "kommunistien" hakkaamisessa vaimonsa polkemaksi ja menee masentuneena ruokkimaan talitiaisia.

Hellberg kansanedustaja ja sosialistien jonkun näköinen johtaja oli Halmeen "esimies". Halme oli minusta kuvattu paljon älykkäämmäksi ja humaanimmaksi. Hellbergin kuvaukseen kannattaa paneutua. Hänhän tulee tapaamaan Akselia 1920-luvulla. Hellberghän oli paennut Neuvostoliittoon, ja oli saanut tietoja kommunisti Siukolalta. Hellberghän oli tekstin mukaan vastuussa paronin murhasta, ja oletettavasti muustakin. Tässä Suomessa käynnistä löytyy yhteys Jari Tervon Troikkaan, jossa kansalaissodan jälkeisiä suomalaistuntoja Pietarissa punnitaan, ja tehdään myös Suomen retki. Hellbergistä saa monessa kohtaa omituisen kuvan. Kylmä ja kova mies, ei kovin karismaattinen eikä ulospäin ideologi kuten räätälimestari Halme, jonka vaimon kanssa Akseli tekee lopulta sovun. Akseli tunnustaa olleensa väärässä, ja Halme oikeassa. Akseli muuttuu maanraivaajaksi ja omaisuuden kerääjäksi, mutta Akseli myös elämässään paljon menettää, mutta aina nousee.

Uskonnollisuus on tärkeässä mutta huomaamattomassa roolissa. Tärkeät naiset ovat kaikki hyvin uskonnollisia Otto Kivivuoren, Akseli Koskelan, Jussi Koskelan sekä Aadolf Halmeen vaimot olivat hyvinkin uskonnollisia, eli Anna, Elina, Alma, ja Emma. Paronin vaimo on myös hieno ihminen, hän ei kostanut miehensä kuolemaa.

Kansalaissodan aikana tapahtui monia teloituksia.

Täällä Pohjantähden alla teoksessa niitä on useita, niistä analyysia
Punaisten suorittamat teloitukset
Magnus-paroni teloitetaan, ja ilman oikeudenkäyntiä, ilman varoitusta uhri viedään joen penkalle, syynä mahdolliset asekätköt, joita ei ollut ja niskoittelu, ja pistimellä teloitetaan. Viime kädessä vastuu lienee Hellbergillä. Väärä ja raukkamainen teko. Tappokäskyn alullepanijaksi syytetään Halmetta, virheellisesti. Pikemminkin vastuu on Hellbergin ja yksin Hellbergin.

Seuraava teloitus kohdistuu Töyryn isäntään, Uuno Laurila hakee kotoa, ja teloittaa ilman oikeuden käyntiä. Syynä katkeruus ja kauna, joka on lähtöisin lainmukaisesta torpan häädöstä. Ikävä teko, joka maksoi monen punaisen hengen, koska Töyryn pojat piileskelivät metsässä ja syyttävät Akselia tappokäskyn antajaksi. Töyryn isännän mainitaan alussa tunteneen kateutta Jussin torpparisopimusta kohtaan.

Nämä ovat kirjassa kuvatut punaisten teloitukset. Tosin Akusti otti vangiksi kaksi papereitta kuljeskellutta nuorukaista, jotka lähetetään eteenpäin. Kaksikko teloitetaan, ja siitä syytetään virheellisesti pentinkulmalaisia.

Valkoisten suorittamat teloitukset
Tutkinta ja tuomio tapahtuvat kenttäoikeudessa, joka on laillinen, mutta ei nykymittapuun mukaan puolueeton, riippumaton tuomioistuin, joka olisi selvittänyt tosiasiat ja antanut mahdollisuuden puolustaa. Sotatila on eri tila.

Aadolf  Halme, Akusti Koskela, Aleksi Koskela ja Anttoni Anttoo Laurila teloitetaan eräänä aamuyönä yhdessä oikeudenkäynnin jälkeen. Laurilaa ei edes kuultu. Minusta päätökset olivat vääriä, koska kukaan ei ollut tappanut eikä antanut tiettävästi tappokäskyä, eikä voida kenenkään olleen siinä asemassa, että olisi ollut näytettävissä, että toiminta olisi ollut valtionpetos. Halmehan jäi pois kapinasta, mutta miesten loppuessa imeytyi pitämään esikuntaa, ja oli soittanut paronin uppiniskaisuudesta, mutta teloituksen kanssa ei ollut mitään tekemistä. Akusti ja Aleksi saivat "nappituomion" veljensä tekojen tai oletettujen tekojen vuoksi.

***
Linnan huumori on vähäeleistä ja korrektia, mutta osin pisteliästä. Kirkkoherran talitiaisten ruokkiminen muuttuu huumoriksi määrätyllä toistolla ja asiayhteyksistä. Aunen ja Antin kuvaus on minusta myötätuntoista, mutta myös humoristista.

Jokken kirjanurkka suosittaa lukemista, ja varsinkin Täällä Pohjantähden alla -trilogian lukemista.


***
Luultavasti postaus on samanlainen kuin trilogia, usea uupuu matkalle. Linnan trilogian heikkoutena on kaikkien historian asioiden mukaan otto jonkun pentinkulmalaisen kokemaksi. Tällöin jotkut asiat ja jopa henkilöt esim. Päkki ovat hieman teennäisiä. Toisen osan arvioin kuitenkin koskettavimmaksi suomalaiseksi kaunokirjalliseksi tuotteeksi, mitä olen lukenut.

Loppuun minusta ainoa kummallisuus. Puhuttaessa kolmannessa osassa uudesta kartanon isännästä on lause, jota en voi ymmärtää:
"Sillä herra oli isänmaallinen, vaikka olikin ruotsinkielinen"
Mitä kielikysymyksellä on lainkaan tekemistä isänmaallisuuden kanssa?
Ei minusta yhtään mitään. Voiko joku väittää että esimerkiksi samaan aikaan elänyt ruotsinkielinen Adolf Ehrnrooth ei olisi ollut isänmaallinen tai marsalkka Mannerheim? Ei kukaan, tai ei ainakaan Jokke.
***
Koska viimeinenkin lukija putosi jo niin totean lopuksi suurimman oivalluksen jälkipolville tähän päivään, on minusta Jannen pojanpojan Joukon toteamus "eurooppalaisuudesta ja takapajuisesta suomalaisuudesta", hän kummasteli Jannea ja menneisyyden romanttisia aatteita!

Ymmärrämmekö me, kuinka tärkeitä arvoja ovat toisaalta itsenäisyys ja vapaus, mutta myös sosiaaliset oikeudet, vapaat vaalit, kahdeksan tunnin työpäivä, irtisanomissuoja, sananvapaus, uskonnon vapaus ja tärkein eli oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Romanttiset aatteet ovat "saattaneet" avittaa niiden syntyä.
***
TPA:n lehmistä postaus täällä.
TPA:n jääkärikuvasta postaus täällä.
***
23.12.12 Täällä Pohjantähden alla alkaa tulla yle:ltä, on sarja, joka pohjautuu Koivusalon versioon ja tuli Laineenkin kokoomaversio.
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta Koivusalon toteutus on minusta aivan kelvollinen.

Sara Paavola Elinan Anna-äitinä (Anna Kivivuori) on erityisen hyvä, Aune (Miia Selin) on minusta hyvin toteutettu kuten Sulevi Peltola Preetinä, kuten Ottokin, jota näyttelee Esko Roine. Ilkka Koivula Akselina on kiihkeämpi kuin minusta kuin kirjassa, ja Ilmari (Antti Luusuaniemi) taas hieman erilainen. Jonna Järnefelt Elleninä on minusta hahmona onnistunut, kuten Hannu-Pekka Björkman kirkkoherrana, joskin kirkkoherra rupesi kansalaissodan jälkeen töihin ja harrasti urheiluseuratoimintaa. Heikki Nousiainen Halmeena on tyyppinä hyvä, mutta mielsin Halmeen lyhyemmäksi ja tanakammaksi, mutta kuva on vain minun mielessäni. Seela Sella näyttelee hänen vaimoaan Emmaa. Heikki Nousiainen ja Seela Sella ovat mahtavia näyttelijöitä. Vera Kiiskinen Elinana on nätti, mutta Elina on kirjassa varsin samanlainen kuin äitinsä, Jussina tuntui olevan Risto Tuorila, Ritva Jalonen Almana, Niko Saarela Oskarina, Risto Salmi Vikki Kiviojana on minusta aina hyvä, Martti Suosalo on sivuhahmona, Mikko Nousiainen Akusti Koskelana on minusta loistava, Tuukka Huttunen myös Aleksi Koskelana, Kaarinana on Anna Lipponen, Sampo Sarkola näyttelee Vilho Koskelaa, ja Tapani Kalliomäki Janne Kivivuoren roolia.

Sarjan alkuteksteissä mainittiin jopa "Pulkkinen" eli Jari Salmi, joka minusta näyttelee kommunisti Siukolaa, valkoisena sotilaana näin Turkka Mastomäen ja Ilkka Heiskanen on mainittu alkuteksteissä, kuten Oiva Lohtander, Tuula Väänänen (Henna Leppänen), Miia Selin (Aune Leppäsenä Vilhon viettelykohtauskin oli sarjassa!), Kari Ketonen ("runoilija" Valenti Leppäsenä), Tomi Salmela (Anttoo Laurila), Eija Vilpas (Aliina Laurila), Tom Petäjä (Antti Laurila "kunnallistalossa"), Arttu Kapulainen (Arvi Laurila), Risto Korhonen (Uuno Laurila), Elena Leeve (Elma Laurila), lopputeksteistä bongasin, että Aulis Kiviojana on Aku Hirviniemi, Eero Koskelana Reino Nordin, ja Ville Virtanen hurmahenkisenä kansakoulunopettaja Rautajärvenä esiintyy väkevästi. sekä Jukka Leisti Elias Kankaanpään roolissa, parittaa Aunea ....
***
Vielä runo

Täällä Pohjantähden alla

Linnalla Suomen historia uudessa kuosissa

sortovuodet kansalaissota kirjan vuosissa

Avautuvat uudet näyt

trilogian kun läpi käyt

Pääsin alkuun joss’ ol suo ja kuokka

ja kovilla työväenluokka

Oli kova rutina ja napina

Nousi uho yli äyräitten alkoi kapina

Linna kuvaa aidosti kansan hädän

luokkayhteiskunnan jännitteet mädän

Kuinka monta turhaa murhaa

maailmass’ ollut on

paras sota lie, sotimaton

Routavuodet ja jääkäriksi lähtö Linnan Täällä Pohjan tähden alla -teoksissa 1 ja 2 sekä 3

***
Koska bloggasin viimeksi Wegeliuksen Routaa ja Rautaa viisiosaisesta jääkäriliikkeen historiasta, niin vertailin teoksen tietoja Linnan Täällä Pohjantähden alla teokseen. Routaa ja Rautaa perustuu todellisten ihmisten oikeisiin siirtymisiin, mutta Wegelius antaa myös kuvausta ajasta ennen jääkäriksi lähtemistä. Linnan teos on realistinen, mutta ei perustu mihinkään yksittäiseen tositapahtumaan täydellisesti.
***
Wegeliuksen tekstin alussa nostettiin esille sortokausi, ja maalaus, jossa kotka hyökkää Suomi Neidon kädessä olevaa lakikirjaa vastaan. Linnan trilogiassa torpparit kokevat selvästi lain vääräksi, se tulee selväksi monessa kohtaa. Maanomistajilla ja seurakunnalla on valta. Väinö Linna minusta maalaa ruotsinkielisestä paronista ja hänen vaimosta paremman kuvan kuin suomenkielisestä kirkkoherrasta. Perustelen asiaa sillä, että paroni ei aja hyviä torppareita pois, ja neuvottelee räätäli Halmeen kanssa, ja lupaa maksaa Palokuntatalon talkoistakin palkkaa, kun ei suostu, että taloa käytetään työväen kokouksiin. Paroni neuvottelee kiroillen kiihkeästi, mutta on kuitenkin rosoisen suora. Paroni teloitetaan kansalaissodan aikana ilman mitään oikeudenkäyntiä silkasta vihasta ja kateudesta. Teko oli väärä ja erityisen tuomittava minusta, jota tarkastelen TPA-postauksessa.

Kirkkoherran vaimo fanattinen fennomaani Ellen Salpakari on teoksen pahanilman lintu. Hän käyttää Jussi Koskelan torpparisopimuksen porsaanreikää "ellei seurakunnan etu muuta vaadi", armotta hyväkseen, ja Jussi joutuu antamaan ilmaiseksi pois raivaamansa parhaan maan, jotta kirkkoherratar voi jatkaa makeaa elämäänsä, johon kuuluu yksisilmäinen kansankiihotus suomenkielellä ja muiden maksama parempi elämä. Lain mukainen ratkaisuhan maiden otto on, sopimuksessa oli sellainen kohta, ei pidä maksaa mitään, sama koskee "torpparilakia". Oikea Torpparilaki koski torppien lunastamista vuonna 1918, tässä torpparilailla tarkoitan maanomistussuhdetta, joka takasi oikeudet maanomistajalle, luultavasti asiasta oli voimassa Maankaari, se oli säädetty ja voimassa. Linna rinnastaa maan menetyksen juuri lakiin, hän siteeraa Runebergiä "mut laki ennen mua on syntynyt ja jää myös jälkehen". Jos luette voimassa olevaa rikoslakia Finlexistä se alkaa "”Rikoslaki 19.12.1889/39 Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas…”  laki on uudistettu monin osin, mutta alkuperäinen on eräiltä osin voimassa.

Asekuljetukset tulevat Wegeliuksella varhaisessa vaiheessa jo kutsuntalakkojen jälkeen jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Linnan teoksessa vasta 1916 ja 1917 alkaa olla mainintoja aseista, ja aseistautumisesta, mutta riittävästi ennen itsenäistymistä kuitenkin.

Sortokaudet
Sortokaudet ja venäläistäminen jäävät Linnan  teoksessa taustalle. Yksittäiset toimet mainitaan ja kirkkoherrattaren suhtautuminen niihin, muuten pääpaino on torpparien elämässä, jossa sortajana pidetään etupäässä minusta maanomistajaa ja laista annetaan epäoikeudenmukainen kuva. Tarvehierarkian lähtökohdasta tämä on luontevaa, taistellaan lähintä herraa vastaan, oma perheen muonitus on tärkein.

Rikoslaki on siis alunperin säädetty Venäjän keisari hallintokaudella. Tästä huomaa eron Wegeliuksen ja Linnan teosten välillä. Sortokaudella on erilainen tulkinta, kuten myös asevelvollisuuslakolla, sekä yleislakolla. Linnan tekstistä selviää, että rouva Salpakarin tavoitteena on vaientaa mölinät maanjaosta ja torpparilaista ja estää työläisten lakko, vain virkamiehillä on lakko-oikeus hänen tulkinnassaan. Linnan teoksesta  käy ilmi se, että Salpakari taistelee sortajaa vastaan, kuten myös kyläläiset, mutta sortaja on eri, kyläläisille se ei ole etupäässä keisari, kuten rouva Ellen Salpakarille. Rouvassa ei ole tippaakaan inhimillisyyttä maatyöläistä eikä torpparia kohtaan, on vain oma napa, ja osin myös veljien mielipide ja lasten napa. Kirkkoherrakin on täysin perässävedettävä nynny, kuten Linna kuvaa, mies vaimonsa tohvelin alla, siis tohvelieläin. Paroni sentään tulee puhumaan esim. Otto Kivivuoren kanssa saatuaan valttarilta tietää Oton laiskottelevan, ja antaa mahdollisuuden selvittää, ja selvittää asian suoraan Otolle uuden maanvuokralain hengen.

Kun luin ensimmäisen kerran trilogian tuntui pahalta, kun Jussin laidunmaat otetaan, eikä nytkään hyvältä, mutta toisaalta ei nehän olivat vain "vuokralla", ei nykyäänkään vuokramaata saa omaksi. Omistaja tarvitsi maata ja otti sen itselleen. Onko nykyisin asia jotenkin erilainen, jos sopimusta ei ole, omistajalla on oikeudet.

Trilogiassa torpparikysymys nostetaan kylässä esille, mutta sosialisti Helbergkin kysyy, jos saisitte maat omiksi, äänestäisittekö enää sosialisteja. Torpparin asemaan ei saatu muutosta, ja se hiersi välejä, lisäksi trilogiassa mainittiin Laukon kartanon joukkohäädöt ja ne ovat oikeastikin tapahtuneet. Linna on ymmärtänyt asian syvällisemmin. Anttoon häätö oli lainmukainen, hän ei toiminut sopimuksen edellytysten mukaan. Linna kuvaa kuinka Työväenyhdistys ottaa asian kuitenkin hoitoon, kun torpasta tulee lähtö, ei jää mitään, tilanne ei ole inhimillinen, vaikka häätö sinänsä oli lainmukainen ja oikeutettukin. Tehdään lehtijuttu Lauriloiden häädöstä, eli saadaan omaa ääntä kuuluville. Koska tukiverkkoja ei ole, Laurilan Anttoo ja perhe ovat tyhjän päällä, jonkun muun armoilla. Toisaalta Anttoo, joka vaiheessa ja koko ajan on panettelemassa muita ja rähjää. Anttoon purnaaminen ja panettelu myrkyttää tilannetta usean vuosikymmenen ajan, ja poikansa ovat samanlaisia. Kun Uuno poikansa on tappanut puukolla Vännin, Anttoo tulee purnaamaan paikalle, miksette ottaneet puukkoa pojalta pois. Vaikuttaako kotona oleva vähäjärkinen lapsi katkeroittavasti Anttooseen, en tiedä, mutta Anttoon rähjäys jatkuu poikiensa kautta yli sukupolven. Uuno käy Akselia ärsyttämään Jussin nuukuudesta ja rahoista, jotka on työnteolla aikaansaanut. Käy kaupan ikkunat särkemässä ja jakelee tappotuomioita ja lopulta sitten tappaakin, joskin tappelussa.

Jussin asema ei ole niin huono, sillä siirrettyään torppansa Akselille, rakensi hän vaarinpirtin, johon oli elinikäinen kontrahti. Maanvuokralain tultua torpparien asema hetkeksi paranee, mutta epävarmuus säilyy ja jatkuu, sota-aikana raha menettää arvonsa, joten vain kiinteällä omaisuudella ja maalla on merkitystä.
***
Ensimmäinen maailmansota ja jääkäriliike Linnalla
Maailmansodan syttyminen noteerataan Linnan teoksessa, mutta ei Ruotsin roolia, eikä Saksan, kuten Wegeliuksella. Linna kuitenkin nostaa Ilmari Salpakarin jääkäriksi lähdön isoksi kysymykseksi. Ilmarin opinnot eivät etene, on motivaatio-ongelmia. Helmikuussa 1915 hän kertoo lähtevänsä Ruotsiin ja tarvitsevansa rahaa. Hän tunnustaa vanhemmilleen menevänsä Saksaan neljän viikon upseerikurssille, ja olevansa siten valtionpetturi, muttei maanpetturi. Tie on valmis, passia ja ohjeita myöten. Ilmarin mukaan lopullinen "päämäärä on tietysti kapina"  ... "nuo pirut on ajatettava helvettinsä viimeiseen nurkkaan". Luultavasti Ilmari tarkoittaa venäläisiä.

Ilmari osaa olla myös kylän nuorten kanssa, ja hän olisi voinut olla Aunen lapsen isä, tosin puolenkymmenen muun tavoin. Ilmarissa asuu levottomuus, Linna kuvaa hänen tyytymättömyyttään pieniin ympyröihin...

Tapahtumat etenevät ... Venäjällä on helmikuun vallankumous 1917, ja Suomessa on lakkoja kesällä ja työväestön liikehdintää, isoja vastakkainasettelua, uudet vaalit, kuohuntaa, lisää epäluuloja, lisää kuohuntaa  .. lokakuun vallankumous, sisällissota alkaa

Ilmari saapuu ...

Tästä jääkärien saapumisesta en kirjaa mitään, sillä Wegeliuskaan ei tee sitä.
***
Linnan trilogian päätösosassa kuvataan kansan kahtiajakoa sekä 1920-luvulla ja 1930-luvulla, kun Routaa ja Rautaa -teossarja on ilmestynyt. Ilmari on rykmentissä jääkäriupseerina, ja arvostelee kotona "plootuvuoren" armahduksia kipakasti. Plootuvuorella hän kuvaa presidentti K.J Ståhlbergiä, jota kyyditettiinkin myöhemmin. Ilmarin ja hänen äidin hahmossa tuodaan tätä sosialistikammoa esiin, se tulee ilmi tekstissä monin tavoin. Ensimmäinen on nämä armahdukset, toinen on suojelukuntapatsaan pystytys, tämän jälkeen esitetään Ilmarin haaveita sotilasdiktatuurista ja Ilmarin mielipidettä tai väitettä, että porvarienemmistöinen eduskunta tekisi vasemmistomyönteistä politiikkaa.
Pentinkulman kansakoulussa puhaltavat oikeistotuulet, kun nuori kansakoulunopettaja Pentti Rautajärvi voimisteluttaa lapsia, opettaa vapaussodan historiaa ja laulattaa lapsia oikeistolauluin. Rautajärvi on uuspohjalainen ja Ellenin hengenheimolainen.
Wegeliuksen kirjasarjan viimeiset osat ovat kuvauksia Pohjanmaalta, mikä on ollut aina ja myös silloin vankkaa vapaussodan veteraanien tukiseutua. Siellä on kuitenkin monesta syystä ollut toisentyyppinen tilanne.

Linnan hahmoista Rautajärvi on seuraavaa mieltä: "Lapualaiset tarjoavat apua hallitukselle kommunismin nujertamisessa, mutta ellei hallitus tiedä tehtäväänsä, niin kansa osaa käyttää nyrkkiään. Miksi teidän poikannekin puolustaa kommunisteja vaikka kommunistit parjaavat häntä missä ikinä voivat? Sellainen nöyräselkäisyys ei sovi suomalaiselle"   ... edelleen kylällä järjestetään tilaisuuksia, joihin kutsutaan "Isänmaallisia kansalaisia",  joille "Valkoisen Suomen perintö on pyhä" ...

Rautajärvi on mukana lapualaisten toiminnassa ja hakkaavat laittomasti vasemmistolaisia yhdessä Päkin ja muiden kanssa. Pahin oli Linnan sankarin Kivivuoren Jannen kyyditys ja hakkaaminen. Näin on tapahtunut Suomen historiassa vuosina 1929-1932.

Nämä Linnan teoksesta poimitut havainnot, vaikka ovatkin vain kaunokirjallisia kertovat osan siitä todellisuudesta, joka Suomessa vallitsi 1930-luvun Suomessa.

***
Kommentoida saa,  totean vain lopussa, että en ole tuomari, olen vertaillut vain teosten sisältöä.

Olen mielestäni isänmaallinen ainakin armeijan käynyt, kannatan arvoja, jotka ovat Suomen tasavallan perustuslaissa ja kulkevat nimellä perusoikeudet, siinä taataan jokaiselle suomalaiselle ja maassa laillisesti oleskelevalle ulkomaalaiselle: oikeus elämään ja henkilökohtainen koskemattomuus, oikeus yksityisyyteen, sananvapaus, sosiaaliturva, kielelliset oikeudet, uskonnonvapaus, liikkumisvapaus lisäksi vielä monia muita ja sen me suomalaiset olemme ne yhdessä saavuttaneet ja ylläpidämme niitä joka päivä.

Itsenäisyys on kaikkein tärkein asia kansakunnalle.

Karl Albert Wegelius: Routaa ja Rautaa

K A Wegelius: Routaa ja Rautaa, osa 1 Tornion etappi

K.A Wegelius Routaa ja Rautaa, Peräpohjolassa ja Kainuussa jääkäriliikkeen vuosina suoritettu itsenäisyystyö, on viisiosainen kirjasarja, joka on kokonaisuudessaan päätynyt meille. Kirjasarja on varsin painava, yhteispaino on 3,9 kg. Painatukseen kuuluu karttojakin, ja ensimmäisen kirjan mitta on "vain" 288 sivua, mutta teos on jo varsin raskas painoltaan, eli painotekninen ratkaisu on ollut poikkeava. 

Seuraavat huomiot ovat Wegeliuksen tekstistä. Poliittisia tulkintoja en tee. On huomattavaa, että teosten pääpaino on ensimmäisen sortokauden ja maailmansodan aikana, ei siis vapaussodassa tai kansalaissodassa eikä veljessodassa, joskin kirjasarja on kirjoitettu kun tämä yksi sota oli koettu, ja kansa jaettu. 

Näissä kirjoissa kansaa ei tässä suhteessa ole jaettu, toiminnan lähtökohta on ensimmäinen sortokausi. Edvard Iston maalaus on mustavalkoisena kuvana ensimmäisillä sivuilla, siinä kotka on Suomi-neidon kimpussa, jolla on kädessään lakikirja. Myöhemmissä kirjoissa nousee esiin myös kutsuntalakko 1902, mutta teosten pääpaino on kuitenkin Jääkäriliikkeen käytännön organisoinnissa, eli miten miehiä on siirretty Ruotsiin ja takaisin. Reitistä Saksaan ei ole kirjassa tietoa, lisäksi on paikkakuntien tilanteesta ja osallistuneista henkilöistä runsaasti tietoa, henkilöiden nimet ja kuvat ovat...
K.A Wegelius: Routaa ja Rautaa, osa 1: Tornion etappi, kuvia ja karttoja, WSOY, 1926

Johdannossa historiaa ja historian tapahtumia. Tulkintatapa ilmenee lähinnä siten, mitä nostetaan esille, ja miten. s.17 puhutaan raakalaisvaltiosta, Routavuosilla tarkoitetaan passiivisen vastarinnan aikaa 1900-luvun alussa (luultavasti), Eugen Schaumaniista todetaan, että "teki ikimuistoisen tekonsa" s.24, ja edellisellä sivulla on hieman laajemmin Schaumannin motiiveista. Voimaliiton toimintaa esitellään, ja myös järjestön Konni Zilliacus. Kuten ylempää siis selviää kyse on ensimmäisen sortokauden aikaisista tapauksista. Teossarja kuvaa passiivisen vastarinnan, joskin pääpaino on kuvata niitä, jotka myöhemmin pyrkivät vaikuttamaan tapahtumiin aktiivisesti.

Teoksen pääpaino on kuitenkin Tornion etapin esittelyssä ensimmäisen maailmansodan aikana. Tornion historiaa avataan sen verran, että 1809 jäi osa suomalaisalueista "rajan taa". Torniossa mainitaan kasvaneen routaliikkeen oraasta, muokataan maaperää tuleviin otteluihin, "sortajan riehunnasta ei mitään välitetty". Pääpaino oli Torniossa rajan ylitys Ruotsiin ja sieltä reitti Saksaan koulutukseen. Tilanne ei ollut helppo, sillä "Haaparannassa venäläisten kätyreitä", puhutaan miinavyöhykkeestä, tiedustelutyöstä , puhutaan kotitarkastuksia tekevästä miehestä, joka näytteli "aivan selkärangattoman osan". Tässä teoksessa mainitaan monia henkilöitä, mutta päähenkilönä on jääkärimajuri Eero Heickell, joka joutui pakenemaan Ruotsiin, kävi Saksassa ja palasi Ruotsiin. Teoksen aluksi on Eino Leinon runo, ainoastaan teossarjan kolmas osa on ilman alkurunoa.

K.A Wegelius: Routaa ja Rautaa osa 2: Kemin etappi. WSOY 1927, 386 sivua liitteineen 420 sivua.

A.V Koskimiehen runo (Kemi, Ounas, Oulu ja Ii ..) avaa teoksen, sitten esitellään lyhyesti Kemin historia. Kemi on perustettu 1869, ja vuonna 1910 teoksen mukaan Kemissä on ollut 2222 asukasta. Seuraavaksi esitellään vuoden 1905 tapahtumia, missä Suomen aktiivinen vastustuspuolue "rantautui" Kemiin, ja kuvaillaan aseiden salakuljetusta. Teoksessa on monien henkilöiden kuvia ja henkilötietoja sivulla 80 esitellään tuttu Eero Kuussaari, joka oli edellisessä osassa vielä nimellä Heickell. Teoksen alkupuolella kuvataan maailmansodan alkuaikoja, toiveita, että Venäjä kumoaisi poikkeuslait, sekä jääkäriliikkeen historiaa ...

Liitteitä on todella paljon. Kemistä kuten ykköskirjassa Torniosta on asemakaavapiirustus, joitain muita karttoja ja reittejä merellä. Kirjan liitteissä on paljon "kirjeitä", "jäljennöksiä viranomais"kirjeistä" sekä valaisevat taulukot "Kemistä ja sen ympäristöltä lähteneistä jääkäreistä (nimi, toimi, lähtö, paluu ja tieto kattumisesta, jos kaatui), taulukon päivämäärät ovat vuosilta 1915-1917 ja merkille pantavaa on lähtijöiden ammatit: maalari, ylioppilas, työmies, maanviljelijä, liikemies, kauppiaan poika, talonomistajan poika, muurari, merimies ... eli en näe tässä erityistä luokkajakoa, eli 45:stä lähtijästä työmiehiksi kokoomataulukossa on luokiteltu 18 ja käsityöläisiksi 9, siis yli puolet. Saksassa heistä kaatui 6.
***

Lähtijät vaikuttavat minusta "ihan tavallisilta nuorilta". Kirjasarja minusta nostaa jaon suhteessa itsenäisyyteen, suhteessa sortokauden keinoihin ja myöntyvyyteen, ei sitä, mitä yhteiskuntaluokkaa nuorukainen on edustanut, kuten sisällinsodan aikana oli 1918. Pitää muistaa, että tilanne on ollut varsin vaikeaselkoinen ennen vuotta 1917, sillä venäläisiä aktivisteja (esim. bolsevikkeja) on ollut ulkomailla, joten jännitteitä on ollut kaikilla puolin ja kaikilta tahoilta, näissä kuvioissa erilaiset yhteistyökuviot ovat voineet olla mahdollisia, en tiedä, en ole historioitsija. Sen kuitenkin tiedän, että Venäjällä oli kaksi vallankumousta vuonna 1917. Toisaalta pitää myös tarkastella tilannetta jo ensimmäisestä sortokaudesta lähtien tai jopa fennomaaniajoista 1800-luvun loppupuolelta. Mutta annetaan arvo tälle, jos näitä tarinoita ei olisi kerätty silloin talteen, olisivat ne iäksi unohtuneet, kenties? Vertaan tätä teos sarjaa myös Linnan trilogiaan TÄÄLLÄ.
***

K.A Wegelius Routaa ja Rautaa osa 3: Oulu ja sen ympäristö, Tervolan ja Muurolan etapit, Rovaniemi, Haaparanta, Tornionjoki-laakso, Tornion- ja Kemijoen välinen kaira. WSOY 1929, 424 sivua liitteineen 497 sivua.

Johdannossa kiitetään kustantajaa ja paikallisen suojeluskuntapiirin piiripäällikköä tiedonkeruun onnistumisesta. Luultavasti kaksi ensimmäistä osaa ovat siivittäneet työtä, sillä myöhemmissä osissa on enemmän valokuvia, karttoja ja etenkin liitteitä. Tässä osassa palataan toiminnan erääseen alkusyyhyn eli Routa-aikaan ja 1901 asevelvollisuusasetukseen, joka johti esimerkiksi kutsuntalakkoon sekä aseiden siirtelyyn että kätkemiseen. Tässä tasapainoillaan määritelmilläkin " jyrkän passiivisen vastarinnan mies ... hyvin lähellä selvien aktiivistien ryhmää" (rehtori Rosendalista on kyse*), osuvasti määritelty, paljon on historiaa, henkilöitä, värväystä ja maanpakolaisuuttakin...

Tekstistä siis vähemmän huomioita, mutta liitteet ovat taas hyvin mielenkiintoisia. Listassa on 91 nimeä Saksaan lähteneistä jääkäreistä, virkamiehiä, ylioppilaita ja koululaisia on ollut heistä 13, työmiehiä 35 ja ammattityömiehiä 15 sekä maanviljelijöitä 16, pääjoukon mukana on palannut 36 ja Saksassa kaatui 3. En tiedä, mitä tarkoittaa maanviljelijä, onko ollut kartanon poika, vai torpparin poika. Liitteissä on myös Oulun lääninvankilan "asiakirjoja", pidätyksen syitä, ja onko vapautettu kuulustelujen jälkeen, liitteistä olen ollut lukevinani, että kuvernööri antanut pidätyskäskyn, ja irtolaisuus on eräs pidätysperuste. Jokainen voi tehdä johtopäätöksiä näistä, onko näissä ollut värväreitä vai etappimiehiä, en osaa sanoa. Luultavasti tästä on historioitsijoilla paljonkin tietoa, tätä kirjasarjaa on myynnissä huuto.netissa ja nettiantikvariaateissa, ja luultavasti Jääkäriliikettä on tutkittu paljonkin. Omia sukulaisia ei ole ollut jääkäriliikkeessä, ainoa side jääkärisanaan on se, että voitin armeija aikana äänitteen, jossa on Sibeliuksen Jääkärinmarssi.

Liitteistä selviää myös se, että (Helsingin) yliopiston v.t kansleri oli erottanut ylioppilaita, koska olivat jääneet pois 1903 kutsunnoista. Tämän seurauksena asiasta oli jätetty (paheksuva ja perusteltu) lausunto, josta syystä "oli seurauksena, että professorit R.A Wrede ja Th. Homén karkoitettiin Venäjälle" s.439. .

K.A Wegelius Routaa ja Rautaa osa Osa 4 : Kajaanin etappi, Kuopion ja Iisalmen seudut, Jääkäreitä liikkeellä Kainuussa. WSOY 1931, 394 sivua, liitteineen 426 sivua.
Teos alkaa Eino Leinon runolla: "Nouse Suomeni, suurena, rynnistäen ..." Alkukiitosten jälkeen väliotsikko "Kajaanin etappi", jonka aluksi Otto Mannisen runo, joka alkaa "Niin on ollut, niin on vasta:/ aina Suomen syöjät syö! ... Tämän teoksen lukijalle -osassa minulle selvisi K.A:n arvoitus. Wegeliuksen etunimet olivat Karl Albert.

"Kainuulaiset, tämä hämäräperäinen ja tarunsekainen suomalainen heimo asui jo kahdeksannella vuosisadalla Pohjanmaan rantamailla ..." 

Wegelius kertoo, että Pähkinäsaaren rauhassa suuren osan maata olisi pitänyt "kuulua itäisten naapuriemme vaikutuspiiriin, mutta Ruotsin taholta -kuten tunnettua tätä rajaa ei milloinkaan noudattettu" Kajaaninlinnan rakennustyöt aloitettiin jo 1604, mutta valmiina se oli vasta 1666 ...

Wegelius teksti on toisinaan kuvailevaakin "Korpi on synkkää ja ikisalo hämärää, sen salaiset silmät seuraavat erämiehen jokaista askelta" .. 

Tämän jälkeen Wegelius siirtyy vuoteen 1915 ja Kajaanin etapin järjestäytymiseen, ja kuvailee kaupunkia, raatihuoneesta on kuvakin. Wegelius kirjoittaa maailmansodasta "Venäjän tappio merkitsi meille voittoa". s.24.

Urho Kekkonen oli oppikoululainen Kajaanissa, ja hän haaveili myös asiasta (lähde bloggaamani teos). Yhtään Kekkosta ei kirjassa minusta mainita, eikä Kekkonen ulkomaille lähtenytkään.
***
Wegelius kirjoittaa muutakin, jota en tähän listaa, koska pidän enemmän todellisten henkilöiden toimien kuvailusta. Tämä on kirjoitettu seitsemäntoista vuotta myöhemmin, ja sodan ja Suomen kohtalo oli tiedossa, mutta sisällissotaan Wegelius ei lainkaan tässä kuvailussaan viittaa, mikä on teoksen vahvuus näin jälkeenpäin.***

Seuraavassa paloja, jotka ole poiminut tekstistä, jokainen voi miettiä mitä tarkoittaa:

Teoksen mukaan 1914 Helsingin ylioppilaspiireissä suunniteltiin nopeaa upseerikoulutusta. Joululomalla levitettiin tietoa, Saksa oli näissä piireissä Suomen kannalta liittolainen. Naisylioppilaitakin värvättiin (paljonko oli naisylioppilaita yliopistossa???).

Tornion ja Kemin kautta kulki valtaväylä Saksaan, joka 6.1.1916 tukkeutui, painetta tuli Merenkurkkuun. s.42, ja seuraavalla sivulla 28.8.1915 Kuninkaallisen Preussilaisen jääkäripataljoonan eli Suomalaisen Jääkäripataljoonan perustamismääräys.

Venäjän (maaliskuun) vallankumouksen jälkeen Kajaanin ja Kuopion välille muodostui yhteys. Teoksessa luetellaan Kuopion jääkärit. Siirtymisestä selitetään perusperiaatteet,: matkaohjeet, matkarahat, varusteet ja jonkin verran etapeista kuten siirtymisestä.

Pakotarinoitakin kerrotaan, mainitaan sotavankien siirtyminen Venäjältä Ruotsiin, mutta pääpaino on kertomus Elja Rihtniemen (primus inter pares) paosta.
***
K.A Wegelius: Routaa ja Rautaa osa Osa 5 : Vaasan lääniin lukeutuvalla Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla jääkäriliikkeen vuosina suoritettu itsenäisyystyö ynnä Uumajan etappi. WSOY 1933, 481 sivua, liitteineen 515 sivua. 

Kirjan sisäkannessa on mainos: "suuremmoinen sarjateos itsenäisyystaistelumme valmistelusta säilyttää ikuisiksi ajoiksi muistoon sankarallisten jääkärien ja tuhansien uhrautuvaisten kansalaisten suurteot"  
"Teossarjaan kuuluu seitsemän nidettä"
Aseveljet ... kaksi osaa (näitä minulla ei ole, jos jollain on blogatkaa, se on "kahden nuoren jääkärin sankarisatu")
Routaa ja rautaa   ... viisi osaa

Tekstiosuus alkaa Otto Mannisen runolla, sen jälkeen Etelä-Pohjanmaan kuvailua. Johdannossa kerrotaan, että Antti Isotalo (ei HÄN, vaan kaimansa) esitti toiveen, että Etelä-Pohjanmaan jääkäriliikkeen muistot kerättäisiin. K A Wegeliuksen mukaan teokset ovat saaneet lämmintä vastakaikua ... joskus on huomautettu epätasaisuuksista.

Viidennessä osassa Routaa ja rautaa käsitellään itsenäisyysajatuksen heräämistä Etelä-Pohjanmaalla, värväystä, on listat lähteneistä ja takaisin tulleista jääkäreistä, täällä enemmistö on minusta maanviljelijöitä, esim. selviää, että Vaasasta lähteneistä 65 palasi jääkärinä, Alahärmästä 43 ja Kortesjärveltä 39. Puhutaan Uumajan etapista. Hienoa, että nämä on kerätty talteen, enemmän tämä merkitsee heille, jotka ovat olleet toiminnassa, mutta on hyvä dokumentti myös jälkipolville.
Teossarja päättyy  paatoksellisiin loppusanoihin
"Tätä jaloa muistoa ja näiden suurten tekojen saavutuksia suomalainen, sinä mies ja nainen, nouseva polvi, hoida ja vaali ...
***

Kirjaidea on hieno, hieno toteutus ja loistava kunnianosoitus jääkäriliikkeelle. Itsenäisyyttä ylistetään. Tarkastelu on Pohjanlahden rannikolta, osin sisämaasta.
***
Piipitän vain pieniä muttia väliin, eli lämmin vastaanotto on tullut lukijoilta, väitetään alkupuheissa, osa kansasta ehkä ei ole lukenut teossarjaa, osa kansasta oli hiljaa nuoli haavojaan, varsin juuri 1930-luvun alussa, vaikkei jääkärien takia, mutta kansalaissodan jälkimaininkien, tässä puhutaan vapaussodasta, sama sota, syyttömät kärsivät eniten, sitten siviilit ja totuuskin jossain vaiheessa hämärtyi kiihkon tieltä. Asiaa eristää pian vuosisata. Kansa on eheytynyt, historia on tarkastellut tilanteet ja jokainen voi lukea, mitä on tapahtunut ja miksi.
***
Kirjasarjassa on hyvää se, että tarkastelu loppuu vuoteen 1917, kirjasarjassa ei ole yhtään mainintaa punaisista, ei veljessodasta eli kansan kahtiajako on tyystin jätetty vaille huomiota. Ei ole lainkaan torpparikysymystä, ei sosialismia, tiukasti vaan itsenäisyysajatusta ja jääkäriksi lähtöä. Tiukka rajaus on erittäin hyvä asia. Enkä halua muttailullani ottaa mitään pois näistä sankariteoista, jotka itsenäisyyden kannalta ovat olleet tärkeitä ehkä ratkaisevia. 
***
Historian kokonaiskuvaan tätä "sarjateosta" ei kuitenkaan ole asetettu, eikä aikakauden haavoja ole huomioitu. Kritiikkiä ei esitetä, toista näkökulmaa kansasta ei yksinkertaisesti ole, eikä tässä pidä ollakaan vastus on ollut ulkona ei sisällä.

Olen blogannut myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta, joten tasapaino ehkä säilyy tässä blogissa. Trilogia nostaa torppari-kysymyksen käytännön tasolla esiin. Ellen Salpakari on innokas fennomaani, jonka toimintaa varsin kirpeästi on tarkasteltu, ja hän on minusta kaksinaamainen henkilö, eli puhuu hyvää kansasta ja raivaamisesta, mutta ottaa tai käskee miehensä ottamaan Jussin raivaaman maan, parhaan osan itselleen. Poikansa Ilmarin toimia myös tarkastellaan, hän lähti jääkäriksi vuonna 1915 ja palasi takaisin.

Routavuosia ja jääkäriksi lähtöä olen tarkastellut myös täällä, silloin lähteenä on ollut Täällä Pohjantähden alla -teos
***


* Mauno Rosendal on päässyt V A Koskenniemen runoonkin, postaus täällä.

Seita Vuorela: Karikko

Teoksen nimi ja kirjan kansi varsin huonosti kuvaavat teosta

Seita Vuorelan Karikko on Wsoyn 2012 painama nuorten kirja, jossa on 357 sivua.

Teoksessa pääosissa on veljespari Mitja ja Vladimir, jotka päätyvät viimeisen rannan leirintäläävään äitinsä ja asuntoautonsa kanssa. Teos etenee luvuittain, jossa on  eri kertojia, eri kerrontatyylejä ja eri aikatasoja. Kronologisesti etenevät Siilo-luvut, eli Siilo 1, Siilo2, .. Siilo 15 ja se liittyy Vladimirin kuvaamaan graffittitapahtumaan siiloilla. Nämä luvut on ripoteltu pitkin kertomusta, ja ne siis ovat tapahtuneet menneisyydessä. Maagisessa nykyisyydessä eletään rantaelämää eri näkökulmin. Kovinkaan tarkasti en viitsi määritellä henkilöhahmoja enkä näkökulmia, sillä se paljastaisi monta yllätystä ja juonta ei ole uudesta kirjasta syytä lainkaan paljastaa, en halua katkaista mielenkiintoisen tarinan koukkuja. Maagisuus ja tarinan kertoja sekä Tuonelan virta yhdistävät teoksen teemoja Parvelan Sammonvartijat -sarjaan, mutta nykykirjat on monesti samantyyppisiä esim Wahlin Ruotsia idiooteille, Niemen: Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä jopa elokuva American beauty ja tv-sarja Lost. Jo alussa selviää, että nuori kuolee tarinassa, vaikka "lapset eivät kuole", ja "pojat eivät lakkaa kiipeilemästä, eikä kuolemasta"

Veljesten välejä hiertää joku, ja Vladimir on kuvaajastalkkeri, Mitja juoksija ja graffittitaiteilija. Siilotekstien välillä lienee Vladimirin ottamia otoksia, makuasia pitääkö kuvista, minusta kokeilemisen arvoinen idea.

Leirintäläävällä Mitja ajautuu rantapoikien yhteisöön Hylkyihin, jossa vallitsevat villien normit. Kapteeni on pomo, ja poikien nimet ovat haaksirikkoaluksia, esimerkiksi Lucitania. Pojat varastavat ruokansa, rummuttavat ja tanssivat. Tässä siis suora yhteys Kärpästen herraan. Kärpästen herrassa saari oli suljettu, ja ryhmän muodostuksen jälkeen alkukantaisuus otti vallan, toki siihen liittyi samoja elementtejä kuin tässä. Toisin kuin Kärpästen herrassa, tässä on tarina veljesten valinnoista, ja verisestä siteestä heidän välillään, muu on tavallaan rekvisiittaa myös lopun vimmainen välien selvittely, jossa Karikolle ohjataan laivoja ja Medusa-niminen hylky ottaa oikeuden omiin käsiin.

Minusta huomionarvoinen kirja, johon kannattaa tutustua. Kirjassa on todella rikottu kerronnan kaavaa, mikä on tosin tyypillistä nykyisin, Vähemmistönä on pertsakilu-kerronta. Nuoremman lukijan silmin en osaa teosta nähdä, luultavasti eräs teema eli kuolema nuorena todella pysäyttää, eli en suosita ala-asteiässä ainakaan..

Muita teemoja ovat ainakin suru, lähteminen, syyllisyys, irti päästäminen, irti pääseminen, kuolema, kuoleminen, pelko, pelon voittaminen ...

Suositan Saran postaukseen tutustumista se on hyvä analyysi, itse en uskalla tätä enempää avata ja luin teoksen kiireessäkin.

***
Vladimir oli filmifani ja monta mukavaa filmiä mainittiin, myös Anna Karenina, jossa kuitenkin oli pääosassa legendaarinen Scarlett O'Hara Tuulen viemää -sankari eikä mykkäfilmitähtikaunotar Greta Garbo. Myös Kellopeli (appelsiini) mainitaan sekä tieteiselokuva Matrix, jonka ykkösosasta kovasti joskus pidin, ehkä kakkosestakin, mutta päättöosasta odotin enemmän.
***
Laivojen nimet ovat usein feminiinejä, eli naisten nimiä, poikkeuksia tosin on esim. Georg Ots, mutta tässä oli Lucitania, huono pojan nimeksi!

*****
Seita Vuorela (os. Parkkola) (1971 - 2015) sai tästä Karikko-teoksesta ensimmäisen Tulenkantaja-palkinnon maaliskussaa 2013. Pohjoismaiden neuvosto palkitsi myös teoksen syksyllä 2013 ja kehui myös mustavalkoista kuvitusta, palkittavia mainitaan olleen Seita Vuorela ja Jani Ikonen. Ikonen on tehnyt kannen ja valokuvamaiset piirrokset, ja totta on, että ne olivat hienoja.

Kersti Bergroth: Kuninkaita

Kersti Bergrothin Kuninkaita, on Otavan painama satukirja vuodelta 1956, jossa on kymmenen satua. Kuvitus ja ilmeisesti myös kannen kuva on Kylli Kosken.

Kirja oli kirjaston poistokappale ja vaimoni omaisuutta nyt, hinta 0,70 euroa.

Luin ensimmäisen ja viimeisen sadun eli Prinssi, joka ei tietänyt, kuinka viisas oli eikä kuinka tyhmä hän oli sekä Tyttö ja hänen kuninkaansa. Kirja on imenyt elämän nesteitä, joten jätin enemmät lukemiset.

Molemmat sadut olivat kuitenkin hyvin opettavaisia ja herttaisia.

Ensimmäisessä Prinssiä varjellaan ulkomaailman vaikutteilta. Hän tapaa kuitenkin kerjäläistytön, jonka ajatukset syntymisestä johonkin luokkaan, ja ammatin hankkimisesta ovat meille kaikille huomion arvoisia, myös Prinssille. Vaikka tyttö oli syntynyt kerjäläiseksi, hän pyrkii sisäköksi, ja hänen veljensä suutariksi. Prinssi taas astuu kuninkaaksi juurikaan ponnistelematta. Tässä tarinassa tapahtuu rakastumisen vuoksi pikahäät, ja kerjäläistytön sisäkön haaveet saivat jäädä.

Viimeisessä tarinassa yltäkylläisenä elävä kuningas tapaa villaa kehräävän tytön, joka osaa puhua lintujen kanssa, ja tekee maittavaa leipää ja kalaa, jotka maistuvat viinin ja herkkujen turruttamalle kuninkaalle. Tapaamiset kuninkaan ja köyhän tytön välillä ovat merkityksellisiä. Tässä tarinassa tytön aviosääty ei vaihdu, mutta tapaamiset jatkuvat eräiden ongelmien ja katkosten jälkeen.

Kävin uudessa Turun kaupungin kirjastossa varaamassa erään kirjan, jonka matkan seurauksia tämäkin kirja on.

Turun kaupungin kirjasto on minusta moderni sivityksen keskus ja lukupaikka. Lasten kirjaston hyllyjärjestystä, joskus kummastelin, mutta ymmärsin sen viimein. Sokkelo on lapselle luultavasti elämys, ja kaikki kirjathan loppujen lopuksi löytyvät. Tilaa myös ylöspäin riittävästi. Lisäksi lasten osasto on alakerrassa parhaalla paikalla :)

Shakespeare William: Hamlet

Shakespeare William: Hamlet oli mahtava lukukokemus. Luin ensin Paavo Cajanderin suomennoksen vuodelta 1879, Gutenberg-palvelun kautta ja myöhemmin Matti Rossin uuden suomennoksen vuodelta 2013, kuva on kirjan kannesta, jossa on Ralf Långbackan loistava esipuhe "Hamlet -kysymyksiä ja arvoituksia".

Hamlet on nimeenomaan näytelmä, joka pitää katsoa teatterissa. Tämä bloggaus perustuu lukukokemukseen, jossa painottuu kirjoitettu kieli.  Hamletissa on kyse itsensä etsimisestä, Hamletin "yksinpuheluista", ja tietoisuuden kasvamisessa. Hamlet tajuaa palattuaan Tanskaan, että Claudius uusi kuningas on murhannut hänen isänsä ja nainut Hamletin äidin Gertrudin. Hamlet rakastuu Ofeliaan, Hamlet hylkää Ofelian, joka hukuttutuu. Hamlet itse asiassa surmaa myös Ofelian isän Poloniuksen, joka salakuuntelee verhon takana. Porukkaa muutenkin lakosi näytelmässä kuin sadonkorjuussa viljaa. Claudius ja Hamlet molemmat kuolevat eli tragediahan tämä oli, joskin kertomus sisältää aimo annoksen huumoria ja huikeita vuorosanoja ja runoja. Kuten Långbackan alustuksen nimestä voi päätellä, näytelmä sisältää paljon myös pohdintaa.

Tapahtumapaikkana on Tanska ja Helsingörin linna, jossa prinssi-Hamlet on murheen alhossa, kuningasisänsä poismenon johdosta. Epätoivoa raivoksi muuttaa haamun ilmoittama tyly tosiasia.

Sukurutsaan Hamletin Claudius-setä ryhtyi, ensin veljensä myrkyttämään pystyi, kuningattaren veljen oman, kovin soman Gertrudin hurmas. Hamlet epäilyilleen saa lisäpontta, vahvistuksen näytelmän reaktioista. Tuoni niittää miestä naista, ensin hurme vuosi Poloniukselt', tyttäreltään Ophelialt' järki häipyi, veteen uppos. Kuningas-setä juonii henkeä Hamletilta, mutt' Hamlet kirjeen avas, sen tavas, mutta loppukahinoissa huonost' kaikill kävi, potin omi Fortinbras, korskea Norjan orhi...

Näytelmän kuuluisin runo on kolmannen näytöksen eräs runo, jossa Hamlet runoilee, että
Ken nuo haitat kärsis
Ja hikois, voihkais elon kuorman alla,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, —
Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
Palaja ykskään, — niin ei huumais mieltä,
Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat,
Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne?
Tuskin moni maallikko tästä korvaansa lopsauttaa, mutta jos kirjaamme runon alun, niin tuntemukset ovat erilaiset

Ollako vai ei olla, siinä pulma: , jossa
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan,
Lopettain kaikki? — Kuolla, — nukkua,
Ei muuta; — luulla, uness' että päättyy....

Kuinka pintatasolla on siis Hamletin tuntemus?

Näyttelijät, jotka esittävät teosta ja teatteriyleisö sisäistävät tämän hyvin, entä muut?

Teoksesta jää vain muutama sananparsi elämään, vaikka jokainen rivi ja sana ovat suurta draamaa ja taidetta. Tajusin, että eräs kuninkaan vuorosana sisältää termin Vesissä toinen silmä, se on eräs Eeva Joenpellon teos, jonka olen lukenut, mutten tajunnut viitettä, vaikka olin lukenut kerran ennenkin Hamletin.

Teoksessa on hienoa kerronnan vienti, runoissa haamun vuorosanoista selviää Hamletille rutsainen petos, "se sukurutsa, haurelias peto. Älynsä tenholla ja konnan-taidollaan .... sai puolisoni tuon tekopuhtaan -riettaan himon helmaan. Oi, Hamlet, mikä lankeemus ja petos..."

***
Jätän analysoinnit viisaammille, mutta Tanska (tanskalainen ym) sisältyy näytelmään laskujeni mukaan 41 kertaa, ja minusta ei pelkästään myönteisessä mielessä, mikä on sääli, koska Tanska on vain tragedian näyttämö. Kuuluisin on Marcellon toteamus, että "Jotakin Tanskan valtioss' on mätää". Tähän minusta ei ole perusteita. Hamletinkin toteamus "Tanskanmaa on vankila" saa Rosencranzin vastaväitteet, johon Hamlet inttää vastaan, että Tanska on vankiloista pahin..

***

Cajander käyttää sanaa hornaa yhdeksästi.

Niin on se henki hornan, minkä näimme

Nyt yöst' on aika kummitusten; haudat

Nyt haukottaa, ja myrkkyns' itse horna

...

Näytelmässä on varhaisesta käännöksen ansiosta monia mainioita sanontoja, kuten murhe-vero

"Ett' isällesi murhe-veron maksat". Uusi vero varmaan olisi omiaan tasapainottamaan valtion taloutta. Vale -sana osuu loistavasti kuvaamaan tiettyä tilannetta "Ennenkuin valekyyneleitten suola/Veristä silmää punaamasta herkes"

***

Näytelmä lienee kirjoitettu ennen uskonpuhdistusta, joten eikö tämä haamu-kohta liity kiirastuleen?

Siks kunnes elämäni inhat synnit

Tulessa puhdistuvat. Jos ois lupa

 ***

Kuten Romeossa ja Juliassa Shakespeare on viehtynyt minusta lievään kaksimielisyyteen (anteeksi kirjallisuustietäjät :)

Onnettaresta puhutaan: .

Hamlet: Ettekä hänen kenkäinsä anturoina?

Rosencranz: Emme kumpaakaan.

Hamlet: Tyyssijanne on siis hänen uumiensa kohdalla, tai hänen suosionsa keskipisteessä?

Gyldenstern: Niin tosiaankin, me olemme hänen uskotuitaan.

Hamlet: Salaisissa asioissa kaiketi? Aivan oikein: hän on portto. — Mitä uutta?

...

Hamlet-tragediassa olevaa huumoria olen käsitellyt täällä.

Teoksen lukemista kovasti suositan ja bloggaamistakin :)

Gutenbergissä on Hamlet suomeksi

***

Hamlet on taipunut monesti myös elokuvaksi. Kuvassa oleva DVD:n kansi on sir Laurence Olivierin Hamlet vuodelta 1948, joka sai neljä Oscar-palkintoa: paras elokuva, paras miespääosa.

Jean Simmons näyttelee Ofelian osan, mutta miekankantajana on Christopher Lee, kaverilla on mahtava ura.

Filmi on mustavalkoinen, ja kuvasta näkyy paremmin kuin DVD-kannesta kuvauksen laatu. Filmissä painotetaan tarinaa miehestä, joka ei osaa valita. Filmi on varsin uskollinen Shakespearen tekstille ja näytöksille. Haamu esiintyy, on epäilys, masennus, Hamlet tuottaa teatterin esityksen, surmaa Poloniuksen, Ofelia kuolee, ja lopulta kuolevat suurin osa näyttelijöistä. En löytänyt koomisia piirteitä filmistä, mutta ilmeisesti se on ollut laadukas, jos on ollut vuoden paras elokuva.