Routavuodet ja jääkäriksi lähtö Linnan Täällä Pohjan tähden alla -teoksissa 1 ja 2 sekä 3

***
Koska bloggasin viimeksi Wegeliuksen Routaa ja Rautaa viisiosaisesta jääkäriliikkeen historiasta, niin vertailin teoksen tietoja Linnan Täällä Pohjantähden alla teokseen. Routaa ja Rautaa perustuu todellisten ihmisten oikeisiin siirtymisiin, mutta Wegelius antaa myös kuvausta ajasta ennen jääkäriksi lähtemistä. Linnan teos on realistinen, mutta ei perustu mihinkään yksittäiseen tositapahtumaan täydellisesti.
***
Wegeliuksen tekstin alussa nostettiin esille sortokausi, ja maalaus, jossa kotka hyökkää Suomi Neidon kädessä olevaa lakikirjaa vastaan. Linnan trilogiassa torpparit kokevat selvästi lain vääräksi, se tulee selväksi monessa kohtaa. Maanomistajilla ja seurakunnalla on valta. Väinö Linna minusta maalaa ruotsinkielisestä paronista ja hänen vaimosta paremman kuvan kuin suomenkielisestä kirkkoherrasta. Perustelen asiaa sillä, että paroni ei aja hyviä torppareita pois, ja neuvottelee räätäli Halmeen kanssa, ja lupaa maksaa Palokuntatalon talkoistakin palkkaa, kun ei suostu, että taloa käytetään työväen kokouksiin. Paroni neuvottelee kiroillen kiihkeästi, mutta on kuitenkin rosoisen suora. Paroni teloitetaan kansalaissodan aikana ilman mitään oikeudenkäyntiä silkasta vihasta ja kateudesta. Teko oli väärä ja erityisen tuomittava minusta, jota tarkastelen TPA-postauksessa.

Kirkkoherran vaimo fanattinen fennomaani Ellen Salpakari on teoksen pahanilman lintu. Hän käyttää Jussi Koskelan torpparisopimuksen porsaanreikää "ellei seurakunnan etu muuta vaadi", armotta hyväkseen, ja Jussi joutuu antamaan ilmaiseksi pois raivaamansa parhaan maan, jotta kirkkoherratar voi jatkaa makeaa elämäänsä, johon kuuluu yksisilmäinen kansankiihotus suomenkielellä ja muiden maksama parempi elämä. Lain mukainen ratkaisuhan maiden otto on, sopimuksessa oli sellainen kohta, ei pidä maksaa mitään, sama koskee "torpparilakia". Oikea Torpparilaki koski torppien lunastamista vuonna 1918, tässä torpparilailla tarkoitan maanomistussuhdetta, joka takasi oikeudet maanomistajalle, luultavasti asiasta oli voimassa Maankaari, se oli säädetty ja voimassa. Linna rinnastaa maan menetyksen juuri lakiin, hän siteeraa Runebergiä "mut laki ennen mua on syntynyt ja jää myös jälkehen". Jos luette voimassa olevaa rikoslakia Finlexistä se alkaa "”Rikoslaki 19.12.1889/39 Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas…”  laki on uudistettu monin osin, mutta alkuperäinen on eräiltä osin voimassa.

Asekuljetukset tulevat Wegeliuksella varhaisessa vaiheessa jo kutsuntalakkojen jälkeen jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Linnan teoksessa vasta 1916 ja 1917 alkaa olla mainintoja aseista, ja aseistautumisesta, mutta riittävästi ennen itsenäistymistä kuitenkin.

Sortokaudet
Sortokaudet ja venäläistäminen jäävät Linnan  teoksessa taustalle. Yksittäiset toimet mainitaan ja kirkkoherrattaren suhtautuminen niihin, muuten pääpaino on torpparien elämässä, jossa sortajana pidetään etupäässä minusta maanomistajaa ja laista annetaan epäoikeudenmukainen kuva. Tarvehierarkian lähtökohdasta tämä on luontevaa, taistellaan lähintä herraa vastaan, oma perheen muonitus on tärkein.

Rikoslaki on siis alunperin säädetty Venäjän keisari hallintokaudella. Tästä huomaa eron Wegeliuksen ja Linnan teosten välillä. Sortokaudella on erilainen tulkinta, kuten myös asevelvollisuuslakolla, sekä yleislakolla. Linnan tekstistä selviää, että rouva Salpakarin tavoitteena on vaientaa mölinät maanjaosta ja torpparilaista ja estää työläisten lakko, vain virkamiehillä on lakko-oikeus hänen tulkinnassaan. Linnan teoksesta  käy ilmi se, että Salpakari taistelee sortajaa vastaan, kuten myös kyläläiset, mutta sortaja on eri, kyläläisille se ei ole etupäässä keisari, kuten rouva Ellen Salpakarille. Rouvassa ei ole tippaakaan inhimillisyyttä maatyöläistä eikä torpparia kohtaan, on vain oma napa, ja osin myös veljien mielipide ja lasten napa. Kirkkoherrakin on täysin perässävedettävä nynny, kuten Linna kuvaa, mies vaimonsa tohvelin alla, siis tohvelieläin. Paroni sentään tulee puhumaan esim. Otto Kivivuoren kanssa saatuaan valttarilta tietää Oton laiskottelevan, ja antaa mahdollisuuden selvittää, ja selvittää asian suoraan Otolle uuden maanvuokralain hengen.

Kun luin ensimmäisen kerran trilogian tuntui pahalta, kun Jussin laidunmaat otetaan, eikä nytkään hyvältä, mutta toisaalta ei nehän olivat vain "vuokralla", ei nykyäänkään vuokramaata saa omaksi. Omistaja tarvitsi maata ja otti sen itselleen. Onko nykyisin asia jotenkin erilainen, jos sopimusta ei ole, omistajalla on oikeudet.

Trilogiassa torpparikysymys nostetaan kylässä esille, mutta sosialisti Helbergkin kysyy, jos saisitte maat omiksi, äänestäisittekö enää sosialisteja. Torpparin asemaan ei saatu muutosta, ja se hiersi välejä, lisäksi trilogiassa mainittiin Laukon kartanon joukkohäädöt ja ne ovat oikeastikin tapahtuneet. Linna on ymmärtänyt asian syvällisemmin. Anttoon häätö oli lainmukainen, hän ei toiminut sopimuksen edellytysten mukaan. Linna kuvaa kuinka Työväenyhdistys ottaa asian kuitenkin hoitoon, kun torpasta tulee lähtö, ei jää mitään, tilanne ei ole inhimillinen, vaikka häätö sinänsä oli lainmukainen ja oikeutettukin. Tehdään lehtijuttu Lauriloiden häädöstä, eli saadaan omaa ääntä kuuluville. Koska tukiverkkoja ei ole, Laurilan Anttoo ja perhe ovat tyhjän päällä, jonkun muun armoilla. Toisaalta Anttoo, joka vaiheessa ja koko ajan on panettelemassa muita ja rähjää. Anttoon purnaaminen ja panettelu myrkyttää tilannetta usean vuosikymmenen ajan, ja poikansa ovat samanlaisia. Kun Uuno poikansa on tappanut puukolla Vännin, Anttoo tulee purnaamaan paikalle, miksette ottaneet puukkoa pojalta pois. Vaikuttaako kotona oleva vähäjärkinen lapsi katkeroittavasti Anttooseen, en tiedä, mutta Anttoon rähjäys jatkuu poikiensa kautta yli sukupolven. Uuno käy Akselia ärsyttämään Jussin nuukuudesta ja rahoista, jotka on työnteolla aikaansaanut. Käy kaupan ikkunat särkemässä ja jakelee tappotuomioita ja lopulta sitten tappaakin, joskin tappelussa.

Jussin asema ei ole niin huono, sillä siirrettyään torppansa Akselille, rakensi hän vaarinpirtin, johon oli elinikäinen kontrahti. Maanvuokralain tultua torpparien asema hetkeksi paranee, mutta epävarmuus säilyy ja jatkuu, sota-aikana raha menettää arvonsa, joten vain kiinteällä omaisuudella ja maalla on merkitystä.
***
Ensimmäinen maailmansota ja jääkäriliike Linnalla
Maailmansodan syttyminen noteerataan Linnan teoksessa, mutta ei Ruotsin roolia, eikä Saksan, kuten Wegeliuksella. Linna kuitenkin nostaa Ilmari Salpakarin jääkäriksi lähdön isoksi kysymykseksi. Ilmarin opinnot eivät etene, on motivaatio-ongelmia. Helmikuussa 1915 hän kertoo lähtevänsä Ruotsiin ja tarvitsevansa rahaa. Hän tunnustaa vanhemmilleen menevänsä Saksaan neljän viikon upseerikurssille, ja olevansa siten valtionpetturi, muttei maanpetturi. Tie on valmis, passia ja ohjeita myöten. Ilmarin mukaan lopullinen "päämäärä on tietysti kapina"  ... "nuo pirut on ajatettava helvettinsä viimeiseen nurkkaan". Luultavasti Ilmari tarkoittaa venäläisiä.

Ilmari osaa olla myös kylän nuorten kanssa, ja hän olisi voinut olla Aunen lapsen isä, tosin puolenkymmenen muun tavoin. Ilmarissa asuu levottomuus, Linna kuvaa hänen tyytymättömyyttään pieniin ympyröihin...

Tapahtumat etenevät ... Venäjällä on helmikuun vallankumous 1917, ja Suomessa on lakkoja kesällä ja työväestön liikehdintää, isoja vastakkainasettelua, uudet vaalit, kuohuntaa, lisää epäluuloja, lisää kuohuntaa  .. lokakuun vallankumous, sisällissota alkaa

Ilmari saapuu ...

Tästä jääkärien saapumisesta en kirjaa mitään, sillä Wegeliuskaan ei tee sitä.
***
Linnan trilogian päätösosassa kuvataan kansan kahtiajakoa sekä 1920-luvulla ja 1930-luvulla, kun Routaa ja Rautaa -teossarja on ilmestynyt. Ilmari on rykmentissä jääkäriupseerina, ja arvostelee kotona "plootuvuoren" armahduksia kipakasti. Plootuvuorella hän kuvaa presidentti K.J Ståhlbergiä, jota kyyditettiinkin myöhemmin. Ilmarin ja hänen äidin hahmossa tuodaan tätä sosialistikammoa esiin, se tulee ilmi tekstissä monin tavoin. Ensimmäinen on nämä armahdukset, toinen on suojelukuntapatsaan pystytys, tämän jälkeen esitetään Ilmarin haaveita sotilasdiktatuurista ja Ilmarin mielipidettä tai väitettä, että porvarienemmistöinen eduskunta tekisi vasemmistomyönteistä politiikkaa.
Pentinkulman kansakoulussa puhaltavat oikeistotuulet, kun nuori kansakoulunopettaja Pentti Rautajärvi voimisteluttaa lapsia, opettaa vapaussodan historiaa ja laulattaa lapsia oikeistolauluin. Rautajärvi on uuspohjalainen ja Ellenin hengenheimolainen.
Wegeliuksen kirjasarjan viimeiset osat ovat kuvauksia Pohjanmaalta, mikä on ollut aina ja myös silloin vankkaa vapaussodan veteraanien tukiseutua. Siellä on kuitenkin monesta syystä ollut toisentyyppinen tilanne.

Linnan hahmoista Rautajärvi on seuraavaa mieltä: "Lapualaiset tarjoavat apua hallitukselle kommunismin nujertamisessa, mutta ellei hallitus tiedä tehtäväänsä, niin kansa osaa käyttää nyrkkiään. Miksi teidän poikannekin puolustaa kommunisteja vaikka kommunistit parjaavat häntä missä ikinä voivat? Sellainen nöyräselkäisyys ei sovi suomalaiselle"   ... edelleen kylällä järjestetään tilaisuuksia, joihin kutsutaan "Isänmaallisia kansalaisia",  joille "Valkoisen Suomen perintö on pyhä" ...

Rautajärvi on mukana lapualaisten toiminnassa ja hakkaavat laittomasti vasemmistolaisia yhdessä Päkin ja muiden kanssa. Pahin oli Linnan sankarin Kivivuoren Jannen kyyditys ja hakkaaminen. Näin on tapahtunut Suomen historiassa vuosina 1929-1932.

Nämä Linnan teoksesta poimitut havainnot, vaikka ovatkin vain kaunokirjallisia kertovat osan siitä todellisuudesta, joka Suomessa vallitsi 1930-luvun Suomessa.

***
Kommentoida saa,  totean vain lopussa, että en ole tuomari, olen vertaillut vain teosten sisältöä.

Olen mielestäni isänmaallinen ainakin armeijan käynyt, kannatan arvoja, jotka ovat Suomen tasavallan perustuslaissa ja kulkevat nimellä perusoikeudet, siinä taataan jokaiselle suomalaiselle ja maassa laillisesti oleskelevalle ulkomaalaiselle: oikeus elämään ja henkilökohtainen koskemattomuus, oikeus yksityisyyteen, sananvapaus, sosiaaliturva, kielelliset oikeudet, uskonnonvapaus, liikkumisvapaus lisäksi vielä monia muita ja sen me suomalaiset olemme ne yhdessä saavuttaneet ja ylläpidämme niitä joka päivä.

Itsenäisyys on kaikkein tärkein asia kansakunnalle.