Alexandre Dumas: Kamelianainen

Alexandre Dumas: Kamelianainen, alkuteos La Dame aux Camélias 1848, suomentanut Kyllikki Villa, Otava 1998, sivumäärä 253.

Kamelianainen on Alexandre Dumas nuoremman kuuluisin romaanin, Dumas seniorin kynästä syntyivät Monte Criston kreivi, Kolme muskettisoturia sekä Musta tulppaani. Kamelianainen on paljon hienostuneempi ja vakavampi romaani kuin Dumas seniorin teokset. Kamelianaisen traaginen ja jo alkuun tuomittu rakkaustarina ammentaa vaikuitteita Antoine Francois Prevostin klassikkoromaanista Manon Lescaut, jota teoksen päähenkilöt lukevat ja siihen viitataan toistuvasti.

Kamelianainen kertoo nuoren kurtisaani Marguerite Gautierin ja Armand Duvallin rakkaussuhteesta. Tarinan kertoja menee nuorena kuolleen Margueriten jäämistön huutokauppaan maaliskuussa 1847 ja huutaa Manon Lescaut -kirjan, jossa on omistuskirjoitus "Manon Margueritelle, Nöyryydessä". Armand Duval.

Marguerite Gautier oli ihastuttava köyhistä oloista oleva tyttö, joka Pariisissa kurtisaanina sekoitti miesten päitä, ja saattoi vararikkoon useita paroneja, ja muita tyhjäntoimittajia. Margueritella oli kuitenkin tuberkuloosi, jota hän paranteli hoitolassa 1842, siellä hän tapasi vanhan kreivin, jonka tytär kuolee parantolassa tuberkuloosiin. Kreivi ottaa Margueriten siipiensä suojiin, ja Marguerite palasi takaisin Pariisin, missä yleellinen miesten maksama porton elämä jatkui. Marguerite Gautier ajoi vaunuilla päivisin yksin, sillä rikkaat rakastajat eivät näyttäytyneet Margueriten kanssa päivänvalossa. Margueritella on tavaramerkkinä valkoiset kameliat. Kuukaudessa on kuitenkin aika, jolloin hän pitää punaisia kamelioita. Gautier käy teatterissa ja oopperassa. Ammatistaan huolimatta häntä pidetään sivistyneenä, ja ystävällisenä. Kamelianaisen haudalla on aina tuoreita kamelioita. Kertojan luo tulee maaninen nuori mies Armand Duval, joka haluaa haudata haudata Margueriten maaseudulle, yhtenä motiivina nähdä Marguerite vielä kerran. Armand on vimmainen ja sairastuu aivokuumeeseen, mutta kertoo tarinansa.

Tapahtuma (juoni älä lue jos haluat lukea kirjan)
Nuorukainen Armand Duval menee ystävänsä kanssa oopperaan, jossa joutuu Margueriten lumoihin. Armandilla on porvaristyttö rakastajana, mutta Margueriten olemus häikäisee hänet. Armand esittäytyy, ja selvittää Margueriten asumisjärjestelyt, mutta molemmat jatkavat tahoillaan elämäänsä. Kahden vuoden päästä Armand tapaa teatterissa Margueriten uudestaan, ja menee lumottuna tämän asuntoon. Margurite on ollut sairaana, ja Armand on kysellyt hänen vointiaan. Marguerite yskii veripärskeitä, ja lupaa antaa aikaansa Armandille, joka jää yöksi. Margueriten elämä on yleellistä, ja hänen menonsa on valtavat, joten hänen täytyy harjoittaa ammattiaan, ja Armandia vaivaa mustasukkaisuus. Armand on kauheassa kiimassa ja unettomassa maniassa. Armand pelaa rahasta, siksi että pelihimo on ainoa, jossa hän ei ajattele Margueritea. Pelionni on myötäinen, ja hän voi tapailla Margueritea, joka kurtisaanin kuoren alla on rakastunut Armandiin. Marguerite suunnittelee maalle muuttoa, ja puijaa Herttuan ostamaan mökin maalta. Herttua on mustasukkainen, ja käskee luopumaan Armandista. Armand onnistuu järjestämään rahoituksen, ja kyyhkyläiset elävät auvoista arkea maalla, katsellen kedon kukkia, ja sudenkorentoja. Herttuan kirjeet loppuvat, ja mutta myös kesä. Armandin isä etsiskelee poikaansa, joka on halunnut antaa äitinsä perintörahaston Margueritelle. Armandin isä vaahtoaa pojalleen ettei voi  jakaa elämäänsä lutkan kanssa. Armandin pitää päänsä, mutta Marguereite jättää Armandin ja lähtee Pariisiin entisiin ympyröihin. Armand menee viivana perässä, solmii suhteet nuorempaan kurtisaaniin, jota ei oikeasti rakasta. Margueriten palvelustyttö vetoaa Armandiin, että tämän käytös tuhoaa Margueriten. Armand tapaa kerran vielä Margueriten, ja he viettävät herkän yön yhdessä. Marguerite on kuitenkin aamulla matkalla Lontooseen. Armand sydän murskana matkaa puolestaan itään.

Myöhemmin Armand saa kirjeen: Marguerite on kuollut. Kaikki huipentuu lukijalle kun totuus paljastuu. (Lainaus, aivan alhaalla).

Kamelianaisen teemat on ikuinen rakkaus ja toteutumaton rakkaus, tämä on paradoksi, mutta Armandin ja Margueriten rakkaus on ikuista, vaikka se ei saa sinettiään maan päällä. Myös yhteisön paineet ja ennakkoluulot ja niiden ankeuttava vaikutus tulee ilmi. Teoksessa näkyy myös tuon ajan kaksinaismoralismi, kevytkenkäisyydestä nainen kantaa seuraukset. Kuten alla ilmenee, on Armandin isä varsinainen manipulaattori, itkijä ja omaan napaansa katsoja. Hän asettaa oman tyttärensä onnen ja avioliiton Margueriten onnen edelle. 

Kamelianaisen rakenne ja tapahtumat muistuttavat Manon Lescautia, ulkopuolinen kertoja, tarina on jo tapahtunut, kahden vuoden ero, ja miehen perheen väliintulo. Teosten vire on kuitenkin toinen,  Manon Lescautissa nainen on petollinen ja paheellinen, Kamelianaisessa naiset ja miehet ovat enemmän toistensa kaltaisia kiimassaan holtittomia, ilkeitä ja itsekkäitä. Manon Lescautissa Des Grieux on alkuun hengellinen, muttei ota vaaria isänsä eikä ystävänsä Tibergen neuvoista ja varoituksista, vaan rypee synnissä, josta tulee yhä uudestaan rangaistus, synnin palkka on kuolema Manon Lescautille, eli siinä nainen kantaa seuraamukset,  Prevost syyllistää Manonia kiimaisuudesta. Des Grieux hankki myös varoja pelaamalla kuten Armand. Armandila on hyvä pelionni, mutta Des Grieux pelaa väärin. Des Grieux hautaa Manonin erämaahan, missä tämä kuolee. Armand kaivauttaa haudan auki katsoo rakastettuaan vielä kerran ja hautaa naisen maaseudun maan poveen, menee kotiin isänsä ja sisarensa luo, jolle isä on varmistanut myötäjäiset.

*****

Alexandre Dumas jr (1824 - 1895) oli pohdiskeleva kirjailija, ja oli Alexandre Dumas vanhemman  (1802 - 1870) avioton poika. Hänen isoäitinsä oli haitilainen. Kamelianainen perustuu Dumas juniorin omaan rakkausseikkailuun nuorukaisena, kuten sen esikuva Manon Lescaut. Kamelianaisen ideaa Giuseppe Verdi on toteuttanut oopperassa La Traviata.

*****

Herra Duval: Lapseni, älkää pahastuko siitä mitä teille nyt sanon; koettakaa vaan ymmärtää, että elämä toisinaan vaatii sydämeltä julmia välttämättömyyksiä, joihin täytyy alistua. Te olette hyvä ja ylevämielisempi kuin monet naiset, jotka ehkä halveksivat teitä, mutta jotka eivät ole edes teidänkään arvoisianne. Mutta ajatelkaa, että rakastajattaren rinnalla on myöskin perhe; että paitsi rakkautta on olemassa myöskin velvollisuuksia; että intohimon kautta seuraa se kausi, jolloin miehellä täytyy, jotta häntä kunnioitettaisiin, olla varma ja vakava asema elämässä. Pojallani ei ole mitään omaisuutta ....

Te olette nuori, te olette kaunis, elämä on lohduttava teitä, te olette jalomielinen, ja muisto hyvästä teosta on tasoittava paljon menneisyydestänne. Niiden kuuden kuukauden aikana, jolloin Armand on tuntenut teidät, on hän unohtanut minut. Neljä kertaa olen kirjoittanut hänelle, eikä hän ole ajatellutkaan vastata minulle. ...

Hän on pelannut, tiedän sen, ja tiedän myöskin, että hän ei ole maininnut siitä sanallakaan teille. Mutta hetkellisessä huumauksessa olisi hän voinut menettää osan siitä minkä vuosien kuluessa olen kerännyt tyttäreni myötäjäisiksi, hänelle itselleen ja omien vanhojen päivieni varalle. Mitä ei ole tapahtunut, voi vielä tapahtua.... 

Kuten jo mainitsin, on minulla tytär, nuori, kaunis ja puhdas kuin enkeli. Hän rakastaa, ja hän on myöskin tehnyt rakkaudestaan elämänsä unelman. No niin! Tyttäreni menee naimisiin miehen kanssa, jota hän rakastaa, ja hän joutuu kunnialliseen perheeseen, joka tahtoo, että minunkin olisi kunniallinen. Tulevan vävyni omaiset ovat saaneet kuulla kuinka Armand elää Parisissa, ja he katsovat avioliiton mahdottomaksi, jos Armand jatkaa nykyistä elintapaansa. Käsissänne on siis lapsen tulevaisuus, lapsen, joka ei koskaan ole tehnyt teille mitään ja jolla on oikeus katsoa tulevaisuuteen. Onko teillä oikeutta ja onko teillä voimia särkeä sitä? Rakkautenne ja tuskanne nimessä, Marguerite, lahjoittakaa minulle tyttäreni onni! —

Marguerite: Ystäväni, itkin hiljaa, kuullessani kaikkia näitä seikkoja, joita itsekin olin usein ajatellut, mutta jotka isäsi suussa muuttuivat vielä vakavammaksi todellisuudeksi. Ja minä sanoin itselleni kaiken sen, jota isäsi ei ollut uskaltanut minulle sanoa, mutta joka usein oli ollut hänen huulillaan: että suhteemme aina näyttäisi laskelmalta minun puoleltani; että menneisyyteni ei oikeuttanut minua uneksimaan sellaisesta tulevaisuudesta; ja että otin edesvastuun, jota tapani ja maineeni eivät voineet ta'ata. Ja lopuksi, rakastin sinua, ....

Marguerite: Uskotteko, että rakastan poikaanne epäitsekkäällä rakkaudella?
Herra Duval: Uskon, vastasi herra Duval.
Marguerite: Hyvä, syleilkää minua siis niin kuin syleilisitte tytärtänne, ja minä sanon, että suudelmanne on tekevä minut vahvaksi rakkauttani vastaan, ja että poikanne on viikon kuluttua palaava luoksenne.
Herra Duval: Te olette jalo tyttö, vastasi isäsi, suudellen minua otsalle, — ja Jumala palkitsee teitä hyvyydestänne. Mutta minä pelkään, että poikani ei suostu tähän kaikkeen.
Marguerite: Olkaa rauhallinen, herraseni, hän on vihaava minua. 

(Lainaukset  Felix Borgin suomennoksesta luvusta 25/27).

Luin tätä myös Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen.

Arthur Conan Doyle: Neljän merkki

 

Arthur Conan Doyle:  Neljän merkki, alkuteos The Sign of Four, 1890, suomentanut Jussi Korhonen, Basam Books Klassikko 2009, sivumäärä 156.

Arthur Conan Doylen toinen Sherlock Holmes seikkailu on  Neljän merkki.  Se on romaani kuten ensimmäinen Sherlock Holmes -kirja Punaisten kirjainten arvoitus.

Tarinan alussa Sherlock Holmes on pitkästynyt ja on nauttinut pienestä pullostaan kokaiinia. Hän päättelee Watsonin kellosta, että Watsonilla on ollut isoveli, joka on ryypiskellyt. Analyysi perustuu Watsonin perintökellon naarmuihin ja lappuihin, joita on laitettu panttilainaamoissa kelloon. 

Sitten neiti Mary Morstan tulee pyytämään apua. Hänen Intiasta palannut kapteeni-isänsä Arthur Morstan on kadonnut Lontoossa kymmenen vuotta sitten 3.12.1878. Kuusi vuotta sitten vuonna 1882 Maryn osoitetta on tiedusteltu ja Marylle on alkanut tulla postissa yksi helmi kerran vuodessa.  Nyt Mary Morstania on pyydetty tapaamiseen. Matka suuntautuu Thaddeus Sholton luo, joka on sairaalloisen näköinen kaljuuntunut punahiuksinen kolmikymppinen mies kummallisten tavaroiden keskellä, seikka millä kirjailija luo tunnelmaa. Sholtolla on tarina kerrottavana isästään majuri John Sholtosta. Majuri Sholto oli rikastunut Intiassa, ja tuonut sieltä aarteen. Englantiin palannut kapteeni Morstan tuli vaatimaan osuuttaan Sholtolta Agran aarteesta, suuttunut ja saanut sairaskohtauksen, kaatunut ja lyönyt päänsä ja kuollut. Majuri oli kätkenyt kapteenin ruumiin ja aarteen. Majuri pelkää puujalkaista miestä ja eristäytyy. Vuonna 1882 majuri saa omituisen kirjeen ja näkee kummat kasvot ikkunassa. Majuri kuolee ja hänen ruumiinsa vierellä on Neljän merkki. Thaddeus Sholton kaksoisveli Bartholomew on löytänyt aarteen, mutta joutunut myös murhan kohteeksi, aarre on hävinnyt, ja hänen ruumiinsa vieressä on Neljän merkki.

Sherlock Holmes tutkii murhapaikan ja päättelee murhaajan olevan puujalkaisen miehen apuri, joka on kotoisin Bengalista. Syyllinen on ampunut uhriinsa alkaloidia sisältävän myrkkynuolen puhallusputkella. Mies kulkee paljain jaloin ja on pienikokoinen... tästä alkaa jännittävä takaa-ajo, rikolliset ovat karkuteillä, aarre hukassa. Kuka ja miksi, ne ovat täysin hämärän peitossa.

Sherlock Holmes muistetaan lyhyistä tarinoista,(joista minulla on bloggaus täällä.). Tässä tarinassa Sherlock Holmes ja puolipalkkainen kirurgi ja lääketieteen tohtori Watson asuva Baker Street 221 B:ssä. Taloudesta huolehtii rouva Hudson. Neiti Mary Morstan on tuleva rouva Watson eli tohtori Watson avioituu tarinan päätteeksi. Tohtori Watson, joka on tarinan kertoja, kuvaa neiti Morstania vaaleaksi ja hyvin viehättäväksi, etenkin silmissä on sielukkuutta. Morstan on 27-vuotias. Mary kävi sisäoppilaitosta, kun isä oli Intiassa, äiti oli jo aiemmin kuollut, sitten hän toimi kotiopettajatterena, eikä ole hyvissä varoissa. Mary on siististi pukeutunut, mutta vaatteet ovat tavallisia. Jännittävän illan jälkeen tohtori Watson saattaa neiti Morstanin kotiinsa. Hän rakastuu tähän ihanaan neitoon, mutta pelkää aarteen olevan heidän välissään. Tohtori Watson näkee neidistä unta ja hän rientää aamulla kertomaan yön tapahtumat neidolle. 

Arthur Conan Doylen romaani Neljän merkki on vauhdikas seikkailu, joka laajenee kuvaukseksi kirotusta aarteesta.

Pidempi oppimäärä, myös juonipaljastuksia, älä lue, jos haluat lukea kirja.

Sherlock Holmes päätteli, että murhaaja on puujalkaisen miehen pieni apuri, jolla on puhallusputki. Myös aarre on varastettu. Ruumiin vieressä on Neljän merkki. Poliisi pidättää Thaddeuksen ja Bartholomewin henkilökuntaa, mutta Sherlock Holmes pyytää Watsonia hakemaan Toby-koiran. Watson hakee koiran epämääräisestä paikasta, jossa häntä varoitetaan mäyrästä. Toby on sekarotuinen koira, mutta hyvä vainukoira. Sherlock Holmes etsii myös rikollisten venettä, ja käyttää apunaan katupoikia, joille maksaa työstä. Takaa-ajo on vimmainen ja tapahtuu Thamesilla. Puhallusputkikaveri kuolee, mutta Jonathan Small jää kiinni. Holmes on arvannut Jonathan Mallin olevan syyllinen, sillä Morstanin tavaroiden joukosta on löytynyt aiemmin pergamentti, jossa on neljän merkki, siinä ovat nimet Jonathan Small, Mahometh Singh, Abdullah Khan ja Dost Akbar. Small on ainoa, joka on länsimaalainen.

Tarinan henkilöt tapasivat Intian kuuluvassa Andamaaneilla Bengalin lahdella. Neljän merkin henkilöt kärsivät Andamaanien Port Blairissa tuomiota murhasta, joka tehtiin aarteen vuoksi. Tarinan aarre on kirottu, ja sen tarina alkaa Intiassa riehuneesta Sepoy-kapinasta. Jonathan Small oli pestautunut 18-vuotiaana Intiaan, koska oli ajautunut vaikeuksiin erään naisen kanssa (luultavasti nainen on vielä suuremmissa vaikeuksissa). Intiassa hän menettää jalkansa krokotiilin pureman vuoksi, ja pestautuu siirtomaatilan työnjohtajaksi. Sepoy-kapinan (1857 - 1859) tuoksinassa hän on linnakkeessa, jossa Neljän merkin miehistä Mahometh Singh, Abdullah Khan ovat kuulleet Dost Akbarilta, että Achmet on kahminut ison aarteen.  Small, Singh ja Khan pöllivät rautalippaan ja kätkevät sen ja tekevät aarrekartan, johon lisäävät Neljän merkin. He joutuvat tappamaan Achmetin, josta koko nelikko saa pakkotyötuomion Andamaaneille. Majuri Sholto ja kapteeni Morstan ovat vartijoina. Sholto pelaa omaisuutensa. Small kertoo aarteesta Sholtolle ja Morstanille.  Sholto tekee oharin, ja kaivaa aarteen, ja muuttaa rikkaana miehenä Englantiin vuonna 1878. Ensin Morstan saapuu Lontooseen ja kuolee. Small pakenee vankilasta, ja viettää aikaa "alkuasukkaiden" parissa, ja saapuu aikanaan Englantiin.

Tarinassa on hieman samoja elementtejä kuin R. L Stevensonin Aarresaaressa, joka oli ilmestynyt jatkokertomuksena 1881 - 1882  ja kirjana 1883. Yhtäläisyydet ovat kartta, puujalkainen mies, ja neljän merkki, Aarresaaressa oli Musta merkki. Aarresaaressa aarre oli kultakolikoita, mutta Agran aarre koostuu timanteista, jalokivistä ja helmistä. Yhtäläisyyttä on myös siinä, että taistelu aarteesta on ulkopuolisille suuri arvoitus. 

Neljän merkkiä tuskin pidetään Sherlock Hollmes -tuntijoiden parissa suurena tarinana, mutta minusta seikkailu on hyvä. Se kuvaa aikansa asenteita. Intia oli tuolloin Brittien siirtomaa, ja Andamaanien kuvaus on todella rasistista, ilmeisesti kirjailija kirjoitti "alkuasukkaista" ilman syvällistä tietoa. Toisaalta kirjailija kuvaa englantisen majurin Sholton rappiopeluriksi, sanan syöjäksi ja pelkuriksi. Jonathan Small on lojaali Neljän merkille, mutta haluaa kostaa majurille ei hänen pojilleen.

Small joutuu tarinatuokion jälkeen englantilaisen oikeuden eteen. Watson pääsee naimisiin ja Sherlock Holmes palaa harrasteidensa pariin.

Kahden pitkän Sherlock Holmes -tarinan jälkeen Arthur Conan Doyle alkoi kirjoittaa  lyhyitä tarinoita jotka yllä olevassa kirjassa ovat kaikki suomennettuna, myös julkaisemattomat (bloggaus täällä).  Aikansa kutakin ja  Arthur Conan Doyle kyllästyi kirjoittamaan Sherlock Holmesin seikkailuja ja kirjoitti Viimeiseen tapaukseen professori Moriartyn, jonka kanssa Sherlock Holmes katosi 1893. Sherlock Holmes tarinoihin tuli pitkä tauko, ja  Arthur Conan Doyle osallistui tiettävästi Buurisotaan ja kirjoitti pitkän  Baskervillen koira -tarinan (1901 -1902), siinä tohtori Watson muistelee Holmesin ratkaisevan Baskervillen sukukirouksen. Syyllinen on ihminen, joka on valjastunut sekarotuisen koiran murhaajaksi. 

Suuret sankarit ovat iättömiä ja tekevät paluita ja  Sherlock Holmesin paluu tapahtui vuonna 1903 tarinassa Autio talo. Tarinat jatkuivat sen jälkeen. Kronologisesti viimeisessä tarinassa His Last Bow vuodelta 1917  Sherlock Holmes esiintyy chicagolaisena Altamontina, joka kauppaa saksalaiselle von Borkille salaista aineistoa, ja saa miehen käpälälautaan yhdessä Watsonin kanssa. Tarinan mukaan Sherlock on vetäytynyt mehiläisten hoitajaksi, mutta pääministeri on houkutellut miehen "palvelukseen". Tämä on kirjoitettu ensimmäisen maailmansodan aikana, missä Saksa oli sodassa Britannian kanssa. Novellissa viitataan myös Irlannin sisällissotaan, jossa Saksalla oli sormet pelissä (tämän mukaan), Altamontilla on irlantilaistausta, vaikka oli siis amerikkalainen. 

Sir Arthur Conan Doyle (1861-1930) julkaisi tarinoita vielä 1926 ja 1927, mutta ne sijoitettiin 1890-luvulle.

Claude Simon: Akaasia

Claude Simon: Akaasia, alkuteos L'Acacia 1989, suomentanut Jukka Mannerkorpi, Otava 1992, sivumäärä 292.

Nobelisti Claude Simonin romaani Akaasia on hieno teos, ei romaani sen varsinaisessa merkityksessä vaan eri ajanhetkien kuvausten kollaasi, muistojen rujo kudelma, jossa kerronta ja tajunnanvirta liimaa eri hetkien todellisuuden pitkiin monen sivun virkkeisiin. Kirjoitin Claude Simonin  Georgica teoksesta: "Georgica on kirja, jonka juonta ja kerrontaa ei voi selvittää tarkasti, sillä kirja koostuu eri osista ja on hajanainen. Teos on minusta parhaimmilta osin kubistinen kirjallinen (taide)teos, proosan Guernica, jossa kerronnan keinoin luodaan multimosaiikkinen jatkuvan sodan kuvaus, joka heiluu ajassa."

Akaasia käsittelee pidempää aikaa, sotiakin mutta irrottautuu kubismista, ja siinä tarkastellaan yhden perheen ja kahden suvun vaiheita vuosina 1880 - 1982, joskin pääpaino on ensimmäisen ja toisen maailman sodan ajassa. Simon ei mainitse nimeltä yhtään päähenkilöistään, ja kuvaa heidän tajunnanvirtaansa ja ulkoisia tapahtumia.

Hesarissa Akaasiasta on ollut vuonna 1992 Jukka Petäjän arviointi (Copyright HS, en näe koko juttua, joka on vain tilaajille), mutta ilmaisessa osuudessa on luonnehdinta: "Claude Simonin uusin romaani Akaasia ei ole kirja, se on enemmän. Se on intersubjektiivinen prosessi, jossa kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Maailma on avoin käsite, ihminen maailman tulkitsija ja sen ikoni".

Akasia alkaa epätoivosen leskirouvan, kahden naimattoman sisaruksen ja pienen pojan etsimismatkasta vuonna 1919. Lopulta löytyy se mitä leskirouva oli etsinyt, tuntemattomien ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden ranskalaisupseerien hauta: "Hautausmaalla ei ollut muita kuin nämä kolme naista ja lapsi, leskirouva ja poika siis polvistuneina, siskokset hieman taaempana seisten, käsilaukut ja suljetut sateenvarjot kädessään, liikkumattomina, huuletkin liikkumattomat liikkumattomissa kasvoissa, silmät pussien korostamat, punareunaiset, fajanssinkuultoiset, kuiviksi itketyt." s.18.

Teoksessa ei mainita yhdenkään henkilön nimeä, eikä se ole juonivetoinen. Kirjasta pystyy lopulta päättelemään, mitä alkukohtauksessa tapahtuu, ja keitä henkilöt ovat, ja mikä heidän taustansa on, mutta asian selvittäminen on vaikeaa, sillä Claude Simon ei tosiaan nimeä yhtään päähenkilöistään.

Tuon ajan maailmassa on ollut eri yhteiskuntaluokkia. Leskirouva on rikkaan suvun iäkkäänä naimisiin mennyt vanhapiikatytär. "Ikään kuin sonnilta säästetty hieho, joka ei tiennyt sonneja olevankaan, lihotti vaan itseään hartaasti jotakin uhritoimitusta varten (tai kuten härät joiden kuolinkamppailua hän kävi todistamasa areenan askelmilta, viuhkallaan ilmaa löyhyttäen ja suolamanteleita roukuttaen) aavistaen vain olevansa  ennalta määrätty jotain samalla kertaa suuremmoista, välähdyksenomaista ja hirvittävää tehtävää varten, joka tulisi aikanaan". s. 86.  Suku on rappeutumassa, ja sen huippuhetket ovat olleet Napoleonin aikana. Omaisuutta on riittävästi joutilaisuuteen.

Kaksi siskosta ovat olleet leskirouvan aviomiehen vanhapiikasiskokset. Poika on lesken lapsi. Aviomies on kaatunut sodan alussa, ja hänen hautapaikansa on merkitty. Aika kuluu eteenpäin, ja aikanaan poika varttuu, hän on taidemaalari ja kubisti, joka kiertää maita ja mantuja, mutta joutuu sotapalvelukseen toiseen maailmansotaan, joukko jyrätään, mies joutuu kaivamaan ojaa sotavankeudessa, mutta pakenee kotiin, ja toipuu?

Juoni on siis sivuseikka Claude Simonin maalatessa merkitysfreskoaan. Tarina on mielenkiintoinen ja juoni minusta olisi kantanut, mutta se ei ole Simonin tyyliä. Leskirouva on yksi upporikaan perheen kolmesta sisaruksesta, keskimmäinen heistä. Muut sisarukset perustavat perheen varhain Mutta keskimmäinen sisko tuleva leskirouva nai kapteenin, tai oikeastaan päinvastoin. Kapteeni on lähtöisin rutiköyhästä perheestä. Vanhemmat sisarukset (alun siskokset) kasvattavat poikaa, toimivat kansakoulunopettajina, ja raatavat kotona. Poika koulutetaan, ja hänen pitää pyrkiä polytekniseen korkeakouluun, mutta haaverin vuoksi ja  perheen pettymykseksi menee kadettikouluun, ja valitsee upseerin uran, vaikka perhe kouluttamalla yritti estää sotilaan uraa. Mies kohoaa kapteeniksi ja palvelee Ranskan siirtomaissa, missä  päivien vitsauksia lievittävät öisin kupari-ihoiset nuoret naiset, mutta mies  "hupenevan ajan pakottamana ennen kuolemaansa haluaa laskea siemenensä ja jatkaa elämäänsä sellaisen naaraan kohdussa joka passiivisuutensa, pyylevyytensä ja hedelmällisyytensä ansiosta oli luonnostaan tarkoitettu lajin jatkajaksi". s. 95. Yhteensopivuusongelmat uskonnollisuudessa, ja vauraudessa voitetaan, ja neljän vuoden jälkeen vietetään häitä, ja syntyy poika, joka menettää isänsä sodassa ja äitinsä morfiiinille, mutta  elää omaisuuden tuotolla, viiniköynnöksistä tallotaan rahaa. Pojan matkailun pääteasema on siis armeija, sotavankeus ja pako. Mutta ihminen selviää, ja aika jauhaa muistot sileiksi. Kuvat ja maalaukset muistuttavat menneestä.
"Siinä he (nämä kaksi naista, keisarinnojen ja jumalattarien mukaan ristityt kaksi sisarusta) kuitenkin yhä istuvat, punertavan ruskehtavassa, haalistuneen sävyisessä valokuvassa ..". s.238

"Ryhmän keskellä poseeraavan miehen kasvoissa ei ole mitään erikoista. Kirveellä veistettyinä ja sotaharjoituksissa ja metsästysretkillä ahavoituneina ne voisivat yhtä hyvin kuulua työmiehelle tai maalaiselle ellei hänellä olisi kärjistään kohoavia koukkuviiksiä, jotka olivat silloin muotia ..." ss 238 - 239.

Kirjassa on ensimmäisen maailmansodan taisteluja, jossa suurin osa upseereista ja mieihstöstä kuolevat, ensimmäisessa taistelussa 11 upseeria ja 546 miestä, seuraavassa 9 upseeria ja 552 miestä, ja neljässä viikossa kukaan alkuperäisistä sotaan läteneistä ole enää miesvahvuudessa. Tästä huolimatta soditaan vielä 4 vuotta ja pian uudestaan. Rikkaiden kartanon haalistuneisiin kuviin ja tunnelmiin tällä on hyvin vähän vaikutusta. Kyynistä.

Claude Simonin kirja Akaasia kuvaa tajunnanvirtaa, tapahtumia, se on kauniin rujo fresko, jossa mainitaan myös akaasia:
"Yksi puutarhassa kasvavan suuren akaasian oksista miltei kosketti seinää ja hän saattoi nähdä lamppunsa valossa lähimmät oksat ja niiden lehdet jotka olivat kuin heikosti sykkiviä sulkia pimeää taustaa vastaan, ...." ss 291 - 292.

*****

Ranskalainen Claude Simon syntyi Madagascarin Antanarivossa. Madagascar oli vuonna 1913 Ranskan siirtomaa. Simon varttui kuitenkin äitinsä kanssa Ranskassa isän kuoltua ensimmäisessä maailmansodassa. Claude Simon osallistui sekä Espanjan sisällissotaan, että toiseen maailmansotaan ja toimi lopulta vastarintaliikkeessä.

Claude Simon sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1985. Hän oli vuonna 2005 kuollessaan 91-vuotias. Claude Simonia sanotaan aiheestakin uuden romaanin kirjoittajaksi, hänen tekstinsä ajoittainen runon rytmi, sanan säilän heilutus ja irvokkaat lauseet maalaa minusta Akaasian surullisen kauniin värikkään freskon, ja Georgicasta kubistisen kuvajaisen, mutta en osaa kirjoittaa niistä kovinkaan analyyttisesti. Jos luet nämä ymmärrät miksi.

E. M. Forster: Talo jalavan varjossa

E. M. Forster: Talo jalavan varjossa, alkuteos Howards end 1910, suomentaja Eila Pennanen, sivumäärä  374.

Talo jalavan varjossa kertoo kolmesta perheestä Wilcoxeista, Schlegelin sisaruksista  ja Basteista ja näiden yhteen kietoutuvista ja solmuja sisältävästä suhteesta 1900-luvun alussa. Perheiden elämä kietoutuu toisiinsa dramaattisesti. Talo jalavan varjossa on paikoittain upea mutta ajoin paikoillaan junnaava, eikä ole tekijänsä paras romaani. Keväällä 2020 kirjasta tehty uusi tv-sarja näytettiin Ylellä, siitä yläkuva, ja johon on liitetty kirjan kansi.

Talo jalavan varjossa kertoo kolmesta perheestä tai oikeastaan heidän suhteistaan.

Wilcoxit ovat rikkaita, Schlegelit idealisteja, ja Bastit ovat rahvasta. Teos alkaa Helen Schlegelin  kirjeellä sisarelleen Margaretille eli Megille. Kirjeessä Helen kuvaa Wilcoxien taloa Howards endissä, ja perheen elämää: "Ei ole sellaista kuin odotimme. Talo on vanha ja pieni, kaiken kaikkiaan ihastuttava... Sitten täällä on suuri jalava ...". Seuraavassa kirjeessä Helen kirjoittaa "Minulla on suurenmoista,. Pidän heistä kaikista ...". Wilcoxit ja Schelegelit ovat aiemmin tavanneet toisensa Saksan matkalla. Margaret, joka on orvoista sisaruksista vanhin on jäänyt hoitamaan perheen kuopuspoika Tibbyä tämän pahan heinänuhan vuoksi. Vipinää tulee siitä, että lapsellinen Helen ilmoittaa pika-ihastustuneena kihlauksestaan Wilcoxien nuoremman pojan Paulin kanssa. Helenin täti rouva Juley Munt lähtee purkamaan kihlausta, mutta nuorten matka on eriytynyt jo ennen tädin tuloa. Myöhemmin Schlegelit tapaavat Wilcoxit kaupungissa, mistä Wilcoxit ovat hankkineet asunnon.

Kirjan anti on kolmenlainen, juoni sisältää koukkuja ja yllätyksiä. Toiseksi  ympäristön ja brittiläisen patinoidun yhteisön kuvaus on mielenkiintoista. Kolmas aspekti on tärkein, eli teos tarkastelee kolmen eri perheen näkemyksiä ja elämäntapaa, ja asennetta muihin.

Wilcoxit ovat  kapitalisteja, perheen pää Henry Wilcox on liike-elämässä omistaa Imperial and West African Rubber Combanyn. Henry on imperialisti ja on kapitalisti, joka on ollut siirtomaissa, ostanut kokonaisia metsiä ginipullosta. Henry on suora ja varma mielipiteissään, hän on käytännöllinen, hän on rakentanut kuoren, johon kuuluu kyyninen huumori ja näennäinen ystävällisyys. Henryn vaimo Ruth Wilcox on rakastettava ja epäitsekäs hahmo, joka omistaa Howards endin -talon, jossa perhe asuu. Wilcoxien vanhempi poika on materialisti Charles, ja nai kauniin blondin Dollyn, joka on varsin yksinkertainen ja kateellinen. Nuorempi poika  Paul Wilcox haluaa rikastua Nigeriassa. Perheen tytär Evie Wilcox avioituu Dollyn enon Percy Cahillin kanssa ja ajautuu helposti konflikteihin.

Schlegelin perheen pää on 29-vuotias Margaret, joka on minusta järkevä, ja empaattinen, ja rakastaa taidetta. Hän on joutunut vanhempien kuoltua ottamaan vastuun perheestä, ja on edelleen naimaton. Perheen isä on ollut saksalainen, joka on nainut englantilaista rahaa. Schlegelit elävät osakkeiden tuotolla. Nuorempi tytär Helen on tulossa täysi-ikäiseksi (21 v), minusta Helen on haihattelija, ja tuuliviirimäinen tunteissaan, eikä pohdi lainkaan tekojensa seurauksia. Tibbyä, perheen 16-vuotiasta poikaa kuvataan älykkääksi, ärtyisäksi ja heikkovatsaiseksi, ja Tibby kärsii myös heinänuhasta, suuntaa Oxfordiin. Vanhemmiten Tibby on järkevä, rehellinen, mutta ei ymmärrä, että totuus on jollekin liikaa. Perheessä asuu myös täti Juley Munt.

Kolmas "perhe" on Leonard Bast ja hänen "avovaimo Jacky. Leonard on alemman luokan konttoristi vakuutusyhtiössä, joka yrittää päästä sosiaalisesti korkeammalle, lukemalla, käymällä konserteissa. Leonard Bast törmää Schlegelin perheeseen  Beethovenin viidennen sinfonian  konsertissa, kun Helen lähtee kesken pois ja ottaa epähuomiossa Bastin sateenvarjon. Bast hakee sateenvarjon, ja Margaret antaa Bastille korttinsa, jonka Leonard laittaa Ruskinin The Stones of Venice -kirjan väliin. Bast tulee täysikäiseksi 11.11, ja hän on luvannut naida 33-vuotiaan Jackyn, jolla on menneisyys.

Kun Wilcoxit ovat rikasta yläluokkaa, yrittäjiä ja käytännöllisiä, Schlegelit pohtivat asioita, arvostavat taiteita, ja uskovat tasa-arvoon ja "yrittävät" olla suvaitsevaisia. Bast on kireä ja köyhä ja katkera ja haluaa kiivetä yhteiskunnassa ylöspäin.

Ruth Wilcox ja Margaret Schlegel ystävystyvät ja heidän välillään on erikoinen mutta voimakas side. Ruth ei ole tottunut olemaan perheen ulkopuolella seurapiireissä. Ruth kuolee 51-vuotiaana  ja haudataan. Henry saa hoitokodista Ruthin kirjoittaman toiveen, että upea Howards End annettaisiin Margaretille. Perheen poika Charles vaimoineen erityisesti vastustaa aietta, eikä Henrykään laita toimeksi. Wilcoxin miehet pitävät taloa omaisuutena, mutta Ruth olentona, se on hänen kotitalonsa ja myötäjäisensä. Ruth suree myös Schlegeleitä, jotka joutuvat pian talostaan, jonka vuokrasopimus päättyy. Howards End annetaan vuokralle, naapurissa oleva neiti Avery on kiinnostunut talon kohtalosta

Aika kulkee eteenpäin, Tibby aloittaa opinnot Oxfordissa. Jacky Bast löytää Margaretin kortin ja käy Margaretin luona etsimässä miestään, talossa ollaan ymmällään, kun luullaan, että etsitään herra Lanolinea. Todellisuudessa etsijä on Jacky, joka ei ole rouva Bast, koska Leonard on alaikäinen. Jacky luulee, että Bastilla on suhde? Myös Leonard Bast menee vierailulle Schlegeille. Leonard on palovakuutusyhtiö Porphyrionilla töissä., Bast etsii itseään ja on minusta hyvin outo. Hän esimerkiksi matkustaa metrolla Wimbledoniin ja kävelee metsässä yön ja selittää tätä kokemusta Schlegelin neideille, ja kertoo mitä kirjoja on lukenut.

Schlegelit ja Wilcoxit asuvat lähekkäin, ja neidit välttelevät Wilcoxeja, mutta käyvät toisten neitien kanssa maailmanparannuskerhossa. Schlegelin neidit pohtivat, miten auttaa köyhää Bastia. Wilcox vihjaa, että Bastin vakuutuspulju on menossa nurin.

Margaret ja Henry Wilcox alkavat käydä yhteisillä lounailla. Henry Wilcox tarjoaa kirjeitse Lontoon taloaan Muntin luona asuville Helenille ja Margaretille, jolle hän lähettää kirjeen. Asunnolla Henry kosii Margaretiä, joka häkeltyy. Helen häkeltyy vielä enemmän ja vastustaa avioaietta, sillä Henry on Wilcox. Margaret muistuttaa Helenille, että Wilcoxit ja heidän tapaisensa ovat tuoneet sen hyvinvoinnin, jonka hedelmistä he nauttivat tekemättä muuta kuin elävät pääoman koroilla.

Margaret sanoo Helenille, että tämän rakkaus on lyyrillistä, ja hänen proosaa, ja hän tietää Wilcoxin viat, eikä mies ole hänen koko elämänsä, hänessä on asioita joita mies ei ymmärrä nyt eikä aviossa:
"Näin hän puhui ennen kuin se ihmeellinen lasivarjostin oli laskeutunut, joka erottaa avioparin maailmasta". s. 189

"Margaret oli usein ihmetellyt sitä sekasortoa, joka syntyy maailman vesissä, kun rakkaus tuo näennäisesti niin sileä, pieni kivi, putoaa veteen. Keneen kuuluu rakkaus paitsi rakastettuun ja rakastajaan? Sen loiskahdus aiheuttaa kuitenkin tulvan sadalle rannikolle". s. 191

Tie avioon on tosiaan hyvin kivikkoista. Evien häät Dollyn serkun Percyn kanssa ovat upeat, kalliit, mutta häiden järjestämisessä Onitonissa Walesissa on paljon kitkaa. Häiden jälkeen Helen raahaa Bastin pariskunnan hääpaikalle.

Tibby tässä kuvassa kertoo Bastille, tämän olevan neitien parannuskohde. Hääpaikalla Jacky tunnistaa Henryn. Henryllä on ollut Kyprossa hänen kanssaan suhde. Henryn julkisivu murtuu, hän vapauttaa Margaretin kihlauksesta. Soppa poreille enemmänkin, Helen syyttää Henryä Bastin rahapulasta, koska Bast on saanut potkut pankista. Helen hyysää Bastia hotellissa koko yön ja aikoo lahjoittaa omista rahoistaan Bastille 5000 puntaa.

Margaret ei anna suhteessaan periksi vaan keskustelee Henryn kanssa, ja he purjehtivat vaatimattomasti avioarkeen. Henry haluaa rakentaa talon Sussexiin. Howards Endin vuokralainen on purkanut vuokrasopimuksen. Margaret vierailee talossa, ja pelästyy neiti Averya, joka on ollut Ruth Wilcoxin ystävä. Vanhapiika Avery on kipakka impi, ja on riitautunut Evien kanssa. Margaret vierailee uudestaan Howards Endissä, ja tapaa neiti Averyn. Averyn halu on, että Margaret asuisi Howards Endissä.

Tämä yllä oleva on tiivistä kuvausta juonesta. Forsterin juoni matelee eteenpäin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hitaasti eteenpäin. Lopussa alkaa tapahtua:
Helen on ulkomailla, eikä halua tavata ketään. Margaret puijaa hänet Howards Endiin, ja Helen on raskaana. Bast on pannut parastaan, mutta ei tiedä, että on tuleva isä. Bast on työttömänä ja elelee siskojensa rahoilla. Loppukohtauksissa Bast toikkaroi Howards Endiin, jossa Charles kouluttaa häntä. Bast saa sydänkohtauksen ja kuolee. Charles saa kolme vuotta vankeutta, ja Henry murtuu. Margaretin on aika parantaa tämä kapitalistisetämies rakkaudella Howards Endissä.

Kirjan kantavin teema on tarkastella Englannin sääty-yhteiskunnan suhteita ja käyttäytymistä. Wilcoxit ovat nykymittapuun mukaan patriarkaalisia oikeistolaisia, Schlegelit humanistisia haihattelevia kukkahattutätejä. Bastit ovat alaluokkaa. Bast lukee ja käy konserteissa minusta vain osoittaakseen, että on sivistynyt, ei taiteen takia itsessään. Bast on katkera, kateellinen, alemmuudentuntoinen ruikuttaja. Kirjan päähenkilöistä Margaret on jossain tolkuissa. Sivuhenkilöistä Tibby, neiti Avery ja Jacky ovat minusta "kilttejä" tai käyttäytyvät inhimillisesti.

Tästä on tehty mainittu tv-sarja, ja vuonna 1992 James Ivoryn elokuva, Ruthia esittää Vanessa Redgrave, Henryä Anthony Hopkins, ja Megiä Emma Thompson, joka sai Oscarin tästä.

Traileri tässä, ylhäällä, Heleniä näyttelee Helena Bonham Carter

Tässä toisessa klipissä on siitä, kuinka filmiä on tehty.

*****
Edward Morgan Forster  (1.1.1879 - 7.6.1970) oli brittiläinen kirjailija joka kirjoitti myös romaanit Matka Intiaan ja Hotelli Firenzessä.

Joonas Suotamo & Hippo Taatila: ROAR! elämäni wookiena

 

Joonas Suotamo & Hippo Taatila: ROAR!, elämäni wookiena, Johnny Kniga 2021, sivumäärä 230.

Joonas Suotamon (s. 1986) näin ensimmäistä kertaa Hongan paidassa koripallokatsomosta kaudella 2004-2005, kun Aura Basket pelasi Honkaa vastaan. Joonas Suotamo oli 211 cm pitkä nuori koripallolupaus, jonka matka jatkui Yhdysvaltain yliopistokoripalloon. Suotamo himmasi koripallossa, valmistui kandidaatiksi, palasi Suomeen ja meni inttiin Lappeenrantaan ja pelasi paikallisessa Namikassa. Hiljalleen koripallo jäi, mutta yrittäjän ura alkoi, joka johti tämän kirjan aiheeseen, joka on kansikuvassa Joonas Suotamon vieressä eli  universumin kuuluisin  wookie Chewbacka. Chewbaccan ensiesiintyminen tapahtui yhdeksän vuotta ennen Joonas Suotamon syntymää Star Wars Episode 4.ssa Uudessa toivossa. Chewbackan näyttelijä oli Peter Mayhew (1944 - 2019), Mayhew oli vielä Suotamoa pidempi 221 cm. Chewbacka on alkuperäisessä trilogiassa Han Solon (Harrison Ford ) pari.

Hippo Taatila (s. 1981) on kirjailija, ja Susijengin tiedottaja. Suotamon tarina wookieksi alkaa, kun Suomen Koripalloliiton viestintäpäällikkö välitti Suotamolle tiedon, että etsitään 210-senttistä sinisilmäistä henkilöä. Loppu on historiaa, koekuvausten ja haastattelujen jälkeen Peter Mayhewin kakkosnäyttelijä Chewbacalle oli löydetty. 

Kerron tässä bloggauksessa paljon omista kokemuksista, sen sijaan Joonas Suotamon sisäpiirihuomiot ja kertomukset kannattaa fanien lukea tästä uutuuskirjasta.

Suotamo oli Pennsylvaniassa koripallostipendiaattina opiskellut elokuva-alaa, mutta näyttelijän koulutusta hän ei ole saanut. Kirjasta tulee ilmi sattuman suuri merkitys, ja kun saa tilaisuuden, pitää olla avoin ja luottavainen. Disney osti George Lucakselta Lucas-filmin ja -Artsin, ja samalla oikeudet filmeihin, hinta oli vaivaiset 4,1 miljardia dollaria. Disney päätti jatkaa Starwarsia kolmen osan verran. Elokuvien väliin tehtiin elokuvat, joista toinen oli Solo: A Star Wars Story, jossa episode 7:ssa kuollut Han Solo on nuorena, ja hän tapaa wookie Chewbackan. Tämä on ensimmäinen filmi, missä Suotamo näytteli koko Chewbackan roolin. Jokainen fani tietää mistä Roar tulee. Se on Chewbackan tapa kommunikoida.

Tätä ennen kuitenkin tehtiin Episode VII The Force Awakens, filmi, jossa on kultakauden näyttelijöistä Carrie Fisher (Leia Organa), Harrison Ford (Han Solo) ja Mark Hamill (Luke Skywalker), vaikka hänen roolinsa on vielä pieni. Suotamo pääsi tuurailemaan Peter Mayhewiä. Elokuvassa ei ole vuonna 2000 menehtynyttä Alec Guinnessia (Obi van Kenobi), mutta sen sijaan Anthony Daniels (C-3PO) sekä Kenny Baker (R2-D2). Ympäristö innoitti fania, joksi Suotamo tunnustautuu. Suotamo mainitsee olleensa Mayhewin padawan. Suotamo kuvaa myös tapaamistaan J. J. Abramsin kanssa, joka ohjasi ensimmäisen ja viimeisen osan jatkotarinoista.

Episode VIII The Last Jedi kuvattiin, ja Suotamo on mukana. Elokuvan juonikuvio on kuten Episode V aikanaan, eli kapinalliset hajoavat eri ryhmiin. Mark Hamillilla on suuri rooli, Chewbackalla pieni rooli.  Episode VIII:n jälkeen tehtiin tuo Han Salo elokuva, josta etenkin fanit pitävät, sen ohjasi lopulta Ron Howard.

Päättöosa Episode IX The Rise of Skywalker jouduttiin kuvaamaan apeissa tunnelmissa Carrie Fisherin kuoltua sydänkohtaukseen 27.12.2016. Myös Mayhew kuolee sydänkohtaukseen, mutta vuonna 2019. Henkilökohtaisesti voin todeta, että The Rise of Skywalker jätti minut sanattomaksi ja suuttuneeksi, loppuratkaisu oli hyvin outo.

Taatilan ja Suotamon kirja on aika tyypillinen nykyajan muistelmat, joka luokitellaan tietokirjaksi, eli Joonas Suotamon ohella Hippo Taatila on merkitty kirjailijaksi. Teksti on aikakausilehtimäistä,  hyvin luettavaa, osin puhekieltä. Pidin kirjasta, koska minua kiinnostaa koripallo, ja etenkin Star Wars. 

Chewbacka on ensimmäisen elokuvan Uuden toivon yksi peruspilareista. Uusi toivo oli monella tapaa käänteentekevä filmi, sen pääosan esittäjiä oli monta, myös  kaksi robottia C-3PO ja R2D2, ja niiden matkaa aavikolla seurataan pidempi tovi.

En paljastele kirjasta liikoja, sillä se on julkaistu vuonna 2021, ja saan siksi rastittua Helmet-haasteesta kohdan 49.

Yann Martel: Piin elämä

 

Yann Martel: Piin elämä, alkuteos Life of Pi 2001, suomentanut Helena Bützow, Tammen keltainen pokkari, sivumäärä 394.

Kanadalaisen Yann Martelin (s.1963) Piin elämä on rakastettu kirja, joka on filmattu 2012, ja ollut sekin menestys. Filmin julkaisun aikana oli paljon mainintoja, että kirjaa olisi myyty 3,141593 miljoonaa kappaletta. 

Tarinan päähenkilö Piscine Molitor Patel on intialainen poika, joka sai nimensä Pariisissa olevasta uima-altaasta. Poikaa haukuttiin koulussa, joten hän lyhensi nimeään Piiksi, joka on siis likiarvoltaan tuo  3,141593. Tarina alkaa Piin lapsuudesta Intiassa. Perheellä on Pondicherryssä eläintarha, perhe lähtee paremman elämän toivossa Kanadaan rahtilaivalla, joka uppoaa, vain Pii ja muutama eläin selviävät. Kirja katsoo taaksepäin Kanadasta käsin Piin lapsuutta, ja traagista matkaa Kanadaan. Rahtilaivalta selviää vain Pii ja Bengalin tiikeri, jotka matkaavat uskomattomat 227 vuorokautta pelastusveneessä. Maailma on ihmeitä täynnä, vai onko? 

Piin elämä on värikäs ja monivivahteinen korttitalo, joka sortuu pienestäkin epäilyksestä.

Tarinan rakenteesta

Kirja on jaettu kolmeen osaan. 

Ensimmäisessä osassa käsitellään Piin lapsuutta. Piscine Patelin perheellä on Pondicherryssä eläintarha, siellä oli eksoottisia eläimiä. Perhe ei pidä Indira Gandhin poliitiikasta, eikä Intiassa sallita eläintarhoja, joten perhe päättää lähteä Kanadaan rahtilaiva Tsimtsumilla. Kanadassa aikuinen Pii asuu ja puhuu tämän tarinan kirjoittajalle. Piillä on oma perhe

Toisessa osassa laiva uppoaa pian Manilan satamasta lähdön jälkeen. Toisen osan tarinan pääpaino on Robinson Crusoen opein tapahtuva pelastuminen laivan haaksirikosta ja elämä pelastusveneessä, jossa ovat Pii, oranki, hyeena, seepra ja tiikeri. Hyeena tappaa ja syö orangin ja seepran ja tiikeri popsii hyeenan. Pii inventoi pelastuslautan tarpeet, kalastaa, kesyttää tiikerin, ja he kärsivät yhdessä. Lopulta Tyyni valtameri on ylitetty ja saavutaan Meksikoon.

Kolmannessa osassa Japanin liikenneministeriön edustajat kuulevat Piitä laivan selittämättömästä uppoamisesta.

Lukukokemuksesta

Pidin eniten kirjan ensimmäisestä osasta. Eläintarhan kuvaus on runsasta, ja herättää ajatuksia, mutta eläinten karkailusta esitetään kummia teorioita. Tarina on hyvin juonivetoinen, ja se sisältää alkuun kaiken syleilevää uskonnollista sanallista suitsutusta. Tarinoiden uskomisesta on jatkossakin kyse.

Kirjasta on netissä pidetty, linkkaan tähän Rising Shadown -arvion, koska sen kommenteissa on erilaisia lukukokemuksia, myös niitä, missä kirjasta ei ole pidetty.

Piin elämä on hyvin rikas ja vaihteleva lukukokemus. Kansikuva on upea.

Faktoista vielä sen verran, että kuten kirjassa mainitaan Pondicherry oli Ranskan hallinnassa useampaankin otteeseen, mutta Ranska luovutti alueen hallinnan Intialle marraskuussa 1954. Alue sijaitsee kaakkoisosassa Intiaa, ja nimi on nykyään Puducherry.

Indira Gandhi (1917 - 1984) oli Intian pääministeri kahteen otteeseen tammikuusta 1966 maaliskuuhun 1977. Piin perhe lähti Madrasista 21.6.1977 eli hetkenä, jolloin Indira Gandhi oli hävinnyt vaalit, ja syrjässä. Indira Gandhi oli pääministerinä vielä vuosina 1980 - 1984, aina salamurhaansa asti.

Yann Martell (s.1963) voitti Piin elämällä Booker-palkinnon, jonka ovat voittaneet monet laatukirjailijat. Booker-palkinto jaetaan kirjalle, joka on julkaistu englanniksi ja Britanniassa tai Irlannissa (UK + Ireland).

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät, WSOY 1970, Suuren Suomalaisen kirjakerhon painos 1972. sivumäärä 199.

Veikko Huovisen (1927 - 2009)  Lampaansyöjät -veijariromaani kertoo Sepen ja Valtterin "hieman" oudosta lomamatkasta Suomessa, he ajavat Saab 99:ssä Kalajoelta Kilpisjärvelle ja metsästävät lampaita, joiden lihaa he syövät, rasvainen lampaanliha huuhdotaan alas viinalla ja humalassa Veikko Huovisen kirjojen tapaan miehet juttelevat maailman asioista, ja juttu on maanläheistä ja roisia. Polttopisteessä ovat miehet, naiset, matkailu, politiikka ja supervaltioiden ydinaseiden kalistelu.

Tarina alkaa kun päähenkilö Sepe maalla asuva lähettää kirjeen Valtteri Orvaskedelle ja kutsuu lampaansyöntiin. Miehet tapaavat elokuussa Kalajoella, jossa he yöpyvät hotellissa. Saab 99 käynnistyy ja matka kohti pohjoisen lammasfarmeja alkaa. Miehet yöpyvät motellissa, syövät ravintolassa. Aamulla kello 4 he lähtevät lammasaitaukselle ja bachelor Valtteri ampuu lampaan, jonka Sepe ottaa aidan alta ja nylkee. Autoon on vaihdettu varmuuden vuoksi toiset kilvet. Sepe on reilu ja lähettää 150 markkaa korvauksena lampaasta lammasfarmarille. Lampaan lihat laitetaan muovikassiin, ja paistetaan kaasukeittimellä olevassa padassa. Lihaa heitetään pois, miehillä ei ole taitoa säilöä sitä. Matka jatkuu kohti Kuusamoa. Toinen lammas ammutaan aidan yli, ja otetaan mukaan kokonaisena. Sepe tekee siitä ulkomonglolialaisen rosvopaistin. Miehet kaivavat kuopan, laittavat kiviä ja tekevät nuotion. Kun kivet on kuumia, lammas laitetaan villoineen kiville, ja suolataan. Tyhjennetty vatsalaukku täytetään perunoilla ja riisillä. Kuoppa täytetään ja laitetaan toinen nuotio päälle. Aikanaan rosvopaisti on valmis, ja miehet herkuttelevat sillä. Matka jatkuu kohti pohjoista: Tornio, Haaparanta, Norjassa Skibotn, jossa pässi jää auton alle, ja se järkyttää, vaikka miehet ovat ammuskelleet lampaita, sitten saavutaan Kilpisjärvelle, ja jatketaan käsivartta pisin. Reissun jälkeen miesten tiet eroavat.

Huovisen Lampaansyöjät on hieno matkakuvaus, joka huokuu aikansa ilmiöitä. Torilla myydään henkilöautosta arpoja, jossa pääpalkintona on upouusi Wartburg. Muovikassit ovat uutuus, niitä saa ilmaiseksi puhutaan Stockmannin muovikasseista. Vietnamin sota mainitaan. Kirjan ajankohta on 1969 tai 1970-luvun alku. Saab 99 oli valmistuksessa vuosina 1968 - 1984, eli miehillä on ollut kallis auto. He puhuvat Väinö Leskisestä (1917 - 1972), joka oli ministerinä sekä Auran hallituksessa että Karjalaisen kakkoshallituksessa, Leskinen oli ulkoministerinä 14.5.1970 - 29.10.1971. Podgornyihin ja Leningradiin viitataan. Podgornyi osallistui 1964 Brezneviin vastaiseen manööveriin, ja oli jo tuolloin epäsuosittu, vakka hänellä oli virallinen asema, Podgornyi oli tuolloin  alkoholisoitunut. Ohimennen mainitaan jonkun juosseen 5000 metriä aikaan 13.21. Lasse Viren juoksi 1972 olympiakisojen jälkeen maailmanennätyksen 13.16.4 jolla paransi Ron Clarken 7 vuotta vanhaa ME:tä, eli tuo ei ollut ennätysjuoksu. Miehet pohtivat, syrjäyttääkö Wankel-moottori Otto-moottorin, tiedämme ettei.

Tekstinäytteessä herrat pohtivat Lokapojille vielä osuvampaa nimeä

-Viemärien portimot Oy

-Kloakkien Näädät Oy

-Oy Keski-Pohjanmaan Paskasepot Ab

-Osakeyhtiö Saostuskaivojen Sissit

-Kommandiittiyhtiö Paskanviejät

-Toiminimi Sontakuski ja poika

-Pairkanmaan Saastamiehet Oy

-Osakeyhtiö Jätehurtat

-Kommandiittiyhtiö Saimaan Jodlaava Anus

-Ulostehuolto & Co

-Toiminimi Kakkihuolinta

Nämä ehdotelmat tuottivat heille vilpitöntä mielihyvää. (Toisen luvun loppu).

Tämä kohtaus näytellään myös Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen tähdittämässä elokuvassa, kuva on kuitenkin elokuvan loppuvaiheista.

 

*****

Veikko Huovinen (1927 - 2009) syntyi Simossa, mutta varttui Sotkamossa, osallistui jatkosotaan.  Valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta, ja oli loistokirjailija.

Huovisen esikoisromaani on Havukka-ahon ajattelija.

Rasvamaksa on Huovisen novellikokoelma 1970-luvulta.

Asko Sahlberg: He

Asko Sahlberg: He, 2009,  Like 2014. Sivumäärä 120.

Asko Sahlbergin   He alkaa, kun Muonamies näkee Venäjän puolesta taistelleen  Henrik veljensä paluun Pietarista kotitilalle, jota pitää veli Erik. Poikien äiti emäntä hautoo raskaita ajatuksia, ja pelkää veljesvihaa. Kaikki odottavat veljesten yhteenottoa. Tilalla Anna pohtii suhdettaan Erikiin ja Henrikiin. Mauri on hintelä ja häntä kutsutaan serkuksi, mutta hän on mitätön palvelija.

Kaiken sanotaan alkaneen hevosesta (kansikuva!) . Henrik, joka on veljeksistä vanhempi, halusi hevosen, hevosen, joka oli varsana Janssonilla. Henrik teki työtä, mutta kaupassa tuli riitaa. Jansson palautti rahat, ja otti hevosen. Henrik lähti Suomen sodassa Venäjän keisarin joukkoihin, ja Erik Ruotsin kuninkaan puolelle. 

Mitä on tapahtunut taistelutantereella?

Romaani on lyhyt ja paljon kehuttu bloggareista Marjatta on pitänyt kovin, Hesari ja Wikipedia suitsuttavat.

Menneisyydestä alkaa ilmetä jännitteiden syyt, jotka seuraavaksi paljastan, eli kannattaa lopettaa tähän. 

Anna  on piehtaroinut Henrikin kanssa, Henrik on luopunut esikoisuudestaan, Erik on pelannut talonsa ja tiluksensa, Mauri on lunastanut velkakirjoja, ja sokerina pohjalla, Muonamies on veljesten isä. 

Minusta takakansiteksti lupaa liikaa, vaikka teos on hyvä, se ei nouse Shakespearen tasolle, ja kehut ovat minusta vailla pohjaa, 

Shakespearen Richard III:n tasolle on vaikea nousta.  Josephine Teyn Ajan tytär kästtelee myös Richard III:n mysteeriä. Tässä He-romaanissa ei ole mitään mysteeriä, vaan moukka-veljekset, joista toinen Henrik juo ja nai rahansa, ja Erik pelaa talonsa. Veljekset lähtevät häntä koipien välissä evakkoon tiluksiltaan, ja lopulta hevonenkin on vain kirjailijan keksintö, ei intohimojen syy eikä seuraus.

He on kehuttu ja suitsutettu Sahlbergin Shakespeareaa mukaileva tarina veljesvihasta. Suomessa kaikki on pienempää ja laimeampaa kuin Englannissa. Jännitteen nousu jää suutariksi, viha ei hurmetta tantereelle vuodata.

Asko Sahlberg (s. 1964) on suomalainen laatukirjailija, joka on asunut yli 20 vuotta Göteborgissa, hän on kirjoittanut Pimeys trilogian: Pimeän ääni, Hämärän jäljet ja Paluu pimeään.