Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa

Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa, alkuteos How to win friends and influence people 1937, suomentanut Väinö Jaakkola, WSOY, 1974. Sivumäärä 354.

Dale Carnegie (1888 - 1955) on kuuluisin tästä kirjasta, Miten  saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Kirja on hyvin amerikkalainen, jossa ystävien menestyksen ja vaikutusvallan lisäksi halutaan myös rahaa, tai rahalla saa vaikutusvaltaa ja raha henkii menestystä. Suomessa, jossa on hyvä sosiaaliturva, ystäviä arvostetaan paljon ilman halua saada sitä kautta menestystä ja vaikutusvaltaa.

Kirjan alussa Dale Carnegie kertoo kymmenen asiaa, mitä saavutat kirjan lukemalla. Ensimmäinen on totunnaisuudesta irrottaminen, sitten olet kykenevä hankkimaan ystäviä, lisäämään kansansuosiotasi, voittamaan ihmisiä puolellesi, saamaan lisää asiakkaita, ansioita (dollareita). Lisäksi sinusta tulee parempi työntekijä, osaat lisäksi käsitellä valituksia, opit välttämään väittelyjä, ja herätät innostusta työkavereissasi.

Teoksen loppuun on kerätty 34 ohjetta tiivistykseen. Näin helppoa se on.

Tämä kirja, vaikka on yli 80-vuotias kuvaa hyvin amerikkalaisuutta, mutta minusta myöskin behaviorismia. Ihminen oletetaan varsin yksinkertaiseksi, valitaan tietty toimintatapa, ja saadaan haluttu lopputila. Ei aina onnistu.

Teoksessa on valaisevat lukuohjeet: selaile ensin kirja, lue sitten ajatuksella, ja alleviivaa, havainnoi ympäristöä ja harjoittele ahkerasti. Minusta varmasti tepsivät ohjeet.

Dale Carnegie esittelee neuvonsa runsain esimerkein, jotka itse sivuutan. Carnegien mukaan ihminen pitää itseään tärkeimpänä ja tolkuissaan olevana hyvänä tyyppinä. Ihmisen saa toimimaan halutulla tavalla, kutsumalla häntä etunimellä, olemalla kiinnostunut hänestä, hänelle pitää antaa arvostusta, välttää antamasta moitteita ja olla vastavuoroinen. Omat virheet pitää myöntää heti ja osoittaa toisen virheet vuolaiden kehujen jälkeen. Kannattaa myös huomata, että jokainen on jossain suhteessa parempi kuin itse on.

Carnegie käyttää paljon kuvainnollista kieltä, "hunajaa saa parhaiten mehiläisenpesästä, mutta ei niin että kaataa sen kumoon". Tämä tarkoittaa monia asioita. Hunajapesästä pitää ottaa hunajaa, ja laittaa sokeria tilalle mehiläisten ravinnoksi. Harvoin mikään työ onnistuu,  jos työ ei ole hauskaa tai anna jonkunlaista tyydytystä, eli ihminen näkee työnsä tärkeäksi. Sisäistä motivaatiota tarvitaan.

Moite saa ihmisen puolustuskannalle. Muutos pitää aikaansaada muuten. pitää arvostaa toista, ja sitten antaa hänelle korjaavaa palautetta. Muutosidea pitää myydä toiselle niin, että hän luulee sen olevan hänen oma idea. Kannattaa joskus jopa dramatisoida ja haastaa. Ihmiset haluavat säilyttää kasvonsa ja tuntea itsensä tärkeäksi. Ihmiset harvoin pitävät käskyistä, mielummin pyydä tai kyselemällä saat toisen tajuamaan mitä pitää tehdä. Anna edistymisestä positiivista palautetta.

Lopussa Dale Carnegie antaa neuvoja kotionnen lisäämiseksi. Nalkuttamista pitää välttää, ja arvostaa kumppania. Rakasta, ja huomioi, anna toisen olla sellainen kun on, hyväksy hänet. Ole kohtelias ja huomaavainen , ja loppuun Dalen viimeinen vinkki: lue sukupuoliasioiden käsikirja.

Vanhahtavasta kirjoitusasusta huolimatta Dale Carnegien teos Miten  saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on hyvä perusteos, jos haluaa ymmärtää ihmisten reaktioita. Se ei minusta sovellu kuitenkaan näin kaavamaisesti eikä ryhmäilmiöihin.

Dale Carnegie on kirjoittanut myös teoksen Miten päästä eroon turhista huolista.

A.I Routio: Hurjapää puussa

A.I Routio: Hurjapää puussa, WSOY 1964, NTK 156, sivumäärä 110.

Ahti Ilmari Routio (1925 - 2014) kirjoitti kolme nuortenkirjaa, joista tämä Hurjapää puussa  on toinen. Tarina alkaa kun päähenkilö pojanviikari Jakke Sorahuhta muuttaa isän rakennuttaman kymmenkerroksisen kerrostalon ylimpään kerroksen asuntoon, josta on merinäköala. Ympäristössä on uusien kerrostalojen lisäksi ränsistynyt kartanorakennus, jossa asuu Tossu eli maisteri Silverstöfvel, Tossu ottaa upeita kuvia ja on avulias ja näppärä mutta köyhä. Viereisessä hökkelissä asuu 70-vuotispäiviä viettävä Johanssonska, jonka tyttärenpoika on orvoksi jäänyt Samuli eli Saukis. Saukis ja Jakke tappelevat ja ottavat mittelön futiksensa ja tulevat Tossun ohjauksessa parhaiksi kavereiksi. Bubi on kolmas poikajoukon jäsen ja pojat tekevät majan laudoista puuhun ja lukitsevat oven. Kummallista o,n kun majaan on päässyt pieni hurja tyttö. Tossu joka osaa kieliä, tajuaa että tyttö puhui espanjaa. Hän on kaltoinkohdeltu sirkustyttö, eikä suostu palaamaan.

Tämä tapahtuma on tarinan käännekohta. Miranda on etsintäkuulutettu, karannut sirkuksesta. Tossu on sommitellut aikoinaan Haukkaprinsessa-sadun. Hän ottaa kuvia Mirandasta joka osaa käsitellä eläimiä. Miranda aiotaan adoptoida Espanjaan rikkaaseen perheeseen. Aika kuluu ja asioita järjestellään. Tossu voittaa kirjallaan suuren kansainvälisen palkinnon ja Miranda haluaa jäädä Tossun luo.

Tämä oli reipashenkinen lasten ja nuorten kirja, jonka juoni on nuorille riittävän omaperäinen, mutta ei niin hyvä, että olisi noussut nuortenkirjallisuutemme eturiviin.

Tytti Parras: Rakkaat

Tytti Parras: Rakkaat 1970, Otava Salamanteri, 1981 sivumäärä on 185.

Tytti Parras jatkaa Rakkaat -romanissaan esikoisromaaninsa Jojon teemoja ja tarkastelee nuorten aikuisten vapaita sotkuisia suhteita ja ajelehtiessaan samalla luotaa päähenkilön lapsuuteen häivemäisten muistojen avulla.

Tytti Parras kirjoittaa henkilönsä nykyhetkeen, mutta hän on tavallaan Suomen Patrick Modiano, koska sen verran päämäärätöntä nykyhetken toiminta on. Tytti Parras ei tosin kirjoita henkilöään yksin haaveilemaan kaduille vaan ajelehtimaan turtana muiden joukkoon.

Rakkaat-romaanin päähenkilö nuorehko naisopiskelija tarkastelee rakkaitaan, hänellä on suhde naimisissa olevaan 40-vuotiaaseen Esaan, ja avoliitossa olevaan Santtuun. Nainen on muuttanut Esan vuokraamaan asuntoon Santun ja tämän avovaimon Tarjan luota, parilla on kaksi lasta tyttö kuusivuotias Mikki ja kaksivuotias poika Markku. Tarja on viimeisillään raskaana, koska on perunut abortin viime hetkellä. On äitienpäivä.

Rakkaat tarkastelee siis päähenkilön suhdetta Tarjaan, Santtuun ja Esaan, sekä porautuu Tarjan lapsuuden kesiin.
Esa on köyhästä kodista, suorittaja, joka on päässyt kovalla työllä eteenpäin, hän on ollut oppikoulussa vapaaoppilas, ja suorittanut kaksi tutkintoa ja virassa. Hänellä on vaimo Raili ja tytär Lilli. Avioliitto ei ole vahvalla pohjalla. Hän kutee vieraan naisen kanssa asunnossaan, ja ajeluttaa tätä pitkin Suomea. Esalle ilmenee, että hän saa kenkää virastaan.

Santtu on tuonut päähenkilön taksilla pubista ränstyneeseen Pappilaan, jossa hän asuu avovaimonsa ja lastensa kanssa.  Suhde alkaa päähenkilön kanssa. Santulla on kaksi naista, joista Tarja saa ensin keskenmenon ja sitten lapsen. Päähenkilö popsii e-pillereitä. 

Kirjassa luodataan suhteiden alkuun ja historiaan, mutta avain päähenkilön ajelehtimisessa on lapsuuden kesissä, missä traktorikuski  vieraili piikojen aitassa, ja hyönteis- ja kasvitutkija Boman vei päähenkilöä luonto- ja veneretkille.

Tytti Parraksen kerronta on monitasoista ja samalla nykylukijalle paljastetaan mistä hippiaikana kohistiin. Nykyisin kirja henkii ajankuvaa. Tapahtumapaikkoja ovat Tampere, Lohja ja ilmeisesti Turku, jossa tuolloin oli vielä raitiotie. Päähenkilön äiti muuten polttaa poskisavuja holkilla pilliklubistaan (Klubi -tupakka).

Rakkaat on ihan kelpo kirja, mutta ei yllä mielestäni Jojon eikä Hyvin kasvatetun tytön tasolle.

Maija on blogannut myös Rakkaista ja Maija jäi kaipaamaan enemmän perusteluja ja tunteita täällä.

****

Tytti Parras (1943 - 2018) oli suomalainen kirjailija.
Tytti Parraksen kirjat olivat hyvin moderneja ja rohkeita hänen tuotannostaan olen blogannut

Jojon  TÄÄLLÄ
Turkkilaisen satulan  TÄÄLLÄ
Pienen hyvin kasvatetun tytön TÄÄLLÄ.

Margaret Friskey: Pikku Nopsajalka ja hänen hevosensa

Margaret Friskey: Pikku Nopsajalka ja hänen hevosensa, alkuteos Indian Two Feet and His Horse 1959, suomentanut Kerttu Piskonen, WSOY 1964, sivumäärä 60. Kuvitus Katherine Evans.

Tarina alkaa "Oli kerran pieni intiaanipoika, joka olisi tahtonut ratsastaa".

Mutta hänellä ei ollut hevosta. Hänen piti aina vain kävellä, ja kävellä ja kävellä.

Tarina kertoo pikku Nopsajalan halusta saada hevonen ja samalla esitetään puuhia mitä intiaanit touhuavat. Lopulta hänen isänsä sanoo pojalleen, että "Jos haluat löytää hevosen, sinun täytyy ajatella kuin hevonen. Lähde nyt etsimään". Niin Nopsajalka lähti. Aikuinen tietää, että tarina päättyy onnellisesti, niin tässäkin. Nopsajalka opettelee hevosten tavat ja taivaltaa preerialla, mutta ei löydä hevosta. Hevonen löytää Nopsajalan. Hevosen jalka on kipeä ja Nopsajalka hoitaa hevosta, ruokkii sitä heinällä ja kantaa hevoselle vettä ja Nopsajalka hoitaa jalan kuntoon, sitten Nopsajalalla on hevonen, jolla voi ratsastaa.

Mukava tarina, joka nykylapselle osoittaa, että kaikkea ei saa pyytämällä, vaan pitää olla itse aktiivinen, pitkäjänteinen, nöyrä, ahkera ja tehdä työtä saavuttaakseen tai saadakseen jotain.

Margaret Friskey (1901 - 1995)oli yhdysvaltalainen lastenkirjalija

Christer Boucht: Hiihtäen halki Grönlannin

Christer Boucht: Hiihtäen halki Grönlannin, alkuteos Grönland tvärs, suomentanut Klaus Karttunen 1978, Kirjayhtymä, sivumäärä 242.

Hiihtäen halki Grönlannin kertoo ensimmäisestä suomalaisesta retkikunnasta, joka hiihti halki Grönlannin mannerjäätikön.

Kirjassa kuvattu taival kesti runsaan kuukauden käynnistyen 19.5.1966 Grönlannin itäosasta Ammassalikista päättyi Grönlannin länsiosaan Kangerlussuaqiin. Ammassalikissa asui tuolloin 800 ihmistä, siellä oli neljä kauppaa ja kaksi kapakkaa.

Matka oli tuolloin ensimmäinen suomalaisten tekemä ja hengenvaarallinen. Retkikuntaan kuului viisi miestä.  Christer Boucht, 54-vuotias lakimies ja hänen poikansa Peter Boucht (24 v) lakimies, Kangasniemen kunnan rakennusmestari Viljo Haapala (50 v), Kangasniemen kunnanlääkäri Eero Varonen (45 v) sekä tavaratalon urheiluosastolla työskennellyt  Erik Pihkala (49 v), josta oli tehty lehtijuttu. Christer Boucht luki lehtijutun, jossa aiheema oli Pihkalan halu hiihtää Grönlannin halki.

Eero ja Viljo olivat retkeilijöitä, ja olivat pyytäneet hylkeitä. Joukossa oli suunnistajia, ja epäsuorasti ilmenee, että ainakin osa miehistä (Peteriä lukuunottamatta) oli ollut sodassa. Miehet valmistautuvat hyvin, hankkivat tavaraa, kokemuksia, ja karaisevat itseään (nukkumalla parvekkeella talvella). Christer Boucht  kirjoittaa, että hän oli valmistautunut siihen, että ei pääse hiihtotaipaleelta perille, arvioi säilyvänsä hengissä 75%:n todennäköisyydellä. Vaikka Grönlannissa on kesä, voi pakkasta olla nelisenkymmentä astetta, ja mannerjäätikön 3000 metrin korkeudessa on myrskyjä, tuulee todella  kovin, ja jäässä on railoja. Lisäksi on riski paleltua, uupua henkisesti tai fyysisesti. Tapaturmien ja onnettomuuksien mahdollisuus on aina olemassa. Retkikunnalla oli radio, mutta tuolloin sillä ei saanut yhteyttä kehenkään keskellä Grönlannin mannerjäätä. Koirat ovat olennainen osa retkeä.

Vuonna 1997 menehtyi Grönlannin kaksi suomalaista kolmesta, joten matka on hyvin vaarallinen (Polarin kirjasta bloggaus Kirjarikkaassa elämässä). Keväällä 2019 yhdentoista miehen retkikunta hiihti ja selvisi ilman koiria.

Tuolloin 1964-1966  matkavalmisteluja tehtiin noin kaksi vuotta, ja Grönlantiin matkattiin Islannin kautta. Hiihtomarssille tarvittiin paljon tarvikkeita, jotka kuljetettiin reessä. Rekiä vetämään tarvittiin koiria. Tuona keväänä Grönlannin irrallaan olevat koirat oli teurastettu, vaikka koirien irrallaan pitäminen kirjan mukaan oli paikallisten tapa. Retkikunta oli hyvin varustautunut, sekä tiedollisesti että varustein. Tavaraa ja ruokaa oli todella paljon. Koiria saatiin 28, jotka vetivät rekiä. Jonkin verran tapahtui haavereita, myös koirille. Koiria jouduttiin ampumaan ja syöttämään muille.

Koiria pidettin kiinni, sillä ne haistoivat ruuan, repivät pakkauksia, ja tappelivat keskenään. Koirista selvisi muutama matkasta, mutta nekin jouduttiin ampumaan, koska ne oli niitä irrallaan olleita koiria. Muutama koira pääsi vapaaksi, ja Goku koira annettiin eräälle paikalliselle. Kun koiria menehtyi, jouduttiin tavaraa jättämään matkalle. Kun mannerjäältä lopulta päästiin lopen uupuneina, miehet kantoivat kaiken tavaran itse. Koirien kohtelusta oli tuolloin juttuja, nykyisin ehkä vielä enemmän.

Kirja kertoo matkan etenemisestä. Alkuun päivämarssit ovat vaatimattomia vain 5 km, mutta alussa noustaan mannerjäälle aina 3000 metriin asti. Pakkasta on joka päivä, ja yöt ovat kylmiä, monesti noin -40 astetta. Teltta pitää pystyttää hyvin ja kaivaa lumeen. Monesti aamulla on haastavaa päästä teltasta sataneen tai tuiskunneen lumen vuoksi pois.

Matkaa  idästä Ammassalikista länteen on 700 kilometriä.  miehet mittaavat päivämatkat ja kokonaismatkan juoksupyörällä. Suunnistaminen on hyvin haastavaa kompassin erannon vuoksi. Eranto johtuu magneettisen pohjoisnavan ja pohjoisnavan erosta, ja vaihtelee 37:sta asteesta 53 asteeseen. Käytössä on iso kartta ja "tarkempi" 1: 250 000 kartta.

Päiväohjelma on aina samanlainen, herätys, aamutoimet, leirin pakkaus, päivämarssi, ruokailut, leiripaikan teko ja yöpyminen, kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei tietenkään ole sitä. Tämä vaatii äärimmäistä tarkkuutta ja ponnistelua, ja yhteen hiileen puhaltamista. Pakkasen ja tuulen armoille ei voi jäädä. Miehillä on untuvamakuupussit. Teltassa on miltei 20 astetta pakkasta. Miehillä on kahvia, sissimuonaa, hylkeenrasvaa, säilykelihaa, säilykkeitä, keittoja, vellejä  ja voita 30 kg. Patjoina miehillä on puhallettavat kumipatjat. Miesten huulet kuoriutuvat ihosta, ja nenät palavat auringossa. Radiosta ei ole mitään hyötyä, ja se on pelkkä painolasti. Miehillä on kiväärejä, priimuskeitin ja sekstantti.

Miehillä oli yksi välietappi, amerikkalaisten ylläpitämä tutka-asema Dye-2, jossa oli amerikkalaisia sotilaita, myös yksi intiaani, ja musta sotilas, ja tanskalaisia. Yhdysvaltalaiset sotilaat palvelevat asemassa puolisen vuotta eivätkä käy tutka-aseman ulkopuolella. Dye 2-aseman johtaja ihmettelee vilskettä, kun juuri vuonna 1955 oli ranskalainen retkikunta ja muutama vuosi sitten skotteja. Minulle tuli tutka-aseman kuvauksesta mieleen Lost tv-sarjan Dharma-asema. Tutka-asemalla on paljon ruokaa, baari, pesukoneita ja suihkut, ja huoneita. Miehet eivät poistu asemalta.

Jäätiköltä laskeutuminen on myös haastavaa, ja reet liukuvat alamäessä liikaakin. Miehet kuitenkin selviävät väsyneinä Grönlannin länsirannikolle, josta Kööpenhaminaan ja Helsinkiin.

Ylen sivuilla on tekstiä matkasta ja filmiklippi, kannattaa ehdottomasti katsoa,

Nautin teoksen lukemisesta ja se oli äärimmäisen kiinnostava ja vertasin tätä taivalta myöhempiin retkikuntiin.
*****
Christer Boucht (1911 - 2009) oli vaasalainen lakimies, joka tutki myös arktisia kansoja, ja hiihti myös Etelämanterella (lähde: Wikipedia)
Grönlannin mannerjäätikkö on paksuimmilta kohdin 2 km - 3,2 kilometriä paksu, ja se paksuuntuu edelleen, ongelmana on reuna-alueiden sulaminen, joka on kiihtynyt viime vuosina.

Rex Stout: Sampanjaa yhdelle

Rex Stout: Sampanjaa yhdelle, alkuteos Champagne for one 1958, suomentanut Eero Ahmavaara, SAPO N:0 64, WSOY 1991, sivumäärä 232. Nero Wolfe #21

Salapoliisi Nero Wolfen apulainen Archie Goodwin saa sijaisena kutsun rouva Robilottin järjestämiin päivällisiin, jotka järjestetään hänen edesmenneen rikkaan aviomiehen Albert Granthamin muistoksi. Albert Grantham on lahjoittanut rahaa naimattomien äitien auttamiseen, ja päivällisillä on valittu neljä naimatonta äitiä, joiden asioita on laitettu tällä rahalla kuntoon. Nuoria naimattomia äitejä päivällisillä ovat Faith Usher, Helen Yarmis, Ethel Varr ja Rose Tuttle, jolla on "peräti" kaksi aviotonta lasta. Miehiä on kutsuttu naisten "seuralaisiksi" Paul Schuster, Austin Byne, Beverley Kent ja Edwin Laidlaw, miesnelikkoa yhdistää Harvard-tausta, osa on lakimiehiä ja Kent on diplomaatti. Goodwin tuuraa Byneä.  Paikalla ovat myös edesmenneen Albert Granthamin kaksoset Cecil ja Celia, sekä emäntänä rouva Robilotti ja hänen nykyinen aviomies Robert, jonka rouva on tuonut kotiinsa Italiasta. Lisäksi paikalla on hovimestari Hackett.

Archie Goodwin tanssittaa naisia, ja kuulee Rose Tuttlelta, että Faith Usher pitää syanidia käsilaukussaan, ja on uhkaillut itsemurhalla. Goodwin seuraa Faith Usherin edesottamuksia. Kun Faith saa samppanjassaan syanidia ja kuolee, Goodwin tajuaa, että se on murha (koska Faith ei ole laittanut siihen itse mitään). Muut läsnäolijat ovat täysin vakuuttuneita itsemurhasta. Goodwin selittää näkemyksiään murhaosaston ylitarkastajalle Cramerille, joka ei usko teoriaa. Nero Wolfen palkkaa eräs läsnäolijoista, koska haluaa peittää elämänsä salaisuuksia.

Nero Wolfe -dekkareista
Rex Stoutin dekkareiden salapoliisi on New Yorkin asunnossaan viihtyvä iso ja lihava (seitsemäs osa tonnia on painoa eli laskennallisesti 142 kg) Nero Wolfe, joka ratkaisee kerättyjen tietojen ja älykkyytensä avulla rikokset. Dekkareiden kertojana ja kenttätyössä olevana 'salapoliisina' on Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfe tarvitsee paljon rahaa, eli isoja shekkejä, jotka Goodwin tallettaa pankkiin. Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita, joita on yli 10 000,  hoitaa Theodore Horstmann.  Keittiössä herkkuja loihtii sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Brenner vie aamiaisen Wolfelle kello 8.15, Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, jonka jälkeen Nero Wolfe siirtyy toimistoonsa. Wolfe on saanut juuri uuden orkidean Burmasta, ja seuraavaa kauppaa hierotaan Uudesta Guineasta. Toisessa kirjassa mainitaan, että orkideamuunnelmia olisi parisataa, tässä mainitaan, että orkideoja olisi 10 000, iso kasvihuone siis New Yorkissa asunnossa. Tässä eletään  vuoden 1958 maaliskuuta. Rikos ratkeaa joutuisasti, kenttätyöhön Archie Goodwin palkkaa etsivät, tässä Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather. Wolfe paljastaa rikoksen kulun lavastamalla illallisen, ja kertomalla rikoksen kulun läsnäolijoille.

Samppanjaa yhdelle (älä lue, joskaan murhaajaa ei paljasteta, mutta asetelmaa)
Albert Granthamilla oli talo naisille, jotka ovat pulassa, koska heillä on naimaton lapsi. Dekkarissa pöyhitään kenellä on ollut suhde kehenkiin, ja kuka on kenenkin lapsi tai lapsen vanhempi. Motiivin kannalta halutaan tietää, ketkä ovat Faith Usherin vanhemmat, ja toisaalta kuka on Faith Usherin lapsen isä. Se, onko se motiivi, en paljasta. Nero Wolfen palkkaa Edwin Laidlaw, koska hänellä on salattavaa. Salaisuuksia on muillekin. Austin Bynellä oli syitä jäädä pois. Nero Wolfe avaa lopussa kaikille salaisuuksien verhon ja paljastaa murhaajan.

Aihe 1950-luvulla
Aiheena naimaton äiti on ollut 1950-luvulla harvinainen, naisesta puhutaan neitsyenä ja huuhkajana, ja minusta sillä vihjaillaan, että hän ei erityisesti pidä miehistä. Miesten baarissa sen sijaan vierailee eräs mies.

Kokonaisuutena Rex Stoutin Sampanjaa yhdelle oli hyvä dekkari, ja kesti hyvin ainakin kertalukemisen. Pidän dekkareista ehkä siksi, että niissä ei ole brittidekkarien monesti varsin staattista asetelmaa, joka sekin on hyvä, mutta vaihtelu virkistää, samppanja ei. Tässä kirjassa ei tarjottu sampanjaa, vaan sekoitusta, jossa oli sampanjaa, soodavettä, katkeroa ja sokeria, ei kuullosta samppanjalle.

****

Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886 – 1975) Nero Wolfe -sarjaan kuului yhteensä peräti 47 dekkaria, jotka oli kirjoitettu pääosin vuosien 1934 ja 1975 välillä. Tämä oli neljäs, minkä luin ja alla olevien neljän jälkeen vuonna 2023 päätin lukea kaikki suomennetut, joista lista täällä.

Goethe: Faust

Johann Wolfgang von Goethe: Faust, murhenäytelmän ensimmäinen osa, julkaistu 1808, suomentanut Otto Manninen, Otava 1936.  Sivumäärä 232.

Faustin legenda on peräisin 1500-luvulta, siinä Faust myy sielunsa paholaiselle. Goethe tarttui tarinaan, ja muokkai siitä runoteoksen, jonka tämä ensimmäinen osa ilmestyi 1808 ja toinen hänen kuolemansa jälkeen 1832.

Faustin asia nousee esille, jossa paholaisen asiamies Mefistoteles, puhuu asiasta Herran kanssa oppinut mies halajaa enemmän, ja Mefistoteles haluaa viekoitella Faustin ja ohjata omaan tihen. Herra myöntyy sallimaan tämän elinpäivikviksensä.

Heinrich Faust, filosofian, lääke-, ja lainopin taitaja ja tohtori, on opettanaut oppilaitaan, mutta kokee jääneensä paitsi rikkauksista ja arvostuksesta. Nyt on vankina kiroyussa tympeässä tyrmässä, jota kirjapinot piirittää, rintaa painaa, ahdistaa ja lukee Nostradamusta. Pääsiäinen on tulossa.

Faustilla on Wagner-opiskelija auttamassa, ja he ovat kaupungin ulkopuolella. Faust tunnustaa että hänen isänsä on ollut salatieteilijä, ja Faust itse haaveilee lentämisestä. (Wagner haaveilee kirjoista ja lukemisesta). Faust hätkähtää mustaa villakoiraa, joka kotona paljastuu Mefistotelekseksi, joka lupautuu palvelijaksi, orjaksi ja oppaaksi. Ensin he lentävät Leipzigiin viinikellariin ja sieltä noita-akan keittiöön, missä Faust saa pikarillisen rohtoa ja Mefistoteles lupaa naisten ihanimman ilmaantuvan, ja puhuu itsekseen, että Faust näkee juoma ruumiissaan ihanan Helenan siellä missä vaan hameenhelma liehuu.

Faust tapaa Margareetan, viattoman nuoren impyen, joka lienee viisitoista, kuten Faust kiimaisena toteaa, ja vaatii Mefistotelestä vaikuttamaan siihen, että saisi sulkea hänet syliinsä jo tänä yönä. Mefistoteles järjestää tapaamisen Margareetan naapurin Martan luo, ja Faust ja Margareeta vaihtavat ensisuudelmat puutarhamajassa, ja myöhemmin tapaavat. Margareeta kammoaa Mefistotelestä. Yhteisen yön esteenä on vaativa Margareetan äiti, jota varten Faust antaa pullon lääkettä, jota kehottaa antamaan kolme tippaa, jotta uni tulee. Margareetan veli Valentin joutuu miekkatappeluun kanssa Mefistoteleen, ja Valentin kohtaa kuolon suudelman.

Mefistoteles ja Faust lentävät Valpurin yönä luudillaan Kyöpelinvuoren karkelointeihin, sillä aikaa Margaret joutuu vankilaan, ja pian pyövelin eteen, nukutettuaan äitinsä ikiuneen. Faust saapuu tapaamaan Margaretia, joka kuitenkin nähtyään Mefistoteleksen tajuaa, että Faust on paha, ja haluaa kuolla.

Dein bin ich, Vater! Rette mich!
Ihr Engel! Ihr heiligen Schaaren,
Lagert euch umher, mich zu bewahren!
Heinrich! Mir graut’s vor dir.

Mefistoteles ja Faust jatkavat matkaa ...

Johann Wolfgang von Goethe runomittainen Faust on huikea teos, ja käännettynäkin upea. Runomitasta johtuen jotkut tapahtumat eivät aukene kovinkaan suoraan. Faust-hahmo esiintyy myös Christopher Marlowen ( kuoli 1593, kastettiin 1564) versiona The Tragicall History of the Life and Death of Doctor Faustus ja musiikissa useassa teoksessa. Faustin kohtalo vaihtelee eri versioissa pelastuuko hänen sielunsa vai joutuuko Helvettiin.
Marlowen näytelmän viimeisen vuorosanan alkua:
Faustus:

O Faustus, Now hast thou but one bare hour to live, 

And then thou must be damn'd perpetually! 

Stand still, you ever-moving spheres of heaven, 

That time may cease, and midnight never come; 

Fair Nature's eye, rise, rise again, and make 

Perpetual day; or let this hour be but 

A year, a month, a week, a natural day, 

That Faustus may repent and save his soul!
*****


Johann Wolfgang von Goethe (1749 - 1832) on saksalainen aikansa monitoimimies,  poliitikko, lakitieteilijä, ja kirjailija. Hänen esikoisteos oli Nuoren Wertherin kärsimykset.

Otto Manninen (1872 - 1950) oli suomalainen runoilija ja kääntäjä ja Anni Swanin aviomies.

Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa,  WSOY 1995, sivumäärä 209.

Jukka Parkkisen nuortenkirja Suvi Kinoksen seitsemän enoa, "pikkutytön hulvattomat muistelmat" on vitsisikermä. Kirjan kannen kokonaisuus kertoo kirjan sisällöstä  paljon. Suvi Kinos menettää vauvana vanhempansa auto-onnettomuudessa, ja joutuu enojensa hoitoon. Enot ovat poikamies-tiedemiehiä. Enojen sukunimi on Turakainen, Rupu, Tenunenä, Kaksoset (Simo ja Leevi) ja Pikkuveli asuvat yhteistaloudessa, ja alkavat hoitaa pikkutyttöä kodissaan Villa Landella. Kaksi enoista on jo kuollut mutta toimivat Suvin suojelusenkeleinä.

Kirja on muistelmateos, ja sen tapahtumat liittyvät lapsiarkeen, Nallikallion kunnan sosiaaliviranomainen Kaisa Kotivalo eli Himatuikku käy vierailuilla. Enot pelkäävät alkuun Kaisaa, mutta yhteistyö alkaa toimia. Turakaiset palkkaavat hoitajia ja niitä tulee ja menee, Yksi hoitajista Helmi Kurikka on ankara, ja ahne lastenhoitaja, mutta myös salajuoppo.

Etsin netistä arvioita, ja Ahmu Vinttikamarissa on pitänyt tästä näin paljon. Kirja on kepeä, ja helppolukuinen, mutta minusta se taiteilee falskin ja hauskan ohuella nuoralla. Muutenkin lapsen kasvattaminen, huostaanotoista puhuminen kulkee hyvän maun rajamailla.

Oikealla asenteella kirja on hyvinkin helppolukuinen ja hauska.

Draamaa tuovat hampaiden puhkeaminen, vesirokko ja koulukypsyystestit, jossa Suvi päihittää tiedollaan testaajan. Lapsi on oppinut paljon enoiltaan. Lopussa käydään huoltajuustaistoa enojen ja Suvin tädin välillä. Täti oli alkuun neiti Kinos, joka oli Kaljunen Oy:llä töissä, joten hän ei voinut ottaa lasta itselleen, mutta siviilisääty muuttuu rouva Kaljuseksi ja hän haluaa Suvin huoltajuuden.

- Olen Kaljunen Oy:n sihteeri. Joudun matkustamaan paljon.
- Naisen paikka on kotona Rupu sanoi vakavasti
-ettehän ole isokuovi 
-en todellakaan, täti sanoi ja nosti  Nokkansa pystyyn. s 19.

Isokuovi-uros hoitaa muuten poikasia, kun ne ovat pieniä.

Suvi käy enojensa kanssa syvällisiäkin keskusteluja
Länsimaalaiset ihmiset vain ajattelevat usein että heidän kulttuurinsa on parempaa kuin toisten.
Se on kulttuurirasismia. 
Jokaisen pitäisi saada opetus omalla äidinkielellään. s. 93

Jukka Parkkisen Suvi Kinoksen seitsemän enoa on  hyvän maun rajoilla taiteleva hauska kasvutarina, joka tempaa mukaansa. Rattailta putoaa ne, jotka eivät osaa ummistaa silmiään tuonaikaisesta tavasta tehdä aroista asioista huumoria.

*****
Jukka Parkkinen (s.1948) on syntynyt Kuopiossa, ja opiskellut Turussa, jossa on ollut myös työssä.

Jukka Parkkiselta olen lukenut aiemmin Kaupungin kaunein lyyli, Onnenpoika ja pelienkelin, sekä Viekas mies tuli taloon. Parkkisella on sujuva kynä, ja paljon huumoria, mutta minusta hänen paras teos on dystooppinen Sinun tähtesi, Allstar

Parkkisesta on ollut tällainen juttu Aamusetissä, ja Elisa-kirjassa tällainen.