Eeva Nikoskelainen: Hytösen oireyhtymä

Eeva Nikoskelainen: Hytösen oireyhtymä, Tammi, 1996, pokkaripainos 2010, 39 lukua, ja 267 sivua. Kannen kuva Hannu Riikonen Vuoroin vieraissa, joka sopii kirjan teemaan nasevasti.

Eeva Nikoskelaisen Hytösen oireyhtymä on kertomus lastenlääkäri Pentti Hytösen (48 v) urasta, avioliitosta ja elämästä muutaman vuoden ajan. Pentti Hytönen on urautunut avioliitossaan rubiinisormuksisen Aila-vaimonsa kanssa, työssään ja ihmissuhteissaan. Aila on viikoittain kampaamossa käyvä lukion englannin opettaja, kahden tyttären äiti, mielellään lääkäreiden illanistujaisissa juoruava nainen. Pentin ote urasta ja avioliitosta on kirpoamassa, elämänjano ehtyy, vatsa kasvaa, eikä seksi suju, siinä Hytösen oireyhtymä.

Teoksen  on mielenkiintoisia havaintoja ylemmästä keskiluokasta ja sen asenteista. Minulle ylemmän keskiluokan kokkarit, ulkomaanmatkat, golf-kerhoilut, lasten musiikkiharrastukset, ja ylioppilasjuhlat ovat jokseenkin vieraita, tuskin pääsen niitä kokemaankaan. Näitä ja rubiinisormusten ostamista, kampaajalla käyntiä raportoidaan suurella pieteetillä. Kuvaus osoittaa hienosti sen, että tässä suoritetaan elämää, ei enää kiihkeästi eletä.

Eeva Nikoskelainen vie tarinaa eteenpäin kuin juna. Junan vaunujen kalustus ja toiminta kuvataan tarkasti: Marfanin oireyhtymän tutkiminen, taustapäivystykset, osastopalaverit, virkaspekulaatiot, lauantaiset kokeiden korjaamisett, hiusten värjäämiset, perikunnan mökin korjaaminen, kolleegoiden sairaskohtaukset, sekä esikoisen poikakaverin nikkarointitaidot. Asemapaikoilla on välin katsauksia aviosiippojen nuoruteen. Kaksisataa sivua puksutetaan dieselillä, mutta viimeiseen 67 sivuun kiihdytetään sähköllä ja raportoidaan molempien siippojen syrjähypyt, sekä auvoinen avio-onni Pentin viisikymmenpäivän kunniaksi.

Kirjan miljöö on luultavasti Helsinki ja mökki. Perhe on normaali ydinperhe: äiti, isä ja kaksi lasta, jotka ovat tunnollisia lukiotyttöjä. Kuopuksen paino-ongelmaan alussa viitataan, mutta luultavasti kuopus oppi pitämään englannin opettajan valmistamista laadukkaista herkuista, joten yhteiskuntaa pönkittävä keskiluokan elämä voi jatkua seuraavaan sukupolveen.

Tarinan todellisuuspohjaan en haluaisi uskoa. Lääkärit, kuten Penttikin, kuvataan kokkareilla viinaa hörppiviksi golfista pitäviksi uraohjuksiksi, jotka vähentävät hermostumistaan beetabloggareilla. Aila on teflonpintainen pintakulttuurissa kylpevä elämää suorittava uravaimo ja opettaja, jolla kampaus on hyvin.

Uderzo-Goscinny: Asterix, gallialainen kertomataulu:

Uderzo-Goscinny: Asterix, gallialainen kertomataulu on 56 sivun mittainen kokoelma.

 Asterix-albumi, missä on pieniä tarinoita, eli poikkeaa 44 kuvasivun vakioformaatista, missä tarina alkaa sivulta 5 ja päättyy yleisimmin kylän juhliin, joissa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Trubadurix on suukapuloituna.

Albumin tarinoita on julkaistu sekä sarjakuvalehti Pilotessa, että erilaisia muita tarkoituksia varten. Osa tarinoista on 1960- ja 1970-luvulta, osa  Rene Goscinnyn (1926 -1977) kuoleman jälkeen eli 1980- ja  1990-luvuilta, sekä 2000-luvulta. Tarinoita on siis 14. Uderzo on syntynyt vuonna 1927.

Tarinoista eittämättä paras oli viimeinen, joka kuvaa Uderzon ja Goscinnyn Asterixin ideointia, ja joka päättyy, no jääköön kertomatta miten  ja toiseksi viimeinen, missä Obelixin jälkeläinen esittää sukupuunsa, ja tekee tuhoja hiidenkivellään sarjakuvalehden toimituksessa.

Asterixin voimin on markkinoitu vuoden 1992 olympiahanketta. Tarina on minusta hyvä, vaikka kisat menivät naapurimaahan Espanjaan (Barcelonaan). Ennen näkemätön on myös Uderzon eri piirrostyylejä kokeileva sarjakuva. Asterixin vakiopiirrostyyli on persoonallinen, todella hyvin ja erilainen kuin Uderzon kokeilut ja  perustuu värillisiin hahmoihin ja taustoihin.

Gallian kevät -juttu kuten olympiakisajuttu on yksin Uderzon. Kevät on pieni mies, joka saa voimia Akvavitixin taikajuomasta.

Gallialaisten kylän kukko Kiekulix joutuu kotkan haastamaksi. Onneksi Idefix lainaa Asterixin taikajuomapulloa ja Gallian kukko säilyttää kunniansa.

Muissa tarinoissa Asterix ja Obelix paimentavat lapsia kouluun (kansikuva), ja Obelix, joka ei tiedä Gergovian taistelun vuosipäivää, joutuu koulun penkille. Akvavitix on opettajana.

Kylän taistelupari: Senilixin nuorekas vaimo ja Aladobixin pisteliäs siippa Smirgeline ottavat yhteen ja pian koko kylä tappelee.

Idefix joutuu roomalaisten maskotiksi, joka saa Obelixin suunniltaan.

Eräässä jutussa tarkastellaan Asterixin ja Obelixin syntymää. Siitä selviää, että herrat ovat yhtä vanhoja ja tarinoiden aikana noin 35-vuotiaita.

Mistelin oksan alla Obelix kaipaa suudelmaa Mimosalta (kaunotar albumista Asterix legioonalaisena), mutta kyllästyy odottamaan ja suukon saa Obelixin koira Idefix.

Tarinoilla on merkitystä niille, jotka pitävät itse Asterix-sarjasta, yksittäisinä vain Pariisin olympiakisajuttu, Mistelinjuttu ja kaksi viimeistä tarinaa ovat kiinnostavia taiteellisia kokonaisuuksia.

Goscinny on ottanut kantaa myös kielikeskusteluun. Englantilaistumisesta on puhuttu Ranskassa jo 1960-luvun lopussa, ja Gallian kylään on pesiytynyt latinankielisiä fraaseja, joita Akvavitix vastustaa, kunnes sanoo itse  Et cetera et cetera.

Asterix-albumien ideaa olen esitellyt siis täällä ja se idea on äärimmäisen nokkela, mutta toteutus vielä nokkelampi. On pieni Gallialainen kylä, joka taistelee roomalaisia valloittajia vastaan taikajuoman avulla. Päähahmoja ovat poikamiehet Asterix, hiidenkiventoimittaja Obelix, jolla on pieni koira Idefix, taikajuoman keksijä tietäjä Akvavitix, kylän päällikkö Aladobix, hänen pisteliäs vaimonsa Smirgeline, kalakauppias Amaryllix, hänen vaimonsa Yellowsubmarine, seppä Caravellix, kylän nestori Senilix, jolla on nuorekas vaimo, ja bardi Trubadurix, hahmot ovat niin hauskoja ja tilanteet, vaikka tapahtumat ovat menneisyydessä, ovat tulkittavissa nykypäivään. Asterix ja varsinkin Obelix pitävät villisioista ja pelkäävät vain, että taivas putoaa niskaan. Roomalaisten höykytys on myös hauskaa, lähellä onkin roomalaisia leirejä (Ciderium, Laudanium, Akvarium ja Periferium), mutta useimmin Asterixilla on tehtävä kylän ulkopuolella tai Caesar suunnittelee juonia kylän kukistamiseksi, sen yhteishengen murentaminen joko rahan tai riidan avulla, koko muu Galliahan antautui Vercingetorixin mukana. Ajassa eletään noin 50 eKr.

Asterix-filmejäkin olen katsonut. Yläkuvan kinderkampanja liittynee Asterix ja viikingit -filmiin.

*****

Jansson Tove: Taikatalvi

Jansson Tove: Taikatalvi, suomentanut Laila Järvinen, 1958 Trollvinter, viidestoista painos, 132 sivua ja sisällys. Kansikuvaa on analysoitu täällä.

Tove Janssonin Taikatalvi on muumikirjoista monen suosikki ja se on todella laadukas myös kuvituksen suhteen. Teoksessa on kansikuvan ja kartan lisäksi 71 mustavalkoista kuvaa, osa sivun kokoisia. Kuvat ovat itsessään upeita taideteoksia ja tukevat tarinaa.

Taikatalvi on jaettu kuuteen lukuun eli juoni lyhykäisyydessään on seuraava:

Lumen peittämä salonki -luku kertoo kuinka turve palaa kellarissa, ja Muumipeikko herää ensimmäisenä muumina talveen. Kaikki on kuollutta, valkoista, kylmää, ja kasvaa lunta, mutta lumi myös pyöreyttää maisemaa.

Noiduttu uimahuone -luku kertoo, kuinka Muumipeikko tapaa Tuu-tikin (kirjoitusasu teoksessa väliviivalla kirjoitan eteenpäin Tuutikki) lumilyhdyn äärellä laulamassa, ja miettimässä ovatko revontulet olemassa vai näkyvätkö ne vain.
Pikku Myy herää Vauvaravinto osakeyhtiön pahvilaatikosta (nukkuvatko ihmisetkin talviunta). Pikku Myy alkaa heitellä lumipalloja ja laskea mäkeä. Tuutikki vie Muumipeikon uimahuonelle, jossa hän asuu kahdeksan näkymättömän päästäisen kanssa ja monta arvoitusta on, yksi kielletty on kaapissa.

Suuri pakkanen. Muumipeikko havahtuu tavaroiden katoamiseen muumitalosta. Hopeatarjotin, kahvimyssy ja Pikku Myy löytyvät, tavaroista osa on siis Pikku Myyllä. Tuutikki tekee lumihevosen Jäärouvaa varten, ovat sisällä, Orava kohtaa Jäärouvan ja jäätyy.

Ne salaperäiset
Turvetta ja puutarhasohva pinottu keoksi. Nuotio (=kokko) tehdään, koska huomenna tulee aurinko takaisin.
Tuutikki onkii kalasopan aineksia. Muumipeikko talviahdistuksessaan avaa kaapin ja päästää pienen pitkäkarvaisen ja harmaan otuksen pois kaapista, "rotta" on muumipeikon esi-isä, joka muuttaa muumitalon lamppuun, ja kaakeliuuniin ja kalustaa talon uudestaan.

Yksinäiset vieraat
Vilijonkan ruuat on syöty, Surku-koira nälissään, molemmat tulevat laaksoon. Laaksoon tulee myös reippailija-Hemuli torvineen ja urheiluharrastuksineen. Kysyy slalomia, mutta muumitalon pienessä raitiovaunussa asuu vain Salome. Hemuli urheilee, muut haluavat olla omissa oloissaan. Muumipeikko yrittää laskea mäkeä painostuksesta. Tuutikki ja Muumipeikko huiputtavat Hemulia lähtemään, alkaa suuri lumipyry. Hemuli hakee vanhat tennismailat ja tekee lumikengät, ja etsii kadonneen ötökän Salomen. Seestyy, kaikki ovat lumisotaa. Surku toteuttaa haaveensa liittyä susilaumaan, mutta Hemuli pelastaa hänet, ja Surku saa isännän.

Ensimmäinen kevät
Tuutikki kääntää lakkinsa (lakkinsa, ei takkinsa), kevät on tulossa, Tuutikki siivoaa uimahuonetta, sen sijaan muumitalo siivoton, ja tavaroita puuttuu. Jäät lähtevät, Muumipeikko pelastaa jäistä Pikku Myyn ja näkevät oravan. Muumipeikko vilustuu, ja äiti hoitaa viinimarjamehulla, ja käryttää suurennuslasilla filmirullaa. Kevät tulee, Tuutikki soittaa posetiivia, ja Nuuskamuikkusta odotetaan.
***
Juoni on eheä, mutta kirjan teho on kuitenkin tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa, ja talvisen autiuden kuvauksessa. Siitä, miten otetaan haltuun epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteet, miten elää ajassa, joka on muilta muumeilta kokematta, miten elää vastakohtamaailmassa.

Lisäksi teoksessa on monta psykologista aspektia: 
Muumipeikko herää talveen outoon, pimeään ja kylmään, hän joutuu sopeutumaan ja pärjäämään yksin. Muumipeikko selviää. Hän hakee kontaktia moneen otukseen, mutta yhteyttä ei synny, sillä Muumipeikko on liian kärsimätön.Muumipeikko ei pysty nukkumaan, ei voi kontrolloida unirytmiään, ei saa muita hereille. Hän ei ymmärrä talvea, eikä hyväksy sen ilmiöitä, mutta hän on oppimisen tiellä.

Tuutikin viisaus on hiljaista ja syvää. Hän myötäilee vuodenaikojen muutosta, ja on hieman taikauskoinen: keskitalven kokko, ja Lumihevonen. Tuutikin käsitys omistusoikeudesta on hieman erikoinen. Tuutikki edustaa talvella Muumipeikolle sitä, mitä Nuuskamuikkunen on kesällä. Tuutikin suhde talven eläimiin on sama kuin Nuuskamuikkusen kesän ilmiöihin. Muumipeikko on rauhattomampi ja vastuuntuntoinen, ja vastuun otto näyttäytyy kontrollin haluna, kun taas Tuutikki ja Nuuskamuikkunen ovat zeninsä sisäistäneet, mukautuvat maailmaan, eivätkä murehdi turhasta. Muumimammakin heittäytyy hetkeen, ja polttaa filminauhaa suurennuslasilla.

Reippailija-hemuli, Surku, Salome ovat ulkopuolisia. Niin viisas kuin Tuutikki onkin, hän ei voi sietää liian reipasta Hemulia, ja usuttaa Muumipeikon karkottamaan tämän narraamalla huimempiin mäkiin. Salome puolestaan ei hyväksy Hemulin mollaamista. Surku puolestaan halajaa epärealistisesti susien luo. Vyyhti päättyy onnellisesti, sillä Surku saa Hemulista isännän ja Hemuli pelastaa Salomen ja sittemmin Surkun. Hemulin hyvänä puolena on suora luonne, eikä Hemuli ole pitkävihainen.

Omistusoikeus on muillakin vierailla kyseenalaista, muumitaloon kokoonnutaan ja ruuat syödään ja tavarat pihistetään. Kesän aallot tuovat sitten tämän ideologian mukaan uutta tavaraa. Muumien omistamisfilosofiaa olen käsitellyt täällä.


***
Uusia otuksia Muumipeikon, Muumiperheen, Pikku Myyn, Tuutikin, ja Mörkön lisäksi ovat teoksessa ainakin: Tiskipöydän alla otus, jolla harjaksiset kulmakarvat, orava, kahdeksan näkymätöntä päästäistä, susia, evakkosiili, Jäärouva, esi-isä, Surku-koira, Vilijonkka, Kampsu, Salome, ja ja reippaileva ja avannossa käyvä Hemuli.

Ruokia on mainittu ainakin seuraavat: kuusenneulasia, käynyttä puolukkamehua, tomuisia näkkileipiä, jauhoa, sokeria, kalaa, karpalohilloa (ei käy kaupaksi), mansikkahilloa (käy kaupaksi), ja viinimarjamehua (=lääkettä vilustumiseen). Taikurin hatussa eli kesällä syödään pannukakkuja ja vaapukkamehua, ja kalaa sekä voita.
***
Tästä kirjasta todella pidän.
***
Omituinen käännös:
"Hän laittoi heti lumipallon ja heitti sillä osuvasti oravaa". Yleensä lumipallo tehdään, mutta heittää osuvasti, on sangen osuva oivallus hosuvassa virkkeessä.
***

Englanninkielisen kannen kuva on tälläinen. Luin tämän englanniksikin

Muumilaakson pelistä otin talvikartan printscreenillä ja pienensin sitä

Lyhennelmä kirjasta on alemman kuvan näköinen. Siinä on "vain" Oravan ja Jäärouvan seikkailut tekstinä ja kirjan kuvin

******

Mel Ellis: Valkoisen suden pako

Mel Ellis: Valkoisen suden pako,  Flight of the White Wolf 1970, suomentanut Pirjo-Iiris Manninen, WSOY NTK-sarja 232 1976, sivumäärä 154.

Mel Ellisin Valkoisen suden pako on jännittävä kirja, joka etenee varsin vauhdikkaasti. Teos on ajatuksia herättävä.

Viisitoistavuotiaan Russ Claggin isällä on koiratarha ja kennel Wisconsinissa. Russilla on lemmikkinä pentuna kiinniotettu susi, jonka nimi on Harmaa eli Harmaaturkki. Susi on aikuistuiessaan muuttunut valkoiseksi ja villiintynyt, se sietää vain Russin seuraa.

Tapahtumat alkavat vyöryä nopeasti. Susi, joka on kytkettynä, ärsyyntyy vapaana olevasta Russin isän bokserista ja tappaa sen ja karkaa. Russ lähtee suden perään. He etenevät laumana Millwaukessa Kettle Morainen "valtion metsässä". Susi tappaa yhden lampaan, ja pian on metsästysseurat hampaisiin asti aseistautuneena suden perässä. Russ ja Harmaa selviävät ensimmäisistä takaa-ajajista, mutta seuraavaksi sutta etsitään lentokonein ja helikopterein. Lopulta susi saadaan satimeen nauhoitetulla suden ulvonnalla, sutta ammutaan, ja se pakenee, niin Russ luulee, kuolemaan. Russ palaa kotiin. Hänelle selviää, että ihmiset ovat luulleet suden tappaneen pojan siis hänet. Jahti on ollut massiivista ja sen aikana on ammuttu neljä saksanpaimenkoiraa.

Kotona Russ havaitsee, että myös susi on tullut takaisin "kotiin", hän päättää palauttaa suden luontoon oikeaan susilaumaan. Vanhemmat antavat hiljaisen hyväksynnän missiolle ja varustavat pojan rinkalla, radiolla, kartalla, kompassilla, retkivarusteilla ja 50 taalalla, alkaa kujanjuoksu kohti erämetsiä. Takaa-ajo ei osoita laantumisen merkkejä, varsinkin radiosta Russilla on hyötyä, uutisissa kerrotaan paikat, joissa etsinnät ovat käynnissä. Harmaa jää kiinni ansarautoihin, mutta kaikista vaaroista selvitään. ...

***
Kirjalla on sen alkusanojen mukaan sen verran todellisuuspohjaa, että Wisconsinissa on ollut kesy susi, joka on karannut ja ollut kaksikymmentä päivää vapaana, ja päätynyt ketunrautoihin, josta se irrotettiin elävänä.

Minusta kirjan idea on kahdelta tavalla hyvä. Siinä susi yritetään palauttaa sen oikeaan elinympäristöön selviämään itsekseen, pois ihmisen reviiriltä. Villit eläimet villissä luonnossa, kesyt ihmisen reviirillä, hyvä idea. Toinen eittämätön etu on siinä, että palautuksen tekee nuori, eli ottaa tehtävän suorittaakseen, eikä vaadi jotakin muuta tekemään työtä, ja vaatimaan kaikenlaista palvelua yhteiskunnalta, eikä vaadi vanhemmiltaan kuljetuspalveluita "harkkoihin".

Kun luin tämän viisitoistavuotiaana olin haltioitunut. Nyt realismi voittaa, juonessa on monia hauraita kohtia, mutta pidin kirjasta silti edelleen todella paljon. Harmaan emo on ammuttu, ja sen vuoksi pentu on otettu koiratarhaan, joka sille ei ole  oikea paikka.

Ihmettelen, miksi vapautus piti tehdä monimutkaisesti. Russin isällä on kennel, ja koirienkuljetus auto (ei kerrottu, päättelen), eli olisi ottanut haavoittuneen suden kiinni, ja vienyt sen ilman monimutkaista jalkapatikkaa erämetsään. Milwaukee on Wisconsinin etelä-osassa, ja susi ja poika menivät luultavasti Kanadan rajalle päin. Kuvitelkaapa tilannetta, että joku kuljettaisi Etelä-Suomesta suden riekaleisia metsiä pitkin esimerkiksi Pohjois-Suomeen, luultavasti helpompiakin tapoja olisi. Amerikassa aseiden määrä on vielä paljon suurempi kuin Suomessa.

Teos on erittäin hyvä nuorten kirja. Siinä on selvä ajattelukehikko, mutta ei valmiita vastauksia. Villi luonto, villi eläin, metsästys ja sen oikeutus, ja lihan syönti, siinä pulmia pureskeltavaksi. Susi kuuluu luontoon, niin kuin piisami tai peurakin? Pitääkö suden reviiri olla erillään ihmisen reviiristä? Susiviha ja intomielinen halu saada susi ammutuksi tulee hyvin ilmi tekstistä. Jahtiporukoita on liikkeellä runsaasti.

Entä riistan hoito?  En kuulu metsästäjiin, mutta ihmettelen tilannetta, jossa hirvi- ja peurakanta on liian iso, mikä näkyy esimerkiksi hirvi- ja peurakolareiden määrässä, eli miksei kantoja harvenneta, niillä ei selvästi ole luontaisia vihollisia paitsi ehkä autot. En syö naudan enkä sianlihaa harvemmin muutakaan, mutta olin katsovinani marketissa että  "koiranmakkarassa" taisi olla sian- ja naudanlihaa raaka-aineena. Kirjassakin suden ravinto ilmenee selvästi, pyydystys- ja syöntikohtauksia on useita, tässä eräs, varsin siisti
s.146 "Russ pyyhki lunta kannolta ja nojasi siihen. Harmaa kävi makamaan toiselle puolelle ja söi piisamia Russin mutustellessa suklaapatukkaa."

***
Teos oli minusta erittäin jännittävä, ja intensiivinen. Siinä susi ja Russ muodostivat "lauman" tai ainakin parin, mutta niin, että molemmat tiesivät paikkansa, tässä mielessä kuvaus muistuttaa Paverin Suden veli -teosta.

***
Kirjan tapahtuma-aika voisi olla loppuvuosi 1968, koska Vietnamin sodan vastaisia mielenilmauksia on. Tällöin Russ olisi syntynyt 1953, eli täyttäisi tänä vuonna 60 vuotta.

Julius Caesar: Gallian sota

Julius Caesar: Gallian sota 489 sivua selityksineen. Commentarii de bello Gallico, latinasta suomentanut Gunnar Rancken, kolmas painos, Karisto 1988. Kirja oli luettavassa kunnossa, mutta imenyt punaisia nesteitä.

Teoksen alkulause ja suomentajan selitykset ovat erittäin perinpohjaiset.  Gunnar Rancken on selittänyt Caesarin taustaa ja Gallian sodan päätapahtumia ja vuosilukuja sekä roomalaista sodankäyntiä ja Caesarin vastustajia. Vuonna 58 eKr Caesar sotii helvetialaisia vastaan, ja monien vaiheiden jälkeen vuonna 51 eKr voittaa viimeiset gallialaiset, ja palaa vuonna 50 eKr Roomaan, ja kuoli 44 Ekr maaliskuun iduksena. Teoksen alkulauseen mukaan Caesar olisi syntynyt vuonna 100 eKr Quintilis-kuussa, josta myöhemmin tehtiin Julius (July eli heinäkuu). Caesar oli naimisissa kolmesti Cornelian Cinnan tyttären, Pompeian sekä Calpurnian kanssa. Huomattavaa on, että vuonna 62 eKr hän äänesti Catilinan tuomiota vastaa (vrt Ciceron puhe Catilinaa vastaan: Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? jne, eli Ciceron cuppi cupli yli).  Tämän bloggauksen tarkoituksena on tarkastella itse Caesarin Gallian sotaa, eikä syventyä mielenkiintoisiin selityksiin. 

***

Tarkastelen kolmea osaa: alkua eli Helvetialaissotaa, sitten loppupuolen taistelua Vercingetorixia vastaan, ja lopuksi teoksen loppua, missä Caesar kertoo Caesarin olevan omnipotentti.

Helvetialaissota-osio alkaa 

"Helvetialaisten kesken oli Orgetorix verrattomasti kuuluisin ja rikkain mies. ... Orgetorixin henkilökohtaisen vaikutusvallan alaisuudessa he päättivät koota kaikki, mikä oli tarpeellista lähtöön, ostaa varastoon, ... tehdä kylvöt, jotta matkalla olisi riittävästi viljaa ja solmia rauhan- ja ystävyyden liiton läheisempien kansakuntain kesken. Kaikkeen tähän he arvelivat kahden vuoden ajan riittävän". 

Tästä voi päätellä, että joukkojen huolto ja diplomaattiset tunnustelut olivat tärkeitä tekijöitä jo yli 2000 vuotta sitten sotaisissa oloissa. Sotavalmistelut kestivät varsin pitkään, ja kulkeminen oli hitaampaa. Joukkojen huolto piti aina turvata.

Teksti on hieman vanhahtavaa "suunnitelma joutui ilmiantotietä helvetialaisten tietoon" ja sen seurauksena Orgetorix, joka oli yrittänyt saada ylivaltaa, tuomittiin polttoroviolle eli tekstisivulla kolme kuoli Orgetorix. Itse asiassa minulla oli vaikeuksia ymmärtää logiikkaa, luulin Orgetorixin olevan jonkin näköinen Helvetialaissodan päähenkilö. Myöhemmin hänen tytärtään kylläkin käytetään naimakaupoissa. Toinen hankala asia käsittää on Orgetorixin suunnitelma, jota noudatettiin. He polttivat poroksi kaupunkinsa ja lähtivät!

Caesarin toimista Caesar raportoi seuraavasti: " Kuitenkin hän, voittaakseen mikäli mahdollista aikaa, kunnes ne sotilaat, jotka hän oli määrännyt värvättäviksi, ennättäisivät saapua, vastasi hän lähettiläille ottavansa aikaa punnitsemiseen; jos he jotakin toivoivat, niin heidän piti palata huhtikuun idukseksi" Latinassa on predikaatti lauseen lopussa, ja tekstissä on ollut paljon lauseenvastikkeita kuten Ablatiivus absolutusta ja Accusativus cum infinitivoa. Tässä näytteessä ei ehkä kumpaakaan, mutta aiempi ilmaissee menneessä ajassa tekemistä. Voitettuaan viholliset Caesar oli erittäin suosittu ja lempeämielinen. (Tämä ei ollut Caesaria), myöhemmin olen lihavoinut rakenteen, jonka oletan olevan ablativus absolutus.

Caesarin tavoitteena on joka tilanteessa varmistaa joukkojensa ruokahuolto: "Caesar joka päivä vaati aeduilta heidän valtion nimissä lupaamansa viljaa". ... "jo kahden päivän kuluttua olisi jaettava viljaa sotajoukoille". ... "Caesar lähetti kehoittamaan olemaan auttamatta pakolaisia viljalla" ... Viljan saanti on ollut tärkeää, samoin kun piiritystilanteissa myös vesi ja muu huolto. Jos paikalliset eivät keränneet viljaa hänen joukoilleen, sitä Caesar katsoi karsaasti  "Nämä peloittavat kiihottavalla ja rikollisella puheillaan rahvasta kokoomasta sitä viljamäärää, joka heidän piti suorittaa".

Toinen asia joka säännöllisesti toistuu, ovat panttivangit. "vaati heiltä panttivankeja, aseet ja heidän puolelleen karanneet orjat". Panttivankeja ei siis siepattu vaan niitä vaadittiin tai annettiin.

"Hankki panttivangeilla vakuutuksen .."

Helvetialaissodat päättyivät luonnollisesti Caesarin voittoon. Minusta tuntui, että teksti oli vielä jotenkin realismin rajoissa teoksen alkuosassa.

Vercingetorix nostaa kapinan

Vercingetorixin onnistui nostaa kapina jo kerran rauhoitetussa Galliassa. Nostan tämän esiin lähinnä Asterix-teosten takia, siinä samainen Vercingetorix esiintyy hahmona. Caesar pitää galleja juoruilijoina "Gallit itse liioittelevat ja sepittävät tilanteen mukaisia lisähuhuja".

Vercingetorixin kanssa Caesar ottaa tuimasti yhteen, mutta lopulta Vergingetorixin käy huonosti. Alesian piirityksessä Caesar rakennuttaa ansoja, ja vallihautoja sekä yrittää katkaista kaikenlaiset huoltotiet. Tämä on minusta tyypillistä. Vastustajat kuristetaan myös insinööritaidolla. Caesar kuvaa, että hän teki sillan päivässä, mihin olisi galleilta kulunut ainakin kaksikymmentä päivää. Usein kaupungit ovat rakennettu kukkulan huipulle, joka on oiva paikka heittää alas kiehuvaa talia, mutta huono paikka, sikäli, että huoltotiet on helppo katkaista.

Vercingetorixin kanssa lopulta käydään tuima taistelu. Caesar turvautuu jopa germaanien apuun. Asioilla on aina kaksi puolta. Critognatuksen puhetta Caesar pitää erikoisena "törkeän julmuuden takia", vaikka kaveri vain pohtii murtautuako piiritetystä kaupungista vai antautua, ja pohtii roomalaisten motiiveja, jotka nyt katsottuna olivat varsin sotaisat, eivätkä kovinkaan oikeutettuja. Tässä jaksossa selviää, se mikä ei Asterix-albumeista selviä, eli gallialaisilla on luonnollisesti hevosia, ratsuväki ja jousimiehiä. Tässä jaksossa mainitaan "Brutus-nuorukainen". Lopulta Vercingetorix häviää, ja selittää ryhtyneensä taisteluun yhteisen vapauden puolesta, ei omia etuja tavoitellen, mutta gallialaiset luovuttivat Vercingetorixin ja aseet.

Loput Gallian sodan taistelut ovat Caesarin omakehuista selitystä. Se on toisaalta mielenkiintoista, mutta raakaa.

"Itse hän lähti hävittämään ja tyhjentämään Ambiorixin aluetta"

"hävitettyään kaikkia seutuja veritöillä, tulipaloilla ja ryöstöillä sekä surmattuaan tai vangittuaan suuren määrän ihmisiä, Caesar lähetti ... Heidän kansakuntansa ei paljoakaan poikennut raakalaismaisilta elintavoiltaan germaaneista"

Ehkä ymmärsin väärin, mutta minusta Caesar tuhoaa ja hävittää, eli miten määritetään raakalaismaisuus, eikö Fabius ole raakalainen "Fabiusta suosi erittäin hyvä onni ja nopea menestys hänen alistaessaan uudelleen kansakuntia"

"Sitten hän (Caesar) koetti katkaista kaupunkilaisilta vedensaannin" ... ja onnistui .. "Siksi eivät ainoastaan karja ja juhdat vaan myös suuri määrä vihollisia menehtyi janoon".

Mutta Caesar oli omasta mielestään lempeä "Caesar tiesi hyvinkin lempeytensä ...", joka ilmenee puoli sivua myöhemmin " Senvuoksi hän leikkautti kädet kaikilta asekuntoisilta, mutta säästi heidän henkensä, tehdäkseen heistä eläviä esimerkkejä ilkityön rangaistuksesta".

Tämä on minusta jo liian paksua millä mittarilla hyvänsä mitattuna, ja Caesar mainitsee Caesarin suorittaneen maapäivät, ratkoneen riita-asiat ja jakaneen palkintoja. Caesarilla on Caesarin mukaan päämääränä pitää kansat ystävyyssuhteissa, siksipä "kaikkialla missä Caesar kulki pyrittiin kaikin ajateltavin keinoin juhlimaan häntä". Luultavasti kuitenkin ne, joilla ei ollut enää käsiä, eivät kuitenkaan vilkuttaneet.

Mykistävän hieno teos, jonka lukeminen avarsi, suositan sotahistoriasta kiinnostuneille, mutta myös pasifisteille, sekä niille, jotka haluavat tietää millä tavoin  saatiin aikaan Pax Romana.

***
Shakespearen Julius Caesar näytelmän arvioni on täällä.

Linkkaan lopuksi mielenkiintoisen bloggauksen Gallian sodan kuvitetusta laitoksesta tänne.

Sukuvihaa Villissä Lännessä, Lucky Luken Ja Huckleberry Finnin silmin

Lucky Luke albumi: Sukuvihaa Villissä Lännessä, 1971, suomeksi 1978 Otava, kuvan albumi 1985. Albumissa on belgialaisen Morrisin (Maurice De Bevere 1923-2001) piirrokset, ranskalaisen Rene Goscinnyn (1926 -1977) tekstit. Lucky Luke hahmon "keksi" Morris, ensimmäiset albumit olivat hänen käsialaa myös teksteiltään.

Tämä Lucky Luke Sukuvihaa Villissä Lännessä -albumi tarkastelee kahden perheen sukuvihaa. Suvut erottaa toisistaan vaivatta, O'Timminseillä on kaikilla suuri punainen nenä, ja O'Haroilla on suuret hörökorvat. Sukuriita on käynnissä, ja eräs konkreettinen syy on vesi. Albumi alkaa, kun Lucky Luke tulee Painful Gulchiin (Painful = kivulias). Tarkastuksissa katsotaan vuoronperään nenä ja korvat. Perheiden päätarkoitus on tehdä toisesta perheestä loppu.

Vaikka olen Lucky Luken suuri ystävä minusta albumi on varsin keskinkertainen. Molemmat perheet räjäyttävät siltaa, ettei toinen hyödy siitä. O'Timminsit antavat vettä eläimille, mutteivat O'Haroille. Piirroksissa hautausurakoitsija hieroo käsiään. Eräiden sattumusten kautta Lucky Luke on kaupungin sheriffi ja hän päättää yhdistää suvut järjestämällä kaupungissa juhlat, jossa on eri kilpailuja, joissa voitot on sovittu jaettavaksi: Sonni-kilpailu, leivontakilpailu, ja  rodeo, mistä albumin kuva. Sopua ei juhlissa synny ja tilanne edelleen eskaloituu.

Lucky Luke pidätyttää molempien sukujen edustajia. Perheiden äidit käännyttävät miehet sovun tielle, he ovat kyllästyneet kotitöihin. Sitten tulee kohtia, mistä minä en erityisemmin pidä: Lucky Luke ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja sytyttää O'Haran heinää palaamaan, jolloin O'Timminsit kantavat vettä sammuttaakseen tulipaloa O'Haran puolella, ja orastava sopu kantaa kaunista hedelmää.

Sovun kunniaksi syntyy avioliitto, jossa sukujen molemmat tuntomerkit siirtyvät jälkeläiseen, josta tulee suurmies, joka ikuistetaan tauluun.

Mukava albumi, mutta minusta sukuviha teema ei kokonaan pysty kattamaan albumin vakiomittaa 46 sivua (päättyy sivulle 46 ja ensimmäinen tekstisivu on 3  eli 44 kuvasivua).

Mark Twainin Huckeleberryn Finnin seikkailut, (Wsoy 1948, suomentanut Yrjö Kivimies) romaanissa samaa sukuviha-teemaa käsitellään luvuissa 17 ja 18. Mark Twainin oikea nimi on muuten Samuel Langhorne Clemenc (1835 - 1910)

Huckleberry Finn ja karannut orja Jim joutuvat erilleen, kun höyrylaiva ajaa heidän lauttansa päälle. Huck ajautuu rantaan, jossa koirat ja aseistetut miehet ottavat pojan kiinni ja tuovat kotiinsa.

Grangefordin suku on ottanut Huckin huostaansa. Varmistettuaan, että Huck ei kuulu kilpailevaan Shepherdsonin sukuun hänet otetaan perheeseen asumaan. Perheen pää on vanha eversti, joka hyppyttää orjiaan, ja on moiteettomassa vaatetuksessa, ja käyttää kiillotettua mahonkikeppiä, Huckin mielestä "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Perheen pojista kolme on kuollut ampumavälikohtauksissa, heidän pääasiallinen elämäntehtävä on tuhota toinen suku. Perheen kolmas tytär on ollut kuolinilmoitusten kerääjä, hautajaisrunoilija, ja tummien värien maalari. Hän on saanut tahtonsa läpi ja nukkunut nuorena. Huck ehtii juuri kotiutua omituiseen perheeseen, kun tulee ratkaiseva kirkkokäynti. Perheet kuuntelevat saarnaa veljesrakkaudesta, he pitävät saarnaa hyvänä, mutta jo seuraavana päivänä he tekevät selvää toisistaan. Ruutitynnyrin laukaisi Grangefordin Sophia-tyttären karkaaminen Shepherdsonin Harney pojan kanssa.

Luvut ovat "hauskoja" mutta traagisia. Luvuissa ilmenee Mark Twainin huumori parhaimmillaan.
Monessa lauseessa sanotaan rivien välissä aivan eri asia kuin ilmitasolla. Huck joutuu valehtelemaan nimensä ja taustansa, hän on karkumatkalla. Hän ei muista "nimeään", ja laittaa perheen Buck-pojan tavaan nimen, Buck onneksi tietää, että Jackson  tavautuu J-a-x-o-n iksi, mikä riittää Huckille, joka osaa lukea hyvin vain "isoa käsialaa".

Mark Twainin novelli Sininärhi -tarinassa on hieman samaa ironiaa. Hucleberry Finnin Sukuviha-luvussa perheen poika Buck on pyydystänyt muuten juuri sininärhiä.

Huck pääseee ehjänä verilöylystä osin orjien ansiosta. Hän jatkaa lautalla yhdessä Jimin kanssa. Pian lautalle änkeytyvät Herttua ja Kuningas, jotka huijaavat kaupungeissa asukkaita ihme-eläimellään, ja teatterinäytöksellään. Myös Morris on käsitellyt samoja teemoja esimerkiksi albumissa Tohtori Doxeyn eliksiiri ja  Ylös Missisippijokea.

***

Huckleberry Finn on minusta Twainin taitavaa ironista tekstiä. Kun kertojana on noin 13- vuotias lähes lukutaidoton poika, joka naiivilla tavalla tarkastelee tapahtumia, miltei jokaiseen lukuun ja virkkeeseen syntyy jännite, mitä on sanottu, miten Huck sen ymmärtää, ja miten se oikeasti on. Tätä viimeistä ei koskaan ole kirjoitettu auki. Tässä muutaman luvun kohtauksessa perheethän ovat täysin asehulluja toinen toisensa teurastajia, miltei kaikki Grangefordit kuolevat, kuitenkin he ovat kunnioitettuja kansalaisia, käyvät kirkossa ja kommentoivat saarnaa hyväksi, vaikka elävät juuri päinvastoin, kuten turhantärkeä eversti -ainaisine vaatteiden vaihtamisineen- on todellinen turhake, mutta Huck kirjoittaa  "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Sama pätee monessa muussa kirjan kohtauksessa, kuten lopun orjan vapautusopereraatiossa, missä Tom haluaa vapauttaa jo vapautettua orjaa, mitä merkillisimmällä tavalla, jokainen aikuinen ymmärtää, että puuhassa ei ole päätä eikä häntää, mutta kymmenvuotias ei ehkä sitä tajua, sama pätee oikeassa elämässä kymmenvuotias lapsi voi tajuta monesta aikuisen asiasta, että siinä ei ole mitään järkeä eikä tolkkua, mutta aikuinen ei sitä yksinkertaisesti vaan oivalla.

Pieni annos lapsellisuutta on teoksen kertojalle tai päähenkilölle eduksi Huckin lisäksi Milnen Nalle Puh sekä Sempe-Goscinnyn Nikke. Nalle Puh ja Nikke ovat naiiveja, he eivät näe maailmaa niin raadollisena kuin ehkä pitäisi. Niken hyvä puoli on se, että hänen kertomanaan näyttävät aikuiset jättiläiskokoisina vauvoina, isien itsekehut, ja urheilupätemiset, johtajan mielistelyt ja naapurille pullistelut, ja perheriidat äidin kanssa. Tämä on todempi kuva kuin isien viralliset ceeveet.


***
Huckleberry Finnistä olen  blogannut täällä

***

Ilmari Turja: Matkojen pärskeitä

Ilmari Turja (1901 -1998) Matkojen pärskeitä (1978), Wsoy 293 sivua ja sisällys. Tätä kirjaa myydään netissä ilman kuvassa olevia paperikansia. Tämä teos lienee voitettu jostain kirjoituskilpailusta (alakuva), kirja oli lukematon.

Ilmari Turja oli varatuomari, toimittaja sekä Suomen Kuvalehden päätoimittaja ja ikätoverinsa Urho Kekkosen ystävä. Hän kuului myös Akateemiseen Karjalaseuraan. Matkojen pärskeitä sisältää lyhyitä matkakertomuksia vuodesta 1928 aina vuoteen  1977 asti

Alkuosan matkat selittyvät ehkä AKS taustastakin. eli matkustetaan Ruotsin Länsipohjaan, Ruijaan jäämeren rannalle ja niitä kommentoidaan, sitten tulee Suomen Kuvalehden aikaisia matkoja. Välimeren kierros oli perinpohjainen, vaimokin oli mukana, oli lopettanut hammaslääkärivastaanottonsa ja nostanut kaikki varansa ja lähti mukaan, lapset jäivät Ylpön kouluttaman lastenhoitajan hoiviin. Gibraltarilla käytiin, Italiassa, ja sitten Egyptissä katsastamassa Tutankhamonin kulta-arkkuja. Käytiin Palestiinassakin, jossa arabien ja juutalaisten suhteet olivat kireät. Beirutin kautta jatkettiin Kyprokselle. Beirutissa oli tuolloin 150 000 asukasta.

Saksan retkeltä 1935 oli varsin vähän huomioita, mutta samassa jutussa kommentoidaan Itävallan liittymisestä Saksaan. Sveitsissä Turja oli käynyt 1939.

 - Sitten tulikin taukoa-

Matkat jatkuivat vasta 1954, jolloin matka suuntautui Sevillaan Espanjaan. Maaseutu oli köyhää, kaupungit rikkaampia. Franco oli tuolloin Turjan mukaan myös kirkon pää. Kirpeisiin huomautuksiin lukeutuu seuraava: "rosvot ja demokraatit ripustetaan lyhtypylväisiin" s.79. Vuonna 1957 suuntautui matka Kiinaan. Kiina kutsui delegaatioita, joihin lukeutui lääkäreitä, toimittajia, politiikkoja, kirjailijoita, jäsenkirja ei ollut ratkaiseva tekijä. Kierros oli varsin kontrolloitu. Siinä yhteydessä Turja kommentoi vuosikymmen myöhemmin tapahtunutta Kulttuurivallankumousta, joka Turjan mukaan ei ollut kulttuuria eikä vallankumousta vaan taistelua vallasta. Kiina ei tuolloin ollut YK:n jäsen, eikä niin ollen myöskään YK:n turvallisuusneuvostossa. Suomi oli hyväksytty jäseneksi muuten vasta kaksi vuotta aiemmin. Leningradin retken yhteydessä Turja piikittelee virolaisille asetettuja matkustuskieltoja.

Vuoden 1964 Intian matkan tiimoilla Turja kirjoittaa "minä en Intian viisaudesta maksa markkaakaan. Minkä arvoista on sellainen viisastelu, joka pitää maata ja kansa ehdoin tahdoin kurjassa tilassa". Japanissa Turja ei keskity vuoden 1964 olympialaisiin, vaan käy Hiroshimassa. Hiroshimalaiset eivät halua muistella, he haluavat unohtaa. Hongkong tulloin vielä Brittien hallinnoima oli välietappina Thaimaahan, joka 1964 oli 30 miljoonan ihmisen kotimaa, Bangkokissa asui 2 miljoonaa ihmistä. Thaimaasta Turja kuvaa kukkotappeluita. Vietnamin sodan laajeneminen oli vasta edessä. Uusimanner USA ja Kanada koetaan yksityismatkalla.

1967 Turja piipahtaa Kreikassa, maassa on tapahtunut vallankumous, Turkissa ja Bulgariassa myös käydään, myöhemmin Italiassa, jonka yhteydessä Turja täräyttää "suomalaiset käyvät grillaamassa diktatuurimaitten rantahietikoilla Espanjassa, Kreikassa sekä rautaesiripun takaisissa maissa." Varmasti näin, mutta kävi hän itsekin kyseisissä maissa. Romanian matkalla Turja noteerasi sotilaat, joilla kiväärit, jonka vuoksi hän kirjoittaa "kaksituhatta vuotta sitten keisari Trajanus puolusti länsimaista sivistystä yksilön vapautta, joka oli kiinninaulattu roomalaiseen oikeuteen. Mutta vielä on puoli Eurooppaa joka ei hyväksy Rooman testamenttia".

Vuoden 1974 kohdalla Turja ottaa kantaa Tenojoen vapauteen (ei voimalaitoksia). Tunisian matkan yhteydessä hän ottaa kantaa naisten vaatetukseen. Grönlannissakin Turja käy. Siellä on tuolloin ollut 30 000 asukasta, joiden kulut Turjan mukaan Tanska maksaa. Mannerjäätikkö oli tuolloin 3 km:n paksuinen. Mesopotamiassa Turja vierailee myös eli siis Irakissa. Turjan mukaan suomalaiset rakentavat voimajohtoja, patoja ja siltoja. Noin kaksi vuosikymmentä ennen Persianlahden sotaa. Jugoslavian kohdalla Turja toteaa "kuri on maassa hyvä, .. väkivalta on politiikkojen vika. Juuri kurittomuus luo väkivaltaa ei kuri". Tämä on merkittävä sillä alle kahden vuosikymmenen vuoden jälkeen alueella riehui sisällissota.

Turjan (kirjan) mukaan missä kaksi eurooppalaista kohtaa toisensa niin he muitta mutkitta saavat kontaktin toisiinsa.

Matkakertomuksien oiva lisä on mustavalkoiset kuvat, joita on kuutisenkymmentä. Matkakertomukset ovat varsin perinteisiä, mutta niitä höystävät pienet piikikkäät, ironiset ja tarkat huomiot tai päättele itse, pitivätkö ne paikkaansa ja olivatko rohkeita lausumia tuolloin tai nyt.

***
Tämä teos lienee voitettu jostain kirjoituskilpailusta, alakuvassa saatepaperi, joka kirjan välissä, kirja oli lukematon. Kirjoittaminen kiinnosti, lukeminen ei :)

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri, WSOY 1968, Wide Sargasso Sea, 1966, 203 sivua esipuheineen, kirjaston kirja, ensimmäinen painos, kaunis kansikuva, jota olen analysoinut lopussa.

Siintää Sargassomeri romaanin pohjaksi on hyvä lukea Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (Jane Eyre), missä Jane Eyre kotiopettaa Edward Rochesterin kasvattia ja kartanossa oleilee piilotettuna hänen karibialainen vaimonsa Bertha.

Siintää Sargassomeri kirja on kertomus Berthan asioista Karibialla ja osin hänen silmin. Rochesterin mukaan Bertha on hullu, lähtöisin hullujen ja juoppojen suvusta, mutta kuitenkin hän nai Bertha Antoinetta Masonin Spanish Townissa Jamaikalla, jonka vaimon piilottaa tietoisesti Thornfieldin kartanon ullakolle. Tarina etenee eri kertojien silmin eteenpäin. Teoksessa Berthan järjen valo sammuu, ja se ilmenee tekstissä tuoksuin, värein ja valoin.

***
Siintää Sargassomeri -teos on kolmiosainen tarina, jossa päähenkilö esitellään Antoinette Coswayksi. Mason sukunimi selittyy äidin solmimalla uudella avioliitolla ja Bertha nimi tulevan aviomiehen mieltymyksellä toiseen nimeen.

Ensimmäinen osa on Antoinetten (Berthan) muistelua lapsuudestaan, äidin muuttumisesta, villiintyneestä puutarhasta, jossa "kuolleiden kukkien lemu sekoittui raikkaaseen elävään tuoksuun". Ordideat tuoksuvat äitelältä.Coswayt asuvat brittiläisessä Länsi-Intiassa, jonka sokeriruokotuotanto on perustunut plantaasiorjiin. Kun 1830-luvulla britit kielsivät orjuuden, siirtomaan väestölliset suhteet muuttuivat. Coswayn perhe oli köyhtynyt, ja kertojan mukaan mustat ovat muuttuneet röyhkeiksi. Musta lapsi sanoo: "Katsokaa mustaa englantilaista. Katsokaa valkoisia n-sana" s.21. Yritän välttää tuota n-sanaa, mutta nyt sitä käytetään myös valkoisista, ja nimitys on keskeinen koko romaanin kannalta, kuin myös värillisten asema. Coswayt ovat asemassa, että myös englantilaiset nimittävät heitä valkoisiksi neekereiksi (=n-sana) eivätkä päästä piireihin. Plantaasit rappeutuvat. Antoinetten äiti on leski, joka avioituu Mason nimisen miehen kanssa. Masonin mielestä "he (siis mustat) ovat aivan liian laiskoja ollakseen vaarallisia" s.31. Mason on paha rasisti, joka on tullut keräämään vain rahaa siirtomaahan. Masonin teorioista huolimatta tilanne kärjistyy ja mustat kivittävät perhettä ja polttavat näiden talon, jolloin Antoinetten sairaalloinen Pierre-veli menehtyy. Antoinettea isketään kivellä päähän. Parannuttuaan Antoinette menee luostarikouluun, jossa taivaan ja helvetin, mustan ja valkoisen rajat olivat jyrkät. Luostarikoulun jälkeen Antoinette naitetaan nuorelle rahanahneelle Edward Rochesterille Spanish Townissa. Kuherruskuukausi päättyy pimeään, ja alkaa Berthan matka ullakolle Englantiin ...

Avaintapahtumia
Panettelukohtaus koulumatkalla ja törkykirje ovat eräitä avaintapahtumia, jotka suistavat Antoinettea kohti pimeyttä.
Ensimmäinen näytös kerrotaan sivuilla 48-50 romaanin ensimmäisessä osassa. Perheen talo on poltettu, ja Antoinette asuu tädin luona, hän on menossa ensimmäistä kertaa luostarikouluun. Värillinen poika seurassaan musta tyttö tulee koulumatkalla panettelemaan Antoinettea ” Katsokaa hullua tyttöä. tätisi pelkää pitää sinua talosssa”. Poika on rumaihoinen, jolla on kalansilmät ja punainen tukka s-48-49, 50  "serkkuni Sandi", eli värillinen Antoineten sukulainen tulee apuun, Sandi on puolestaan hyvä. Myöhemmin ilmenee, että Antoinetten isällä on äpärälapsia useita myös tämä Sandi, ja oletettavasti myös tämä panettelija.

Toinen näytös sattuu häämatkalla. Edvard saa ilkeän törkykirjeen, jossa kerrottiin, että ”vaimonne on Cosway … perhe pahoja ja iljettäviä orjanomistajia ... siinä perheessä on hulluutta .. minä olen vaimonne veli".
Panettelukirjeen jälkeen Edward ottaa orkideavanan ja polkee sen maahan. Aiemmin hän on verrannut Antoinettea orkideaan.

Romaaniin luonteeseen kuuluu, että tapahtumia ei hirveästi selitellä, tämän yhteyden koulumatkan ja törkykirjeen välillä päättelin lukiessani romaanin toista kertaa. Minusta kirjeen kirjoittaja voisi olla kadulla liikkunut poika, vaikka sitä ei avata, ja musta tyttö olisi Amelié, joka oli häämatkalla Edward Rochesterin palvelijana. Ameliésta kirjoitetaan ”ilme täynnä pahansuopaisuutta”, kirjeet välitetään Amelién kautta, ja hän tietää Danielin, joka on äpäräpojan nimi. Sivulla 129 kuvataan Danielin Boydin (”Cosway”) "laihat keltaiset kasvot", niihin sopisi aiemmin kuvatut silmät. Daniel myöntää isänsä vapauttaneen äitinsä orjuudesta, mutta panettelee, että ”syntisen ilkeyden takia”. Hän herättää mustasukkaisuutta Edwardissa kertomalla, että ette ole ensimmäinen joka suutelee vaimonne kasvoja. Antoinetten mukaan, hän on velipuoli, pieni ”keltainen rotta, joka vihaa kaikkia valkoisia ja eniten minua”.

Toinen avaintapahtuma on Antoineten uni, jonka hän näkee kolmesti, ja jo luostarikoulussa. Siinä hänellä on valkoinen ja kaunis puku ... mutta näkee edessään ylöspäin johtavat portaat.... näkee unta, että on helvetissä, tulkitsee myöhemmin itse, että se on Thornwoodin ullakko ja sen portaat.

Christophine, musta palvelija, nostetaan esille mahdollisten noitataitojensa ansiosta. Teoksessa kuvataan muutama "zombietapaus". Minusta Christophine on etupäässä Antoinneten puolella, ja näki Rochesterin motiivit jo ensi tapaamisella. Vaikka kuherruskuukausi mieltyy aluksi "onnelliseksi ihanassa kuherruskuukausitalossa" s.67 sekä "ihanan häämatkamme alkupisteessä". "Aurinko työntyi esiin pilvien takaa ja takanamme olevasta vehreydestä nousi höyryä". s.70. Rochesterin avioitumisen motiivina on vain raha. "kolmekymmentätuhatta puntaa on maksettu minulle ilman kysymyksiä tai ehtoja", isälleen hän kirjoittaa monesti ja esimerkiksi "En tuota häpeää sinulle (isä) enkä veljelleni, jota rakastat". Eli ei mene töihin, eikä hanki rahaa muulla epäilyttävällä tavalla, vaan teki oivat naimakaupat, josta raportoi isälleen "Isä kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan" s.78.Tämän rahan toisessa romaanissa hän hummasi Euroopassa naikkosiin.

Tulipalot ja tuli on myös tärkeä, Antoineten äidin uusi avio-onni loppuu tulipaloon. Tulipalo ja tulta on muuallakin, se on merkittävä symboli.

Aluksi kaikki olisi voinut onnistua "Kaikki on kirkkaan väristä", mutta Rochester muistaa koko ajan vain näyttelevänsä "esitin osani" s.79. Hänellä olisi ollut "valkoisiin pukeutunut morsian" ja "ruokasali oli kirkkaasti valaistu" s.83, ja "kukkien tuoksu oli tukahduttavan voimakas". s.86. Rochester toteaa vain, että "olin nuori silloin. Lyhytpä nuoruuteni olikin". s.86. Vielä lyhyempi oli Antoineten nuoruus.

Kaikki siis muuttuu ja symbolitasolla se osoitetaan sivulla 90 näin julmasti ja peruuttamattomasti:
"Tarjottimella oli kaksi vaaleanpunaista ruusua, kumpikin pienessä ruskeassa maljassa. Toinen oli täydessä kukassa ja kun kosketin sitä, terälehdet värisivät … Kukkia, jotka olivat liian hauraita kestääkseen tuulta."

Avio-onneen olisi ollut mahdollisuudet, sillä symbolitasolla "paikka oli kaunis, villi, koskematon –ennen kaikkea koskematon" s.91 ja jotain tapahtuu "en rakastanut häntä, janosin häntä, mutta se ei ollut rakkautta".

Kertomuksessa on monta kertojan vaihdosta, ja eräs tapahtuu kesken sivun ja siinä ilmenee, että aviomies "nukkuu nykyisin aina pukeutumishuoneessa ja on pilkallinen".

Rahalla on sievät kasvot ja Rochesterin on pakko selviytyä Englantiin, hän nimittää vaimoaan Berthaksi.
"Älä naura noin Bertha. Nimeni ei ole Bertha, yrität muuttaa minua". s.144

Rochesterin teeskentelee uskovansa, mitä kirottu äpärä kertoi. Kirjoittaessani (kirjettä isälle?) kukko lauloi pihalla ja oli kirkkaanvihreä auringonlasku, Rochester kertoo vihaavansa kirkkaan värisiä auringonlaskuja, ja paikan kauneutta. Kukon "laulu" on minusta varsin suora vertaus kolmesti kieltämisestä.

Siintää Sargassomeri on loistava teos, en ole vähän aikaan lukenut näin hyvää. Se on intensiivinen kuvaus Antoinette Coswaysta, joka kahlehdittiin Englantiin Bertha Masonina (Rochester). Lukija luultavasti tietää lukemansa perusteella Berthan ankean kohtalon etukäteen. Romaanin rakenteessa tämä tarkoittaa, että jännite valitettavasti laskee, mitä pidemmälle tarina etenee. Romaanin kolmas osa onkin enää vain viidentoista sivun mittainen kuvaus Berthan sekavista ajatuksista Thornwoodin ullakolla, ”pahvimaailmassa, missä kaikki on väriltään ruskeaa, tai tumman punaista tai keltaista, jossa ei ole lainkaan valoa”. Bertha elääkin pimeässä ja näkee harhoja, ja sitten välähtää hämärässä vintissä, ja tulipalo leimahtaa. Tarina on loppu.

Romaanin heikkous on sen linkittyminen toiseen teokseen. Kummallista oli myös Antoinetten varsin nopea sekoaminen, ellei tästä ole viitteitä jo alussa (vrt. kertojaratkaisut). Yllä oleva analyysi ei tuo sitä esille, että edes tosiasioilla tai asioita, jotka voivat olla totta, ei ole merkitystä. Tärkeintä teoksessa ovat värit ja tuoksut sekä valon hämärtyminen mutta myös valoisuuden kaunis kudelma.

Tämä romaani on loistava.
***
Jean Rhysin Siintää Sargassomeri, WSOY 1968, Wide Sargasso Sea, 1966, 203 on kirja, joka taustoittaa Kotiopettajaren romaanin hullua vaimoa Berthaa, jonka oikea etunimi on tässä Antoinette. Kirjanurkan puolella on arvio täällä.

***

Kansikuvan tarkastelukulma vasemmalta alhaalta, naisella apea ilme hän on hämärässä puutarhassa yksin, silmät puoliummessa, kukka kädessä villiintyneessä puutarhassa, taustalla hökkelin kattoa, kuvassa on myös kontrasteja, vaikka hieman hämärä niin etualan kukat ovat ainakin puolivalossa. Kuvassa on ainakin vihreän, sinisen, punaisen ja keltaisen eri sävyjä, lisäksi on violettia ja mustaa.

Siintää Sargassomeri on kolme osainen kertomus, miksi "Bertha" on hullu, ja miksi hän on Edward Rochesterin vaimo. Naimakaupan perinmäisenä syynä olivat Edwardin rahantarpeet, ja sekoamisen syy oli osittain siinä, että Edward ei rakastanut "Berthaa".

Siintää Sargassomeren ensimmäinen osa on Antoinette (Berthan) muistelua villiintyneestä puutarhasta, jossa "kuolleiden kukkien lemu sekoittui raikkaaseen elävään tuoksuun". Ordideat tuoksuvat äitelältä  brittiläisessä Länsi-Intiassa 1830-luvulla, missä Coswayt asuvat.

Teoksessa annetaan syitä, miksi Bertha olisi voinut menettää järjen valon, mutta tunteen kehittymistä seurataan hienosti värein, ja niiden pikkuhiljaista tummumista.

Seuraavissa kohdin on värejä tai tuoksuja

Keitimme vihreitä banaaneja

Sinisiä, valkoisia ja punajuovaisia kiviä.

Äiti sai rahaa valkoiseen. ja vaaleanpunaiseen musliiniin

Tunsin toisen hajun palaneen tukan s38

Vihreä seinämä   … sinivihreää merta s.72

Bambukouru siitä virtaava vesi oli hopeansinistä  … vesi oli kylmää, puhdasta ja makeaa kauniinväristä vihreää lehteä vastaan… Maa on punaista huomaatko s.73

Värjätty sinisellä ja punaisella s.76
Kaikki on kirkkaan väristä.s.79

Valkoisiin pukeutunut morsiameni

Ruokasali oli kirkkaasti valaistu s.83

Kukkien tuoksu oli tukahduttavan voimakas, s.86

Kirjan loppuosassa Antoineten maailma on jo tumma
Taivas pilkotti tumman sinisenä tumman vihreiden mangon lehtien välistä

Hän se on jolta on aurinko himmennyt

Edwardille sen sijaan elämä hymyilee, vaikka Jane Eyrelle myöhemmin toisin väittää. Berthan seottua Edwardin tuntemuksia Länsi-Intiasta lähdön hetkellä
Vihaan kirkkaan värisiä auringonlaskuja, vihaan paikan kauneutta.s.185.
Edward ei olisi tämän mukaan ansainnut Jane Eyrea.

Romaanin kolmas osa on enää vain viidentoista sivun mittainen kuvaus Berthan sekavista ajatuksista Thornwoodin ullakolla, ”pahvimaailmassa, missä kaikki on väriltään ruskeaa, tai tumman punaista tai keltaista, jossa ei ole lainkaan valoa”.

Bertha elää siis pimeässä ja näkee harhoja, ja sitten välähtää hämärässä vintissä, ja tulipalo leimahtaa.

Tarina on loppu.

***
Anekdoottina mainitsen, että sana meri oli aika vähän mainittu, muistan vain varmasti yhden. Sargassomeri sanaa en muista kuin nimessä.

Tabary, Goscinny: Ahmed Ahne lomailee

Ahmed Ahne sarja on Tabaryn piirtämä ja Goscinnyn tekstittämä. Sarjan idea on yksinkertainen: El Pullah on laiskanpullea kalifi, varsin leppoisa hallitsija, jolla on Ahmed Ahne niminen maaninen suurvisiiri, joka haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Lisäksi sarjassa on Saunabad, joka on Ahmed Ahneen palvelija. Tapahtumapaikka on muinainen Bagdad, jossa on lentäviä mattoja ja ihmeitä.

Albumissa Suurvisiirin idea on saada Kalifi lomailemaan, sillä lomalla on paljon vaaroja, joten kalifista on helppo päästä eroon. Lomailun alku kangertelee, hotellit ovat täynnä, hiekkaranta ylikuormitettu ja kaikki mättää. Ahmed Ahne koittaa keksiä vaarallisia harrastuksia, jolla hän pääsisi kalifiksi kalifin paikalle, mutta ei. Albumissa käydään lomailusta uimarantojen lisäksi läpi: kalastus, laskettelu, autiomaa, nähdään alkuasukkaita, kyklooppi, ja tarina päättyy sivulla 34. Jostain syystä ei naurata, vaikka huumoria tämä ehkä on.

Toisena tarinana on Gazbutanin leili, jossa Ahmed Ahne yrittää edelleen saada kalifin katoamaan tällä kertaa eliksiirillä, kymmensivuisen tarinan lopuksi Ahmed Ahne on näkymätön kalifi ei ole.

Takakansi tiivistää idean. Ahmed Ahne kiehuu tahtotilassaan ja Saunabad koittaa rauhassa kommenteillaan, että kannattaisi pitää varaansa, teitä tarkkaillaan.

En pitänyt pikkupoikana tarinoista, enkä valitettavasti pidä edelleenkään, en pidä pahansuovista enkä vallanhaluisista ihmisistä (vaikka jokainen ihminen on sisimmältään ehkä molempia useimmiten tai ainakin joskus, mutta sokea sille, kuten minäkin). Toisaalta tarinoitten eittämätön etu on siinä, että Ahneella on aina "ikävä" loppu, ja El Pullah jatkaa leppoista hallintokauttaan. El Pullah on myöskin täysin kykenemätön näkemään Ahmedia ahneeksi :)

Piirrosteknisesti (Tabary) ja teksteiltään (Goscinny) tarinat ovat kyllä hyviä.

Kirjan lainasin kirjastosta.

***
Minulla oli joskus PC-peli Iznogoud, joka oli jonkin näköinen versio tästä, jos onnistun sen löytämään tai saan toimimaan laitan siitä jotakin. Se oli tasopeli, missä hypitään ja kerätään palluroita ja mennään eteenpäin. Bloggasin vuonna 2022 albumista Tähdet kertovat Ahmed Ahne.

John Fowles: Eebenpuutorni

Brittikirjailija John Fowlesin (1926 - 2005) Eebenpuutorni on Heimo Pihlajamaan suomentama teos, jossa 128 sivuisen nimikertomuksen lisäksi  neljä muuta kertomusta ja lisäksi on henkilökohtainen huomautus. Alkuperäinen teos  on vuodelta 1974 The Ebony Tower, Kariston suomenkielinen laitos vuodelta 1975, 342 sivua. Olen saanut kirjan jostain, mutta vaikka kansilehti on kulunut, olin ensimmäinen, joka luki kyseisen teoskappaleen. 26. John Fowlesin Neitoperho ja Ranskalaisen luutnantin nainen ovat tunnetuimpia teoksia, mutta Wikipedia nostaa Fowlesin kuuluisammaksi teokseksi Aristos: käsityksiäni elämästä.

Eebenpuutorni kertoo nuoren englantilaisen taidetoimittaja David Williamsin matkasta kuuluisan taiteilijan Henry Breasleyn luo Ranskaan, jossa hän on "maanpaossa". David, joka on itsekin lupaava taidemaalari tapaa Ranskassa rivon neron, joka käy omia pelejään. Vanhuksella on kaksi nuorta tyttöä maatilallaan. Hän alistaa näitä kultaisissa kulisseissa. Toista hän kutsuu Hiireksi ja toista Hurjaksi. Hurja jakaa vuoteen vanhan taiteilijan kanssa, Hiiri on muuten vaan hyödyllinen. Davidin tehtävänä on saada esipuhe Breasleyltä kirjaan, jota on tästä kirjoittamassa, ja David joutuu eriskummalliseen ihmissuhdepeliin.

Seksuaalisuus näyttäytyy kieroutuneesti: vanha mies, kaksi nuorta tyttöä. David tekee havaintoja "kuusikymmentälukulaisista tytöistä", esimerkiksi "Hiiren, jolla oli tummanvihreä jerseypaita (David oli huomannut, että kaikkia rintaliivejä ei ollutkaan poltettu) ss.66-67. Breasley pakottaa tytöt alastomina uimaan ja toteaa Davidille hyvinkin rivoja asioita. Hurjan ja Hiiren tarinaa avataan, ja heillä on nimetkin eli Anne ja Diana, entisiä taideopiskelijoita Leedsistä. Loppujen lopuksi teos kertoo kuitenkin Davidin piinasta, mihin talon tunnelma ja kieroutunut seksuaalisuus hänet ajaa. Ihmiset myös David joutuvat tekemään valintoja.

Eebenpuutorni-termiä avataan kertomuksen puolivälissä, se on Breasleyn vastine termille Norsunluutorni. Eebenpuutorni on jotakin hämärää taiteessa. Eebenpuusta tehdään shakkinappuloita, myös norsunluisia shakkinappuloita on valmistettu. Teoksen ymmärtämistä auttaisi kuvataiteeseen perehtyminen. Breasley on ollut Espanjassa sisällissodan aikana, mutta hän ei erityisemmin arvosta Picasson Quernicaa. Tyylisuuntia paljon mainitaan, en tiedä esimerkiksi, mikä taidesuunta on uusprimitivismi. Taide on joskus  amoraalista, miten se eroaa moraalittomasta?

Käännös on ollut ilmeisen hankalaa, sillä Suomessa ei luultavasti puhuta, miten alkukielellä on kirjoitettu puhuttavan. Tämä on hyvin brittiläinen teos. Useat rivot ilmaukset Heimo Pihlajamaa on kääntänyt hyvin, mutta ihmettelin ilmauksia "narsissismia" (vrt narsismia) sekä "quattrocentaherkkyys" (onko ensimmäinen termi 40?) sekä "ikään kuin sovittaakseen kuohittua tilanteessa, jotakin epäreilua", oriita kuohitaan ruuniksi, mutta en ymmärrä koko lausetta? Tämä on jopa vaikeaselkoisempaa kuin Waughin  Menneessä maailmassa mainitsemat " seksuaalisuuden ohuen lepakonpiipahduksen" ja "lanteiden luovutuskirjat".   Kuohitseminen on myöhemminkin käsittelyssä. David tuntee itsensä kuohituksi, ei ole uskaltanut katkaista kahleitaan porvarilliseen avioliittoon (ja olla Hiiren kanssa). Ruuna tai ori: minusta sillä ei ole merkitystä, jos pettää aviovaimoaan.

Toisaalta Pihlajaniemi saa karmivan mielleyhtymän Henryn tokaisusta Davidille "ota perhe mukaan tykkään pikku tytöistä", tämä kuvaa Henryn itseriittoista ilkeyttä. Davidin päätelmät Henrystä ovat kuitenkin päinvastaiset, mies on hänestä ujo perusbritti, joka on piiloutunut Ranskaan ja rivouksien panssarin taakse ...

***
Eliduc-kertomus on tekijän mukaan vanha kelttiläinen kertomus, joka lienee ennen tuhatlukua jo kirjoitettu. Kirjaajaksi mainitaan Marie De France, onko nimi keksitty? Tarina on kertomus Eliduc nimisestä ritarista, joka joutuu panettelujen vuoksi kuninkaan epäsuosioon Ranskassa. Hän jättää rakastamansa vaimon ja kartanon ja Kanaalin takana tarjoaa ritari palveluja kuninkaalle. Palvelujen laatu on kohdallaan, ja ihana neito ihastuu häneen. Eliduc joutuu kahden naisen loukkuun. Tarina on varsin tyypillinen tähän asti, mutta miten kaikki päättyy ja miksi, tekee siitä ison tarinan. Tätä tarinaa pidetään esikuvana esimerkiksi Tristanin ja Isolden tarinalle. Tarinaa ja sen loppuratkaisua en avaa, mutta tarinan loppu on onnellinen.
***
Koko-parka -kertomus kertoo kirjailijasta, joka joutuu murtovarkaan yllättämäksi, viimeistellessään hengentuotettaan painokuntoon ystäviensä asunnolla. Murtovarkaan ja kirjailijan välille muotoutuu dialogi. Tässä tarinassa on samoja elementtejä kuin avaustarinassa, sillä 1960-lukulaisuus oireilee vanhempien arvojen maahan polkemisena. Rikkaiden lakimiesten lapset hylkäävät juristiopintonsa, ja liittyvät maolaisiin kommuuneihin, tai vain ovat tekemättä "mitään" ja rahoittavat hummaamisensa murtovarkauksilla tuttaviensa asunnoissa. Tässä viidenkymmenen sivun novellissa olisi hyödyllistä tietää enemmän englantilaisesta kirjallisuudesta, mitä minä tiedän. Kirjalija on tehnyt neljä vuotta muistiinpanoja ja töitä Peacock-teosta varten, jonka nuori vastuuton retku sytyttää ja polttaa - kaiken: kirjan, lehdet, aikalaisarviot, viittauskortit, vanhoja dokumentteja ... Raivo alkaa kiehua, mutta analysoidessaan teon motiivia päähenkilö tunnustaa tehneensä yhden pahan virheen, hän ei ollut luvannut kirjoittaa murtovarkaasta, vaan oli perienglantilaiseen tyyliin lausunut ivallisen kieltäytymisen narsistille. Tämä murtovarasturhake harrasti vanhan yhteiskunnan hajotusta rikkomalla ja tuhoamalla myös kirjailijoiden teoksia, joita hän piti sisäänpäinlämpiävän yhteiskunnan edustajana. Raapimisen estämiseksi tätä kulkukissaa olisi pitänyt ruokkia kultalautasella ja silittää ja kehua. Ylistyssaagan kirjoitus olisi pelastanut neljän vuoden työn, näille "idealisteille" oma napa on aina lähinnä.
***
Katsoin Wikipediasta Peacock lienee Thomas Love Peacock englantilainen novellisti, runoilija, suurmies, mistä minä en tiennyt yhtään mitään, en edes nimeä.

***
Henkilökohtainen huomautus sisältää virkkeen, joka ei ehkä kuitenkaan päde Fowlesiin, mutta kyllä minuun (tietämättömyys Peacockista esimerkkinä) " lukemistani ohjasi pikemminkin tietämättömyys kuin älykkyys. Todellisista mieltymyksistäni en ollut paljonkaan hajulla ..."

Mauri Kunnas: Nyrok City

Mauri Kunnas: The best & the wörst of Nyrok City, tässä Otava Giant Gollexönissä on sarjakuvia, joita Mauri Kunnas on piirtänyt vuosina 1975-1986 ja julkaistu Introssa, Helpissä ja Suosikissa. Sivuja on peräti 149 ja lisäksi on kolme numeroimatonta sivua. Otavan painos on lainattu kirjastosta ja se on painettu 2011.

Sarjakuvat ovat pääosin parisivuisia (kaksi A4:a), ja käsittelevät poppareita, rokkareita, ja ajankohtaisia ilmiöitä. Kuvat ovat hienoja ja tunnistettavia, kannessa lienee Hurriganes-legenda Remu Aaltonen. Teos on aivan loistava ikkuna silloiseen populaarikulttuuriin tarinat ovat hauskoja, mutta vaativat huumorintajua. Toistuvia teemoja on monia, mutta eräs, mikä useasti toistuu on jonkun ihmisen tai otuksen pamputus! Nutipää -sana on varsin viljelty. Sarjakuva on merkittävä. Kunnas kiteyttää monet pitkätkin jutut kahteen sivuun, esim. Kalevalan juhlavuosi -tarinassa, hampurilaisten tulo Suomeen, Jerry Konttisessa on yhdistetty Jerry Cotton ja Moog Konttinen (Kontra-yhtyeessä).

Seuraavia hahmoja esiintyy
Suomipoppareita ja rokkareita: Martti Syrjä, Juha Torvinen, Aku Syrjä, Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen, Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Maukka Perusjätkä, Neumann, M. A Numminen, Pedro Hietanen, Andy McCoy, Mike Monroe, Frederik, ...
Ulkomaan bändejä, Beatles, Rolling Stones, Who, Boney M, Twisted Sister ...
Ulkomaan rokkareista Rollareiden jäsenet, esim. Mick Jaggerille on piirretty valtaisat huulet,
TV-sarjoja: Ritari Ässä (Nait Raivo), Hill Street Blues, Onnenpäivät, Levyraati (nimellä Levyraato, missä lienee kuvattu vakiohahmot Liinamaa, Ripatti ja Järvinen), Dallas, ...
Elokuvia: ET, Indiana Jones (Indiana Mäkinen ja kadonneen järjen metsästäjät), James Bond: sekä Kultasormi, josta on peräti hyvä kymmensivuinen kooste Oddjobin sähköistymisineen että  Octopussy (Ossopucco),  Lassie (Läzzie), Saturday night Fever ...
Urheilua edustaa Björn Borgin ja Jon McEnroen tenniskamppailu,

Tai kukaan edellisistä ei esiinny, koska kaikki on tietenkin slangattu ja nimiä hieman muutettu, minä mielsin hahmot näiksi. Tässä on sama idea kun Aku Ankassa, jossa suosittu laulaja esimerkiksi Anssi Kela muunnetaan muotoon Antti Rela ja Nummela muuttuu Mummolaksi.
***

Eppu-albumien kansia Heppu-jutun päällä

Sarjassa 5/79 Eppu Normaali on otsikkona NYROK CITY "NORMAALI HEPPU". Alkukuvassa Martti Syrjän näköinen kaveri on kuin Eppu Tenavista, hän imee peukaloa ja pitää riepua kädessä. Koko kaksisivuisen tarinan idea on biisin Nuori poika sanat, joiden ydin löytyy helpoiten tästä lainauksesta

Kun minä olin nuori poika, äitini sanoi minulle …:

.

Mä kierrän ympäri maan, mä kierrän ympäri maan ja selvitän missä on hän

..

Mä pidän häntä silloin kädestä, eikä mikään meitä naimisiin menemästä estä

Biisin sanat ovat Mikko Syrjän, Mikko Saarelan ja Martti Syrjän, biisi on käännös (ja julkaistu kokoelmilla esim. Hatullinen paskaa ja Jee Jee sinkun b-puolena). Saarelan biiseistä olen lyhyt postannut näin, sekä Martti Syrjän alkusanoituksista näin. Tähän ideaan on saatu Martti Syrjä käymään punttisalilla ja discossa, no vaimoa ei löydy tässä sarjakuvassa. Suurena Eppu-fanina minua ei kyllä naurattanut, lähinnä suututti. Tarinat missä ydinsota uhkaa rock'n rollia nauratti hieman enemmän (Akun tehdas -levyn eräs biisi), siinä oli Juha Torvinen, sitten albumissa on klippi myös Aku Syrjästä Tuntematon solttu, luullakseni ainakin osa bändistä on siviilipalvellut. Eput tekivät maxin b-puoleksi loistavan Urheiluhullun noin vuonna 1990, ja biisi oli levyvihkotietojen mukaan myös SVUL:n levyllä, hieno biisi, jossa Eput urheilevat, tässä sarjakuvassa Martin näköinen mies ahkeroi punttisalilla jo vuosikymmen aiemmin. Biisihän alkaa "Punttisalin hämärään  toisten lähdettyä jään  ..."

Miksi lainasin teoksen ja bloggasin kirjasta? Syynä oli uusi Piitles -kirja, jossa Mauri Kunnas minusta palaa juurilleen (olen blogannut kirjan täällä). Nyrokissa on Beatlesistä huomioita, ja koko Beatlesin tarina on tiivistetty tässä teoksessa kahteen sivuun, se on tehty jo 9/1978, eli aikana, jolloin kaikki beatlet vielä olivat elossa.
Tarina Piittels' story on kertomus Liverpallin nelosista, johon kuuluvat Juhani Lennonjohto, Pauli Mäkikartano, Yrjö Harvinainen ja Risto "Rinkeli" Tähti. Sarjakuva alkaa ajasta, jolloin rumpalina oli vielä Pete Paras. Sarjakuvassa seikkailee Rion Epsilon, mukuloissa aiheutetaan hysteriaa, on rakastamisen aika, ja hippikausi, Sitten tapahtuu hajoaminen, ja Yoko ja John nakuilevat, mutta Paulilla ei ole siivet maassa (Linda MacCartney ja Wings!)

Kännykkäkamerakuva albumista. Kuvan epätarkkuus on tarkoituksellista, vähemmän kopioitavaa, eli hankkikaa albumi :)

***
Nyrok City on huikea katsaus populaarikulttuurin, jota nyt nostalgialla muistellaan, katsoin esimerkiksi Hill Street Bluesia FST:lta muutama vuosi sitten, sekä Dallasia MTV3-sarja-kanavalta ja sarjat ovat ikuistettu myös näille lehdille.

Paras oivallus on ehkä lopussa Pingo-Pertin Autiotalo -peli. Joskin Dingo-faneille voi tehdö yhtä tiukkaa kuin minulla Eppu-parodia, mutta kyllä molemmat ovat hauskoja, pelin eräät kuvat todella naurattivat, ja oli toki siinäkin pamppu-huumoria, "saa minut pian aivovaurioon" kohdalla poliisit pamputtavat taas, mistä puolestaan Eput lauloivat jo paljon aiemmin.***

***
Mauri Kunnaksen omilla sivuilla täällä ilmenee, että Mauri Kunnas on muuten ollut pilapiirtäjänä sekä Turun että Helsingin Sanomissa, ja harrastuksena mainitsee Beatlesin.