Sivut

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Thomas Mann: Taikavuori



Thomas Mann: Taikavuori, Der Zauberberg 1924, suomentaja Kai Kaila, WSOY 1957, kaksi osaa sivumäärä 733.

Taikavuori teos alkaa, kun romaanin päähenkilö  hampurilaisnuorukainen Hans Castorp menee tapaamaan serkkuaan  Joachim Zimsseniä Davosiin Berghofin parantolaan, Castorp on lopulta vuoristossa seitsemän vuotta. Romaanin ydin on Castorpin ajatukset, keskustelut, ajan suhteellisuus, terveys ja sairaus, sekä vertauskuvallisella tasolla eri ideologiat kuten humanismi, radikalismi, velvollisuus, sekä rakkaus ja kiintymys. Teos päättyy, kun Castorp menee asepalvelukseen ja joutuu keskelle ensimmäisen maailmansodan repiviä taisteluja.

Päähenkilöt
Hans Castorp, 23-vuotias insinööri, joka opiskeltuaan itsensä valmiiksi ja ennen harjoittelijaksi astumistaan menee tapaamaan parantolassa olevaa serkkuaan. Matka on ajateltu olevan kolmen viikon mittainen. Castorp on jäänyt lapsena orvoksi, sekä isän että äidin kuoltua, lisäksi isoisä kuoli. Hans Castorp on haaveilija, selviytyy riman hipoen opinnoistaan, eikä orientoidu työelämään. Parantolan vieraana hän selittää: "Olen tosin vain vierailulla, mutta terveyteni ei ole kovinkaan  vankka ja valehtelisin, jos väittäisin että työnteko on minulle silkkaa iloa. Pikemminkin se käy melkoisesti voimilleni, täytyy sanoa. Oikein terveeksi tunnen itseni ainoastaan silloin kun en tee mitään..." Koulussa Hans Castorp on nähnyt erityistä (eroottista?) vanhemmassa poikakoulun oppilaassa Pribislav Hippessä. Suhteen huipentuma on lyijykynän lainaus ja palautus. Hans Castorp on perinyt omaisuutta, ja pystyy kustantamaan hoitonsa pääoman tuotolla.

Joachim Zimssen Castorpin äidin puoleinen kaukainen serkku, joka on suuntautunut sotilasuralle ja on luutnantti, mutta parantelee keuhkojaan vuoriston klinikalla. Joachim on ollut puolisen vuotta "ylämaalla". Hän on mukautunut ylämaan aikaan, jossa yksitoikkoisuudessa ajan käsitys on erilainen kuin alamaassa. Zimssenillä on pedantti päiväjärjestys, ja hän tähtää sotilasuralle, ja opiskelee sen vuoksi myös venäjää ja sen kielioppia. Zimssenin pitää sotaa luonnollisena. "sota on välttämätön, ilman sotaa maailma mätänisi". s.391. Zimssenin mukaan tärkeintä on ihmisen luonne, ei hänen esittämänsä mielipiteet. "Parasta on olla hankkimatta mitään mielipiteitä ja vain täyttää velvollisuutensa". s.407.

Lodovico Settembrini on parantolan asukas, kansallisuudeltaan italialainen. Hän käy keskusteluja Hans Castorpin kanssa. Settembrinin isoisä  on ollut vapaustaistelija, ja isä ollut humanisti, joka on viihtynyt lukukammiossaan. Settembrini viittaa monesti nobelisti  Giosuè Carducciin, joka voitti palkinnon 1906, ja uurasti kuten Lodovigon isä paljon työhuoneessaan, ja kansallishengen nostattaja. Settembrini edustaa humanismia, hän kiihkoilee aatteensa puolesta, ja arvostaa kulttuuria, ja musiikkia. Luulin, että side olisi läheinen Hansiin, mutta miehet teitittelevät, ja kun Hans Castorp on laskiaisjuhlissa humalassa, Settembrini paheksuu sinuttelua eikä hyväksy sellaista barbarismia, muuten hän ei soimaa Castorpin toimintaa.

Clavdia Chauchat herättää Hans Castorpin uinuvat tunteet, ja Castorp ihastuu Chauchatiin, koska tämän olemus ja kädet muistuttavat Castorpin ensimmäistä ihastusta Pribislav Hippeä. Rouva Chauchat on naimisissa venäläisen Dagestanissa asuvan miehen kanssa. Sairaus antaa hänelle vapauden. Hans Castorp tiirailee, ja haaveilee Chauchatista. Suhteen  kohokohta on vuoden kohdalla, kun Hans Castorp on juovuksissa, ja lainaa Chauchatilta lyijykynän (vrt Hippen lyijykynä), myöhemmin hän tunnustaa tälle rakkautensa hyvin erikoisella tavalla, hourii ruumiista, rakkaudesta, ja kuolemasta, ja suonten ja hermojen oksistosta ja kieltäytyy sinuttelemasta Chauchatia. Rouva painaa karnevaalihatun Hansin päähän, ja ennustaa kuumekäyrän nousevan. (mikä tapahtuukin), ja Chauchat lähtee pois, ja kun tulee takaisin, hänellä on mukana herraseuraa.

Leo Naphta on Settembrinin asuintoveri naistenräätäli Lukacekin luona. Naphtaa kuvataan pieneksi, rumaksi ja kyömynenäksi. Jo ensimmäisessä väittelyssään ollaan maailmanpolitiikan ytimessä. Settembrini on tyypillinen humanisti, joka uskoo Euroopan olevan matkalla suotuisaan suuntaan. Naphta näkee, että kansallisvaltioiden kiistoja ei pystytä ratkaisemaan oikeudellisesti. Naphta on radikaali, rikkoja, jonka isä oli juutalainen teurastaja. Kun isä tapettiin, keuhkotautinen äiti lähti lapsineen evakoksi. Leo sinnitteli koulussa, seuloutui jesuiittojen veljeskuntaan, ja on nyt Sveitsissä parantelemassa keuhkojaan.

Pieter Peeperkorn on hollantilainen (mahdollisesti siirtomaan verenperintöä), isokokoinen mies, jolla on ollut Jaavalla kahviplantaaseja, hyvin rikas "alkuasukas"-palvelija mukana. Hänellä on ilmiselvästi suhde rouva Chauchatin kanssa ja suhtautuu myötämielisesti Hans Castorpiin, joka pitää etäisyyttä rouva Chauchatiin. Peeperkorn juo ja pelaa, on hyvin suora, jonkin verran karkea, ajatuksen kulku on suoraa ja nopeaa.

Berghofin parantola on osakeyhtiö. Sen toimitusjohtajana on hovineuvos Behrens, joka sutii tauluja, ja on hyvin omahyväinen, mutta on menettänyt vaimonsa, ja on myös melankolinen. Hän pyrkii pitämään potilaat hoitolaitoksessa. Tohtori Krokowski hoitaa potilaita, ja pitää tiistaisin luentoja. Parantolassa kuolee potilaita, ja huone desinfioidaan, ja uusi muuttaa sisälle. Useimmilla potilailla on keuhkotauti, mutta onko Hans Castorpilla, en ole varma. Hänen lämpöään mitataan laitoksen omalla lämpömittarilla. Parantolassa syödään yleellisesti, ja ruokailut on järjestetty kuin hienossa ravintolassa. Viikkomaksussa, on ylöspito ja hoito. Potilaita on paljon, osa käy juhlimassa laaksossa. He "poistuvat" huoneestaan. Hans Castorp ei harrasta juhlimista, mutta monella potilaalla on irtosuhteita. Hans Castorp majoittuu huoneessa 34.

Ensimmäinen osa (luku 5) huipentuu laskiaisjuhliin, jossa juopunut Hans Castorp lainaa ja palauttaa lyijykynän Clavdia Chauchatille, ja kokee eroottisia väristyksiä.



Thomas Mann: Taikavuori II-osa, sivut 369 - 733.

Clavdia Chauchat poistuu miehensä luo. Joachim Ziemssen tekee velvollisuutensa, ja lähtee joukko-osastoon. James Tienappel saapuu parantolaan, aikeinaan saada myös Hans Castorp palaamaan kotiin. Tienappel ei toisin kuin Hans vuosi sitten suostu palaamaan kotiin. Kun James Tienappel on lähtenyt Hans Castorp on vapaa. Vapaa hautautumaan parantolaan, ja vapaa perheensä kahleista.  Hans Castorp opettelee hiihtämään, ja kokee ruumiin ponnistuksia, ja myös huikean seikkailun lumimyrskyssä, jonka aikana hän kokee merkillisen unen. Ulkomaailmassa  Joachim Ziemssen ylenee luutnantiksi, mutta joutuu palaamaan parantolaan, ja hän tekee kuolemaa, ja kuolee, hänen ruumiinsa lähetetään pois.
Settembrini ja Naphta käyvät loputtomia ja rajuja väittelyjään. Rouva Chauchat tulee parantolaan Pieter Peeperkornin kanssa, ja parantolassa pelataan korttia, ja juodaan. Hans Castorp tunnustaa Peeperkornille sinutelleensa rouva Chauchattia laskiaisena naamiaisissa, vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Peeperkorn nousee hetkeksi keskiöön, mutta kuolee myrkytettyään itsensä. Hans Castorp ei enää lähestyä rouva Chauchattia. Parantolan valtaa ikävystyminen, kunnes sinne saadaan gramofoni, jonka käytöstä Hans Castorp vastaa. He kuuntelevat soitantaa, oopperoita, ja se puhaltaa uutta henkeä parantolaan. Lisäksi kööpenhaminalaisen Elly Brandin kautta tarkastellaan yliluonnollisia ilmiöitä. Istunnoissa Castorp näkee serkkunsa Ziemssenin "henkenä".
Settembrinin ja Naphtan yhteenotot muuttuvat yhä rajuimmiksi. Parantolan ilmapiiri kansallisuuksien välillä kiristyy, ja ihmisiä muuttaa pois. Settembrinin ja Naphtan välien selvittely huipentuu kaksintaisteluun ....

Hans Castorp vietti parantolassa seitsemän vuotta kokien "lihan ja hengen seikkailuja" s.731. Lopulta Hans Castorp, vaikka oli vapautettu asepalveluksesta, astuu Saksan armeijaan, ja hänet tavataan rintamalla kranaattien paukkuessa: "joko jäät eloon tai päiväsi  päättyvät. Mahdollisuutesi ovat vähäiset". s.732. Mann kuvaa taisteluja kummitustanssiksi.
Esirippu laskeutuu, ja Thomas Mannille raikuvat aplodit.

Taikavuori on erinomainen kirja, jonka nerokkuutta on vaikea kuvailla. Siinä on monta tasoa ja teemaa. Se kuvaa hyvin päähenkilön elämän merkityksettömyyttä, ja jumittumista parantolan keinomaailmaan, ja myös sitä että aika tavallaan "pysähtyy", lipuu ohi, kunnes ensin gramofoni tulee, ja sitten alkaa sota.

Kirjassa on paljon lomittaisia teemoja. Allegoriana parantola kuvaa Eurooppaa, ja kirjassa on monia henkilöitä, joita kuvataan hyvinkin tarkasti, joiden ihmisten luonteiden ja puheiden kautta Mann kuvailee sotaa edeltävää politiikkaa. Parantola on lisäksi pysähtyneisyyden tyyssija ja kuvaa myös asukkaidensa rappiota, ja elämän tarkoituksettomuutta.

Terveyden ja sairauden suhde on esillä jokaisessa luvussa, ja myös hengen ja ruumiin suhde ja kumpi niistä on määräävä. Samalla tarkastellaan terveyttä ja sairautta. Usea potilas on sairas, ja kuolee. Minulle ei selvinnyt, oliko Hans Castorp sairas, vai aiheuttiko henkinen paine oireita, ja sairauden tunteen. Kuoleman läheisyydessä, myös elämä näyttäytyy hyvin toisenlaisena. Tohtori Krokowski on kiinnostunut ali- ja piilotajunnasta, ja sielunelämän vaikutuksesta sairauksiin ja oireisiin.

Tarina itsessään on upea, mutta minulle kaikkein keskeisintä oli kirjan aikakäsitys. 
Kirjassa ensimmäistä päivää kuvataan kymmeniä sivuja, ja alkupäivät kuluvat hitaasti. Ensimmäinen kirja loppuu, kun kymmenen kuukautta on kulunut. Sivulla 409 on kulunut 11 kuukautta.  Hans Castorilla on "ajan subjektiivinen elämys". s. 548.  "Aika hukkuu paikan mittaamattomaan äärettömyyteen. Milloin täydellinen yksitoikkoisuus vallitsee, ei liikkuminen kohdasta toiseen enää ole liikettä, ja kun liike lakkaa olemasta liikettä, ei aikakaan ole olemassa" ... s. 551, "todellinen olotila on ikuista nykyhetkeä".

Parantola tosiaan pitää huolen potilaistaan, ruokailut ovat kuin huippuravintolassa. Kummallisia ruiskeita annetaan, naispotilaita tutkitaan ilman vaatteita. Hans Castorpin side Hampuriin on Maria Mancini -sikarit. Kirjan loppuosassa Hans Castorpin sulkeutumista osoittaa sikarimerkin vaihtuminen paikalliseen. Kun kysessä on keuhkoparantola, kuulostaa seuraava teksti sikareista omituiselta:
"Hän (Hans Castorp) ei enää tilannut alamaasta edes Maria Mancinia. Hän oli löytänyt Davosista miellyttävän merkin jolle hän oli yhtä uskollinen kuin mainitulle ystävättärelleen. Tämän tuotteen avulla olisi naparetkeilijäkin suoriutunut rasittavista ponnistuksistaan ....". s. 723.

****
Thomas Mann (1875-1955) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1929. Thomas Mannin pääteoksiin kuuluvat esikoisromaani Buddenbrookit (1901), jonka on Thomas Mann kirjoitti vuosina 1897 - 1900. Thomas Mannin teoksista lienee kuitenkin tämä Taikavuori (1924) kuuluisin.
Olen lukenut Mannilta vielä romaanit Nuori Joosef joka ilmestyi vuonna 1934 ja Pyhä syntinen joka ilmeistyi vuonna 1951.

Thomas Mann muutti monesti ensin Saksasta Sveitsiin ja sieltä USA:han ja toisen maailmansodan jälkeen 1952 takaisin Sveitsiin

4 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta, jonka luin suurella mielenkiinnolla! Mann on kirjailija, jonka monikerroksiset teokset ansaitsisivat uuden lukukerran eri elämänvaiheissa.
    Ajan käsite on kiehtova, ja omat tuntemukset ajan pysähtyneisyydestä vs. riennosta ovat olleet ja tulevat olemaan monien pohdintojen ja keskutelujen pohjana.

    Kuriositeettina todettakoon, että eipä ole tullut toista teosta vastaan, jossa lyijykynällä olisi ollut juonenkuljetuksellista tai symbolista arvoa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta lyijykynä oli hyvinkin merkityksellinen, ja pidin kirjasta. Kirjassa riittää ammennettavaa moneksi kerraksi.

      Poista
  2. tämä paksu teos odottaa kirjahyllyssäni, uusi käännös

    VastaaPoista