Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen: Norma, Like 2015, sivumäärä 304. (Teoskappale kirjaston Jokerikirja).

Sofi Oksasen Norma -kirja on hänelle normi kirja. Kerronta on pilkottu eri ajanhetkiin, ja ihmisten sekavia suhteita setvitään kolmisensataa sivua ja on myös sohaisuja itään päin, nyt Ukrainaan.

Norma Ross on Oksasmainen päähenkilö hän napsii tarvittaessa diapameja, ja tonkii sukunsa salaisuuksia. Norma asuu Helsingissä. Kaikki alkaa hänen metron alle jääneen äitinsä Anitan hautajaisista. Anita oli selvittämässä sukusalaisuutta, mutta myös Anitan "salaisuuksien" perässä nuuskivat muutkin kuin Norma. Anita on ollut töissä Tukkataika -kampaamossa, jossa naisten hiuksiin laitetaan hiusten pidennyksiä.  Max Lambert haluaa selvittää, mistä Anita sai kaikki hiukset,ja yrittää saada tietoa Normalta, jonka isä on kuollut Thaimaassa onnettomuudessa.Thaimaassa oli käynyt myös Anita, jonka perintö Normalle on kirjekuori muistitikkuja.

Max juonittelee, mutta ei ymmärrä, että Norman hiukset ovat eläviä ja kasvavat valtoimenaan. Vasta DNA-alalyysi (?!) selvittää, että hiukset ovat saman ihmisen! Ihmeellistä eikö totta?

Kampaamossa Alvar ja Marion ovat keksineet vielä tuottoisamman bisneksen, he vuokraavat kehitysmaista kohtuja lapsettomille pareille. Hiusbisneksen ja kohdunvuokrauksen lisäksi Normalle selviää sukusalaisuus eli vaietun sukulaisen Eva Naakan elämänvaiheet. Evalla kuten hänelläkin on geenivirhe, joka saa hiukset rehottamaan ja reagoimaan. Norma pystyy hiuksista, myös irtonaisista päättelemään henkilön sairaudet ja hormonitasot. Suvussa on paljon muitakin salaisuuksia ja selvittämättömiä asioita. Toiminta osoittautuu yhä rankemmaksi ja myös epäuskottavammaksi kaikkine hiuskiehkuroineen.

Näistä asioista Sofi Oksanen kutoo poukkoilevalla kerronnalla tarinan traagisia ristipistoja, kun riittävästi ansalankoja ja tummia värejä on käytetty ja hiuksia haljottu ja kohtua vuokrattu ja ihmisiä uhkailtu ja petetty, tarina on taputeltu hienoihin kansiinsa. Teemat naisten alistamisesta ja laittomuuksista ansaitsevat minusta erilaisen kerrontakehyksen. Toisaalta tästä teoksesta ainakin lukemani bloggaukset ovat pelkkää kehua, minusta tämä oli kuitenkin sangen raskalukuinen ja -tekoinen.

Linkkejä muihin parempiin bloggauksiin, eli
Jonna Kirjakaapin kummituksessa näin
MarikaOksa Oksan hyllyllä näin
Ja kaikkea muuta -blogissa näin.

Sofi Oksanen kuvaa Max Lambertia seuraavasti: "Edellisillan olut haisi hiestyneillä ohimoilla. Myös miehen puku oli eilisen jäljiltä, polvet pussittivat, koko olemus lökötti ja istui huonosti havupuiden rauhaan, vaikka puheenparsi oli kohtelias, puvun väri asiaan kuuluvasti musta ja kangas näytti kalliilta". s 9.

*****
Sofi Oksasen (s.1977) esikoisteos oli Stalinin lehmät. Näytelmä Puhdistus oli hyvä. Mutta romaanina se oli vielä parempi ja  saavutti Finlandia palkinnon 2008. Puhdistus -teoksen jälkeen ilmestyi Kun kyyhkyset katosivat.