Kari Hotakainen: Jumalan sana

Kari Hotakainen: Jumalan sana,  2011, Siltala, neljä osaa: Sanat, Sävellys, Sovitus sekä Hiljaisuus, 324 sivua. Kanteen on kuvattu kirjan henkilöitä ja teemoja. (Hotakaisen Kantajasta olen blogannut täällä).

Jumalan sana  kertoo yritysjohtaja ja investointipankkiiri Jukka Hopeaniemen yhdestä vuorokaudesta lokakuussa 2009, jolloin hän on loukussa. Jukka Hopeaniemi on fyysisesti loukussa Lapissa Islannin tulivuorenpurkausten aiheuttamien tuhkapilvien vuoksi ja henkisesti hän on umpikujassa, ja ajatukset askaroivat tulevassa Leena Kontiolahden tv-haastattelussa. Hopeaniemi pyytää isänsä vanhaa autonkuljettajaa Aarne Kalliota hakemaan hänet firman jaguaarilla Helsinkiin. Aarne rahastaa henkisesti heikon pankkiirin. Matkan hinta on noin 17 000 euroa.

Teoksessa on investointipankkiirin ja isän firman autonkuljettajan dialogia, ja Jukan isän Uljaksen tai "Ukon" Kekkosen aikaisen yritysjohtajan ajatuksia, joita on nauhoitettu useampi c-kasetillinen. Lisäksi juoneen kytkeytyy Aarnen ylivelkaantunut ja, peliaddikti tytär Saara Kallio, joka elää vuokrakaksiossa toimeentulotuella ja takoo hedelmäpelejä. Lisäksi Jaguaariin tulee tavallinen tallaaja Tapsa, joka on varsin petollinen persoona ja rahastaa hänkin pankkiiria.

Hopeaniemi on kapitalisti, joka on ollut nuorena kommunisti. Aarne on taas perusduunari ja demari. Saara on entinen IT-yrittäjä, jonka pyristely hiipui hypomanian jälkeiseen masennukseen. Hopeaniemen Konserni suunnittelee pankkifuusiota, Aarne havittelee sisäpiiritietoa ja haluaa turvata tyttärelleen mahdollisuuden päästä veloistaan. Matkan päätepisteenä on suora tv-haastattelu Leena Kontiolahden Huomenta-Maa -ohjelmassa, minne minusta burn outista kärsivä (tai nauttiva) Jukka menee laukomaan "totuuksia". TV:ssä sanotut tiuskaukset ovat lähinnä henkilökohtaisia, mutta matkalla lauotut totuudet, tai asiat, joita Hopeaniemi pitää totuuksina käsittelevät taloutta ja pörssiyhtiön johtajan hankalaa asemaa julkisuudessa ja osakkeen omistajien puristuksessa. Pidin lähinnä näitä tilityksiä lapsen itkuna. Pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkka, optioedut ja eroraha ovat minusta niin suuria, että osakkeenomistajilla eli maksajilla on varmasti joitain oikeuksia. Julkisuudessa on minusta kaksi tasoa olla pörssiyhtiön johtaja, ja olla yksityinen ihminen, pörssiyhtiön johtaja ei voi kiukutella kuin pikku lapsi. Hopeaniemen referoitu pitämättä jäänyt puhe on minusta erittäin lapsellinen, valmiiksi pureskeltua mielipidemössöä manista ja mahdista. Itse kaveri halusi kiivetä ja kiilata, kun huipulla alkaa huimata, kitisee kuin hemmoteltu pikkukakara, esimerkiksi laman uhrien asema on paljon surkeampi, ja he eivät tietoisesti ajaneet itseään mihinkään loukkuun vaan joutuivat, heille ei tule erorahaa vaan ulosottolappu.

Koko julkisuuden ja kapitalismin kuvaus on minusta heikompaa kuin tv-sarjassa Raid ja vastaavassa Raid-kirjassa. Kyseisessä Raid- tv-sarjassa komisario Janssonin ja hänen kapitalisti-isänsä välillä käydään kuolinvuoteella paljon syvällisempi keskustelu. Grishamin Vetoomus on minusta parempi osoitus tämän maailman raadollisuudesta ja markkinoiden toiminnasta. Todellisessa kapitalistisessa maailmassa voittajat voittavat lisää ja rikkaat imevät rutiköyhät rutikuiviksi, mitään köyhien iltalypsyjä rikkaista ei ole. Köyhän osa on minusta tulla rutistetuksi köyhästä rutiköyhäksi ja siitä rutista.

Hedelmäpeliaddikti tyttären ymppääminen juttuun mukaan on minusta täysin teennäistä. Tv-haastattelua en pitänyt mitenkään kummallisena, yksityisenä henkilönä jokaisella on sananvapaus, mutta pörssiyhtiön vastuullinen johtaja ei anna kuvatunlaista haastattelua. Minusta Leena Kontiolahden persoona on jotenkin ylikaluttu.

Tämä on minusta huono Hotakaisen romaaniksi,  mutta ei niin huono, ettei sitä kannattaisi lukea. Tämä käsittelee vuotta 2009, niin paljon on sen jälkeenkin tapahtunut, että myös aika on ajanut kirjan ohi. Hyvä Hotakaisen romaani on minusta Juoksuhaudantie.

***
Kirjassa investointipankkiiri näkee unta, jossa on Fuusio-tavaratalo. Sieltä voi ostaa myös sisäpiiritietoja. Tästä narusta olisi kannattanut minusta nykiä.

Hopeaniemi kummastelee, että toimittajat kyttäävät Nokian pääjohtajan solmion väriä. En tiedä, onko havainnoitu, mutta minusta olisi pitänyt havainnoida muuta, Nokian laskun merkit olivat nähtävissä muustakin kuin solmion väristä, tai siitä sitä nimeenomaan ei sitä olisi voinut ennustaa  muusta kyllä (edit 23.10.13: tämä on kirjoitettu jo heinäkuussa 2013)

Steve Jobsin vau-efektien linkittäminen teokseen oli myös täysin irrallinen osa. Applen taru alkaa jo paljon aiemmin kuin mainittu 2001, se alkaa oikeastaan 1970-luvun lopulta Apple II:sta, tai 1980-luvulta Lisasta, ja sitten Macintoshista, jossa oli ensimmäisenä graafinen käyttöjärjestelmä ja hiiri.

Hopeaniemen hyvinvointivaltio kärrää kultaa ja mirhamia  ulko-ovelle, minusta tämä ei ole hyvinvointivaltion kuva. Hyvinvointivaltio parhaimmillaan aikaansaa turvallisuuden ilmapiirin, se organisoi edullisen terveydenhuollon, synnytykset, lastenneuvolat, maksuttoman perusopetuksen niin rikkaille, kun köyhille, lapsilisät, tämä maksetaan verorahoista, kultaa ja mirhaa mielikuva on minusta turhaa, vaikka julkisuudessa on näitä tonni kuussa puhtaana käteen -juttuja. Jokainen arvostelija, muuttakaa kaupungin vuokra-asuntoon lähiöön ja hakekaa se tonni "puhtaana käteen", ja katsokaa onko se sen arvoista ja saatteko oikeasti sen tonnin, minusta se, että ihmisellä on töitä ja pystyy itse tienaamaan, on parempi ja mielekkäämpi tapa olla yhteiskunnan jäsen.

Hotakainen käyttää monesti lievää riimitystä: Etelä tirkistysalue, pohjoinen virkistys ..., minusta se oli melko ponnetonta ja onnetonta. Samoin kun yksittäiset heitot kuten "Narsistit ovat nykyajan polttoainetta".

Pidin täysin irrallisena heittona Fucking Åmål -filmin kytkemisen kapitalismiin. Filmi on rosoinen nuorisokuvaus. Se kertoo Agnesin ahdistuksesta ja hän solmii siteet Elin-nimiseen tyttöön. Agnes on pahasti koulukiusattu, ja Elin on suosittu tyttö. Filmin kuluessa he alkavat seurustella yhteisön painostuksesta huolimatta. Filmissä Agnesin isä yrittää olla "järkevä" ja tarjoaa aikuisen mallejaan Agnesille. Agnesin mielestä ne auttavat vasta nelikymppisenä ja hänen elämä on NYT. Juuri tätä minusta tärkeää pointtia kirja ei tuonut esille, mutta tämä minulle jäi filmistä mieleen.

Vastuullisten politikkojen puheet ahneuden alttarille ei auta, jo kvartaali on kauan markkinoilla voitto tehdään nyt. Toisaalta kunnon koneiston rakennus kestää aina kauan, mutta markkinat diskonttaavat kaikki odotukset jo olemassa olevaan pörssikurssiin eli pörssikurssi ei heijasta edes tätä hetkeä eikä ainakaan menneisyyttä vaan tulevaisuuden odotuksia.
***
Kirjan olen ostanut kirjakaupan alennusmyynnistä, ja kuva on kirjan kansista skannattu ja pienennetty.