J.M Coetzee: Foe

J.M Coetzee: Foe, Otava 1987, 150 sivua, suomentanut Seppo Loponen, alkuteos Foe, 1986. Kirja on neliosainen.

Teoksen juoni tiivistetysti
Ensimmäisessä osassa Susan Barton, kirjan minäkertoja soutaa saarelle, vaikka teos alkaa "lopulta en jaksanut enää soutaa". Saarella elävät haaksirikkoutuneena Robinson CRUSO ja Perjantai, joka on musta, käännöksessä käytetään N-sanaa.

Cruso on Susan Bartonin kertoman mukaan aikaansaamaton nahjus, joka elää alkeellisissa oloissa, ja Perjantai on kielen katkaisun vuoksi mykkä. Cruso ei ole haalinut tavaraa itselleen, ei metsästä, eikä viljele, eikä ole uskonnollinen, hän vain rakentaa penkereitä, jos joku niitä joskus vaikka viljelisi. Pelastus tulee kolmikolle noin vuoden kuluttua. Laivamatkalla Barton väittää olevansa Cruson vaimo ja majoittautuu tämän hyttiin. Barton väittää tekstissään, että Robinson on maannut hänen kanssaan kerran saarella. Jo saarella Cruso oli sairaalloinen ja Cruso kuoleekin laivamatkalla, ja satamassa Barton yrittää myydä tarinaansa Foe -nimiselle kirjailijalle, joka joutuu velkavankeuteen.

Kakkososa kirjasta on Bartonin kirjeiden kirjoittamista poissa olevalle Foelle, kirjeet ovat päiväkirjanomaisia yksinpuheluita, monotonisia monologeja Arvoisalle herra Foelle, joissa Barton pohtii, miksi Perjantai ei puhu, ja miettii kuka vei Perjantain kielen. Susanin oletetussa tarinassa hän on lähtenyt laivamatkalle kaapatun tyttärensä perään ja oleskellut Bahiassa, josta poistunut laivalla, joka kaapattu, ja hän on päässyt soutuveneellä pois. (ei sitten realismin häivääkään !?!)

Kolmososa alkaa sanoin "Portaikko oli pimeä ja ankea", Susan Barton tapaa Foen, ainoa konkreettinen toimi osassa, mitä Foe tekee on, maata Susan Bartonin kanssa, loput lauseet ovat monimerkityksellistä* mosaiikkia. Romaanissa ei yhteenkään kysymykseen saada ainuttakaan vastausta. Kysymyksiä on siis tuhansittain, vastauksia on pyöreä nolla. Susanin tytär ja Bahian matkakin kyseenalaistetaan kuten romaanissa kyseenalaistetaan Crusoen saarella olo. Perjantain olemus on muutettu mustaksi kielettömäksi orjaksi. Foe tuo asuntoonsa nuoren naisen Amyn ja tekstissä väitetään, että hän on Bartonin tytär toisessa hahmossa, mistä Susan Barton toteaa "että vaikka uskonkin tyttäreni kaikonneen Brasilian ruohoaavikolle, niin yhtä hyvin hän on voinut asua menneen vuoden Englannissa ja on nyt hahmossa, josta en häntä tunnista". Tästä en tunnista tolkkua! Coetzee kuitenkin heittää vettä kiukaalle ... "Tarkastelkaamme pahinta pelkoamme, sitä että  meille tuntematon taikuri on loihtinut meidät maailmaan toiselta tasolta (jonka olemme unohtaneet), kuten sinä sanot mananneesi tyttäresi ja hänen kumppaninsa (mitä en ole tehnyt)". Löylyn lyömä tolkuttomuus jatkuu!

Neljäs osa alkaa kuten kolmososakin. "Portaikko oli pimeä ja ankea." Neljäs osa on vain runsaan neljän sivun mittainen pimeä ja ankea, ruumisiin kompastellaan, kenen, lukija  ei saa siihenkään tolkkua. Sitten tunnistamaton minä-kertoja näkee kyltin "Daniel Defoe, kirjailija" ja pian pulahdetaan veteen ja laivan hylkyyn, laivan hylyssä on lisää ruumiita... Lukija epäilee, että neljäs osa tapahtuu kolmesataa vuotta myöhemmin, lukija veikkaa nykyhetkeä, vaikka tolkuttomuus jatkuu.

Minusta nobelistilta huono romaani, vaikka takakansitekstissä hehkutetaan monitasoista ironiaa ja kuvitteellista lähtökohtaa. Kuvitteellinen lähtökohta lienee yksitasoista ironiaa, romaanithan ovat yleensä aina kuvitteellisia. Monitasoinen (* tai monimerkityksellinen) tarkoittaa omassa kirjoituksessani, että en ole ymmärtänyt romaania (tai ironiaa) millään tasolla, mutta luulen, että jonkun mielestä se on hienoa. Lukemisesta tulee olo, että kirjailija on laittanut romaaniinsa erivärisiä langanpätkiä, joita hän heiluttelee lukijan nenän edessä. Langan pätkää voi analysoida, mutta mitään se ei kerro kokonaisuudessa, koska yksittäiset langan pätkät muodostavat vain  pinon langanpätkiä. Esimerkiksi kirjassa on vertaus "Kirjaimet ovat sanan peilejä". Minusta eivät ole, esimerkiksi A-kirjain on varsin monessa sanassa. Kirjaimet ovat sanan muodostamisen kannalta vain apuvälineitä, kirjaimet muodostavat tavuja ja äänteitä ja tavut sanoja. Sana taas liittyy johonkin olioon, joka voi olla abstraktio tai konkreettinen. Olion peilikuva on enemmänkin sana, mutta kirjain se ei voi olla, eikä kirjain ole sanan peili tai peilikuva. Viisikirjaimisia sanoja on 28 potenssiin 5 eli (17 210 368 kpl), merkitys ja visio tulevat jostain muusta kuin kirjaimista, sanat muodostavat lauseita, lauseet tarinoita, merkitys ei synny siis kirjaimista, ne syntyvät tajunnassa monimutkaisemmin.

Kirjassa on muutama nasevakin huomio.
1. Todetaan, että kirjailija on tarinoiden varastaja. On puhetta, että tarinaa pitää parannella, eli pelkkä oleminen saarella ei riitä. Suomeksi sanottuna: toisten tarinat parastetaan.
2. Kieli ei ole ainoa, joka on ihmiselle ominaista, on myös kädet. Kielijuttu on minusta myös Irvingin Garpin maailmassa. Siinähän uhrilta leikataan kieli, mutta hän osaakin kirjoittaa.
3. Jonkin verran vapautta pohditaan. Perjantai ei voi olla vapaa, vaikka saisikin vapautuskirjan, sillä ympäröivä yhteisö ei hyväksy sitä tai ei kunnioita sen laillisuutta.

***
Romaanissa on yllättävän vähän viitteitä lopulta  Robinson Crusoe -romaaniin, joka on Daniel Defoen (n.1660 -1731) vuonna 1719 julkaisema.  Robinson Crusoesta olen blogannut ensin  ja toistamiseen. Coetzeen Foe-romaanin yksi ulottuvuus on, että Daniel Defoe oli syntyjään kauppiaan poika sukunimeltään FOE. Defoe on kuten romaanin Foe velkavankeudessa, mutta mikään kultakaivos Robinsonin ensimmäinen kertomus tuskin Defoelle oli, sillä hän kirjoitti niitä lisää. Tässähän viimeisessä luvussa Foe linkitetään kyltin kautta Defoeen. Coetzeen tekstissä toistuva sana on Flander, lieneekö tämä teleportti Moll Flandersiin, Defoen romaani sekin.

Defoen Robinson -tarina ei ole "totta", joten Coetzeen kirjan lähtökohta on minusta omituinen ja turha, eikä Foe-kirjalla lopulta ole mitään tekemistä Robinson Crusoen kanssa vaan Foen kanssa. Toisin oli romaani Robinson Crusoen kanssa, se kirjoitettiin vuonna 1719, ja perustui osittain (mutta vain osittain) Aleksander Selkirkin selviytymiseen autiolla saarella, Selkirkin seikkailut kestivät "vain" viitisen vuotta vuosina 1704-1709. Robinson oli saarella kuusinkertaisen ajan.

Robinson Crusoe syntyi Defoen romaanissa vuonna 1632, erinäisten seikkailuiden jälkeen Robinson perustaa plantaasin Brasiliaan, ja lähtee oppaaksi orjan hakumatkalle, jolla matkalla laiva haaksirikkoutuu ja Robinson joutuu yksin saarelle. Robinson on yksin saarella yli 20 vuotta tai koira ja kaksi kissaa selviävät ja Robinson kesyttää papukaijan ja koko saaressa oloaika on 28 vuotta. Myös papukaija mainitaan useasti, ja sillä oli jopa nimi Poll, papukaija oli myös Perjantain aikana, ja Robinson vie sen saarelta pois kuten myös Perjantain.

Toisin kun Coetzeen romaanissa Defoen Robinson ahkeroi saarella, pitää päiväkirjaa ja rukoilee ja viljelee maata toisin kuin Foe-irvikuvassa. Saarelle tulo jo paljastaa Defoen Robinsonin käytännöllisyyden, hän pelastaa kaiken laivasta, ja myös myöhemmin haaksirikkoutuvasta laivasta, ja lopussa hoitelee plantaasiasiansa kuntoon. Saaren omistusoikeus jää myöskin Robinsonille. Robinson toteaa jo saarelle tullessaan, että ”olin jo oppinut olemaan lannistumatta mistään”

Defoen Robinson pelastaa alkuasukkaan, vasta aivan saarella olo ajan loppuosalla. Ihmisen hän ristii Perjantaiksi, koska Robinson on kaiken aikaa pitänyt almanakkaansa ajan tasalla. Toisin kuin Coetzeella Perjantai ei ole musta, Defoen Perjantai on kuvattu varsin vaaleaksi suoratukkaiseksi ja pieninenäiseksi ja on kuvattu älykkääksi ja mukautuvaksi. Defoen Perjantai oli tärkeä puhekumppani, ja käymällä Robinsonin ja Perjantain dialogeja läpi nähdään valistuksellinen asetelma, mitä ei tietenkään Foe romaanissa ole, koska Perjantain kieli on leikattu. Alkuperäinen Robinson pelastaa Perjantain kannibaalien käsistä. Valistusfilosofia on nähtävissä Perjantain paimentamisessa protestantiksi  ”otti ilomielin vastaan tiedon Jeesuksesta Kristuksesta”, ja ylipäätään miten Perjantaita opetetaan. Perjantai on kuuliainen palvelija, ja Robinson on "Master", ja Robinsonin on kuuliainen hyvin kasvatettu palvelija, joka on poisopetettu myös ihmislihan himostaan, sillä myös kannibalismia teoksessa käsitellään. Tätä samaa teemaa miettii Susan Barton Foessa, mutta ei pääse tässäkään kysymyksessä vastaukseen asti.

Alkuperäinen teos on varsin uskonnollinen, sillä Jumalasta Robinson paljon kirjoittaa. Kirja on kaikilta osin valistuksellinen siirtomaateos, jossa on vain miehinen näkökulma.

Analyysia Foesta
Toisin kuin Coetzeen romaanissa Robinson oli vain kerran sairas ja se oli saarella oloajan alussa, ja sairauden aikana hän kääntyi korkeampaan maaliin ja alkoi rukoilla. Defoen Robinson on -myönnetään- aina tarmokas ja itserakas, Coetzeen Cruso on murjottava ja saamaton nahjus, ovat siis vastakohtia.

Alkuperäisen romaanin suurin käännekohta on  toisen ihmisen jalanjäljen löytyminen hiekkarannalta. Robinson  näkee villin pelastamisesta untakin. Tätä alati rohkea Robinson hautoo asumuksessaan noin 500 päivää, ennen kuin muutaman villien vierailun jälkeen Robinson pelastaa Perjantain. Alkuperäisessä versiossa ymmärtää paremmin tunnekuohun, mikä Robinsonissa myllertää. Tähän viittaa Foe -teoksen kansikuva, joka on huono, sillä jalanjälkeä ei käsitellä millään tasolla Coetzeen teoksessa.

Defoen teoksen aikakäsitys on minusta hieman kummallinen, niin kauan kuin Robinson olikin (yksin) saarellaan, Robinson ei tutkinut koko saarta, kun hän havaitsee hiekassa ihmisen jalanjäljen, mutta aikakäsitystä se ei minusta avaa. Tähän Coetzee tarttuu, mutta päästää tästäkin irti. Aikakäsityksen muuttuminen voi johtua turtumuksesta, tai korkeamman johdatuksen hyväksymisestä.

Coetzee tuo naisen saarelle. Pohdin itsekin ykköspostauksessani, mitä olisi tapahtunut, jos jälki olisi ollutkin naisen (Chapter XI Finds print of man's foot on the sand), eikä siis miehen, jonka tekstistä tulkitsen, ja saarelle olisi tullutkin PerjanTAINA, siis nainen (her name's Frida not Friday). Naisen tuominen saarelle on ainoa uusi elementti, tosin nyt Coetzeen "tuoma" nainen on epäluotettava kertoja, Coetzeen Crusohan kuolee matkalla kotiin, ja nainen on karkotettu aiemmin ja valitti koko saarella oloaikansa omienkin kirjoitustensa mukaan. Kuinka luotettava on Bartonin "todistus". Coetzee kuvaama nainen Susan Barton on kahdesti "fyysisesti muusa", ja fyysisenä muusana olo on miltei ainoa konkretia, mikä ankkuroi Foe-teoksen reaalimaailmaan, mutta kategorisoi naisen fyysiseksi objektiksi.
*****
J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa, joten hän on hyvin perillä Robinson Crusoe -romaanin kirjoitusprosessista. Monien Nobel-teosten tapaan tämä FOE on varsin raskas (ei rakas) lukukokemus, ja lopullista totuutta on vaikea nähdä, tuskin sitä onkaan.