Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan., Teos 2.painos 2010, 312 sivua

Kirjan kansi kertoo hyvin paljon, minusta se on levoton, värit eivät istu minuun silmään, eri fonttityyppejä ja -tyylejä,  ja kuvakkeita  ... Kirjan ulkoasu on hyvin samankaltainen kuin sisältö. Kirjassa on eri "kertojia". Angie 27-vuotias "kirjailija", herra Possu erään suurperheen kuopuksen pehmolelu, Astra eli tässä referoidaan automatkakeskusteluja, Kassandra saunakissa moralisoi ja arvostelee. Juoni tarkastelee Angien sekavaa elämää, ja erään ydinperheen arkea. Syrjähypyiltä ei vältytä.

Kirjan sivuille on sivunumero boldilla ja isolla. Eri kerronnan henkilöt, ja tyylit on erotettu ERI fonttityylein. Rasittavaa, mutta minä totuin asiaan kun olin lukenut kolmasosan kirjasta.

Teoksen lähtökohtana on Angien angsti, hän on taitelija tai taiteisiin suuntautunut, 27 ja moni "taiteilija" on kuollut juuri 27-vuotiaana. Näitä luetellaan, ja heidän kuolintapojaan. Täytyy huomauttaa, että kyseessä on siis lähinnä populaaritaiteiden edustajia ja siinä lähinnä 1960-luvun ennenaikaiset osin kemikalivetoiset kuolemat. Angie on luultavasti Tsekissä (vaikka kirjailija on Slovakiasta), ja sukutaustan ja opiskelujen ja muun elämän takutessa suuntaa Suomeen. Angien "puheenvuorot" ovat luovaa kirjoittamista luovista aiheista, lähinnä novellintapaisia, henkilökohtaisesti vierastan näitä tarinoita. Minulla tulee kerronnasta mieleen osittain Rosa Liksomin esikoinen niin erikoista teksti ja sekaavaa minusta oli.

Kertojana ANGIE on isolla, kuten myös ASTRA, jossa keskusteluja käydään. Tämä on rasittavaa, sillä vuorosanojen edessä on määreet "HÄN, JOKA AJAA" ... , kirjoittaa HÄN, JOKA RASITTUI. Autokeskustelut ovat osin hauskoja, ja v*ttu -sana on käytössä, kun kommentoidaan kanssaliikennettä. Astralla ajetaan kilometrit 189 614 - 203 292.

 Kassandra kertoo lähinnä saunaperspektiivistä asioita kissamaisen tapaan ihmisten elossa maalaisten elämästä, missä päähenkilöt kohtaavat, eli Angie, eräs suurperhe, ja muutama muu tallaaja.

Herra Possu   kertoo lastenkamarin näkökulman tapahtumiin ja suurperheen arkeen. Minusta Possun porinoissa oli hauskuutta, mutta ainainen "heippulit" alkuun kyllä alkoivat rasittaa. Toisaalta Herra Possun kertoma isän ja poikien intiaanileikki, jossa toteemieläimenä on kuollut päästäinen, sekä isän Nintendon takominen, jolla oli isoja seurauksia olivat kyllä hauskoja ja toden tuntuisia.

Juoni muistuttaa uudempaa suomalaista proosaa (esim. Hotakaisen Klassikko) siinä, että henkilöiden tarinaa viedään eteenpäin, ja jossain vaiheessa tiet yhtyvät. Täytyy tosiaan sanoa, että "kertojaratkaisun" vuoksi tarina on hyvin sekava, ja minulla oli vaikeuksia tietää kuka oli kuka, osin omaa tyhmyyttäni en heti tajunnut, että Herra Possun kertomuksen "Eintsi" on Angie, muutama muukin oivallus lipsahti ehkä ohi.

Eräitä sana- ja aihevalintoja ihmettelin
Neonivalojen s.47 (eikö kirjoiteta neonvalot, neon on jalokaasu joka on lampussa?)
Hän luo sen itse omaksi kuvakseen kuin jumala maailman s.304. Luomiskertomuksessa minusta Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa (sanavalinta voi vaihdella käännöksen mukaan, mutta Jumala isolla alkukirjaimella ja ihmisen ei maailman omaksi kuvakseen esim. Mooseksen ensimmäinen kirja 1 luku 27).
"Maaviljelytuotteista" puhuminen kirjan yhteyksissä oli minusta todella mautonta, joitain muita mauttomia kohtia genitaalialueilla oli myös, lisäksi pieruhuumoria oli useassakin kohtaa, en erityisemmin ole lajin  ystävä, armeijassa tuli se kiintiö täyteen.
Lisäksi kirjan 27-ideasta en erityisemmin pitänyt, kompleksinsa jokaisella varmasti on.

Hyviä oivalluksia
Kaksikymmentäyksipurkkia .. maustettua jogurttia s.82, ja  muut jogurttioivallukset kertovat paljon yhteiskunnasta ja näitä on ollut myös Kyröllä Kerjäläisessä ja jäniksessä. Kaupan maitotiskillä on kymmeniä tai satoja jogurtti-, vanukas-, ruuansulatusjogurttipurkkeja, pieniä purkkeja ostetaan, niistä pitää tulla katetta, eihän niitä muuten tehtäisi, ja tilaa purnukoille kaupasta annettaisi.
Monet Herra Possun huomiot pirteistä lapsista oli mukavia. Kassandra piti lapsia kauhukakaroina. Vappu Eleonoora Unelma, Ziggy Toivo Augustus, ja Merlin Voitto Julius kertovat enemmän vanhemmista kuin lapsista, mukavia lapsia, ja pojilla kolmannet nimet keisarillisia.

Kokonaisuutena Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan oli  esikoisteoksena kiinnostava, vaikka näkökulmat ja layout ovat rasittavia sekä 27:n idea on melko kuvottava, lisäksi juonenkehittely jää minusta raa'aksi, mutta toisaalta teos koostuu pienistä oivaltavista tarinoista, joten suosittelen pienin varauksin lukioikäisestä alkaen sarjassa "kiinnostavat nuorten naisten esikoisromaanit".

Margit Tarukirjassaan bloggasi 27:a näin.
Mari a on blogannut näin.