Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2012

Rauha S. Virtanen: Ruusunen


Rauha S. Virtanen: Ruusunen, WSOY, 1968, Toinen painos, 18 lukua 269 sivua, jossa yhden sivun sisällys. Teos on vaimoni, joka suositti kirjaa, siitä tehtyä sarjan vilkuilin, mutta romaani on paljon parempi.

Rauha S. Virtanen Ruusunen on jopa runollinen, rimmaa hyvin. Kirjan kansi on minusta myös kaunis.

Teoksen päähenkilö on Niina, joka on seitsentoistavuotias, ja jolla on omakotitaloperhe: isä ja äiti, ja kaksi pikku siskoa Tuire ja Susanna Lähde. Vanhemmat antavat vanhan talonsa vuokralle äidin ystävättärelle Annariitalle, jolla kirjalija-aviomies Antti Rannikko ja lapsi Petri, joka on alle kouluikäinen. Naapurissa asuu Veijo Kumpulainen, joka on ihastunut luokkatoveriinsa Niinaan. Tuire on hieman lätkässä Veijoon, Niina ei erityisemmin. Niinan muitakin luokkatovereita luetellaan, kuten besserwisser Aulikki. Niina on novellisti ja minusta haaveilija, mitä kuvaa Niinan  rakkauden haaveet "kun se kerran syttyisi, oli oleva ikuista ja ehdotonta, ja sellaista jota aikuiset eivät myöntäneet olevankaan" s.6. Tämä on minusta ehkä rakkauden ydin, mutta haaveena ehkä vaarallinen. Joka asiassa on oltava ehtoja, tai rajoja, mihin tahansa ei voi suostua. Rakkaus- ja ihastusmisteemaa käsitellään hyvinkin paljon sekä omia ja ympäristön suhtautumista asiaan. Jakaisin kirjan teemat selvästi kahteen osaan. Toisaalla on yhteisön normit, mikä ihannoi tavallista keskiluokan elämää, mihin kuuluvat vanhempien uusi omakotitalo, perheen malli, koulun käynnit ja työpaikat, sekä uralla eteneminen, toisaalla on nuoren neidon haaveet, haihattelut, ja rakastuminen renttuun runoilijaan, jossa näkee vain "Olafur Karasonin herkkyyttä", kun taas pikkusisko näkee "miehessä" vain ketjupolttajakirjailijan ja vaimonsa tuloilla elävän apurahanynnyn, joka hakee seuraa Niinasta. Niina on otollinen "uhri", kirjailijan urasta haaveileva neito, joka metsästää kirjailijoiden nimikirjoituksia (s.12 Eeva-Liisa Manner ja Väinö Linna), ja jota lapsellinen ukkomies kutsuu Ninotskaksi. Kaiken liehittelyn jälkeen todetaan Niina voi mielessään todeta "minä rakastan sinua" s.153.

Rauha S. Virtanen kuvaa rakastumisen etenemistä aluksi omenavertauksin.
Antti antaa Niinalle omenan, joka on hapan ja raaka ss. 59-60, samalla tuodaan Paratiisi-vertaus, joten näen kohdan olevan alleviivatun. Varsinkin kun sivulla 76 Antti ojentaa Niinalle kypsän omenan! Antti hakee Niinasta kuuntelijaa, kun kotona ilmeisesti sellaista löydy. Sivuilla 146- 148 Antti poimii omenan Niinalle, ja se on jo ylikypsä. Tulee talvi ja symbolitasolla valkoinen matto peittää omenapuut, jotka ovat Niinan tunteet, jotka hän hautaa piiloon, sekä omien että myös ympäristön paineiden vuoksi. Antin uraputkivaimolla Annariitalla on jäänsiniset kylmät silmät, jotka jäädyttävät loputkin tunteet. Itse asiassa näin paljon muitakin vihjeitä, jotka ovat joko tarkoituksella tai tahattomasti kirjoitettu osoittamaan suhteen kehittymistä. Pitkään edes tarkoituksellista suudelmaa ei vaihdettu, mutta henkisellä tasolla suhteella oli minusta merkitystä ainakin Niinalle jo alusta asti. Teoksessa näen muutenkin aika voimakasta vihjettä kiellettyyn. Antti lukee Niinan tekeleitä, ja "Antti menee Niina vuoteen luo ja mutisi -oikea Ruususen sänkykin!", mitään ei tapahdu, mutta pidän vihjettä jo liiankin selvänä. Pidän Niinaa ikätasoisen mukaisena naiivina. "Väärinymmärretty" runoilija, jolle vaimo ei anna tukea, ja joka vähän kehaisee Saarnaaja-novellia, niin johan rakkauden poreet pulpahtelevat pintaan. Rauha S.Virtanen vaihtaa omenavertaukset tuleen kylmän talven jälkeisessä huuman keväässä.

Rauha S. Virtanen on virtuoosi. Ainoa asia, joka minua haittaa on vihjeiden liiallinen esille tuonti, mikä rasittaa myös toista teemaa eli keskiluokkalaisen perheen uraputkiarkea. Perheen vanhemmat ovat töissä Pirtamon trikootehtaalla, jonka Pirtamekkoja verrataan jopa  jopa Marimekon tuotteisiin, ja Pirtamon menestykseen eteen vanhemmat uhraavat työaikaansa. Vaurautta kuvaa omakotitalo, toisaalla kirjalijan perhe asuu vanhassa talossa vuokralla, alisteisena, poikansa Petri käy katsomassa tv:tä herrasväen kanssa. Isä sodan käynyt myyntimies kärkkyy johtajan paikkaa, jolloin äiti -tämä meni minulta yli- haaveilee kotiäidin urasta, jotta lasten ei tarvitsisi enää lämmittää puolivalmisteita. Hieno päämäärä, mutta Niina on jo tällöin oltava 18-vuotias, ja Tuirekin jo miltei aikuisuuden kynnyksellä. Jos lapset ovat pärjänneet näin pitkään puolivalmisteiden lämmityksellä, miksi jättäytyä pois töistä tekemään kotirouvan ansiokasta uraa, kun lapset ovat jo isoja. (Arvostan toki kotiäitejä, oma äiti oli kotona, mutta ihmettelen ajankohtaa kotiinjäämiselle). Lähteen perheen äidin mukaan hänen palkkansa on säästänyt Niinan alemmuuskomplekseilta. Toisaalta Lähteen perhe on alkuun hyvin pullantuoksuinen, kotityöt jaetaan, leivotaan, kukkia istutetaan ja puolukoita säilötään. Abiturientit Niina ja Veijo laskevat algebraa eli "aljaa" ja menevät penkinpainajaisiin, ja vanhemmat varoittavat väkijuomien vaaroista.

Toisaalla kun Niina haihattelee ja pusuttelee, Tuire myös kirjan keskiössä oleva pikkusisko oireilee voimakkaastikin. Oireilussa on kummallista se, että toisaalta Tuire kapinoi systeemiä vastaan, mutta tuomitsee ja kärsii erityisesti Niinan puolesta. Tämä on minusta kiinnostavampi juonilanka kuin nynnyn kirjailijan lemmenluritukset.

Teoksessa on hienoja ajanmerkkejä. Puhutaan Beatlesistä, Twiggystä, Jimi Hendrixistä ja jostain Sonny ja Cheristä, josta suomalainen versio on Sonni ja Siiri. En ole tutustunut Rauha S. Virtaseen, mutta minusta vaikuttaa hienovaraiselta humoristilta. Esimerkiksi erään rasavillin pojankoltiaisen nimi oli Raittisen Eero, siis Eero Raittinen, eli luultavasti sen aikainen idoli. (on esiintynyt jo ainakin vuonna 1966). Petristä käytetään termiä "metelikeskus".

Teoksessa on osin vanhahtavaa kieltä. Äiti puhuu, että Niina on "abitura", nykyisin puhutaan abiturientista (sana mainittiin kerran abitura useammin) tai vaan abista. Abitura on feminiinimuoto, vastaava maskuliinimuoto olisi abiturus, eli onko Veijo siis abiturus. (Sana tulee latinasta ja sen futuurimuodosta vast'edes lähtevä).

Toisaalta teos on myös hyvin moderni, puhutaan ulkonäköpaineista. Niinalla on silmälasit ja Ritvalla luokkakaverilla on piilolasit, puhutaan tyttöjen kiusaamisesta, lävistettävistä korvakoruista ja voi kamalaa ripsiväristä! Niinan isä käy tennistunneilla. Modernin vastapainona on konservatiivinen paatos. Äiti ajattelee Niinan suhteessa sitä, mitä Pirtamon tehtaan johtaja ajattelee miehensä kasvattajan taidoista ja sitä, että Antti panee halvalla sitä, mitä Pirtamot arvostavat. Mitä Pirtamot arvostavat lienee raha ja yrityksen menestys. Ekonomi Töyry Pirtamon trikootehtaalta on varsin reipas mielipiteissään, lienee lainaa Täällä Pohjantähden alla teoksesta. Vanhoillisuutta edustaa myös Tuiren rippikoulutuumat, ja rippilahjoista puhuminen, ja uskonnosta puhutaan muutamia kertoja. Tuire on jäämässä luokalleen, ja se on myös häpeä keskiluokan nousukkaille, "onneksi" niin ei käy, ja isäkin ylenee, ja kaikki kiharat oikenevat, joten mukava uraputki voi jatkua..

Tuire oireilee myös koulukiusaamalla. Yllättävää kuvauksessa on hänen temppujensa suora teho, ja ryhmän kääntyminen häntä vastaan. Nykyisin koulukiusaaminen on hienovaraisempaa, ja yleisempää on, että ryhmä kääntyy kiusattua vastaan, ei puolustamaan häntä. Kukaan ei halua olla kiusattu, siksi kiusattua ei yleensä tueta vaan kiusaajaa.

Kun Niinan suhde tulee käsittelyyn "Ruusunen" -perhe antaa oppitunnin konfliktien käsittelystä
"Äiti voihki ja vaikeroi" s.217 ja "vaikeroi ja itki" s.218.
"Isä puristi käsiään nyrkkiin ja kiroili hiljaa" s.217

Mikä on erityisen pahaa "suutelivat keskellä katua" ja mitä pitäisi tapahtua "Ihmiset eivät saa tietää mitään". Isän kunniaksi pitää sanoa, että äidin kerrottua hänen entisen heilan olevan ministerin, kaveri pystyi olemaan provosoitumatta. Kirjan eräs sanoma lieneekin, että heilastelut ovat nuorena sallittuja, mutta pidemmälle ei ole syytä mennä eikä päästää.

Minusta hieno kirja ja siinä on paljon kohtia, joita tekisi mieli avata enemmän, mutta minusta juoruilu on myös yhtä iso ongelma, kun kahden ihmisen suudelmat. Itse en ainakaan ole levittänyt kenenkään suuteluita eteenpäin. Ne ovat kahden ihmisen asia. Tai tässä tietenkin lemmenkipeän lurittajan vaimolla ja Petri-pojalla voisi olla sananen sanottavanaan. Rakkaus kasvoi talven aikana juuri siksi, että se salattiin ja haudattiin. Nykyinen meno on parempi, kaikki on julkista ehkä liiankin. Teoksessa paheksutaan myös lävistettyjä korvakoruja ja turhaa meikkiä.  Minusta jos joku haluaa meikata, siitä vaan tai olla meikkaamatta. Meikkaaminen on parempi kuin feikkaaminen, mitä kirjassa ansiokkaasti tehtiin. Kaksin käsin pidetään kulissia pystyssä, vaikka hampaat irvessä.

Loistavasti kirjoitettu tyttökirja, joka antaa pullantuoksuisen ajankuvan manselaisen uraputken tavoittelusta. Ydinperheen onnea ilmestyy rikkomaan retku runoilija, joka onneksi painuu takaisin Ranskaan. Pienen rakkausryöpyn jälkeen kulutusyhteiskunnan rattaat voivat pyöriä ilman moraalisia ongelmia.

Rauha S. Virtasen (s.1931) sanat sen sijaan kasvavat miltei myyttisiin mittasuhteisiin.

***
Raskaan sarjan bloggauksia tästä teoksesta on monia esimerkiksi

Sinisessä linnassa Maria näin

Lumiomenan Katja näin

***
Minusta kiinnostava on myös Saran bloggaus täällä, josta lainaus tässä:
"Antti ja Niina eivät tee sitä, vaikkakin Antti aivan viimeisillä sivuilla kantaa Niinan jo sänkyyn"  tämä Saran mainitseman kohtaus on hyvin merkittävä sanojen tasolla, kuten seuraavassa ilmenee "Antti otti Niinan rajusti syliin. ... Kun Antti heittäytyi hänen viereensä, hän jäykistyi ... ja kun Antti suuteli häntä",  ... En jatka pidempään lainausta mutta järjestämällä eräät sanat uudestaan, kaikkea ei ole lainauksessakaan,  kohtauksesta olisi saanut toisenlaisen sellaisen, jossa olisi menty loppuun asti, nyt mitään ei siis (onneksi) tapahtunut ja se oli Niinan tahto. Niina kasvaa ja tajuaa elämän realiteetit, mutta Antti jää henkiseksi kääpiöksi. Niinalle jää sydämeen haava, jota sitten saa työstää jatkossa.

Luin Louisa M Alcottin teoksia noin vuosi sitten ja Sara vinkkasi seuraavaa Plumfieldin poikien kommentissaan: "Mutta seuraavaksi Jokke, kun siltä tuntuu, niin olisi mahtavaa jos tutustuisit meidän omaan suomalaiseen alcott-montgomerylaiseen Rauha S. Virtasen tuotantoon".
Rauhalla on tosiaan paljon samaa. Ydinperhettä arvostetaan. Myös virheet sallitaan, kunhan ruotuun palataan, Niinan haihattelut ja pusuttelut, sekä Tuiren oikuttelut. Työt pitää tehdä, ja koululäksyt lukea. Viina on rähinävettä, ja avioliiton kultainen rengas sitoo miehen naiseen. Tämän yhden kirjan perusteella sanoisin, että Rauha S. Virtanen uskoo uraputkeen enemmän kuin rapakon takaiset kollegat, mutta yhteiskunnallinen tilanne on aivan toisenlainen.
Rauha S Virtasen Lintu pulpetissa -teoksen arvio on täällä.





10 kommenttia:

  1. Perusteellinen ruodinta! Aina ihastelen sitä, kuinka tarkkaan jaksat poimia kirjoista eettisiä kysymyksiä esiin ja punnitset ne, usein köykäisiksi havaiten.

    Olen lukenut tämän teoksen kymmeniä vuosia sitten, esiteininä, mikäli oikein muistan. Pidin tästä teoksesta vähiten verrattuna Virtasen muuhun tuotantoon. Se oli liian "moderni", koska siinä käsiteltiin 60-70-lukujen aikaa. Pidin enemmän niistä kirjoista, joissa päähenkilöt ovat nuorempia ja viattomampia, kuten Selja-sarjasta, vaikka siinäkin näin jälkikäteen ajatellen on samoja teemoja. Ne vain on kuvattu kiltimmin ja verhotummin.

    Katsoin joskus tästä tehtyä nykyaikaan siirrettyä tv-sarjaa, jossa Anttia esittää Antti Reini, varsin osuvasti vielä. Niljake!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Antti Reini on minusta varsin hyvä näyttelijä. Olin yllättynyt, että kirja oli paljon parempi kuin sarja, ja siitä, että siinä oli yllättävän paljon tätä "yrityselämän pelisääntökeskustelua" ja sitä peilataan taiteilijoiden apurahoihin ja apurahojen tuloksellisuuskeskustelua, jossa ekonomi Töyry näkee vai panos-tuotoa -analyysin.

      Poista
  2. Ihanaa, että pidit tästä näin paljon. Kirja on tosiaan hieno, ja tuo asioiden auki selittäminen varmaan johtuu siitä, että Ruusunen on kuitenkin nuortenkirja.

    Antin hahmo on mielenkiintoinen, koska hänet nähdään toisaalta Niinan palvovan katseen kautta, ja toisaalta muiden näkökulmat paljastavat heikkouden ja vastuuttomuuden.

    Huumori on Virtaselle hyvin tyypillistä. Erityisesti Selja-kirjojen kolmannessa ja neljännessä osassa on aivan mahtavaa henkilöhahmojen luonteisiin perustuvaa huumoria. Suosittelen lämpimästi Selja-sarjan neljää ensimmäistä kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pidin kovastikin.

      Olen lukenut kirjoja varastoon, ja ajattelin ohjelmoida postauksen vasta 26.1.13, mutta päätin julkaista sen nyt heti. Teos on monella tapaa mielenkiintoinen ja hyvä, jätin tämän huumoripuolen käsittelemättä.

      Meillä (=vaimolla) ei ole luullakseni Selja-sarjaa kotona, mutta saahan niitä kaupasta tai kirjastosta, eli jossakin vaiheessa voisin tutustua.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Omenat tulevat minullekin Ruususesta vahvasti mieleeni, mutta en ollut huomannut, että omenaviittauksia on näinkin paljon!

    Kuten Liisa totesi, Virtasella on paljon huumoria kirjoissaan. Seljoja suosittelen minäkin, myös poliittiset nuortenkirjat Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa ovat omalla tavallaan antoisia. Niissä on hyvää aikalaiskuvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin bloggaamiseni jälkeen teidän kaikkien jutut, ja ne ovat kaikki valtavan hyviä. Maria oli tarttunut enemmän tähän Tuire-asiaan, sinulla oli Ruusunen uni-teema, luonto ja vertasit sitä Pulkkiseen Rajaan, kuten Sarakin. Itse en ole lukenut (vielä) Pulkkista.

      Aikalaiskuvauksena 1960-luvusta tämä on minusta jotenkin eletympi kuin Westön Älä käy yöhön yksin, jota bloggaan tammikuussa, luultavasti johtuen kirjailijoiden syntymävuosista.

      Poista
  4. Jokke olipas kiinnostavaa lukea hyvää analyysiasi! Hämmästyin Katjan tavoin noita omenaviittauksia, joihin en ollut kiinnittänyt huomiota. Tämä oli joskus lukupiiriblogin kuukauden kirjana ja sielläkin on keskustelua kirjan tiimoilta, jos käyt vilkaisemassa! Luin Selja-sarjan aika putkeen ja kaksi viimeisintä osaa Rauha kirjoitti 2000-luvulla. Todella kiinnostavia aikuislukijalle ja seuraavaksi voisinkin lukea Joulukuusivarkauden... Rauha on humoristinen ja loistotyyppi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jostain syystä omena-asia pompahti silmille. Ruususen unta en toisaalta ajatellut, mietin "liikaa" tätä 1960-luvun taloudellista optimismia, joka varmasti liittyy toisen maailman sodan jälkeiseen aikaan. Pitää sanoa, että pidin todella lukemastani, ja tilaisuuden tullen rauhassa tutustun Rauhan tuotantoon :)

      Poista
  5. En ole lukenut tätä kirjaa, oikeastaan vain Seljat ja pari muuta Virtasen kirjaa on tuttuja. Itselleni tärkein Virtasen kirjoista on Luumupuu kukkii, mikä sijoittuu aikaan, jolloin ei ollut peruskoulua vaan kansakoulusta pyrittiin oppikouluun ja sitä myöten noustiin yhteiskunnallisilla portailla, minä kuitenkin pidän kirjan atmosfääristä ja pienistä arkipäivän tilanteista, joihin mahtuu hieman epätavanomaisiakin juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Tässäkin puhutaan oppikouluun pyrkimisestä, ja oppikoulussa tyttötrio ja naapurin poika ovat. Ylioppilas oli tuolloin kova sana, vaikka Niinan kirjoitukset sattuneista syistä menivät huonosti hän aikoo jatkaa opintoja yliopistossa, ilmeisesti suureen osaan tiedekunnista pääsi papereilla.
      Itse asiassa Niina on syntynyt noin vuoden 1950 korville, eli on siirtymässä pian eläkkeelle.

      Antti (syntynyt 1930-luvun lopulla?) on jo tovin nauttinut eläkettä, ellei ole jäänyt Ranskaan.

      Tässä oli myös sivujuonena Aulikki Hursti -niminen besserwisser-yli-suorittaja-kaikentietäjä-pätijä, mutta jätin sen raportoimatta, näitä on aina joka porukassa joku :)

      Poista