Mari Manninen: Yhden lapsen kansa, Kiinan salavauvat, pikku keisarit ja hylätyt tyttäret.
Kirja Yhden lapsen kansa on voittanut tietokirjojen vuoden 2016 Finlandia-palkinnon. Mari Manninen on ollut Helsingin Sanomien toimittajana, mutta oli Kiinassa vuosina 2012 - 2017 ja toimi freelance-toimittajana.
Mari Manninen on käsitellyt Kiinan kansantasavallan yhden lapsen poliitiikkaa ja jakanut kirjan kymmeneen aihekokonaisuuteen, ja pokkari-painokseen hän on kirjoittanut uuden luvun "Mitä heille kuuluu nyt".
Taustaa (Jokke)
Kiinan Kansantasavalta perustettiin 1.10.1949, kun Mao oli voittanut sisällissodan. 1900-luvun alussa keisari syöstiin vallasta, ja tasavaltaiset hallitsijat vaihtuivat. 1930-luvulla Japani valtasi Mantsurian, ja siellä oli nukkehallitsija. Japani hävisi toisen maailmansodan. Kiinan sisällissodan voittivat Maon johtamat kommunistit, ja aiemmat hallitsijat vetäytyivät Taiwaniin. Maon aikana tehtiin isoja askeleita, joilla oli suuria myös huonoja vaikutuksia kansaan kuten Suuri harppaus ja Kulttuuri vallankumous. Mao kuoli 1976, jonka jälkeisen valtakamppailun voitti Deng, joka aloitti maan modernisoinnin. Yhden lapsen poliitiikka otettiin käyttöön 1979, ja siitä luovuttiin 2015. Kiinan väkiluku oli 1949 noin 540 miljoonaa, 1978 noin 940 miljoonaa ja nyt noin 1,4 miljardia. Intiassa, jossa oli Indira Gandhin aikaan kohua herättäneitä ohjelmia syntyvyyden säännöstelyyn, on nykyisin asukkaita myös 1,4 miljardia, mutta vuoden 2023 aikana Intia on ohittanut Kiinan väkirikkaimpana maana maailmassa.
Mari Manninen on käsitellyt yhden lapsen politiikkaa eri puolilta ja ihmisten kautta, kaikki tarinat saavat "kasvot", en lähde käsittelemään yksittäisiä tarinoita, vaan pidän lopun bloggauksen yleisemmällä tasolla.
Kiina on iso maa, jossa kaupunkien ja maaseudun ero on suuri. Maaseudulla keskusjohdon määräyksiä toimeenpanee paikallisjohto. Kaupungeissa naiset ovat töissä, joten yhden lapsen politiikkaan liittyvät tarkastukset ja operaatiot voitiin tehdä yrityksissä. Maaseudulla on helpompi "pimittää" ylimääräiset lapset. Lapselle piilottamisesta on isot seuraukset, koska lapsi ei saanut hukou'ta ("asuinpaikan rekisteröinti"), joten lapsi ei voi käydä koulua, mennä töihin, solmia avioliittoa, eikä edes matkustaa junalla. Toisille lapsille olisi voinut hakea hukoun maksamalla sakkoa, mutta osalla perheistä ei ole rahaa. Kirjassa käsitellään perhettä, jossa oli peräti 7 lasta, ja 6 "ilman hukouta", ja siitä seuraa hankaluuksia.
Syntyvistä lapsista suurempi osa oli poikia, eli 100 tyttöä kohti syntyi 116 poikaa. Löytölapsista valtaosa on tyttöjä, osalla on joku "vamma". Lapsia on adoptoitu orpokodeista länsimaihin myös Suomeen. Adoptiolapset eivät (usein) tiedä, ketkä heidän vanhempansa ovat.
Ainoaa lasta hoidetaan hyvin. Yläotsikossa puhutaan pikku keisareista, eli lapseen satsataan paljon, mutta lapsilla on myös paineita menestyä. Koulussa ja valmennuksessa vietetään paljon aikaa, sisaruksia oli harvalla. Tavoiteltuja opiskelupaikkoja olivat yliopistot etenkin Shanghain ja Pekingin ja haluttú työpaikka julkisella sektorilla. Hyvistä työpaikoista on kova kilpailu. Yhden lapsen poliitiikka on myös mahdollisuus tytöille, eli he saavat perheessä kaiken huomion, ja samat mahdollisuudet kuin pojat.
Useat miehet eivät löydä aviovaimoa, koska naisia on vähemmän. Osa on tuonut vaimon Vietnamista, mutta asiassa on monenlaisia ongelmia.
Hankalaa on myös heillä, joiden lapsi on kuollut. Kiinassa lapset hoitavat isovanhempiaan, kun he ovat vanhoja.
Kirjassa puhutaan myös steriloinneista, ja pakkoaborteista.
Pokkaripainokseen on tehty ylimääräinen luku, se on hyvin onnellinen, sillä lapsi, joka oli etsinyt biologisia vanhempiaan, oli löytänyt heidät.
Mies, jonka vietnamilainen vaimo oli karannut, oli löytänyt vaimon ja he olivat saaneet lapsen.
7-lapsinen perhe oli saanut rekisteröityä lapsiaan.
Valaiseva kirja, jossa käsitellään myös koko Yhden lapsen poliitiikan onnistumista, ja vaikutuksia. Laskujen mukaan 400 miljoonaa lasta jäi syntymättä. Kirjassa sanotaan, että luku on liian optimistinen, koska ilman poliitiikkakin olisi syntyvyys lähtenyt laskuun, koska kaupungeissa syntyvyys laskee. Tätä emme tietenkään koskaan saa tietää.
Kiitos Jokke erittäin mielenkiintoisesta ja valaisevasta avauksestasi Kiinan yhden lapsen politiikasta, joka on herättänyt paljon ajatuksia, ihmetystä ja mietteitä!
VastaaPoistaMainiota siinä oli, että se oli siis mahdollisuus myös tytöille.
Oikeastaan avaus on Mari Mannisen, olin säilönyt kirjaa aika pitkään kirjahyllyssä, mutta lukeminen avarsi.
PoistaTätä kirjaa oli hurjan kiinnostavaa lukea. Tunnen nimittäin yhden kiinalaisen, joka on muuttanut Suomeen , ja hänellä on neljä sisarusta. Heillä oli iso yritys, joten lapset olivat tärkeä tekijä yrityksen menestymisessä.
VastaaPoistaYhden lapsen politiikka johti sukupuolten jakaantumisen epätasa-arvoon, kun perheet halusivat vain pojan.
Totta tuo epätasa-arvo-ongelma, Intiassa on eri syistä samaa ongelmaa, että tyttöjä ja naisia kohdellaan huonostio, lisäksi on ollut myötäjäis-perinnettä.
PoistaTykkäsin tästä kirjasta paljon. Oli hyvällä tyylillä tehty ja kirjotettu.
VastaaPoistaJuuri näin, kiitos kommentista.
PoistaTämä kirja pitää ilmanmuuta lukea. Tyttölapsien kohtalo on ollut Kiinassa ankea. Vaikka niinhän se oli aiemmin historiassa näilläkin leveysasteilla.
VastaaPoistaKiinassa oli naisten jalkojen sitomista, mutta wikipedian mukaan se juurrutettiin pois 1949 Maon tultua valtaan.
PoistaKaunis nainen -jutussa sivusin aikoinaan aihetta. Sitominen oli tuhat vuotinen perinne.
PoistaUskomatonta ja surullista.
Poistamielenkiintoista, minulla Chi An, bara en dotter, kiinalaista.
VastaaPoistaJuttelin kerran yhden ruottalaisen miehen kanssa, hän ainoa lapsi, lapseton, eikä hänellä yhtään serkkua...
Katsoin netistä, todella mielenkiintoinen kirja:
PoistaInternet: Kvinnor i Kina får bara föda ett barn. Chi An var befolkningskontrollant. Hon hämtade kvinnor för tvångsabort. Så blev hon själv gravid, med barn nummer två... Bara en dotter är en stark berättelse som beskriver enbarnspolitiken coh dess följder för miljontals kinesiska kvinnor. Boken ger också en färgstark skildring av hur det var att växa upp under Maos tid som ledare. Chi An berättar levande om studenternas kamp mot socialismens fiender under kulturrevolutionen. Hon är den lilla människan som försöker tjäna samhället så gott hon kan - men som själv blir offer för systemet.