Elfriede Jelinek: Halu

 

Elfriede Jelinek: Halu,  alkuteos Lust 1989, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2008, sivumäärä 228.

Itävaltalaisen nobelvoittajan Elfriede Jelinekin romaani Halu on kirja, jonka alku hämmentää, keskikohta tyrmistyttää ja loppu etoo. Halu kertoo rumasta maailmasta rumia asioita, mutta siinä on vahva ote.

Teoksen alussa irstaileva paperitehtaan johtaja joutuu luopumaan irstailuistaan muiden naisten kanssa, koska pelkää uutta tautia (AIDS?), mies ei halua "huputtaa itseään". Mies tunkee sadistiset seksihalunsa aviovaimoonsa. Erilaisten aktien kuvaaminen on etovaa, mutta usein hyvin sekavaa  kuin rumaa kakofonista "runoa". 

Kymmenien sivujen kuluttua selviää, että paperipomon nimi on Hermann ja hän pyörittää tehdasta ja "omistaa" sen työläiset. Hermannin vaimo Gerti on ottavana osapuolena. Heillä on yhteinen teini-ikäinen poika, joka soittaa viulua pakosta ranteet rentoina. Poika saa isältään rahaa ja tavaraa. Poika on sietämätön sortaja omassa "kaveri"-piirissä, poika nauttii muiden kateudesta. Toisaalta poika joutuu monesti todistamaan aikuisten leikkejä, joista ei eritteikään puutu, joko näkö tai kuulohavainnoin. Paperipomon sydäntä lähellä on kuoro. Lähellä on hiihtokeskus, jossa on vilkasta ilta ja yöelämää, toisin kun kaupungissa, jonka tahtia paperitehdas säätelee.

Jelinek ei säästä ketään, eikä mitään. Ihmiset saavat "kuulla" kunniansa. Läheinen hiihtokeskus vetää laskettelijoita, jotka selitetään turhaksi porukaksi. Teksti ei käytä metaforia perinteisessä merkityksessä, mutta kaikkea ruoskitaan vuorollaan tai annetaan korvatillikka: "Äiti hihittää, hänen hiuksensa on rasvattu lattiapölyllä, josta tämä kotirouva ei kanna huolta".

Sivu sivun jälkeen kuvataan kuvottavia toimia. Teksti poukkoilee ja katkoo kertomuksia, ja näyttää irvokkaita tai omituisia yksityiskohtia. Kirjassa on kuitenkin kaksi isoa käännekohtaa. Gerti karkaa ja tapaa rikkaiden vanhempien huvittelijanuoren Michaelin, jonka matkaan Gerti lähtee. Gerti palautetaan kotiin, mutta hän tapailee tätä. Lopun tragedia tulee yllättäen ja on hyvin kuvottava.

Minusta kirjan nimi "Halu" on outo, koska kyseessä on pakkomielteistä. "Nainen seisoo paikallaan kuin vessanpönttö, jotta mies voi tehdä tarpeensa häneen". s. 34. Minulla ei halua kertoa, miten akteja on kuvattu, eikä mihin kaikki päättyy.

Teos esittelee maskuliinisia perversioita, väkivaltaa, elämänmenomme raadollisuutta. Romaanin kääntäminen on ollut varmasti hyvin vaikea urakka. Siinä on paljon piikkejä, joita läheskään kaikkia en ymmärrä:
"Huoltoasemien Hitler-huoneissa ne käyvät taas toisiinsa käsiksi, nämä pienet sukupuolet kävelyvaljaissaan, jotka katoavat niiden koneiden suojavarustusten alle siinä missä pienet jäätelöannokset". s.12
Luvun kolme alku
"Rivon rauhallisena työntää vaimonsa kuvan katsojan sepalukseen. Metsät tarrautuvat kauhuissaan taloon, jossa videoiden kuvat, sukukypsyyden raskaasti lastatut laumat, kulkevat silminnäköijöiden edessä ruudulla. s.46. Tämä ei liity mihinkään aiempaan, sillä kakkosluku loppuu:

"Kuljemme valossa, vaikka meidän sitten pitäisikin sytyttää taskulamppumme, joiden valokiilat juuri ja juuri riittävät kahdelle kauniin kaukaisen lauman jäsenelle: niiden täytyy olla juuri me!" s. 45.

****

Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, hänen kuuluisin on romaani Pianonsoittaja.