Fabio Geda: Krokotiilimeri

 

Fabio Geda Krokotiilimeri, alkuteos: Nel marenki ci sano i coccodrilli 2010, suomentaja Leena Taavitsainen-Petäjä, Otava Seven-pokkari 2013, sivumäärä

Italialaisen Fabio Gedan (s. 1972) teos Krokotiilimeri on takakansitekstin mukaan tositarina afgaanipoika Enaitollah Akbarin monivaiheista matkasta synnyinmaastaan Italiaan, etappimaina olivat Pakistan, Iran, Turkki, Kreikka, ja kaupungeista mainitaan ainakin Nava, Gandahar, Quetta, Kerman, Qom, Herat, Teheran, Tabo, Istanbul, Ateena, Venetsia, Rooma ja Torino.

Enaiatollah eli Enait on teoksen mukaan hazara ja shiia. Poika käy koulua Afganistanissa, koulua, jonka talibanit sulkevat ja ampuvat opettajan. Äiti päättää viedä pojan Pakistaniin. Äiti lähtee takaisin kotiin, mutta antaa kolme ohjetta 10-vuotiaalle pojalleen, älä sekaannu huumeisiin äläkä aseisiin, älä varastele. 

Tarina etenee vakiokaavan mukaan, eli Enait pestautuu työhön, josta ei saa palkkaa, tai pientä palkkaa, mutta on ilman asuntoa, jolloin joutuu yöpymään ulkona. Elinolosuhteet tulevat sietämättömiksi joko ympäristön tai poliisin vuoksi ja sitten etsitään parempaa elinpaikkaa. Useissa paikoissa työvoimaa käytetään hyväksi, ja Euroopassa puistoissa käytetään pikku poikia hyväksi. Etapit vaativat kuljetusta, ja matkasta pitää maksaa joko rahaa, tai sitoutua tekemään työtä. Välillä viranomaiset saavat kiinni, laittavat vankilaan tai palauttavat, mistä Enait on tullut. Vasta Italiassa Enait päätyy vastaanottokeskukseen. Hän aloittaa koulun, mutta tuskin on saamassa myönteistä turvapaikkapäätöstä, ja haaveiltua koulunkäyntiä varjostaa karkoituksen pelko.

Tarina on 2000-luvun alusta. Enaiat on töissä kirjan mukaan laittomasti Ateenan olympiakisojen (2004) rakennustyömailla. Kuvaus tapahtuu myös ennen älykännyköiden aikaa. Teoksen näkökulma on Enaiatin.

Pidän hyvänä, että ihmiset lukevat kirjoja, joissa on eri näkökulmia. Maailma on jakautunut elitason, syntyvyyden, kielten, uskontojen, poliittisten järjestelmien, koulutusjärjestelmän ja sosiaaliturvan suhteen. Osa maista ovat demokraattisia, osa näennäisdemokraattisia ja osa on diktatuureja. Kuvauksesta päätellen Enaatin tarpomat paikat eivät ole demokraattisia paikkoja, joissa olisi oikeusjärjestelmä ajantasalla, sillä syrjintää ja mielivaltaa on paljon. Afganistaniin yritettiin Yhdysvaltojen johdolla viedä rauhaa vuoden 2001 kaksoistorni-iskujen jälkeen. Demokratia ei juurtunut, avattuja  kouluja on jo naisilta suljettu. Suomi oli mukana rauhanturvaamisessa ja rahaa virtasi maahan. Turhaan, Taleban on nyt vallassa, ja paluu menneisyyteen on alkanut.

Olen voimaton ilmiön edessä. Minulla ei ole vastauksia maailman köyhyysongelmaan, elintasoeroihin, väestönkasvun eikä eräiden valtioiden väestön vanhemiseen ei väestön vähenemisen haasteisiin, eikä siihen kenet pitäisi päästää länsimaihin ja ketä ei. Kannattaa jokaisen kuitenkin muistaa, että kaikki olemme ihmisiä, emmekä ole valinneet olosuhteista, johon synnymme. Afganistanin yksi ilmiö on nopea väestönkasvu, joka luo painetta lähteä etsimään parempia oloja. Maassa on konflikteja, tai ainakin paljon näkyy tv-kuvissa nuoria (ja vanhoja) miehiä aseet käsissä. Naisen asema on myös erilainen kuin vaikkapa Suomessa, jota jotkut pitävät rasistisena ja sovinistisena maana, jossa kaikki on huonosti, myös sosiaaliturva, asumistuki sekä ansiosidonnainen työttömyysturva. Kannattaa toisinaan pohtia, minkälaisena maailman näkee, ja koittaa parantaa elinolosuhteita ja olla valittamatta turhasta.

Itsenäisillä valtioilla on minusta velvollisuuksia. YK:n ihmisoikeusneuvostoon on kuulunut Afganistan 2018-2020, Pakistan useampaankin otteeseen. Olettaisin siten, että maat olisivat itse hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen, ja noudattaisivat sen periaatteita. Maat ovatkin ratifioineet ainakin osan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kohdista. Itsenäisellä valtiolla on myös tiettyjä velvollisuuksia, jotka koskevat toisaalta köyhiä maita ja toisaalta rikkaita maita. Omien rajojen turvaaminen lienee velvollisuuksista yksi. Toisaalta toisen maan hyökkäykset ovat myös kiellettyjä. Kaikkiin sotiin YK ei ole pystynyt puuttumaan, vaan katsoo vain vierestä.

Hieman tyhjäksi kirja jätti, koska eri ihmisten ja maiden tarpeet ja vaatimukset eivät kohtaa. Siirtolaisvirta tulee jatkumaan, ne, jotka eivät saa turvapaikkaa tai oleskelulupaa, palautetaan tai he jäävät paperittomina maahan. Suomessa on parannettu paperittomien ihmisten terveyspalveluja.

Lisäksi Suomessa puhutaan (tai riidellään) esimerkiksi kansalaisuudesta. Miten tämä ratkaistaan? Kansalaisuuden saamiselle ei minusta kannata räätälöidä mitään "tulorajaa", se on keinotekoinen ja minusta ongelmallinen peruste, koska tilanteet voivat muuttua. Lain mukaan kansalaistamisen perusteet ovat (yksinkertaistettuna): Täysi-ikäisyys, asumisaikaedellytys, "nuhteeton elämä", eli voi olla rikesakkoja, muttei vakavia rikoksia, toimeentuloedellytys, ja ettei ole laiminlyönyt elatusvelvollisuuttaan ja julkisoikeudellisia maksuja ja pystyy selvittämään mistä saa toimentulonsa. Lisäksi on kielitaitovaatimus eli tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito (tai suomen- tai suomenruotsalaisen viittomakielen taito).

Ilmaston lämpeneminen on ripeää ja johtuu hiilidioksiditason noususta tämä vaikuttaa vähintään epäsuorasti siirtolaisuuteen. Olisi tärkeää, että kaikki maat etenkin suuret (USA, Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia, OPEC-maat, EU, Australia)  sitoutuisivat päästövähennyksiin ja metsityksiin, ankeana päätöksenä voi todeta, ettei tätä ole näköpiirissä.