Sivut

maanantai 15. toukokuuta 2023

Riku Korkki: Jäätävä kone

 


Riku Korkki: Jäätävä kone, Pekka Koskelan tarina, Tammi 2021, sivumäärä 302.

Urheilutoimittaja Riku Korkin kirja Jäätävä kone kertoo suomalaisesta pikaluistelija Pekka Koskelasta (s.1982), joka urallaan teki 1000 metrin maailmanennätyksen 1.07.00 vuonna 2007. Pekka Koskela saavutti sprintterien MM-kisoissa 2 hopeaa (2007 ja 2013), ja matkakohtaisissa MM-kisoissa 1000 metrillä pronssia 2005, ja 500 metrillä pronssia 2012. Lisäksi Koskela sai EM-joukkuepronssia vuonna 2018, yhdessä Harri Levon ja Mika Poutalan kanssa.

Kirja kuitenkin mainitsee Koskelan veljesten Pekan ja Pasin asuneen ensin Jyväskylässä, ennen muuttoa Seinäjoelle. Pekkaa kiusattiin kovin alaluokilla, mutta se ei estänyt urheiluharrastusta, joka johti nuorten sarjojen kautta aikuisiin. Pekka kävi armeijan, joka ei ole aivan tavallista urheilupiireissä. Urheilijoista hiihtäjä Matti Heikkinen (s. 1983), Olli-Pekka Karjalainen tuntevat Pekka Koskelan ja saavat "puheenvuoronkin", kuten myös Håvard Lorenzen (s. 1992), norjalainen pikaluistelija, jolla on olympiakulta, - hopea ja -pronssi ja joka on tonnin painellut alle 1.07:n.

Kirjan nimi on Jäätävä kone, ja kirjassa on paljon harjoitteita, punttitreenejä, harjoituspäiväkirjoja ja ruokaa, mitä on syöty. Koskela treenasi 18 000 tuntia. Lisäksi on käyty tärkeimpiä kisoja läpi. Pekalla oli voimaa, mutta ilmeisesti välineet eli terät eivät olleet täysin kilpailukykyisiä. Lisäksi käydään läpi urheiluapurahoja ja doping-testejä. Pekka on läpäissyt 400 d-testiä.

Pekan kanssa oli huipulla samaan aikaan Mika Poutala, josta vaietaan, Koskela voitti Poutalan kanssa joukkuepronssia 2018 EM-kisoista.  Lajin  historiasta ei myöskään puhuta. Nykyisin pikaluistelu on sisälaji. Toisin oli 100 vuotta sitten. Pikaluistelu oli olympiakisoissa talvikisojen alusta asti eli Chamonix'stä 1924 alkaen. Clas Thunberg (1893-1973)  saavutti 1924 ja 1928 kisoissa 5 olympiakultaa, hopean ja pronssin, lisäksi hän voitti 5 MM-kultaa ja 4 EM-kultaa ja himmeämpiä mitaleja. Kaija Mustonen (s. 1941) on viimeinen olympiamitalistimme 1968 Grenoblen kisoista, Kaijalla on olympiakulta, kaksi hopeaa ja pronssia. Viimeinen maailmanmestari on tietojeni mukaan Leo Linkovesi (1947 - 2006), joka voitti sprinttereiden MM-kultaa 1972, ja jolla oli 500 metrin ME 38,0.

Koska en harrasta pikaluistelua, enkä ole huippu-urheilija, tämä jätti minut hieman ulkopuoliseksi. En pitänyt myöskään hyppivästä ja ajoin kitkerästä tyylistä. Ostin tämä kahden euron laarista, joten siihen nähden mukava kirja.

9 kommenttia:

  1. Ihme, että Suomessa ei panosteta pikaluisteluun, vaikka hyviä olosuhteita harrastamiselle kyllä löytyy. (Turussakin kaikki pyörätiet ovat jäässä talvella.) Ystäväni mies luisteli Suomen mestaruustasolla vuosia. Luistelu pitää aloittaa hyvin nuoresta. Yleensä urheilu kuin urheilu vaatii paljon rahaa. Nousu Suomen mestaruustasolle vaatii valtavasti urheiluleirejä, varusteita, valmentajia, hierontaa, lääkäreitä jne. ja elääkin pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaluistelu vaayii paljon harjoituksia. Lisäksi huipulle on vaikea päästä

      Poista
  2. ja minä luistelin joka päivä Turun Urheilupuistossa talvisin koulun jälkeen, join lämmintä mustaviinimarjamehua... nykyään punttisalissa 🏋️‍♀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koulun luistelutunnit tylsiä; ympäri ympäri rataa... Kysyimme vanhalta (?) naisopettajalta jos me tytöt saadaan myös pelata jääkiekkoa?! Joo, saimme oman treenaankin, ja meidän luokasta tuli Turun Palloseuran eka naisjäsenet! 1966 🏒 (pelasin myöhemmin omien poikieni kanssa vanhempain matseissa, ainoana äitinä 🙂)

      Poista
  3. Itsellä on luisteluun kouluajoilta saatu ristiriitainen suhde: meidän tyttöjen piti sirosti kaunareilla tehdä vaakoja ja kahdeksikkoja sekä piruetinpoikaisia samaan aikaan kun pojat pelasivat kentän toisessa päässä innoissaan lätkää. Kysyin opelta rohkeasti, että emmekö mekin voisi edes joskus pelataa lätkää? Open ilme oli paljon puhuvan paheksuva, hänen napakasti tokaistessaan, mutta hyvä ihme sehän on POIKIEN laji!!
    Ilman muuta kahden euron sijoitukseksi varmasti kannattava ostos ja kuvaus eräästä lajinharrastajasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luisteltiin lapsena merenjäällä, mihin oli lanattu kenttä. Pikaluistimia ei ole koskaan.

      Poista
  4. Noista kahden euron laareista tuli mieleen parin euron kirjat joita aikanaan ostin entiseltä Kirjatorilta. Erittäin hyviä löytöjä. Yksi kertoi urheilijoista, siitä miten päästään huippusuorituksiin tms. mutta muuten en juurikaan ole kiinnostunut urheilusta. Luistelusta olen kyllä tykännyt. ⛸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjatori oli mukava paikka, sieltä sai monta hyvää kirjaa. Kiitos kommentista

      Poista