Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 alkuteos Brändövägen 8 Brändö Tel. 35, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1976, sivumäärä 166.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija. Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 on avausosa Osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen. Takakannessa puhutaan muistelmista. Henrik Tikkanen kuului kulttuurisukuun, josta bloggauksen alla tarkemmin.
Henrik Tikkasen teos Kulosaarentie 8 on siis trilogian ensimmäinen osa. Sen tyyli on hyvin pisteliäs ironia ja huomiot ovat vähätteleviä. Kyyninen katse pyyhkii läpi lähipiirin ja porautuu myös itseen. Muistelmat alkavat Pariisin olympiakisoista 1924, jossa Henrikin vanhemmat olivat, isä osallistui ammuntaan, äiti juhlintaan. Henrik syntyi syksyllä ja alkaa ".. karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta". Avausosa loppuu isän uurnan laskuun, hänen kuoltua viinaan. Ensimmäinen osa käy läpi pojan varttumisen mieheksi tiettyine kipupisteineen, mutta tarkastelee etenkin isän ja äidin alamäkeä. Isän ensimmäinen avioliitto oli päättynyt kertojan isoveljien syntymään ja heidän äitinsä kuolemaan. Kertojan äiti liehui aika paljon ja pian pois perheen päivittäisestä elämästä.

Perhe asui Kulosaaressa. Aluksi kertoja lähetetään maalle ja kristilliseen kesäsiirtolaan, jossa vasta kummaa touhua oli. Useimmat kirjan asiat on kuvattu oudoiksi mutta kuvaus on lakonista jopa steriiliä, niistä välittyy välinpitämättömyyttä.

Asuinpaikka Kulosaari on suomenruotsalaisten asuttama, jota Tikkanen kuvaa "Ken on asunut Kulosaaressa, hänet on tuo näennäistodellinen yhteisö ikiajoiksi merkinnyt väärien arviointiensa leimasimella s.62. "Kulosaari oli epäilemättä luokaton yhteiskunta jossa vallitsi vahvasti vaihteleva tasa-arvo" s.63. Rahojen menettäminen on paha asia, niin tapahtui Henrikin isälle, ja hän möi jopa mattoja Stockmannilla. Kirjan mukaan hänet potkitaan Pörssiklubista, jota perustamassa hän oli. Kulosaarta kuvataan yhdyskunnaksi, jossa vallitsi (tuolloin) omahyväisyys. "Isä varustautui suuren halveksunnan asein ympäristön rajoittuneisuutta vastaan, ja se heijastui hänessä syvänä itsehalveksuntana. Ei ihme, että hän joi liikaa." s.66.

Äidin suhteita, ja alamäkeä tarkastellaan, isän kohtalo oli viina, joka äidillekin maittoi kieltolaista huolimatta, ja sen jälkeen äidillä on rakkaushuolia. Poika tuntuu kiintyneen isovanhempiinsa, ja perheen koiraan Innaan, joka jäi Kulosaareen, kun äiti lähti. Innan kuolemaa surraan.

Kirja on kuolemaa täynnä, on onnettomuutta, oman käden kautta tapahtuvaa kuolemaa, ja viinalla vauhditettua loppua. Viina, häpeä ja epätoivoiset teot värittävät avausosaa, mutta asiat on kuvattu niin, että tätä oli mielenkiintoista lukea.

Koska kirja kertoo pojan kasvusta mieheksi, on käsitelty myös niitä ekoja kertoja. Eka kerta olisi pitänyt olla kesämökillä talvisaikaan, mutta kaikkea voi tulla eteen. Kristillisen kesäsiirtolan kokemukset ovat myös sarjassa, 'kokemuksia, joita itse en ole onneksi kokenut, ja kuulostaa kyllä lievästi sanoen omituiselta, 12-vuotiaat pojat toistensa jalkovälissä kiinni.

Sota on läsnä. Vanhemmat veljet astuvat armeijaan, esikoisen tie oli lyhin ja traagisin, kaksoset touhusivat taisteluissa löytäen kutsumuksensa, kertojan mukaan heidän kasvatuksensa sopii armeijaan, koska heitä oli lapsuudessa nöyryytetty, loukattu, kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja siihen oli tyytyminen. Kertoja astui sotaväkeen vapaaehtoisena tajuten, kuten ilmeisesti järkevimmät jo Stalingradin jälkeen, että sota hävitään, mitä mielipidettä komppanian päällikön kanssa puidaan. Sodassa sotilaista tulee miltei aina pasifisteja (tai kuolleita).

Kirja on nopealukuinen, mutta syvällinen, ja kerronta on vailla omakehua. Tarinassa vilisee merkkihenkilöitä, kuten Wäinö Aaltosesta ja presidentti Ståhlbergistä, joista huomiot jätän jokaisen itse luettavaksi.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia alkaa teoksella Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35, se on tiivis ja  kyyninen katsaus vuosiin 1924 - 1947.
*****
Georg Henrik Tikkanen (9.9.1924 - 19.5.1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija. Olen kokenut yllä olevan romaanina, en autenttisena (totena, aitona ja tyhjentävänä) kuvauksena Tikkasen perheestä, perheystävistä tai suvusta. Tikkanen tunnustaa teoksessa Yrjönkatu käsitelleensä yksipuolisesti asioista. Todellisuudessa Henrik Tikkasen isä oli arkkitehti (lähde Wikipedia), mikä ei tule mitenkään tässä ilmi, osoitetrilogian toisessa osassa on maininta, että isä oli pula-aikana Stockmannilla töissä, ei siis ollut siellä kuolemaansa asti. Isä sai olympiapronssia Pariisin olympiakisoista, sekä hopea- ja pronssimitalin Antwerpenissa, tosin kaikki joukkuelajissa. Henrik Tikkasen isänisä oli taidehistorian professori J.J. Tikkanen, jonka isä Paavo puolestaan perusti Suomettaren. Henrikin äidinisä oli Lahden piirilääkäri ja valkoinen, ja veli tolstoilainen, en laita nimiä henkilötietojen takia.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat
Yrjönkatu sekä
Henrikinkatu.