Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä, Otava 2012, ilmestynyt ensimmäisen kerran 2003.

Tatu ja Patu -kuvakirjat alkavat tästä mainiosta teoksesta, missä Outolasta kotoisin olevat veljekset Tatu ja Patu menevät Jori-serkkunsa tyköön Helsinkiin junalla.

Tatu ja Patu juoksevat kamera kaulassa ja kartat kädessä Helsingin rautatieasemalla.

Jori on kovinkin kiireinen, ja Tatu ja Patu menevät Kansallismuseoon, jossa opas nuhtelee heitä museoesineen päällä istumisesta.

Jori kiirehtii paikasta toiseen, eivätkä Tatu ja Patu pysy perässä. Olympiastadionilla Tatu ja Patu lennättävät itsensä seipäällä Stadionin tornin huipulle, matka jatkuu raitiovaunulla Linnanmäelle, jossakin vaiheessa Jori häviää. Veljekset etsiskelevät Joria, jonka kiireen syy ja salkun sisältö ilmenevät teoksen lopussa, Jorilla on nimittäin salkussa jäätelöt mukana ja lupa jäätelökioskin perustamiseen olisi hyvä saada, ennen jäätelön sulamista.

Jäätelölupa-asiaa ollaan informoimassa Eduskuntatalon pihalla. Lopulta lupa heltiää, ja Tatu ja Patu saavat jäätelöä ennen kotiinlähtöä.

Tatu ja Patu kirjoja on ilmestynyt tätä kirjoitettaessa 15, ja sarja on laadukas. Tässä aihe on lapsille, tuttu, toteutus on hulvaton, kuvitus on oiva eikä kirjassa ole mitään ilkeää tai lapselle sopimatonta. Lapsi ei ymmärrä kaiken byrokratian kankeutta, ehkä aikuinen ymmärtää. Jäätelön myyntilupaa voi olla Suomessa hyvinkin vaikea saada.

Onneksi on tällaisia kirjoja on olemassa, jotta lapset saavat olla lapsia. Lisäksi tekstien ja kuvien monimuotoisuus ilahduttaa tätä kyynistä keskinkertaista bloggaria.

Tatu ja Patu Helsingissä on kympin kirja, josta vanhempien kannattaa maksaa kaksikymppiä. Myös 2020 ilmestynyt Tatu ja Patu -kovaa menoa kiskoilla on oiva teos.

Henning Mankell: Askeleen jäljessä

Henning Mankell: Askeleen jäljessä, alkuteos Steget efter 1997, suomentanut Laura Jänisniemi, Otava-Seven 2007, sivumäärä 637

Henning Mankell seitsemäs Wallander-kirja Askeleen jäljessä on kolmas peräjälkeen, missä on mielisairas sarjamurhaaja ja toinen, missä Wallander on murhaajan seuraava uhri.

Murhamaanikko iskee ensimmäisen kerran juhannuksena 21.6, jolloin hullu on iskemässä nuorten juhannusseurueeseen. Martin Boge, Lena Nordman ja Astrid  Hillström eivät palaa juhannuksen jälkeen kotiinsa, mutta postikortteja tulee nuorten kotiin eri Euroopan valtioista, eli murhaa yritetään peitellä. Eva Hillström on erityisen huolestunut tyttärensä Astridin katoamisesta. Poliisilaitoksella tutkitaan asiaa, mutta seuraavaksi katoamista tutkinut rikospoliisi Karl-Evert Svedberg löydetään ammuttuna kotoaan. Svedberg on asunut yksin. Hän on ollut hyvä poliisi, nyt hänen yksityiselämästään selviää uusia asioita. Elokuun yhdentenätoista päivänä Rosmarie ja Mats Leman löytävät luonnonsuojelualueelta kadonneiden nuorten ruumiit. Isa Edengrenin piti olla 1700-luvun asussa muiden nuorten kanssa, mutta hän sairastui. Alkuvaiheessa murhista epäillään jopa kuollutta Svedbergiä, koska kaikkia uhreja on ammuttu keskelle otsaa, ja Svedberg oli hyvä ampumaan. Kun Isa Edengren ammutaan Bänsön saarella, Svedberg-vainaa vapautuu epäilyistä.

Murhakarkelot jatkuvat liian kauan (8 uhria) ennen kuin mielisairas murhaaja saadaan pyydystetyksi.

Kuten kahdessa edeltävässä osassa Väärillä jäljillä sekä Viidennessä naisessa rikollisen näkökulma vuorottelee Wallanderin näkökulman välillä, mutta lukija ei tiedä, kuka on murhaaja eikä miksi.

Luvun 10 alussa murhaajan aamutoimia esitellään: "Juotuaan kupillisen erikoisteetä, jota hän oli tuottanut Shanghaista, hän oli levittänyt punaisen maton aamuvoimistelua varten". s. 166 Mitattuaan pulssinsa, kirjattua sen ylös, hän kävi suihkussa, ja aloitti päivän työt kirjoituspöytänsä ääressä. Pitkällisen kuvailun jälkeen, mainitaan: murhajan ei tarvinnut miettiä "että hän olisi oikeassa". Oikeassa siinä, ettei oikeudenmukaisuutta ollut olemassakaan".  s.167. En avaa murhaajan motiiveja enempää, mutta mitään järjellistä syytä käytökseen ei ole, kuten tätä aiemmassa ja tätä seuraavassa Wallander-tarinassa. Kaikki kolme murhaajaa ovat luonnollisesti hulluja. Svedbergin murha ei kuulu sarjaan, sen motiivi oli myös omituinen.  "Hän (Svedberg)  alkoi kysellä. Minua alkoi hermostuttaa. En halua olla hermostunut". Syyllinen on taas "perusruotsalainen", murhaajaksi kovin koitetaan ehdottaa jotain "siirtolaista".

Wallanderit ovat myös jatkokertomus poliisilaitoksen arjesta, Kurtin elämästä, ja pohdiskelua yhteiskunnan kipupisteistä.

Syyttäjä Åkeson on Ugandassa ja hänen tilallaan on turhantärkeä Thunberg, joka pomottaa ja arvostelee Wallanderia, joka tulistuu. Thunberg kantelee Wallanderin pomolle Lisa Holgerssonille, joka haluaa Wallanderin pois tutkinnan johtajan paikalta. Wallander miettii asiaa, ja kutsuu rikosteknikko Nybergin syömään. Sven Nyberg on minun ehdottomia suosikkeja poliisilaitoksella, Nyberg on vanha äreä, mutta sinnikäs ja nerokas rikospaikkatutkija. Hän kaikessa äreydessään on hyvin inhimillinen hahmo. Hän on hyvin lojaali Wallanderille, ja tukee tietenkin tätä. Nyberg toteaa, millä jaksaa: "minä juon yli kaksikymmentä kupillista kahvia päivässä. Että jaksaisin. Tai että kestäisin." s. 356. Ruokailu ravintolassa päättyy siihen, kun tarjoilija soittaa poliisille. Wallander oli unohtanut lompakon kotiin, eikä Nybergillä ole rahaa kuin 200 kruunua, laskun loppusumma oli 400 kruunua. Nybergille ravintolassa käynnit ovat harvinaisuus, edellisen kerran Nyberg oli ollut ravintolassa vuonna 1973.

Kurt Wallanderilla on kaikenlaisia oireita ja hän nukahtaa rattiin ja auto menee ruttuun. Kurtilla todetaan korkea verenpaine (170 yläpaine), sekä sokeritauti (arvo 15,3), Kurtin paino on (vain) 92 kg. Kurt saa lääkityksen ja lääkäri ohjaa ravitsemisterapeutille.

Kurtin isä kuoltua Löderopin talo myydään ja Gertrud muuttaa sisarensa luo. Jäljelle jääneet taulut metsoilla ja ilman jaetaan sukulaisten kesken. Baiba empii suhteessaan, ja peräytyy. Kurt on hyvin yksin, mutta muistelee onnellisia aikoja ystävänsä Sten Widenin kanssa.

Bloggari Bosse Lidén on tehnyt upeita bloggauksia Wallander-kirjoista, paikallistuntemusta löytyy, ja taustoja, henkilöitä ja valokuvia. linkkaan hänen ruotsinkielisen bloggauksensa tänne.

Mankellin Askeleen jäljessä varsinkin ensimmäisellä lukemisella oli yllättävä ja hieno teos, mutta toisella kerralla umpihullun mielenkäänteet kummastuttivat.
*****
Henning Mankell (1948 - 2015) oli ruotsalainen kirjailija, jonka tuotanto oli erityisen laaja.
Kirsten Jacobsen on kirjoittanut Mankellista haastatteluihin perustuvan kirjan. Mankellin esikoisteos oli nimeltään Panokset.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma")

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta, alkuteos Planet of Exile 1966, suomentanut Jyrki Iivonen, Avain 2011, sivumäärä 166.

Ursula K. Le Guinin scifi-teos Maanpakolaisten planeetta kuuluu hainilaissarjaan. Fiktiiviset hainilaiset ovat aikoinaan asuttaneet Linnunrataa myös maata. Hainilaisilla on ollut erilaisia asuttamiskokeiluita, ja tässä kirjassa tutustutaan niistä yhteen.

Eltanin Gamma Dragon -aurinkoa kiertää kaksoisplaneetta, johon kuuluu tarinan tapahtumapaikka Tevaria. Tevarian kuukausi on maan ajassa nelisensataa päivää, ja vuosi noin 60 maan vuotta eli standardivuotta. Kirjan alkutilanteessa on alkamassa 15 standardivuotta kestävä talvi. Planeetalla asuu halveksittu 600 standardivuotta sitten planeetalle siirretty hainilaisten geneettinen rotu  'muualla syntyneet', jotka eivät pysty kunnolla lisääntymään planeetalla, ja heitä pelätään ja vihataan.

Hainilaisten korkea kulttuuri ja teknologia johtavat minusta hyvin halpamaisiin tuloksiin, joskin tässä selvitetään, että hainilaisia itseään on uhattu, ja hainilaset ovat joutuneet sotaan. Kaikkien maailmojen liitto on  tuonut muukalaiset planeetalle, ja lähteneet sitten sotimaan. Miten sodassa on käynyt, ei selviä 'muualta tulleille' eikä kantaväestöllekään, joka ei tiedä koko sodasta. Paikalliset ovat takapajuisia, he eivät ole edes keksineet pyörää. Hainilaisten sääntöihin kuuluu, että korkeaa teknologiaa ei saa tuoda sinne, missä sitä ei ole, ennen Kaikkien maailmojen liiton suostumusta. Suostumusta ei ole saatu, koska yhteyksiä ei ole. Joten 600 standardivuotta on kulunut, mutta ennakkoluulot eivät ole hälvenneet. Planeetta on siis oikea takapajula, kirjoja ei ole, eikä tietoa ole yhtikäs mistään. Paimentolaiset tulevat talveksi kaupunkeihin. Juuri kukaan planeetalla ei ole elänyt talvea, koska talven päättymisestä seuraavan tuloon on aina 45 standardivuotta.

Talven tullessa planeetalla ollaan entiseen verrattuna uudessa tilanteessa, gaalit joita on noin 60 000 jäsentä, ryöstelevät itselleen tarvikkeita talveksi. Gaalit ovat "loisia", he eivät varastoi mitään, vaan varastavat kaiken. Aiemmin ryöstely on tapahtunut kaupunkien ulkopuolella. Tänä talvena gaalilaiset ovat yhdistäneet voimansa, ja uhkaavat myös muurien suojaamia kaupunkeja ja niiden asukkaita. Hainilaisten tuomat 'muukalaiset' ovat huvenneet muutamaan tuhanteen, he ovat yksiavioisia, eikä lisääntyminen luonnistu hyvin vieraissa olosuhteissa, on keskenmenoja, ja lapsikuolleisuus on korkea. Talven kestäessä paikallisetkaan eivät lisäänny. Paikalliset ovat moniavioisia, tai niin, että miehellä on monta vaimoa, ja he suhtautuvat vihamielisesti muualta tulleisiin. Muualta tulleet ihmiset osaavat ajatuspuhetta, ja paikalliset pitävät heitä noitina. Epäluulot ovat ylitsepääsemättömiä.

Talven tullessa tapahtuu toinenkin uusi asia. Paikallinen tevarilainen Rolery menee muualta tulleiden kaupunkiin, ja saa kosketuksen Jakob Agatiin. Rolery on syntynyt talvella, ja väärään aikaan avioitumisen kannalta, eli hän ei ole kenenkään vaimo, myös muukalaisten nuori johtaja Jakob Agat on naimaton. Kirja kertoo heidän tapaamisestaan, rakastumisesta, liitostaan, jota kummankaan kansat eivät halua, raa'asta sodasta gaalilaisia vastaan, jossa armoa ei tunneta. Gaalilaisilla on ylivoima, pelkästään aseissa on 15 000 miestä, kun muualta tulleita on enää parisen tuhatta. Gaalilaiset ampuvat tulinuolia, polttavat paikallisten asuttaman Tevarian kaupungin, murtavat muurit, tappavat asukkaat ja ryöstävät kaupungin, ja syövät karjan, ja jatkavat seuraavaan kaupunkiin, joka on muualta tulleiden Landin -kaupunki. Roleryn rakastuminen ja nopea avioituminen saa muutoksen paikallisissa, he hakeutuvat Landiin, ja taistelevat muualta tulleiden kanssa rinta rinnan. Taistelut ovat raa'at ja rajut ja tappiot ovat suuret, mutta puolustus kestää niin kauan, että gaalilaisten pitää mennä ryöstämään joku toinen kaupunki?

Kirjan sanoma
Kirjan sanoma on ilmitasolla kuitenkin se, että paikalliset ja muualta tulleet löytävät toisensa, ja ovat tervetulleita toistensa tyköön, ja oppivat toisiltaan, ja ehkä evoluutio lähentää. Agat ja Rolery jatkavat avioliittoaan ja Agat tajuaa, että hän ei ole maanpakolainen vaan tämä on hänen kotiplaneettansa.

Kirjan sanoma piilotasolla on hyvin paljon kyynisempi, enkä uskalla sitä tähän aivan suoraan laittaakaan, mutta vihjasin jo, että torjutut gaalit luultavasti menevät tappamaan ja ryöstämään jonkun toisen kaupungin. Kukaan ei pidä heille portteja auki. Lopputuloksen kannalta se on kuitenkin aivan sama, gaalien maailmassa henkiin jää se porukka, joka lopulta on vahvin. Jos portteja ei avata, ne rikotaan. Kaikki ryöstetään, ihmiset tapetaan. Taistelujen kuvaaminen on todella raakaa. Kirveillä lyödään päitä poikki, ja nuolia viuhuu. Armoa ei anella, eikä kukaan sitä soisikaan, vaikka joku anelisi. Minusta tänä johtaa loppupäätelmään, että pitää olla kyky ja halu puolustautua, ja järkevä suunnitelma tehdä se. Jos gaalit saavat voiton muista heimoista, kuka kerää hyvinä aikoina viljaa, ruokaa ja lihaa? Miten talven yli päästään?

Ursula K. Le Guinin Maanpakolaisten planeetta on vimmainen eloonjäämistaistelu, jonka syvin sanoma on se, että sivistyneiden ja vastuullisten pitää liittoutua yhteen  ja tehdä yhteistyötä, ja tarvittaessa puolustaa omaa olemassa oloaan barbaareja vastaan viime kädessä voimakeinoin, koska universumissa järkipuhe on pelkkää avaruuspölyä.

*****

Ursula K. Le Guin (1929 -2018) on kuuluisa amerikkalainen kirjailija, hänen tuotantonsa koostuu scistä, fantasiasta, runoista, sekä lasten- ja nuorten kirjoista.

Pimeyden vasen käsi on blogattu TÄÄLLÄ.
Maameren tarinoista on blogattu  NÄIN, ja sen kakkososasta Atuanin hautaholveista NOIN.
Haikaran silmän bloggaus on  TÄÄLLÄ.
Osattomien planeetta

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys, Wsoy 1940, Seven-pokkari, sivumäärä 272.

Mika Waltarin Palmu -dekkarit ovat loistavia, niiden kertoja on nuori, mutta poliisina kokematon etsivä Virta, jonka tädin toinen mies ministeriöstä on hommannut työpaikan. Murhatutkimuksia johtaa sikaria tuprutteleva komisario Frans Palmu. Autokuskina on etsivä Väinö Kokki.

Juoni ja henkilöt, mutta loppuratkaisua siis syyllistä ei paljasteta
Komisario Palmun erehdys -dekkari alkaa, kun tulee ilmoitus, että rikas, älykäs, boheemi, turmeltunut ja huikentelevainen Bruno Rygseck löytyi kylpyhuoneestaan kuolleena, paikalla poliiseille oven avaa Batler eli hovimestari Veijonen. Bruno Rygseck on hukkunut omaan uima-altaaseen, jonka mitat ovat 2mx3m. Kylpyhuoneen ovi runneltu ja raollaan, mutta valo on poissa (eli palaa, kun Batler on kääntänyt katkaisijaa, Palmu päättelee tästä, että uhri on murhattu). Uhrille on annettu tekohengitystä ja hänet on viety ambulanssilla sairaalaan. Hovimestari on tyhjentänyt altaan. Lattia on liukas vedestä ja saippuasta. Saippuasta jäänyt viiru lattialle. Saippua on nostettu telineeseen. Uhrilla on ollut kuhmu päässä.

Motiivi juontaa Brunon kummalliseen seuraleikkiin eli osallistujien on pitänyt tehdä rikos, josta uhri ei voi ilmoittaa poliisille, vaikka uhri on menettänyt jotakin korvaamatonta. Vuorineuvoksen tytär Irma Vanne kähveltää ihalemansa Laihosen käsikirjoituksen, Laihonen asuu äitinsä luona. Brunolla on kaksi köyhää serkkua konttoristi Airi Rykämö ja hänen veljensä ylioppilas Aimo Rykämö. Brunolla on hallussaan Aimon väärentämiä vekseleitä. Airi on jollain tavalla lunastanut vekselit, ja hänellä on Brunon salaoveen avaimet. Asiaa vihastuttaa seuraleikin tuomaria insinööri Vaaraa, joka seurustelee tai haluaisi seurustella Airin kanssa. Aimo Rykämö on varastanut Brunon tädin neiti Amalia Rygseckin sekarotuisen kissan prinsessa Adelinen. Brunon rikos on se, että hän tarjoaa kissalle myrkytettyä kermaa, ja kissa kuolee. Ilta on päättynyt kiihkeästi, ja aamulla on selvitelty asioita. Insinööri Vaara on tullut vihoissaan taloon, kuten myös Amalia Rygseck, sekä Brunon vaimo rouva Alli Rygseck. Taloon on aamulla kokoontunut kaikki muutkin edellä mainitut. Epäilyksiä herättää lisäksi hovimestari eli Batler, joka on saanut potkut edellisestä työpaikasta hotellista kavalluksen vuoksi. Palmu, Kokki ja Virta tutkivat rikosta kunnes ministeriöstä tulee käsky lopettaa tutkimukset, sillä Rykämö-yhtiön pääjohtaja Gunnar Rygseck on vedonnut ministeriin. Poliisikolmikko, neiti Vanne ja kirjailija Laihonen suuntaavat Kämppiin, syövät, juovat, keskustelevat ja Kokki laulaa. Palmu tulee päissään työpaikalleen, ja siellä ilmenee, että rouva Alli Rygseck on kuollut syankaliumilla myrkytettyyn absinttiin. Tutkimukset alkavat uudestaan.

Poliisit kuulustelevat uudestaan talossa olevia, edelleen kaikki valehtelevat ainakin joissakin kysymyksissä. Aimo Rykämö on velkaantunut ja väärentänyt vekseleitä, niiden avulla Bruno on vaatinut suosionosoituksia Airi Rykämöltä, insinööri Vaara on raivoissaan. Vaara on repinyt sivuja Brunon punaisesta muistikirjasta ja yrittää lyödä Palmua. Poliisikolmikko kutsutaan Rykämö-konserniin, jossa isokiho Gunnar Rygseck pyrkii ohjaamaan poliiseja ja vaikutusvallalla ja rahalla saamaan haluamansa lopputuloksen eli keskeyttämään tutkimukset.

Kirjan suola on nerokas dialogi ja miljöö ja myös se, että monilla päähenkilöillä on motiivi ja tilaisuus, siksi he epäilevät toisiaan, mutta samalla yrittävät suojella muita.

Komisario Palmun erehdys? Koska todisteita on miltei mahdoton saada, komisario Palmu virittää ansan, osittain hölmön kertojan kustannuksella. Lopussa sitten selviää, kuka on syyllinen ja miksi sekä murha-ase. Lisäksi lemmenasiat selkiävät.

"Hän on vain yksinkertainen insinööri. Parempi niin sillä ”nerous ei koskaan ole puhtaasti myönteistä”.

Kirja ilmestyi 1940, se filmattiin vuonna 1960, josta filmistä kannen kuvakin eli Joel Rinne esittää komisario Palmua, ja Matti Ranin kertojaa eli Toivo Virtaa. Kirja on miltei suoraan elokuvakäsikirjoitus, eli menee elokuvan mukaan lähes kokonaan, mutta elokuva on miltei komedia. Filmi on minusta parempi kuin kirja,

Filmissä näyttelee senaikaisia tähtiä,  Elina Pohjanpää esittää Irma Vannetta, ja Pentti Siimes Aimo Rykämöä. Leo Riuttu näyttelee kirjailija Laihosta. Elina Salo esittää Airi Rykämöä,  Matti Oravisto esittää insinööri Vaaraa. Saara Ranin on loistava Amalia Rygseck, ja Leevi Kuuranne on ilmeetön Batlerina. Uhria eli Bruno Rygseckiä esittää loistava Jussi Jurkka, ja hänen vaimonsa osan esittää Hilman päivien tähti Aino Mantsas.

Leo Jokela on virtuoosimainen etsivä Kokkina, tässä hänen teoria murhaajasta.

Ensimmäisestä Palmu-dekkari oli  Kuka murhasi rouva Skrofin  ja kolmas Tähdet kertoivat komisario Palmu

****

Mika Waltari, Suomen yksi suurimpia  kirjailijoita, syntyi 19.9.1908, hän menehtyi 26.8.1979. Waltarin tunnetuin teos on Sinuhe egyptiläinen Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat hyviä hauskoja historiallisia romaaneja.

Beatrix Potter: Petteri kaniinin satumaailma

Beatrix Potter: Petteri kaniinin satumaailma, Beatrix Potterin koko tuotanto, Otava 2015, englanniksi tämä on julkaistu 2002. Sivumäärä 400.

Beatrix Potterin Petteri kaniinin satumaailmaan on kerätty kaikki tarinat värikuvin.

Petteri Kaniini tarinassa (1902) Petteri saa äidiltään ohjeeksi, ettei herra Vänskän puutarhaan ole asiaa, sinne isäkin "jäi". Muut sisarukset poimivat metsässä karhunvatukoita, mutta Petteri porhaltaa Vänskän puutarhaan. Hankaluuksia koituu, mutta Petteri selviää hengissä kotiin, mutta väsynyttä kania äiti joutuu hoitamaan kamomillateellä.


Nokkela ja Vikkelä -tarina (1903) on kuvaus järviseudulta. Oravaveljekset Nokkela ja Vikkelä lähtevät pähkinän hakuretkelle lautoilla läheiseen saareen, jossa he sopivat Pöllön kanssa pähkinöiden keräämisestä. Nokkela kiusoittelee Pöllöä arvoituksin.

Iso Pöllö ei pidä näsäsviisastelusta, ja rouskuttaa ensin yhden myyrän ja sitten liian nokkelan oravan melkein, hännästä jää vain tynkä, ja jäävät vitsailut ja arvoitukset.


Tarina räätälistä ilmestyi vuonna 1903, se perustuu tositapahtumiin, joskaan hiiret tuskin saattoivat köyhän räätälin työtä loppuun. Tarinassa hiiret tekevät silkistä pormestarille liivit. Tarina oli Beatrixin lempitarinoita ja minusta erityisen hyvä. Hiiriltä tosin loppuu silkki, mutta räätälin kissan avustuksella silkkiä saadaan lisää ja vaate valmistuu ajallaan ja räätälille koituu lihavammat ajat.

Penna Pupu -tarina on vuodelta 1904. Penna nimi tulee suoraan Beatrixn lemmikkikanista Benjaminista. Penna Pupu on Petteri Kaniinin serkku ja he hakevat Petteri Kaniinin Vänskälle jättämät vaatteet. Serkukset joutuvat pulaan tällä kertaa kissan vuoksi. Pennan isä pelastaa pikku puput pinteestä.

Kaksi tuhmaa hiirtä (1904) on tarina nukkekodista, jonne hiiret menevät tekemään omiaan. Tarinan esipuhe liittää tämän Beatrixin kihlattuun Norman Warneen, jonka sukulaisten lapsilla oli Normanin nikkaroima nukkekoti sekä Beatrixin omiin hiiriin, joille kihlattu teki "häkit". Beatrixin perhe vastusti kihlausta, avioliitto ei toteutunut kihlatun kuoleman vuoksi, mutta kirjailijatar säilytti Normanin tekemät nukkekodin kalusteet.

Rouva Siiri Sipinen (1905) on eläväinen tarina, mutta sen päähenkilöllä ei ole esikuvaa eläinmaailmassa vaan Siiri esittää "erästä skotti pesijää". Tarinassa Siiri on siili, joka löytää pikku-Liisan nenäliinat ja pesee nämä ...

Piirakka ja peltivuoka (1905) kertoo peltivuuan kohtalosta, kun kissa tekee piirakka, johon laittaa herkkuaan hiiren lihaa (luin ensin että hirven mutta siis hiiren lihaa). Tarinassa on myös harakka, ja täytyy todeta, että Beatrix oli taitava piirtämään.

Jeremias Rimppakinttu on sammakko, joka kalastaa. Lohi vie rimppakintun, mutta onneksi saa saaliiksi lopulta vain kalossit. Jeremiaksen lounas sisältääkin vain heinäsirkkaa ja leppäkerttua.

Jossain vaiheessa Englannissa julkaistiin haitarikirjoja, en tiedä minkälaisia ne ovat, mutta kaksi haitarikirjatarinaa tässä on. Tuima tuhma kaniini on tarina, jossa tuhma pupu pöllii kiltin pupun porkkanan, mutta joutuu metsästäjän tähtäimeen. Kiltti pupu on pötkinyt pakoon. Haulikon haulit eivät vie tuhman pupun henkeä, mutta häntätupsun ja viikset.

Lorutarinat ovat myös mukavia. Omppu pompun lastenlorut sekä  Pupu persiljan lastenlorut. Kirjassa on joukko muita tarinoita, joita voin suositella, kaikille hienojen eläinkuvien ystäville, tai Beatrix Potter -faneille.

Kaikkien tarinoiden ja lorujen kuvitus on upea, ja minusta äärettömän kaunista, ja ne kantavat tarinaa.

Tarinat ovat ihastuttavia, ja ovat osittain ihastuttavien piirrosten varassa, mutta ei suinkaan kokonaan, moni tarina kantaa ilmankin.

Tarinoilla oli eri suomentajia. Riitta Björklund on suomentanut avaustarinan Petteri Kaniinin, Eeva-Liisa Manner on suomentanut kaksi Nokkelan ja Vikkelän sekä Rouva Siiri Sipisen, Hanna Tarkka peräti kymmenen, ja Raija Mattila yksitoista, kaksi lorutarinaa on suomentanut Johanna Venho.

****
Beatrix Potter (1866 - 1943) oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja, hän julkaisi Petteri Kaniinin vuonna 1902, ja sen suosion siivittämänä julkaistiin vielä  24 muuta ihastuttavaa tarinaa, tässä kirjassa oli lisäksi  neljä  ennen julkaisematonta tarinaa. Beatrix oli kotoisin varakkaasta perheestä ja nuorena (ja vanhempana) hänellä oli paljon lemmikkejä ja Beatrix tarkkaili luontoa ja piirsi paljon kuvia. Beatrix oli kihloissa, mutta mies kuoli ennen häitä, mutta Beatrix avioitui 48-vuotiaana vuonna 1913. Hän muutti järviseudulle, harrasti maanviljelyä ja luonnonsuojelua.

Leon Uris: Exodus

Leon Uris: Exodus, 1958, Suomentanut Laura Tala, Gummerus 1960, sivumäärä 621.

Leon Uriksen Exodus -romaani kertoo juutalaisen valtion Israelin synnystä. Romaanin takaumat kattavat Euroopassa sorrettujen juutalaisten halusta muuttaa ensin Turkin ja sittemmin Britannian hallitsemalle Palestiinan mandaatille ja päättyy itsenäistymisjulistuksen jälkeiseen sotaan arabimaita vastaan. Romaanin päähenkilöiden kautta käydään traagiset ja vaikeat vaiheet, mutta lopulta saavutetaan itsenäisyys, mutta selkkaukset eivät kokonaan lopu (eivätkä ole loppuneet).

Britannia luopui virallisesti Palestiinasta 15.5.1948, ja Israelin valtio julistettiin perustetuksi päivää aikaisemmin eli 14.5.1948 eli 70 vuotta sitten. "Israelin maa on juutalaisten kansallinen synnyinmaa. Täällä on saanut alkunsa  ja kehittynyt heidän henkinen omalaatuisuutensa, heidän uskontonsa ja kansallisuutensa... s.535. Julistukseen pääsemiseksi juutalaiset ovat joutuneet kestämään Euroopassa vuosisatoja vainoa, Hitlerin holokaustin, toisen maailmansodan jälkeiset pakolaisleirit, ja itsenäisyystaistelun brittejä ja ympäröiviä valtioita vastaan. Israel on YK:n jäsenvaltio, mutta Israelin valtiota eivät ole tunnustaneet 32 Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtiota. (lähde Wikipedia).

.
Kirja alkaa Kyproksen Larnacan pakolaisleiristä, jonne piikkilanka-aitojen taakse britit ovat sijoittaneet Palestiinan mandaattiin pyrkineitä juutalaisia, useat heistä ovat orpoja alaikäisiä. Tarkoituksena on harhauttaa brittejä (kirjassa puhutaan englantilaisista, jota termiä käytän pääosin jatkossa). Englantilaisten toimia arvostellaan todella kirpeästi, ja heidän ulkopolitiikan syyksi mainitaan öljy.

Harhautuksen tarkoituksena on viedä laivalla alaikäisiä pakolaisia Palestiinaan. Operaatiossa esitellään kirjan päähenkilöt.
Exoduksen päähenkilö on Ari Ben Canaan, hän on Barak Ben Canaanin poika. Barak lähti veljensä Akivan kanssa pakoon 1880-luvulla päätyen suurten vaikeuksien kautta Palestiinaan. Barakin ja Akivan välit myöhemmin rikkoutuvat, sillä Akiva ottaa jyrkemmän linjan englantilaisiin. Ari Ben Canaanilla on arabiystävä Taha, joka vaihtaa itsenäistymiskuohunnassa asennettaan, ja kuolee. Arilla on sisar Jordana, jota Taha olisi halunnut vaimokseen. Jordana on kiintynyt  David Ben Amiin, joka myöskin kuolee Jerusalemissa taistelussa. Ari on kirjan operaatioiden pääsuunnittelija. Hän on asunut englantilaisten hallitsemassa mandaatissa, ja osallistunut liittoutuneitten riveissä toiseen maailmansotaan, ja ylennyt majuriksi. Arin kautta kummastellaan englantilaisten nuivaa asennetta juutalaisia kohtaan toisen maailmansodan jälkeen. Ari toimi jo Berliinissä ennen sotaa, ja siirsi turvaan juutalaisia.

Katherine "Kitty" Fremont on amerikkalainen sairaanhoitaja. Hänen miehensä on kaatunut toisessa maailmansodassa, hänen lapsensa on kuollut polioon. Tarinan alussa Kitty  28-vuotiaana toimii sairaanhoitajana pakolaisleireissä. Mark Parker on amerikkalainen toimittaja, Mark on Kittyn ja Kittyn miehen ystävä. Markin avioliitto on päättynyt eroon, Mark on vapaa liikkumaan ja hän on hyvä ulkomaan toimittaja, mutta englantilaiset inhoavat häntä. Ari Ben Canaan on suunnitellut Afroditen laivan remontoinnin, laiva kastetaan Exodukseksi. Sillä on tarkoitus viedä lapsia luvattuun maahan. Pakolaisleirissä on juro ja sulkeutunut 16-vuotias Dov Landau. Dov on puolaisen leipurin nuorin poika, ja perheen ainoa, joka selvisi ghetosta, mutta Dov on ollut myös Auschwitzissä ja kokenut kaiken pahan, hänen kädessään on tatuointi 395 159. Hänet halutaan väärentämään kulkulupia, passeja ja muita asiakirjoja. Dov ei ole kiinnostunut mistään. Vihainen nuori tarvitaan väärentämään. Larnacan pakolaisleirillä lapsia opettaa 16-vuotias herttainen Karen Hansen Clement. Karenilla on parantava vaikutus. Kitty Fremont haluaa jäädä leiriin Karenin herttaisuuden takia. Karenin perhe on jäänyt Berliiniin, vain Karen on päässyt Tanskaan, ja asunut siellä Hansenin "tyttärenä". (Romaanin mukaan Tanska ei alistunut juutalaisten käsinauhoihin, vaan koko väestö laittoi käsinauhat, eivät vain juutalaiset). Karen haluaa löytää professori-isänsä. Karen joutui Kyproksen leirille laivalta, joka yritti Ranskasta Lähi-Itään. Pakolaisleireillä juutalaiset järjestävät ohjattua toimintaa ja lapset käyvät koulua, ja myös sotilaallista koulutusta annetaan, sitä organisoi Zev Gilboa. Brittien joukkoja johtaa Kyproksella prikaatin kenraali Bruce Sutherland. Karen lopulta pehmentää juron Dovin ja hän tekee velvollisuutensa.

Romaanin juoneen on punottu paljon takaumia Akiva, Barak, Ari ja Jardana Ben Canaanien, Dov Landaun, Karen Clementin, Kitty Fremontin kokemuksia.  Kenraali Bruce Sutherlandin suku on aatelinen, mutta Brucen äiti on ollut juutalainen näyttelijätär, äiti on kääntynyt juutalaisesta anglikaaniksi, ja katunut tätä kuolinvuoteella.

Ari Ben Canaan suunnittelee Larnacan pakolaisleiristä 300 lapsen siirtämisen Palestiinaan. Lapset saadaan siirrettyä laivaan väärien asiakirjojen avulla, mutta englantilaiset estävät laivan lähdön, syntyy pattitilanne, jota Mark Parker uutisoi. Lopulta nälkiintyneet lapset, jotka ovat vielä elossa pääsevät perille Palestiinaan, missä ei ole yhtään helpompaa, Exoduksen lapset ja nuoret sijoitetaan Gan Dafnan kibbutsiin. (Lukijalle herää kysymys, mihin britit olisivat halunneet sijoittaa Kyprokselle siirtämänsä pakolaiset, kun kukaan ei halua ottaa heitä vastaan, eikä heillä ole mitään kotia eikä vanhempia).

Kibbutsien synty on esitelty varsin perinpohjaisesti,  1900-luvun alussa siionistit ostivat maa-alueita turkkilaisesta Palestiinasta. Kibbutsin toiminta organisoitiin, miehet ja naiset tekivät töitä tasa-arvoisesti ja ilman palkkaa, lapset hoidettiin, kouluja ylläpidettiin, ja kaikista pidettiin huolta. Kirjassa kerrotaan Tel Avivin synty, kaikki vaikeudet ja onnistumiset. Osa kirjan tapahtumista koetaan kibbutsielämän kautta.

En viitsi tai en uskalla tähän kirjoittaa kaikkea, mitä kirjassa on, tai mitä itse ajattelen. Kukaan kuitenkaan ei kiistäne sitä, etteikö maahankinnat olisivat olleet laillisia, kibbutsit ja kaupungit on synnytetty  työllä, kibbutseissa on pyritty tasa-arvoon. Sama pätee ylempänä olevaan tosiasiaan, että Israel on nykyisinkin maa, jota valtaosa sen naapureista ei tunnusta, ja se kokee uhkaa. Kirjan luettuaan lukija luultavasti ymmärtää ainakin sen, että israelilaisten on vaikea luottaa siihen, että joku toinen heitä auttaisi. Luultavasti USA:n tukeen he voivat luottaa. Kirja on kirjoitettu tietystä näkökulmasta, joskin siinä on kyllä tarkasteltu, mistä 1948 pakolaisongelma johtui, ja sen luettuaan ymmärtää syvemmin, miksi se on niin vaikea ratkaista, tai miksi Israelin ja Palestiinan ongelma on ollut ratkaisematon.

Leon Uris pohjustaa 1948 tilanteen, hän raportoi YK:n yleiskokouksen äänestyksen 1947 Palestiinan jaosta, jossa muuten Suomi ei ollut mukana, sillä Suomi hyväksyttiin YK:n jäseneksi vasta 1955, ja Israel jo vuonna 1949. YK:n äänestyksen jälkeen kiihtyivät levottomuudet, aseelliset yhteenotot, ja raakuudet. Kun britit poistuivat toukokuussa 1948, alkoi Israelin itsenäisyyssota, jolloin taisteltiin eräiden arabimaiden sotajoukkoja vastaan. Sota päättyi aselepoon, jonka jälkeen tapahtui vielä iskuja.

Kaikki historia siis läpikäydään  päähenkilöiden kautta. Akiva johtaa makkabilaisia, joihin Dov Landau liittyy. Hän hylkää Karenin, mutta Karen ei luovu hänestä, vaan tulee katsomaan Dovia kuoleman selliin. Dovia ei teloiteta, sillä Arin avulla Dov ja Akiva saadaan pois. Tosin Akiva kuolee, kuten Karenkin, tosiin vasta rajaiskussa, aselevon aikana. Bruce Sutherland sai Kyproksen tapahtumien jälkeen passituksen eläkkeelle. Hän muuttaa Palestiinaan, ja osallistuu itsenäisyystaisteluun. Kitty Fremont on rakastunut Ari Ben Canaaniin. Arin nuoruuden rakastettu Dafna on kuollut. Hän on joutunut taistelussa vangiksi, raiskattu satoja kertoja ja silvottu kuoliaaksi. Kittyn ja Arin välillä kummitteleesekä  Dafnan muisto, että Jordanan inho Kittyä kohtaan. Vaikka tarinassa Dov ei saa Karenia, eikä Jordana Davidia, niin Kitty ja Ari lopulta löytävät toisensa, tai hyväksyvät toistensa näkemykset ja heidän yhteiselo voi alkaa, kun tarina päättyy.

Leon Uriksen Exodus on mahtava romaani, se kuvaa erään kansan itsenäisyystaistelun, kotiin paluun. Luin tätä ennen Mooseksen kirjat Vanhasta testamentista. Alkuperäinenkään juutalaisten lähtö Egyptistä ja paluu luvattuun maahan ei tapahtunut lainkaan helposti. Autiomaassa kansa napisi, ja oli tottelematon. Kultaisen sonnin valamisen jälkeen tapettiin noin 3000 ihmistä. Kun kansa ei luottanut luvatun maan  porteilla Herraan, autiomaassa vietettiin 40 lisävuotta, eikä Mooses päässyt luvattuun maahan, vaan kansa palasi Joosuan johtamana (todella suoraviivaistettu tulkinta). Tässä Exoduksessa napinaa ei ole, romaanin henkilöillä on sisäinen palo, jotkut joutuvat uhraamaan henkensä tavoitteen eteen. Kirjassa on paljon "voimakkaita" kohtauksia keskitysleireistä, taisteluista, sala-ampumisista, ja muista. Maailma on hyvin raadollinen paikka, eikä historia ole kaunista.

****
Leon Uris (1924 - 2003) syntyi Marylandissa. Hänen isänsä oli syntynyt Puolassa, ja asunut Palestiinan alueella ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Leon Uris osallistui toiseen maailmansotaan, avioitui ja ryhtyi lehtimieheksi. Exodus-romaania varten hän haastatteli tuhansia ihmisiä, ja teki parin vuoden pohjatyöt. Hän myi MGM:lle Exoduksen filmioikeudet.

Elokuvan ohjasi Otto Preminger ja pääosassa oli Paul Newman (Ari Ben Canaan), ja Eva Marie Saint (Kitty Fremont), Sal Mineo (Dov Landau) sekä Ralph Richardson (kenraali Sutherland). Filmi kuvattiin Kyproksella ja Israelissa.

Amos Oz: Juudas

Amos Oz: Juudas, hepreankielinen alkuteos: Ha-besova al-pi Jehuda 2014, suomentanut Minna Tuovinen, Tammi 2018, sivumäärä 358.

Kirjan päähenkilö 25-vuotias astmaattinen jatko-opiskelija Shmuel Ash on joutunut elämässään kriisiin. Tyttöystävä Jardena avioituu toisaalla, isän taloushuolien vuoksi Shmuelin kuukausiavustus loppuu, ja aiemmin on loppunut kiinnostus värkätä opinnäyte aiheesta Jeesus juutalaisten silmin. Kirjan tapahtuma-aika on talvi 1959-1960 Jerusalemissa. Tunteellinen ja saamaton Shmuel on vailla ystäviä, kun hänen sosialistiryhmänsä on hajonnut oppiriitojen vuoksi. Shmuel harhailee, ja pestautuu herra Gersbom Waldin luo lähinnä pitämään juttuseuraa sairaalle mutta älykkäälle vanhukselle. Taloudessa asuu Waldin ainoan pojan Michan 45-vuotias leski Atalja Abrabanel, joka tekee yksityisetsivän töitä. Ataljan isä Shealtiel Abrabanel on ollut pääministeri Ben Guriotin vastustaja, ja kannattanut Palestiinaan kaikkien valtiota ilman rajoja, ja on siksi ollut hyvin epäsuosittu, vetäytynyt yksinäisyyteen taloonsa ja kuollut.

Kirjan teema on kansan käsitys petturuudesta. Kirja koostuu pitkälti Shmuelin ja Gersbomin sekä Shmuelin ja Ataljan keskusteluista, koskien Israelin valtion syntyä, siihen liittyvää sotaa, jossa Micha on häpäisevän kidutuksen jälkeen surmattu. Shealtiel Abrabanelia on pidetty petturina arabimyönteisyyden vuoksi, samaten Juudasta on pidetty kaikkien aikojen petturina. Danten Helvetissä Juudas, Cassius ja Brutus ovat muuten alimmalla tasolla, ja roikkuvat pää alaspäin. Juudaksen tarinaan ja valintaan pureudutaan kirjan loppusivuilla.

Amos Ozin Juudas on kertoo myös tarinan Shmuelin, Ataljan ja Gersbaumin kohtaamisesta, joka varmasti syöpyy lapsenomaisen Shmueliin muistoihin kaihon kokemuksena. Lopulta Atalja on se, joka tahtipuikkoa heiluttaa. Juudas-romaani on minusta teemoiltaan ajaton, ja ajankohtainen, suhteellisen helppolukuinen, mutta syvällinen romaani. Lukukokemus oli miellyttävä, mutta en ollut aivan varma, mitä Amos Oz halusi kertoa, ja olen hyvin monessa kohdin eri mieltä. Mitä tulee kirjan ihmissuhteisiin, Gersbaum puhuu ja haluaa vastaväitteitä, Shealtiel puhui, muttei kuunnellut, Atalja taas haluaa Shmuelilta enemmäkseen hiljaisuutta.

Mummo  matkalla on blogannut tästä näin hyvin ja näin hyvin bloggasi Mila.

*****
Amos Oz, alunperin Amos Klausner (4.5.1939 --) Oz on syntynyt itäeurooppalaisten emigranttien perheeseen, eli oli Israelissa, kun se itsenäistyi 14.5.1948. Ozin lapsuutta varjosti äidin itsemurha, kun tämä oli 12-vuotias.

****
Lisäanalyysia
Kirjassa teemoiksi nousevat minusta sekä Israelin valtion suhde arabiväestöön että juutalaisten suhde Jeesukseen, ja kristittyjen suhde juutalaisiin. Teoksen syvälliseksi ymmärtämiseksi olisi hyvä tuntea Israelin valtion syntyprosessi ja vapaussota (bloggaan Leon Uriksen Exoduksesta 14.5, jossa juutalaisten paluu alueelle on käyty läpi). Uusi Testamentti, tai ainakin Vuorisaarna, Juudaksen kavallus ja itsemurha sekä Jeesuksen toiminnan pääkohdat olisi hyvä muistaa sekä Talmud, jota en itse valitettavasti tunne (lopulta olisi hyvä tuntea sekä Babylonian, että Jerusalemin Talmud). Vanhaan Testamenttiin myös välillä viitataan. Keskusteluissa on sangen kirpeitä havaintoja siitä, miten kristityt ovat historian aikana suhtautuneet juutalaisiin ja arabeihin. Lisäksi on pohdittu, mikä osuus on Juudaksella, kaikkien aikojen petturilla asenteella juutalaisia kohtaan. Itseäni aina haittaa yleistykset, mutta toisaalta historian pitkä jana on varsin paljon kertova, vaikka se minusta kertoo enemmän vallanhalusta, sodista ja kärsimyksistä kuin jonkun ryhmän teoista. Historia kertoo myös vainoista, joista pahin oli tietenkin hirvittävä holokausti, jonka luoma turvattomuus, on minusta yksi syy siihen, että Israelin valtion on vaikea luottaa ympäröivään maailmaan. Tätä luottamuspulaa kirjan henkilöt tunnu ymmärtävän tai sitten he ymmärtävät sen itseäni paremmin, olen täysin ulkopuolinen ja tollo sivusta seuraaja. Kuitenkin näen, että keskitysleirien juutalaisilla ei ollut kunnon turvallista asuinpaikkaa Euroopassa, ja osa oli pakolaisleireillä esimerkiksi Kyproksella. Jokaisella itsenäisellä valtiolla on minun mielestäni oltava omat lait, rajat ja uskottava puolustus. Rauha on paras olotila, jota valitettavasti joutuu ylläpitämään välillä voimakeinoin. Sotaa, rauhaa ja valtioiden suvereniteettia ja suhteita säädellään kansainvälisin sopimuksin, joista on pidettävä kiinni. Hahmojen kanssa jaan huolen alueen vihanpidon seurauksista kaikille osapuolille myös tulevaisuudessa, mutta en tiedä ulospääsyä umpikujasta. Jokainen uhri ja varsinkin siviiliuhri on liikaa, joten kaikkien pitää ponnistella rauhan eteen, ja tunnustaa toistensa oikeudet olemassa oloon ja rakentaa omaa ja yhteistäkin tulevaisuutta joko kahdessa eri valtiossa tai yhdessä esimerkiksi liittovaltiossa, johon varmasti kukaan ei usko, eikä välttämättä toivokaan, ryhmien  kyky jakaa maata on usein vaikeaa tai ylivoimaista. Asiasta on varmasti mielipiteitä, rauha on aina parempi kuin sota, minkä Syyrian sisällissota karvaasti joka päivä muistuttaa.

Teoksen mukaan juutalaiset pitävät Jeesusta juutalaisena. Uudessa Testamentissa on tosin kohta, jossa Jeesus kastetaan: "Jeesuksen kaste: Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt ".
Ymmärrän vihjauksen myös siihen, että juutalaiset katsovat, että Jeesus oli juutalainen ja siten ihminen. Kuten tunnettua, en ole teologi, mutta nostan kirjan huomioita ylös. Kirjan mukaan kristinuskon perustaja oli Saul Tarsolainen eli siis Paavali, jonka asema Apostolien Teoissa oli merkittävä.

Teoksessa tutkijoilla on myös näkemyksiä, että Jeesus ei kumoa (juutalaista) lakia, mikä Vuorisaarnan mukaan on perusteltavissa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan".

Juudaksen kavallus nousee myös esille, ja sen nykyaikaisessa viitekehyksessä, eli että Juudas ei olisi kavaltanut tätä pahuuttaan. Raamatun mukaan: " Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo ja sanoi: "Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?" He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta. Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.
Juudaksen lopusta kerrotaan näin: Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he vastasivat: "Mitä se meitä liikuttaa? Omapa on asiasi."Silloin Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi.(Lainaukset Matteuksen evankeliumista). Kirjassa Juudaksen itsemurhan syystä ja uskosta on omia näkemyksiä.

Romaanin henkilökatraasta Shmuel on ainoa, joka ei ole itsekäs, hän on lapsenkaltainen. Shealtiel rakasti palvelijan mukaan arabeja, mutta ei omaa perhettään, ei vaimoaan, eikä ainoaa lastaan, eikä lopulta varmaankaan ketään. Gersbaum sen sijaan kaipaa poikaansa, mutta kasvatti hänet velvollisuuksiin. Michalta oli poistettu toinen munuainen, ja hän olisi välttänyt vapaussodan rintaman, mutta oppimansa mukaan, hän meni tekemään velvollisuutensa.  Atalja riutuu traumoissaan, ja elää omien sääntöjensä mukaan kuitenkin surren miestään ja ottamatta uutta aviomiestä. Shmuel haluaa ja saa Ataljalta muutaman käynnin tämän puutarhassa, kuten edeltäjänsä ja seuraajansa.

Raamatun aika -kuvakirja

Raamatun aika, kirjoittanut Malcom Day, suomentanut Maija Pellikka, Kirjalito 2001, sivumäärä 78.

Raamatun aika on huolella tehty teos Vanhan Testamentin kertomuksista. Yleensä yhdellä aukeamalla on yhdestä teemasta lyhennelmä, piirroskuvia, ja historiallisia näkökohtia.

Kirjan ymmärtämiseen minusta tarvitaan tietämys Vanhan testamentin alkuperäisteksteistä, mikä kannattaa vanhemmilla olla, jos haluavat lasten kanssa käydä tätä läpi. Toisaalta tämä on vähän isommalle lapselle helppo tapa tutustua Vanhan testamentin tapahtumiin yksinkin koulun antaman tiedon lisäksi. En tiedä, mikä on kirjan kohdeyleisö, luultavasti perheet, jotka ovat kiinnostuneita Vanhasta Testamentista.

Kirjan kuvitus on tosiaan upea. Itse luin Leon Uriksen Exoduksen (bloggaus 14.5), jonka pohjaksi luin uudestaan Vanhan Testamentin Mooseksen viisi kirjaa (mm. Exoduksen). Olen lukenut Vanhaa Testamenttia paljon pidemmällekin, mutta en aivan kaikkia tekstejä, joten tämä oli aika hyvä kertaus. En ole teologi, joten tämä ei ole uskonnollinen eikä historiallinen bloggaus, vaan postaus kirjasta ja sen sisällöstä.

Raamattu alkaa luomiskertomuksesta. Ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva karkoitettiin Edenistä. Tämä selviää kirjasta, mutta viikunanlehdestä ei ole mainintaa. Kirjassa ei Jumalaa esitetä niin ankarana, kun Jumala minusta Vanhassa Testamentissa on. Tapahtumat etenevät, seuraavaksi on aiheena Kain ja Abel, myöhemmin moraaliton meno, vedenpaisumus ja Nooan arkki. Jotenkin tuntuu, että ihminen ei opi, koska pian rakennetaan Baabelin tornia. Se hajotetaan, ja kielet sekaantuvat.

Sodoma ja Gomorra tuhotaan tulisateella. Abrahamin veljenpoika Loot pääsee pakoon , mutta vaimo katsoo taakse ja muuttuu suolapatsaaksi. Jumala tekee liiton Abrahamin kanssa. Nämä Mooseksen ensimmäisen kirjan tarinat esitetään varsin tarkoin.

Joosefin uni, kaivoon laitto, ja Egyptiin vienti on kuvattu tarkasti. Israelilaisten orjuus alkaa.

Toisessa Mooseksen kirjassa syntyy Mooses, joka laitetaan kaislakoriin. Kirjassa on kuvia kaislasta tehdyistä esineistä.

Minusta Mooses on Vanhan Testamentin keskeisiä henkilöitä, ja keskeistä on matka Egyptistä Kanaanin maahan. Israelilaiset pääsivät lähtemään Egyptistä vasta vitsausten jälkeen, eikä matkan alku ollut mitenkään helppo. Nämä kirjassa on kerrottu, mutta ei itse matkasta, joka sekin oli hyvin vaivalloinen ja pitkä. Mooses sai Jumalalta 10 käskyä, ja hänen ollessaan poissa kansa oli tehnyt kultaisen vasikan. Kuvakirja ei kerro, että asian selvittelyissä kuoli tuhansia ihmisiä. Luvatun maan lähistölle päästään aika joutuisasti, mutta rangaistukseksi epäuskosta erämaassa harhaillaan 40 vuotta, eikä Mooses näe Luvattua maata, vaan Joosuan johdolla Jerikon muurit kaadetaan. (Kuten mainitsin en ole teologi enkä historioitsija vaan tavisbloggari).

Luvatussa maassa kansa unohtaa nöyryyden, ja israelilaiset ovat muiden kansojen ahdistama ja välillä hallitsema. Filistealaisten kanssa on yhteenottoja. Davidin ja Goljatin kohtaaminen, David kohosi kuninkaaksi, mutta Salomon oli vielä merkittävämpi kuningas, ja hänen tuomionsa esitetään kirjassa niin ikään. Davidin aikana Jerusalem vallattiin, ja Salomonin rakennutti temppelin. Tilanteet kuitenkin muuttuivat Jerusalem paloi, osa israelilaisista joutui pakkosiirtolaisiksi, tämä tapahtuma on lyhyesti kuitattu, mutta on ollut jälkikäteen tärkeä: "Pakkosiirtolaisuus merkitsikin juutalaisuuden syntyä. Vasta eksiilissä ja sen jälkeen Israel sitoutui ehdottomaan monoteismiin. Kansa erottui muiden joukosta...Perimätietoa alettiin kirjoittaa muistiin: VT:n kirjat alkoivat saada muotonsa"., Lainaus täältä, Outi Lehtipuun tekstistä.

Raamatun aika  päättyy pakkosiirtolaisuuden päättymiseen ja paluuseen Jerusalemiin, joskin lopuksi on vielä psalmeja.

Raamatun aika on ulkoasultaan upea, ja antaa varmasti lapselle käsityksen Vanhan Testamentin kirjoituksista.

Hannu Salama: Se tavallinen tarina

Hannu Salama: Se tavallinen tarina, 1961 Otava, Seven 2003, sivumäärä 162.

Se tavallinen tarina on  Hannu Salaman esikoisteos, joka ei ole parhainta mutta ei huonointakaan Salamaa. Tarina kulkee pääosin ilman takaumia eteenpäin, Salamalle tyypillisesti tarina rönsyilee, mutta tavanomaista vähemmän.

Päähenkilö on  Eelin Salminen eli Eeli. Hänen tarinansa on hyvin ankea. "Eeli oli vanhin Jussin ja Johannan lapsista". Jussilla ja Johannalla on kuppa, jonka salaavat toisiltaan, mutta lapsia tulee lisää, ja niitä joutuu Eeli hoitamaan, ja pitämään huushollia. Palkaksi tulee huutoa ja selkäsaunoja. Ennen rippikoulua, on kesällä vieraalla piikomassa ja rippikoulun jälkeen lähtee usko mukanaan Tampereelle puuvillatehtaalle töihin. Eeli on vuokralla Amurissa puutalokorttelissa huoneessa ja yhteiskeittiössä. Alku on hankalaa, mutta kun neljä veljeä Santtu, Väinö, Arvo ja Tauno muuttavat Teiskosta Tampereelle, alkaa elämä olla merkityksellistä. Jopa kotona käydään laivalla, ja tuo käynti osoittautuu Eelille kohtalokkaaksi. Laivan kansimies Suliinin Kalle pyytää laivamatkalla (jota on paljonkin kuvattu)  Eeliä tansseihin. Tansseja Työväentalolla kuvataan paljon ja Eelin veljien ja kyläläisten touhuja, mutta vähemmän Eeliä ja Kallea, jotka eivät Työväentalolla edes tule, vaan Kalle kiksauttaa nopeasti Eeliä laivassa. Eeli on vastahakoinen, mutta luulee menevänsä naimisiin Kallen kanssa. Kalle kääntää vaan selkäänsä on hiljaa, ja hätistää Eelin pois. Kalle vonkaa Maijaa eli Kivelän Yten leskeä, jonka kanssa sitten harjoittakin haureutta. Myös Väinön touhuja kuvataan, kun äiti-Johanna tulee keittiöön "Väinö vetäytyy taaksepäin ja Ilona laski hameensa. Väinö ei kerinnyt piilottaa mitä esillä oli". s.92. Väinökään ei välitä Ilonasta, joka ei kylläkään kärsi tilanteesta.

Eeli palaa Tampereelle, ei saa yhteyttä Kalleen, mutta vimmaisena menee tapaamaan Kallea, joka kysyy: "Oletko sinä hullu vai tiine".s. 112. Alkuun Eeli on tiine, sitten Kalle antaa rahaa ja osoitteen puoskarille, tämän jälkeen Eeli tulee hulluksi ...

Myöhemmin Eeli joutuu mielisairaalaan, mistä hänet passitetaan kunnalliskotiin. Kunnalliskodissa vierailevat Santtu vaimonsa Marjatan kanssa sekä Väinö (ei siis Eelin vanhemmat)

Se tavallinen tarina on ankea. Ajankohtaansa nähden tarina sisältää paljon mainintoja "nee?ereistä", ovat olleet  tuolloin ehkä puheenaiheena. Tarinassa Eeli on uskonnollinen ja jää ilman vanhempiensa ja Kallen tukea. Häntä tukee Anna-täti, joka kuitenkaan ei esiinny kirjassa, mutta hänen kirjeitään Eeli lukee. Ne ovat hyvin uskonnollisia, teema, joka on useimmissa Salaman kirjoissa jossain muodossa.

Santun, Marjatan ja Väinön lähdöstä kunnalliskodista:

"Auto keinahteli koivukujaa myöten kuin suuri lulla, epätasaisesti kuin humalaisen tuutimana".

****
Hannu Salama (4.10.1936 - ) on legendaarinen suomalainen kirjailija. Vaikka Sala on syntynyt Kouvolassa, hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereella. Tunnetuin hänen teoksistaan on Juhannustanssit, joka poiki myös Jumalan pilkkasyytteen ja tuomion, josta UKK presidenttinä hänet armahti, tosin tuomio oli ehdollinen.
Hannu Salama on lehtitietojen mukaan luvannut nähdä kansalaissodan 100-vuotispäivän. Sata vuotta sitten 27.1.1918  syntyi Suomen sisällissota, Vapaussota, Kansalaissota tai Kapina, niin kuin se tässä kirjassa mainitaan: "Simo oli itseopiskelija jonka isä oli kapinan jälkeen ammuttu paskatunkioon". ss. 77-78. Kapina päättyi valkoisten voittoon 15.5.1918. Salama kirjoittaa valkoisista lahtareina, ja punaisista työläisinä, tai niin ne tässäkin kirjassa mainitaan, ja on erikseen työväentalo, ja siellä tanssit, ja suojeluskuntien talo. Onneksi vuosisadassa ollaan eheydytty tästä asetelmasta.
Tämä on muuten poistojen ja muiden jälkeen tuhannes Jokken kirjanurkan postaus, aikaistin tätä bloggausta 15.5.2018:sta ja siirsin tähän, on Sala sen asenteellaan ansainnut.

Giovanni Guareschi: Isä Camillon kylä

Giovanni Guareschi: Isä Camillon kylä,  Mondo Piccolo "Don Camillo", julkaistu vuonna 1948, suomentanut Helka Hisku, WSOY-taskukirjat, 1973, sivumäärä 274.

Kirja tapahtuu kylässä Po-joen laaksossa, jossa katolinen kirkkoherra isä Camillo kaitsee seurakuntaansa ja puhuu ristinnaulitun kuvan kanssa (saaden vastauksia) ja taistelee kommunistista pormestaria Pepponea vastaan. Pepponen kakkosmies on Turski. Kommunisteilla on kokouksia, ja vaaleja on usein.

Pääosa jutuista on poliittisia vastakkainasetteluja, mutta muutama myös uskonnollisia. Kirjan lopussa Camillo siunaa miehen vaikka hänen kuolinsyyksi todetaan itsemurha. Todellisuudessa mies murhattiin. Kirjan alussa Isä Camillo kieltäytyy ensin kastamasta Pepponen poikaa. Myöhemmin tulee kiistaa lapsen nimestä. Lopulta sopu tulee lapsen nimestä, jopa Lenin käy Isä Camillolle.
"Isä Camillo pudisti päätään. »Eihän nyt toki: antakaamme sille pikemminkin nimeksi Libero Camillo Lenin», hän sanoi. 'Niin, myös Lenin. Kun senkaltaisilla tyypeillä on lähellään joku Camillo, he eivät voi saada mitään aikaan'."

Vaikka kaksintaistelu on aatteellista, keinot ovat käytännöllisiä. Peppone pistää kiviä "kellon siipiin", isä Camillo kirjoittaa Pepponen julistuksiin "Peppone on aasi".

Peppone tulee tiedustelemaan asiaa suoraan isä Camillolta, hän nimittäin tietää syyllisen (ilmeisesti kylässä on vähän kirjoitustaitoisia).
"Kysymys on lyhyesti siitä, että kylässämme harjoittaa toimintaansa muuan veijari, muuan mustasieluinen jänishousu, muuan myrkkyhampainen Juudas Iskariot. Joka ainut kerta, kun asetamme ilmoitustauluumme paperin, minkä minä sih­teerinä olen allekirjoittanut, hän huvittelee kirjoittamalla nimeni kohdalle: 'Peppone on aasi!'"

Camillon kiivautta suitsee ristiinnaulitun kuva, kuten tässäkin tarinassa. Pepponekin joustaa tarvittaessa, mutta vasta sitten kun on äkkipikaistuksissaan tehnyt jo jotain.
Herrat kilpailevat 'kepposillaan'.

Isä Camillo on kiivastuksissaan sytyttänyt palamaan hökkelin, jonka alle on piilotettu aseita. Toisessa tarinassa Peppone tuhoaa viiniköynnöksiä.

Peppone ei joudu omien silmissä juurikaan huonoon valoon, mutta isä Camillo joutuu poliittisten kiihkoilujen vuoksi jäähylle, mutta vastapuolikin tulee salaa saattamaan miestä, ja seuraavassa jutussa Camillo palaa.

Tarinat kuvaavat sodan jälkeistä tilannetta. Camillo joutuu saksalaisten miinakenttään. Peppone on pöllinnyt Camillon vaatteet, kun Camillo on uimassa joessa. Sotasaaliilla rakennetaan julkisia tiloja kirjasto, urheilutila ja lääkärin tilat, eli hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan. Samalla alkavat urheilukisat. Camillon joukkue häviää Pepponen joukkueelle jalkapallossa, mutta Peppone joutuu mukiloiduksi nyrkkeilyottelun jälkimainingeissa.

Kirjan loppu on  minusta hyvinkin raaka. kommunisti Liukasta ammutaan. Taantumuksellinen Pizzi, jota teosta epäillään, ammutaan väijytyksestä. Teko kuitataan itsemurhaksi. Isä Camillo siunaa miehen ruumiin ja saa vihaa päälleen. (Itsemurhan vuoksi ei olisi voinut siunata ruumista?). Isä Camillo kuitenkin huomaa, että Pizzillä oli ase vasemmassa kädessä, ja ampumahaava oli oikeassa ohimossa. Seuraavassa jutussa Camillo joutuu ammunnan kohteeksi. Vasta kirjan päättävässä tarinassa Keltaista ja ruusunpunaista päästään 'normaaliin' päiväjärjestykseen, ja Pepponen silmäterä pieni poika lausuu runoja.

Kirjan pohjalta on tehty aikanaan suosittua tv-sarjaa, jonka nimihahmo Isä Camillo on kannen kuvassa. (Kansi oli sangen heikkokuntoinen),

Tässä skannattu kuva DVD-boxin kuvasta.

Kirjassa on piirrettyjä kuvia, yllä on esimerkkinä yksi, usein hahmoina on joko enkelisiipinen poika tai poika, jolla on pienet sarvet, tässä aivan tavallinen Camillo.

*****
Giovannino Guareschi (1.5.1908 - 22.7.1968) oli Isä Camillo kirjojen takana. GG osallistui toiseen maailmansotaan ja on saanut "herjauksesta" vankeustuomionkin. Lähde suomenkielinen Wikipedia.
Olen blogiaikani alussa blogannut huonosti kirjasta Isä Camillo vauhdissa joka on kooste vuosilta 1948, 1952 ja 1963 julkaistuista tarinoista, ilmeisesti teoksista tämä Isä Camillon kylä, Isä Camillo ja hänen laumansa, Isä Camillon paluu, Toveri Don Camillo ja Isä Camillo ja nykynuoret.

Giovanni Guareschin syntymästä on tänään 110 vuotta.