Pasi Toiviainen: Ilmastomuutos nyt

Pasi Toiviainen: Ilmastomuutos nyt, muistiinpanoja maailmanlopusta, 2007, Seven sivumäärä 423.

Arvioin Ilmastonmuutos nyt -teoksen kirjana. Kirja sisältää paljon tietoa ilmastonmuutoksesta, kasvihuoneilmiön voimistumisesta, mutta se on myös hyvä kuvaus yksilön heräämisestä tietoisuuteen, ja ilmastokeskustelusta. Pasi Toiviainen heräsi hiilidioksiditason aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen vuonna 1988, joka oli siihenastisista vuosista 1900-luvun lämpimin.

Kirja on jaettu  osiin: tunne, tieto, ymmärrys ja merkitys.

Toiviainen kertoo omasta heräämisestään Tunne -osiossa. Vuosi 1988 oli ennätyslämmin, ja 1989 samoin, arkkitehtiopiskelija alkaa "paasata" ilmasto-ongelmista. Parasta tässä osassa on nimeenomaan henkilökohtainen ote. Hän on ollut varsin aktiivinen. Kerronnassa käy selväksi Vihreän liikkeen repeäminen, ja "ekovihreiden" poliittisen liikkeen kuihtuminen. Toiviainen valmistuu arkkitehdiksi (varmasti suhteellisen tavanomaisessa ajassa, eli 12 vuodessa).

Kirjan alkuosassa on  havaintoja muistakin ympäristöongelmista, kuten otsonikadosta, kalakantojen romahtamisesta, Saaristomeren rehevöitymisestä, ja hyönteismyrkyistä, mutta myös vääristä hälytyksistä: happosateet eivät tappaneetkaan metsiä. Kirjoittaja on luvun lopussa henkilökohtaisesti "jumissa".

Tieto-osassa tehdään tv-dokumentti Venus-teoriaa (dokumentti löytyy youtubesta Venus-teoria hakusanalla). Toiviainen menee kuvaamaan dokumenttia ensin San Diegoon, ensimmäinen haastateltava on Charles Keeling, joka on tutkinut jo 1950-luvulla hiilidioksidimäärien nousua ilmakehässä, joka voimistaa kasvihuoneilmiötä. Dokumentin nimi tulee siitä, että alkavatko maapallon ilmakehässä hiilidioksidimäärän kasvaessa samat prosessit kuin Venuksen ilmakehässä. Dokumentissa haastatellaan lisäksi  James Kastingia, Peter Coxia, Richard Alleyta, Kim Holménia, Euan Nisbetiä,  ja Jonathan Overpeckiä, joka on tutkinut kuivia kausia ja jotka tulevat lisääntymään ja pitenemään.

Ilmakehän toiminta on monimutkaista, kuten koko "maapallon", eli hiilidioksidi ei ole ainoa tekijä joka vaikuttaa lämpötiloihin. Lämpöhän on peräisin auringosta, hiilidioksidin ansiosta lämpö "pysyy". IPCC on tehnyt mallin, jolla ennustetaan Maapallon lämpötiloja. Malli on monisäikeinen ja sitä parannellaan ja se pyörii tietokoneissa. Joka tapauksessa moni tekijä lämmittää ilmakehää, ei vain hiilidioksidin pitoisuuden kasvu. Jäätiköiden sulaminen on hyvin haitallista, sillä jäätiköt heijastavat lämpösäteilyä pois eli niiden sulaminen  nostaa ilmakehän lämpötilaa.

Kenellekään ei pitäisi nyt vuonna 2017 olla epäselvää, että jotain on tapahtumassa, jäätiköt ovat alkaneet sulaa, routa on vähenemässä ja ilmasto on lämpenemässä, varsinkin talvet Suomessa. Kirja ei ole todellakaan mitään mukavaa lukemista, kaikkialla on oireita ongelmista. Koska jäätiköt sulavat, makeaa vettä virtaa enemmän meriin ja heikentää ehkä Golf-virtaa. Amazonian alue on ehkä kuivumassa, sillä on monia suoria ja epäsuoria vaikutuksia tilanteen pahenemiseen. Metaanin määrä on lisääntymässä. Toiviainen viittaa Risto Isomäkeen ja hänen teokseensa Sarasvatin hiekkaa linkki tässä. Teoksessa on metaanipurkauksia merestä ja muitakin ekokatastrofeja.

Itse asiassa elämme jääkausien välistä aikaa, ja siihen puolestaan vaikuttaa Milankovićin jaksot eli Maapallon akselikulman "jaksolliset vaihtelut". Jääkauden tulo ei ole nyt ajankohtainen ongelma, vaan ilmakehän toiminnan häiriintyminen, lämpötilan nousu, ikiroudan sulaminen, metaanimäärän kasvu, hiilidioksidin pitoisuuden nousu sekä ilmakehässä, että merissä.

Venus-teoria -dokumentti valmistui ja sai hyvän vastaanoton. Toiviainen tuo esiin, että keskustelussa on vastaanväittäjiä. Hänen mukaansa Suomessakin Ylen MOT:ssa on ollut jaksoja, jotka ovat kyseenalaistaneet ilmastoasioita mm. ilmastomallin ja sen ennustuksia. Itse asiassa tekstiä on paljonkin. Myöhemminkin MOT on ollut kyseenalaistamassa ilmastoteesejä, esim. ohjelmassa  "Ilmastokatastrofi peruutettu", linkki täällä. MOT:n blogissa kysytään vuonna 2009 "Ja miksi parhaitenkin koulutetut ihmiset nielevät enempiä kyselemättä väitteen, että tiedeyhteisö olisi ilmastouhkasta yksimielinen. "

Toiviainen on aiemmin pohtinut toimittajien valtaa (on ollut itse toimittajana). Nykyään katastrofiuutiset ovat arkipäivää, niillä minusta haetaan yleisöä ja käytetään valtaa. Ihmiskunta ei kuollut (ainakaan vielä) lintuinfluenssaan, Sarssin, Ebolaan eikä lähestyviin meteoriitteihin. Voi olla, että kun lopullinen katastrfi iskee, se tulee niin nopeasti, että ilmastonmuutoksellakaan ei ole väliä. Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, toisaalta moni ihminen elää päivän kerrallaan tai ajattelee asioita vain muutaman vuosikymmenen eteenpäin. Toiviainen toivoo, että toinen ilmastoherätys olisi tehokkaampi kuin ensimmäinen (minun tulkintani Toiviaisen ajatuksesta). Toiviainen luettelee eri projekteja parantaa tilannetta ja kommentoi niitä, tuulipuistot, aurinkoenergia, ja vetytalous. Hän myös pohtii Linkolan teesejä, ja kertoo olevansa ihmiskeskeinen. Muistaakseni Linkolan mukaan elintasoa pitää laskea ja syntyvyyttä. Toiviainen pohtii arkkitehtina sen sijaan rakentamisen "lopettamista". Toiviaisen kanssa olen ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä, eli en kannata ydinvoiman rakentamista epävakaaseen maailmaan.

Tunnustan itse tuottavani turhia hiilidioksidipäästöjä, koska minulla on henkilöauto, tai perheessämme on yksi auto. Se on valitettavasti välttämättömyys, kun käy työssä ja ostaa ruuat Marketista kiireessä perheelleen. Olin ilman autoa koko opiskeluajan, mutta  nykytyössäni ja nykyasuinalueella on miltei pakko olla oma auto. Sen sijaan kuljen myös pyörällä työhön ja kävelen työpaikalla kokouksiin kaupungilla, jos matka on lyhyt. Turussakin ruuhkat ja parkkipaikkaongelmat alati pahenevat. Sen sijaan en matkusta, en käytä lentokoneita, eikä meillä ole kesämökkiä ja jos ajetaan autolla, on siinä useampi perheenjäsen mukana.

Pasi Toiviaisen teos Ilmastomuutos nyt on kymmenen vuotta vanha. Ympäristöongelmia ei ole kyetty ratkaisemaan, vaikka ilmastosopimuksia tehdään. Syyrian ja Irakin sisällissodat ja köyhyys sekä epävakaus ovat ajaneet pakolaisia Eurooppaan, osa ihmisaallosta on eräiden mukaan siirtolaisia. Lisäksi suurvallat ovat enemmän eri puolella kuin samalla puolella kriiseissä eli maailman tilanne ei ole seestymässä. Kun maailma kriisiytyy, jäävät ympäristöongelmatkin ratkaisematta.

****
Pasi Toiviaisen sivuilta TÄÄLTÄ löydät lisää arviointeja kirjasta.
Risto Isomäen teoksen Ydinvoima Fugushiman jälkeen arviointi täällä.
Risto Isomäen teoksen Jumalan pikkusormi arviointi täällä.
Kouvolan lukion ja iltalukion Ilmastonmuutos sivuille linkki on tässä, ovat Jari Kolehmaisen ideoimat.

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko, kuvittanut Hannu Taina, WSOY 1982, sivumäärä 142.

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko on viides Uppo-Nalle -kirja, kaikkiaan Uppis-kirjoja julkaistiin 25, joista yksi on kokoelma, yksi runokirja ja yksi värityskirja ja tämän lisäksi on julkaistu neljä Uppista pienille lapsille ja niistä yksi kokooma. Ensimmäinen Uppo-Nalle julkaistiin 1977.

Tämä oli ensi tututumiseni Uppo-Nalleen, joka on Reetan nalle. Seikkailussa koheltaa myös Laulava Lintukoira, vaikka hänellä on Fanny-vaimo ja pentuja.

Tarinan alussa vaivutaan uneen ja lennetään avaruuteen. Laulava Lintukoira tunkee mukaan, kun osaa kuulemma avaruuskieltä, jota ei kuitenkaan tarvita, kun Tähtisumu ottaa heidät syleilyyn ja antaa jokaiselle neljä tähteä. Tähtitaivaalla kaverukset pääsevät toivomaan, kun tähdet harjoittelevat lentoa. Laulava Lintukoira toivoo, että kaikki lihakeiton lihapalat olisivat hänen lautasellaan, Reeta toivoo oppivansa kuuden kertotaulun ja Uppis toivoo jatkuvaa runotusta.

Laulava Lintukoira on pian ajautua Mustaan aukkoon.

Nielen, nielen kulautan
koiran aukkoon pulautan
Takana on aukon sen
mustuus ihan ikuinen

Aika jännää lapselle, mutta onneksi välittömästi Laulava saadaan pois, seuraavaksi Laulava pissaa unenkukkien päälle ja katoaa. Reeta ja Uppis palaavat kotiin poimittuaan unenkukkia. He menevät kukat laatikossa Nukku-ukon luo. Kukat ovat poissa ja laatikossa on seikkailun kokenut Laulava Lintukoira. Seuraavaksi unen maailmassa leikitään kuninkaallisia.

Uppo-Nalle on lauhkea karhu, joka riimittelee, mutta Uppista keljuttaa Laulavan Lintukoiran leuhkiminen ja hän on kerran myös ilkeä. Iso-isä uhkailee Uppista Koivuniemen herralla, jos Uppis ei tottele. Tämä viittaa koivuvitsan käyttöön kurituksessa, joka ei varmastikaan nykylapsille aukene, eikä lapsia saa enää kurittaa, eikä minusta edes uhkailla kurituksella. Uppo-Nallekaan ei tutustu Koivuniemen herraan, kun tunteet tasaantuvat ja paha olo hellittää.

Seikkailut jatkuvat unenselityksillä, isännöitsijä Kalle Tellervo Lehtokuja saa Uppikselta selvitykset. Uppo-Nalle on tulossa isoksi karhuksi ja aikoo nukkua ensimmäiset talviunensa. Reeta haluaa kuitenkin rutistaa Uppista iltaisin. Ennen talvea ehditään vielä kokea seikkailuja ja lopulta kaikki hieno päättyy. Uppis menee laatikkoonsa talviunille, ja on ylpeä omasta tähdestään.

Elina Karjalaisen kerronta on yksinkertaista, mutta riimittelevän rikasta. Ystävyys lämmittää. Tarina on jaettu lukuihin, joita voi lukea lapsilleen, ja joita lapset voivat lukea. Itse en ole kasvanut Uppiksen maailmassa, enkä kasvattanut, jotenkin ilmiö on mennyt minulta ohi. Toivon, että uudet sukupolvet eivät tekisi samaa virhettä, nämä ovat laatukirjoja.


****

Elina Karjalainen (1927 - 2006) oli suomalainen kirjailija, joka ehkä muistetaan parhaiten Uppo-Nallen "äitinä", mutta joka on julkaissut muutakin proosaa.

Luin Elina Karjalaisen kirjan sarjassa Ihmisen ääni (WSOY 1976). Kirja antaa Elina Karjalaisesta hyvin vaatimattoman, herkän ja älykkään kuvan. Elina syntyi Viipurissa, hän puhuu isästään, joka oli varatuomari, ja ilmeisesti myös paineissaan juomari, mutta lapsi rakasti isäänsä, joka oli valoisa persoona. Elina Karjalaisella oli myöhemmin myös oma perhe, ja kaksi poikaa.
En lähde referoimaan kirjaa, mutta se käsittelee rakkautta, pelkoja, sairautta ja sotaa, jonka kirjailija joutui kokemaan, hän puhuu paljon myös Hiroshiman atomipommista. Kirjassa käsitellään myös uskoa, kärsimystä ja kuolemaa. Parasta ja koskettavinta on se, että tarinat ovat aivan ruohonjuuritasolla ja omasta kokemuksesta käsin.

Kirja päättyy lukuun "omakuva": "Omakuva on nämä kaksi: tomumaja ja henki. Todellista omaa kuvaa itsestään on ihmisen mahdotonta luoda. Tarvittaisiin kaikki muistot, kaikki pettymykset, epäonnistumiset, menestykset, ilot, itkut ja valheet ennen kuin kuvasta tulisi näköinen. Eikä se loppujen lopuksi sittenkään olisi näköinen, ..."

Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat 1960-1969

Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1960-1969, Otava 2016, sivumäärä 192.

Olen aina lukenut Tenavia, meillä lapsuuden kodissa oli luultavasti kaikki ilmestyneet Tenava-albumit. Tenavia on alettu nyt julkaista vuosikymmenittäin eli  sain nimipäivälahjaksi edellisen albumin eli sarjat 1950-1959. jonka bloggaus täällä. Sain syntymäpäivälahjaksi tämän Tenavat Parhaat sarjat 1960 - 1969.   Kirjassa on Tenavista kaikenlaista tietoa ja puhutaan Tenavista ilmiönä, sitten on valikoituja sarjakuvia.

Sarja jatkuu entisin teemoin. Yliärsyttävä Tellu ei tunne empatiaa eikä kukaan aseta hänelle rajoja.

Tellu kiusaa varsinkin Jaska Jokusta. Vuosittain toistuva tilanne on se, missä Tellu lupaa pitää amerikkalaista jalkapalloa paikallaan. Jaska Jokunen potkaisee, ja Tellu ottaa pallon pois. Tellu pitää itseään muita parempana ja hän pitää vielä psykiatrin kojua! Tellu on myös fyysisesti vahva, jota käyttää rökittäessään muita myös pikkuveljeään Eppua. Kädenväännössä Tellu on mestari, ainoastaan Ressu pystyy hänet voittamaan antaessaan "pusun". Tellun isä saa työpaikan muualla, mutta palaa pian takaisin, eikä perhe muuta lopullisesti.

Tellun veljeä Eppua yritetään vierottaa rievusta, mutta turhaan. Yhtä sitkeänä pysyy Epun usko Suureen kurpitsaan, jota hän joka vuosi odottaa, ja mikä ei koskaan tule. Minusta Eppu on hyvä tyyppi.

Salli Jaskan pikkusisko on lääpällään Eppuun. Salli on hermoilija ja aloittaa koulu-uransa 1960-luvun aikana.

Kutri tulee myös sarjaan. Hän leuhkii luonnonkiharalla tukallaan, ja patistaa Ressua ajamaan jäniksiä. Hänellä on myös kissa.

Amadeus jatkaa soittamistaan ja on maailman surkeimman baseball-joukkueen sieppari. Tellu on rakastunut häneen, mutta rakkaus ei koskaan saa vastakaikua. Minusta Amadeus on kunnon kaveri. Hänen itsehillintänsä on pääosin kunnossa.

Piparminttu Pipsa tulee sarjaan. Hän on reilu ja varsin urheilullinen tyttö. Pipsa ei ole erityisen hyvä koulussa, mikä ilmenee vasta seuraavina vuosikymmeninä. Pipsa ei edes ymmärrä, että Ressu on koira. Pipsa on hyvin reilu ja avulias henkilö. Minä pidän Pipsasta hahmona, myös sarjaan tuleva Maisa, joka on Pipsan luokkakaveri, on kiltti, avulias ja järkevä.

Sarjassa piipahtaa tumma Sami, jonka isä on joutunut Vietnamiin sotaan. Charles Schulz ei ollut kasvanut mustien kanssa, joten hän ei halunnut keksiä tälle väkisin ajatuksia ja ominaisuuksia. Tämä oli oikea ratkaisu. Takakannessa Barack Obama kertoo lukeneensa Tenavia.

Sarjan käännekohta on vuosi 1965, jolloin Ressu (Jaska Jokusen koira) alkaa jahdata Sopwith Camelillaan Punaista paronia, ja leikkii ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankaria. Alkuun tämä oli parodia, ja keksittiin Charles Schulzin pojan leikeistä ja kirjoista. Vaikka idea on älytön, se on nerokas. Minä olen aina pitänyt tätä hienona juttuna, kuten myös Ressun kirjailijan uraa.

Ressu kirjoittaa aina "samaa" eli jokainen teos alkaa "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Ressu kirjoittaa koirankoppinsa katolla, matkakirjoituskoneella. Ressun koirankoppi on yleellinen, siellä on biljardipöytä, arvotauluja loisteputkia ja muuta. Koirankoppi palaa, ja se on vakuuttamaton, mutta se rakennetaan uudestaan. Sisäpuolta ei koskaan ole piirretty, se on Schulzin mukaan asia, jota hän ei halua (tai voi) piirtää, kuten Jaskan ihastus Pieni punatukkainen tyttö, Ressu etsii juuriaan. Hän oli alkuun Lilan koira, mutta perhe luopui koirasta ja sen jälkeen se myytiin Jaska Jokuselle. Ressu käy Lilan luona, koiratarhassa, ja sukulaisten luona. Hän myöskin rakastuu luistinradalla, mutta suhde ja Ressun sydän särkyy. Ressu käy myös kuussa, ja Apollo 10:n laskeutumismodulien nimet olivat Charlie Brown ja Snoopy.

Sarjan päähahmo on Jaska Jokunen, yksinäinen poika, joka haluaisi olla suosittu, mutta joka ei koskaan saa ystävänpäiväkortteja, ja jonka baseballjoukkue ei koskaan voita. Leijan lennätys ei onnistu, eikä jalkapallon potkaiseminen. Jaska on usein apea. Hän kuitenkin aina yrittää, hoitaa ja ruokkii Ressua, eikä kiusaa muita. Hänen rakkautensa Punatukkaiseen tyttöön on yksipuolinen. Minusta onnellisimmillaan Jaska Jokunen on silloin, kun hän on isänsä parturiliikkeessä. Charles Schulzin isä oli parturi. Jaska Jokunen on hyvin ylpeä isänsä ammatista, ja itsekin olen sitä mieltä, että kaikki ammatinharjoittajat ja yksityisyrittäjät ansaitsevat ihailuamme.

Sarjassa on monia syvällisiä teemoja: vastakaiuton rakkaus, inhimilliset heikkoudet, erilaisuus, kiusaaminen, epävarmuus, ystävyys, vastuunotto, sarjassa on paljon huumoria. Tällä vuosikymmenellä Ressu alkoi seurustella lintujen kanssa, ja pian sarjaan tulee yksi suosikkini Kaustinen.

Tätä hienoa sarjaa on tulossa jatkossakin ja tulen ne kirjat hankkimaan. kuten jo edellisessä Tenavat-postauksessani kirjoitin, Tenavat koskettaa minua hyvin syvältä.

*****
Charles M Schulz (26.11.1922 - 13.2.2000) oli Tenavat -sarjakuvan isä, Tenavat ilmestyi 2.10.1950 - 13.2.2000.
Kuvat ovat tarkoituksella huonoja räpsäisyjä. Tenavat 1970-luvun sarjat on ilmestynyt ja blogattu täällä.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

 Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista, Gummerus 2016, sivumäärä 215.

Jukka Viikilän teos Akvarelleja Engelin kaupungista voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016, luultavasti ilmavuutensa ansiosta.

Kirjan idea on hyvin yksinkertainen, siinä on saksalaisen Carl Ludvig Engelin (1778 - 1840) keksittyjä päiväkirjamerkintöjä alkaen vuodesta 1816, kun Engel muutti perheineen Helsinkiin, kuolemaansa asti eli vuoteen 1840. Kirja on jaettu kolmeen osaan vuosikymmenittäin ja luonnollisesti päiviin ja vuosiin.

Minä pidin tästä kirjasta. Engelhän oli Venäjän keisarien luottomies, kun Suomen suuriruhtinaskunnan uutta pääkaupunkia suunniteltiin tai uudistettiin. Engel ruutukaavoitti myös Turun kaupungin palon jälkeen. Nämä ja paljon muuta tulee ilmi päiväkirjamerkinnöistä.

Ihminen ei tiedä, miten elämä menee, Engel luuli, että "olemme Helsingissä kuusi vuotta". Vaimo Charlotte ei saa suunvuoroa, mutta tuskin viihtyi Helsingissä miestään paremmin. Engelille varsinkin tuuli ja talvi ottivat koville. Päiväkirja on kirjoitettu suomeksi, Engelin äidinkieli oli saksa, ja hän osasi joten kuten ruotsia, mutta epäilen, että ei suomea.

Raha johdatti neron suomeen, tai rahahuolet. Ne selättyivät aikanaan, ja Engel Viikilän teoksen mukaan rakensi lopulta myös itselleen ensin puutarhan Bulevardille ja sitten talon.

Vaimo-Charlotte kuolee 15,9.1931, parilla oli varmasti onnellinen avioliitto, heillä oli 1812 (oli neljävuotias 1816) syntynyt tytär Emile, jolla oli ollut englannin tauti, lienee riisitauti. Emile asuu kotona ja lukee kirjoja ääneen.

Engel uppoutuu töihin liiaksikin "paneudun piirroksiin enemmän kuin tarve vaatisi. Ikään kuin ne eivät olisikaan rakentamisen välivaihe, vaan jotakin lopullista".

Kirja menee Engelin miettein eteenpäin. Monia hänen piirtämiään rakennuksia mainitaan, viimeisimpänä Lapinlahden mielisairaala, jota ympäröi puutarha, joka elementtinä oli rakas Engelille.

Merkinnöissä mainitaan Engelille tärkeitä henkilöitä, Ehrenström toimi Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtajana. Sen sijaan merkintöjen mukaan Charles Bassi, suhtautuu Engeliin hyvinkin nuivasti, ja oli Engelin mukaan "pässi" (no tämän luin rivien välistä :). Engel tosin on itse aikamoinen ruikuttaja, tai kirjaa näihin yöpäiväkirjoihin ruikuttamisen aiheita.

Päiväkirjan lopussa unet saavat enemmän jalansijaa, ja ne alkavat elää omaa  elämäänsä.

Lintuviittauksia on paljon "19. syyskuuta 1820 "Sama varis raakkuu aina työmatkani varrella. Se talvehtii Helsingissä  päästäkseen kertomaan asiansa joka aamu".  Kaunokirjallisissa teoksissa yleensä näitä luontojuttuja väkisin keksitään, ja vaikea uskoa, että olisi vain yksi ja sama varis ja sillä olisi oma sanoma, mutta tässä lintuteema lehahtaa siivilleen, kuten koko tarina.

Enemmittä lässytyksittä linkkaan tähän

Riitta K:n monipuolisen bloggauksen Kirja vieköön blogista.
Paulan bloggauksen Kirjan pauloissa blogista
Tiian bloggauksen Karvakasa alta kirja blogista
Main bloggaus Kirjasähkökäyrässä
Bloggaus Sanoissa ja sivuilla

Turussa Tuomiokirkon "kirkontorni"  yläosa on Engelin suunnittelema, Turun palo runteli joen molempia puolia, vaikka alkoi Aninkaisista joen toiselta puolelta.

Tähtitorni on myös Engelin kynästä.

Kupoli lähempää näyttää tältä.

Jukka Viikilän teos Taivaallinen vastaanotto voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2021.

Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon

Jukka Parkkinen: Viekas mies tuli taloon, WSOY 201, sivumäärä 192.

Jukka Parkkisen Viekas mies tuli taloon alkaa vauhdikkaasti, kun päähenkilö Satu ottaa pitkät koulusta ja liftaa Muman luo Saloon, ilmeisesti vanhempien ero rassaa. Takaisin tullaan myös liftaten Aknen ja Peten kanssa. Pojat ovat pikkurikollisia, jotka varastelevat autoja ja naukkailevat alkoholia.

Juoni
Kansikuva tiivistää hyvin kirjan juonen. Satun äidillä on uusi miesystävä Johnny Aaltonen, joka suukottelee äitiä ja lahjoo pikkuautoilla Satun pikkuveljeä Jannea. Satun (ei minusta Sadun) paidassa on kiva kuvio, muistuttaa hieman Zelda Majoras Maskin Keaton naamaria. Teksti on lennokasta ja meno vauhdikasta. Pääsiäisen aikaan lähdetään Saariselälle laskettelemaan.

Saariselällä äiti haluaa, että Satu hyväksyisi hänen uuden miesystävänsä  Johnny Aaltosen. Satulla on toiset tuumat. Hän löytää pusukaverin espoolaisesta Kallesta, lisäksi porukassa pörräävät viinaa vetävät Joni, Maria ja varastetulla autolla paikalle pelmahtaneet Akne ja Pete. Kun pojat varastavat auton, he ajavat tankin tyhjäksi ja vaihtavat sitten autoa.  Porukka laskee kännipäissään mäkeä kumiveneellä ja Satu joutuu Ivaloon parantelemaan lievää aivotärähdystään. Pojat tulevat paikalle yllätys yllätys varastamallaan autolla, joka tällä kertaa on Aaltosen Johnnyn...

Kirja on kepeä. Kaikki selviää. Aaltonen saa autonsa ja pikkuriidan jälkeen äidin ja Johnnyn suhde jatkuu. Isän uusi siippakin synnyttää ja Satu paapoo uusioperheen vanhoja lapsia, ja Pete kuljettaa heitä tällä kertaa perintörahoillaan ostamallaan omalla autolla.

Viekas mies taloon oli minusta paikoitellen hyvinkin hauska nuorten kirja. Satu Setälä on parkkismainen sankari, hän on kovin toimelias, piirtää Tonyn kanssa Sikanauta -sarjakuvaa, touhuaa nukketeatterissa ja meno on kovaa ja leuat louskuttavat vitsejä ja valheita, hän selittää esimerkiksi käyvänsä dialyysissä ja sairastavansa diabetestä. Ei minusta mukavia valheita.

Miljöö tökkii?
Kirjan miljöö oli yllättävä eli Turku. Satun sarjakuvakaveri Toni asuu Martinmäessä, paikkoja mainitaan Pläkkikaupungin automuseo (jota ei enää minusta ole), Turun Linna ja Hirvensalon Kallun grilli (jota muuten ei enää ole).

Kioskirakennus on uudella yrittäjällä (Pannu). Päättelin internetin tiedoista, että kirjailijan tytär on opiskellut Turussa.

Pahin Turku-virhe on minä-kertoja Satun kielen käyttö. Hän puhuu toisin kuin turkulaiset yleensä mutsista, faijasta, himasta ja daisareista. Laskettelumäkeä sanotaan Turussa joko Slalom-mäeksi tai useimmin Laskettelurinteeksi, virallinen nimi on nyt Hirvensalon hiihtokeskus. Nuoret tuskin kävisivät Kallun grillillä Hirvensalossa, luultavasti olisivat menneet Kaskenkadun tai Antintalon Heseen, tuolloin Förin vieressä oli myös jokilaivassa Hesburger.
Hirvensaloon ei mene Pitkänsalmensiltaa vaan Hirvensalonsilta. Googlenkin mukaan Hirvensalon sillalle löytyy 51 000 osumaa ja Pitkänsalmensillalle 723 osumaa, ja osa osumista tulee mahdollisesta uudesta sillasta, joka toivottavasti rakennetaan pian. Navigaattorissakin lukee Hirvensalonsilta.

Lennokkuuden alle jää paljon muitakin epäloogisuuksia. Perhe menee Saariselälle Pääsiäisviikolla. Kun tulee sunnuntai, joka on Palmusunnuntai, mennään virpomaan. Palmusunnuntai on ennen pääsiäistä ei pääsiäisviikon sunnuntai.

Alaikäisten autovarkaudet ja alkoholin käyttö ajaessa ihmetyttivät. Ennen pitkää pojat olisivat jääneet kiinni.

Kirjan alkupuolella isä ei kotona, kun Satu ja nelivuotias Janne menevät isän luo, jonka kotona on tapaamisvuoro. Satu vie junalla Janne Muman luo Saloon. Mumakaan ei ole kotona, jolloin lapset majoittuvat ensin hotelliin ja myöhemmin nuorten turvataloon. Luultavasti lapset olisivat joko päätyneet sosiaaliviranomaisille tai äidille olisi soitettu. Mistä Satu saa rahaa? Hän on 14-vuotias kirjan alussa.

Lisäksi kirjaan on tarinoitu Outista, jonka vihjaillaan olevan outo, ja oleilevansa Hautausmaan takana olevassa metsässä? Noin sadan hautakiven kaato yhdistetään Outiin. Asialle ei saada selvyyttä, eli miksi tämä on ympätty kirjaan.

Aikuisen mielestä lennokkuus on liian ilmavaa ja kovismaista. Satu on hyvin aikuinen hahmo, eikä käyttäydy kuin teini. Satu on minusta ärsyttävä teflonhahmo, jonka suu käy, mutta järki ei.

****
Jukka Parkkinen (s.1948) on kuulu nuorten kirjailija, ja teoksissa löytyy. Tämän ilmestyessä vuonna 2001 Parkkinen oli nuorekas 53-vuotias.
Jukka Parkkiselta olen lukenut myös Kaupungin kaunein lyyli, Suvi Kinoksen seitsemän enoa ja  Onnenpoika ja pelienkelin. Parkkisella on sujuva kynä, ja paljon huumoria, mutta minusta hänen paras teos on dystooppinen Sinun tähtesi, Allstar

Pu Yi: Viimeinen keisari

Pu Ji: Viimeinen keisari, Taivaanpojantie lohikäärmevaltaistuimelta Pekingin puutarhatyöläiseksi, saksasta suomentanut Liisa Ryömä, 375 sivua. Tämä on kolminiteinen 1964 julkaistu teos, joka on käännetty saksaksi 1973 (Richard Schirach  Mulan Lehner).

Pu Yi (1906 - 1967) oli Kiinan viimeinen keisari.

"Kahden vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisenä minut kohotettiin 2. joulukuuta 1908 lohikäärmevaltaistuimelle keisari Hsyan Tung -nimisenä."

"Toukokuun 1. päivänä (1962) puolisoni Li Shu-hsien ja minä aloitimme yhteiselämämme pienessä kodissamme - sehän oli jokapäiväinen asia, mutta minulle ennen kokematon elämys".

Teos, joka on hänen oma elämänkertansa, kertoo lainausten välisestä ajasta.

Pu Yi on kirjan mukaan ollut toisten ohjailtavana tai vanki lapsesta saakka, mutta vapautuu lopulta vuonna 1959, ja muistelmatkin on kirjoitettu vapautumisen jälkeen ja vaikuttavat Pu Yin tulkintaan elämänvaiheistaan. Pu Yi sai vankilatuomion toisen maailmansodan jälkeen, kun hänet oli palautettu Neuvostoliitosta Maon Kiinaan. Entinen keisari armahdettiin, kun hän oli ymmärtänyt oman syyllisyytensä. Kirjassa hän ylistää uutta Kiinaa.

Tositarina alkaa, kun Tse Hsi eli leskikeisarinna Cixi istuttaa Pu Yin valtaistuimelle. Koko keisarin lapsuus on valtapeliä, kapinoita, toistuvia vallankumouksia. Hallinto on tuhlailevaa, eikä kovin tehokasta, Kiina on hyvin pitkälti ulkomaiden armolla. Pu Yin ensimmäinen valtakausi päättyi varhain, kun tasavaltalaiset syrjäyttivät Pu Yin 12.2.1912 , mutta antoivat hänen jäädä asumaan Kiellettyyn kaupunkiin. Hovin elätettäväksi jäi keisarien puolisoita, prinssejä ja käytännön asioita pyörittävät eunukit, joita on monentasoisia. Ylimmän tason eunukit pienestä palkkatasosta huolimatta elelivät leveästi, sillä he ottivat lahjuksia. Alimman tason eunukit ovat kuin orjia. Eunukit kasvattavat keisaria, ja kallis kulkue seuraa keisaria joka paikkaan. Pukeutuminen ja ruokailu ovat nykymittapuun mukaan varsinaista pelleilyä ja tuhlailua. Ruokailusysteemi ei voi olla kovin terveellinenkän, sillä keisari kärsii suolistokatarrista. Hovissa oli alkuun 1023 eunukkia, myöhemmin "leikkausten" jälkeen kuutisen sataa eunukkia.

Keisarin oma äiti ajetaan valtapelin tuoksinassa itsemurhaan, keisari on erotettu jo äidistään aiemmin. Hänellä on ollut imettäjä Wang Momo, joka on myyty rutiköyhästä perheestä hovin palvelukseen. Imettäessään pikku keisaria yhdeksänvuotiaaksi, hänen oma lapsensa on kuollut sukulaisten hoidossa. Keisari piti imettäjäänsä hyvänä ihmisenä, hän oli etsinyt myöhemmin tämän käsiinsä, ja Momo oli suhteellisen onnellinen. Keisari ei useinkaan käyttäydy hyvin, mutta Momo oli ainoa, joka saa pikku pojan rajattomat oikut kuriin.

Tasavalta ei ota juurtuakseen ja vuonna 1917 yritetään restauraatiota, eli keisarin palauttamista valtaa, mutta se on ohimenevä asia. Aika matelee Kielletyssä kaupungissa, jossa Keisari saa opetusta kolmelta opettajaltaan. Opettajat osaavat saman kuin muutkin hovin jäsenet, eli he kuppasivat rahaa itselleen. Parhaimman ja vaatimattomimman kuvan Pu Yi antaa skottiopettajastaan Reginald Fleming Johnstonista. Hän oli neljäkymmentä vuotta vanha, osasi erinomaista kiinaa, oli kiertänyt maata ja osasi paljon kiinalaista runoutta, ja ymmärsi kiinan uskontoja. Johnston neuvoi myös pyynnöstä keisaria ja minusta hänen neuvonsa auttoivat keisaria, ei skottia itseään. Johnstonin syytä on toisaalta se, että Pu Yi ihannoi länsimaita ja haluaa Oxfordiin opiskelemaan. Hän hankkii myös länsimaalaisia vaatteita ja alkaa lyhentää lettiään.

Pu Yin avioliittoja valmistellaan pitkään. Viiden päivän hääseremonioitten jälkeen hänellä on vaimo ja jalkavaimo. Keisari sai valita vaimon valokuvista, kunhan valitsi vain oikeat tytöt oikeista perheistä. Aviopuolisot ovat nuoria, ja avioliitot päättyvät onnettomasti. Avioliitto solmitaan vuonna 1922 ja jalkavaimo ottaa eron vuonna 1931, ja varsinainen vaimo on lopulta oopiumin orja.

Tasavallassa kuohunta jatkuu. Varttuva Pu Yi on toisaalta oikullinen, mutta myös päättäväinen. Hän tukeutuu yhä enemmän englannin opettajansa Reginald Johstonin neuvoihin, jotka varmaan ovat olleet viisaita ja tähdänneet keisariin parhaaseen. Pu Yi turhautuu hoviväen tuhlaukseen, ja päättää luetteloida tavarat. Eunukit sytyttävät aarrekammiot palaamaan, minkä seurauksena heidät lopulta ajetaan Kielletystä kaupungista. Sama kohtalo tulee pian keisarillekin. Hän muuttaa "residenssiin", mutta pakenee pian Japanin suurlähetystöön vuonna 1924. Se, oliko Japanilla jo aikeet selvänä käyttää Pu Yitä hyväkseen myöhemmin, jää hieman auki. Pu Yin isä minusta tekstin mukaan on yksi hovin suurista hyötyjistä, Pu Yi minusta pakenee myös isäänsä. Pu Yi on japanilasten "vieraana" ja haikailee olevansa uudestaan keisari. Hän rahoittaa eri sotapäälliköitä ja tarttuu oljenkorsiin.

Japanilaiset hyysäävät keisaria, joka muistelmia kirjoittaessaan tajuaa: "Olin heille pelikorttikuningas salainen valtti ..." s. 205. Nukkekeisarille on kysyntää Japanin miehittämässä Mantshuguon tasavallassa. Hänestä leivotaan keisari, mutta hän on nukke, joka ei voi poistua palatsistaan. Alun uutteruus muuttuu masennukseksi ja pakkomielteiksi. Vaimo altistuu oopiumille. Meno Japanin valtaamalla alueella on kirjan mukaan pöyristyttävää. Toisen maailmansodan lopussa Japani romahtaa. Pu Yi ei pääse käpälämäkeen vaan jää neuvostojoukkojen vangiksi, ja viedään Neuvostoliittoon, missä olot vangeille ovat kirjan mukaan hyvät. Vuonna 1948 Pu Yi esiintyy todistajana sotarikosoikeudenkäynnissä. Hänet luovutetaan Kiinaan vuonna 1950, kun valta on vaihtunut ja Mao johtaa maata.

Kiinassa Pu Yi erotetaan perheestään. Hän oppii vankilassa pukemaan, huoltamaan vaatteensa ja tekemään työtä. Lisäksi hänet aatteellisesti uudelleen koulutetaan. Pu Yi kirjoittaa elämästään itsetutkiskeluja. Lopulta hän tajuaa syyllisyytensä ja tunnustaa rikoksensa.

Itsetutkiskelut, keskustelut ja työ tekevät Aisin Gioro Pu Yistä uuden ihmisen, joka on kiitollinen uudelle isänmaalle eli kommunistiselle Kiinalle. Kansantasavallan kymmenvuotispäivän kunniaksi Pu Yi vapautuu, kun Mao armahtaa hänet. Hän saa kansalaisoikeutensa, toimii puutarhurina ja solmii avioliiton.

Bernardo Bertoluccin (s.1940) on filmannut aiheesta vuonna 1987 elokuvan Viimeinen keisari, siinä elokuvassa on jonkin verran toisenlaisia painotuksia ja tarina jatkuu yli kulttuurivallankumouksen. Pu Yi kuolee vuonna 1967. Kansikuva ja takakannen kuva ovat minusta tuosta elokuvasta.

Yllä oleva analyysini on kirjan tekstistä, ei minun mielipidettäni tai jostakin historian kirjasta. Kirjan painotuksiin vaikuttaa pitkälti uudelleen kasvatus vankileirillä, jonka olot on kuvattu hyviksi.

Minusta vankeus on yksi kirjan teemoista, Pu Yi on minusta koko ajan enemmän tai vähemmän vanki. Hän on myös nukke, jota toiset liikuttavat tai yrittävät hyötyä hänestä. Itsevaltias ei ole mitenkään miellyttävä henkilö.

Kirja on hyvin rakennettu, kansipapereiden sisäpuolella ja teoksen  lopussa on aikajanat, mitä tapahtuu milloinkin, lisäksi kirjan takana ovat selvitykset henkilöistä.

Gabriel García Márquez: Sadan Vuoden yksinäisyys

Gabriel García Márquez: Sadan Vuoden yksinäisyys, Cien anos de soledad 1967, suomentanut Matti Rossi, Suuri Suomalainen kirjakerho 1983, sivumäärä 348.

Sadan vuoden yksinäisyys on kertomus Macondo -nimisen kylän ja Buendian suvun elämästä, rappiosta ja tuhosta. Márquez luo taiturimaisesti useiden sukupolvien mittaisen tarinan, jossa taustalla historian raa'at tapahtumat niittävät satoaan, mutta pääpaino on ihmisten sekavissa suhteissa, ja kerronnassa roiskuvat eritteet ja elimet ovat toiminnassa. Lievästi sanottuna Macondon sosiaaliset suhteet ovat erikoisia ja Buendiat ovat sangen omalaatuisia. Olennaista on viehtymys alkemiaan ja suvun keskeisiin suhteisiin, kaikki Buendiat ovat moninkertaista sukua keskenään monessa sukupolvessa. Sukurasitteen yksi osoitus on toisinaan esiintyvä siansaparo.  Kirjan kannessa ihmiset ovat kalan sisällä, tämä viittaa teoksessa tehtäviin kalakoruihin.

Teos on  farssinomainen ja hyvin hauskakin. Se on myös hyvin haastava kirja, sillä suvussa käytetään samoja nimiä, lisäksi sukulaissuhteet ovat yllättäviä ja ennen kuin pääsee kertomukseen sisälle on jo kaikesta ulkona. Itse aloitin lukemisen alusta asti peräti kolmeen kertaan. Tämä painos lienee kiireellä ladottu, ja siinä on liikaa (jopa enemmän kuin tässä blogissa) ladontavirheitä.

Macondoon vaikuttaa liberaalien ja konservatiivien aseellinen taistelu eli sisällissota, toistuvat kapinat, joiden päättymisten jälkeen ulkomaisten yritysten häikäilemätön riisto ja niiden poistumisen jälkeen kaiken romahtaminen.

Teos on klassikko ja hyvä sarjassaan ja muistuttaa etäisesti elämän rehevyydessä ja kiimassa toisen nobelistin Camilo José Calan teosta Masurkka kahdelle kuolemalle.

Juoni ja henkilöt, älä lue jos et halua tietää, mitä kirjassa tapahtuu, tärkeämpää tosin on Márquezin kerronta eli hänen kerronta pitää tarinan mielenkiintoisena.

Tarina alkaa ensimmäisestä sukupolvesta ja  José Arcadio Buendía (vanhimman) esittelyllä, hän ostaa kierteleviltä mustalaisilta vuosittain erikoista tavaraa, ja tekee alkemistisiä kokeita. Mustalaisten johtaja on Melquiades, joka on tarinan kannalta keskeinen henkilö jopa myyttinen. Hän on ennustanut kaikki tapahtumat, mikä ilmenee vasta lopussa.  José Arcadio Buendía on naimisissa  Ursula Iquaranin kanssa, heillä on kolme lasta. myöhemmin Buendíoiden lapsia syntyy paljon myös avioliiton ulkopuolella. José Arcadio Buendía tekee paljon alkemistisiä kokeita ja hiipuu ja lopulta kuolee, hänen nimisiä jälkeläisiä esiintyy jatkossa paljonkin. Ursula on tarinan yksi päähenkilöistä, ja elää yli satavuotiaaksi, kuten usean Buendian äiti palvelija Pilar Ternerakin, joka on kuollessaan yli 140-vuotias. Ursulan lapsista  José Arcadio Buendía (nuorempi) on varsinainen häntäheikki, hänellä on jo nuorena suhde Pilar Terneran kanssa, joka tulee suhteesta raskaaksi. Pilarilla on suhde monien muidenkin Buendioiden kanssa myöhemmin ja lapsia on monia. Useat naiset juoksevat José Arcadio Buendía nuoremman pitkän hännän perässä, mutta kaveri karkaa merille ja tulee takaisin täyteen tatuoituna, ja avioituu perheen ottolapsen Rebecan kanssa. Rebeca tuli viidakosta vanhempiensa luiden kanssa, stressitilanteessa hän syö multaa ja laastia. Ursulan yksi lapsista Amaranta on Ursulan kolmas lapsi ja hyvin katkera Rebecalle, jonka piti avioitua pianomies Pietro Crespinin kanssa. Häät perutetaan moneen kertaan, eikä avioliittoa solmita, Crespin kuolee. Amaranta on Rebecalle katkera, Amaranta ja Rebeca olivat rakastuneet kumpikin koreilevaan pianokauppiaiseen eli Pietro Crespiniin.

Eversti Aureliano Buendia Ursulan kolmas lapsi on "liberaali" ja hän alkaa kapinoida hallitusta vastaan. Hänellä on sotareissuiltaan 17 eri lehtolasta 17:n eri naisen kanssa, lisäksi hänellä on Pilarin kanssa poika José Aureliano ja (Pilarilla on Jose Arcadion kanssa poika Arcadio). Eversti Aureliano Buendian kumouksellinen ja sotilaallinen toiminta on varsin tehotonta, kuten häneen kohdistuneet attentaatit ja teloitukset. Kotikaupungissaan hän on tosin äitinsä komentovallan alla, hän ei minusta käy armeijaa, eikä sotilaskoulutusta, ilmeisesti hän on vain alkanut sotia ja ylentänyt itsensä everstiksi, niinkuin tarinassa myös eversti Gerineldo Márquez. Maconcossa Arcadio Buendia on siviili- ja sotilapäällikkö, hän antaa  José Arcadio (nuoremman) pitää kahmimansa omistukset ja hän laittaa verorahat taskuunsa. Sotaonni kääntyy ja Arcadio teloitetaan. Vaimonsa Pyhä Sofia ja vauva Remedios jäänevät kaipaamaan, Sofialle syntyy vielä kaksoset José Arcadio toinen ja Aureliano toinen, ja kaikki lapset lopulta ovat Ursulan hoivissa. Eversti Aureliano Buendia tuomitaan kuolemaan, mutta lähtee teloittajiensa kanssa vapauttamaan kapinakenraalia, joka tosin on kuollut, mutta Aureliano jatkaa kapinaansa. Häntäheikki José Arcadio surmataan kylpyammeeseen sisällissodan aikana, tapaus jää mysteeriksi, johtuiko se häntäheikin ahneudesta vai ampuiko joku perheestä hänet, Rebecako?

Macondo on välillä hallituksen aluetta, kunnes eversti Aureliano Bundia aloittaa taas liberaalien vallankumoksen (tässä vaiheessa aate on unohtunut, ja taistellaan vallasta). Pormestarina toiminut kenraali teloitetaan. Eversti lopettaa sotimisen vasta pakotettuna. Aureliano aikoo teloittaa eversti Gerineldo Marquezin ja äiti Ursula uhkaa tappaa oman poikansa, jos hän vielä tämän tekee. Sota lopetetaan ja eversti Aureliano Buendialle annetaan kunniallinen mahdollisuus, mutta eversti jää eloon itsemurhayrityksestään. Eversti tekee tämän jälkeen kalakoruja ja tutkii Melquiadesin papereita. Teoksessa on myös maagisuutta, talossa on haamuja ja varsinkin naiset elävät vanhoiksi. Laboratoriossa ja talossa on myös näkyjä.

Luvut ovat nimettömiä ja hyvin pitkiä. Tarina menee eteenpäin spiraalinomaisesti, ja välillä hypätään ajassa eteenpäin. Aureliano toinen ja Jose Arcadio toinen ovat kaksosia neljännessä sukupolvessa, Myöhemmin heillä on suhde saman naisen Petra Cotesin kanssa, ja he saavatkin sukupuolitaudin, jota Pilar hoitaa. Kaksoset ovat hyvin tärkeitä loppuosan tapahtumissa, mikä kytkeytyy herrojen Herbert ja Brownin mellastukseen banaaniyrityksen nimissä. Gringot ovat tulleet sisällissodan jälkeen, kun olot ovat vakiintuneet ja vaurautta on virrannut seudulle. Taloihin saadaan sähköä generaattoreista, elokuvia katsotaan. Kaikki muuttuu, kun löydetään banaani. Gringoja (amerikkalaisia) virtaa seudulle, jonne rahdataan myös huoria. Banaaniviljelmille tarvitaan työläisiä, joiden olot ovat karmeat. Ammattiyhdistysliike yrittää saada muutosta, mutta yhtiön lakimiesarmeija vesittää kaiken, edes korkeimmasta oikeudesta ei saada "oikeutta", kaikki huipentuu työläisten teurastukseen. Ruumiit ladotaan junavaunuihin ja hävitetään, mitään ei tunnusteta, José Arcadio toinen selviää verilöylystä, mutta hänen selityksiään ei uskota. Banaaniyhtiö poistuu paikkakunnalta. Banaaniyhtiön lähdettyä sataa 4 vuoden 11 kuukauden ja kahden päivän ajan ja siitä seuraa vedenpaisumus. Pilar on satavuotias, ja Ursula, joka on sokeutunut vieläkin vanhempi. Amaranta on kuollut, ja seuraavaksi kuolee Ursula, Pilarkin kuolee tarinan kuluessa. Eversti  Aureliano ei pidä gringojen mellastuksesta ja hautoo ja lietsoo kapinaa, hän ei saa enää ketään innostumaan ja tekee kalakorujaan kunnes kuolee.

Uusi polvi astuu kerronnan ytimeen. Aureliano toisen tyttärellä Memellä on ollut suhde banaaniplantaasin mekaanikko Mauricio Babylonin kanssa, ja suhteesta syntyy lapsi Aureliano, Eräiden käänteiden jälkeen hänellä on kiimainen suhde oman tätinsä Amaranta  Ursulan kanssa, joka on naimisissa belgialaisen Gastonin kanssa. Aureliano on näitä paremmin varustettuja Buendioita, ja hän myös ratkaisee Melquiadesin paperien koodin (on sanskriittia). Hän myös tajuaa, että hän on viimeinen Buendia, tosin suhteesta syntyy siansaparoinen lapsi, joka kuitenkin kuolee. Suvun viimeisenä ennen kuolemaansa hän tajuaa, että sadan vuoden yksinäisyyteen tuomitut elävät vain kerran palaamatta, mikään ei siis toistuisi, kaikki on mennyttä Buendiat ja Macondo.

Sadan vuoden yksinäisyys on hyvin sekava kirja, joka taustalla kertoo isoista yhteiskunnallisista ongelmista ja kolonialismista. Juonta on miltei mahdotonta tarkasti kuvata. Teoksessa on kuitenkin oma viehätyksensä Marquezin mestarillisen kerrontatyylin vuoksi.

Muualla Blogistaniassa
Juhani, Lue ihminen! -blogissa ei syttynyt tästä
Marile blogissaan 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä koki ajoittaisia euforian tunteita täällä.

****
Kolumbialainen Gabriel García Márquez (1927 - 2014) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1982. Sadan vuoden yksinäisyys on hänen pääteoksensa.

Olen blogannut Marquezin teoksesta Kenraalin labyrintti näin.

Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, alkuteos Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei 1994, suomentanut Jarna Piippo, Bazar 2002, sivumäärä 220.

Paulo Coelhon teos Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin jakaa lukijoiden mielipiteet, eli tästä joko pidetään tai tätä inhotaan. Luultavasti ne, jotka pitävät lukevat tarinan loppuun, muut jättävät kesken.

Kirjassa minäkertoja noin kolmikymppinen nainen Pilar kertoo, kuinka hän kohtasi uudestaan nuoruuden rakkautensa, luostarissa asioitaan työstäneen nykyisin karismaattisen parantajan. Luostarin apotti on järjestelemässä taustalla "nuorten" kohtaamista. Rakastavaiset poukkoilevat Ranskan ja Espanjan välillä. Tai naisen rakastettu poukkoilee, hän kun ei tiedä, sitoutuako naiseen, vai suuntautuako muualle. Sitten tavataan apotti, ja sitten  suudellaan ja mennään vielä syventämään rakkautta lakanoiden väliin. Lakanaleikin jälkeen mieskin on valmis jättämään tytön kuin nallin kalliolle tai tässä tapauksessa parkumaan Piedrajoen rantapientareelle, kirjan sanoin "Virran varrella istuin ja itkin".

Rakkaus voi suuntautua myös Jumalaan,  lähimmäisiin, eli kestääkö rakkaus, ja mihin se lopulta kohdistuu?

Coelhon kirjat ovat uskomattoman rönsyileviä elämän viisauksia tai jääkaappi-sloganeita viliseviä tekstejä (kuten rakkaus on ikuista kohde vaihtuu, on minulla ollut muita naisia, mutta olen ajatellut vain sinua :).

Kirjassa on  hengellisyyttä ja jumaluuden pohdintaa. Puhutaan Jumalan naisen kasvoista ja vietetään  Neitseellisen  Perisynnittömän sikiämisen päivää  eli tarinassa eletään myös tämä päivä 8.12.1993. Puhutaan armonlahjoista ja parantamisen voimasta. Ihmiset antavat varmoja "ennustuksia", mitä tapahtuu. Tämä minusta johtaa siihen, että kaikki olisi ennalta määrättyä predestinaatiota ja jollain on kyky nähdä se. Mihinkään hengelliseen en ota kantaa, jokainen päättää, mihin uskoo.

Tästä kölhömäisestä kirjasta en lainkaan pitänyt, useat muut ovat, sillä kirjasta otetaan paljon uusintapainoksia. Minusta kirjan takakansi johtaa harhaan, sillä eivät mies ja nainen omaa lapsuuttaan tai suhdettaan kelaa, vaan kyse on näissä hengellisistä asioista. Ainoa hyvä neuvo kirjassa oli minusta se, että pitää uskaltaa heittäytyä epävarmuuteen, muuten tahkoaa samaa oravanpyörää koko elämänsä.

****

Paulo Coelho (s.1947)  on tykätty, mutta kiistelty brasilialainen kirjailija, hänen kirjastaan Alkemisti pidin TÄÄLLÄ, mutta en erityisemmin teoksesta Veronika päättää kuolla TÄÄLLÄ.

Hannele on blogannut tästä täällä.

Ilkka Remes: 6/12

lkka Remes: 6/12, WSOY 2006, sivumäärä 471.

Ilkka Remeksen 6/12 oli tietääkseni myydyin kirja ilmestymisvuotenaan eli  niteitä on yli 150 000 eri kirjahyllyissä. Tätä on ostettu isänpäiväksi ja jouluksi. Olen lukenut tämän tuoreeltaan ja nyt uudestaan. Edellisestä lukemisesta muistin "pääkaappauksen" ja lopun, mutta en sitä kuinka hyvin Remes on henkilöt motivoinut.

6/12 -teos alkaa Haagissa tuomitun serbieversti Borislav Jankovicin vapautusyrityksestä. Eversti istuu tuomiotaan Riihimäen vankilassa. Everstin katkerat pojat ottavat panttivangikseen vanginvartijan raskaana olevan vaimon. Pakoyritys pysähtyy piikkimattoon. Laukausten vaihdossa vanhempi veljeksistä eli Radovan kuolee. Pikkuveli Vasa luikkii takaisin uuteen kotimaahansa Ruotsiin, kun isän nitrot olivat jääneet vankilaan, eikä isä halunnut jatkaa pakoa.

Vasa Jankovic on Tukholmassa suunnitellut ja tehnyt viiden serbitoverinsa kanssa arvokuljetusautojen ryöstöjä. Vasa ohjaa asioita toiseen suuntaan ja joukkion "kaikkien aikojen keikka" 6/12 suuntautuu Suomeen eli Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä. Vangiksi jäävät koko Suomen valtiokerma sekä ulkomaiden diplomaatteja  ja panttivankien matka suuntautuu itään päin.

Henkilöt
6/12 -teoksen päähenkilö on Vasa Jankovic. Vasa opiskelee Ruotsissa valtiotieteitä ja on tekemässä graduaan informaatiosta, joka johti Naton pommituksiin Jugoslaviaan vuonna 1999. Jankovicit ovat katkeria Kosovon tilanteesta, ja Vasa on kokenut, että informaatio ei ole ollut tasapuolista.
Isä eversti Borislav Jankovic on tuomittu sotarikolliseksi Haagissa toimistaan Kosovossa. Eversti on oman tulkintansa mukaan käynyt sotaa. Hänen vaimonsa on lisäksi viattomana siviilinä kuollut Naton pommituksessa. Vasalla on katkera kauna Suomea kohtaan, sillä hänen mukaansa Suomi on osallistunut toimiin epäreilussa prosessissa. Tästä en vuoden 1999 pommitusten osalta löytänyt toimijoita. Wikipedian mukaan suomalainen asiantuntija on ollut tutkimassa sivilien ruumiita.

En halua tässä blogissa ottaa kantaa, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, mutta bloggauksen teksti on 6/12 -kirjasta ja wikipediasta. En osaa arvioida tiedon merkityksiä ja suhteita. Joka tapauksessa 1990-luvun lopussa USA:n presidentti Clinton ja Britannian pääministeri Blair ovat reagoineet tilanteeseen Kosovossa, ilmeisesti aiempien tapahtumien vuoksi. Kosovo on pitkään irtautumassa Serbiasta ja itsenäistymisprosessissa, jota EU lienee tukenut myös rahallisesti. Prosessi etenee ja Kosovo osallistuu 2016 jalkapallon MM-karsintaan, eli lienee jo Fifan jäsen (Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlantikin ovat olleet jo vuosikymmeniä). Luultavasti Serbia ja Venäjä eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä, eivätkä ilmeisesti edes kaikki EU-maat (lähde wikipedia). Mutta Vasan isä sen sijaan ottaa kantaa, ja huutaa pojalleen "Mitä sinä olet mennyt tekemään" ja "Typerys". Oma katkeruus ja historian tulkinta eivät oikeuta kenenkään tappamista eikä sieppaamista. Vasa on yksisilmäinen fanaatikko. Naton pommituksissa on tuolloin kuollut siviiilejä, toisaalta myös etnistä puhdistusta on wikipedian mukaan tapahtunut. Pommituksille ei ollut YK:n "lupaa". Vaikeita kysymyksiä, miten suojata siviilejä ja estää konflikteja?  On edelleen ongelma.

Vasalla on herkkä ja taiteellinen pikkusisko Mila, joka ei hyväksy väkivaltaa. Vasan kanssa kaappausta suorittavat Toma, Zlatan, Slobo, Stanko ja Danilo sekä suunnittelupuolella tietotekniikan ihme Marek Kadijevic. Kaappaussuunnitelmia on ollut mukana laatimassa suomalainen Jasmin Ranta, joka on puolestaan adoptoitu Romaniasta Suomeen. Jasminin adoptiovanhemmat ovat olleet rikkaita, mutta ei kovin rakkaita. Jasmin etsii itseään ja paikkaansa maailmasta, tosin hyvin paljon väärällä tavalla.

Viranomaispuolen päätähtiä ovat KRP:n Johanna Vahtera ja TERA:n Antti Korpi.
Antti Korpi on TERA:n agentti, jolta kenttätyö sujuu. Hän varjostaa Vasaa jo Tukholmassa, ja kaappauksen jälkeen Antti Korpi saapuu Helsinkiin.
Antin poika  Aaro Korpi vilahtaa seikkailussa, kuten CERN:ssä hiukkasiin ja työkavereihin kiintynyt teflonvaimo Soile.
Johanna Vahtera on miehestään eronnut KRP:n rikoskomisario, joka pitää kenttätöistä. Hän tulee toimeen hyvin Antin kanssa, vaikka suhde on läheinen, se on pelkästään ammatillinen. Johanna Vahtera tuppautuu kaapattuun koneeseen, Antti hoitelee asioita Ruotsissa kaikkia lakeja rikkoen.

Ilkka Remes toivoo kaikissa kirjoissaan "olemaan ystävällisesti paljastamatta etukäteen tarinan teemoja etukäteen tarinan teemoja ja jättämään uusille lukijoille löytämisen ilon". s.464.
Wikipediassa (en laita tähän linkkiä) on juoni täysin avattu. Joka tapauksessa loppujuoni on huikea. Kaappauksen taustalta löytyy remesmäiseen tyyliin uusia kytkentöjä. Vahtera menee kaapattuun koneeseen yhdessä "valtiojohdon kanssa", Antti huseeraa kentällä sekä Tukholmassa ja Antwerpenissa, Minskissä... takaisin Suomeen päästään, mutta ...

Loppu jättää Vasalle kaivattavaa.

Ilkka Remeksen kirjat ovat minusta hyvinkin kiinnostavia teemoiltaan, mutta ne menevät, kuten tämä, minusta aivan liian pitkälle eli  6/12 on trilleri, jossa tulee minun makuuni liian paljon ruumiita. Lisäksi Antti Korpi on jo  sarjakuvamainen ja täysin robottimainen henkilö. Tästä kirjasta en erityisemmin pidä.

Remeksen nostoista tässä muutamia: köyhdytetty uraani, H5N1, Tamiflu, Suomen "Natoilu" tai Naton kanssa flirttailu,  .... ja Remeksen vakioaihe eli Venäjän suhtautuminen Suomen natoiluun.

****

Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:

Ikiyö (2003)

Hiroshiman portti (2004)

Nimessä ja veressä (2005)

6/12 (2006)

Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus

Piraatit (WSOY 2003)

Musta kobra (2004)

Pimeän pyöveli (2005)

Kirottu koodi (2006)

Hermes (2007)

Draculan ratsu (2008)

Operaatio Solaris (2009)

Riskiraja (2010)

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen myös blogannut
Pääkallokehrääjä
Karjalan lunnaat
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

John Simon: Koneen ruhtinas

John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä,  sivumäärä 416, sisältäen hakemiston, teos sisältää myös valokuvia.

Koneen ruhtinas kertoo Pekka Herlinin elämän tarinan läheisten silmin. Teoksen on kirjoittanut John Simon, joka on haastatellut Pekka Herlinin lähipiiriä, perheenjäseniä, koulutovereita, toimijoita Koneesta ja liikemaailmasta ja Pekan ystäviä. Lisäksi kirjassa on Pekan ja läheisten kirjeitä. Esipuheen on kirjoittanut Pekan vanhin poika Antti Herlin sekä alkusanat teoksen kirjoittaja John Simon, joka on ollut Koneella töissä.

Kirjassa on aivan uskomattoman runsas henkilögalleria ja mukana on antoisa valokuvasivusto. En levittele tässä bloggauksessa tarpeettomasti elossa olevien ihmisten henkilötietoja, ja tarkastelen kirjan teemoja osin oman kokemuspohjani kautta.

Pekka Herlin (1932 - 2003) oli suomalainen 1900-luvun suurimpia teollisuusvaikuttajia Koneen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen kuolemansa jälkeen on keskusteltu Pekan vallansiirrosta Kone Oyj:ssä vanhimmalle pojalleen. Tämä toimenpide oli lopulta täysin Pekan tyylinen intuitiivinen ja pragmaattinen toimi.  kuten esikuvallaan Niccolo Machiavellillä (1469 - 1527). Kirjan nimi Koneen ruhtinas liittyy juuri Machiavellin teokseen Ruhtinas. Machiavelli antaa varsin hyviä neuvoja ruhtinaille, neuvoja on voinut soveltaa yrityskaupoissa ja ison organisaation johtamisessa. Kun yritys on otettu haltuun, sitä pitää hallita. Pitää joko vaihtaa johto, tai kuten Pekka Herlin teki monesti, yritys sai pitää omat tuotteensa, mutta maksoi ”veroa”. Machiavelli painottaa rohkeutta ja enemmin kitsautta kuin anteliasuutta ja puhuu kovienkin keinojen puolesta, jos oma turvallisuus on kyseessä. Machiavelli puhuu omien sotajoukkojen puolesta, ja uskollisuudesta. Neuvonantajien tehtävänä on antaa neuvoja, kun johtaja pyytää, ei muulloin. Pekka vietti aikaa Munkkiniemessä aamupäivällä töitä tehden yläkerrassa ja iltapäivällä alakerrassa. Hänen ympärillään oli lojaali tiimi. Pekka Herlinin Kone ei jäänyt paikalleen, vaan juoksi nopeammin kuin useimmat kilpailijansa.

Kirjan loppuosassa mainitaan, että Mario Puzon Kummisetä olisi ollut Pekan myöhäisajan lempiteoksia. Kummisedän organisaatio perustuu verisiteisiin ja uskollisuuteen. Toiminta on siinä suhteessa Machiavellististä, että tehdään nopeita, rohkeita ratkaisuja, ja pitää olla luottamuksen arvoinen.

Pekka Herlinin kolmas lempikirja on Tolstoin Sota ja Rauha, ja siinä Borodinon taistelu. Venäläisiä johti kenraali Kutuzov, jota Pekka ihaili. Taistelussa Napoleon epäonnistui tuhoamaan venäläisten joukot ja menetti kolmasosan miesvahvuudestaan. Kutuzov vetäytyi ja Napoleon eteni kohtalokkain seurauksin Moskovaan, josta joutui pian peräytymään.

Koneen ruhtinas -kirja, vaikka kattaakin koko Pekan elämänkaaren osin toisten silmin, on hyvin romaanimainen ja alkaa vuonna 1968, kun Koneen nuori toimitusjohtaja Pekka Herlin osti Asean tappiollisen hissitoiminnan. Tämä on monella tavalla käänteentekevä tapahtuma. Kone otti ensimmäisen askeleen hissibisneksensä kansainvälistymisessä, kauppa oli ensimmäinen merkittävä avaus, mutta samalla peli koveni, ja työn ja perhe-elämän tasapaino muuttui.

Pekka Herlin syntyi sukuun, joka omisti Koneen, hän meni naimisiin lapsuuden naapurinsa ja koulukaverinsa Kirstin kanssa. Kirsti, vaikka he eivät olleet kihloissa ja eivät ehkä seurustelletkaan, auttoi Pekkaa lukiossa. Pekka oli lahjakas, muttei kovin ahkera. Armeijakin sujui omista mielipiteistä huolimatta hyvin ja Pekka kotiutui vänrikkinä. Pekka suoritti toisin kun suvun miehet aiemmin ekonomin tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opiskelut sujuivat kuten lukio-opinnot, alkuun velttoillen ja lopulta ahkeroiden. Hänen pääaineensa oli kansantaloustiede. Pekka ei tuntenut vetoa Koneeseen ja tähtäsi maanviljelijäksi ja toimi lihakarjan kasvattajana.

Kirjasta on nostettu paljon huonoja piirteitä, jotka useimmat liittyvät alkoholin käyttöön ja läheisiin ihmissuhteisiin. Tästä kirjasta ei minusta asia ei juurikaan selvene. Pekka arvosti selvästi vaimoaan, ja otti mukaan liikematkoilleen. Paineiden kasvaessa perhe-elämä kärsi. Kirjassa on Pekan luonteesta tuotu eri puolia esiin, ja perhe-elämä on ollut ajoin vaikeaa, ja lapset ovat kokeneet sen osin raskaaksi ja yhdistänyt heitä. Toisaalta tuskin on yhtään kotia, jossa kaikki menisi aina niin, että jokainen voisi toteuttaa itseään. Ilmeisesti nuorimmat lapset ovat kärsineet Pekan luonteesta ja työstä eniten. Pari nuorinta oikein ranskasti. Se, että aikuisten lasten asioihin puututaan,  on myöskin kiusallista, tästä on itsellänikin kokemusta. Tässä väitettiin professori Pentti Malaskan puuttuneen kuopuksen akateemiseen uraan, ei ehkä vieras kuvio muissakaan perheissä.

Pekka antoi ensin pikkusormensa Koneelle ja lopulta itsensä. Vuonna 1964 hän  aloitti 32-vuotiaana Koneen toimitusjohtajana, Kone-ura ei siis ollut itsestäänselvyys. Yrityksellä meni heikosti 1960-luvun puolivälissä ja vuonna1967 se listautui pörssiin. Asea-kauppa toteutettiin osakkeiden vaihdolla. Seuraavina vuosikymmeninä Kone laajentui lähinnä yritysostoin. Öljykriisikään ei kaatanut yritystä, vaan kasvatti nosturien myyntiä. Alkuvaiheissa vain Espanjassa sattui harharetki

Itse asiassa kirjasta voi päätellä paljon niistä paineista, mitkä myllersivät Pekan sisällä, ja jotka vaikuttivat sekä hyvässä että pahassa. Kone oli tärkeä. Kirjan tekstiä ja ratkaisuja ei voi täysin ymmärtää, ellei  ole lukenut Machiavellin Ruhtinasta. Maailma muuttui EEC-sopimuksen myötä 1970-luvulla ja 1980-luvulla orastavan globalisaation vuoksi. Koneen strategia muuttui 1990-luvulla. jolloin oli eri tilanne kuin aiemmin. Kirjassa on käsitelty vallanvaihtoa, jonka logiikan ymmärtää syvällisesti vain Machiavellin teoksen kautta, tosin kirjassa asiaan liitetään myös agraarinen perinne, jossa isäntä siirtää tilansa esikoispojalleen. Pekka valitsee esikoisensa Koneen isännäksi, kun tämä on siihen valmis, esikoisensa, joka on Pekan kotitilan Thorsvikin isäntä. Kirjan lukemalla voi ymmärtää sisarusten tuohtumuksen teosta, joka on tehty muiden tietämättä. Kirja on loistava, sillä se tuo kaikkien näkemyksen. Eniten seikka varmasti närästi keskimmäistä poikaa.

Kone oli aikaansa edellä 1960-luvulla, Pekalla oli visio, piti kasvaa yrityskaupoilla. Kone toteutti jo 1960-luvulla digitalisaatiota, ajantasaisraportointia, kansainvälistymistä sekä henkilöstön laajamittaista kouluttautumista. Pekalla oli oma tiimi, jotka menivät ja tekivät. Pekkaa kuvataan impulsiiviseksi ja kylmäveriseksi, mutta hän teki myös paljon ennakkotyötä ja oli perehtynyt ennakolta asioihin. Parhaina päivinä Pekka otti isoja riskejä, mutta pystyi tekemään päätöksiä. Pekkaa kuvataan ristiriitaisesti, toiset pitävät häntä kovana ja kylmänä, toiset kuvaavat Pekkaa ujoksi ja araksi. Myllersikö hänen sisällään pelko? Sitäkin pohditaan, kuten myös Pekkaa erilaisissa rooleissa. Kielteisimmät arviot tulevat koti-isän roolista. Tätä ei minusta kirjassa juuri avata, mutta jos arvata saan, se on juuri kirjassa mainittu äkkipikaisuus ja se, että Pekka dominoi kotona. Tämä jättää liian vähän tilaa toimia.

Pekka toimi myös järjestöissä. Kustaa Vilkunan kautta hän ystävystyi Urho Kekkosen kanssa. Koska Pekka ei ollut perässähiihtäjä, hänelle riitti yksi hiihtomatka, mutta hän oli kirjeenvaihdossa UKK:n kanssa. Pekkaa verrataan UKK:hon, herroilla oli samat metodit hajota ja hallitse ja kyvyttömyys luottaa lopulta kehenkään. Uusi tieto minulle oli, että hän oli yhtenä liikemiehenä ajamassa AKK:ta presidentiksi, UKK:n luovuttua presidentin virasta. Myöhemmin Valmetin hissiliiketoiminta myydään Koneen pahimmalle kilpailijalle Otikselle. Kirjassa asiaa ei liitetä aiempiin tapahtumiin, mutta omat ajatukseni koplasivat tämän aiempiin tapahtumiin. Kone osallistui myös idän kauppaan, ja toisin kuin muut yhtiöt, Kone investoi voitot tuotantoonsa tai laajentumiseensa, ei kelomökkeihin Lapissa.

Pekka on monella tavalla ristiriitainen, se tulee miltei joka asiassa esille. Hän tunsi myös kirjailijoita. Paavo Rintalan parhaiten, mutta myös Paavo Haavikon ja Antti Hyryn. Pekka luki myös paljon.

Pekka oli huippupurjehtija ja voitti purjehduskilpailuita. Purjehduksesta on oma pitkä lukunsa, ja purjeveneitä käsitellään monessa luvussa. Pekka myös ratsasti ja oli maanviljeljä ja maanomistaja, jonka hän toi luvattomille metsästäjille ja kalastajille selväksi. Kirja on tasapainoinen, sillä siinä myös luetellaan näitä tunteenpurkauksia ja niiden seurauksia.

Pekka oli suomenkielinen yritysjohtaja ja purjehtija, joka ei ollut 1960-luvulla kovinkaan yleistä.

Kaiken hyvän keskellä on tuotu Pekan alkoholinkäyttöä esille. Kansikuvassa päähenkilöllä on tupakka suussa, ja se oli varsin tavallista tuolloin siis juoda ja polttaa päivittäin. Idänkauppareissut tuolloin eivät olleet kuivia, mutta Pekan juominen oli alkanut jo ennen mutta Koneen paineet luultavasti pahensivat henkilökohtaisia ongelmia.

Pidin tätä loistoteoksena, josta suurin ansio luonnollisesti kirjoittajalle, mutta erityisesti lähipiirille, jotka antoivat haastatteluja, materiaalia ja lausuntoja.

Hesari on otsikoinut kirja-arvionsa, että Pekka rakensi Koneen ja repi perheensä.
Kirjavuoren peikko on blogannut näin. Hän tuo esille tämä Hesarin nostaman dilemman. Itse en käsittele kenenkään yksityiselämää, eikä sitä ole juurikaan tuotu esille kirjassa, Pekan "luonneanalyysiä" enemmän. Kirjanvuoren peikko on nostanut Pekan arvion, että pelit ovat aina Nollasuomipelejä. Nollasummapeliasia tuodaan loppuosassa. Kirjan alkupuolella tuodaan esille sitä, että Pekan on vaikea luottaa vilpittömästi toiseen.

Kuvat antavat teokseen oman lisänsä. Minusta kansikuva on hieno, ja myös värikuva, jossa Porkkalan luovutuksen jälkeen tehdään  Thorsvikin salaoija, hyvin elävä kuva. Toinen hyvä kuva on valokuva, jossa veljekset ovat isosiskonsa häissä, kolmas on mustavalkoinen kuva, jolle antaisin nimen Pekka ja hauki.
****
Anthony Jay on myös verrannut liike-elämää valtioihin teoksessaan Liikkeenjohto ja Machiavelli.

Sophie Hannah: Suljettu arkku

Sophie Hannah: Suljettu arkku, alkuteos, Closed Casket, suomentanut Terhi Vartia, WSOY 2016, sivumäärä 324.

Sophie Hannah (s. 1971) on alkanut Agatha Christien perikunnan eli ilmeisesti tyttären pojan suostumuksella kirjoittaa uusia Hercule Poirot -tarinoita, tämä on jo toinen, ensimmäistä en ole lukenut.

Dekkarissa Suljettu arkku rikas kirjailija  lady Athelinda Playford on kutsunut viikonlopuksi kartanoonsa Hercule Poirot'n ja poliisikomisario Edward  Catchpoolin. Lady tekee uuden testamentin, jossa jättää omaisuutensa sihteerilleen Joseph Scotcherille. Joseph on kuolemansairas ja tuskin saa perintöä, eli perintö menee ehkä ladyn lapsille varakreivi Harrylle sekä  tyttärelle Claudialle, joka on menossa hyviin naimisiin. Kolmas lapsista on kuollut. Lady Playford on kuuluisa lastenkirjailija, hänen kirjojensa sankari on Sintti Seddon.

Kartanossa hiippailee paljon porukkaa:lakimies Orville Rolfe, ladyn uskottu orpo Michael Gathercole, tytär hyvin älykäs Claudia Playform, hänen kihlattunsa lääkäri ja patologi Randall Kimpton, poika Harry Playform Dorothy vaimoineen , sihteeri Joseph Scotcher ja hänen sairaanhoitajansa Sophie Borlet, hämärä hovimestari Hatton ja  sisäkkö Phyllis, joka on rakastunut myös Scotheriin.

Lady ilmoittaa aterialla testamenttinsa uusimisesta ja omaisuuden uusjaosta.

Murha tapahtuu, eikä uhri ole yllättävä: veriteko kohdistui perinnön saajaan, jonka naama vielä nuijitaan tohjoksi.

Murhan selvittely on aikamoista vatkaamista, ja motiivi juontaa menneisyydestä ja on hyvin erikoinen, kuten kaikki henkilöt. Kaikki tapahtumat ovat varsin kummallisia, mutta eniten ihmetyttää, miksi ladyn piti tehdä uusi testamentti.

Uutuuskirjasta en rohkene avata enempää asetelmaa.

Teoksen ajankohta on ilmeisesti 1920-lukua (tai 1930-lukua), sillä kartano on Irlannin vapaavaltiossa (1921 - 1937), Claudia on ensimmäisiä Oxfordista valmistuneita naisia, täydet opiskeluoikeudet naiset saivat vasta vuonna 1920 Oxfordissa.

Teoksen nimi ja motivaatio viittavat William Shakespearen näytelmään Kuningas Juhana. Laitan tähän alkuperäisen runomuotoisen näytelmän kohdan, johon motiivin osalla viitataan  ja siitä Cajanderin suomennoksen, tämä ei kyllä juurikaan selvennä asiaa ei britille ei suomalaiselle.

William Shakespeare: King John
Bastard:

All Kent hath yielded; nothing there holds out
But Dover Castle. London hath receiv'd,
Like a kind host, the Dauphin and his powers.
Your nobles will not hear you, but are gone
To offer service to your enemy;
And wild amazement hurries up and down
The little number of your doubtful friends.

King John: 

Would not my lords return to me again
After they heard young Arthur was alive?

Bastard:

They found him dead, and cast into the streets,
An empty casket, where the jewel of life

Paavo Cajanderin suomennos:
Bastardi:
Mennyttä koko Kent on; Dover-linna
Vain yksin kestää; kelpo isäntänä
Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan.
Teit' aateli ei kuule, palvelustaan
Viholliselle tarjomaan on mennyt;
Ja hurja säikky ajaa sinne tänne
Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.

Kuningas Juhana:
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

Bastardi:
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt.

Kirjan nimi Suljettu arkku viittaa motiiviin, tässä puhutaan Juhanan veljenpojan Arthurin ruumiin löytymisestä. Vertauskuvallisesti puhutaan lippaasta. Englanniksi  empty casket kun kirjan nimi on siis closed casket.

Minusta kirjan suurin ongelma on siinä, että tämä ei ole "aito" Agatha Christien (1890-1976) kirjoittama Poirot-tarina, vaikka ainekset ovat oikeita, minusta tunnelma on tyystin toinen ja myös maailma. Tällä formaatilla, eli juonikuviolla olisi voinut kokeilla ilman Poirot'n "nimeä". Poirot on tässä pelkkä paperinukke. Agatha Christie viittaa usein Shakespeareen, muttei tällä lailla, kyse on joko vääristä vihjeistä, tai Shakespearesta yleensä.

Agatha Christie ei käynyt Oxfordia, mutta dekkaristi Dorothy L. Sayers sen sijaan "kävi", tämän kirjan motiivi ja teot ovat osin samanlaisia kuin Dorothy L. Sayersin dekkarissa Kuka ja mistä.

Tässä ei puhuta sukupolvien kuilusta, ei arkeologiasta eikä kehityksestä, verotuksesta, minusta tämä ei ole Agathan tyylistä, vaikka hänelläkin on kartanoviikonloppuja, joissa joku ottaa oikeuden omiin käsiin. Kohtalokkaassa viikonlopussa lady Lucy Angkatell kutsuu vieraita, ja murhakin tapahtuu ja Poirot pelmahtaa paikalle. Murhan motiivi on sekä nykyisyydessä että menneisyydessä, mutta tässä on minusta matkittu asetelmaa, mutta huonosti.Agatha Poirot oli sentään itsetietoinen ja hämääjä, ei tällainen sisäsiisti puudeli.

Myönnän olevani jäävi arvostelemaan, sillä olen lukenut kaikki Poirot-kirjat ja blogannut niistä kaikista, linkit löytyvät David Suchet'n kirjan Hercule Poirot ja minä bloggauksen lopusta täältä.
Olen blogannut aivan kaikista löytämistäni Agatha Christie -teoksista, ja linkit löytyvät  TÄÄLTÄ.

Hannele on pitänyt tästä, bloggaus ruotsiksi HÄR.

Niccolo Machiavelli: Ruhtinas

Niccolo Machiavelli: Ruhtinas, Il Principe, 1513, kääntänyt suomeksi O. A. Kallio, Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1918, luettu Gutenbergissä.

Niccolo Machiavelli (1469 -1527) toimi valtiosihteerinä Firenzessä ja itse tutustui ruhtinaiden toimintaan ja juonitteluihin. Vallan vaihduttuaan Machiavelli kirjoitti legendaarisen opuksena Ruhtinas, jolla hän yritti päästä ruhtinassuvun eli Medicitien suosioon.

Ruhtinas on jaettu omistuskirjoituksen lisäksi kahteenkymmeneenkuuteen osaan.

Ruhtinaan kirjoitushetkellä Italia oli hajanainen, mutta Firenze kukoisti. Muodollisesti se lienee ollut 1400-luvulla tasavalta, mutta Medicit ovat keskittäneet valtaa itselleen ja toimivat "ruhtinaina". Teoksessa on uskomattoman runsas historiallisten tapahtumien viitekehys, jonka sivuutan bloggauksessani ja keskityn käytännön ohjeisiin, joista ehkä vieläkin puolen vuosituhannen jälkeen voi olla hyötyä yrityselämässä ja ehkä politiikassakin.

Machiavelli puhuu teoksessaan ruhtinaskunnista ja tasavalloista. Ruhtinaskunnat kirjoittaja jakaa perinnöllisiin ja uusiin. Jos ruhtinaskunta on perinnöllinen, kansa mukautuu valtaan. Jos ruhtinassuku sammuu, kansa mukautuu helposti uuteen ruhtinasvaltaan. Ruhtinaskunta otetaan haltuun joko omin voimin tai asevoimin.

Machiavellin teos on hyvin looginen ja siitä on minusta luettavissa hyvin konkreettisia ohjeita, ohjeet ovat toisinaan aika brutaaleja, esimerkiksi vallattaessa ruhtinaskunta on entinen ruhtinassuku tuhottava. Minusta tämä tarkoittaa yrityksen valtauksen kohdalla sitä, että vanha johto saa potkut, ja osakkeet otetaan entisiltä omistajilta. Valloitettu alue pitää ottaa hallintaan. Paras vaihtoehto on muuttaa sinne (mennä yritykseen), halvin ratkaisu on perustaa siirtokuntia, ja kallein pitää siellä asevoimia.

Machiavelli tarkastelee myös vallan rakennetta. Hän suosittaa suhtautumaan suopeasti heikoimpiin, mutta ei kuitenkaan vahvistamalla näitä. Jos maa on tiukasti hallitsijan käsissä, hallitsijan kukistaminen riittää. Jos hallitsija on heikko ja aatelisto vahva, valtaaminen on helppoa, mutta alueen hallinta on vaikeaa.

Vaaran voi parhaiten torjua huomaamalla se etukäteen ja estää hankala tilanne, Machiavelli käyttää tässä sairausvertausta, moni sairaus voidaan parantaa havaitsemalla se riittävän aikaisin. Sotaa Machiavellin mukaan ei kannata lykätä useinkaan, sillä se tulee kuitenkin. Machiavelli myöhemminkin vannoo rohkeuden nimeen.

Jos vallattu alue on ennen elänyt omien lakiensa mukaan, hallinta voidaan tehdä monella eri tavalla. Tuhoamalla tai pelkästään niin, että alue vaan maksaa veroa Ruhtinaalle. Kyvykäs johtaja pystyy ottamaan tilanteen hallintaan luomalla perustan etukäteen. Jos valtaantulo on tapahtunut sattumalta, on vallan pysymiseksi tehtävä perustukset pian. Uudistaja saa niskaansa ne, joilla on ollut asiat hyvin. Kansa on Machiavellin mukaan häilyväinen.

Jos valtias joutuu tekemään rikoksen, pitää sen olla kertaluonteisen ja perusteena olla oma turvallisuus. Porvarillinen ruhtinas on vaikeuksissa, sillä kansa ei tahdo totella, eikä porvarillinen johto halua komentaa. Jos ruhtinas on riippuvainen kansan tahdosta, pitää kansaa palvella.

Machiavelli käsittelee sotajoukkoja. Hän arvostelee palkka-armeijoita, vaikka italialaiset joukot ovat olleet kurittomia. Hänen mukaansa on parasta puolustautua omin voimin. Jos ruhtinas on suosittu, ruhtinaskunnan valtaaminen on vaikeaa, omin joukoin menestytään oivallisesti, sen sijaan toisten lähettämät apujoukot ovat hyödyttömiä. Ruhtinaan pitää olla kiinnostunut sotajoukoistaan, ja sotataidon laiminlyönti johtaa häviöön.

Ohjeet ovat selkeitä. Muista harjoittaa joukkoja, tunne puolustettava maasto, kiertele joukkojen keskuudessa. Lue kirjallisuutta ja pohdi miten muut ovat ratkaisseet ongelmat. Älä ole jouten rauhan aikana, vaan varustaudu.

Machiavelli käsittelee seuraavaksi kiitosta, häpeää ja antaa neuvoja pitääkö ruhtinaan olla lempeä tai ankara, antelias tai kitsas. Machiavellin mukaan paheita saa olla, mutta paheiden tuomaa häpeää pitää välttää. On turvallisempaa olla pelätty kuin rakastettu, sillä ihmiset ovat kiittämättömiä, horjuvia, teeskenteleviä ja arkoja. Vaaroissa ihmiset Machiavellin mukaan loukkaavat mieluummin sitä, jota rakastavat kuin sitä, jota he pelkäävät. Hannibal ei ollut mukava mies, mutta hänelle ei ryppyilty. Ruhtinaan silti  pitää koittaa välttää alaistensa vihaa. Ihmiset pitävät anteliaasta, mutta anteliaisuus ei tuo kunniaa, ja ruhtinas joutuu kuitenkin epäämään jotain, jolloin häntä  pidetään kitsaana ja häntä inhotaan. Kitsasta kunnioitetaan enemmän. Lisäksi kansa ymmärtää että rahat ovat joko "ruhtinaskunnan" varoja tai vieraita. Tätä ei minusta Suomessa ymmärretä. Kaikki julkinen kulutus on joko kansalaisten maksamia veroja, tai ulkomailta otettua velkaa. Ihmettelen, että on eletty velaksi, ja koko ajan löydetään uusia rahareikiä. Machiavellin mukaan on parempi olla saiturin maineessa.

Machiavellin mukaan ruhtinaiden ei ole aina pidettävä lupauksiaan, vaan voi selitellä, Hän varsin kyynisesti kehottaa  teeskennellä, että toimii eri hyveiden mukaan. Ruhtinaan pitää olla luja ja rohkea, arkaa, horjuvaa ja  kevytkenkäistä aletaan halveksua.

Koska puolustus nojaa omaan sotaväkeen, sitä pitää resursoida. Pitää olla tasapaino sotilaiden ja kansan välillä. Ruhtinas saa enemmän uskollisuutta ja tukea niiden puolelta, jotka ovat aluksi epäilyttäviä. Ruhtinaskunta saa kunnioitusta, kun se valitsee puolensa on joko ystävä tai vihollinen. Liittoutumattomille käy huonosti. Ruhtinas rohkaisee kansalaisia harjoittamaan ammattia, ja oikein tekemisestä palkitaan, ja järjestetään juhlia.

Machiavelli puuttuu "henkilöstöjohtamiseenkin". Ruhtinaan sihteerin pitää olla sitoutunut ruhtinaan asioihin, hän joko ymmärtää heti, ymmärtää,  kun hänelle selvitetään, tai osa ei ymmärrä lainkaan. Imartelijoita pitää karttaa. Ruhtinaan on valittava muutamia neuvonantajia, joiden on puhuttava totta. Ruhtinas kysyy heiltä kysymyksiä, kun tarvitsee apua, muuten he ovat hiljaa. Imartelijoita ei pidä kuunnella, he ajavat omaa asiaansa. Tämä pätee ehkä lobbareihin.

Machiavellin mukaan  Italian ruhtinaat ovat menettäneet valtionsa, sillä he ovat jääneet paikoilleen, ja ovat ajatelleet, että ajat eivät muuttua. Ruhtinas ei ole kokonaan kohtalon vietävissä, vaan kohtalon virta vie ne, jotka eivät siihen varaudu. Jos luottaa vain onneensa, hukka perii lopulta. Ole rohkea ja varovainen, kohtalo talttuu rohkeudella.

Teos päättyy ylevästi kehotukseen Italian vapauttamiseen muukalaisten vallasta. Machiavellin mukaan Medicien pitää tämä tehdä ja saattaa uudet lait ja järjestys valtaan italilaisilla sotajoukoilla. Machiavellin mukaan italialaiset ovat yksilöinä voimakkaita, eteviä ja nerokkaita, mutta sotajoukkoina huonosti johdettavia, osin johtamisen ongelmien vuoksi. Toisaalta Machiavelli perustelee, että kotimaiset joukot ovat uskollisia ja hyviä.

Machiavellin Ruhtinas on ajaton teos, jonka voi nähdä analogisesti ja symbolisesti. Kun sen näkee symbolisesti, siitä voi olla apua vieläkin yrityskauppoihin ja organisaatiofuusioihin.

The Washington Postissa  10.11.2016 David Ignatius on verranut Donald Trumpia Machiavelliin.  Machiavelli suhtautuu varsin kyynisesti kansanjoukkoihin, Trumpin puheet olivat varsin yksinkertaistavia, Trump on kova ja raivaa esteet. Se, mitä Ignatius ei (uskalla) kirjoittaa, niin toinen ruhtinattareksi kampanjoinut oli varsin epäsuosittu ja ylimielisen tuntuinen. Hän myöskin kosiskeli vähemmistöjä (ei enemmistöjä) ja lupasi kuluttaa valtion varoja, toisin kuin Machiavelli ehdottaa. Ignatius kirjoittaa, että Trump näkee maailman sellaisena, kuin se on, eikä tarkastele sitä moraalin kautta. Ignatius pitää huonona Trumpin kansan kosiskelua, koska on parempi olla kova ja pelätty kuin pidetty. Ignatius on kirjansa lukenut  ja kumarrus siitä hänelle.
Anthony Jay on myös verrannut liike-elämää valtioihin teoksessaan Liikkeenjohto ja Machiavelli.

Aapeli: Koko kaupungin Vinski

Aapeli: Koko kaupungin Vinski, Lasten Toivekirjasto WSOY 1972 seitsemäs painos, kuvitus Maija Karma, sivumäärä 124.

Aapelin Koko kaupungin Vinski -kirjan sankari on tietysti punatukkainen ja pisamainen Vinski, joka asuu Hömpstadin kaupungissa. Koulu on päättynyt ja Vinski ostaa apteekista näkymättömyyspulveria, jolla voi olla  näkymätön ja pääsee seinien läpi.

Vinskin luokan opettaja nuori nainen virittelee suhteen tynkää viiksekkääseen hotellissa asuvaan maisteriin, mutta näkymätön Vinski yrittää vesittää rakkauden liekkejä. Apteekkari, joka on myös näkymätön, tulee paikalle, ja parivaljakko lähtee hienon neidin Naranterin luo, jolla on Tyyny-seura, jossa on liuta niin hienoja neitejä ja rouvia. Naranterin hieno Tyyny-seura puhuu pahaa muista ja juoruaa ylikonstaapelin tyttären ja leipurin oppipojan käsikkäin kävelystä. Näkymättömät Vinski ja Apteekkari pukeutuvat näkyviin takkeihin ja ohjeistavat hienoja neitejä ja rouvia olemaan kiinnostuneita jatkossa vain omista asioistaan.

Vinski pyydystää nahkiaisia purosta, ja aikoo tehdä kepposen herra Haljuliinille, erakoituneelle herralle, jolla on vatsanpuruja. Vinski saa miehen sosiaalistumaan ilman kepposia, ja herra vie kukkia sekä Vinskin äidille että Leipurin rouvalle, ja kyläläiset alkavat pitää hänestä. (Luultavasti teko voisi myös saada toisen tulkinnan ja leipurilta korvapuustin).

Hanurinomistaja on vaimonsa tossun alla. Mies ei saa useinkaan pelata tammea kotinsa ulkopuolella, vaan potee vaivojaan. Mies on kuitenkin pelaamassa tammea ja Vinski etsii miehen tontilta kastematoja, kun varkaat murtautuvat Hanurinomistajan taloon. Vinski käyttää näkymättömyyspulveria ja pelottelee varkaita. Kun Hanurinomistaja saa omistamansa hanurin takaisin, konnat ovat Vinskin käsittelyn jälkeen kypsiä poliisin pahnoille.

Vinski saa Lutikkalinnan laiskat äijät, kännikalat kotiin ensin pyykkäämään ja sitten peräti töihin, jopa kirjailijan. Aapeli kuvaa kirjailijaa "Se on sellainen ihminen, joka on vähän parempi ihminen kuin muut ihmiset ja kirjoittaa kirjoja, paljon kirjoja". s.89.

Vinskistä tulee koko kaupungin Vinski pelastamalla pienen Liisan Kellotapulista.

Arki koittaa toki pikkupojallekin. Vinskillä on rahahuolia, ja näkymättömyyspulverikin loppuu apteekista.

Vinski on lasten kirjasankarina varsin yksinäinen. Hän toimii lähinnä yksin. Hän kasvattaa lähinnä vanhempia.

Kirjan kuvitusta ja kuvatekstejä pitää myös kiittää, Maija Karma on hyvin onnistunut. Tyyli on lapsenmielisille sopiva.

Aapelin Koko kaupungin Vinski on minusta mukava kirja, ehkä lapsi ei ymmärrä kaikkea Aapelin humaanista huumorista, mutta rittävästi kuitenkin.

*****
Aapeli oli oikealta nimeltään Simo Puupponen (1915 - 1967), tuottelias kirjailija Kuopiosta. Olen blogannut hänen pakinakokoelmasta Valitut ilot täällä ja kerrankin lyhyesti. Pikku Pietarin piha on blogattu pidemmin.

Maija Karma oli Aapelin aikalainen oikealta nimeltään Ann-Maj Kaarina Karma (ent. sukunimi Gustafson), hänen urastaan on tietoja pähkinänkuoressa Kuvataiteilijamatrikkelissa.