Sophie Hannah: Suljettu arkku

Sophie Hannah: Suljettu arkku, alkuteos, Closed Casket, suomentanut Terhi Vartia, WSOY 2016, sivumäärä 324.

Sophie Hannah (s. 1971) on alkanut Agatha Christien perikunnan eli ilmeisesti tyttären pojan suostumuksella kirjoittaa uusia Hercule Poirot -tarinoita, tämä on jo toinen, ensimmäistä en ole lukenut.

Dekkarissa Suljettu arkku rikas kirjailija  lady Athelinda Playford on kutsunut viikonlopuksi kartanoonsa Hercule Poirot'n ja poliisikomisario Edward  Catchpoolin. Lady tekee uuden testamentin, jossa jättää omaisuutensa sihteerilleen Joseph Scotcherille. Joseph on kuolemansairas ja tuskin saa perintöä, eli perintö menee ehkä ladyn lapsille varakreivi Harrylle sekä  tyttärelle Claudialle, joka on menossa hyviin naimisiin. Kolmas lapsista on kuollut. Lady Playford on kuuluisa lastenkirjailija, hänen kirjojensa sankari on Sintti Seddon.

Kartanossa hiippailee paljon porukkaa:lakimies Orville Rolfe, ladyn uskottu orpo Michael Gathercole, tytär hyvin älykäs Claudia Playform, hänen kihlattunsa lääkäri ja patologi Randall Kimpton, poika Harry Playform Dorothy vaimoineen , sihteeri Joseph Scotcher ja hänen sairaanhoitajansa Sophie Borlet, hämärä hovimestari Hatton ja  sisäkkö Phyllis, joka on rakastunut myös Scotheriin.

Lady ilmoittaa aterialla testamenttinsa uusimisesta ja omaisuuden uusjaosta.

Murha tapahtuu, eikä uhri ole yllättävä: veriteko kohdistui perinnön saajaan, jonka naama vielä nuijitaan tohjoksi.

Murhan selvittely on aikamoista vatkaamista, ja motiivi juontaa menneisyydestä ja on hyvin erikoinen, kuten kaikki henkilöt. Kaikki tapahtumat ovat varsin kummallisia, mutta eniten ihmetyttää, miksi ladyn piti tehdä uusi testamentti.

Uutuuskirjasta en rohkene avata enempää asetelmaa.

Teoksen ajankohta on ilmeisesti 1920-lukua (tai 1930-lukua), sillä kartano on Irlannin vapaavaltiossa (1921 - 1937), Claudia on ensimmäisiä Oxfordista valmistuneita naisia, täydet opiskeluoikeudet naiset saivat vasta vuonna 1920 Oxfordissa.

Teoksen nimi ja motivaatio viittavat William Shakespearen näytelmään Kuningas Juhana. Laitan tähän alkuperäisen runomuotoisen näytelmän kohdan, johon motiivin osalla viitataan  ja siitä Cajanderin suomennoksen, tämä ei kyllä juurikaan selvennä asiaa ei britille ei suomalaiselle.

William Shakespeare: King John
Bastard:

All Kent hath yielded; nothing there holds out
But Dover Castle. London hath receiv'd,
Like a kind host, the Dauphin and his powers.
Your nobles will not hear you, but are gone
To offer service to your enemy;
And wild amazement hurries up and down
The little number of your doubtful friends.

King John: 

Would not my lords return to me again
After they heard young Arthur was alive?

Bastard:

They found him dead, and cast into the streets,
An empty casket, where the jewel of life

Paavo Cajanderin suomennos:
Bastardi:
Mennyttä koko Kent on; Dover-linna
Vain yksin kestää; kelpo isäntänä
Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan.
Teit' aateli ei kuule, palvelustaan
Viholliselle tarjomaan on mennyt;
Ja hurja säikky ajaa sinne tänne
Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.

Kuningas Juhana:
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

Bastardi:
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt.

Kirjan nimi Suljettu arkku viittaa motiiviin, tässä puhutaan Juhanan veljenpojan Arthurin ruumiin löytymisestä. Vertauskuvallisesti puhutaan lippaasta. Englanniksi  empty casket kun kirjan nimi on siis closed casket.

Minusta kirjan suurin ongelma on siinä, että tämä ei ole "aito" Agatha Christien (1890-1976) kirjoittama Poirot-tarina, vaikka ainekset ovat oikeita, minusta tunnelma on tyystin toinen ja myös maailma. Tällä formaatilla, eli juonikuviolla olisi voinut kokeilla ilman Poirot'n "nimeä". Poirot on tässä pelkkä paperinukke. Agatha Christie viittaa usein Shakespeareen, muttei tällä lailla, kyse on joko vääristä vihjeistä, tai Shakespearesta yleensä.

Agatha Christie ei käynyt Oxfordia, mutta dekkaristi Dorothy L. Sayers sen sijaan "kävi", tämän kirjan motiivi ja teot ovat osin samanlaisia kuin Dorothy L. Sayersin dekkarissa Kuka ja mistä.

Tässä ei puhuta sukupolvien kuilusta, ei arkeologiasta eikä kehityksestä, verotuksesta, minusta tämä ei ole Agathan tyylistä, vaikka hänelläkin on kartanoviikonloppuja, joissa joku ottaa oikeuden omiin käsiin. Kohtalokkaassa viikonlopussa lady Lucy Angkatell kutsuu vieraita, ja murhakin tapahtuu ja Poirot pelmahtaa paikalle. Murhan motiivi on sekä nykyisyydessä että menneisyydessä, mutta tässä on minusta matkittu asetelmaa, mutta huonosti.Agatha Poirot oli sentään itsetietoinen ja hämääjä, ei tällainen sisäsiisti puudeli.

Myönnän olevani jäävi arvostelemaan, sillä olen lukenut kaikki Poirot-kirjat ja blogannut niistä kaikista, linkit löytyvät David Suchet'n kirjan Hercule Poirot ja minä bloggauksen lopusta täältä.
Olen blogannut aivan kaikista löytämistäni Agatha Christie -teoksista, ja linkit löytyvät  TÄÄLTÄ.

Hannele on pitänyt tästä, bloggaus ruotsiksi HÄR.